Pitää tutkailla tarkemmin kun saapuu, oli tosiaan pienoinen yllätys, että koko korttia ylipäätään tulee. Toisaalta jos luotto hyväksyttiin johonkin kamppikseen, niin tokihan sieltä korttikin jossain kohtaa tulee.Ainakin gigantti on noita rahoituksens tuputtanut, mutta muistelisin että ecsterin kortissa on luottorajan perusteella määräytyvä kuukausimaksu. Tästä syystä en ole niitä harkinnut ottavani.
Ihan tolleen se lisätään, lienee vaan kompl…Morrow’lla pitkästä aikaa vahvistuspalvelu alhaalla tai jossain muualla bitti poikittain.Mites tuo Morrow lisätään Curveen? Kortin tietojen syöttämisen jälkeen pyörittää todennetaan, vahvista sovelluksessa. Morrowin sovellus ei vaan edistä asiaa mitenkään, uusiksi yrittäminen ja sovellusten sulkeminen ei auttanut.
Jees, pitänee odotella viikonlopun yli ja testata uudestaan.Ihan tolleen se lisätään, lienee vaan kompl…Morrow’lla pitkästä aikaa vahvistuspalvelu alhaalla tai jossain muualla bitti poikittain.
Aika usein joutuu herättelemään sovelluksen itse kun odottelee noita vahvistuspyyntöjä, ei tunnu heräävän vaikka selain pyörittää jo latausikonia.
Hotellihuonetta varatessa pyöritti ja pyöritti, ei auttanut selaimenkaan vaihto vaan edelleen pyöritti kunnes tosiaan avasi sovelluksen niin sitten tuli tunnistautumista kyseiseen aktioon ja onnistui lopulta.Mites tuo Morrow lisätään Curveen? Kortin tietojen syöttämisen jälkeen pyörittää todennetaan, vahvista sovelluksessa. Morrowin sovellus ei vaan edistä asiaa mitenkään, uusiksi yrittäminen ja sovellusten sulkeminen ei auttanut.
Revolut on yleensä kurssiltaan parempi kuin Visan/Masterin kurssit. Riippuu toki valuuttapareista ja ajankohdasta.Curve lienee helpompi kun voi käyttää suoraan taustalla olevaa luottokorttia eikä tarvi miettiä top upista ollenkaan. Lisäksi Curven käyttämä Mastercard kurssi on kaiketi parempi kuin Revolutin kurssi? Onko tuo Revolut kurssi kuitenkin lähellä Visa/Mastercard tukkukursseja?
Pakko sanoa, tässä on aika syvää osaamista takana.Curven standarditasolla muunnosten raja on tällä hetkellä vielä 1000e, mutta uusien ehtojen myötä sitä ollaan laskemassa. Viikonloppulisä on, mutta enemmän harmittaa, jos quota ylitttyy ja jokin isohko maksu menee kokonaisuudessaan kuluille. Tällöin auttaa, jos curven alta löytyy kortti, jolla vaihtokurssi on edullinen. Voit vaihtaa kortin valuutan tilapäisesti vastaamaan käyttämääsi valuuttaa ja tehdä curvessa GBIT'n tuolle kortille. Tällöin mahdollinen viikonloppukulu ja valuutanvaihtokulu katoavat ja transaktio siirtyy alkuperäisessä valuutassa haluamallesi kortille, joka kylläkin sitten veloittaa omat kulunsa. Jos teet GBIT'n euroissa, niin silloin kaikki lisät siirtyvät sellaisenaan.
Samoin minulle tuli nyt. Maksuttoman Curven käyttäjänä kiinnitin huomiota yhden lisääntyneen kortin määrään Curven takana, ennen kaksi, nyt kolme kpl ja pankkiautomaattinostojen muuttumiseen maksulliseksi kaikilta nostoilta, jos oikein ymmärsin. Maksu 2% nostosta tai vähintään 2€. Aiemmin nostoja sai olla kuussa muistaakseni 200€, vai oliko 300€ ja vain luottokortilla tehdyistä nostoista meni provikka.No nyt oli tullut Curvelta mailia muuttuneista ehdoista. Ne ovat nyt ”versio 3”, mitä sitten tarkoittaakaan ja päivätty tälle päivälle.
Sama kävi minulle kesällä. Hetken ihmettelin ja sitten avasin Curven apista virtuaalisen kortin, jonka tiedot olivat päivittyneet ja siitä tiedot maksusovelluksiin. Kun fyysinen kortti saapui postin hidastelun jälkeen kuukauden päästä, muuttuivat virtuaalisen kortin tiedot uuden fyysisen kortin mukaisiksi vielä kertaalleen ja syötin taas uudet tiedot sovelluksiin. Ainoastaan kortin erääntymispäivä ja cvv olivat muuttuneet, ensimmäisellä kerralla myös koko kortin numero.Nyt taisi loppu minulla Curven käyttö. Oli yöllä tullut maili "Your Curve Card has been reissued" ja että uusi saapuu 14-16 päivän sisällä. Ihmettelin jotta nytkö se jo vanhenee. No myöhemmin ruokaostoksilla sitten ja eipä mennyt Curvella maksut läpi... eikä tietenkään mitään muuta maksuvälinetta mukana. Ovat siis ilmeisesti kuolettaneet vanhan Curve -kortin vaikka uusi ei ole saapunut? Prkle, pitäköön tunkkinsa, siirryn takaisin perinteiseen maksutapaan, eli oravannahkoihin![]()
Mulla on se virtuaalinen kortti jo käytössä, ja se Apple Walletissa. Ei toimi enään.Sama kävi minulle kesällä. Hetken ihmettelin ja sitten avasin Curven apista virtuaalisen kortin, jonka tiedot olivat päivittyneet ja siitä tiedot maksusovelluksiin. Kun fyysinen kortti saapui postin hidastelun jälkeen kuukauden päästä, muuttuivat virtuaalisen kortin tiedot uuden fyysisen kortin mukaisiksi vielä kertaalleen ja syötin taas uudet tiedot sovelluksiin. Ainoastaan kortin erääntymispäivä ja cvv olivat muuttuneet, ensimmäisellä kerralla myös koko kortin numero.
Vaihdoitko sen numeron nyt? Itselläni alkoi kesällä heti toimimaan sen jälkeen, vaikka postia sai odotella viikkokausia. Myös oma korttini vaihtui pari kolme kuukautta etuajassa ja siitä tuli vain sähköpostiin ilmoitus, jonka jälkeen vanha ei toiminut, mutta uusi oli päivittynyt Curve-appiin.Mulla on se virtuaalinen kortti jo käytössä, ja se Apple Walletissa. Ei toimi enään.
Juuri tarkistin. Uuden kortin tiedot oli automaattisesti päivittynyt Curven appiin, mutta ei silti ainakaan aamulla toiminut. Täytyy koittaa vielä seuraavalla kauppareissulla uudestaan.Vaihdoitko sen numeron nyt? Itselläni alkoi kesällä heti toimimaan sen jälkeen, vaikka postia sai odotella viikkokausia. Myös oma korttini vaihtui pari kolme kuukautta etuajassa ja siitä tuli vain sähköpostiin ilmoitus, jonka jälkeen vanha ei toiminut, mutta uusi oli päivittynyt Curve-appiin.
Usein kysyttyä Google PaystäTuli uusi OP:n luottokortti. Ei näkynyt GPayssä uutena, toisin kuin Komplett (Morrow:ina).
Pitääkö tuo nyt poistaa ja "asentaa" uudelleen?
Samalla numerolla uusitun tai kadonneen/varastetun tilalle uudella numerolla hankitun kortin tiedot päivittyvät Google Payhin automaattisesti eli voit jatkaa Google Payn käyttöä normaalisti.
Eipä toiminut edelleenkään Curven virtuaalinen kortti. Pitää varmaan kokeilla sitä "vanhaa" Curven fyysistä korttia... heti kun löydän sen jostain piironginlaatikosta. Ikänä ees käyttänyt sitä, vaan aina maksellut puhelimen kautta tuolla Curvella.Juuri tarkistin. Uuden kortin tiedot oli automaattisesti päivittynyt Curven appiin, mutta ei silti ainakaan aamulla toiminut. Täytyy koittaa vielä seuraavalla kauppareissulla uudestaan.
No tuota, Curvea käytän juu. Kannattaako tässä nyt laittaa Norski oletuskortiksi sieltä vai miten tän kanssa nyt pelais? Vai onko parempi jatkaa Morrow:lla ja tulee mitä tulee, koska 0,5 prosentti nyt ei paljoa mitään kerrytä Norwegianiilla.Uusia tapahtumia ei enää huomioida bonus-tapahtumina. Vasta sen jälkeen kun vanhemmasta päästä "vapautuu" quotaa niin bonusta rupeaa taas kertymään. Käytännössä voit katso Morrowin verkkosivuilta koska viime vuoden vastaavaan aikaan on tullut tehtyä ostoja, eli mille päiville pistetapahtumia on kertynyt. Samassa paikassa näet, paljonko bonusta on kertynyt viimeisten 12kk aikana.
Morrow tuntuu olevan jatkuvasti bonukset tapissa, niin käytännössä teen kaikki maksut curvella, jossa on norski oletuskorttina. Kun olen tarkistanut, kuinka paljon Morrow quotaa on käytettävissä ja milloin sitä vapautuu lisää, teen GBIT morrowille. Tai plutukselle, tai crypto.com'lle.
Itse käytän Morrowia kunnes pisteet tapissa (käytännössä jatkuvasti) ja sen jälkeen norski käyttöön hetkeksi.. morrow uudelleen käyttöön kun on pisteitä taas saatavilla.No tuota, Curvea käytän juu. Kannattaako tässä nyt laittaa Norski oletuskortiksi sieltä vai miten tän kanssa nyt pelais? Vai onko parempi jatkaa Morrow:lla ja tulee mitä tulee, koska 0,5 prosentti nyt ei paljoa mitään kerrytä Norwegianiilla.
Makuasia aika pitkälle. Voit joka tapauksessa siirtää GBIT’llä tapahtumat jollekin toiselle kortille, jos Morrowin quota on täysi. Itse olen valinnut norskin oletukseksi lähinnä paremman luottorajan takia. Siirtelen siitä sitten ”parempituottoisille” korteille kun quotaa on vapautunut tai top-upattu.No tuota, Curvea käytän juu. Kannattaako tässä nyt laittaa Norski oletuskortiksi sieltä vai miten tän kanssa nyt pelais? Vai onko parempi jatkaa Morrow:lla ja tulee mitä tulee, koska 0,5 prosentti nyt ei paljoa mitään kerrytä Norwegianiilla.
Oma top-up edelleen kateissa vanhalle plutuksen kortille. Ollut nyt 1,5kk kateissa, alkaa haiskahtaa koko firma ns. kusetukselta.Plutus saanut oman korttikuvan Curveen.
Plutuksen seuraava Difficult Adjustment tän kuun lopussa. Odotamme arvon laskua sen jälkeen.
Sitten varmaan nousua juuri ennen, kuin nuo uudet alemmat stacking tierit tulee päälle.
Jos maksat aina luottokorttilaskun kokonaan, etkä jotain pienempää kk-erää, niin korkoja ei tule.Tulipa hommattu ihka ensimmäinen luottokortti. Päädyin Norwegianiin, kun se oli saanut kehuja täällä ja muualla. Pieni kysymys siihen liittyen: lähteekö Spotify, Patreon yms suoraveloitustilauksista korko juoksemaan maksupäivästä lähtien vaiko ei?
Jes näin arvelinkin. Kiitti pikaisesta vastauksesta!Jos maksat aina luottokorttilaskun kokonaan, etkä jotain pienempää kk-erää, niin korkoja ei tule.
Nordean mobiilipankista onnistuu tosiaan tunnuslukujen katselu, ilman sitä ei onnistune oikein mitenkään.Nordean Stockmann-kortin tunnusluvun voi hinnaston mukaan tarkastaa maksutta verkkopankissa. Onnistuuko tuo mitenkään muiden pankkien asiakkaille? OmaLuotto on hyvin yksinkertainen, mutta muistelen että aiemmin olisi onnistunut, ellen sotke lopetettuun Walletiin.
Ja olet tarkistanut että ei ole tullut vuosiraja 15k täyteen?Norwegian bank ? Ei ole Cashbackkiä kertynyt 16.08 jälkeen ollenkaan ?
Mites muilla ?
No niin, aivan. Sehän se tietysti on. Thänks.Ja olet tarkistanut että ei ole tullut vuosiraja 15k täyteen?
Sähköpostilla tuli tuo viesti?Hyvin on norski toiminut ja oli ihan jees tuo heidän kamppis, että sai mistä tahansa ostoksesta 25e edestä cashbackiä![]()
Joo, "Ansaitse lisäetuna 250 CashPoint-pistettä tai vastaavasti cashbackia seuraavasta ostoksestasi."Sähköpostilla tuli tuo viesti?
On pikkusen eri kokoset markkinat Saksassa ja Suomessa. Suomi on kärpäsenpaska näissä asioissa, ei tänne kannata mitään tommosia tuoda.Ajatuksia visa.de kampanjasta miksei suomessa saa voisi olla tämäntapaista etua omaa korttia käyttäen. Olen pyynnön suomen visaan nyt lähettänyt mielipiteitä
heiltä tms. ( kysymyksessä oli uutiskirje eikä spam sorry) Tarvittaessa voin toimittaa Visan saksan osaston vastaavan yht tiedot joka kertoo asiasta enemmän. Miksi suomessa asiat aina jälkijunassa tai ei ollenkaan kehitetää paremmaksi asiakaslähtökohtaiseksi koska sieltä se käyttö tulee ym.
Tietämättä mikä on visa.de-kampanja, niin Suomessa käytetään kortteja paljon verrattuna käteiseen. Saksassa käteinen ei ole menettänyt suosiotaan yhtä nopeasti, tai ainakin muutama vuosi sitten tilanne oli sellainen. Joten on mahdollista että Visa, kenties yhdessä myyjäyritysten kanssa, pyrkii lisäämään korttien käyttöä.Miksi suomessa asiat aina jälkijunassa tai ei ollenkaan kehitetää paremmaksi asiakaslähtökohtaiseksi koska sieltä se käyttö tulee ym.
Kyllä. Taitaa olla jotain pari vuotta sitten kun saksalainen kollega oli käymässä suomessa muutaman päivän. Ensimmäisenä päivänä kun saapui suomeen, meinasi että on käteiset vähissä ja pakko lähteä nostamaan lisää. Kyselin, että mihin ihmeeseen oikein käteistä tarvitset? Vastaukseksi kertoi, että jos käydään vaikka illallisella niin hän haluaa tarjota ja jos sattuu ravintola missä ei kortti käykään... siinä meni sitten joku hetki vakuutellessa että suomesta voi olla liki mahdotonta löytää ravintolaa joka ei hyväksy korttimaksujaSaksalaiset eivät tietääkseni vieläkään ole kovin ahkeria kortin käyttäjiä, toisin kuin suomalaiset. Siellä siis kannattaakin kannustaa maksukortin käyttöön, mutta Suomessa ei tarvitse kun maksetaan muutenkin kortilla.