Logitechilta alumiinikuorinen G413-näppäimistö mekaanisilla Romer-G-kytkimillä

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385



Logitech on esitellyt mekaanisten näppäimistöjensä valikoimaan uuden G413-mallin, joka on varustettu anodisoiduilla alumiinikuorilla. Kyseessä on erityisesti pelaajille suunnattu näppäimistö, jonka suunnittelussa tarkkuus ja suorituskyky ovat olleet Logitechin mukaan etusijalla.

Värivaihtoehtoja on kaksi - tumma Carbon punaisella taustavalaistuksella sekä hopeanvärinen Silver valkoisella valaistuksella. Valaistuksen kirkkaus on valittavissa viidestä vaihtoehdosta. G413:n päällikuori on 5052-alumiini-magnesiumseosta, jonka pintaan on tehty harjattu viimeistely. Muovisessa on pohjalevyssä on säädettävät koroketassut sekä johtourat esimerkiksi kuulokkeita varten.



Näppäinhattujen alta löytyy Omronin valmistamat Romer-G-näppäinkytkimet, joiden kytkeytymissyvyys on yleisiä Cherry MX -kytkimiä matalampi 1,5 mm ja painallusvoima 45 grammaa. Näppäimistön mukana toimitetaan 12 vaihdettavaa näppäinhattua, jotka on muotoiltu aggressiivisemmin erityisesti pelaamista silmällä pitäen.

G413 tukee 26KRO:ta, eli 26 näppäinpainalluksen samanaikaista tunnistusta. Pelitila mahdollistaa Windows-näppäimen poiskytkennän pelaamisen ajaksi. Makrokomentojen ohjelmoiminen onnistuu F1-F12-näppäimiin LGS-ohjelmiston avulla. Näppäimistön takareunaan on sijoitettu USB-läpivientiliitäntä lisälaitteita varten.

Logitech G413 tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 445 x 132 x 34 mm
  • Paino: 1105 g
  • Romer-G-näppäinkytkimet, kestoikä 70 milj. painallusta
  • Näppäinkytkimien kytkeytymissyvyys 1,5 mm, pohjaussyvyys 3,0 mm, painallusvoima 45 g
  • Yksivärinen taustavalaistus (punainen / valkoinen)
  • USB Type A -johto, 1,8 metriä
  • Yksi USB 2.0 -läpivientiliitäntä
  • 26KRO

Logitech G413 -näppäimistö tulee myyntiin huhtikuun aikana 99 euron suositushintaan.



Lähteet: lehdistötiedote, Logitech

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
128
TKL, kiitos. Ja hintaa pois sen keypadin verran.
Harvinaisen hillitty ja tyylikäs Logitechin tuotteeksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Tässä on Logitechin pelkistetty tenkeyless: Logitechin mekaaninen G Pro -pelinäppäimistö ilman numeronäppäimistöä

Hintakin tosin samalla "vähän" pompsahti :rofl:
Ei oo ääkkösiä. Ei pysty
Eiköhän nordic-markkinoille ole ihan ääkkösellinen malli :rolleyes:

Mitä noihin kytkimiin tulee, niin itse tullut samoilla kytkimillä nyt nelisen kuukautta naputeltua (G410 näppäimistönä), hämmästyin miten hyvin kirjoitus sujui heti paketista avattuani aiempiin MX Blueihin tottuneena. Yllättävän hyvä tuntuma, vaikka oletin että kyseessä ovat jotkut "valmistajan omat pilipalinapit" tms.
Ei ole ainakaan vielä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Ainakin Logitechin nettikauppa tarjoaa Pro MEKAANINEN PELI-NÄPPÄIMISTÖ Suunniteltu eSports-ammattilaisille. - Yhdysvallat, kansainvälinen tunnistetietoa.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Ainakin Logitechin nettikauppa tarjoaa Pro MEKAANINEN PELI-NÄPPÄIMISTÖ Suunniteltu eSports-ammattilaisille. - Yhdysvallat, kansainvälinen tunnistetietoa.
Logitechin virallisesta tiedotteesta:
"Koska Logitech G Pro on suunnattu peliammattilaisille ja sellaiseksi pyrkiville pelaajille, sen näppäimet noudattavat amerikkalaista painikekarttaa. Näppäimistön painikkeissa ei ole erillisiä merkintöjä skandinaavisille merkeille. Näppäimistö sopii kuitenkin hyvin myös suomalaiseen käyttöön, koska näppäinasettelu on kiinni tietokoneen käyttöjärjestelmän asetuksista."
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Todella mahtava tuote Logitechiltä, sillä tämä on varmaankin matalin mekaaninen näppäimistö mitä olen vielä nähnyt. Tyylittely viileän minimalistinen ja mukana tulee kaikki tärkeä, eli vaihdettavia näppäinhattuja. Pelaamisessa ei ollenkaan paha tuo pienempi matka näppäimen painautumisessa, koska sehän on vain parempi sen nopeammin pystyy nappia painamaan. Kirjoittamisessa voi ottaa takkiin toisille malleille, mutta saa olla melko tarkka tämän suhteen jos se nousee kynnyskysymykseksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Jenkkinäppiksen vika suomileiskalla käytettäessä on se, että siitä näppäimistöstä ihan fyysisesti puuttuu putki / pipe symboli vasemman shiftin ja z-kirjaimen välistä.

Käytännössä esim. komentorivien käyttäminen on täyttä tuskaa jos on tottunut niitä suomi-leiskalla tuolta etsimään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
877
Tästä se langaton versio niin lähtee ostoon, jos hiiret on langattomia niin mikä siinä on niin vaikea tehdä langatonta mekaanista näppistä?
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Saako muuten Suomesta mistään tai koskaan hopeista versiota valkoisella valaistuksella? Saako Suomesta ylipäätään tätä näppistä valkoisella taustavalolla?
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
"The Logitech G413 comes in two versions - the Logitech G413 Carbon featuring elemental red backlighting and the Logitech G413 Silver featuring iconic white backlighting, sold exclusively at Best Buy."

Logitech G Launches G413 Mechanical Gaming Keyboard With Exclusive Romer-G Mechanical Switches | Logitech Online Newsroom

Tekstistä käsittää, että kaikki hopeiset ovat valkoisella valolla, mutta Verkkokaupassa lukee että heidän myymänsä hopeinen malli olisi punaisella valolla ja Jimmsillä ei taas lue mitään. Eli onko hopeiset aina valkoisella valolla?
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
"The Logitech G413 comes in two versions - the Logitech G413 Carbon featuring elemental red backlighting and the Logitech G413 Silver featuring iconic white backlighting, sold exclusively at Best Buy."

Logitech G Launches G413 Mechanical Gaming Keyboard With Exclusive Romer-G Mechanical Switches | Logitech Online Newsroom

Tekstistä käsittää, että kaikki hopeiset ovat valkoisella valolla, mutta Verkkokaupassa lukee että heidän myymänsä hopeinen malli olisi punaisella valolla ja Jimmsillä ei taas lue mitään. Eli onko hopeiset aina valkoisella valolla?
Käsittääkseni hopeiset ovat aina valkoisella ja mustat punaisella valolla, enkä ole nähnyt yhtään kuvaa hopeisesta punaisilla valoilla. Näin luki myös suomenkielisessä tiedotteessa sekä Logitechin suomenkielisillä sivuilla, jotka ovat linkitettynä uutiseen. Eiköhän Verkkokaupan sivuilla ole vain copy-paste-typo.
 
  • Tykkää
Reactions: BOT
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 667
Viestejä
4 188 235
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom