Liharuoka vs. Kasviruoka ruuan terveellisyys ja muut näkökulmat

Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Vähän nihkeetä väittää että vegaanina ei voisi olla se maailman vahvin. Kyse on todennäkösesti siitä, että sekasyönnillä kyseiseen harrstukseen on helpompi rakentaa ruokavalio, eikä tarvis syödä niin paljoa. Myöskin kasvisruokavalio maksaa enemmän.
Muutenkin lihansyöjiä niin paljon enemmän kuin kasvissyöjiä, jonka takia ne on yliedustettuina ihan joka urheilulajissa, joten en itse vetäisi johtopäätöksiä lihansyönnin paremmuudesta urheiluun liittyen.
Näissä lajeissa geenit esittää aika isoo osaa, joten välttämättä niistä top tier vegaaneista ei tulis yhtään voimakkaampia vaikka vaihtais sekasyöntiin.
Olis kyllä mielenkiintonen koe, jos maailman vahvin ihminen siirtyis vegaaniksi vaikka puoleksi vuodeksi ja katotaan laskeeko voimatasot jne.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
313
Veganismin on pilannut kaikenmaailman raakavegehipit ja turhan äänekkäät ja ärsyttävät mouhottajat.
Seka- ja vegeruokailun voi toteuttaa molemmat hyvin tai huonosti. Kaikkein älyttömimpiä tyyppejä on kuitenkin nää carnistit.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Nyt oli kyse voimailulajeista ja muista fyysisistä lajeista.

Enkä nyt sano etteikö F1 vaatisi kovaa kuntoa, mutta eroaahan se aika lailla painonnostosta.

Kyllä tää vähän vaikuttaa siltä, että yrität nyt rakentaa jotain olkiukkoa tai siirtää maalitolppia.
NFL:ssä on ollut viime vuosina jonkinsorttinen vegaanibuumi. Ja siellä löytyy vegaaneja aikalailla kaikista eri positioista, oli kyseessä sitten voimaa tai nopeutta vaativa positio.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
NFL:ssä on ollut viime vuosina jonkinsorttinen vegaanibuumi. Ja siellä löytyy vegaaneja aikalailla kaikista eri positioista, oli kyseessä sitten voimaa tai nopeutta vaativa positio.
Joo, itse en lajia seuraa, mutta olen kuullut tästä. Onko noi urheilijat vegaaniuden jälkeen parantaneet tasoaan?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Jos ei ole kovin tiedevastainen, niin tutkimuksen mukaan kasvisproteiinit sopivat paremmin lihasmassan kasvattamiseen kuin eläinperäiset, joka itseasiassa vastaa hyvinkin vegaanien suhteellisen korkeaa edustusta huippu-urheilussa verrattuna vegaaninen määrään väestössä.

Quorn protein builds muscle better than milk protein
Nuo proteiinit eivät ole kasviproteiineja vaan mykoproteiineja ja tuossa verrataan noita sieniproteiineja maidon proteiiniin. Tuo ei mitenkään vastaa mitä selitit.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
Nuo proteiinit eivät ole kasviproteiineja vaan mykoproteiineja ja tuossa verrataan noita sieniproteiineja maidon proteiiniin. Tuo ei mitenkään vastaa mitä selitit.
Sieniproteiinit eivät ole kasvispohjaisia, ja maito eläinpohjaista? :tdown:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Joo, itse en lajia seuraa, mutta olen kuullut tästä. Onko noi urheilijat vegaaniuden jälkeen parantaneet tasoaan?
No ei ainakaan mitään massiivista tippumista ole tullut. Toki näytekoko ei ole hirveän suuri, yksi ehkä merkittävimmistä esimerkeistä on Titansin puolustus jossa vähän useampi tyyppi hyppäsi tuohon vegaanikelkkaan 2017 kaudeksi. Lopputuloksena taisi Titansin puolustus olla top 5:ssä niin syöttöjä kuin juoksuja vastaan joten ilmeisesti vegaanidietti ei ainakaan hirveästi aiheuta haittaa.

Ja siellä vegaaneina taisi olla muun muassa niiden ykkös nosetackle ja ykkös defensive end. Nose tacklet on sellaisia about 190cm, 140-150kg tankkeja ja DE:t pikkasen noista kevyempia ja ketterämpiä kavereita (sellaisia 185 - 195cm, 120-135kg lihaskimppuja). Ja noiden kavereiden päätehtävä on päästä läpi vastustajan hyökkäyksen linjamiehistä jotka ovat yleensä sellaisia about > 190cm, >135kg kaappeja.
Ettei tuo ole mitään luihujen kavereiden hommaa.

Sitten oma lukunsa ovat nämä vanhenevat QB:t jotka käyttävät yhä enemmän vegaanidiettejä pitkittääkseen uraansa. Tom Brady vissiin on hyvin pitkälle vegaani ja se nyt on mahdollisesti ainakin lopputulosten osalta kaikkien aikojen paras QB. Ja pitkäkestoisimpia kerta vielä 42 vuotiaana on aikalailla huipulla. Tosin noiden kohdalla, ja etenkin Bradyn kohdalla, kyse ei ole niinkään voimasta vaan notkeudesta.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Vegaani ja Vegaani joka vetää kilokaupalla jotain synteettistä proteiinijauhvalmistetta painonnostohommia varten vaikka sitten ihan vegaanisesti valmistettu on aika eri planeetoilta olevia asioita.
Käyttääkö joku oikeasti jotain syntetisoituja proteiinijauheita? Käsittääkseni aika lailla kaikki markkinoilla olevat proteiinijauheet valmistetaan eristämällä kasvi/eläintuotteista.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Käyttääkö joku oikeasti jotain syntetisoituja proteiinijauheita? Käsittääkseni aika lailla kaikki markkinoilla olevat proteiinijauheet valmistetaan eristämällä kasvi/eläintuotteista.
No ehkä synteettinen oli tähän huonosti sopiva sana.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
En ymmärrä miksi pitää olla liharuoka vs kasvisruoka. Minä ainakin tykkään sekä lihasta että kasviksista.
Liharuoka nyt tässä otsikossa ja yleensä kaikissa tapauksissa verrattaessa kasviruokaan tarkoittaa kasvi+liharuokaa eli siis sekaruokaa.
 
Johto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
344
Huomautus - tämä propaganda/aivopesukortin toistuva heiluttelu tässä ketjussa ilman lähteitä ja kunnon perusteluja alkaa riittää
Vegaanina 16 viikkoa: Testin tulokset yllättivät myös tutkijat

Uunituoreen tutkimuksen mukaan ainoastaan neljä kuukautta vegaanista dieettiä voi lisätä terveellisten mikro-organismien määrää suolistossa. Tämä puolestaan voi auttaa painonhallinnassa sekä säädellä elimistön sokeritasapainoa.

---

Quorn on yhtä teollidta kuin muukin liha. Siitä on vaan poistettu välivaiheita vähäsen
Tutkimuksia ja tutkimuksia. Kai se läski lähtee vyötäröltä kun paastoaa vegaaniruualla. Kroppa syö itseään, kuten aikaisemmissa postauksissa selvästi kerroin. Itse laittaisin tuon artikkelin kategoriaan, propaganda ja aivopesu. Osa isompaa agendaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
Tutkimuksia ja tutkimuksia. Kai se läski lähtee vyötäröltä kun paastoaa vegaaniruualla. Kroppa syö itseään, kuten aikaisemmissa postauksissa selvästi kerroin. Itse laittaisin tuon artikkelin kategoriaan, propaganda ja aivopesu. Osa isompaa agendaa.
Samalla logiikalla nämä sun höpinät voi laittaa höpsiksen piikkiin, samaan kastiin homeopatian ja muiden puoskarointien kanssa jossa usko omaan näkemykseen on huomattavasti tiedettä vahvempi.

Sellaista suomalaista trumppilaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Vegaanina 16 viikkoa: Testin tulokset yllättivät myös tutkijat

Uunituoreen tutkimuksen mukaan ainoastaan neljä kuukautta vegaanista dieettiä voi lisätä terveellisten mikro-organismien määrää suolistossa. Tämä puolestaan voi auttaa painonhallinnassa sekä säädellä elimistön sokeritasapainoa.
Näkyy olleen posteri (#700) diabetes-konferenssissa:
https://www.easd.org/sites/default/files/EASD_FP_19_Gesamt_Internet.pdf#page=194
Kyse ei siis ole edes vertaisarvioidusta tutkimuksesta.

Vaikuttaa omenoiden vertaamiselta appelsiineihin:
16-Week Vegan Diet Can Do Wonders for Gut Microbiome
Researchers studied 147 participants, randomized into two groups. One followed a low-fat vegan diet. The other made no changes to their diet.

After the 16-week study was completed, researchers reported the vegan group saw their body weight, fat mass, and visceral fat levels go down.

Onpa yllättävää, että paino alenee vähärasvaisella dieetillä. Jos oli tarkoitus tutkia kasviruokavalion terveysvaikutuksia, niin miksi ruokavaliossa ei vakioitu kaikkea muuta, kuten nyt vaikka rasvan määrää?
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
513
Ooo, loistavaa taustatutkimusta!

Pakko arvostaa.

No en tiedä miksi ei ole tässä tutkittu kaikkea mahdollista.

Lähinnä yksi lisäviitw siihen, että ilman lihaa tai vähällä lihalla pärjää elämänsä aivan hyvin ja terveellisesti kunhan ei sekoa kaikesta PROPAGANDASTA!
 
Liittynyt
06.01.2018
Viestejä
87
Mietin onkohan nää blue zonen tiedot ihan paikkansapitäviä, esim. sardinian kohdalla, kun saarelta löytyy wikipedian mukaan 135 lammasta/neliökilometri ja kun vilkasee niiden ruokamenua niin näyttää siltä että juustojen lisäksi ne elukat myös käytetään ravinnoksi. Oon aikoinaan joitain vuosia asunu sisiliassa ja muistelen et niiden lautasilla oli aina jonkinsortin eläimiä ja eri kasvikunnan tuotteita esiinty kausiluontosesti mukana.

Liittynyt
06.01.2018
Viestejä
87
Elelitkö siis paikallisten satavuotiaiden kanssa? :)
Nojoo faijan puolelta oleva mummo hoiti aina ruoat ja se on nyt 92v mut sille ilmeni diabetes 88v ja nyt voi huonosti kun ei kukaan lapsista jaksa edes kävelyttää sitä vaan pitää mielummin sänkypotilaana kun ovat niin "kiireisiä" kotitöidensä parissa. Mummon niukka liikunta oli kotityöt, kävelyt hautuumaalle ja kadulle missä vihanneskuski ja paikallinen lihatiski. Ei se ylipainonen ollut mut must tuntuu et myöhemmin se sortu kaupan hyllyjen sokeriherkkuihin mitä sille tuotiin ja siitä alko alamäki. Faijan suvusta moni elänyt lähelle 90v mut mun mielestä aika monikin siellä eli pitkään vaikka tupakoi ja ahtaat kylän kadut saastasia dieselautoista ja mopoista :D
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Näkyy olleen posteri (#700) diabetes-konferenssissa:
https://www.easd.org/sites/default/files/EASD_FP_19_Gesamt_Internet.pdf#page=194
Kyse ei siis ole edes vertaisarvioidusta tutkimuksesta.

Vaikuttaa omenoiden vertaamiselta appelsiineihin:
16-Week Vegan Diet Can Do Wonders for Gut Microbiome
Researchers studied 147 participants, randomized into two groups. One followed a low-fat vegan diet. The other made no changes to their diet.

After the 16-week study was completed, researchers reported the vegan group saw their body weight, fat mass, and visceral fat levels go down.

Onpa yllättävää, että paino alenee vähärasvaisella dieetillä. Jos oli tarkoitus tutkia kasviruokavalion terveysvaikutuksia, niin miksi ruokavaliossa ei vakioitu kaikkea muuta, kuten nyt vaikka rasvan määrää?
Niinpä. Varmaan sen takia, että useammassa tutkimuksessa on jo näytetty, että jos kalorimäärät vakioidaan, ei nähdä eroja. Tuossa selvästikkin haluttiin tietty tulos, vaikkakin huonoa tutkimusta tehden.
 
Viimeksi muokattu:

Richt3r

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2019
Viestejä
168
Tässä hyvä vastine "the Game Changers" "dokumentille". Tuossa "dokkarissa" oli kaikki klassiset kliseet, kuten "syöväthän lehmätkin vain ruohoa".

The Game Changers Review - A Scientific Analysis (Updated) | Biolayne
The game changers on teos, jota kannattaa katsoa lähinnä viihteenä. Dokkari on täys propagandapätkä joka lähinnä teki karhunpalveluksen kasvissyönnillä. Tämä ei silti poista sitä faktaa, että järkevästi koostettuna vegaaniruokavalio on terveellinen ja toimii myös urheilijoilla.
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
310
En oikein ymmärrä tätä vegaanien etiikka syvemmiltä kohdilta. Eikö ruuan pitäisi tulla Suomesta eikä lentokoneilla kuljetettuna Brasilista ? Luonto on täynnä täällä kasveja josta saa samat tarpeelliset ainesosat. Voisivat pohtia enemmän arvoja ruuan tuotannossa jolloin hiilijalanjälki pienenee ja päästää neutraaliin jalanjälkeen. Aate ei muuten kanna kovin pitkälle :hammer: Anarkisti -> nihilisti -> matka jatkuu mutta minne. V***U mummoski oli parempi vegaani kuin sä ja elää 100-vuotiaaksi.:smoke:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
En oikein ymmärrä tätä vegaanien etiikka syvemmiltä kohdilta. Eikö ruuan pitäisi tulla Suomesta eikä lentokoneilla kuljetettuna Brasilista ? Luonto on täynnä täällä kasveja josta saa samat tarpeelliset ainesosat. Voisivat pohtia enemmän arvoja ruuan tuotannossa jolloin hiilijalanjälki pienenee ja päästää neutraaliin jalanjälkeen. Aate ei muuten kanna kovin pitkälle :hammer: Anarkisti -> nihilisti -> matka jatkuu mutta minne.
Wikipediasta ja sen sellaisista selviää että ideologian ydinasiana on eläinten kohtelu eikä niinkään hiilidioksidipäästöt yms.

Veganismi – Wikipedia
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
310
Wikipediasta ja sen sellaisista selviää että ideologian ydinasiana on eläinten kohtelu eikä niinkään hiilidioksidipäästöt yms.

Veganismi – Wikipedia
Vois vaikka vähän laajentaa tätä ydinsanastoa ja lisätä sinne kotiperällätuotettua tavaraa eli luomua. Tietysti positiivisia puolia on siinä jos hommat eivät pysy kasassa niin yritetään näyttää mallia muille ja jakaa tietoutta. Näkökulmia voisi vähän pyöritellä ja juurta jaksaen tutkia omaa aatettaan. Löytyy isompia aatteita ja voi ainakin hyvillä mielin sanoa olevansa tasapainossa. Säätiöistä löytyy kyllä safkaa pikkurahalla kuhan vähän viittii : https://www.facebook.com/pg/ruokaosuuskunta/events/?ref=notif
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Vois vaikka vähän laajentaa tätä ydinsanastoa ja lisätä sinne kotiperällätuotettua tavaraa eli luomua.
Luomutuotettu kasvisravinto on käsittääkseni veganismin perspektiivistä huonompi vaihtoehto kuin tavanomaisesti tuotettu kasvisravinto. Kuulemma luomuun käytetään tavanomaista enemmän eläinperäistä lannoitetta mikä lisää eläinmaatalouden kysyntää ja kannattavuutta.

Disclaimerina ennenkuin joku saa hepulin: En ole alan asiantuntija vähimmissäkään määrin, tällaiseen väittämään olen törmännyt, en tiedä pitääkö suomalaisen maatalouden kohdalla paikkaansa.
 
skiip

올드보이
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
234
Täytyipä tulla tänne kertomaan kun tuli heittäydyttyä rohkeaksi ja maistettua Rebel Whopper Burger Kingissä sekä siitä innostuneena McVegan Mäkkärissä. Lopputulema on se, että vaikka lihaa paljon kulutankin, niin taidan jatkossa ottaa pikaruokani lihattomana :tup: Etenkin Rebel Whopper oli mielestäni paljon alkuperäistä parempi. McVegan taas oli hyvä, mutta purilaisena muuten vähän vaisu. Ehkäpä nuo vegan-pihvit saisi vaihdettua johonkin toiseen hampurilaiseen :confused:

Suosittelen kaikkia kokeilemaan, saatatte yllättyä!
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Mites se Hesburgerin 1 € Veke hampurilainen? Onko makua?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 036
Mites se Hesburgerin 1 € Veke hampurilainen? Onko makua?
Ei minkäänlaista. Todella tympeää sontaa eikä hintansa arvoinen. Muistuttaa jotain halpaa pakasteleivonnaista, joita myydään "lihapasteijan", "munapasteijan" sun muiden nimellä ja lihapitoisuus mukaanlukien teurasjäte on jotain parin prosentin luokkaa, eli lähes vegaaninen tuote. Lähinnä täytti odotukset yhtenä näistä uusista ja paremmista vegetuotteista sikäli, ettei maistunut paskalta kuten aina ennen oli tapana. Aika surkea olisi elämä jos ei voisi syödä ruokaa vaan pelkästään tuollaisilla snäckseillä pitäisi elää. Joutuisi pajauttamaan 24/7 että mikään maistuisi miltään ja ettei lihominen vituttaisi niin pahasti.

Nautin muuten tästä. Taidan ensi kerralla mennä mukaan näyttämään, että on meitä vapaan yhteiskunnan ja Suomen puolellakin vielä muutama. Tuossa on ollut oikeaa asennetta, vaikka liimanhaistelijat luultavasti pari yksityiskohtaa ovat keksineet omasta päästään.

Eläinaktivistien mielenilmaus HKScanin Forssan teurastamolla ei mennyt aivan putkeen – humalaiset vastamielenosoittajat grillasivat makkaraa ja hurrasivat eläinkuljetuksille
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Täytyipä tulla tänne kertomaan kun tuli heittäydyttyä rohkeaksi ja maistettua Rebel Whopper Burger Kingissä sekä siitä innostuneena McVegan Mäkkärissä. Lopputulema on se, että vaikka lihaa paljon kulutankin, niin taidan jatkossa ottaa pikaruokani lihattomana :tup: Etenkin Rebel Whopper oli mielestäni paljon alkuperäistä parempi. McVegan taas oli hyvä, mutta purilaisena muuten vähän vaisu. Ehkäpä nuo vegan-pihvit saisi vaihdettua johonkin toiseen hampurilaiseen :confused:

Suosittelen kaikkia kokeilemaan, saatatte yllättyä!
Rebel Whopper on hyvä mutta kallis, 6 euroa... McVegan on puolet halvempi ja Hesen Veke vielä halvempi!

Toki koossakin on varmaan eroja, mutta silti.

Itse korjaan hampurilaisten "vaisuuden" Sriracha-kastikkeella... :D
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Pakko kysyä. Vähän aikaa sitten otin kokeeseen heseltä Veke hampparin, oli aika loistava, melko lailla kanahampparia vastaava mutta paremman makuinen ja parempi rakenne. Nyt maistoin tarjouksessa olevia juustoVeke hamppareita kun euron maksavat ja pihvi vaikutti enemmän joltain paputahnalta kuin kanalta? Onko noissa isoa laatuvaihtelua vai vaihtuuko vekepihvi erilaiseen vekepihviin kun mukaan laitetaan juustoa?
 
Tarkennuksena edellä lyttäämäni mauton papupihvi oli siis nimenomaan juustoveken pihvi. Kiitos vinkistä, pitää vielä antaa näille tuotteille mahdollisuus - ei ruoan korvaajana vaan lisukkeena.

Ettet vaan vahingossa syönyt minikanaa ja luullut sitä vegemössöksi? ;) Siinä oli vähän samaa kokoa ja näköä.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231
Pakko kysyä. Vähän aikaa sitten otin kokeeseen heseltä Veke hampparin, oli aika loistava, melko lailla kanahampparia vastaava mutta paremman makuinen ja parempi rakenne. Nyt maistoin tarjouksessa olevia juustoVeke hamppareita kun euron maksavat ja pihvi vaikutti enemmän joltain paputahnalta kuin kanalta? Onko noissa isoa laatuvaihtelua vai vaihtuuko vekepihvi erilaiseen vekepihviin kun mukaan laitetaan juustoa?
Olet aiemmin ostanut täysin eri tuotteen mikä on hinnaltaan kalliimpi. Toisessa paneroitu soijapihvi ja toisessa härkäpapu pihvi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
923
Kai se ultimaattinen todiste vegaaniuden toimivuudesta olisi jos voitto tulisi maailman vahvin mies -kisoista. Se on varmaan lajina se missä eniten lihasta hyötyy.
Jännä juttu muuten, että jos liha olisi niin ylivoimainen ravinnon lähde urheilussa, niin mikseivät kaikki huippu-urheilijat ole puhtaita lihansyöjiä keto-dieetillä?

Esimerkiksi voimailulajien edustajista yksikään ei googlen perusteella noudata ns. carnivore-diettiä :tdown:
Ei se voitto ole ruokavaliosta kiinni vaan siitä kenellä on parhaat napit ja peiteaineet. Pätee myös kaikkiin muihinkin lajeihin.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Ei se voitto ole ruokavaliosta kiinni vaan siitä kenellä on parhaat napit ja peiteaineet. Pätee myös kaikkiin muihinkin lajeihin.
Geenit ja ruokavalio kyllä ne lopulta määrää kuinka pitkälle pääset. Saat vetää mömmöö vaikka kaksin käsin kymmenen vuotta ja et tule pääseen isompiin kisoihin, jos sun geenis on paskat ja syöt miten sattuu.
 
Liittynyt
05.11.2018
Viestejä
70
Ei minkäänlaista. Todella tympeää sontaa eikä hintansa arvoinen. Muistuttaa jotain halpaa pakasteleivonnaista, joita myydään "lihapasteijan", "munapasteijan" sun muiden nimellä ja lihapitoisuus mukaanlukien teurasjäte on jotain parin prosentin luokkaa, eli lähes vegaaninen tuote. Lähinnä täytti odotukset yhtenä näistä uusista ja paremmista vegetuotteista sikäli, ettei maistunut paskalta kuten aina ennen oli tapana. Aika surkea olisi elämä jos ei voisi syödä ruokaa vaan pelkästään tuollaisilla snäckseillä pitäisi elää. Joutuisi pajauttamaan 24/7 että mikään maistuisi miltään ja ettei lihominen vituttaisi niin pahasti.

Nautin muuten tästä. Taidan ensi kerralla mennä mukaan näyttämään, että on meitä vapaan yhteiskunnan ja Suomen puolellakin vielä muutama. Tuossa on ollut oikeaa asennetta, vaikka liimanhaistelijat luultavasti pari yksityiskohtaa ovat keksineet omasta päästään.

Eläinaktivistien mielenilmaus HKScanin Forssan teurastamolla ei mennyt aivan putkeen – humalaiset vastamielenosoittajat grillasivat makkaraa ja hurrasivat eläinkuljetuksille
On se ihminen aika mielenkiintoinen linguistinen taikuriolento, kun vankeudessa elävien tuotantoeläimien puolesta taistelemisen halveksunta voidaan myös nähdä vapauden puolustamisena. Erityisesti, kun mielenosoituksen motiivi on ainakin edellisvuosina ollut nimenomaan kuluttajien mielipiteisiin vaikuttaminen, eikä anarkistinen kieltäkääkaikkilihatuotantonyt-asenne.

Kasviruokavaliosta yleisesti muuten sen verran, että vaikka jotkut näistä nykyisistä uusista lihakorviketuotteista on kyllä hyviä, niin kaikista toimivimmat ruuat silti saa mielestäni ihan perinteisistä kasvisproteiinituotteista, esim pavuista, linsseistä, kikherneistä. Varsinkin, jos välillä tekee ihan itsekin ruokaansa. Pelkillä valmissnäckseillä eläminen voi olla liharuokienki kanssa pidemmän päälle surkeaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 036
On se melkoista taikuutta. Vaikka eläinten hyvinvointi on minulle tärkeää, niin elinkeino, kansantalous, hyvä ruoka ja perinteet ovat tärkeämpiä. On se hassua miten erilaisia meitä on.

Hyvästä kasvisruoasta olen aivan samaa mieltä. Sellaistakin olen monesti syönyt eikä ollut koskaan lihajäljitelmää, ellei jauhelihan korvaamista soosissa muulla murulla lasketa.

En silti usein syö kasvisruokaa. Miksi söisin kun minulla on mahdollisuus syödä lihaa? Lihaton ateria on vähän samanlainen konsepti kuin alkoholiton olut. Joskus ihan jees, mutta siinä oli sen huippunopeus.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Suomessa valmistunut kartoitus vegaaniruuan vaikutuksista lapsilla. Ensimmäinen laatuaan.

"
Vegaaniruokavaliota noudattaneilla lapsilla havaittiin sekaruokaa syöviin lapsiin verrattuna merkittävästi muuttunut aineenvaihdunta ja merkittävästi alhaisemmat D-vitamiinitasot.

Myös lasten A-vitamiinitasoista kertovat merkkiaineet ja välttämättömien aminohappojen pitoisuudet olivat alentuneet.

Tällaisia tuloksia saatiin Helsingin yliopiston tutkimusryhmien yhteistyöprojektissa.

Täysin vegaanista ruokavaliota noudattaneilla lapsilla havaittiin sekaruokaa syöviin lapsiin verrattuna merkittävästi alhaisemmat D-vitamiinitasot siitä huolimatta, että lapset söivät D-vitamiinilisää, ja että näytteet otettiin kesän lopulla.

"

Vähän huolestuttavia tuloksia.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317

Hyvä otanta. 40 lasta, 24 sekasyöjää, 10 kasvissyöjää ja 6 vegaania. Ei se toki sitä poista, että tulokset ovat huolestuttavia. En kuitenkaan ihan tuolla otannalla lähtisi suuria suuntaviivoja piirtelemään.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 097
No onko tuo nyt ihme jos paras D:n lähde (suun kautta) vegaaneille on tyyliin sienet..
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Suomessa valmistunut kartoitus vegaaniruuan vaikutuksista lapsilla. Ensimmäinen laatuaan.

"
Vegaaniruokavaliota noudattaneilla lapsilla havaittiin sekaruokaa syöviin lapsiin verrattuna merkittävästi muuttunut aineenvaihdunta ja merkittävästi alhaisemmat D-vitamiinitasot.

Myös lasten A-vitamiinitasoista kertovat merkkiaineet ja välttämättömien aminohappojen pitoisuudet olivat alentuneet.

Tällaisia tuloksia saatiin Helsingin yliopiston tutkimusryhmien yhteistyöprojektissa.

Täysin vegaanista ruokavaliota noudattaneilla lapsilla havaittiin sekaruokaa syöviin lapsiin verrattuna merkittävästi alhaisemmat D-vitamiinitasot siitä huolimatta, että lapset söivät D-vitamiinilisää, ja että näytteet otettiin kesän lopulla.

"
Vähän huolestuttavia tuloksia.
Ei missään nimessä yllättävä tulos, pelkkien kasvisten syönnistä tulee tunnetusti juurikin noita ongelmia. Ihminen kun ei ole ruuansulatuselimistöltään kasvissyöjä.

D-vitamiinihan ei imeydy, jos ruokavalio on sopimaton, joten sekään ei ole yllätys, jotta huolimatta lisistä ja kesästä, tasot olivat alhaiset.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Syy voi varmaan löytyä jostain muista vegaanituotteista. D-vitamiinihan vaatii esim. niitä rasvoja imeytyäkseen. Miten kasvirasvat mahtaa asian hanskata? Mutta ei D-vitamiini ollut ainoa ongelma kun A-vitamiinit ja aminohapotkin olivat alhaisia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 097
Ja muutenkin Suomen viralliset suositukset mm. D -vitamiinin suhteen on aivan surkeat.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 464
Viestejä
4 162 986
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom