Logitech päivitti Hero-sensorin tukemaan 25K DPI:n tarkkuutta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Logitech on uutisoinut tänään erittäin positiivisesta yllätyksestä sen Hero-sensoria käyttävien hiirten käyttäjille. Hiirten ominaisuuksia parannetaan jälkikäteen Firmware-päivityksellä.

Logitechin mukaan sen High Efficiency Rated Optical- eli Hero-sensori onnistui vuonna 2016 tarjoamaan paitsi tarkimman seurannan, myös tekemään sen jopa 10-kertaa pienemmällä tehonkulutuksella kuin aiempien sukupolvien sensorit. Tuolloin sensoria mainostettiin myös Hero 16K -nimellä, sillä se kykeni maksimissaan 16 000 DPI:n tarkkuuteen.

Nyt Logitech on esitellyt blogissaan ”uuden” Hero 25K -sensorin. Todellisuudessa kyse ei ole uudesta sensorista, vaan Logitech on saanut firmware-päivityksellä viriteltyä vanhan sensorinsa uuteen iskuun. Yhtiön mukaan Hero on nyt maailman ensimmäinen alle mikrometrin tarkkuuteen yltävä sensori 25 600 DPI:n maksimitarkkuudellaan.

Mikä parasta, vaikka kyse on ”uudesta” sensorista, tuki 25K DPI:lle tulee saataville ainakin osalle Hero-sensoria käyttävistä hiiristä firmware-päivityksenä. Tällä hetkellä uuden firmwaren pitäisi olla saatavilla G Hubin kautta G903 Hero-, G502 Lightspeed-, Pro Wireless-, G703 Hero-, G604-, G502 Hero-, G403 Hero- ja Pro-hiirille.

Lähde: Logitech

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
24.08.2017
Viestejä
835
Helposti yksi parhaimmista sensoreista, mutta tuolla 25k dpi:llä ei kyllä tee yhtään mitään kuten logitechin insinööritkin ovat itsekkin sanoneet, hiiri on epätarkempi liian korkealla dpi arvolla. Ykkös sensori silti, varsinkin langattomissa virrankulutuksellaan.
 

Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Mikäs järki näissä älyttömissä dpi lukemissa on? Hyvin toimii 400 ja 800 dpi, jotka ainakin kilpapelailijoiden keskuudessa tuntuvat olevan suosituimpia.
 
Liittynyt
22.04.2017
Viestejä
72
Kokeilin tuota 25 600DPI:n ja kuka ihme tarvitsee yli 3000? Omaa käyttöön windowssia käyttäessä 1100 on sopiva. 400-800 peleissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 272
Mikäs järki näissä älyttömissä dpi lukemissa on? Hyvin toimii 400 ja 800 dpi, jotka ainakin kilpapelailijoiden keskuudessa tuntuvat olevan suosituimpia.
Pienillä resoluutioilla matalat dpi:t toimivat, mutta suuremmilla alkaa tulemaan pixel skippingiä.
Jos haluaa tutustua aiheeseen, niin tästä linkistä löytyy laskuri ja video Overwatchilla demonstroituna
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
G502 Hero SE täällä. Firmwarepäivitys näköjään onnistui. Muutama viikko sitten tuli saataville firmis, joka ei suostunut millään opilla asentumaan. Reddit oli täynnä porukkaa joilla oli sama ongelma. Jotkut sai päivitettyä kun päivityksen aikana nykäisi hiiren irti koneesta ja tökkäsi takaisin. Tänään tuli myös päivitys G Hub -softaan.
 

Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Pienillä resoluutioilla matalat dpi:t toimivat, mutta suuremmilla alkaa tulemaan pixel skippingiä.
Jos haluaa tutustua aiheeseen, niin tästä linkistä löytyy laskuri ja video Overwatchilla demonstroituna
Ahaa tällaisesta en ollut tietoinen. Hyvä jos isommasta DPI:stä jotenkin hyötyy ettei vain markkinointihuijausta.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
951
Täytyypäs asennella omaan 703:een ja testata. Noin 8000 olen havainnut itselle sopivaksi, joten yli 25000 on varmaan melko naurettavan nopea. :D
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 309
Pienillä resoluutioilla matalat dpi:t toimivat, mutta suuremmilla alkaa tulemaan pixel skippingiä.
Jos haluaa tutustua aiheeseen, niin tästä linkistä löytyy laskuri ja video Overwatchilla demonstroituna
No tämä olikin uutta tietoa, kiitos tästä.

Mulla DPI on 800 ja reso 1440p, pitää ehkä nostaa ja säätää peleistä sitten senssit sopivaksi.

Pro Wireless täällä.

EDIT: Joku väittää että tälläinen ei ole totta, mutta sääntö on kai edelleen pätevä eli mielummin DPI ylös ja in-game sens alas. Saa kuvan että pixel skipping ei ole juttu, mutta on parempi olla korkeampi DPI.

I've seen this discussion before and it basically boils down to "yes this explanation is technically correct but 'pixel skipping' is a moniker most people can get their head around as opposed to 'more or less granular rotations, since when you show an example it looks like the crosshair is skipping pixels on your monitor.'" And the conclusion is pretty much the same: find a comfortable effective DPI and lower your in game sens as much as possible while raising your DPI (within reason, from what I've read you don't want your DPI super high either).
Yep. Pixel skipping was always just a marketing term to talk about this problem. It was never about your dpi being too low either. It was always about your in game sen being too high and making large angular movements.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
361
Ajureissa asetettu DPI/CPI ja sensorin tarkkuus ei ole sama asia, eikä kulje laisinkaan käsikädessä. Jos tämä firmispäivitys todellisuudessa saa sensorin toimimaan tarkemmin, niin hyvä homma. Jos se on käytännön tasolla vaan slideri, joka menee isompaan numeroon, niin sitten tää on tarpeetonta markkinointimoskaa.
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 142
Tuota 25K nopeutta kaipasinkin, nyt on G502 Lightspeed täydellinen. :sfist:
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Onko tietoja nostaako se virrankulutusta?
Se ei ole suositeltava langattomassa hiiressä.
Muuten voisi tuon umpisurkean G-Hub ohjelman asentaa ja katsoa löytyykö päivitystä.
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
283
Mullakin lähti päivittämään G502 Hero vasta kun otin hiiren USBin irti, ja tökkäsin takaisin.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Asensin G-Hub ohjelman ja sieltä se päivitys löytyi G903 hiirelle ja myöskin kuten monella muilla niin lähti asentamaan vasta usb johdon irroituksen ja takaisin laiton jälkeen eli G-hub on laadultaan edelleen yhtä huono mitä oli 5 kuukautta sitten.
Onneksi hiiri sekä näppäimistö toimii ilman ohjelmistoa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 361
Viestejä
4 158 387
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom