Liharuoka vs. Kasviruoka ruuan terveellisyys ja muut näkökulmat

Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 294
Tämä onkin saanut minut joskus pohtimaan, että olisiko terveellisempää vaan olla käytännössä syömättä, kuin syödä säännöllisesti, mutta samalla ahtaa itseensä kaikkea tätä syöpää aiheuttavaa.

Tämä siis pohdintana sen takia, että itsekin tunnen paljon ihmisiä, jotka pystyvät tai jopa vahingossa unohtavat syödä ja elävät näin ollen vaikkapa vuorokauden pelkällä vedellä ja kahvilla. Jos tämä on säännöllistä, niin eikö silloin myös ”myrkytä” itseänsä paljon vähemmän?

Sitten tuohon jatkoksi olen miettinyt, että onko kuitenkin terveellisempää ruokkia kroppaa säännöllisesti 4-6 kertaa päivässä ruualla, vaikkakin se ei olisi 100% optimaalisinta ravintoa.
Jokainen meistä tarvitsee joka tapauksessa sen (vähän iästä, koosta, sukupuolesta riippuen) vähintään pari tuhatta kaloria vuorokaudessa, vaikkei tekisi yhtään mitään muuta kuin hengittäisi. Jos järjestelmällisesti jää tämän alle tarpeeksi pitkään, niin terveysongelmat ja ennen pitkää kuolema tulevat vääjämättä.

Se, nauttiiko nämä kalorit kerrallaan vai pienemmissä erissä päivän mittaan, onkin sitten hyvin pitkälti henkilökohtainen preferenssi. Evolutionäärisesti ajateltuna ihmiskroppa on kyllä kehittynyt kestämään molempia, aivan kuten myös hyvin monipuolisesti kaikenlaista safkaa. Jotkut kokevat pätkäpaastoilun hyvänä tapana hallita ruokansa energia- ja ravintosisältöä, koska silloin on yksinkertaisesti vähemmän aterioita "minmaxattavaksi". Toisaalta riskinä on se, että sitten tulee ahmittua ja impulssien hallitseminen on hankalampaa kun on hirveä nälkä. Henkilökohtaisesti vähän sitä sun tätä kokeilleena, olen todennut, että syömällä tasaisesti päivän mittaan minun on paljon helpompi hallita ateriakokoja, kun ei tule nälissään mätettyä ihan liikaa safkaa, mutta tämä on tosiaan hyvin yksilöllistä.

Noin yleisellä tasolla kehottaisin edelleen lähinnä kohtuuteen. Se leikkele leivän päällä ei varmasti ole yhtään mikään ongelma, varsinkin jos ruokavalio ja elintavat on muuten kunnossa. Tuo mitä @Jumputin sanoi on täysin totta: hyvillä elintavoilla voi edesvaikuttaa todennäköisyyksiin ja tottakai täysin tarpeettomia riskejä on turha ottaa, mutta toisaalta eipä siinä hirveästi jää varsinaiselle elämiselle tilaa jos käyttää kaiken aikansa sen murehtimiseen mihin kaikkeen voi kuolla. Yli puolet ihmisistä sairastuu elämänsä aikana syöpään joka tapauksessa, mutta tämäkin on lähinnä seurausta siinä, että ihmiset yksinkertaisaesti elävät nykyään pidempään ja ajan kanssa vaan pikkuhiljaa esim. ne syöpää estävät mekanismit kehossa alkavat "väsyä" vaikka mitä tekisi. Nuorempanakin voi toki myös sairastua syöpään, mutta silloin on lähes poikkeuksetta kyseessä lähinnä paska tuuri, johon ei elintavoilla todennäköisesti olisi voinut juuri vaikuttaa muutenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
984
4-6x ruokailu on "hiilihydraatti" pohjainen ajattelu, pitänyt keksiä kun muuten verensokerit & näläntunne heilahtelee.. tasapainoisemmassa ruokavaliossa ei noita huolia ole vaikka söisi kerran päivässä. Itsellä menee jo 3. vuosi pätkäpaastoilulla ja n. 2-3 ruokailulla n. 8h aikana, ei ole mitään tarvetta syödä pitkin päivää jatkuvasti, elimistö tykkää että saa oikeita on/off rytmitystä ruokailusta.
Joo itselläni tuo yleensä 5 ruokailua päivässä tulee vain siitä, että muutaman tunnin välein on nälkä, riippumatta edellisen annoksen koosta. Eli vaikka syön 1,5 kiloa painavan kebabrullan klo 18, niin kyllä klo 21.30 alkaa olla jo iltapalan nälkä.

Ehkä pitäisi itsekin kokeilla rytmittää ruokailu vaikkapa vaan 3-4 kertaan päivässä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 162
Mistä sen sitten voi tietää? Eikö se ole vaikea tietää, että juuri minä olisin se henkilö, kenelle joku lisäaine ei aiheuta syöpää.
Siis nyt vähän haiskataa, mistä tuon syöpäjutun olet nykässyt. Lisäaineita ei kannata syövän takia pelätä. Vaan vältellä niitä asioita jotka kasvattaa oleellisesti syöpäriskiä.
Tarkoitan että jos ulkonaoleminen on "syöpäriski" , niin ei se tarkoita etteikö ulkona oleminen olisi ihan järkevää terveyden kannalta.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
984
Siis nyt vähän haiskataa, mistä tuon syöpäjutun olet nykässyt. Lisäaineita ei kannata syövän takia pelätä.
En oikeastaan tiedä. Ainakin oletan, että jos puhutaan jostain ultraprosessoidusta ruuasta esim makkara, niin se tarkoittaa nimenomaan lukuisia määriä erilaisia lisäaineita, millä se on saatu siihen muotoonsa ja saatu maistumaan siltä, miltä se maistuu. Ja eikö nämä ruuat ihan tutkitustikin edesauta syövän kehittymistä?
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 294
En oikeastaan tiedä. Ainakin oletan, että jos puhutaan jostain ultraprosessoidusta ruuasta esim makkara, niin se tarkoittaa nimenomaan lukuisia määriä erilaisia lisäaineita, millä se on saatu siihen muotoonsa ja saatu maistumaan siltä, miltä se maistuu. Ja eikö nämä ruuat ihan tutkitustikin edesauta syövän kehittymistä?
Edelleen, määrä tekee myrkyn. Vaikka se nitriitti onkin runsaissa määrin nautittuna haitallista, koska sillä on kaikenlaisia kohtuullisen vinkeitä vaikutuksia mm. veren hemoglobiiniin, niin toisaalta pienissä määrin haittaa ei juuri ole. NitrIItiä päätyy myös jonkin verran kehoon joka tapauksessa ihan puhtaasti erilaistan typen hapetusreaktioiden kautta, jos olet syönyt mitään kasvista joka sisältää nitrAAttia. Joten kehomme osaa kyllä diilata pienten nitriittimäärien kanssa. Toisaalta eipä noita typpiyhdisteitä huvikseen niihin tuotteisiin tungeta (vaikka osittain niiden avulla saadaan aikaiseksi monien mielestä houkuttelevampi punainen väri lihaan), vaan koska ne ovat erittäin tehokkaita säilöntäaineita, jotka estävät potentiaalisesti kuolettavia ruokamyrkytyksiä.

Eli edelleen, täysin ok syödä myös niitä prosessoitujakin elintarvikkeita, kunhan ne eivät ole mikään ruokavalion kulmakivi. Toki kokonaan ilmankin pärjää. Harva asia elämässä on muutenkaan terveysvaikutuksiltaan yksiselitteisen hyvä tai huono asia. Esim. vaikka aerobinen liikunta on sydän- ja verisuoniterveyden kannalta erittäin hyvä juttu (monesta muista positiivisista vaikutuksista puhumattakaan), niin toisaalta esim. liikunnan seurauksena kasvaneet hengitysmäärät tarkoittavat (ainakin teoriassa) sitä, että altistat kehosi suuremmalle happirasitukselle. Tämä voi ihan käytännössä edistää syöpää, ennnenaikaista ikääntymistä jne., koska happi on ihan _oikeasti_ "myrkyllistä", ts. erittäin reaktiivinen alkuaine, joka aiheuttaa kaikenlaista ikävää paskaa eläville kudoksille ja jota vastaan kaikki elämä tällä planeetalla on joutunut kehittämään suojautumiskeinoja. Näistä yksi on antioksidantit, joiden tehtävä on estää tai vähentää hapen aiheuttamia tuhoja eliöissä. Silti luultavasti juuri kukaan ei sanoisi, että aerobinen liikunta on haitallista, koska kokonaisuutena ollaan kuitenkin edelleen selvästi positiivisen puolella. Toisaalta liikuntakin on mahdollista vetää överiksi, jolloin yhtälö voikin taas kääntyä negatiivisen puolelle, esim. ihan vaikka jo pelkästään erilaisten rasitusvammojen kautta.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 162
En oikeastaan tiedä. Ainakin oletan, että jos puhutaan jostain ultraprosessoidusta ruuasta esim makkara, niin se tarkoittaa nimenomaan lukuisia määriä erilaisia lisäaineita, millä se on saatu siihen muotoonsa ja saatu maistumaan siltä, miltä se maistuu.
Prosessoitu on myös yksi niitä sanoja mitä käytetään luomaan epävarmuutta kuulijaan. Edelleen lisäaina ja prosessointi ei tarkoita että ruoka olisi jotenkin epäterveellista, saati vaarallista. Prosessoinnilla ja lisäaineilla on saatu parannettua monen elintarkvikkeen turvallisuutta ja terveellisyyttä. Mutta ei pidä myöskään ymmärtää että sana lisäaine ja prosessoitu tarkoittaisi aina paketin päälle parempaa.

Ja eikö nämä ruuat ihan tutkitustikin edesauta syövän kehittymistä?
Kyllä ja myös vanhentaa, jne. mutta myös nopeampi vaikutuksia ovat mm tukehtuminen, "myrkytys" jne. Rukaan on myös kaaduttu.
 

Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 065
Kuhan ei GMO soijalla ruokittua lihaa syö, eikä GMO kasviksia niin varmasti pärjää pitkälle molemmilla ruokavaliolla
Ihan vain tiedoksesi myös jalostus on geenimuuntelua. Jalostuksella pyritään tiettyjä geneettisiä ominaisuuksia korostamaan ja toisi vähentämään.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
Mistä sen sitten voi tietää? Eikö se ole vaikea tietää, että juuri minä olisin se henkilö, kenelle joku lisäaine ei aiheuta syöpää.
Jos syöpää pelkäät niin miltein järjestäin kun olen ollut jollain sisätautilääkäreillä töissä tekemässä jotain niin pistänyt silmään että he eivät käytä tiskikonetta laisinkaan vaan pesee astiat käsin. Muutaman kerran kysynytkin niin ainakin kovin väitti että kuulemma jäämiä jää astioihin (koska ovat nykyään niin vesipihejä) ja astianpesuaineet niin vahvoja. että vesimäärä ei riitä huuhtomaan kunnolla. Itse en ota väitteisiin kantaa suuntaan tai toiseen ja itse kyllä käytän tiskikonetta. Pistänyt vaan ihmetyttämään että järjestäin sisuskalujen kanssa työskentelevät veikkaavat samaa.

En oikeastaan tiedä. Ainakin oletan, että jos puhutaan jostain ultraprosessoidusta ruuasta esim makkara, niin se tarkoittaa nimenomaan lukuisia määriä erilaisia lisäaineita, millä se on saatu siihen muotoonsa ja saatu maistumaan siltä, miltä se maistuu. Ja eikö nämä ruuat ihan tutkitustikin edesauta syövän kehittymistä?
Piruuttani suoraan googlesta eka hakutulos:

RAVINTOSISÄLTÖ / 100 G
Energia: 1180 kJ / 284 kcal
Rasva: 26.00 g
- josta tyydyttynyttä: 9.70 g
Hiilihydraatit: 0.20 g
- josta sokereita: 0.20 g
Ravintokuitu: 0.10 g
Proteiini: 14.00 g
Suola: 1.90 g
Laktoosi: 0.00 g / 100 g

AINEKSET
Porsaanliha (73 %) (alkuperä Suomi), vesi, naudanliha (13%) (alkuperä Suomi), merisuola, siansuoli, mausteet (valkopippuri, korianteri, cayenne, sipuli, muskottipähkinä, inkivääri), hapettumisenestoaine (E300), säilöntäaine (E250).

OMINAISUUDET
  • Ei lisättyä fosfaattia
  • Gluteeniton
  • Laktoositon
  • Maidoton
Entäs sitten nuo lisäaineet?

E300 - Askorbiinihappo
Lisäaineryhmä
Hapettumisenestoaineet
Kuvaus
Askorbiinihappoa, C-vitamiinia, esiintyy luontaisesti useimmissa tuoreissa hedelmissä ja vihanneksissa, eniten ruusunmarjoissa, tyrnimarjoissa, kypsissä paprikoissa, mustaherukoissa, kiivissä ja sitrushedelmissä. Valmistetaan kemiallisesti. Hapettumisenestoaineena käytetyllä askorbiinihapolla ei ole merkitystä vitamiinina. Askorbiinihappoa ja sen suoloja käytetään lisäaineena myös muihin tarkoituksiin. Lihavalmisteissa ne stabilisoivat lihan punaista väriä ja ehkäisevät nitrosamiinien muodostumista. Saa käyttää lähes kaikkiin elintarvikkeisiin, joihin saa käyttää lisäaineita. Enimmäismäärärajoituksia vain lastenruoissa.
Hyväksyttävä päivittäinen enimmäissaanti (ADI)
Ei ole tarpeen

E250 - Natriumnitriitti
Lisäaineryhmä
Säilöntäaineet
Kuvaus
Nitriittiä saadaan sivutuotteena valmistettaessa nitraattia salpietarista. Nitriittiä voi muodostua myös nitraatista, jota on luontaisesti juureksissa ja vihanneksissa. Estää monien ruokamyrkytysbakteerien kasvua, mm. Clostridium botulinum-bakteerin. Saa käyttää vain seoksena suolan kanssa lihavalmisteisiin. Enimmäismäärärajoituksia.
Hyväksyttävä päivittäinen enimmäissaanti (ADI)
E249-E250 yhteismäärälle 0,07 mg/kg/vrk nitriitti-ionina

Eipäs nyt ihan niin hitoksen prosessoidulta vaikuta e-aineiden suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 446
Aina tää sama urbaanilegenda sisätautilääkäreistä tai patologeista ja astianpesukoneen pesuaineista harmaantuneista sisäelimistä. :D

Kun käyttää lisähuuhtelua ja vähän vähemmän pesuainetta niin ongelmaa ei ole. Tabletit voi puolittaa ja jos ei onnistu niin sitten ostaa ihan jauhetta pullossa. Huuhteluaineeksi väkiviinaetikkaa. Tiskit on puhtaita ja ilman jäämiä, kun ne eivät haise miltään.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
984
Itsekin käytän nykyään noin 1/4 osaa tuollaisen kokonaisen tabletin määrästä. Joskus nimittäin tuntui että se aine ihan maistui juomalaseissa jne pesun jälkeen.
 
Liittynyt
09.04.2023
Viestejä
47

Pikkuisen on nyt väärässä langassa taas, vaikka terveysvero toki politiikkaan liittyykin. Mitä tulee tuohon tutkimukseen ja sen opponointiin, niin viralliset terveysohjeistukset perustuvat tuhansiin tutkimuksiin joissa kyllä rajoitetaan rasvan saantia. Lisäksi kaikki jotka ravitsemustiedettä ymmärtävät tietävät, että hiilihydraatteja on erilaisia ja täten vaikuttavat metaboliassa eri tavalla.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 576
Viestejä
4 191 287
Jäsenet
70 771
Uusin jäsen
jeppemiess

Hinta.fi

Ylös Bottom