Lisää kuolleita...

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
18 922
Lähinnä julkisuudessa käytiin. Päättävä elin valtioneuvosto sanoi ei. Joskus ennen oli löysempi linja, mutta 1989 jälkeen tiukentui (vain presidenteille, kaikille muille erillisharkinnalla).

Edelliset sotilaat listalla on Väino Valve 1995 ja Adolf Ehrnrooth 2004. Mitään varsinaisia ainakaan julkisia kriteereitä kun ei ole, mutta voi ainakin sanoa ettei Kari ole ihan samassa kategoriassa.

Väinö Linna 1992 taas on edellinen kulttuuripuolen edustaja.
Kuten sanoin, en pitäisi pahana ylilyöntinä vaikka sitä "puuhailtaisiin". En minä nyt todellisuudessa usko, että sitä tulisi tapahtumaan, mutta sen verran merkittävänä pidän Karin tekoja ja saavutuksia koko hänen uran lisäksi varsinkin viimeisten vuosien aikana, että olisi mielestäni ihan paikallaan nostaa hänet näkyväksi vaikka sitten edes tuon tason keskustelussa. Väitän, että Kari oli merkittävin yksittäinen hahmo siinä, että massojen silmät aukenivat Venäjän tekemisten ja erityisesti NATO-jäsenyyden tarpeellisuuden suhteen Ukrainan sodan alkumetreillä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
8 067

Minäkin kyl pitäisin melkoisena ylilyöntinä ajatustakin tosta, ku tota listaa katsoo edes 20-30 vuotta taaksepäin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
18 922
Minäkin kyl pitäisin melkoisena ylilyöntinä ajatustakin tosta, ku tota listaa katsoo edes 20-30 vuotta taaksepäin.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Kari oli uransa aikana (erityisesti parin viime vuoden ajan) Suomen itsenäisyydelle ja puolustuskyvylle merkittävämpi assetti kuin moni muu listalla olevista ja kun perusteluissa mainitaan nimenomaan kansallinen merkitys, niin sitä kautta ajatus edes tuosta keskustelusta lähti liikkeelle. Ehkä näin myös osittain siksi, kun Kari oli semisti tuttu videoiden ja luentojen lisäksi muistakin yhteyksistä ja tieto raapaisi siinä mielessä syvästi.

Perustelut valtiollisille hautajaisille ovat harkinnanvaraisia, eikä se vanha lista siten ole tae tulevasta, mutta rima on kieltämättä asetettu korkealle.

Valtiolliset hautajaiset järjestetään tai kustannetaan valtion varoista nykyään ainoastaan presidenteille. Valtioneuvosto voi poikkeustapauksessa päättää hautajaisten järjestämistä tai rahoittamista myös hyvin pitkäaikaisille pääministereille, eduskunnan puhemiehille ja henkilöille, joilla on erityistä kansallista merkitystä kuten Nobel-palkinnon saajille.
Mutta joo. Pahoittelut, että toin tällaisen vaihtoehdon esille edes ajatuksen tasolla. :D
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
8 067
Mutta joo. Pahoittelut, että toin tällaisen vaihtoehdon esille edes ajatuksen tasolla. :D
Eipä mitään. Sattuuhan näitä.

e: mut jos iha vakavasti, nii toki uraa teki puolustusvoimissa, mut käytännössä on tunnettu vain siitä yhdestä luennosta ja siitä seuranneesta myllystä. Joka sekin sattui viraalisti pomppaan vasta sodan alettua. Sitä ennen kapiainen/professori muiden harmaiden joukossa. Ei mitään pois hienolta mieheltä, mut valtiolliset hautajaiset olis överiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
686
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 667
Meillä kun on tapana soittaa RIP-artisteja omasta levyhyllystä, nappasin pitkästä aikaa Brothers in Armsin soittimeen. Ja kappas, olikin juuri se levy, millä Sonni sattui soittamaan. Täytyy kyllä myöntää, etten olisi osannut nimen perusteella sanoa äijän soitinta. Ja tässä tapauksessa edes edustamiaan bändejä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
18 922
Yksi Dire Straitsin ex-kitaristeista, kuten tuossa sanottiin. Tunnettu lähinnä Brothers in Arms -levyltä ja sitä seuranneelta kiertueelta. Oli Dire Straitsin mukana myös vuoden 1985 historiallisessa Live Aid -konsertissa.

Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 679
Hänen vaimonsa oli suomalaissyntyinen Heini Wathén ja poikansa paloittelumurhatun Jamal Khashoggin (Mohamed Al-Fayedin ensimmäisen vaimon Samira Khashoggin pojan) serkku, kummelimaisesti Dodii! - tuo prinsessa Dianan kanssa surullisenkuuluisassa autokolarissa menehtynyt heppu.

Tuossa lisää taustoja: Suomalainen Heini päätyi keskelle uskomattoman rikkaan egyptiläissuvun elämää – tällainen on Mohammed Al-Fayedin perhe
Itse muistan Al-Fayedin 90-luvun brittifutiksesta, osti Fulhamin harrasteekseen. Taisi olla Britanniassa ensimmäinen tästä arabimaailman aallosta, joka on nyt sitten öljyrahoineen joka paikassa.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Muropaketissa vaikuttaneen legendaarisen nimimerkki Finnjetin (tunnettiin myös nimimerkillä Silja Europa) koira Diego on kuollut. Rauha hänen muistolleen.

Kesäsunnuntaina Diego-koira tuupertui nurmikolle, ja Reima vei ystävänsä lopetettavaksi – lasku oli kova
Oliko tää se doggoketjun perustaja joka oli räpellyksessä? Vai oliko se jo täällä Techissä? En tullut lukeneeksi kokonaan sitä ketjua niin en tiedä miten homma lopulta päättyi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 349
Oliko tää se doggoketjun perustaja joka oli räpellyksessä? Vai oliko se jo täällä Techissä? En tullut lukeneeksi kokonaan sitä ketjua niin en tiedä miten homma lopulta päättyi.
Edelleen aktiivinen räpellyksessä ja tuon linkinkin on jo itse postannut.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 577
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
31
RIP David McCallum. Taas on yksi nuoruuden ajan idoleista poissa :cry: Minulle hän oli aina Teräs tv-sarjasta Safiiri ja Teräs.

David McCallum.jpg
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 667
Minulle hän oli aina Teräs tv-sarjasta Safiiri ja Teräs.
Minulle hän oli ihan ekana Näkymätön mies. Kersana en meinannut pysyä housuissani, kun sarjaa mainostettiin ja odotin ekaa jaksoa. Jumalauta, näkymätön mies! Olihan Safiiri&Teräs ihan klassikko myös.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
10 792
Dianne Feinstein on kuollut 90 vuotinaana.

Isolle osalle ei nimi varmaan sano mitään, mutta jos USAn sisäpolitiikkaa on seurannut, niin nimi varmaan on tuttu. Kyseessähän on demokraattien pitkäaikainen senaattori kaliforniasta.
Ja tuossa vielä Suomeksi YLEltä.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
10 792
Oli päässyt karpon ohjelmaan.

Tyyppi osti tiehöyliä Ruotsista ja toi ne kiteelle jossa ne korjattiin. Neuvostoliitossa riittäisi kysyntää, mutta valtio idotismissaan pakotti viemään tiehöylät Ruotsiin ja sieltä sai viedä ne kiteen kautta Sortavalaan. Siellä kun ei ollut länsivaluuttaa, niin maksuksi sai puutavaraa, mutaa sitä ei saanut myydä, vaan se piti käydä Ruotsissa vaihtamassa Ruotsissa kasvaneeseen puuhun, joka sitten tuotiin kiteelle ja nyt sitten sai ne puut myydä ja saa maksun niistä puuhöylistä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 325
Varsinkin meille kasarinuorille tuttu Rockstopin juontaja Heli Nevakare. Nuorena meni.. vasta 63v

Olisikohan ollut tämä toimittaja Rockstopissa, joka ripitti marraskuussa 1991 Queeniä ja Freddie Mercuryä vanhoilla hiteillä rahastamisesta ja puuttuvasta tai paskasta uudesta musiikista pari päivää ennen kuin Freddie Mercury kuoli. Seuraavan viikon lähetyksessä sitten taisi pyydellä anteeksi ettei ollut ymmärtänyt että Freddie Mercury oli terminaalivaiheen kuolemansairas.
 
Liittynyt
02.01.2023
Viestejä
664

Tämän haluaisin nähdä, löytyykö?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 942
Olisikohan ollut tämä toimittaja Rockstopissa, joka ripitti marraskuussa 1991 Queeniä ja Freddie Mercuryä vanhoilla hiteillä rahastamisesta ja puuttuvasta tai paskasta uudesta musiikista pari päivää ennen kuin Freddie Mercury kuoli. Seuraavan viikon lähetyksessä sitten taisi pyydellä anteeksi ettei ollut ymmärtänyt että Freddie Mercury oli terminaalivaiheen kuolemansairas.
Aikamoista. Nykyään juuri nuo viimeiset raidat iskee kovimmin, mutta johtunee siitä että tietää tarinan niiden taustalla. Vieläkin kostuu linssi Mother Lovea kuunnellessa kun May laulaa viimeisen osion. Tämä kappale julkaistiin postuumisti, joten ei ollut toimittajalla tiedossa.

Ei varmaan kukaan tuolloin osannut arvata miten ison arven Mercuryn poismeno tosiasiassa jättikään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 644

OT:
Mä aina jaottelen Queenin kahteen kategoriaan: ennen ja jälkeen sairastumisen. Osa vanhoista levyistä, kuten Day at The Races ja Night at The Opera on aivan loistavia levyjä omana aikanaan, mutta Made in Heaven on aivan loistava ja nimensä mukainen mutta ei tietenkään sisällä niin hilpeitä ralleja kuin vanhat levyt. Ymmärrettävistä syistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
686
Jos nyt tarkkoja ollaan, niin Made in Heaven julkaistiin vasta neljä vuotta Freddien kuoleman jälkeen. Mikäli joku tähtitoimittaja on kritisoinut viimeisintä marraskuussa 1991 saatavilla ollutta materiaalia, niin kyseessähän on maailmanhistorian huikeimpiin hard rock -eepoksiin lukeutuva Innuendo... ja näin ollen ansaitsee kyllä osakseen kaiken ivallisen jälkiviisastelun.

Tosin nyt kun tarkemmin asiaa tarkistelin, niin myös klassikon asemaan noussut kokoelma Greatest Hits II (joka myi kuin häkä) tosiaan julkaistiin lokakuun lopussa 1991, ehkäpä juuri tästä julkaisusta olikin kyse.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
833
Ot:tä ihan täysin, mutta kun aikoinaan katselin livenä tv:stä Live Aidia, niin kyllä säväytti Queenin veto lavalla. Tätä ennen oli ollut vähän sellainen suvantovaihe konsertissa. Siinä esiintyi esim. Sade aika hillityllä setillä yms. Suomenkielinen selostus oli läpi konsertin tyyliin euroviisut.
Vedin koko konsertin silloin VHS:lle. Ei ole kyllä enää tallessa muistaakseni. Olin joku parikymppinen kolli noihin aikoihin...
Mukana oli joukko kasaritähtiä tyyliin Nik Kershaw ym. joista moni ei ole kuullutkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
686
Sahtivaarille kepeät mullat, maamme aniharvoja nobelisteja. Niinistö pitää muistopuheen TV1:llä klo 11.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 395
Kevyet mullat Maralle. Sovittelija, rauhanneuvottelija ja vienninedistäjä. Rakensi hyvää Suomikuvaa maailmalla ja ei olisi uskonut demariksi koska ymmärsi asioita laajemmin myös yritysten näkökulmasta. Yksi tekijä mm. Nokian muinaisessa maailmanvalloituksessa.

Kaiken päälle Nobelin rauhanpalkinto vaikka sitäkin on jaettu erikoisille ihmisille välillä, mutta Mara oli ihan aito sovittelija.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 667
Olikos tää nyt mun elinaikana kolmas kuollut Suomen presidentti? Kekkosen aikaan en ollut tarpeeksi vanha äänestämään, Manunkin kohdalla vasta 2. kauden vaaleissa olen antanut ääneni. Oltiin Maran presidenttiydestä mitä mieltä tahansa, kansainvälisesti hyvin merkittävä poliitikko oli kyseessä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
224 655
Viestejä
3 972 666
Jäsenet
67 936
Uusin jäsen
Karel

Hinta.fi

Ylös Bottom