Liettuan viranomaisten mukaan Xiaomin puhelimet kykenevät sensuroimaan käyttäjiään

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 814


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Liettuan kyberturvallisuuskeskus on julkaissut raportin, jossa he suosittelevat kuluttajia hankkiutumaan eroon kiinalaisista matkapuhelimista. Raportin mukaan Xiaomi-puhelinten sisään on rakennettu ohjelmisto, joka sensuroi Kiinan kannalta epämiellyttäviä sanoja ja lausekokonaisuuksia, kuten ”demokratialiike”.

Kaikkiaan puhelinten ohjelmiston havaittiin sensuroivan noin 450 kiinankielistä termiä, minkä lisäksi liettualaisten raportin mukaan ohjelmisto päivittyy koko ajan. Raportin mukaan ohjelmisto ei kuitenkaan ole käytössä Euroopassa myynnissä olevassa Xiaomi Mi 10T 5G -puhelimessa, mutta sen voi kuitenkin asettaa päälle myös etänä jälkikäteen.

Raportin mukaan tietoturvariskejä on havaittu myös Huawein P40 5G -puhelimissa ja Liettuan Kyberturvallisuuskeskus suositteleekin liettualaisia luopumaan myös jo omistamistaan kiinalaispuhelimista.

Suomessakin Traficomin Kyberturvallisuuskeskus perehtyy Liettuan raporttiin, mutta analyysin valmistuminen kestää arviolta joitakin päiviä. Ylen kyselyihin vastanneen Kyberturvallisuuskeskuksen ylijohtajan Sauli Pahlmanin arvion mukaan Liettuan havainnot pitävät todennäköisesti paikkansa, mutta yhtä tiukkaa suositusta puhelimista luopumiseen valmistusmaan perusteella Pahlman ei pidä Suomessa todennäköisenä.

Liettuan ja Kiinan välit ovat viimeaikoina tulehtuneet muutenkin Taiwanin asemasta nousseen kiistan vuoksi Taiwanin kutsuttua Vilnan-toimistoaan Taiwanin edustustoksi.

Xiaomi on vastannut sekä aiheesta alun perin uutisoineelle Reutersille että Suomessa asiasta uutisoineelle Ylelle. Xiaomin lausunnon mukaan yrityksen puhelimet eivät sensuroi käyttäjän lähettämää tai vastaanottamaa tietoa, eivätkä ne rajoita myöskään puhelimella tehtävää toimintaa kuten puheluita tai verkkoselaamista. Xiaomi myös kertoo noudattavansa EU:n tietosuoja-asetusta.

Päivitys: Myös Huawei on antanut aiheeseen liittyen virallisen lausunnon, joka korostaa yrityksen noudattavan liiketoiminta-alueidensa lakeja ja määräyksiä sekä pitävän tietoturvaa ja yksityisyydensuojaa ensisijaisen tärkeinä prioriteetteina. Lausunto kokonaisuudessaan alla.
Huawei on aina seurannut hyvää liiketoimintatapaa noudattaen kaikilla liiketoiminta-alueillansa paikallisia lakeja ja määräyksiä sekä pitäen tietoturvaa ja yksityisyydensuojaa ensisijaisen tärkeinä prioriteetteina. Huaweilla on vahva näyttö tietoturvaosaamisesta yli 170 maasta ja alueesta, joissa yhtiö on palvellut yli kolmea miljardia käyttäjää.

Dataa ei käsitellä koskaan Huawei-laitteen ulkopuolella. Kerromme läpinäkyvästi, mitä tarpeellista dataa keräämme asiakkailtamme. Tätä dataa kerätään mahdollisimman pieni määrä ja sitä käytetään henkilökohtaisen kokemuksen parantamiseen sekä käyttäjäkokemuksen kohentamiseen. Huawein puhelinten kohdalla datan käyttö liittyy AppGallery-sovelluskauppaan, joka kerää ja käsittelee tietoja, jotka ovat välttämättömiä asiakkaiden tekemien hakujen sekä kolmansien osapuolten sovellusten asentamisen ja hallinnan kannalta. Tämä toimintatapa on täysin linjassa kaikkien muiden suosittujen sovelluskauppojen kanssa. Sekä Petal Searchillä että AppGallerylla on myös European Privacy Seal -sertifikaatti GDPR-säännösten noudattamisesta. Huawei ilmoittaa selvästi, että nämä sovellukset ovat saatavilla julkisista lähteistä, joten käyttäjällä on mahdollisuus asentaa ne. Asennusprosessin aikana Huawei suorittaa turvallisuustarkastuksen varmistaakseen, että käyttäjä lataa vain turvallisia sovelluksia, jotka toimivat HMS-laitteilla.

Kunnioitamme jokaisen liiketoiminta-alueemme paikallisia lakeja ja välitämme syvästi asiakkaistamme, kumppaneistamme ja kaikista sidosryhmistä, jotka liittyvät teknologiamme käyttöön. Datan käsittelyyn suhtaudumme äärimmäisellä varovaisuudella ja tarkkuudella.
Lähteet: Reuters (1), (2), (3), Yle

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 240
Onneksi meidän firmassa tajutaan olla käyttämättä yhtäkään kiinalaisomistuksessa olevan firman laitteita ja onneksi monet muut kuin kiinafirmat alkaneet suunnitella valmistuksen siirtoa muualle. Esim. Apple siirti ensimmäisessä vaiheessaan nyt 20% uotannosta intiaan. Kerralla koko tuotannon siirtäminen isoilla firmoilla olisi mahdotonta mutta portaittain se on mahdollista hyvinkin. Intel myös alkanut rakentaa massiivisia tuotantolaitoksiaan ainakin Yhdysvaltoihin jne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17 879
En ole yllättänyt. Eikä tämä estä minua ostamasta taas Xiaomia omaksi puhelimeksi.

Tästä vaan sitten foliohatut repivät salaliittoteorioita, joiden mukaan heidän puhelin on sitten kokonaan kiinalaisten omistuksessa ja heidän kaikkea liikennettä seurataan. Koska se on looginen jatkumo tästä uutisesta :facepalm:

Ei tätä hirveästi pidä puolustella, eikä tämä ole oikein millään tasolla, mutta todennäköisimmin kyse on siitä, että heillä on tämmöinen ohjelmisto käytössä Kiinassa ja nyt ei jakseta kehittää kahdessa branchissä softaa, niin se on mukana kaikkialla ja Euroopassa vain OFF. Ihan mutuna sanoisin, että vaikka Applella on sama homma, mutta heillä on se kiinaohjelmisto puhtaasti Kiinan sisällä myytävissä puhelimissa. Aivan varmasti valmistaja tästä on tietoinen ja se ei ole Kiinan hallituksen salaliitto. Todennäköisesti maalaisjärkialumiinifoliot päässä sanoisin, että Kiinan hallitus on tämän jollain tasolla määrännyt pakolliseksi Kiinan sisällä ja siksi Huaweikin ennakoivasti laittoi tuon tiedon, ettei Euroopassa ole käytössä.

@Seppo77 viestistäkin saa sen kuvan, että ilkeät kiinalaiset tuotantolaitoksissaan laittavat ilkeää softaa salaa puhelimiin. Tuskin. Ilkeää softaa sinne menee, mutta emoyhtiöt ovat tämän softan takana ja hyvin tietoisia asiasta. Vaikka eivät olisi kiinalaisia, mutta Kiinan markkinoille pitää päästä.

Ja tässä ei ollut kyse edes varsinaisesta takaovesta, vaan veikkaisin pakollisesta ohjelmistosta Kiinan markkinoille. Siitä vaan revittiin taas pari salaliittoteoriaa..

--

Ja ei ole tarkoitus puolustaa tällaista toimintaa. En myöskään halua olla tukemassa minkään salaliittoteorian syntyä. Paha ohjelmisto, paha. Ei kuitenkaan mitään vaikutusta tällä hetkellä Euroopassa, 90% varmuudella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 053
Eikö nuilta kiinalaisilta tehtailta olisi mahdollista tilata pelkkää rautaa tiiliskivenä ja asennella niihin softat sitten USA:ssa ja Euroopassa?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 949
Eikö nuilta kiinalaisilta tehtailta olisi mahdollista tilata pelkkää rautaa tiiliskivenä ja asennella niihin softat sitten USA:ssa ja Euroopassa?
Kiinan valtiolla voi olla hieman motiivit vähissä tukea moisen raudan myyntiä polkuhintaan ulkomaille.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 416
@Seppo77 viestistäkin saa sen kuvan, että ilkeät kiinalaiset tuotantolaitoksissaan laittavat ilkeää softaa salaa puhelimiin. Tuskin. Ilkeää softaa sinne menee, mutta emoyhtiöt ovat tämän softan takana ja hyvin tietoisia asiasta. Vaikka eivät olisi kiinalaisia, mutta Kiinan markkinoille pitää päästä.
Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että etenkin halpoihin Android-laitteisiin lisätään haittaohjelmia valmistajan tietämättä jossain vaiheessa valmistus-/jakeluketjua. Useimmiten kuvio taitaa kuitenkin mennä niin, että ostetaan halpaa koodia eikä tehdä riittävää laadun tarkistusta. Toki valmistaja voi olla myös itse juonessa mukana, kuten Xiaomin tapauksessa näyttää olevan Kiinan markkinoiden osalta edit. ei tainnut ketjun uutinen pitää paikkaansa.
The malicious apps were not part of the official ROM supplied by the vendor, and were added somewhere along the supply chain. Six of the malware instances were added by a malicious actor to the device’s ROM using system privileges, meaning they couldn’t be removed by the user and the device had to be re-flashed.
This is not the first incident of its kind. In November 2016, two reports, from Kryptowire and Anubis Networks, found two Chinese companies that were making firmware components for larger Chinese phone makers were embedding a backdoor-like functionality inside their code...

...In all incidents, all the smartphone models were from little-known vendors selling low-end class Android devices.
But some inexpensive, off-brand phones may not offer the same level of quality control that customers of better-known manufacturers have come to expect. In some cases, you might even end up with a phone that ships, brand new from the factory, pre-installed with a potentially unwanted app (PUA) or even malware — a situation known as a supply chain compromise

There are few examples of malware or potentially unwanted apps preinstalled in a phone’s firmware, and shipped out directly from the manufacturers, but it isn’t unheard of. We stumbled upon a phone manufacturer that seems to have done just that in at least one instance. Many makers of Android phones and other mobile devices bundle in apps from third parties. Typically, these apps are installed in one of two locations used for privileged system apps, either the /system/app or /system/priv-app folders.

In theory, the apps installed to these locations are supposed to be trusted system apps, such as a file manager or other utilities users expect. In reality, app makers sometimes pay phone manufacturers to include their apps in the factory image. There’s nothing inherently wrong with this business model: the phone manufacturer can keep the price low, and app developers can begin to develop a reputation and some name recognition.

On the other hand, not everybody’s quality control is as good as it should be, and some app developers may include undesirable functions in their app, either as a result of poor coding practices, or in a deliberate effort to maximize the return on their investment.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17 879
Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että etenkin halpoihin Android-laitteisiin lisätään haittaohjelmia valmistajan tietämättä jossain vaiheessa valmistus-/jakeluketjua. Useimmiten kuvio taitaa kuitenkin mennä niin, että ostetaan halpaa koodia eikä tehdä riittävää laadun tarkistusta. Toki valmistaja voi olla myös itse juonessa mukana, kuten Xiaomin tapauksessa näyttää olevan Kiinan markkinoiden osalta.


Nämä olikin hyvää luettavaa. Selasin pintapuolisesti läpi, katson tarkemmin myöhemmin.

--

Xiaomin osalta katson vaan, että tämmöinen sensuuriohjelmisto on asennettuna kaikissa kiinanmalleissa. Sitten ei ole EU/Global-versioon tehty mitään erillistä koodihaaraa, vaan on vaan pistetty se toiminallisuus pois päältä.

Sinun linkeissäsi oli seurantaohjelmistoja ja haittaohjelmistoja, joita ei järjestään pitäisi olla missään markkinoilla. Niitä, jos alkaa näkymään jonkun valmistajien puhelimissa enemmänkin, niin kotimaasta riippumatta on aika vaihtaa valmistajaa. Ei ollut ihan halpoja eikä kiinalaisia Samsung Galaxyjä tuossa listassa (tai itse ainakin miellän Samsungin enemmän korealaiseksi valmistajaksi).

Xiaomi on jo aikaisemmissa uutisissa "soittanut kotiin" jotain varten, mutta sekin toiminallisuus disabloitiin uutisen tultua ilmi. Nyt taitaa olla niin, että puhelin hakee Xiaomin palvelimilta mainoksia (!) , joita on piilotettu menuihin. Ja minulla voi olla pieni Xiaomi-bias, kun olen ostanut varmaan 7 vuotta parin vuoden välein heidän puhelimen korkeintaan keskiluokasta (siis alle 400€).

En mitään näistä ole kokenut ongelmana ja oikeasti, ihmiset flashaa custom-ROMmeja puhelimiinsa koko ajan, tietämättä mitä on sisällä.

--

Oma suhtautuminen asiaan on tietoturvan ulkoistaminen. Ostan suuren valmistajan mallin, joka myy paljon. Näin se kiinnostaa myös tietoturva-analyytikkoja ja muita harrastajia. Kun kyseessä ei ole pieni harrastelijatuote tai kiinanmarkkinoille tehty erikoismalli, niin se kyllä jää kiinni ihmisten kanssa, jotka tekevät tätä työkseen.
Tietenkin paras olisi joku Applen tuote, mutta se ei tarjoa rahoilleni niin paljon vastinetta (tai siis, minulla ei ole rahaa tonnin puhelimeen).
 
Liittynyt
07.12.2017
Viestejä
176
Poliittinen narratiivi paistaa kovin läpi, eipä tuo mikään Kiinana erikoisuus.
Ei liene merkitystä kenen valmistama laite, kaikki laitevalmistajat keräävät niin paljon dataa kuin vain mahdollista, sama koskee softaa/palveluntarjontaa/vpn sekä muuta verkkoliikennettä.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Poliittinen narratiivi paistaa kovin läpi, eipä tuo mikään Kiinana erikoisuus.
Ei liene merkitystä kenen valmistama laite, kaikki laitevalmistajat keräävät niin paljon dataa kuin vain mahdollista, sama koskee softaa/palveluntarjontaa/vpn sekä muuta verkkoliikennettä.
On tässä erojakin Xiomi tekee tätä tietoisesti ja salaa kertomatta siitä kuluttajille. Google taas tarjoaa täydet työkalut google tunnuksen kautta tutkia dataa mitä kerätään tunnuksen käyttäjästä ja dokumentaation omasta tiedon keruustaan ja sitä mitä kaikkea tietoa google kerää voi vielä säädellä, sekä pyytää googlea toimittamaan kaikki tiedot mitä on kerätty. Google myös poistaa kaiken kerätyn tiedon jos sulkee google tunnuksensa pysyvästi. Xiomi taas ei tee mitään näistä. Sama tuntuu pätevän muihinkin Kiinalaisten palveluihin ja puhelimiin.
 

BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 769
" Kokonaisuutena näyttää siltä, että liettualaisraportin suurin kohuväite perustuukin vain tiedostoon, jossa on listattu termejä, joiden perusteella suodatetaan Xiaomin sovelluksessa, kuten Mi Videossa, esitettäviä mainoksia. "

Ei yllättäisi tämäkään, kuten ei se, että NSA:lla on täydet pääsyt Applen laitteisiin jos siltä tuntuu, sekä muihin USA:ssa majapaikkaansa ja siellä operaattorien kautta myytäviin luureihin. Isot maat määrää ja sitten joko firmat hyppää tai niiden toimiminen loppuu aika lyhyeen. Samaan aikaan googlet, facebookit yms. kerää käyttäjistä dataa täysin sumeilematta ja ketään ei kiinnosta, koska se ei ole Kiina. Hauskahan näitä kohuja on seurata, kun tulee aina selväksi miten täysin biased se ihmisten mielipide asioissa on.
 

BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 769
On tässä erojakin Xiomi tekee tätä tietoisesti ja salaa kertomatta siitä kuluttajille. Google taas tarjoaa täydet työkalut google tunnuksen kautta tutkia dataa mitä kerätään tunnuksen käyttäjästä ja dokumentaation omasta tiedon keruustaan ja sitä mitä kaikkea tietoa google kerää voi vielä säädellä, sekä pyytää googlea toimittamaan kaikki tiedot mitä on kerätty. Google myös poistaa kaiken kerätyn tiedon jos sulkee google tunnuksensa pysyvästi. Xiomi taas ei tee mitään näistä. Sama tuntuu pätevän muihinkin Kiinalaisten palveluihin ja puhelimiin.
Selvästi olet pyytänyt Huaweilta, Xiaomilta yms. GDPR:n nojalla sinulle EU:n suomin valtuuksin nähtäväksi kaiken kerätyn tiedon? Vai siis oliko tämä sellainen mutu?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 218
Hauskahan näitä kohuja on seurata, kun tulee aina selväksi miten täysin biased se ihmisten mielipide asioissa on.
Miksi ihmisillä ei pitäisi olla ilmiselvää "biasia" Kiinaa vastaan? Eihän erilaiset sensuuri- ja tietoturvaongelmat yleisellä tasolla mukavia ole, mutta henkilökohtaisesti tilannetta pahentaa huomattavasti se, jos toiminnan takana on Kiina, koska kyseisen maan politiikka nyt sattuu olemaan hieman arveluttavampaa kuin esimerkiksi E-Korean.

Edit: termin tarkennus. :)
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 769
Miksi ihmisillä ei pitäisi olla ilmiselvää biasia Kiinaa vastaan? Eihän erilaiset sensuuri- ja tietoturvaongelmat yleisellä tasolla mukavia ole, mutta henkilökohtaisesti tilannetta pahentaa huomattavasti se, jos toiminnan takana on Kiina, koska kyseisen maan politiikka nyt sattuu olemaan hieman arveluttavampaa kuin esimerkiksi E-Korean.
Miksi ihmisellä ei pitäisi olla sama suhtautuminen ihan kaikki kaupallisia tahoja ja maita kohtaan riippumatta siitä, että millä puolella ja mitäkin jokea ne sijaitsee? Että se on jotenkin muka "parempi" kun maailman poliisi vähän poliisina katselee sun tietojasi, mutta jos paha kommunistinen Kiina niin se ei käy? Ihan älytön lähtökohta. Ihan sama kuka se taho on, niin toleranssin pitäisi olla nolla.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 416
" Kokonaisuutena näyttää siltä, että liettualaisraportin suurin kohuväite perustuukin vain tiedostoon, jossa on listattu termejä, joiden perusteella suodatetaan Xiaomin sovelluksessa, kuten Mi Videossa, esitettäviä mainoksia. "

Liettuan kyberturvallisuuskeskus sai aikaan melkoisen väärinkäsityksen. Xiaomi siis suodattaa omalla alustallaan näytettäviä mainoksia. EEA (European Economic Area) buildeissa ominaisuus ei ole käytössä, kun Xiaomi lopetti mainosten näyttämisen Euroopassa aiemmin. Ilmeisesti jossain vaiheessa epäsopivat mainokset ovat olleet isompikin ongelma.
They were displayed on a Xiaomi Redmi Note 7 Pro in April of 2019.

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17 879
Liettuan kyberturvallisuuskeskus sai aikaan melkoisen väärinkäsityksen. Xiaomi siis suodattaa omalla alustallaan näytettäviä mainoksia. EEA (European Economic Area) buildeissa ominaisuus ei ole käytössä, kun Xiaomi lopetti mainosten näyttämisen Euroopassa aiemmin. Ilmeisesti jossain vaiheessa epäsopivat mainokset ovat olleet isompikin ongelma.
They were displayed on a Xiaomi Redmi Note 7 Pro in April of 2019.

..eli me kaikki ollaan tulkittu uutista ihan väärin. Sen sijaan, että puhelin sensuroisi "Tiananmen Square 1989 Massacre" - se sensuroi epäsopivia mainoksia?
Vähän kyllä laiskasti toteutettu tuo mainossensuuri, kun fiksu spammaaja vaan etsii tuon tiedoston ja mainostaa muilla sanoilla..
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
528
Miksi ihmisellä ei pitäisi olla sama suhtautuminen ihan kaikki kaupallisia tahoja ja maita kohtaan riippumatta siitä, että millä puolella ja mitäkin jokea ne sijaitsee? Että se on jotenkin muka "parempi" kun maailman poliisi vähän poliisina katselee sun tietojasi, mutta jos paha kommunistinen Kiina niin se ei käy? Ihan älytön lähtökohta. Ihan sama kuka se taho on, niin toleranssin pitäisi olla nolla.
Uutinen saattoi olla ankka, mutta kirjoituksestasi olen vahvasti eri mieltä. Kyse on poliitiikasta ja ennen kaikkea suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Sotaa voi nykyisin käydä muullakin tavalla kuin perinteisin asein.

Käytännössä jokainen internettiin kytketty laite kerää käyttäjädataa ja soittaa välillä kotiin. Lisäksi lähes jokaisella valmistajalla on valtuudet laitteen ohjelmiston ja asetusten muokkaamiseen internetin välityksellä ilman, että käyttäjältä vaaditaan mitään toimia, tai edes lupaa.

Dataa kerätään yleensä rahan vuoksi, mutta datankeruulla voi olla myös muita intressejä. Kuvittele että laite analysoi käyttäjädataa keinoälyn avulla, ja asentaa vakoiluohjelman / sensurointiohjelmiston vain halutussa asemassa olevien henkilöiden laitteisiin, tai vaikkapa vain siihen tukiasemaan, joka sattuu sijaitsemmaan eduskuntatalomme vieressä.

Lisäksi on selvää, että jos kolmas maailmansota sattuisi joskus syttymään, niin päivittäin käyttämiemme palveluiden ja tietoteknisten laitteiden toimivuudesta ei olisi mitään takeita. Laitteet voidaan tuhota etänä internetin välityksellä, ja tästä löytyy jopa esimerkkejä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että digilaitteet ovat aseita, joita joudumme luovuttamaan ulkomaisille tahoille, sillä varteenotettavaa eurooppalaista vaihtoehtoa ei ole olemassa. Suomen kaltainen demokratia tuskin ikinä sotii toista demokraatista valtiota vastaan, mutta Kiinan kaltainen ei-demokraattinen valtio on villi kortti. Jos tutustumme historialliseen dataan käydyistä sodista, niin mikä on tilastollinen todennäköisyys, että diktatuuri aloittaa sodan demokraattista valtiota vastaan? Pahoin pelkään, että ongelmia on tulossa.

Toivottavasti olen väärässä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 235
Nämä olikin hyvää luettavaa. Selasin pintapuolisesti läpi, katson tarkemmin myöhemmin.

Xiaomin osalta katson vaan, että tämmöinen sensuuriohjelmisto on asennettuna kaikissa kiinanmalleissa. Sitten ei ole EU/Global-versioon tehty mitään erillistä koodihaaraa, vaan on vaan pistetty se toiminallisuus pois päältä.

Sinun linkeissäsi oli seurantaohjelmistoja ja haittaohjelmistoja, joita ei järjestään pitäisi olla missään markkinoilla. Niitä, jos alkaa näkymään jonkun valmistajiEn en puhelimissa enemmänkin, niin kotimaasta riippumatta on aika vaihtaa valmistajaa. Ei ollut ihan halpoja eikä kiinalaisia Samsung Galaxyjä tuossa listassa (tai itse ainakin miellän Samsungin enemmän korealaiseksi valmistajaksi).

Xiaomi on jo aikaisemmissa uutisissa "soittanut kotiin" jotain varten, mutta sekin toiminallisuus disabloitiin uutisen tultua ilmi. Nyt taitaa olla niin, että puhelin hakee Xiaomin palvelimilta mainoksia (!) , joita on piilotettu menuihin. Ja minulla voi olla pieni Xiaomi-bias, kun olen ostanut varmaan 7 vuotta parin vuoden välein heidän puhelimen korkeintaan keskiluokasta (siis alle 400€).
Niin, poistettiin "kun tuli ilmi". Muistanette joku aika sitten HMD/Nokian-puhelinten Kiinaan soittelut:
Ei olisi täällä pitänyt lähetellä, mutta sattuikin nyt lähettelemään. Kiinasta tuskin ottavat yhteyttä että äppäppäppäp, teidän puhelimista tulee nyt tänne informaatiota mitä ei pitäisi tulla, että niinku ottakaa pois päältä. Ei sillä, Apple ja Google + NSA ovat varmasti myös mielenkiintoinen kombo, mutta molempi pahempi. Paras kun tämä nuuskinta saataisiin kokonaan pois,
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
185 674
Viestejä
3 382 080
Jäsenet
60 614
Uusin jäsen
Mikam

Hinta.fi

Ylös Bottom