Louhintakäytöstä poistettuja näytönohjaimia retusoidaan näyttämään uusilta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Kryptolouhintabuumi on jälleen ohi näytönohjainten osalta ja markkinoille on valunut louhintafarmien näytönohjaimia. Valitettavasti louhintakäytöstä poistetut näytönohjaimet eivät ole ongelmavapaa vyöhyke edullista uutta näytönohjainta hankkivalle.

Louhintakäyttö itsessään ei vahingoita näytönohjaimia, mutta jatkuvasti täyttä hönkää huutavat tuulettimet esimerkiksi on täysin toinen asia. Hiljattain otsikoihin nousi joukko hajonneita Radeon-näytönohjaimia, joissa GPU oli fyysisesti hajonnut. Tarkemmat tutkimukset paljastivat, että näytönohjaimet olivat peräisin louhintafarmilta ja todennäköisin syy rikkoutumiseen oli GPU:n ja coolerin väliin päässyt kosteus. Netissä on nähty videoita, jossa louhintafarmien näytönohjainräkkejä kirjaimellisesti pestään painepesureilla tai pestään muilla tavoin, mitä ei voi kuvailla hyvällä tahdollakaan turvalliseksi toiminnaksi.

Pelkkä pesu ei kuitenkaan aina riitä, kuten nyt on tullut ilmi. Iskandar Souza ja Paulo Gomes ovat tutkineet kolmansien osapuolten myymiä, aiemmin kryptolouhinnassa käytettyjä näytönohjaimia, ja huomanneet esimerkiksi muistipiireissä vilunkipeliä. Souzan ja Gomesin raportin mukaan louhijat ovat alkaneet maalaamaan näytönohjainten muistisiruja erikoismaalilla, joka peittää sirujen pitkäaikaisessa rasituksessa kehittämän kellertävän sävyn piirin koteloinnista. Videolla näytetään, miten uusi maali poistetaan lämmön ja veitsen avulla ja alta saattaa löytyä esimerkiksi eri eräkoodi, kuin päälimmäisestä maalikerroksesta. Videolla näytetään myös, miten pitkään käytössä olleen näytönohjaimen voi erottaa grafiikkasirua ympäröivän epoksin värinmuutoksista.

TecLab on puolestaan saanut selville, että Brasiliassa myydään AFOXin brändillä käytettyjä näytönohjaimia uusina. Ero grafiikkapiirin orgaanisen alustan värissä oli helposti nähtävissä. VideoCardzin uutisesta ei selviä, tulivatko näytönohjaimet suoraan AFOXilta vai jonkin kolmannen, epämääräisemmän osapuolen kautta. Mikäli kortit tulivat suoraan AFOXilta, on mahdollista tai jopa todennäköistä, että kyse on valmistajan korjaamasta näytönohjaimesta, jossa on esimerkiksi juotettu GPU paikoilleen uudelleen, mutta mikäli kyse oli kolmannesta osapuolesta, on mahdollista, että korjaustoimenpiteet on tehnyt joku aivan toinen, eikä niiden laadusta voi mennä silloin takuuseen.

Lähte: VideoCardz

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Todella outoa, melkein sama kuin joku maalaisi pakoputken pultit saadakseen auton näyttämään uudemmalta.
En ymmärrä miksi piilossa olevat muistit pitäisi näyttää uudelta.

Tietenki jos kyseessä on todella suuri bisnes niin sillä ehkäistään korttitalon luhistuminen kun asia paljastuu huonommin.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
442
Eikös niitä louhintaräkkejä pestä vedellä siksi että vesi + päällä oleval sähkölaite = oikosulku
Että yritettäisiin tuhota ne mainauskortit jotta niillä ei voisi huijata kuluttajia
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Eikös niitä louhintaräkkejä pestä vedellä siksi että vesi + päällä oleval sähkölaite = oikosulku
Että yritettäisiin tuhota ne mainauskortit jotta niillä ei voisi huijata kuluttajia
Mitä ihmettä? Ei tietenkään yritetä tuhota, miksi kukaan niitä yrittäisi tuhota? Vesipesuissa näytönohjaimet ei ole päällä.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
442
Mitä ihmettä? Ei tietenkään yritetä tuhota, miksi kukaan niitä yrittäisi tuhota? Vesipesuissa näytönohjaimet ei ole päällä.
Miksi rikollisten käytössä olleita laitteita tuhotaan maassa jossa kyseiset laitteet on katsottu laittomiksi?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Miksi rikollisten käytössä olleita laitteita tuhotaan maassa jossa kyseiset laitteet on katsottu laittomiksi?
Näytönohjaimissa ei ole mitään laitonta missään maassa, vaikka niiden käyttö louhintaan olisi laitonta. Eiköhän ne korkeintaan takavarikoida rikoksentekovälineinä, jonka jälkeen valtio voi tehdä niillä mitä haluaa.
Mutta uutisen tapauksissa on tiettävästi kyse ihan louhintafarmien myymistä, välikäsien kautta tai ilman.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 629
Tämä taitaa mennä samaan piikkiin kuin kiinan mobiili-näytönohjainten modaaminen työpöytä-näytönohjaimiksi. Eli revitään rikkinäisistä läppäreistä mobiilisirut irti ja asennetaan ne pcie-piirilevyyn ja pistetään kortti myyntiin toimivana.
...ja usein se kortti oikeasti toimiikin, mutta vaatii toimiakseen virusten kyllästämät puukotetut ajurit.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Eikö tuommoinen louhintakäytössä ollut kortti ole teoriassa parempi kuin jonkun kasuaalin pelaajan vanha, kortin lämpötilojen olettaisi pysyneen melko tasaisena jatkuvan veivaamisen sijaan. Tuulettimet toki kärsii kuten @Kaotik jo sanoikin, mutta uudet ei paljoa maksa niin sille on ihan sama.
Riippuu paljonko sillä on käyttötunteja. Kannattaa hahmottaa että luohintakortilla käyttötuntien määrä voi olla esim 20-50X pelaamiseen käytetyn kortin käyttötuntien määrä. Ja jos tuularit on hajonneet tai olleet täynnä pölyä, niin lämpötilatkin ovat voineet olle erittäin korkeat.

Jos hinta on järkevä tosin, niin hommaa uuden, jos sattuu hajoaminen. Mutta ei niistä yleensä kannata maksaa kovinkaan paljon, esim yli puolta uuden hinnasta, jos takuu ei ole voimassa..
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Jep. Nämä on päällä 24/7 joten käyttötunteja kertyy. Pahinta on, että näitä myydään ilman, että kerrotaan että on ollut mainauskäytössä ja meikataan näyttämään nuoremmilta kuin oikeasti ovat...
Toki voi löytää hyvän mainauskortin, mutta kun osa myyjistä huijaa molemmin käsin, niin sen hyvän löytäminen on melkoista lottoa.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Tämä taitaa mennä samaan piikkiin kuin kiinan mobiili-näytönohjainten modaaminen työpöytä-näytönohjaimiksi. Eli revitään rikkinäisistä läppäreistä mobiilisirut irti ja asennetaan ne pcie-piirilevyyn ja pistetään kortti myyntiin toimivana.
...ja usein se kortti oikeasti toimiikin, mutta vaatii toimiakseen virusten kyllästämät puukotetut ajurit.
Nvidia ollessa kyseessä näin eli vaatii modatut ajurit. Mutta esim. AMD RX 6600M piirit toimivat ihan normaalisti AMD:n aidoilla ajureilla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
597
Kuka käytetyn näytönohjaimen ostaja edes tarkistaa että jäähyn alla piilossa olevat muistit näyttävät uusilta
 
HFK

Liittynyt
09.01.2018
Viestejä
160
Elämä on helpompaa kun etukäteen selvittää missä käytössä kortti on ollut ja jos louhittu niin kohteliaasti sanoo ei kiitos.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
41
Tapahtuuhan tätä muuallakin, tai siis vastaavaa. Joka päivä saa lukea että taloa/autoa/yms myydään "väärillä" tiedoilla.

Jos nyt nurkissa lojuu noin 2K+ kappaletta näytönohjainta ja niistä haluaa parhaan hinnan, niin tuo muistien maalaaminen ja jopa painepesu ei kuullosta yhtään oudolta.

Näitä kolmannen osapuolen myyjiä ei kiinnosta tippaakaan takuut yms, kunhan myytävä tuote näyttää siltä mitä on myyty. 99% ostajista ei tiedä mitä ostaa ja kun hinta on hyvä niin kauppa käy.

Siis eihän näitä edes yritetä myydä euroopassa tai jenkeissä niin paljon. Kuten tämä uusien AMD korttien lohjenneet sirut. Ei niitä ole myyty Jimmsillä tai vastaavassa eurooppalaisessa kaupassa.
 
Liittynyt
22.08.2019
Viestejä
727
Kyllähän se tosi on, että louhiminen rasittaa vähemmän näytönohjainta, kuin pelaaminen.
t: nimim. "kaksi vuotta putkeen kevyessä louhintakäytössä 24/7 110°C paistetut muistit"
 
Liittynyt
16.05.2019
Viestejä
745
Nää "uutiset" on vaan loistavia. Halvempia kortteja aina vaan tiedossa :D En nää itse mitään ongelmaa ostaa korttia millä on mainattu jos siinä on ainakin vuosi takuuta jäljellä.

Kyllähän se tosi on, että louhiminen rasittaa vähemmän näytönohjainta, kuin pelaaminen.
t: nimim. "kaksi vuotta putkeen kevyessä louhintakäytössä 24/7 110°C paistetut muistit"
Siinä kohtaa kun olet ostamassa korttia jolla on mainattu pitäis olla hivenen tietoinen minkä kortin ostaa. Jotkut valmistajat hoiti muistien jäähdytyksen hyvin sekä suurinosa mainaajista pitää hyvää huolta näyttiksistä(varsinkin suomalaiset kun ei kukaan järkevä ihminen raiskaa korttia)....
Tottakai jos ostat jostain kiinalaiselta/aasialaiselta farmilta niin ongelmat ovat pikkusen eri kosteuden ja kuumuuden takia.

Tääkin "uutinen" osoittaa ainoastaan sen että idiootteja löytyy maailmalta ja yritetään mustamaalata taas jälleen kerran mainaus kortteja. Että hohhoijaa taas :D

Eikö tuommoinen louhintakäytössä ollut kortti ole teoriassa parempi kuin jonkun kasuaalin pelaajan vanha, kortin lämpötilojen olettaisi pysyneen melko tasaisena jatkuvan veivaamisen sijaan. Tuulettimet toki kärsii kuten @Kaotik jo sanoikin, mutta uudet ei paljoa maksa niin sille on ihan sama.
Kyllä näin on. Mielummin ostaa mainatun kortin ja ehkä deshroud tai takuuseen jos tuulettimet menee. Takaan että mainauskortti on parempi kun jonnepetterin pölyinen gpu alt tabaavalla elämän tyylillä työpöydällä ja pelin välillä. Voltage heitot hajottaa kortteja.....
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Eipä siitä ole mitään takeita, että se mainauskortti olisi käynyt mitenkään viileänä, edes Suomessa. Se vaatii nimittäin sen, että joko ohjelmisto rajoittaa menoa lämpötilan mukaan tai kortit puhdistetaan huolellisesti aina välillä ja myös vikaantuneet tuulettimet vaihdetaan.
Kyllä se suuri käyttötuntimäärä on syytä ottaa hinnassa ihan selkeästi huomioon.. Viihde-elektroniikassa kun komponenttien tuntimäärät on valitettavasti selkeän rajallisia..
 
Juu eipä ole. Siksi mainitsin tuon takuun ja kun tietää mikä valmistaja on panostanut muistijäähdytykseen niin aika huoletta voi ostaa. Ja Suomessa ihmiset panosti oikeesti jäähdytykseen ja putsaukseen. pitää muistaa kumminkin että ne näyttiksen on sijoitus eli niistä huolehditaan...
Oon aika monta mainauskorttia ostanut. Tiedän että edelleen on hyvin toimivana ensimmäinen mainauskortti jonka ostin(1080ti gainward täältä io-techiltä) ja tosta on jo 4 vuotta aikaa. siihen voit laskea kauan sillä oli mainattu vielä kylkeen ja sitä oli varmasti hivenen raiskattu kun venäläiseltä farmilta kaiketi tuli. Linus tech tips sekä lukuisat muut on testannut ettei se kortti hajoa mainauksesta yhtään mihinkään ja käyttötunneilla ei ole mitään väliä.. Tottakai se tulee näkyä hinnassa silti.
 
Liittynyt
05.02.2022
Viestejä
79
Huvittaa miten nämä mainaus jutut aina päätyy samaan.. onko mainatun kortin ostossa järkeä vai ei?

Musta on vähän eriasia kun puhutaan korteista kiinan kymmenien/satojen korttien kolikko farmeilta tai Matin 3-5 kortin louhimosta tuupovaarassa..

toiselta itse uskaltaisin takuullisen kortin jopa ostaa.. arvatkaa kummalta?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125

Jos et nyt uutista kommentoi, niin varmaan takuullinen farmikortti enemmin kuin joku Hanna-Matin myymä kotikortti.

Jos uutista kommentoit, niin en oleta että tietoisesti joltain huijarifirmalta mitään ostaisit, vaikka huijaritakuuta tarjoaisi. Tuskin paljon enempää pisteitä saisi tori,fi tarjous, vain postilla kun rahat näkyy tilillä.
 
Liittynyt
15.07.2020
Viestejä
413
Osa AiB valmistajista mm Asus mukaan lukien erikseen takuu-ehdoissaan ilmoittaa että mainauksesta syynsä saava ongelma ei ole takuun piirissä. Sitten on myös firmoja kuten EVGA, jotka myös virallisesti korvaavat myös mainauksesta syntyneet mahdolliset ongelmat jos takuuta on.
Toki jos takuu huoltoon ei erikseen mene sanomaan että kyseessä on mainattu kortti niin en osaa sanoa kuinka tarkkaan jaksavat noita tutkia. Tod näk ei ole tuohon aikaa heillä ja uusi kortti pistetään RMA:na menemään jos tuota ei ole itse myöntänyt.
Pointtina nyt ehkä kuitenkin se että tuossa tietoisesti joutuu rikkomaan takuuehtoja kuluttaja esimerkiksi Asuksen tapauksessa jos käytetty takuullinen mainattu kortti leviää.
 
Jos myyjä katoaa saharaan ja alat vetomaan alkuperäisen valmistajan takuuseen, niin onko sille kortille alunperin myönnetty takuuta, ja jos on, niin joka kattaisi myös vesipainepesurilla pesun ja tuote väärennökset.

Jos todellista takuuta haikailee niin sellaisesta myyntiketjusta jossa myyjä on uskottava antaa takuun ja myyjä voisi uskottavasti myös vastuun kantaan. Uskottavuutta voi lisätä se että myyjä avoimesti kertoo pesutavasta ja siitä että tussailu piireihin paremman näköiseksi, vs tässä uutta virheetöntä käyttömätöntä, yhtä uudelta ja uniikilta myyjältä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Toki näistä pitäisi tulla niin kovat tuomiot että kukaan ei koskaan enää näin tekisi/voisi enää tehdä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
952
Toki jos takuu huoltoon ei erikseen mene sanomaan että kyseessä on mainattu kortti niin en osaa sanoa kuinka tarkkaan jaksavat noita tutkia. Tod näk ei ole tuohon aikaa heillä ja uusi kortti pistetään RMA:na menemään jos tuota ei ole itse myöntänyt.
Veikkaisin, että niiden korttien tiedot joita on myyty suoraan mainausfarmeille on kyllä valmistajilla jossain tallessa eikä sen tarkastaminen varmaan kauaa vie. Niissä ei oletettavasti ole mitään takuuta vaikka kuitti jostain löytyisikin. Ei ne varmaan muuten tuota mistään pysty näkemään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 047

Mistä se valmistaja tietää mitä niillä korteilla on tehty jos Oy Yritys Ab tulee ja sanoo että haluttais ostaa 500kpl näytönohjaimia?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Mistä se valmistaja tietää mitä niillä korteilla on tehty jos Oy Yritys Ab tulee ja sanoo että haluttais ostaa 500kpl näytönohjaimia?
En tiedä onko valmistajalla/kavalla tietoa mitä korteilla tehdään. Mutta tänäpäivänä luulisi ainakin osalla toimijoista olevan käsitys mitä menee minnekkin päin, ja jos tilataan asiakaskohtaisia eriä niin en yllätty jos tietokannassa tieto myös toimitetun laitteiston yksilöintiedoista.

Mutta jos tässä nyt kommentoidaan valmistajan takuuta, niin valmistajan myöntämät takuut voi olla ihan erilaisia riippuen asiakkaasta ja kohteesta, tai ei takuuta lainkaan.

Jos sitten ostanut painepesurilla pestyn kortin jossa muistit väärennetty ja lähteää vetoamaan valmistajan takuuseen ja valmistaja ilmoittaa ettei yksilössä ole takuuta, ei sillä väliä onko ostaja käyttänyt siinä käytössä mihin myyty/tai mitä kertonut, jos laite on myyty ilman valmistajan takuuta, tai myyty valmistajan takuulla joka ei ole voimassa.

Jos mietit mainarin asemaa, niin tuskin pitkästä seuraavaan omistajaan yltävästä takuusta valmis kovasti ylimääräistä maksamaan, vaan jotain voi maksaa siitä että myyjä hyvittää jotain jos tuotteita hajoaa odotuksia isommalla prosentilla ennenaikaisesti.
 
Jos on kuluttajapuolelta ostettua tavaraa niin sanotusti yksityiskäyttöön ja ostettu Suomesta niin kyllä se takuu siirtyy uudelle ostajalle jälleenmyynnissä. Jos joku yritys noita on ostellut niin sittenhän nuo oikeudet taitavat olla heikommat takuiden suhteen. Myöskin muualta kuin Suomesta alkujaan ostettun tavaran kanssa voi tulla hankaluuksia tuon takuun siirtämisen kanssa sanoi kansallinen kuluttajansuoja tai KVL mitä tahansa.
 
Jos tuossa uutisessa edelleen ollaan, niin vähän yllätyn jos ETA markkinoilta ostettu ja sieltä vielä kivijalasta yksitellen.

Jos tuotetta on vielä väärennetty, niin "hyväntahdoneleiden" varaan ei kannata ehkä laskea.

Jos EUssa ostaa käytettyjä myyvältä uskottavalta vakaa hyvä myyjältä (yritys) niin sen virhevastuu on siinä molarina, ja vielä parempi jos myöntää jonkin takuun. Siis jos ajatus se että noita vesipestyjä väärennöksiä eksyy täkäläisille markkinoille. (uskottava vaakaa myyjäkin voi haksahtaa sontaan), niin myyjä sitten vastuussa.

Yksityiseltä kun ostaa, niin huijari vedättää, ja ei kannata laskea valmistajan hyväntahdon eleisiin, jos takuu selvittelyssä selviää jotain jotka evää takuun.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 414
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom