Liian paljon pelattavaa vai kyllästyminen..?

[TSIGA]

Nyt, viimeisten kuukausien aikana, on tullut sellainen "ongelmantynkä" eteen, että tuntuu, ettei mitään jaksa/halua pelata hetkeä pidempään mutta samaan aikaan kuitenkin haluaisi pelata jotain. Ristiriitaista, eikö? Ongelman tästä tekee rajattoman kovalevyn puute, monet pelit, joita tekee yhtenä hetkenä mieli pelata, vie kuitenkin mukavan määrän kiintolevytilaa ja ei aina jaksaisi ladata edestakaisin. Otetaan tähän pari esimerkkiä viimeisimmistä peleistä, missä on tullut nopeasti tämä kyllästyminen/haluttomuus pelata:

1. Fallout 4
Erittäin mahtava peli ja pelikelloon on tullut ajan saatossa ~300 tuntia. Peli paristi pelattu aiemmin läpi, nyt kuitenkin eilennä latasin taas pelin takaisin ja pelasinkin yhtä soittoa (jopa) 2 tuntia, kunnes iski kyllästyminen. ESC -> EXIT ja kylmän viileästi peli poistoon, tiedän, radikaali ratkaisu, mutta näin tuli tehtyä. En edes oikeastaan tiedä, miksi peli ei nyt napannut, vaikka teemaltaan ja tekemiseltään lähellä sydäntä.

2. DayZ
Toinen erittäin mainio peli, johon tullut oston jälkeen pienessä ajassa 200h. Latasin tämän(kin) eilen, modit mukaanlukien ja hyppäsin modatulle servulle. Jaksoin jopa käydä pyörähtämässä yhdellä airfieldillä ja ekan kuoleman tultua exit ja peli poistoon. Joku sanoisi ehkä ragequit, itse sanoisin jälleen kyllästyminen.

3. Witcher 3
Jälleen kerran loistopeli joka kertaalleen läpi. Toissapäivänä asennus, aloitus ja ehkä 1.5 tunnin päästä poistoon. Ei vaan napannut.

Tätä samaa tapahtunut myös Switchillä, Animal Crossingiä ja Zeldaa tuli oston jälkeen tahkottua ihan urakalla, nyt tuntuu vaivaiselta edes kaivaa Switch esiin. Voiko tässä vaan olla kyllästynyt pelaamiseen? Haluaisin pelata ja iltaisin ja monesti päivisinkin siihen olisi mahdollisuus, mutta mikään asia, edes pelaaminen, ei väkisin onnistu. Olen myös miettinyt, pitäisikö minun vaan yrittää löytää joku uusi peli, mihin tykästyä eikä niinkään pelata uudelleen vanhoja? Esimerkiksi BattleBit on nyt ollut kiinnostuksen kohteena pitkään, vaikka 15e ei ole iso sijoitus, jaksaako sitäkään? Niih, mene ja tiedä.

Onko muilla ollut vastaavaa?

 

[Captain J]

Jollain tapaa kyllä, joskin vanhoja pelejä kohtaan. Mass effect-trilogia taitaa olla ainut tarinapeli viimeisen 10 vuoden aikana, minkä olen jaksanut aloittaa alusta useita kertoja ja pelata päätyyn asti. Uusia pelejä tulee osteltua ja pelailtua kyllä edelleen läpi ihan innokkaasti. Jopa liiankin innokkaasti, kun yleensä tulee kammattua kartta aika tarkkaan läpi Ehkä osaltaan siksi vanhoihin peleihin tulee enää harvemmin palattua, kun ne tulee ns. kerralla pelattua.

Sinällään hauskaa, että peruskoulu- ja lukioikäisenäkin vanhoja pelejä tuli pelattua useita kertoja. Crash Bandicootit, Bondit, Driver 2 ja mitä näitä muita pleikkariklassikkoja oli. Oliko sitten syynä se, että pelien hankkiminen oli vanhempien sponsoroinnin takana vai se, että pelit olivat yksinkertaisempia ja sitä kautta nopeammin läpäistäviä (ja näin kestävät useamman läpipeluun)? Tiedä häntä.

 

[luuponen]

sama homma. jonkun emun kautta pelasin viimeksi jotain legendaarista 15min.
generation zero companionia jaksoin aika pitkään mutta sekin tyssäsi johonkin. sama homma nää falloutit, dayzzit, assasin griidit jne. ei vaan jaksa alkuinnostusta
pidemmälle.
muutamaa hyvin pitkäkestoista selainpeliä jaksanut sentään tahkota melko hyvän porukan takia (global).
batmudikin, näh, ei jaksa.

eli selkeästi kun "kaikki on jo pelattu" ei mikään yksittäinen retro, wanha, uusi peli vaan jaksa kantaa omaa mieltä pidemmälle. tyyliin "vittu tämä on maailman parasta!!!"

ne fiilarit tuli jo aikoja sitten, niihin on kovin vaikea palata. kissapeli oli kyllä lähellä loppuunpeluuta, uninstall sillekkin tuli ilman eeppisiä loppuja.

pidetään silti jännitystä yllä, josko jo huomenna uusi jumalpeli julkaistaan juuri minulle ja minun mielenkiinnolle sopivana.


ps. eiks tämmönen vitja täällä jo ollut? ehkä deja vu.

 

[Jumi]

Olen minäki kyllästyny tietyn tyylisiin peleihin. Fallout 4:sta en edes pelannut, kun minusta Oblivion, Skyrim, Falloutit 3:sta eteenpäin liian samanlaisiksi. Sama kyllästyminen koskee oikeastaan kaikkia mainstream-pelejä, paitsi Witcher 3 ja Elden Ring olivat älyttömän hyviä.

Kannattaa koittaa erilaisia indiepelejä. Monissa on ihan oikeasti parempi ja hauskempi gameplay ku isolla rahalla tehdyissä peleissä. Parilla eurolla saa action RPG rogue-lite genren Vampire Survivorsin tai uudemman (ja paremman) Halls of Tormentin. Erittäin hyvä hintalaatusuhde kummassakin.

 

[Ezzy]

Kannattaa koittaa erilaisia indiepelejä. Monissa on ihan oikeasti parempi ja hauskempi gameplay ku isolla rahalla tehdyissä peleissä. Parilla eurolla saa action RPG genren Vampire Survivorsin tai uudemman (ja paremman) Halls of Tormentin. Erittäin hyvä hintalaatusuhde kummassakin.

Kumpikaan ei ole kyllä action RPG:ja. Diablo on ARPG. Enemmänkin roguelite bullet hell

 

[Jumi]

Kumpikaan ei ole kyllä action RPG:ja. Diablo on ARPG. Enemmänkin roguelite bullet hell

Niinpä onkin. Muistelin että jossain joku olis sanonu tuota action RPG:ksi, mutta action rogue-lite (tai bullet hell) on paljon lähempänä.

 

[TSIGA]

Ostin BattleBitin ja voi pojat, että maistuu.

 

[venalaine]

Hyvin samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Mullakin on PS5:llä ja Switchillä hankittuna pelejä molemmilla varmasti useiksi sadoiksi tunneiksi. Kaikki ovat pelejä, joita kyllä haluaisin pelata, mutta tuntuu, että mihinkään ei sitten kuitenkaan kiinnosta (malta) kunnolla syventyä. Lopputulos on se, että pelaan useimmiten pelejä, joita voi nauttia nopeasti ja pienissäkin erissä (esim. PS5:llä Street Fighter 6 ja Swichillä Mario Kart). Tämä on ehkä nykyajan ylitarjonnan kääntöpuoli. Ihan sama juttuhan se on vaikka leffojen tai musiikin kanssa. Netflixin katsominen tarkoittaa monesti oikeasti vain tarjonnan selailua ja sitten katsoo 5 minuuttia jotain ohjelmaa, mikä ei kiinnostakaan. Ja Spotifyssa olisi tarjolla vaikka mitä, mutta sieltä sitten ehkä kuuntelee jotain vanhaa levyä mikä on hyllyssä cd:nä. Ennen kun viihde piti käydä ostamassa kaupasta tai lainaamasta kirjastosta, niin kun valinta oli tehty, niin sen kanssa oli jonkin aikaa elettävä. Ei ollut mahdollista vaihtaa toiseen napinpainalluksella, niin silloin siihen edes yritti päästä sisään. Tietysti sekin on ihan mahdollista, että ihmisellä on elämässään kiireitä, kenties stressiä tai masennusta tai muuta vastaavaa huolta, mikä vaikeuttaa asioihin keskittymistä ja niistä kiinnostumista. Sekin on hyvin tavallista ja ainakin omalla kohdallani varmasti osittain tästäkin kyse.

 

[mikkelson]

Ostin BattleBitin ja voi pojat, että maistuu.

BattleBittiä on tullut itsekin mietittyä. BF2/3/4 pelejä tuli pelattua paljon, mutta uudemmat ei ole napanneet. Sen jälkeen tuli Overwatch, mutta 2:ssa kustiin kaikki lupaukset niin loppui sekin kiinnostus. Joku moninpeli kiinnostaisi mitä voi pelata puoli tuntia silloin tällöin tai sitten muutaman tunnin kun sille päälle innostuu.

Hogwarts Legacy on tällä hetkellä tarinapelinä työn alla, mutta siinäkin tulee paljon 2-4 viikon taukoja kun ei jaksa sitä avata. Jotenkin aina tuntuu luotaantyöntävältä se ajatus että pitäisi jaksaa pelata sitä tarinaa eteenpäin, mutta kun pääsee sen aloituskynnyksen yli niin pelaaminen silti tuntuu hyvälle.

 

[venalaine]

Hogwarts Legacy on tällä hetkellä tarinapelinä työn alla, mutta siinäkin tulee paljon 2-4 viikon taukoja kun ei jaksa sitä avata. Jotenkin aina tuntuu luotaantyöntävältä se ajatus että pitäisi jaksaa pelata sitä tarinaa eteenpäin, mutta kun pääsee sen aloituskynnyksen yli niin pelaaminen silti tuntuu hyvälle.

Tämä on ollut mulla uusimman Zeldan kanssa. Kun se julkaistiin, niin pelasin lyhyeen aikaan usemapi kymmentä tuntia, mutta sitten peli jäi odottamaan ja nyt kun olen aina sen pariin palannut, olen jotenkin vältellyt tarinan jatkamista, paitsi sitten kun sen välillä väkisin tekee, niin hauskaahan se on. Merkillistä hommaa tämä pelaaminenkin.

 

[BongisKhan]

Ehkä kannattaisi joo kokeilla uusiakin pelejä välillä. Lisäksi kuulostaa siltä, että saatat kärsiä avoimen maailman ähkystä, joten voisi olla hyvä kokeilla jotain vähän rajatumpaa pelikokemusta?

Itsellä about kaikesta kuluttamastani viihteestä (elokuvat, kirjat, pelit, sarjat jne.) ehkä maksimissaan pari prosenttia tuotoksista per kategoria on sellaisia, joita voin edes harkita toiselle kierrokselle (näistäkin pelit on yleensä sellaisia joissa pelikerrat on oikeasti tosi erilaisia). Absoluuttisesti suurin osa hyvinäkään pitämistäni teoksista ei kuitenkaan loppupeleissä ole sellaisia, että niistä oikeasti saisi enää hirveän paljon toisella kierroksella irti. Välillä muistaa kuinka jees x oli ja tekee mieli kokea se uudestaan, mutta usein ne nostalgiset lämpimät fiilikset teosta kohtaan ei itseasiassa edes hirveästi kohdistu siihen teokseen itseensä, vaan assosioituvat vahvasti siihen yleiseen elämäntilanteeseen, jolloin se tuli alunperin koettua. Menneeseen ei kuitenkaan ole palaamista, eikä asioita voi kokea uudestaan ekaa kertaa, joten aika monesti nämä tokat kierrokset jättävät sitten kuitenkin vähän kylmäksi. Tämän takia olen ottanut periaatteeksi, että sen sijaan että yrittäisin jahdata menneisyyttä joka ei kuitenkaan koskaan palaa, yritän kokea mahdollisimman paljon uusia asioita, joita kohtaan voin sitten joskus tulevaisuudessa kokea katkeransuloista nostalgiaa.

***

En tiedä tarkalleen minkä tyylisiä pelejä tykkäät pelailla, mutta heitän tässä muutaman tärpin lähivuosina pelaamistani peleistä, jotka kolahtivat erittäin kovaa ja toivoisin voivani kokea uudestaan ekaa kertaa. Osa on varmasti jo tuttuja tai pelattu. Ei missään erityisessä järjestyksessä.

Disco Elysium

Huikea, vahvasti tarinavetoinen rpg rikkinäisestä etsivästä Neuvostoliittoa ja Ranskaa sekoittavassa pelimaailmassa. Grafiikat ei ehkä ole tajunnanräjäyttäviä ja pelikokemus muistuttaa muutenkin vanhoja Infinity Engine - pelejä (Baldur's Gate ym) niin hyvässä kuin pahassa, mutta taidetyyli on huikea, musiikit ja yleistunnelma on aivan pirun hienot ja käsikirjoitus on aivan omalla tasollaan verrattuna siihen mitä peleissä yleensä nähdään. Peli on kyllä erittäin tekstipainotteinen, joten jos sellaiset pelit ei uppoa niin tämä ei ehkä osu.

Outer Wilds (huom! Wilds, ei Worlds eli se Obsidian kehnohko Fallout avaruudessa.)

Lentelet avaruusaluksella ympäri tähtijärjestelmää tutkimassa noin puolen tusinaa toisistaan villisti poikkeavaa planeettaa. Jokaisella planeetalla on oma tarinansa, puzzlensa ja pelimekaniikkansa, jotka kietoutuvat toisiinsa erittäin herkullisella tavalla. Suurimmaksi osaksi ongelmanratkaisu on hyvin konkreettista ("kuinka pääsen tuonne?"), eikä mitään täysin abstrakteja puzzleja juuri ole. Toimii myös erittäin hyvin lyhyemmissä sessioissa pelattuna. Ei kannata lukea juuri mitään pelistä etukäteen, sillä se toimii parhaiten sokkona.

Subnautica

Muistuttaa itseasiassa joiltakin osin yllä mainittua Outer Wildsiä, mutta on kuitenkin selvästi enemmän avoimehkon maailman survival - peli. Nämä ovat toki genrenä yleisellä tasolla erittäin kuoliaaksipiesty hevonen, mutta poikkeuksena genressään Subnauticassa on hyvä juoni, selvät tavoitteet ja pelisuunnittelu, joka kannustaa tutkimaan maailmaa ja edistämään juonta. Pelin settinkin on myös varsinkin survival-peliksi aika poikkeuksellinen ja "siellä olon tuntu" yksinäisenä haaksirikkoutuneena vieraalla vedenalaisella planeetalla on käsinkosketeltava. Toisena poikkeuksena genreen pelissä ei juuri taistella. Pelissä on kyllä vihamielisiä eläimiä ym. mutta pääosin niitä vain vältellään ja oikeastaan kaikki pelistä löytyvät aseet ovat luonteeltaan puolustuksellisia.

Dark Souls

Paljon kehuttu ja jo hieman vanhanpuoleinen "action rpg" peli. Lukeutuu itselläni yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista peleistä. Pelin yleistunnelma yksinäisenä selviytyjänä rapistuvassa fantasiamaailmassa on vaan täysin vertaansa vailla, pelimekaanisesti äärimmäisen tiukka ja palkitseva ja itsensä ympärille Ouroboksen lailla kietoutuva kenttäsuunnittelu on yksinkertaisesti yksi parhaista mitä videopeleissä on koskaan nähty. Peli on saanut maineen poikkeuksellisen vaikeana, mutta sitä vaikeutta on liioiteltu massiivisesti. Suurimmaksi osaksi kun riittää että käyttää silmiään ja aivojaan ja etenee hitaasti uusilla alueilla. Muutenkin jos joku alue tuntuu liian vaikealta, yleensä löytyy pari muutakin vaihtoehtoista reittiä joita tutkia ja aina voi myös vaan yksinkertaisesti levuttaa itsensä kovemmaksi ja/tai kutsua apuja muilta pelaajilta. Samojen tekijöiden Bloodborne on myös huikea Lovecraftmainen painajainen. Elden Ring on vähän sama homma, mutta avoimella maailmalla.

God Of War (2018)

En ollut pelannut yhtäkään aiemmista GOW-peleistä, mutta se ei haitannut tippaakaan pelistä nauttimista. Periaatteessa hyvin perinteinen ja suoraviivainen action-rpg puoliavoimessa maailmassa, mutta tinkimättömällä tyylitajulla ja tiukalla pelisuunnittelulla toteutettuna. Yleensä en videopelien juonista kauheasti perusta, mutta tämä piti poikkeuksellisen vahvasti otteessaan alusta loppuun.

Honorable mentions: Mass Effect 1-3, Dishonored 1/2, Journey, BioShock, , Prey (2017), Portal, Shadow Of The Colossus, Dead Space, kyllähän noita riittää...

 

[Grizze]

Itellä kovasti se ongelmana että tulee uusia mahtavia pelejä ja sitten julkaisussa pelaan 5-10h ja sen jälkeen pelin avaaminen tuntuu mahdottomalta vaikka haluaisin pelata sitä. Hyvä esimerkki FF16 jota pelasin heti alkuun 10h putkeen ja sitten se on jäänyt odottamaan mun paluuta.

Omalla kohdalla syy on varmasti se, että on olemassa pelejä jotka vaativat paljon vähemmän ajan käyttöä niin suosin niitä ja en jaksa muita enää avata. Jos pelaan vaikkapa tuota FF16 niin päässäni ajattelen että pitää vähintään se 4-5 tuntia pystyä pelaamaan jotta tuntuu siltä että saan mitään ulos pelistä. Samalla voisin pelata vaikka pelin hearthstonea, tft:tä, osrs yms jossa se 30min riittää hyvin ja ei tarvitse lukittautua peliin jos vaikka ei jaksakaan kauaa pelata.

 

[venalaine]

Välillä muistaa kuinka jees x oli ja tulee tekee mieli kokea se uudestaan, mutta usein ne nostalgiset lämpimät fiilikset teosta kohtaan ei itseasiassa edes hirveästi kohdistu siihen teokseen itseensä, vaan assosioituvat vahvasti siihen yleiseen elämäntilanteeseen, jolloin se tuli alunperin koettua. Menneeseen ei kuitenkaan ole palaamista, eikä asioita voi kokea uudestaan ekaa kertaa, joten aika monesti nämä tokat kierrokset jättävät sitten kuitenkin vähän kylmäksi. Tämän takia olen ottanut periaatteeksi, että sen sijaan että yrittäisin jahdata menneisyyttä joka ei kuitenkaan koskaan palaa, yritän kokea mahdollisimman paljon uusia asioita, joita kohtaan voin sitten joskus tulevaisuudessa kokea katkeransuloista nostalgiaa.

Tämä on erittäin hyvin sanottu! Itse jonkin verran retroa haalineena ja ainakin kuvitelmissani retropeleistä pitävänä, olen saanut todistaa tämän moneen kertaan. Sitä esimekiksi aina välillä muistelee, kuinka pelasi 30 vuotta sitten koko viikonlopun Mega Mania ja ai että se oli siistiä. Nyt jos ajattelen, että pyhitämpä vaikka tulevan lauantain Mega Manin pelaamiselle NES:llä, niin tulee käymään niin, että pelisessio jää ehkä 15 minuuttiin. Lopulta mikään muu kuin se itse peli ei ole enää samalla tavoin kuin silloin 30 vuotta sitten eikä kokemus vastaa lähellekään sitä mielikuvaa, mikä minulla on. Tämä ei meinaa sitä, että 30 vuotta olisi tehnyt pelistä paskan, mutta kokemuksessa on kyse niin paljon muustakin kuin itse pelistä. Keski-ikäinen ukko on ehtinyt nähdä ja kokea aika paljon kaikkea verrattuna ala-asteikäiseen poikaan. Niin ja tosiaan, jotta näin kävisi, ei tarvitse välttämättä mennä ihan sinne retro-osastolle asti. Jo pari vuotta sitten koettu asia voi tuntua tänään tehtävällä uudella yrittämällä kädenlämpöiseltä.

 

[Kan Dee Dokata]

Nyt, viimeisten kuukausien aikana, on tullut sellainen "ongelmantynkä" eteen, että tuntuu, ettei mitään jaksa/halua pelata hetkeä pidempään mutta samaan aikaan kuitenkin haluaisi pelata jotain. Ristiriitaista, eikö? Ongelman tästä tekee rajattoman kovalevyn puute, monet pelit, joita tekee yhtenä hetkenä mieli pelata, vie kuitenkin mukavan määrän kiintolevytilaa ja ei aina jaksaisi ladata edestakaisin. Otetaan tähän pari esimerkkiä viimeisimmistä peleistä, missä on tullut nopeasti tämä kyllästyminen/haluttomuus pelata:

1. Fallout 4
Erittäin mahtava peli ja pelikelloon on tullut ajan saatossa ~300 tuntia. Peli paristi pelattu aiemmin läpi, nyt kuitenkin eilennä latasin taas pelin takaisin ja pelasinkin yhtä soittoa (jopa) 2 tuntia, kunnes iski kyllästyminen. ESC -> EXIT ja kylmän viileästi peli poistoon, tiedän, radikaali ratkaisu, mutta näin tuli tehtyä. En edes oikeastaan tiedä, miksi peli ei nyt napannut, vaikka teemaltaan ja tekemiseltään lähellä sydäntä.

2. DayZ
Toinen erittäin mainio peli, johon tullut oston jälkeen pienessä ajassa 200h. Latasin tämän(kin) eilen, modit mukaanlukien ja hyppäsin modatulle servulle. Jaksoin jopa käydä pyörähtämässä yhdellä airfieldillä ja ekan kuoleman tultua exit ja peli poistoon. Joku sanoisi ehkä ragequit, itse sanoisin jälleen kyllästyminen.

3. Witcher 3
Jälleen kerran loistopeli joka kertaalleen läpi. Toissapäivänä asennus, aloitus ja ehkä 1.5 tunnin päästä poistoon. Ei vaan napannut.

Tätä samaa tapahtunut myös Switchillä, Animal Crossingiä ja Zeldaa tuli oston jälkeen tahkottua ihan urakalla, nyt tuntuu vaivaiselta edes kaivaa Switch esiin. Voiko tässä vaan olla kyllästynyt pelaamiseen? Haluaisin pelata ja iltaisin ja monesti päivisinkin siihen olisi mahdollisuus, mutta mikään asia, edes pelaaminen, ei väkisin onnistu. Olen myös miettinyt, pitäisikö minun vaan yrittää löytää joku uusi peli, mihin tykästyä eikä niinkään pelata uudelleen vanhoja? Esimerkiksi BattleBit on nyt ollut kiinnostuksen kohteena pitkään, vaikka 15e ei ole iso sijoitus, jaksaako sitäkään? Niih, mene ja tiedä.

Onko muilla ollut vastaavaa?

Itsellä menee kiinnostus pitkälti kausittain, mutta kirjastossakin on ollut liikaa kamaa asennettuna. Uuden koneen myötä päätin asentaa koneelle ainoastaan sellaiset pelit, joita aion heti pelata ja jättää muut odotuslistalle. Eli pelaan siis pelin alusta loppuun ennen kuin asentelen muita samantyylisiä. Jos peli ei maistukaan, poistan ja piilotan sen. Nyt kirjastossa on siis aktiivisena yksi isompi peli Mortal Shell ja pari muuta ajantappopeliä, kuten Besiege ja Totally Accurate Battle Simulator sekä Medieval 2 - Total War.

Ennen Mortal Shelliä kolusin läpi Days Gonen. Osittain kyse on ollut siitäkin, että on löytynyt tarpeeksi kiinnostava nimike, jota tahkota niin, ettei se tunnu joltain työltä. Pelaamisen pitää kuitenkin olla ajanvietettä ja hauskaa, ei mikään projekti.

 

[Seagle]

Minullakin hyvin vastaavaa. Kaikkia leluja ja mm. Steamin alesta pelejä "on pakko" hankkia (tosin uusinta XBoxia eikä PS5:tä ole), mutta nämä tuppaa jäämään odottamaan käyttöään. Tulee ennemminkin vilaistua jotain "aivot nollille" sarjaa suoratoistoista tai esim. Hay Day:ta tai JuuTuubia räplättyä puhelimesta.

 

[venalaine]

Pelaamisen pitää kuitenkin olla ajanvietettä ja hauskaa, ei mikään projekti.

Näin sen pitäisi olla, mutta ei kuitenkaan monesti käytännössä ole. Varsinkin aikuiselle, työssä käyvälle ja mahdollisesti perheelliselle ihmiselle peleistä muodostuu helposti projekteja muiden joukussa. Aikaa on rajallisesti ja pitäisi tehdä vaikka mitä. Pelit menee sitten helposti siihen listan jatkeeksi ikään kuin suoritettaviksi asioiksi. Oma osuutensa on tietenkin sillä, että nykypelit ovat usein todella laajoja ja polveilevia ja esim. läpipelaaminen vaatii monesti helposti kolminumeroisen määrän tunteja, joten kyllä siihen joutuu ihan faktuaalisesti aikaa paljon käyttämään ja mielellään aina monen tunnin pätkissä tai muuten ei saa oikein missään vaiheessa pelistä kiinni. Sitten jos on vielä ihmisellä taipumus suorittamiseen, niin menee entistä enemmän projektin puolelle pelaaminen.

 

[Kan Dee Dokata]

Näin sen pitäisi olla, mutta ei kuitenkaan monesti käytännössä ole. Varsinkin aikuiselle, työssä käyvälle ja mahdollisesti perheelliselle ihmiselle peleistä muodostuu helposti projekteja muiden joukussa. Aikaa on rajallisesti ja pitäisi tehdä vaikka mitä. Pelit menee sitten helposti siihen listan jatkeeksi ikään kuin suoritettaviksi asioiksi. Oma osuutensa on tietenkin sillä, että nykypelit ovat usein todella laajoja ja polveilevia ja esim. läpipelaaminen vaatii monesti helposti kolminumeroisen määrän tunteja, joten kyllä siihen joutuu ihan faktuaalisesti aikaa paljon käyttämään ja mielellään aina monen tunnin pätkissä tai muuten ei saa oikein missään vaiheessa pelistä kiinni. Sitten jos on vielä ihmisellä taipumus suorittamiseen, niin menee entistä enemmän projektin puolelle pelaaminen.

Kyllä, tuosta näkökulmasta näin, mutta pointti oli se, että sen ei pitäisi "tuntua" projektilta, vaan sellaiselta, mitä haluaakin tehdä silloin, kun sitä aikaa on. Jos se tuntuu samalta kuin duunissa annettu tehtävä, silloin on väärä peli / hommaan on kyllästynyt ja pitäisi pitää muutaman kuukauden tauko / arvomaailma muuttunut niin, ettei niistä oikeasti enää saa irti sitä vähääkään.

 

[tenux]

Itse yritän vähän vaihtaa peligenreä silloin tällöin, esimerkiksi civilizationin strategia vs fps räiskintä on aivan erilaista ja pysyy paremmin mielenkiinto.

Mutta vähän samaa kuin aloittajalla, väliin tuntuu että on liian paljon pelattavaa ja väliin iskee kyllästyminen. On tuossa iso läjä ostettuja pelejä steamista ja muualtakin joita ei ole tullu asennettua eikä aloitettua. Toisaalta väliin hyvä tehdä muutakin kuin pelaamista ja ikääkin kun tulee pelimaku ja pelaaminen muuttuu.

Toisaalta jotkut civilization fibat on saatu jo vuosikymmeniä sitten, mutta kyllä ne uudemmatkin versiot jaksavat kiinnostaa, toisaalta esim civ V tuntui omaan makuun paremmalta kuin tuo uudempi civ VI. Mutta joitain pelejä, remaket, esim system shock oli iso juttu kun sitä tuli hakattua silloin kauan sitten, mutta ei tuo uusintaversio oikein iskenyt. Onneksi pelejä riittää ja erilaisia peligenrejä myös. Väliin kyllä lankeaa hypetykseen, ja saa nähdä minkälainen tuo tuleva Starfield on, itse ainakin odotan peliltä paljon.

Ja kuten tuolla yllä, esim skyrim ja fallout 4, on tyyliltään samanlaisia, hyviä pelejä ja näihinkin itse upottanut satoja tunteja, yhteensä varmaan tuhannen yli. mutta peräkkäin tai yhtäaikaa näitä ei meinaa jaksaa. Molemmissa mielenkiinto pysyy ainakin itellä mahtavan modattavuuden takia korkeana.
Aika on kuitenkin kortilla ja esim witcher 3 joka ainakin vaikuttaa hyvältä, en ole vaan löytänyt aikaa pelille, ja näiden pelien lista vaan kasvaa, rdr2, gtav, yms... osan voisi kyllä refundia steamilta, mutta ainakin jossain vaihessa aion käyttää noihinkin aikaa.
Souls like pelit ei vaan ole mun juttu, paria kokeillut ja ei vaan innostu, ds3 kokeilin noin muutaman tunnin, ei innostanut tuo vaikeus, sama varmaan tuon elden ringin kanssa, ei taida olla omanlaiseni peli. esporsts tyyppisiä pelejä tuli pelattua nuorempana, esim CS, mutta ikää kun tullu ei noita enää jaksa.

Omaan makuun maistuu enemmän nuo strategia ja taktiset pelit, ja yksinpelit, esim XCOM 2 ja sen lisärit oli aivan mahtava, civilizationin tyyppiset pelit, uusin JA3 oli ihan jees, tosin ei niin hyvä loppujen lopuksi kuin toivoin. ja toki fps räiskinnät ja bethesdan seikkailut.
Jos ei jostain pelistä pidä, kukaan ei pakota sinua pelaamaan vaan voit kokeilla ja innostua jostain muusta.

 

[KiD83]

Välillä tulee pelattua, toisinaan taukoa. En nyt tästä alkaisi ensimmäisenä ressaamaan.
Valorant vienyt näköjään reilu 1000h elämästä, fortnite 800h, CS kaikkineensa kai 3000. Jos ei huvita niin ei se pakko ole. Puolen vuoden tauko voi tehdä ihan hyvää, meille kaikille.

 

[venalaine]

Löyhästi aiheeseen liittyen... Tuli sitten laitettua Final Faltasy XVI tilaukseen, kun pienessä alennuksessa oli. Kysyn itseltäni, että miksi. Pelaamistaan odottavien pelien lista vaan kasvaa...

 

[timppeli]

Vaikea aina tietää ennalta mikä nappaa ja mikä ei.

Perusongelma minulle on Team Fortress 2. On niin paljon helpompaa vain käynnistää se ja mennä ammuskelemaan muita online-pelaajia palvelimelle tunniksi tai pariksi, kuin alkaa opetella jotain uutta yksinpeliä. TF2 yksinään syö 95% kaikesta peliajastani, siitä huolimatta että tuppaan ostamaan uusia (ja vanhoja) pelejä edelleen aika paljon, pääasiassa GOG.com palvelusta tosin.

Sitten kun päätän koittaa jotain peliä vaikka Horizon Zero Dawn, kyllästyn siihen jo alun tutoriaalissa.

Joskus kuitenkin nappaa, kaksi viikkoa sitten asensin Shadow Warrior 1-3 pelit koneelleni, en nyt muista mistä sain päähäni koittaa niitä, mutta niistä huokui vanha kunnon pelaamisen ilo heti alusta lähtien. Varsinkin kolmososa, kuinka cuulia onkaan aloittaa peli taistelemalla... jättiläismäisen lohikäärmeen selässä?!? Ainakin on pelillä hieno aloitus joka tosiaan innosti pelaamaan lisää.

Kun nyt löytäisi vaikka jonkun (ehkä vanhemmankin) RTS-pelin joka iskisi samalla tavalla pelihermoon kuin vaikka vanha kunnon Starcraft (yksinpeli), tai Total Annihilation. Liian monet yhtään uudemmat RTS-pelit ovat jotain ihme yrmyilmeistä WWII-sontaa missä ohjataan pientä joukkuetta, eikä kaiveta resursseja maastosta ja kouluteta armeijaa.

 

[Hela]

Sitten kun päätän koittaa jotain peliä vaikka Horizon Zero Dawn, kyllästyn siihen jo alun tutoriaalissa.

Vika voipi olla tutorialissakin. En tiedä juuri Horizonista, mutta joskus tutit on käsittämättömän hitaita ja tylsiä itsessään. Sitten kun pääsee siitä hitaasti kiskoilla matelevasta vaiheesta irti ja tekemään itse asioita, alkaakin pelissä olla imua. Jonkinlaisena esimerkkinä kai tuo mainitsemasi Shadow Warrior, jonka kolmososasta en tykännyt yhtään aiempiin verraten--mutta se nyt on toinen juttu.

Kun nyt löytäisi vaikka jonkun (ehkä vanhemmankin) RTS-pelin joka iskisi samalla tavalla pelihermoon kuin vaikka vanha kunnon Starcraft...

Age of Empires II on lyömätön. HD-versio pyörii vaikka perunalla ja Definitive Editionissa saa RTXstä tehoja irti. Mutta tämän varmasti jo tiesitkin.

 

[venalaine]

Vika voipi olla tutorialissakin. En tiedä juuri Horizonista, mutta joskus tutit on käsittämättömän hitaita ja tylsiä itsessään. Sitten kun pääsee siitä hitaasti kiskoilla matelevasta vaiheesta irti ja tekemään itse asioita, alkaakin pelissä olla imua. Jonkinlaisena esimerkkinä kai tuo mainitsemasi Shadow Warrior, jonka kolmososasta en tykännyt yhtään aiempiin verraten--mutta se nyt on toinen juttu.

Ja sitten on pelejä, joissa tuntuu, että se tutoriaali ei lopu koskaan. Yksi esimerkki on Xenoblade Chronicles 3. Mulla on siinä pelitunteja vissiin noin 20 ja taitaa olla vieläkin joku tutoriaalivaihe menossa. Sanoisin, että tuossa tapauksessa peliin on survottu ehkä hieman liikaa kaikkea pelaajan opettamista vaativaa.

 

[timppeli]

Age of Empires II on lyömätön. HD-versio pyörii vaikka perunalla ja Definitive Editionissa saa RTXstä tehoja irti. Mutta tämän varmasti jo tiesitkin.

Juu, alkuperäinen AoE2 on tullut pelattua läpi (yksinpelikampanja lisäreineen) monen monituista kertaa.

Toisaalta, itseasiassa tykkään ekasta AoE:sta jopa AoE2:sta enemmän, johtuen siitä että AoE2:ssa on hieman liikaa niitä "tarinavetoisia" erikoistehtäviä, siinä missä AoE1 on enemmän silkkaa "rakenna oma kaupunki/tukikohta, hae resursseja, kasvata armeija ja käy tuhoamassa kaikki viholliset" josta jostain syystä niin paljon tykkään.

AoE3 oli... suht ok, vaikka siinä turhaa tarinavetoisuutta oli vieläkin enemmän. Pelailin eräänä viikonloppuna myös AoE4:sta kun Steamissä oli ilmainen peluuviikonloppu sille, mutta se pelikerta ei saanut minua ostamaan ko. peliä. En muista mikä tökki vai olinko muuten vaan alamaissa ettei iskenyt sillä kertaa kipinää, vaikka AoE:ksi sen tunnistin.

Jostain syystä kaikkein eniten pidän edelleen ensimmäisestä Starcraft pelistä lisäreineen. Siihen vaikuttaa se kuinka he olivat onnistuneet ymppäämään samaan peliin kolme täysin erilaista "rotua" joilla pelaaminen tuntuu melkein kuin pelaisi kolmea eri peliä. Starcraft lisäreineen on tullut pelattua läpi monen monituista kertaa, ja aina kun puhun pelistä kuten nyt, tekisi mieli asentaa se uudestaan ja pelata taas alusta loppuun.

 

[timppeli]

Ja sitten on pelejä, joissa tuntuu, että se tutoriaali ei lopu koskaan. Yksi esimerkki on Xenoblade Chronicles 3. Mulla on siinä pelitunteja vissiin noin 20 ja taitaa olla vieläkin joku tutoriaalivaihe menossa. Sanoisin, että tuossa tapauksessa peliin on survottu ehkä hieman liikaa kaikkea pelaajan opettamista vaativaa.

Juuri tuo kuva minulle tuli Horizon Zero Dawn:stakin, mikä osaltaan sai kiinnostukseni vähenemään tutoriaalin aikana. Tuntui että opeteltavaa pelimekaniikassa oli niin pirusti ja että siihen oli vähän keinotekoisestikin ympätty vaikka minkälaista oheistekemistä ja pelimekaniikkaa mukaan. Tuli ähky.

Tykkään ehkä enemmän yksinkertaisemmasta (ja tutummasta) menosta kuten vaikka joku ikivanha Serious Sam jossa menet peliin ja samantien vaan ammuskelemaan. Tai sitten vaikka Grand Theft Auto IV jota vihdoinkin aloin pelata jokin aika sitten; toki meno on tuttua aiemmista GTA-peleistä, mutta siinä ei ole mitään erityistä "tutoriaalia" vaan sinut heitetään pelimaailmaan ja opit koko ajan uutta pelatessasi, eikä kiire ole varsinaisesti mihinkään. Voit vaikka aluksi kruisailla tai juoksennella muuten vaan ympäriinsä kaupungilla ilman kiirettä mihinkään. Näin se peli pitää tehdä!

Sama myös iki-ihanassa Starcraft RTS-pelissä. Siinä ei ole erillistä "tutoriaalia" vaan peli alkaa yksinkertaisilla ja helpoilla tehtävillä, ja pikkuhiljaa pelimekaniikkaa, yksiköitä yms. tulee peliin lisää, jotka opit pieninä paloina kerrallaan pelatessasi peliä eteenpäin. Just näin, kiitos.

 

[Hela]

Pelailin eräänä viikonloppuna myös AoE4:sta kun Steamissä oli ilmainen peluuviikonloppu sille, mutta se pelikerta ei saanut minua ostamaan ko. peliä.

Aloita ilmainen kokeilu | Xbox

Nauti PC Game Passin maksuttomasta 14 päivän kokeilusta.

www.xbox.com

Otahan tuosta kaksi viikkoa Game Passia niin josko löytyisi kipinä. AoE IV on siellä ainakin, mutta muuten RTSiä aika huonosti. Minecraft Legendsiä pelattiin neljästään kavereiden kanssa...yksi ilta. Muut taktiikkapelit sitten niitä turn based tacticseja, jotka on toki ihan eri maata.

EDIT: Tuo linkki on siis mun profiilin kautta luotu semmoinen ''kaveritarjous''. Vaatii tosin Xbox-pelitilin.

 

[xarot]

Suurimmassa osassa peleistä tulee puolessa välissä sellainen "koskahan tämä vihdoin loppuu" fiilis vaikka teorissa ovat ihan hyviä. Tuntuvat sellaisilta mini-askareilta muun arjen lomassa. Työpäivän päälle kun iltamyöhällä pelaa niin se on välillä aika uuvuttavaa ja niin mielentilasta kiinni, mitä haluaa milloinkin pelata. On aikakausia jolloin tuntuu ettei ole mitään kiinnostavaa ja välillä ihan liikaakin. Yritän kyllä keskittyä maksimissaan kahteen peliin kerrallaan ja kun yksin on aloitettu, pyrin pelaamaan sen läpi, jos ei täysin surkea tapaus ole. Tavallaan läpipääsystäkin tulee hyvä mieli vaikka peli ei olisi ollutkaan niin hyvä. Esim. en tiedä edes miksi pelaan kauhupelejä, kun olo on helpottunut kun piinaava kokemus on ohi. Sekä esim. Witcherin kohdalla en ehkä aio pelata sitä uudelleen, kun ensimmäinen kokemus oli niin ainutkertainen kokemus että sitä käytännössä ei voi enää ylittää.

Yksi selkeä ongelma on minusta nykyajan ajattelu että pelin pitää olla mahdollisimman pitkä että saa ns. rahalle vastinetta, joka on sitten luonut nämä avoimen maailman pelit joissa suurin osa tekemisestä on täysin turhaa ja tyhjänpäiväistä täytettä jota oikeastaan kukaan ei varmaan edes halua pelata. Jos pelaa pari tuntia joka ilta, peliin joka kestää yli sata tuntia uppoaa aikamoinen siivu aikaa ja helposti tulee sellainen "ei saatana mikä työmaa" tunne samalla kun katsot pitkää pelaamattomien listaa. Tietysti esim. Witcher3 on poikkeus tässä kun toistasataa tuntia pelkkää timanttia. Yleisemmin tiiviin putkijuoksun pelaaminen on ainakin minulle yleensä paljon nautinnollisempi kokemus, jos siinä on pystytty panostamaan laatuun.

Vuodessa tulee pelattua 1-2 sellaista peliä josta ei malta päästää irti. Indie-puolella tai muuten pienemmän budjetin puolella on taas sellaisia helmiä joissa välttämättä grafiikka yms. ei ole ihan pääosassa kuten Return of the Obra Dinn, Cultic, Painscreek Killings tai The Cat Lady. Onneksi myös perinteinen 2D-seikkailupeligenre on taas elpynyt männävuosista ja sieltäkin alkaa taas löytyä pelattavaa.

 

[Robbs]

Ei sillä koolla ole väliä, vaan sillä miten sitä käyttää. Pituus ei tosiaan takaa onnea jos sisältö on löysää puurtamista alusta loppuun. Joko sen perustekemisen täytyy olla itsessään todella hyvää, tai sitten tuohon kaivataan välillä vähän temmon vaihteluita tai muita uusia kikkoja matkan varrelle.

Itsellä menee todella jaksottain mikä peli iskee ja milloin. Välillä sitä tulee oltua ihan vaan pelaamatta, mutta usein se innostus löytyy kun vaan ihan aloittaa backlogista väkisin jonkin pelin. Itsellä on onneksi niin laaja pelimaku, että löytyy eri teemoja mitä kokeilla.

 

[venalaine]

Juuri tuo kuva minulle tuli Horizon Zero Dawn:stakin, mikä osaltaan sai kiinnostukseni vähenemään tutoriaalin aikana. Tuntui että opeteltavaa pelimekaniikassa oli niin pirusti ja että siihen oli vähän keinotekoisestikin ympätty vaikka minkälaista oheistekemistä ja pelimekaniikkaa mukaan. Tuli ähky.

Joo näinhän siinä käy. Tuossa mainitsemassani pelissäkin on varmaan valikossa pelkästään kaikenlaisia ohjeita jonkun toisen pelin koko valikkosysteemin edestä. Peli on kuitenkin todella suosittu ja kehuttu, joten selvästikin löytyy ihmisiä, jotka arvostavat ylitsepursuavaa sisällön määrää.

 

[Tzeipii]

Minulla on nykyisin todella vaikeaa innostua oikein mistään pelistä. Jaksaa nykyisin pelata peliä max 30min ja sitten pitää lopettaa. Nuorempana sitä pelasi huomattavasti enemmän. Olen huomannu, että minusta on tullut todella nirso pelien suhteen. Viimeisin peli jonka jaksoi pelata oli Ghost of Tsushima PS5:lla. Nytkin viimeisin peli mitä yritin pelata oli uusin God of War ja vaikka itsessään peli on ok, niin ei vaan jaksa innostua.

 

[Makina]

Täällä päin on selkeästi ongelmana että lähivuosien aikana ei ole oikein tullut peliä mikä klikkaisi omiin aivoihin niin kunnolla että siihen upottaisi satoja tunteja yhtään sen ajattelematta. World of Warcraft ja Destiny 2 olivat aluksi ne mutta Battle for Azeroth ja Shadowkeep expat muuttivat pelejä ja niiden monetisaatiota liikaa omaan makuun niin piti siirtyä muualle. Final Fantasy 14 on nyt toiminut osittaisena paikkaajana (6300 tuntia siellä tällä hetkellä), mutta edelleen odotan sitä The Peliä minkä voi aina lyödä päälle ja heittää aivot narikkaan. Komppaan kyllä Tzeipiitä että ajan myötä on tullut myös nirsommaksi pelien suhteen. En edes muista lähivuosilta muuta peliä paitsi Crash Bandicoot 4 mistä olen oikeasti innostunut ja pelannut julkkaripäivänä tyyliin 10h putkeen.

 

[Canni]

Itsellä on yleensä vähän mielenkiintoa pelata tarinapelejä uudestaan läpi enää nykyään. Skyrim tulee ekana poikkeuksena mieleen minkä pelasin samalla tuntimäärällä uudestaan läpi. Minulla suuri osa pelien viehätysvoimasta perustuu juuri siihen, etten tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja minkälaista tekemistä pelissä voi harrastaa. Ehkä siinä mielessä peleistä on lähtenyt vähän hohtoa, kun niitä on tullut pelattua määrällisesti niin paljon niin samanlaisia mekaniikkoja löytyy eri peleistä, ja ne saattavat alkaa hieman puuduttamaan. Esimerkiksi avoimen maailman peleissä kiipeily ja pelialueen hidas tutkiminen on alkanut tuntumaan kaavamaiselta, vaikka peli itsessäänkin olisi loistavalla tavalla toteutettu. Pyrinkin vaihtamaan peligenrejä sen mukaan, etten pelaa saman genren pelejä peräkkäin. Elämyksiä ja loistavia pelejä tulee vastaan edelleenkin, erityisesti Elden Ring ja God of War (2018) pääsivätkin osaltani sinne pelien top 3:een.

 

[Baldrick]

Sitten kun päätän koittaa jotain peliä vaikka Horizon Zero Dawn, kyllästyn siihen jo alun tutoriaalissa.

Horizonin tutorial on aivan hirveä kasa höyryävää, peli itsessään ei ole yhtä huono. Maailma toki on pelatessakin yhä huvittava, mutta sitä teennäistä draamaa ei tule joka tuutista. Olisi ihan 10/10 jollain synkällä teemalla scifinä eikä 7-8/10 scifa-tauhkaa jatkuvin naamapalmuin. Mekaniikat Terminaattorin tyyliseen maailmaan ja maistuisi paljon paremmin kuin jousiasein koneita vastaan käyminen pleikkarin muovikyljet päässä.

 

[lattakaapeli]

CS:go......tullut hinkutettua 1.6 asti ceeässäää ja nyt keväällä jotenkin vain into loppui. Tuhansia tunteja tuli pommia purettua ja hossuja suojeltua, ehkä tuo on nykyään mennyt niin totiseksi rankkien myötä en tiijjä .......nykyään pelitunnit menee Pubgin ja Valheimin parissa. Kaks kertaa vuodessa meinaan kyllä laneilla go:ta pelata, ehkä se koukuttaa taas

 

[perato]

Tässä jo muutamia hyviä vinkkejä onkin kerrottu, kuten tuo, että ottaa sen yks kaks projektia ja keskittyy niihin. Toisaalta jos tuntuu että vanhat(jo tutut) pelit kyllästyttää niin sitten ei pelaa niitä. Harvoin ne samanlaisia fiiliksiä tuottaa kuin ensi kertaan pelatessa ja välillä on ihan hyvä vain todeta, että ehkä tätä ei kannata toista kertaa pelata, tai ainakin monen monen vuoden tauon jälkeen.

Toinen mihin kannattanee kiinnittää huomiota on se, että jos ei huvita pelata jotain peliä niin ei sitten pelaa. Vähän sama ku karkkihyllyllä, jos ei tee mieli mitään tiettyä karkkia niin jättää ostamatta. Kyllä sitä pärjää ilman, tekee sit jotain muuta ja hakee sen inspiraation sieltä. Kaikkeen kyllästyy. Ja ainakin itellä jos pelejä pelaa suorittamalla "seuraavaksi tämä peli, sitten tämä peli, sitten tämä peli" niin kyllähän niistä maku menee kun se on enemmän työtä ku hupia. Pelien ostamistakin kannattaa rajottaa jos niitä on oikeesti kirjasto täynnä ja ostaa vain ja ainoastaan jos aikoo heti tarttua 'työhön'.

 

[Insti]

Itsellä ikää 37, 3 lasta, työ, elämä ja mitä muita tässä voikaan nyt olla.

Huomannut että itse olen PS5 käynnistänyt viimeksi helmikuussa. Monia hyviä pelejä on tullut mutta viimeksi pelattuna on hogwarts Legacya noin 10h, jonka jälkeen huomasin ettei tämäkään jaksa kiinnostaa enempää. Enemmän on tullut katsottua tubesta läpipeluuvideoita nyt. Batttlebit kiinnostaisi aloittaa mutta kun ei tunnu ketään kaveriporukasta kiinnostavan lego-grafiikat.

Ehkä tämä on joku vaihe vaan, mutta pakko sanoa, että Tlou2 jälkeen ei mikään oikein ole tuntunut miltään. Jotenkin sen jälkeen on ollut olo, että aina hakee peliltä jotain wow-efektiä, että jaksaa puurtaa sen kimpussa. Ehkäpä tämä on Naughty Dogin syytä koko pelaamattomuus nykyään.

 

[Gameri]

Kun on päässyt pelaamaan sellaisia pelejä, muutaman esimerkin mainitakseni, kuten Witcher 3, Dark Souls 3, Bloodborne, Elden Ring, Last of Us 1 ja 2, Unchartedit, Days Gone, Horizonit, God of War niin sitä odottaa peliltä aina vähän vastaavaa kokemusta. Tarinaa, grafiikoita, pelattavuutta, loistavaa loppuun asti hiottua kokemusta. Suurin osa peleistä on vain yksinkertaisesti huonoja. Näistä esimerkeistä käy kyllä ehkä turhankin selväksi hieman rajoittunut pelimaku.

Nykyisin tulee selailtua Steamia ja muita storeja etsien helmiä, mutta aina joutuu pettymään. Seuraava pelattava peli taitaa olla Elden Ringin lisäosa kunhan aikanaan tulee. Onhan sieltä tulossa tusinatauhkaa kuten Starfield, Lords of fallen 2 ja ties mitä muuta, mutta niistä tietää jo nyt ettei ylletä sille tasolle mitä itse odottaa peliltä.

Pelaaminen kiinnostaa yhä vuosienkin jälkeen ja aina kun tulee hyvä peli niin sille löytyy kyllä aikaa ja fiilis on silloin huipussaan. Sama ongelma on kyllä nykyisissä elokuvissa ja sarjoissakin, laatua ei vaan ole tarjolla riittävästi ja silloin pitää keksiä jotain muuta tekemistä.

 

[JaySon]

Ihan samassa veneessä. Ei vaan oikein maistu enää pelaaminen. Elden Ringiä pelasin muutaman tunnin, sama Witcher 3, Days Gone sama homma. Ja monia muita. Until Dawn taitaa olla viimeisin peli minkä olen pelannut läpi - sen yhden kerran eikä uusintakierros enää maistunut. Tuotakin tahkosin helvetin "pitkään" eli hurjia taukoja välissä ja siinähän se immersiokin kivasti ehti kadota. Sitä edellinen läpi pelattu peli on GTA V.

Oikeastaan pari ainutta peliä mitä on edes vähän tullut pelattua on Bäfä 2042 vai mikä olikaan, matsi pari silloin tällöin ja kiintiä heti täynnä - tai Hell Let loose. Sitäkin pari rundia max ja se oli siinä. Jotenkin pelikirjastoa olisi aivan maan perkeleesti mutta mikään ei vaan tunnu nappaavan, hirveä kynnys esim aloittaa mitään pidempää peliä. En tiedä onko tässä sit tullut vanhaksi kun ei vaan prkl enää tunnu maistuvan eikä saa samanmoisa sävyjä kuin ennen.

PC:llä en edes pelaa kun jumitan pitkät duunipäivät koneella niin jos jollain pelaan niin olohuoneen isolta tv:ltä PS5:llä. Eli saa antaa vinkkejä onko mitään genreä tai peliä mitä kannattaisi kokeilla josko saisi peli-ilon jälleen heräämään. Grindaamista ja hampaat irvessä vääntämistä en nykyään enää vaan jaksa.

 

[timppeli]

Suurimmassa osassa peleistä tulee puolessa välissä sellainen "koskahan tämä vihdoin loppuu" fiilis vaikka teorissa ovat ihan hyviä.

Tuosta saisikin hyvän keskustelun että milloin olit, tuollaisten "koskahan tämä vihdoin loppuu?"-pelien, kohdalla tyytyväinen että kuitenkin pelasit loppuun, eli lopussa tai loppupuolella oli sittenkin jotain kovin palkitsevaa?

Vaikka Total Annihilation RTS-pelistä yleisesti tykkäsin, hieman niitä missioita tahkoessa kuitenkin tuli sellainen hohhoijaa tämä on jo nähty-fiilis. Varsinkin kun aloin lisäosia pelata.

Mutta mutta, olikos se nyt sen Core Contingency lisäosan viimeinen tehtävä (kumpaa tahansa puolta pelatessa), se oli kyllä jotenkin niin erilainen ja mieleenpainuva että oksat pois. Toisella (puolustavalla) puolella käytössäsi oli jättimäisen iso majesteetillinen robotti ja lähinnä huolena oli että se jaksaa puolustaa loppuun asti. Pelin muistaakseni pystyi voittamaan myös ilman sitä, mutta mukavahan se oli pitää "hengissä" loppuun saakka; toisella puolella pelatessasi taas teit kaikkesi tuhoaksesi kyseisen jättiläisen. Hieno lopputehtävä koko pelille, vaikka muistaakseni lisäosassa olikin. Peruspelin lopputehtävät eivät muistaakseni olleet yhtä mieleenpainuvia vaan aika perustehtäviä.

Toinen on eka Baldur's Gate lisäosineen. Toisinkuin jatko-osaansa tai Icewind Dale pelejä, pidin peliä yleisesti varsin pitkästyttävänä ja vähän ärsyttävänäkin koska tarina oli mitä oli ja hahmokehitys oli rajattu niin alhaiselle tasolle (jouduit sinnittelemään koko pelin varsin alhaisen tason taioilla jne.).

Tässäkin nimenomaan lisäosa olikin sitten todella kiinnostava, lähinnä tarinan osalta. Paljastamatta liikaa, eräs hahmo tekee siinä paluun varsin erilaisessa roolissa (toivottavasti nyt muistan oikein eikä mene sekaisin esim. BG2 kanssa...).

Lisäksi, Baldur's Gate 2 pelaaminen oli myös mielestäni antoisampaa kun tunsi monet hahmot ensimmäisestä pelistä, joten sikälikin olin tyytyväinen että kuitenkin jaksoin kahlata ekan pelin läpi. Antoi tokalle pelille hieman lisäkontekstia.

Vähän kuten kuinka oli hyvä nähdä eka Terminator-elokuva ennenkuin näki toisen; tunnen monia henkilöitä jotka näkivät T2 ensimmäisenä Terminator-elokuvanaan, ja ekan Terminaattorin vasta myöhemmi; ei näin. (Kaikkein parashan tilanne oli henkilöillä kuten isoveljeni ja -siskoni, jotka aikoinaan näkivät ekan terminaattorin edes tietämättä että Arska on siinä robotti; voi heidän yllätystään kuuluisassa Tech Noir-diskokohtauksessa ja sitä seuranneessa takaa-ajossa...)

 

[perato]

Itellä on melkeen aina niin että pelien loput ja loppuvastukset on jotenkin ärsyttäviä, ei tyydyttäviä ja monet kentät on yleensä heikompia kuin mitä itse core mekaniikka on.

 

[zepi]

Usein pelejä pelatessa haetaan sitä flow-fiilistä joka joskus on saatu, eikä se välttämättä kauheasti liity siihen mikä peli on kyseessä, vaan siihen että se sattuu vaan osumaan senhetkiseen mielenmaisemaan. Riippuu hyvin paljon pelistä ja ihmisestä, että kuinka helposti se fiilis on omassa pääkopassa toistettavissa + mikä peli milloinkin toimii.

Joku ei jaksa noita tarvinavetoisia pelejä ollenkaan sen jälkeen kun on pelannut ne kerran läpi, toinen taas tykkää hinkata tuttuja maisemia ja questeja lukemattomia kertoja läpi päästen aina samaan fiilikseen.

Jos pelaaminen ei maistu, kannattaa varmaan tehdä jotain muuta ja palata sitten harrastuksen pariin kun maistuu. Tai vaihtoehtoisesti kokeilla jotain totaalisen toisenlaista genreä. AP:n listassa kaikki pelit ovat reaaliaikaisia (pl. falloutin VATS) / FPS / third-person pelejä.
--
Pelit alkavat usein toistaa itseään ja riippuu ihan ihmisestä, että kuinka hyvin sitä sitten jaksaa - varsinkin kun usein löytyy joku yksittäinen taktiikka / strategia jolla homma menee aina helposti samaa kaavaa hyödyntäen.

 

[perato]

Pelit alkavat usein toistaa itseään ja riippuu ihan ihmisestä, että kuinka hyvin sitä sitten jaksaa - varsinkin kun usein löytyy joku yksittäinen taktiikka / strategia jolla homma menee aina helposti samaa kaavaa hyödyntäen.

Tuo on totta, itellä ollut jo sen 15 vuotta vähän taipumuksena tasapainotella eri pelityyppien välillä, tulee pelattua laidasta laitaan, mutta esim. räiskinnät ja 3d person pelit ovat kyl yliedustettuja. Näitäkään en kuitenkaan usein pelaa peräkkäin(esim. Batman, Tomb Raider, Assassin's Creed) vaan vedän sinne väliin jotain ihan muuta. Monesti jotain indie/pienpelejäkin pelaillut sinne väliin ihan vaan että tulee vaihtelua, vaikka joskus ehkä tekis mieli jatkaa vaikka samaa sarjaa heti eteen päin. Nytkin huomasi kun pelasi pari AC peliä peräkkäin nii alkohan se toinen jo puuduttaa ihan erillä tavalla vaikka oli jo sen seittemäs peli siitä sarjasta menossa(muiden välissä aina jotain muuta).

 

[AnanasKana]

Ehkä kannattaisi joo kokeilla uusiakin pelejä välillä.

Tämä erittäin vahvasti. Koettanut hokea samaa pikkuveljelle, kellä ~tuhat tuntia ensimmäisessä Dark Soulsissa eri buildein.

AP:n kolmesta pelistä olen pelannut wihtorin kahdesti läpi ja neljännen Falliksen kerran. Erityisesti bethesdan peleillä ei mun mielestä ole juurikaan jälleenpeluuarvoa kun eivät rpg:hen osaa kirjoittaa hyvää juonta/kusteja.

Näin kun ikää jo pitkälti päälle 30v ja muksu pyörii jaloissa niin alkaa arvostaa aikaa jonka pelaamiseen kuluttaa. Myönnettäköön että harvassa on "ajan väärtit" pelit. Pätkääkään ei ole vuosiin kiinnostanut aivottomat "seuraa nuolta ja paina x." -pelit. Omalla kohdalla viime aikoina From softwaren tuotanto, jotkut vr-pelit, CS ja System Shock Remake antanut sitä uppoutumista mitä peleiltä halajaa. Suosittelisin jättämään jo läpäistyjen pelien luuppaamisen ellei siitä tosissaan nauti, moninpelit erikseen.

 

[IsoLuumu]

Itse kun on vaihtanut telkkarin töllöttämisen pelaamiseen niin kyllä sitä jaksaa. Helposti menee pari tuntia illassa vaan pelatessa huomaamatta.
Jos innostuu niin sitten menee aikaa kyllä

 

[timppeli]

PC:llä en edes pelaa kun jumitan pitkät duunipäivät koneella niin jos jollain pelaan niin olohuoneen isolta tv:ltä PS5:llä.

Minua puolestaan ajaa PC-pelaajaksi se että lapsiperheessä ei olohuoneessa isossa TV:ssä saisi mitään pelirauhaa, eikä voisi laittaa volumea niin kovalle että kuulisikin jotain, ellei sitten käytä jotain vastamelukuulokkeita mutta sitten menee 7.1 syrräyndsäund-systeemit yms. ihan kankkulan kaivoon kun niitä ei voi edes käyttää. Jotenkin mukavampaa mennä vähän rauhallisempaan työhuoneeseen tai makuuhuoneeseen pelaamaan PC:llä.

Lisäksi ei se TV edes iltaisin välttämättä ole vapaana pelailua varten, muu perhe saattaa haluta katsoa jotain ohjelmaa telkusta tms... toki yhä enemmän eri perheenjäsenet viettävät aikaa omien tablettien tai puhelimien ääressä, kuin TV:n ääressä. Pitäisköhän hankkiutua koko TV:stä eroon? Voi sillä joskus jonkun elokuvan katsoa isolta ruudulta.

Olen tuonkin kuullut monilta että kun on töissä istunut PC:n ääressä, ei millään halua istua PC:n ääressä pelaamassa kotona. Olen kai sitten outo että vaikka IT-alalla olen ja päivät pääksytysten PC:n ääressä, ei minulle tuota mitään vaikeutta avata PC:tä kotonakin jos sillä jotain mielenkiintoista tekemistä keksii. En minä kotona mitään Exceliä tai Powerpointtia ala sillä PC:llä pyörittää, vaan pelaan huippukivoja pelejä.

 

[timppeli]

Tämä erittäin vahvasti. Koettanut hokea samaa pikkuveljelle, kellä ~tuhat tuntia ensimmäisessä Dark Soulsissa eri buildein.

AP:n kolmesta pelistä olen pelannut wihtorin kahdesti läpi ja neljännen Falliksen kerran. Erityisesti bethesdan peleillä ei mun mielestä ole juurikaan jälleenpeluuarvoa kun eivät rpg:hen osaa kirjoittaa hyvää juonta/kusteja.

Näin kun ikää jo pitkälti päälle 30v ja muksu pyörii jaloissa niin alkaa arvostaa aikaa jonka pelaamiseen kuluttaa. Myönnettäköön että harvassa on "ajan väärtit" pelit. Pätkääkään ei ole vuosiin kiinnostanut aivottomat "seuraa nuolta ja paina x." -pelit. Omalla kohdalla viime aikoina From softwaren tuotanto, jotkut vr-pelit, CS ja System Shock Remake antanut sitä uppoutumista mitä peleiltä halajaa. Suosittelisin jättämään jo läpäistyjen pelien luuppaamisen ellei siitä tosissaan nauti, moninpelit erikseen.

Itselleen uusissa peleissä on monesti se ongelma että joutuu opettelemaan uudet kontrollit ja miten peliä edes pelataan. Tämä voi jo herkästi tuoda tunteen "äh ei jaksa", ellei sitten kyseessä ole täysin tuttu genre tutuilla kontrolleilla ja pelimekaniikoilla.

Hyvä esimerkki eiliseltä, vaikka kyseessä oikeasti onkin ikivanha peli. Pelasin aikoinaan Gothic 1 läpi jossa oli vähän erikoiset kontrollit, mutta kyllä ne oppi. Eilen päätin asentaa ja kokeilla Gothic 2:sta... mutta heti alkuun ongelmaksi tuli että sen kontrollit vaikuttavat olevan aivan erilaiset kuin ykkösosassa? Ainakaan sama "paina Ctrl ja jotain toista nappulaa" ei tuntunutkaan toimivan, ja siksi olin ihan hoomoilasena miten peliä edes pelataan. Yritin jutella munkin kanssa mutta vahingossa ilmeisesti laitoin hahmolleni taistelumoodin päälle koska kontrollit eivät toiminetkaan ykkösen tavoin.

No, pitänee sitten jaksaa opetella miten Gothic 2:sta edes pelataan, kyllä se siitä, kai...

Lisäksi jos pelaa jotain suosikkipeliään yhä uudelleen ja uudelleen... sen tietää jo valmiiksi hyväksi peliksi. Siksi kai olen pelannut esim. Stacraftit, Age of Empires 1-2, Half-life 1-2 ja ekat Serious Samit läpi varmaan kymmeniä kertoja, koska tiedän ne erinomaisiksi peleiksi, ja jotenkin saan niistä edelleen iloa uudelleenpeluussakin.

 

[mikkelson]

Itselleen uusissa peleissä on monesti se ongelma että joutuu opettelemaan uudet kontrollit ja miten peliä edes pelataan. Tämä voi jo herkästi tuoda tunteen "äh ei jaksa", ellei sitten kyseessä ole täysin tuttu genre tutuilla kontrolleilla ja pelimekaanikoilla.

Sen voisi lisätä että monimutkaisissa kontrolleissa on se huono puoli että ne helposti unohtaa jos pelikertojen välillä on useampi viikko tai jopa kuukausi. Eikä peleissä yleensä ole mitään tutoriaalia minkä voisi pelata kesken kaiken uudestaan.

 

[Juhukka]

Huomasin että yhdistävä tekijä itselleni on avoimien karttojen pelit jossa ähky ja mielenkiinnon puute kolahtaa. Varmasti elämäntilanne, mobiilipelit, arki vaan vie osuutensa.
Jos minkä tahansa asian jättää vaikka nyt viikoksi on se helppo jättää myös toiseksikin viikoksi ja vanhan rutiinin palauttaminen vie aikansa. Tässä ei ole mitään outoa että kokee näin.

Peliin on yllättävän vaikea palata takaisin, koska näppäimet vaihtelee pelien välillä. Ja jos olet vaikka level 50 ja taso vaikea niin yhtäkkiä paluu hardcore kohtaan on suolasta. Sama se on yhtäkkiä palata kesälomalta töihinkin. Paluu on vaikeaa.
tv sarjoissahan alussa käydään läpi mitä aikaisemmin on tapahtunut. Ne oleelliset asiat. Sama ominaisuus olisi ihan jepa seikkailu peleihinkin. Tietenkin halutessaan.
Jää itselläni sarjatkin kesken tai palaan viikon kahden päästä tarinaan. Tämä ei tarkoita että sarja on huono.

Mass effectit on tullut pelattua monet kerrat läpi. Tarina vie mennessään eikä taida keretä kyllästyä. Ei ole kovin avoin kartta.
Huomasin tämän open world taudin Forsaken peliä pelatessa. Forsaken on itselleni tämän vuoden paras peli. Suosittelen. Tällainen fiilis oli ensimmäisten n.5h pelikokemuksella. No sitten kartta yhtäkkiä aukesi ja tehtävälle olikin pitkä matka ja matkanvarrelle paljon erilaista sivu tehtävää. Huomasin tässä kohtaa että immersio muuttui radikaalisti. Jatko tuntui suorittamiselta. Katsoin vähän väliä karttaa mihin seuraavaksi suorittamaan.
Forsaken on edelleen maistunut. Nyt n12h peliä pelattuna tarina kiinnostaa kovastikin vielä, vaikka otti hitin isosta kartasta, kun huomaan että nyt juoksen karttaa kahlaten "suorittaen" hahmoa paremmaksi.

 

[timppeli]

Sen voisi lisätä että monimutkaisissa kontrolleissa on se huono puoli että ne helposti unohtaa jos pelikertojen välillä on useampi viikko tai jopa kuukausi. Eikä peleissä yleensä ole mitään tutoriaalia minkä voisi pelata kesken kaiken uudestaan.

Tuo ongelma on ilmennyt minulla ainakin:

1. Homeworld strategiapelit. Niiden kontrollit ovat niin monimutkaiset 3D-kameranpyörittelyineen ja waypoint-asetteluineen että jos minulla on useita viikkoja tai jopa kuukausia taukoa niiden pelaamisessa, joudun opettelemaan kontrollit uusiksi, ehkä jopa pelaamaan tutoriaalin uudestaan läpi.

2. Jotkut roolpelit joissa on huono quest log, eli kun palaat pelin ääreen pidemmän tauon jälkeen, et edes muista mitä olit pelissä tekemässä ja minne menemässä. Ei voi helposti tarkistaa quest logista että ahaa tuollaiset pari tehtävää ovat suorittamatta, niitä kai sitten suorittamaan.

Eka Baldur's Gate oli tällainen. Periaatteessa siinä oli quest log (journal) mutta se oli kovin huono. Ei se pitänyt erikoista kirjaa mitä olit suorittanut ja et, piti kahlata yhä pitenevää "muistikirjaa" läpi nähdäkseen mitä on viimeksi tehnyt tai kenen kanssa jutellut ja mitä ehkä pitäisi tehdä seuraavaksi.

Tuon takia aloitinkin Baldur's Gate:n kokonaan alusta varmaan viisi kertaa, vain koska en enää muistanut mitä olin pelissä tekemässä, pitkän tauon jälkeen.

 

[Cereal killah]

Kannattaa tiedostaa, että vaikka pelaaminen olisi harrastus josta tykkää, niin ei se tarkoita että sitä olisi tarkoitus tehdä koko ajan, tai joka kuukausi tai edes joka vuosi. Käytännössä omat aivot välillä ohjaavat siihen että tekee välillä jotain muuta ja hankkii vapaa-ajalleen jotain muita "projekteja" ja prioriteetteja. Jos Steamissä näkyisi joku graafi omasta pelaamisesta viimeisen 10 vuoden ajalta, niin se olisi aika erikoisen näköinen. Siellä olisi isot määrät pitkiä yli 100 tunnin roolipelejä esim. 2016-2019, mutta sitten oli yli kahden vuoden tauko kaikesta pelaamisesta jolle ei ollut mitään suoranaista syytä, ei vaan kiinnostanut ja se on ihan ok. Sitten taas syksyllä 2021 ja siitä eteenpäin vastaavaan tyyliin pitkiä yli 100 tunnin roolipelejä ja muita lyhyempiä pelejä. Ja taisi olla niin että tauon jälkeen maistui erityisen hyvin.
Ainakaan ei kannata väkisin tehdä vapaa-ajallaan mitään.