Linkedin ärsyttää

Mikäli etätyön hyödyt olisivat oikeasti haittoja suuremmat, niin yritykset siirtyisivät siihen laajemmin ja vaihtaisivat isot konttorit pienempiin yms. Nyt trendi on kuitenkin toinen.
Miten tämä kotoa tehtävä etätyö edes eroaa konttorilla tehtävästä etätyöstä? Itse olen ihan yhtä paljon etätöissä suhteessa kollegoihini, joita löytyy ympäri maailmaa, olin sitten toimistolla tai kotona.
 
Yleensä ne esihenkilöt tai "managerit", joilla ei ole mitään muuta tehtävää kuin kytätä ihmisiä haluavat toimistopakkopäiviä. En ole asiantuntijahommissa tai nykyisessäkään hommassa oikein törmännyt hyötyihin, mikäli sen työn voi tehdä missä vain. Itsellänikin on Jenkkilästä Kiinaan työkavereita, niin siinä ei ole mitään järkeä tehdä töitä konttorilla jos tietää että "työpäivä" alkaa vasta iltakuudelta, kun Jenkkilässä aloitellaan projektin läpikäyntiä. Yleisestikin etätyötä vastustavat ovat aina olleet jonkin sortin nihilistejä tai muuten vaan narsistisia persoonia, joilla ei ole omaa oikeaa työtä tehtävänään. Itse olen toimistolla sen 2-5 päivää arjessa ihan sen mukaan, miten hyödyllistä tai hyödytöntä se on. Etätyö on jees. Toki aina mahtuu niitä perseilijöitä, mutta niitä nyt on bemarin ratin takanakin aina.
 
Itse olen pitänyt linkkariprofiilia lähinnä CV:nä. Myös kontakteja sinne kertynyt reilun 15vuoden IT-alan uran aikana rapiat 400. Viimeiset kaksi työpaikkaa olen napannut juuri LinkedIn:n avoimista paikosta.

On myös tullut viimeisen vuoden aikana useita yhteydenottoja josko kiinnostaisi projektipäällikön/konsultin yms hommat, mutta ei vielä mitään niin mielenkiintoista jotta olisin haastatteluihin saakka halunnut lähteä.

Ärsyttävää tuolla kyllä ne huomionkipeät somettajat, jotka jakelee tyhjäpäisiä ajatuksiaan ihan arkisistakin asioista, jotka ei liity työelämään mitenkään. Menisivät faceen tai vaikkapa tiktokkiin änkyttämään! Noiden vuoksi en sitä linkkari "seinää" juuri koskaan edes katsele, vaan satunnaisesti vilkaisen mitä avoimia paikkoja on tyrkyllä.
 
Miten tämä kotoa tehtävä etätyö edes eroaa konttorilla tehtävästä etätyöstä? Itse olen ihan yhtä paljon etätöissä suhteessa kollegoihini, joita löytyy ympäri maailmaa, olin sitten toimistolla tai kotona.
Mistä minä tiedän.. Itse teen myös huomattavasti tehokkaammin töitä kotoa käsin, jää usein ne kahvi- ja lounastauotkin välistä, kun tulee kahviteltua pitkin päivää ja jopa syötyä tietokoneen edessä samalla töitä tehden. Pointti nyt vain on yleisesti se, että yritykset ovat trendinomaisesti palaamassa lähi- tai hybridityöhön ja siihen on syynsä. Lähtökohtaisesti jokainen yritys pyrkii ensisijaisena tavoitteena maksimoimaan voittonsa, niin jos etätyö olisi tehokkaampi (isossa kuvassa), niin yritykset kyllä luopuisivat niistä kalliista konttoreistaan ja siirtäisivät pakolliset lähityöt pienempiin. Ja jos työntekijöiden työpanokset etänä olisivat suuremmat, niin työnantajat kannustaisivat etätyöhön ihan vain voiton maksimoinnin takia. Vaikka täällä moni, kuten myös itse, onkin tehokkaampi etätyössä, niin isossa kuvassa asia on toinen.
 
Mahtaako linkkarista olla juuri hyötyä duunari alojen työntekijöille Itsekin työskentelen elintarvike allla nykyisin työntekijänä. Eli ns duunari ammatista kysymys Cvssäkään ei montaa työpaikkaa ole en silti ole ollut työttömänäkään viimevuoisna samassa Firmassa ollut töissä jo 11,5 vuotta putkeen. 32 vuotta ikää eli olen aloittanut tuolla 21 vuotiaana. Sitä ennen olin samassa firmassa kesätöissä 2-3 kuukautta välissä armeijan käynti eli työuraa yhteensä lähes 12 vuotta ikää 32 vuotta ja vain tuo yksi työpaikka joskin pitkäaikainen työ Cv ssä. No siksi mietinkin onkohan tuosta palvelusta mitään hyötyä Duunari tason työntekijöille Kuten elintarvike työntekijät hitsarit siivoojat ravintola työntekijät. tai vaikka joku metsuri yms.
 
Tästä keskusteltiin joku aika sitten.
En ole koskaan kuulunut Linkediniin eikä pahemmin kiinnostakkaan.

Mutta näin kuriositettiina niin onko tuolla mitään järkeä olla ns. duunarihommissa? Onko joku duunaritason (kokooja, siivooja, automekaanikko, hitsari, kokki jne) saanut tuota kautta töitä tai yhteydenottoja vai onko toi sellainn paremman väen ja käsienheiluttajien mesta mistä haetaan asiantuntijoita palkka alkaen 6000e/kk?
 
Tästä keskusteltiin joku aika sitten.
Juu tätä itsekin olen miettinyt sensijaan veljeni joka Diplomi-Insinööri kehui linkediniä hyvin hyödylliseksi ja kuulemma saanut sieltä myös työtarjouksia. Hänellä kuitenkin tutkinto Teknillisestä ammatikorkeakoulusta ja vielä tuo Diplomi inssin paperit eli on jo selkeäsi itseäni korkeammalle koulutettu mies. 10 vuotta itseäni vanhempi toki 43 v täytti juuri.
 
Mitä hyötyä olet etsimässä sieltä? Työmahdollisuuksia?

En muista olenko törmännyt koskaan suorittavan tason työnhakuilmoituksiin (varmaan siitä syystä että olen siellä insinöörikuplassa ja selaan vain sen alan ilmoituksia), mutta ethän sinä siinä mitään menetäkään jos luot sinne tilin ja katsot löytyykö mitään mielenkiintoista.

Sellainen etu tulee ainakin mieleen, että voit hakutoiminnolla etsiä esimiehiä mielenkiintoisista firmoista ja kontaktoida heitä suoraan. Siinä tapauksessa oman profiilin olisi hyvä olla ajantasalla ja hyvin tehtynä.
 
Mahtaako linkkarista olla juuri hyötyä duunari alojen työntekijöille Itsekin työskentelen elintarvike allla nykyisin työntekijänä. Eli ns duunari ammatista kysymys Cvssäkään ei montaa työpaikkaa ole en silti ole ollut työttömänäkään viimevuoisna samassa Firmassa ollut töissä jo 11,5 vuotta putkeen. 32 vuotta ikää eli olen aloittanut tuolla 21 vuotiaana. Sitä ennen olin samassa firmassa kesätöissä 2-3 kuukautta välissä armeijan käynti eli työuraa yhteensä lähes 12 vuotta ikää 32 vuotta ja vain tuo yksi työpaikka joskin pitkäaikainen työ Cv ssä. No siksi mietinkin onkohan tuosta palvelusta mitään hyötyä Duunari tason työntekijöille Kuten elintarvike työntekijät hitsarit siivoojat ravintola työntekijät. tai vaikka joku metsuri yms.
Vähän riippuu... Välillä asiantuntijahommiin halutaan porukkaa joilla on kokemusta tietyistä perushommista. Itselläkin monen eri duunarihomman työkokemus yhdistettynä koulutukseen ja harrastuksiin avasikin ovet linkkarin avulla täysin eri tuloluokkaan.
 
Helvetin hieno sivusto kyllä.
Tein profiilin lie vuosia sitten, pistin hibernate tilaan, aktivoin uudelleen pari kuukautta sitten ja pyysin työkavereita kontakteiksi, lisäsin eilen profiilikuvan, about tekstin ja muuta sekä pyysin lisää kontakteja kollegoista ja yhteistyökumppaneista.
Tänään aamulla toimi vielä. Nyt koitin illalla mennä sisään ja sivusto vaatii passista kuvaa Persona palvelun kautta. Ovat kuulemma rajoittaneet tilin toimintaa. Luen Personasta verkosta ja nyt vähän semmoset "fuck this shit" fiilikset.
Onko muut törmänneet tähän Persona sekoiluun?
 
Poista linkedin, tiktok, instagram, facebook äläkä koskaan palaa.

Voit kiittää itseäsi.
Vaikket itse käytä someja, niin monille muulle se voi olla tärkeä, ja jopa ainut keino pitää yllä sosiaalisia kontakteja. Eikä tämäkäön ole mikään "väärä" tapa, kuten oletettavasti seuraavaksi sanoisit.

Mutta se siitä, tämä lanka keskittyy nimenomaan LinkedIniin (ja erityisesti heihin, jotka sitä käyttävät tai ovat käyttäneet)
 
Voi olla, mutta ei pidä olla, eikä tule olla.
 
Vaikket itse käytä someja, niin monille muulle se voi olla tärkeä, ja jopa ainut keino pitää yllä sosiaalisia kontakteja. Eikä tämäkäön ole mikään "väärä" tapa, kuten oletettavasti seuraavaksi sanoisit.

Mutta se siitä, tämä lanka keskittyy nimenomaan LinkedIniin (ja erityisesti heihin, jotka sitä käyttävät tai ovat käyttäneet)
Joo itselleni juuri tämä Linkedin on se ainoa pakollinen ja myöskin ainoa jota käytän näistä.
 
Se on tosiaan vähän sellainen yritysmaailman semipakollinen verkostoitumispaikka. Joillekin se on myös imelä pönötysmestä ja se näennäinen imelyys siellä onkin suurin syy miksi en sitä itse aktiivisesti seuraa (enkä myöskään päivitä sinne omia tekemisiä). Eipä siitä mitään haittaa kuitenkaan ole ja tosiaan sitten jos on tarvetta vaihtaa työpaikkaa tai muuten vain katsella tai kysellä vaihtoehtoja, niin siinähän se on mainio.

Aika paljon sieltä tulee headhuntereilta viestejä, mutta en ole yleensä niihin reagoinut, kun varmaan lähettelevät niitä aika laajalla skaalalla ja kokeilevat tuurilla, että mikä johtaisi seuraavaan vaiheeseen.
 
Joo itselleni juuri tämä Linkedin on se ainoa pakollinen ja myöskin ainoa jota käytän näistä.

Linkkari ei ehkä ole varsinaisesti pakollinen omissa työkuvioissa, mutta ehkä ainut jotenkin hyödyllinen some. Esimerkiksi paljon menneen työelämän kontakteja on vain siellä, koska ihmisten nimiä ja yhteystietoja en ole kattavasti tallentanut muualle. Olen aika matalalla kynnyksellä laittanut linkkarikutsuja ihmisille, joiden kanssa olen edes jotain yhteistä duunia tehnyt.
 
Mistä minä tiedän.. Itse teen myös huomattavasti tehokkaammin töitä kotoa käsin, jää usein ne kahvi- ja lounastauotkin välistä, kun tulee kahviteltua pitkin päivää ja jopa syötyä tietokoneen edessä samalla töitä tehden. Pointti nyt vain on yleisesti se, että yritykset ovat trendinomaisesti palaamassa lähi- tai hybridityöhön ja siihen on syynsä. Lähtökohtaisesti jokainen yritys pyrkii ensisijaisena tavoitteena maksimoimaan voittonsa, niin jos etätyö olisi tehokkaampi (isossa kuvassa), niin yritykset kyllä luopuisivat niistä kalliista konttoreistaan ja siirtäisivät pakolliset lähityöt pienempiin. Ja jos työntekijöiden työpanokset etänä olisivat suuremmat, niin työnantajat kannustaisivat etätyöhön ihan vain voiton maksimoinnin takia. Vaikka täällä moni, kuten myös itse, onkin tehokkaampi etätyössä, niin isossa kuvassa asia on toinen.
Mutta eikö näistä ollut jotain tutkimuksia, että töitä on tehty hyvin etänä ja työntekijät ovat tyytyväisiä? Saattoi olla jotain jenkki yms kamaa, koska siellä työmatkat on niin pitkä ja ruuhkat kovat. Ja ainakin koronan tiimoilta oli paljonkin ihmisten kommentteja, että saavat töitä tehtyä etänä paremmin, kun ei koko ajan joku keskeytä. Itse ainakin kannatan etätöitä, jos se mahdollista on. Olen joskus ajanut käytännössä en minkään takia 20 km työmatkaa, kun asiat olisi voinut tehdä kotisohvalta ihan yhtä hyvin kuin istuamalla yksin siellä työhuoneessa koneen ääressä näkemättä ketään työkaveria edes päivän aikana.
 
Helvetin hieno sivusto kyllä.
Tein profiilin lie vuosia sitten, pistin hibernate tilaan, aktivoin uudelleen pari kuukautta sitten ja pyysin työkavereita kontakteiksi, lisäsin eilen profiilikuvan, about tekstin ja muuta sekä pyysin lisää kontakteja kollegoista ja yhteistyökumppaneista.
Tänään aamulla toimi vielä. Nyt koitin illalla mennä sisään ja sivusto vaatii passista kuvaa Persona palvelun kautta. Ovat kuulemma rajoittaneet tilin toimintaa. Luen Personasta verkosta ja nyt vähän semmoset "fuck this shit" fiilikset.
Onko muut törmänneet tähän Persona sekoiluun?
Yritin tehdä uutta Linkedin profiilia jokunen aika sitten ja se tuntui vaativan aina passista tms kuvaa. Sekoili tosi paljon myös vpnnän kanssa ja siitä alkoi aina tuota huutamaan eri profiileilla. Jostain syystä ei itse kiinnosta antaa kuvaa ajokortista tai passista tuollaiselle palvelulle, joten sinne jäi profiilin teko. En tiedä, oliko tuo Persona palvelu siinä silloin, en klikannut pidemmälle kuin mitä se siinä LinkedInin sivuilla huuteli tuota.
 
Poista linkedin, tiktok, instagram, facebook äläkä koskaan palaa.

Voit kiittää itseäsi.

Samaa mieltä ja muualla somessa en olekaan. Noh, nyt en edes LinkedInissä tämän sekoilun jälkeen.
Kuitenkin LinkedIn on hyvä olla töiden takia omalla alalla.

Yritin tehdä uutta Linkedin profiilia jokunen aika sitten ja se tuntui vaativan aina passista tms kuvaa. Sekoili tosi paljon myös vpnnän kanssa ja siitä alkoi aina tuota huutamaan eri profiileilla. Jostain syystä ei itse kiinnosta antaa kuvaa ajokortista tai passista tuollaiselle palvelulle, joten sinne jäi profiilin teko. En tiedä, oliko tuo Persona palvelu siinä silloin, en klikannut pidemmälle kuin mitä se siinä LinkedInin sivuilla huuteli tuota.

Njoo. Laitoin LinkedInin aspaan viestin, että mitäs helvettiä tämä tarkoittaa.
Katsotaan vastaavatko mitään. Odotukset eivät ole korkealla.

Ilmeisesti tuon henkilöllisyyden voi todistaa DVV:n notaarin dokumentilla (pitää mennä virastoon) joka skannataan Personalle.
En sitten tiedä mitä lie siinäkin dokumentissa lukee / pitää lukea. Ei kiinnostele kyllä lähettää mitään kuvaa yhtään mistään tuonne.
Ymmärrän kyllä LinkedInin automatiikan huijareiden estossa, mutta nyt meni aika metsään tämä case minun kohdallani.

Jos tuolta ei mitään kuulu, niin teen datan- ja accountin poistopyynnön GDPR vedoten ja saavat pitää tunkkinsa.
 
Ei kai sitä Persona-tunnistusta ole mikään pakko sinne tehdä, tai en ole ainakaan mistään muualta kuullut, että se olisi ollut kenellekään pakollista. Se on lisäarvo niille, jotka haluavat esiintyä tunnistettuina henkilöinä. LinkedIn on Microsoftin omistama, mutta tuo Persona on kolmannen osapuolen tunnistuspalvelu (USA:ssa), johon en välttämättä olisi itsekään luottamassa tällaisten tietojen tallennuksen suhteen.
 
Kovasti Persona vakuuttaa, että tiedot poistetaan heti kun tiedot on vahvistettu.
Mutta eipä silti kiinnostele.
 
Itse en ole mitään Persona-tunnistusta tehnyt, varmaankin siksi kun on tili tuolla linkkarissa ollut jo vuosia. Nyt tosin koittaa saada minut käyttämään mobiilisovellusta kun tyrkyttää koko ajan jotain "tunnistaudu että olet tässä firmassa töissä" -juttua jota ei voi tehdä selaimella. En ole mitään Linkedin-äppiä puhelimeeni asentamassa...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
254 693
Viestejä
4 429 762
Jäsenet
73 400
Uusin jäsen
Tepukka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom