Liittymät

Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
99
Sitten keskittäjälle on tarjolla 200 Mbit/s mobiilinetti hintaan 14,99e/kk (12kk sopimus, ei määräaikaa) ja tällä onnistuu myös puhelut (Puhelut 0,09 €/alkava minuutti ja viestit 0,09 €/kpl.) Avausmaksu 7,99e!
Pelleilin mobiilinettien kanssa aiemmin, ihan turhaan näin jälkikäteen ajateltuna, mutta minulla oli tuo Telian keskittäjähintainen sopimus. Sitten vaihdoin Telialta puhelinliittymän pois, eli oikeus keskittäjän hintaan päättyi, ja 4 pv myöhemmin kun mobiilinetistä tuli lasku, niin koko menneeltä kuukaudelta olikin laskutettu normaalin hinnan mukaan, sen sijaan että 4 päivän osalta olisi ollut normaali hinta ja 26 päivältä keskittäjän hinta. Telian aspan mukaan noin sen kuuluukin mennä, että hintaa ei lasketa päivän tarkkuudella, vaan vain laskun muodostumispäivän hetkinen tilanne merkitsee että tuleeko keskittäjän hinta koko kuukaudelta vai ei. Kuluttajaneuvonta puolestaan oli minun kanssa samaa mieltä, ja heidän avustuksella sain laskun kohdilleen, ja ilmeisesti ottivat siitä vielä koppia, että tuollainen menettelytapa ei ole ok.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Telian verkkokaupassa en keksinyt kuinka tehdä numeronsiirto tuohon Yhteys mukaan 50M -liittymään. Onko kukaan yrittänyt sellaista liikkeessä?
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Telian verkkokaupassa en keksinyt kuinka tehdä numeronsiirto tuohon Yhteys mukaan 50M -liittymään. Onko kukaan yrittänyt sellaista liikkeessä?
Ainakaan viimeksi kun tuo sama tarjous oli niin ei onnistunut olemassa olevaa telian liittymää päivittää siihen, vaan vaihtoehdot oli kierrättää toisen operaattorin kautta tai ottaa uusi numero.
 
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
109
Nyt olisi taas Telialla pieniä mobiilinetti tarjouksia, eihän nämä winback tarjouksille pärjää, mutta ei tarvii kikkailla...

50 Mbit/s hintaan 9,99e/kk (12kk sopimus, ei määräaikaa) ja puhelutkin onnistuu (Puhelut 0,09 €/alkava minuutti ja viestit 0,09 €/kpl.) Avausmaksu 7,99e!

Kiitos paljon!
Onnistui ilman avausmaksua päivittää olemassa olevat Yhteys mukaan 50M -liittymät edullisemmaksi.

Koodi:
Telian Chätti:

Minä: Saisinko päivitettyä kaksi Yhteys mukaan 50M -liittymää tuohon 9,99e/kk hintaan?
Liittymänumerot 040 xxx xxxx ja 040 xxx xxxx

Asiakaspalvelija: Hetki, tarkistanpa.
No kyllä me niin saadaan päivitettyä 9,99e/kk 12kk ajan, ei määräaikasuutta ja päivitysmaksu 0,00e.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
810

Ja minä tappelen asiakaspalvelun kanssa, joka yrittää laskuttaa avausmaksua 7.99€ siitä, että oma hinta päivitetään tuohon tarjoushintaan. Alkaa käpy palamaan ja ihan just irtisanon koko liittymän.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Toisinsanoen niiden ei tartte kuin operaattorin päässä vääntää kaikille liittymille 5G-ominaisuus päälle
Se tulee kyllä käyttöön, mutta ei varmaan ihan tänä vuonna.

Jos 5G tulee joka liittymään, niin pahoin pelkään että esim. hitain liittymä ei ole tuolloin enää 5 megaa vaan juurikin tuo 10 megaa.
Jollain täytyy se 5G maksattaa.
 
k70

Liittynyt
12.07.2017
Viestejä
531
Varmaan tulee kaikille siinä vaiheessa, kun ei voi enää laskuttaa siitä lisää myyntivalttina. Ja ehkä toissijaisesti siinä kohtaa kun operaattorille olisi teknisesti järkevä (edullisempi) päästää 5G verkkoon jos 4G ruuhkautuu. Tosin onhan sekin 5G myyntivaltti :D
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
115
Ja minä tappelen asiakaspalvelun kanssa, joka yrittää laskuttaa avausmaksua 7.99€ siitä, että oma hinta päivitetään tuohon tarjoushintaan. Alkaa käpy palamaan ja ihan just irtisanon koko liittymän.
En minäkään saanut sitä pois. Kuulemma tulee automaattisesti..
Jätin sitten 10,99€ 12kk rullaan jos sattuu parempaa tarjousta pukkaa 8kk aikana.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
810
En minäkään saanut sitä pois. Kuulemma tulee automaattisesti..
Jätin sitten 10,99€ 12kk rullaan jos sattuu parempaa tarjousta pukkaa 8kk aikana.
Minä irtisanoin koko liittymän ihan protestiksi. On se jännä, että nykyään firmoja ei vanhat maksavat asiakkaat kiinnosta. Kyllä mun matematiikalla liittymän päivitys asiakaspalveluhenkisesti vanhalle asiakkaalle on kuitenkin kannattavampaa, kuin asiakas joka irtisanoo palvelunsa eikä maksa enää mitään firmalle.
Samalla sitten Elisan latausliittymä vaihtui Moi-pottiin. Toivotaan, että jossain vaiheessa Elisalta irtoaa jotain täkyä.
 
Kamikaze

Incoming
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
420
Tänne soitteli myös Elisan myyjä. Kauppasi Viihdettä joka ei kiinnostanut, mutta kyselin että onko muksun Moi-liittymään jotain tarjousta.
Ensin tarjosi 12kk Tarkka 100M 8.99€/kk hinnalla. Ei kiinnostanut ja sitten löytyi sama 24kk ajaksi.
Toimituskulut olisi saanut veks mutta avausmaksua ei kuulemma onnistunut poistaa. Sanoin että ei kiitos siinä tapauksessa, niin esimieheltä kysymällä sekin sitten kuitenkin lähti pois.
Kiitos ja kuulemiin, tosin muutaman minuutin päästä heppu soitti takaisin ja sanoi että oikea hinta onkin 7,99€/kk.
Vähän erikoinen vääntö, mutta loppujen lopuksi Moi vaihdettin Tarkka 100M 24kk 7,99€/kk eikä mitään lisäkuluja.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 540
Itellä pari elisan tarkka 100M jotka vanhenee syksyllä, ja oman ns. siviililiittymän joka ei oikeen missään käytössä vaihdoin parikk sitten Moi:hin kun oli aika huono Tarkka 1M liittymä siinä.

Täytyy sanoa että jos Elisa tarjoaisi nyt 7,99e/24kk niin en vaihtaisi, ihan sen vaihtamisen vaivan takia ja toisaalta myös siksi että varmaan hyvä olla toinen operaattorivaihtoehto jos verkko hajoaa tai haluaa testailla.
 
Liittynyt
09.11.2020
Viestejä
69
Onko kenelläkään kokemusta onkohan mahdollista ottaa esim puhelimeen 5g liittymää multisimmillä ja käyttää samaa simiä kodin 5g mokkulassa ja kännykässä yhtäaikaa?
 
Liittynyt
23.03.2023
Viestejä
4
Täällä tuli siirrettyä kolme liittymää Elisalta Moille pari kuukautta sitten. Aikoinaan siirto oli toisinpäin, kun liittymät siirtyi Moilta Elisalle 2,90e/kk hinnoin ja siitä hinta on vuosi vuodelta noussut ylöspäin. Vuosittainen edullisempien hintojen kalastelu (pysyen vanhana asiakkaana) normaalihintojen sijaan on alkanut viime aikoina ärsyttää ja tällä kertaa ajattelin, että en maksa senttiäkään enempää.
Elisalta tuli tarjouksena kolmea tai neljää eri hintaa, mutta kaikki niistä oli enemmän kuin vanha kuukausimaksu 8,90e. Paras tarjous oli 9,90, mutta laitoin siirrot Moille ja nyt ainakin vältyn vuosittaiselta kilpailutukselta, ellei Moi muuta hinnoitteluaan.
Elisan hinnoittelu on kyllä suuri mysteeri, kun samalla liittymätyypillä voi olla niin montaa eri hintaa ja osa saa tiskin alta tarjoukset, mutta toiset taas ei.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Onko kenelläkään kokemusta onkohan mahdollista ottaa esim puhelimeen 5g liittymää multisimmillä ja käyttää samaa simiä kodin 5g mokkulassa ja kännykässä yhtäaikaa?
Sinänsä mahdollista, mutta rinnakkaiskortin pitäminen modeemissa voi aiheuttaa ongelmia mm. puheluiden ohjautumisessa sun muussa. Operaattorit ei siksi näin suosittele tekemään.

Lisäksi se hintapuoli. DNA:n multi-sim taitaa rajoittaa 10Mb nopeuteen, telialta saa Multi 5G:n mutta hinta 24,90 eur/kk ensimmäiset 6kk ja sitten 29,90€/kk millä taitaa saada jo erillisen mobiililaajakaistaliittymän…
 
Liittynyt
13.12.2022
Viestejä
89
Minä irtisanoin koko liittymän ihan protestiksi. On se jännä, että nykyään firmoja ei vanhat maksavat asiakkaat kiinnosta. Kyllä mun matematiikalla liittymän päivitys asiakaspalveluhenkisesti vanhalle asiakkaalle on kuitenkin kannattavampaa, kuin asiakas joka irtisanoo palvelunsa eikä maksa enää mitään firmalle.
Samalla sitten Elisan latausliittymä vaihtui Moi-pottiin. Toivotaan, että jossain vaiheessa Elisalta irtoaa jotain täkyä.
Taitaa olla niin kova tarve saada osakkeenomistajille osinkoa ettei siinä paljoa järki pelaa kun kieli pitkällä rahastetaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 039
Kiitos paljon!
Onnistui ilman avausmaksua päivittää olemassa olevat Yhteys mukaan 50M -liittymät edullisemmaksi.

Koodi:
Telian Chätti:

Minä: Saisinko päivitettyä kaksi Yhteys mukaan 50M -liittymää tuohon 9,99e/kk hintaan?
Liittymänumerot 040 xxx xxxx ja 040 xxx xxxx

Asiakaspalvelija: Hetki, tarkistanpa.
No kyllä me niin saadaan päivitettyä 9,99e/kk 12kk ajan, ei määräaikasuutta ja päivitysmaksu 0,00e.
Kylläpäs on erilaisia kokemuksia kuin itsellä. Alla viestittely jonka hetki sitten kävin:
"Jani, Telia
hei!,kiva kun otit yhteyttä. Miten voisin olla avuksi?
Moro,
Minulta on loppumassa "YHTEYS MUKAAN VAIN KOTIMAASSA" liittymästä etuhinta 24.04.2023, jonka jälkeen 18,90 €/kk. Onko mahdollista katsoa saako tuota hintaa jatkettua jotenkin vai pitääkö sulkea tuo ja tilata uusi? Katsoin että teillä on tarjouksessa tuo samainen liittymä uusille asiakkaille.
Liittymänumero 040 XXX XXXX
Jani, Telia
annatko vielä puhelin numerosi ja sähköposti osoitteesi?
X, X
Jani, Telia
muistatko mikä tarjous siellä sit on ollut?
Olisikohan se ollut 9,90 €/kk 12kk ajan ilman määräaikaisuutta
Jani, Telia
onko tuo 50 meganen yhteys riittänyt suoratoistoon ja muuhun netti käyttöön ihan hyvin?
Joo, ihan ok, paitsi silloin tällöin kun on ruuhkaa ja tuo 50 megainen ei ylläkään luvattuun nopeuteen. Tarkoitus on sinnitellä loppuvuoteen asti kunnes valokuitu kytketään taloon
Jani, Telia
no tuota, siulla on tuossa tuo määris vielä 30 päivä asti voimassa, ja sit tuo etuhinta vielä melkein kuukaus. voitais kyllä periaatteessa tehä ihan irti auki juttu, saisit sen vuodeksi tuohon 9,99€/kk
Telia
Chat-keskustelu on päättynyt."
Laittoivat vielä chatinkin kiinni yllättäen :thumbsdown:
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
Eiks aprillipäivä osu vasta ensi viikolle?
Klikinsäästäjä: email-lasku maksaa 0.99€ toukokuusta lähtien. Perusteluna email-laskun vaatima työmäärä. Paperilaskun edullinen 4.99€ hinta säilyy samana.

Niin, eipä tuohon ole paljon lisättävää. Elisalla on ilmeisesti tajuttu paljonko automaattiveloituksella laskunsa maksavat asiakaat antavat firmalle korotonta luottoa helpommin (esim veloittamalla täydestä kuukaudesta etukäteen ja hyvittämällä sitten joskus kun järjestelmä näyttää vihreää valoa). Tuskin kenenkään talous tuohon kaatuu, mutta kaikkia ei kiinnosta mennä klikkailemaan omaelisoita ja muita nähdäkseen mistä lasku koostuu. Hyvä keino myös ohjata trafiikkia sivuille + yrittää myydä jotain ylihintaista rojua samalla.
 
Liittynyt
12.11.2018
Viestejä
804

Näiden mielensäpahoittajien olisi hyvä aika siirtyä nykyaikaan ja siirtyä e-laskuun. En muista milloin itselle olisi viimeksi tullut lasku paperisena tai jonnekin sähköpostiin. Vain taloudellisesti lukutaidottomat ihmiset eivät käytä e-laskua.
 
Liittynyt
02.01.2023
Viestejä
776

Moille tulee lasku sähköpostiin. E-laskua ei ole mahdollista valita. Lisäksi aika moni käyttää tuota vain heidän sivuilleen ilmestyvää laskua, vaikka siitä ehkä muistutetaan sähköpostilla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
Ainakin omassa pankissa, kun menen hyväksymään e-laskun, niin siellä on kyllä se lasku ihan nähtävissä ja halutessaan voi tulostaa itselleen paperille. Eikö tämä sitten ole yleinen ominaisuus pankeissa? Ja saa halutessaan pankilta sitten laskusta ilmoituksen tekstiviestinä tai ihan sähköpostina.

Moille tulee lasku sähköpostiin. E-laskua ei ole mahdollista valita. Lisäksi aika moni käyttää tuota vain heidän sivuilleen ilmestyvää laskua, vaikka siitä ehkä muistutetaan sähköpostilla.
Eihän Moilla tule laskua, vaan maksut hoidetaan kortilta automaattisesti, joka sinne annetaan? Vai onko tähän tullut muutos jossain vaiheessa?
 
Liittynyt
02.01.2023
Viestejä
776
Eihän Moilla tule laskua, vaan maksut hoidetaan luottokortilta automaattisesti, joka sinne annetaan?
Tottakai se lasku tulee, Pitäähän se nähdä mistä tässä oikein maksetaan. Sitä paitsi ei siellä mitään luottokortteja tarvita.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
Tottakai se lasku tulee, Pitäähän se nähdä mistä tässä oikein maksetaan. Sitä paitsi ei siellä mitään luottokortteja tarvita.
Missään ei kyllä mainita, että laskulla maksetaan, vaan veloitus hoituu suoraan kortilta, joka sinne annetaan tilauksen aikana. Jonka näkee linkistä, jonka laitoin jo edelliseen viestiin (siellä lukee selkeästi: Ensioston yhteydessä sinulta kysytään korttitietojasi jotka ovat nimi, kortin numero, voimassaoloaika ja turvakoodi.).
Halusimme luoda mahdollisimman helppokäyttöisen palvelun, joten valitsimme maksutavaksi kätevän korttilaskutuksen. Moi-tilin maksut veloitetaan maksukortiltasi automaatisesti kerran kuussa. Kiinteät kuukausimaksut veloitetaan aina etukäteen laskutuskauden alussa ja käyttöperusteiset maksut jälkikäteen.

Missään tuolla ei mainita, että voit saada laskun, jonka sitten maksat verkkopankissa. Tottakai laskuja voi katsella asiakassivuilta, mutta kyse on nyt maksamisesta laskulla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
87
Itsekin muutama kuukausi takaperin kyllästyin jatkuvaan Elisan jatkuviin iltalypsyihin liittymissä. Asiakkaana tuli oltua Radiolinjan ajoista siellä. Ei jaksanut enää.

En edes muista mitä tarjosivat winbackina mutta annoin siirtyä 2 liittymää Moille (oma ja firman) ja otin vielä kolmannen liittymän pojalle.
Ei ole kaduttanut.
Yhdestä liittymästä tulee puhuttua aivan simona, mutta hintaleikkuri tulee vastaan 4 eurossa, joten kustannus sen 13 euroa kun dataakaan ei mene juuri. Toisen liittymän puheet ja datat ovat minimaaliset, ei vaikutusta juuri laskuun. Pojan puhelut minimaaliset, dataa kuluu sopivasti.

Laskua tulee kolmesta liittymästä se reilu 30 euroa. Mielestäni kohtuullista. Täytyy vielä varmaan ottaa neljäs potti tyttärelle.

Kolmen liittymä yhteinen datapotti 18Gt riittää kevyesti kun kotona wifissa 600 megainen talonetti.

Nyt Elisalta soittelevat parin kuukauden välein ja kyselevät miten talon netti pelaa ja tyrkkivät jotain elisatv-pasketta. Aina lopuksi kysyvät haluaisinko tarjousta jostain muusta. En ole haluamassa.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 161

Yritin etsiä mutten löytänyt vastausta. Tukeeko Moi eSIM:ä?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 164
Miltä operaattoreilta saa kunnollisen kuitin laskun maksamisesta? Telia ei tunnu tuota antavan.
Pankiltahan nuo kuitit maksamisesta saa jos kyseessä on elasku/lasku/sähköpostilasku tms. Myös tarvittaessa myös Moin korttimaksuista jos on jotain epäselvyyksiä. Laskuerittely sitten näkyy itse laskussa tai Moin kuitista.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Miltä operaattoreilta saa kunnollisen kuitin laskun maksamisesta? Telia ei tunnu tuota antavan.
Ei miltään, tai kaikilta laskuttavilta.

Eli maksu maksuautomaatilla, jos ei ole, niin käy tiskillä maksamassa.

Tavanomaisiin tarpeisiin riittää se että maksaa nettipankissa ja tulostaa siitä lapun, jos tulostin uupuu, niin PDF tulostus.

Jos jälkikäteen, niin jos pankista maksettu, niin tulostella verkkopankista, tai automaatilta tiliotetta, jos ei riitä niin pankin tiskiltä kyseleen. Operaattoreilta joidenkin todisteiden kysely kallista käsityötä. Mutta monella operaatorilla voi itsepalveluna selata laskuja nettitunnuksilla. ei taida nähdä kuka on maksanut, mutta näkyy onko maksettu, ja niistä voi tulestella jotain.

Nyt tietenkin se hakusessa mihin tuota tarvii, oma arkisto, vai jonnekkin muualle, hyvin moneen paikkaan riittä vääräntämätön aito tuloste. Jollekkin voi riittää se että näyttää näytöltä, kuvakaappaus. Joku voi vaati mitä nyt päähän keksii. Jos vastasuuden varalle, niin tuloste verkkopankista. Jos siinä arksito sun muut tunnisteet ajanlisäksi, niin tuskin enempää tarvii.

Jos käräjillä tarvitaan, niin kysyä avustajalta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
87
Miltä operaattoreilta saa kunnollisen kuitin laskun maksamisesta? Telia ei tunnu tuota antavan.
Onko näin tosiaan ettei miltään operaattorilta saa kuittia nappia painamalla. Eipä tuohon ole tullut juurikaan kiinnitettyä huomiota ennen kuin nyt.
Elisalta ei tosiaan ainakaan saanut tulostettua mitään kuittia, ainoastaan laskun. Moi:lta tulee "lasku" sähköpostiin vaikka "laskun" ovat jo veloittaneet kortilta.

Mielestäni tuon nimi Moilla pitäisi tosiaankin olla kuitti, koska maksu on jo lähtenyt. Eli, mailiin tulee kuittaus: "Laskutettu määrä veloitetaan maksukortiltasi." Tämä maili tulee silloin vasta kun lasku on jo veloitettu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Tuli siis vastaan tapaus jossa työnantaja maksaa puhelinkulut, jotka maksetaan ensin itse ja kuittia vastaan saadaan rahat takaisin.
 
Siis puhutaan laskutusliittymistä.

En nyt tajua teidän kuittu toiveita, joku muistelee 80 lukua kun käyty HPYn konttorilla maksamassa lasku markoilla.

Jos maksaa tilille, niin se on pankista kiinni, tiskillä ruksaa jonkin lapun, automaatilla joku printti, kotona oma tuloste.

Tuli siis vastaan tapaus jossa työnantaja maksaa puhelinkulut, jotka maksetaan ensin itse ja kuittia vastaan saadaan rahat takaisin.
Mitkä puhelinkulut.

Ärrä prepaid, niin ne kuitit.

Jos oman laskuliittymän kulut, niin joskus operaattorilla oli ns erottelu palvelu, jolloin saa eroteltu. ei taida enään olla suosiossa.

Jos työnantaja on tarkkaa, niin puhe erotteluun merkkaa työpuhelut, ja niistä ynnää kustannnukset. Jos vaatii lisäksi oikein kuitin että on laskun maksanut, niin maksaa pankissa tai maksuautoomatilla, tai verkkopankissa jälkimmäisessä printtaa sen kuitin itse.

Jos ei kelpaa, niin kysyä mitä kaipaa ja paljonko saa maksaa.

Jos on maksanut maksukortilla, niin maksukortin laskusta kopio, tai jos debit kortilla, niin tiliotteesta kopio laskun kaveriksi.

Yleensä noissa on tärkeää se että ovat aitoja, ja se että niistä löytyy riittävät yksilöintiedot. Ensisijaisesti verotarkastusta verten, isossa talossa lisäksi sisäistävalvontaa varten.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
87
Siis puhutaan laskutusliittymistä.

En nyt tajua teidän kuittu toiveita, joku muistelee 80 lukua kun käyty HPYn konttorilla maksamassa lasku markoilla.

Jos maksaa tilille, niin se on pankista kiinni, tiskillä ruksaa jonkin lapun, automaatilla joku printti, kotona oma tuloste.
Ööö. En ole toivonut mitään kuitteja. Vastasin Tommyn kysymykseen ja jäin miettimään tuota kuitti asiaa. Valaisetko hiukan mikä oli tämän ulostuksen idea?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Ööö. En ole toivonut mitään kuitteja. Vastasin Tommyn kysymykseen ja jäin miettimään tuota kuitti asiaa. Valaisetko hiukan mikä oli tämän ulostuksen idea?
80 - 90 vielä pysty maksaan puhelinlaskut operaattorin konttorissa, sai siitä kuitin.

Mutta jo tuolloin ihmiset makso pankkiin, ja saivat sitten jonkun leiman pankkisiirtoon. Jotkut alkoi maksamaan sen aikaisilla päätepankki palveluilla, tulostelivat kuitit itse.

Sitten tuli maksuautomaatit, niistä sai kuitin.

Samaan tahtii loppu operaattorien rahanvastaanotto,

Tänä päivänä monella operaattorilla voi selailla itse palvelussa laskuja, onko ne maksettu, niitä näkymiä voi printtailla, mutta niissä ei näy maksajaa.

Ärrältä saa kuitin jos latailee prepaid liittymää, sama taitaa onnistua pankkiautomaatilla (jos tuettu sieltä maksu)
 
Miten tämä nyt liittyy tähän aiheeseen?
Minä kirjoitin tuossa postauksessa "Mielestäni tuon nimi Moilla pitäisi tosiaankin olla kuitti, koska maksu on jo lähtenyt. Eli, mailiin tulee kuittaus: "Laskutettu määrä veloitetaan maksukortiltasi." Tämä maili tulee silloin vasta kun lasku on jo veloitettu."
Sama siis koskee myös Elisaa. Ei sieltäkään tule kuin lasku. Jos jotkut ihmiset haluavat kuitin maksustaan niin se ei heistä tee kivikautisia. S-Marketin kassalla kysyvät: ------ Täydennä itse lause.
Mielestäni aiheellinen mietintä. Tämä oli vastaukseni tuohon Tommyn postaukseen.

Sinun mielestäsi se että kuittia ei saa on ok. Minun mielestäni sen kuitin tulostaminen ei teknisesti ole yhtään sen vaikeampaa kuin sen laskun. Se onnistuu samalla tavalla.

OT: Oma tilitoimistoni kyllä hyväksyy toki nuo lasku pdf -tiedostot. Onhan siellä vertailtavana maksuliikenne.

Joo. Palataan puolestani aiheeseen.
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
101
Tuli siis vastaan tapaus jossa työnantaja maksaa puhelinkulut, jotka maksetaan ensin itse ja kuittia vastaan saadaan rahat takaisin.
Eiköhän tässä tapauksessa riitä ihan vaan se että tulostaa nettipankin tositteen laskun maksamisesta ja antaa se työantajalle (+ alkuperäinen Telian/tms. lasku tai kopio siitä kanssa mukaan)?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Miten tämä nyt liittyy tähän aiheeseen?
Minä kirjoitin tuossa postauksessa "Mielestäni tuon nimi Moilla pitäisi tosiaankin olla kuitti, koska maksu on jo lähtenyt. Eli, mailiin tulee kuittaus: "Laskutettu määrä veloitetaan maksukortiltasi." Tämä maili tulee silloin vasta kun lasku on jo veloitettu."
Sama siis koskee myös Elisaa. Ei sieltäkään tule kuin lasku. Jos jotkut ihmiset haluavat kuitin maksustaan niin se ei heistä tee kivikautisia. S-Marketin kassalla kysyvät: ------ Täydennä itse lause.
Mielestäni aiheellinen mietintä. Tämä oli vastaukseni tuohon Tommyn postaukseen.

Sinun mielestäsi se että kuittia ei saa on ok. Minun mielestäni sen kuitin tulostaminen ei teknisesti ole yhtään sen vaikeampaa kuin sen laskun. Se onnistuu samalla tavalla.

OT: Oma tilitoimistoni kyllä hyväksyy toki nuo lasku pdf -tiedostot. Onhan siellä vertailtavana maksuliikenne.

Joo. Palataan puolestani aiheeseen.
Laskutetuissa tuotteissa palveluissa, Laskutusliittymissä , sähkölaskut, polttoainelasku, ruokakauppalasku, kodinkonelasku, vuokra ei niissä ole kuitteje myyjältä lähetetty.

En antaa/lähettää laskun, jonka sitten asiakas maksaa, joskus pankissa löytyy leima, laskuatomaatti tuosti kuitun, itsepalve päätepalvelussa, myöhemmin netti pankissa, asikas tulosti itse kuitin. Maksuyhteenveto tuli lähinnä silloin jos oli unohtunut jotain maksaa

Ehkä tässä nyt hämmentää se että joku maksunvälittäjä etäkaupassa lähettää mailia, tai joku kauppapaikka jossa ennakko maksu, lähettää mailin kun maksusuoritus onnistunut. Ja nyt hämmentää ette koti pankki lähetekkään mailia kun maksanut jonkin laskun
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
Jokohan tuon turhan höpinän voisi lopettaa, jankkaaminen ei ole keskustelua...
Useasti tuntuu jotkut sortuvan kirjoittamaan turhan pitkiä ja useasti sekavia viestejä, ehkä kannattaisi välillä katsoa peiliin ja vähän miettiä asiaa, ennenkuin alkaa purkamaan tekstiksi omia ajatuksiaan.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
519
Eiks aprillipäivä osu vasta ensi viikolle?
Klikinsäästäjä: email-lasku maksaa 0.99€ toukokuusta lähtien. Perusteluna email-laskun vaatima työmäärä. Paperilaskun edullinen 4.99€ hinta säilyy samana.

Niin, eipä tuohon ole paljon lisättävää. Elisalla on ilmeisesti tajuttu paljonko automaattiveloituksella laskunsa maksavat asiakaat antavat firmalle korotonta luottoa helpommin (esim veloittamalla täydestä kuukaudesta etukäteen ja hyvittämällä sitten joskus kun järjestelmä näyttää vihreää valoa). Tuskin kenenkään talous tuohon kaatuu, mutta kaikkia ei kiinnosta mennä klikkailemaan omaelisoita ja muita nähdäkseen mistä lasku koostuu. Hyvä keino myös ohjata trafiikkia sivuille + yrittää myydä jotain ylihintaista rojua samalla.
Niin onhan se huomattavan suuri työmäärä siinä kun järjestelmä tasolla automationa ajetaan pdf-tuloste sähköpostin liitteeksi vai klikkaileeko siellä joku kesähessu hiirellä jokaiseen laskuun sähköpostiliitteet erikseen. Tai vielä parempaa. Tämä todennäköisesti liittyy jotenkin tuohon microsoftin pilvipalveluhevonpaskadiileihin jotka elisa teki ilmeisesti mikkisoftan kanssa jonka jälkeen sähköpostitunnuksista tuli maksullisia. Ja jota halutaa nyt lypsää asiakkailta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
109
Kylläpäs on erilaisia kokemuksia kuin itsellä. Alla viestittely jonka hetki sitten kävin:

Laittoivat vielä chatinkin kiinni yllättäen :thumbsdown:
Joo, ei tämä minunkaan Telian 12kk tarjouskeissi ihan vielä näköjään ole maalissa. (Näyttäisi olevan vain 9kk.)
Liittymän uusi hinta 9,99€/kk toki näkyy molemmissa liittymissä, mutta tarjoushinnan loppupäivä on edelleen aikaisemman tarjouksen loppupäivä, eli joulukuussa.
Pari kertaa tästä chatissa kyselin, niin molemmat vastasivat, että päivittynee viimeistään laskutuspäivänä. Saas nähdä, mutta pari viikkoa joutuu vielä kuitenkin tätä asiaa vielä takaraivossa roikuttamaan :dead:
 
Liittynyt
27.11.2019
Viestejä
111
Mitenkäs tässä onnistuit? Minullakin olisi kohtapuoliin erääntymässä tuo hinta.
Onnistui itseasiassa aika helposti.

Laitoin dna:lle numeronsiirron vetämään. Winback-puhelua ei kuitenkaan parissa viikossa alkanut kuulumaan niin sitten laitoin telian chättiin viestiä ja sieltä laittoivat tuon vuodeksi taas vanhaan hintaan.
 
Liittynyt
19.03.2021
Viestejä
8

Kysyin äsken Oma Telian chatin kautta, että tehdäänkö ensiksi tuo numeronsiirto, vai antaisivatko ilman siirto rumbaa tuon rajaton 200m liittymän samaan 16,90€/kk hintaan, niin aspa vastasi että tarjoavat 19,99€/kk hintaan samaa liittymää 24kk ajaksi.

En tarttunut tarjoukseen vielä, vaan teen nyt numeronsiirron. Mikä mahtaa olla Telian Winback politiikka? Onko tosiaan niin, että sieltä ei takaisin soitella, vaan täytyy itse kysellä paremman tarjouksen perään chatin kautta?

Mitä liittymää arvon foorumilaiset suosittelisivat tuon rajaton 200m 4G tilalle..oisko tuo Moi:n 18€uron liittymä, jossa 4€ puheluiden kattohinta lähimpänä nykyistäni?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Moin liittymän aktivointia odotellessa pudotin DNA:n 300M liittymän halvemmaksi 10M, kun ei tätä montaa päivää tarvi käyttää. Huvittavaa, että käytännön tasolla netin nopeus putosi vain 15M -> 11,5M :hmm:. 10M liittymäkin boostaa aluksi sinne 15-20M ennen kuin iskee rajoitin. Uploadissa oikeastaan huomaa vaan eron. Hienoa maksaa nimellisestä 300M liittymästä.

Screenshot_20230328-133225_DuckDuckGo_1.jpg
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
Moin liittymän aktivointia odotellessa pudotin DNA:n 300M liittymän halvemmaksi
Olen täälläkin usien kehunut Moin 300M liittymää, mutta dl nopeudet ovat olleet aivan muuta viimeisen kuukauden tai pari. Ul kaistaa sen sijaan tuntuu riittävän. Dl on aika sama kuin mitä Elisalla oli 100M liittymässä 24/7. Harmi kun nämä tuntuvat nyt muuttuvan niin tiuhaan ettei uskalla enää kehua yhtä tai toista. Sitten se menee väkisinkin vain valittamiseen. Eilen samalla laitteistolla, saman tiedoston lataamiseen meni 2h, kun syksyllä viimeksi hämmästelin vartissa latautunutta tiedostoa samasta lähteestä. Aspaan on turha ottaa yhteyttä, koska ilmeisesti yksi kaveri tietää asioista jotain ja toinen yrittää myydä tv-pakettia jos osuu väärä henkilöä puhelimeen.

Verkkojen kehittäminen taitaa maallikolle tarkoittaa sitä että osta 5g kamat ja liittymä. Olet meille edelleenkin tärkeä asiakas. En usko että vaihtamalla saa parempaa, mutta tuntuuhan se hölmöltä maksaa marginaalisesta erosta kymppi enemmän. Jospa sitä taas laittaisi numsin vetämään. Harrastus tämäkin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 451
Viestejä
4 162 489
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom