Lidl:n ruuat

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja -KH-
  • Aloitettu Aloitettu
Eipähän kuva ainakaan pahemmin valehtele. Puolikas tomaatti per siivu.
Testasin noita uusia pakastepizzoja....diavolan jo aikasemmin ja siinä oli pepperonia ihan ok määrä mutta tässä olis ehkä tota tomaattia saanu enemmän olla kun muutama pieni nokare. Muutenhan noi on ihan syömäkelposia muttei mitenkään erikoisia, ihan perus pakastepizzaa.

20260824_203832.jpg
On myös talouden puolesta aika outo idea säästellä tomaatissa, kun se on varsin halpa raaka-aine verrattuna melkein mihin tahansa muuhun täytteeseen pizzassa.
 
Mitäs noille Lidlin tarjouslehdille tapahtunut, enää muutama päivä kerrallaan voimassa ja ei kunnon maa-päiviä enää lainkaan?
Kai tuossa on ihan järkeä erotella oikeasti to-su ja ma-ke tarjoukset. Vähän sekava tuo oli ennen. Ilmeisesti aika vahvasti karsittu noista maa-päivistä ei myyvää tavaraa. Esim. ankankoivet kadonneet pakasteista.
 
Eli Lidl koko ajan menettää profiiliaan ja syitä miksi ihmiset yleensäkään menisivät sinne kun muitakin kauppoja on. Tarvittaisiin varmaan joku uusi keski-eurooppa kauppaketju tänne.
 
Onhan lidl hinnoittelullakin lähentynyt Citymarkettia. Ainakin meidän suunnalla hinta-eroa ei normaaleissa tuotteissa ole ja Citymarketin kamppikset yleensä reilusti halvempia kuin Lidl.
Ei suomessa ruokakauppojen välinen kilpailu toimi, siitä turha syytää lidliä koska kyllä sielläkin rahan takia tätä tehdään.
 
Riippuu ihan Cittarista koska ne on kauppiasvetoisia ja päättävät itse hinnoistaan. Oma cittari on huomattavasti kalliimpi kuin Prisma tai Lidl, mutta Prisma taas nykyään edullisempi kuin Lidl ja parempi vaikoima tuotteita ja on varaa valita samasta tuotteesta muutamaakin ei vaihtoehtoa.

Joku vuosi sitten olin itsekkin Lidlin käyttäjä, mutta hinnat nousi niin rajusti ja laatu laski ja viimeistään sen korttipelleilyn alettua siirryin Prismaan.
Toki Lidlissä tulee silloin tällöin ja siellä on myös paljon sellaisia tuotteita joita pitää aina olla varastossa/pakkasessa esim. pekoni, Frankfurter nakit ja monia kausituotteita.
 
Onhan lidl hinnoittelullakin lähentynyt Citymarkettia. Ainakin meidän suunnalla hinta-eroa ei normaaleissa tuotteissa ole ja Citymarketin kamppikset yleensä reilusti halvempia kuin Lidl.
Ei suomessa ruokakauppojen välinen kilpailu toimi, siitä turha syytää lidliä koska kyllä sielläkin rahan takia tätä tehdään.
Olen havainnut itsekin yhtä useammin ja useammin tekeväni ruokaostoksia vaikkapa just paikallisesta Cittarista. Lidlin ylivoimaisesti suurin houkutin ollut kuitenkin ne hinnat, sitten satunnaiset vähän erikoisemmat tuotteet ja kuitenkin se miinuspuoli on sitten että on paljon mitä sieltä ei löydy. :(
 
Juu, itse en esim maitoa/piimää tai levitettä, jogurtteja yms voi Lidlistä ostaa kun niitä tuotteita mitä yksinomaan käytän, ei Lidlissä ole. Niin kuitenkin pakko käydä myös muissa noita perustärkeitä ostamassa. Joten Lidlissä käyminen vaatii jonkin kiihokkeen miksi sinne menee/menisi.
 
Mustaleimainen emmental, ykkösolut, meetvursti ja possulihaköntti ovat ne joita haen hinnan takia, samoin kuin farkut ;-) ja joku kahvijäätelö -jos sitä on, on semmoista mitä ei muualta täällä löydä. Itselläni ei käynnit ole harventuneet, ehkä kaksi tai kolme kertaa viikossa käyn. Cittarissa käyn paljon harvemmin; esim. hakemassa ruotsalaista pitsajauhoa ja kurkkaamassa onko heppalihaa...
ah, ja mausteet on lidlissä aina huokeita...vaikei niin huokeita kuin lähi-etnisessä. Josa lidl-vikaa siinäkin, tarjoukset hyviä muttei sitten aina paikalla tai jo loppu.

Lidl/K-city, nyt kannattanee käydä cittarissa jos kanattaa:
1788246144500.png

vs:
1788246171110.png
 
Viimeksi muokattu:
Toki Lidlissä tulee silloin tällöin ja siellä on myös paljon sellaisia tuotteita joita pitää aina olla varastossa/pakkasessa esim. pekoni, Frankfurter nakit ja monia kausituotteita.
Tää. Itse käyn viikottain lidlissä ihan vain siksi että se 10% kreikkalainen jugurtti ei ole vain halvimmasta päädystä, vaan myös about parasta mitä täältä saa. Todella monet muut vaihtoehdot turhan hapokkaita.

Mutta harmittaa kyllä näiden erikoisempien "oikeiden" maa-tuotteiden karsinta.

Itse kerään konttiin aina kun saatavilla sitä Alpenfest vihreä Karviasmarjahilloa, italialaisia makkaroita/ilmakuivattua kokonaista kinkkupalaa ja Scamorza-juustoa pizzailuun ja sen sellaiseen... Italiamo-kiviuunipakastepizzoja tuli myös ostettua aina silloin ennen kun niitä sai alta 3€/kpl - nykyään en enää vaivaudu kun hinta about samaa tasoa kuin Kmarket/coop vastaavat, ja muutenkin pakastepizzan syönti vähntynyt itsellä merkittävästi.

Ja vaikka ne amerika-päivät on muuten vähän niin ja näin, niin se McEnnedy maapähkinävoi on mielestäni parasta mitä suomesta "helposti" saa. Hyvä koostumus, minimaalisesti sokeria (puristi ottaisi täysin ilman, mutta itse arvostan tuon suutuntumaa enemmän). Niin, ja jostain bongasin jotain kananyyttejä jotka olivat melkein siedettävän paljon oloisia kuin kunnollinen Kara-Age, vaikka niitä ei sillä nimellä myytykään. Harmillisesti heitin vain alkuperäispakkauksen menemään että mahtuisi pakkaseen, enkä enää muista mikä niistä biljoonasta vaihtuvasta kana-tuotteesta se oli :(.

Tykkään myös kokeilla kaikenlaisia noita itä-euroopan sörsseleitä sun muita, mutta näistä ylipäätään hankala nimetä suosikkeja, ei ole oikein mitään ns. Vakiolistalla. Harmi kuitenkin jos Lidl näitä karsii, koska hintapuolella vie kuitenkin usein voiton noista etnisistä kaupoista ja tavoitettavuus muun asioinnin oheella niin paljon helpompaa...
 
Viimeksi muokattu:
Esm pienet bratwurstit, jauhelihafrikadellit (varsinkin jos xxl-päivllä se alkuperäisempi versio) ja dulanen se savustettu salamiviipaleet(ne ohuet aika isot), normikamaa mitä oikeastaan aina Lidlistä ostan. Ja toki muutakin tilanteen mukaan.
 
Se Lidlin perus vaalea paahtoleipä on kyllä hyvää. Isoja ja pehmoisia paloja mitkä toimii niin sellaisenaan, paahdettuna tai vaikka takkaleipänä. Ei ole vielä tullut kotimaista vastiketta tuolle.

Pitää vaan noiden päivämäärien kanssa olla tarkkana kun niitä myydään täydellä pokerilla täyteen hintaan vielä päivä tai kaksi ennen viimeistä myyntipäivää. Eihän noi heti pilalle mene, mutta sen verran iso paketti että olis ihan kiva kun ei tulisi ihan heti päivämäärät vastaan.
 
Iso Turkulainen Prisma selvästi satasen viikonloppu kassissa halvempi mitä Lidl. Montaa euroa eroa ei ole.
Ja kaupan päälle mahdollisuus saada tuoretta leipää jossa suolaa. Tiskit joista saa kalaa suht tuoreena.

Lidl mokannut monessa asiassa viime aikoina, se hintojen nosto, wc paperista alkaen. Ja aplikaatio tarjouksissa tullut 2026 usein eteen että korottavat ensin ja sitten apilla -10%.
 
Lidlissä on hyviä proteiinirahkoja ja ovat halvempia kuin vastaavat Profeel yms tuotteet Prismassa. Yleensä tulee noita napattua viikonsatsi mukaan ja sitten pyörittyä ympäriistä, josko olisi jotain muuta ostettavaa.
 
Hinnoista vielä ulinaa. Lihojen hinta lähenee jo citareiden hintaa. Itseasiassa Lidlin naudan 10% 400g oli kalliimpaa kuin Pirkan sama versio.
Kananmunatkin kalliimpia kuin Citarissa. Maidossa taitaa olla parin sentin ero
 
Ehkä jossain. Tänään ostettu 10-prossaista nautaa Lidlistä hintaan 6,45 euroa. Pirkan näyttää lähimmässä Cittarissa maksavan 6,99 e. Mutta aika samoissahan nuo nyt menee.

Aiemmin oli lähinnä pysyvästi Lidlissä Kieku-munapaketti alle 3 euroa eikä sitä edes mainostettu erikseen.
 
Saksalaista antibiootti nautaa näytti olevan rapiat 12€/kg, olisiko se ollut myös 10%. En katsonut sen tarkemmin, koska Saksalaista.
 
Meillä syödään paljon porsaan kassleria ja Lidlin Tönnies kasslerpalat on kyllä huonoja ja ihan epämuodostuneita, joissa on lisäksi paljon jotain ihmeen rustoja.

Käy paremman puutteessa pikään haudutettuina keittolihoiksi, mutta ei niistä kyllä kunnon pihvejä kannata alkaa tekemään.
 
En tiedä olenko tuota joskus erehtynyt ostamaan, mutta kun katsellut niitä Tönniesin naudan ulkofileitä, niin kyllä on niin rasvatonta ettei tosikaan. Mahdollisesti olisin Saksalaisuuden antanut anteeksi, jos olisi edes vähän :)
 
Tuosta mieleeni että ketuttaa että Kassler-paisti näemmä hävinnyt Lidleistä (ainakaan Vantaan Lidleissä en ehkä vuoteen tms ole enää nähnyt), aika usein tuli ostettua kun se maustaus oli aika jees ja silti hieman halvempi/kg kuin normikaupoissa ne suurten firmojen.
 
Ehkä jossain. Tänään ostettu 10-prossaista nautaa Lidlistä hintaan 6,45 euroa. Pirkan näyttää lähimmässä Cittarissa maksavan 6,99 e. Mutta aika samoissahan nuo nyt menee.

Aiemmin oli lähinnä pysyvästi Lidlissä Kieku-munapaketti alle 3 euroa eikä sitä edes mainostettu erikseen.
5.65 oli Lidlin hinta tänään tuolle 10%,
 
Saksalaista antibiootti nautaa näytti olevan rapiat 12€/kg, olisiko se ollut myös 10%. En katsonut sen tarkemmin, koska Saksalaista.
Mielummin ottaisit brasilialaista? Sen tuonti kielletään EU:n aluelle, eli ainakin italialainen kinkkutuotanto varmaan ihmeissään. Mistä Saksaan on tuotu lääkelihaa? Tuli muuten mieleen että kun Suomeen alkoi tulla tanskalaisia kinkkuja, niistä oli kaikenlaista huhua, ja Italiassa taas tanskalainen liha lukee kaupassa suurella.
Käy paremman puutteessa pikään haudutettuina keittolihoiksi, mutta ei niistä kyllä kunnon pihvejä kannata alkaa tekemään.
Keittoihin yleensä halutaan luuta mukaan antamaan makua. Toki alkaa olla wanhankansan juttuja, kuten maustaminenkin.
 
Mistä Saksaan on tuotu lääkelihaa? Tuli muuten mieleen että kun Suomeen alkoi tulla tanskalaisia kinkkuja, niistä oli kaikenlaista huhua, ja Italiassa taas tanskalainen liha lukee kaupassa suurella.

Lyhyesti.

Suomessa antibiootteja (Käytännössä pelkkä penisiliini) käytetään varmaan vähiten EU:ssa.

Tanskassa tuplat Suomeen.
Saksassa tuplat Tanskaan.
Italiassa tuplat Saksaan.

Saksassa käyttö on näemmä vähentynyt aika huomattavasti.

Noissa käytetään myös muita antibiootteja, mitä olisi hyvä käyttää ihmisten hoitoon, eikä tehdä ties mistä klamydioista resistenttejä noille aineille eläimien takia, joita lääkitään ”varmuuden vuoksi”.

Brasilia nyt on ihan eri hehtaarilla käytön suhteen, tuossa vielä Kiina pistää huomattavan kovemmat lukemat tauluun, kun vertaa Brasiliaan.

Edit: Onkin jo huomenna, kun tuontikielto Brasiliasta tulee voimaan.

Viimeksi muokattu:
Ainiin, sekin Lidlissä on muuttunut että aikoinaan mainostivat että "samat hinnat Hangosta Utsjoelle". On sekin unohtunut vuosien varrella. Ja myös aikoinaan paukuttelivat henkseleitä että punalappusissa on vielä reilusti päiviä jäljellä.
 
Ärsyttävintä on, että kunkin Lidl-myymälän hintoja ei voi tarkistaa netistä, kun taas S- ja K-kaupoista voi. Tekee hintavertailusta kömpelöä, eikä Lidliin mennessä voi olla varma, mitä hintoja siellä tänään sattuu olemaan (paitsi nettisivulla mainostetut tarjoukset).
 
Joku aika sitten kun ilmoittivat että -30% punalaput ovat nykyään -20% aikaisemmin ja nostavat sitten prosenttia kun viimeinen myyntipäivää lähestyy. Onko muissakin Lidleissä sama että vaikka menisi samana päivänä vanhaksi niin edelleen vaan -20% lappu siellä nököttää. Arvasin että noin se tulee menemään ja ihan periaatteesta jättänyt kaikki nämä ostamatta.
 
Outoa, koska ei ole tarjouksissa. Jos Lidleissä on sitten eri hintoja pitkin maata, niin siitä en tiedä.

Ainakin Liiterin sivujen digi-tarjouslehtien vieressä lukee: "Alueesi tarjoukset". Siitä päätellen niissä on joitain alueellisia eroja.

Ärsyttävintä on, että kunkin Lidl-myymälän hintoja ei voi tarkistaa netistä, kun taas S- ja K-kaupoista voi. Tekee hintavertailusta kömpelöä, eikä Lidliin mennessä voi olla varma, mitä hintoja siellä tänään sattuu olemaan (paitsi nettisivulla mainostetut tarjoukset).

Sen vuoksi tulee toisinaan mentyä Triplaan. Siellä kun on Lidlin, S- ja K-ryhmien kaupat vierekkäin. Ja jo ihan senkin vuoksi, että ei Lidlistä aina muutenkaan saa sitä, mitä menee hakemaan.
 
Joku aika sitten kun ilmoittivat että -30% punalaput ovat nykyään -20% aikaisemmin ja nostavat sitten prosenttia kun viimeinen myyntipäivää lähestyy. Onko muissakin Lidleissä sama että vaikka menisi samana päivänä vanhaksi niin edelleen vaan -20% lappu siellä nököttää. Arvasin että noin se tulee menemään ja ihan periaatteesta jättänyt kaikki nämä ostamatta.
Näin se menee. Myymälävastaavalta näyttää saavan siihen sen -50% koodin, jos on samana iltana menossa vanhaksi. Mutta eipä tuon muutoksen jälkeen ole ollut mitään mielenkiintoista tarjolla, jos vertaa S-ryhmän ilta-aleen.
 
Ärsyttävintä on, että kunkin Lidl-myymälän hintoja ei voi tarkistaa netistä, kun taas S- ja K-kaupoista voi. Tekee hintavertailusta kömpelöä, eikä Lidliin mennessä voi olla varma, mitä hintoja siellä tänään sattuu olemaan (paitsi nettisivulla mainostetut tarjoukset).
Henk koht eniten vituttaa mennä hakemaan sieltä jotakin mitä pitäisi mainosläystäkkeen mukaan olla ja mitä ei sitten kuitenkaan ole. Joskus loppunut kun aamun eläkeläishorde on ne vienyt, joskus ei ole edes tullut ko. myymälään. Itselle tullut Lidlistä sellainen kauppa että siellä käy jos ohi mennessä sattuu sopiva joutilas hetki katsomaan mitä sattuu olemaan, en enää asioikseni edes pieraise siihen suuntaan.

Jos sieltä jotain ostamisen arvoista löytyy niin kiva, mutta monesti jää pelkkä croissant tmv käteen.
 
Outoa, koska ei ole tarjouksissa. Jos Lidleissä on sitten eri hintoja pitkin maata, niin siitä en tiedä. Ei varmasti ollut sikanautaa?

Saksan 18-prossainen on to alkaen 10,90 e kilolta.

Tuossa joku aika sitten vertailin, niin 15km toisistaan sijaitsevissa eri Lidlissä suomalaiselle naudan 10% jauhelihan (400g) hinta vaihteli 5,65€ ja 6,99€
 
Joku aika sitten kun ilmoittivat että -30% punalaput ovat nykyään -20% aikaisemmin ja nostavat sitten prosenttia kun viimeinen myyntipäivää lähestyy. Onko muissakin Lidleissä sama että vaikka menisi samana päivänä vanhaksi niin edelleen vaan -20% lappu siellä nököttää. Arvasin että noin se tulee menemään ja ihan periaatteesta jättänyt kaikki nämä ostamatta.
Kyllä ne edelleen -50% lappuja laittaa, mutta ne laitetaan viimeisenä päivänä joskus päivän aikana. Tai ainakin itse olen tullut siihen tulokseen että se on aivan randomia, eikä esim että aamulla kaupan auetessa tai 18:00 jälkeen. Tällä viikolla tuli vastaan -50% kokkikartanon tms kinkkukiusausta kun kävin lounaalla kaupassa. Viimeksi taas kun nähnyt -50% jossain tuotteessa niin myyjä oli niitä laittamassa jokus 19 aikoihin illalla.

Tuntuu ainakin omasta lähi lidlistä noi -20% laputetut häviävän niin tehokkaasti että ei jää mitään -50% lapuksi asti.
 
Lidlissä on taas halpaa piri-piri kastiketta. Valitettavasti halpuus näkyy maussa, ja se on vesitettyä etikkalientä. Poppamiehen piri piri voittaa sen 10-0. Ja on vielä vähän tulista, kun minun makuaistini ei tuosta lidlin kastikkeesta kunnon tulisuutta saa.

Juustot ja serranokinkku on kuitenkin tästä kampanjasta hyviä.
 
Jee piripiri-soosia, mikä kaikessa etikkaisuudessaan ja tylsyydessään on jotenkin koukuttavaa ja sopii tiettyihin juttuihin. Eihän tuo oikeastaan millään tavalla objektiivisesti ole hyvä chilisoosi, mutta pakkohan sitä on aina ostaa. Toimii Tabascon korvikkeena, lapsuuden muistot pakottaa laittamaan sitä esimerkiksi pizzaan jos sattuu joskus tilailemaan. :rofl:

Poppamieheltä löytyy kaapista tällä hetkellä Reaper-soosi ja Barbados vakkareina sitten kun haluaa hifistellä ja kunnolla hyvää makua tai isoa potkua. :D
 
Muija osti, ei kuulemma jatkoon. Päällinen maistui oudolta ja olikohan sisässä mustaherukkahilloa. Levisi myös käsiin kuten Parksiden työkalut konsanaan, ja hillot oli pisin paitaa. :rofl:

Erehdyin myös ostamaan ja vihreä päällinen tosiaan maistui aika vehkeelle. Mutta vehjemunkkihan se vissiin onkin. Hillo myös tosiaan tosi löysää ja valui pitkin poikin. Ei jatkoon täälläkään.
 
Ärsyttävintä on, että kunkin Lidl-myymälän hintoja ei voi tarkistaa netistä, kun taas S- ja K-kaupoista voi. Tekee hintavertailusta kömpelöä, eikä Lidliin mennessä voi olla varma, mitä hintoja siellä tänään sattuu olemaan (paitsi nettisivulla mainostetut tarjoukset).
Itsellä vähän sama sen suhteen että kattelen tarkasti tuoteselosteen, toki noita voi kaupassakin lukea mutta menee aika pitkäksi kauppareissuksi siinä vaiheessa. Huomattavasti helpompaa on ollut suunnitella ostokset vaikka cittarin sivuilta.
 
Hyi helkettiläinen, ei ois tullut munkkikaksosia laitettua ostoskoriin, jos ois ainesosaluettelo ollut vieressä. :sick:

Ainesosat: vehnäjauho, sokeri, vesi, kananmuna*, palmuöljy, glukoosi-fruktoosisiirappi, mustaherukka (3 %), kasvirasvat (palmu, kookos), rapsiöljy, mansikka (2 %), vadelma (2 %), hiiva, herajauhe (maidosta), suola, emulgointiaineet [rasvahappojen mono- ja diglyseridit**, rasvahappojen mono- ja diglyseridien mono- ja diasetyyliviinihappoesterit**, lesitiinit (sis. soijaa)], kananmunanvalkuaisjauhe*, hyytelöimisaine (pektiinit), muunnettu tärkkelys, riisijauho, happamuudensäätöaine (natriumsitraatit), kaakaovoi***, täysmaitojauhe, stabilointiaine (guarkumi), punajuuriuute, värit (klorofylli- ja klorofylliinikuparikompleksit, antosyaanit, kurkumiini, riboflaviinit, patenttisininen V, rautaoksidit ja -hydroksidit), perunatärkkelys, luontainen vanilja-aromi.
 
Freewayn Lemonade sitruunalimonaadi oli ihan tautisen hyvää limpparia. Taisi olla sesonkituote kun mistään Lidlistä en ole sitä enää löytänyt. Mikään muu limppari ei tyydytä himoani siihen joten olen nyt kuin narkomaan ilman fiksiä.
 
Näistä sen verran, että minä arvostin Hartwallin Jaffaa parhaana jaffana kymmeniä vuosia! Sitten pilasivat sen laittamalla makeutusaineita joka pulloon. Lidlin appelsiini- ja sitruunalimu sisälsivät sokeriversioissa pelkästään sokeria, niin ne ovat mielestäni Suomen parasta nyt, jos niitä haluaa.

Ja siis itsellä on keskivaikea coca cola zero -riippuvuus, mutta yritän välttää noiden makeutusaineiden liiallista nauttimista. Jos noita vaikka käyttää mikserinä alkoholin kanssa, niin mieluummin sokeria, kuin maketusaineita. Ja se zero-kulutus arkena normaalisti on siellä pohjalla. Ja minä voin kaataa kolaa tai limpparia ihan ruokaankin (esim. maustettuihin patoihin), niin ne lisäaineelliset ei toimi tässä mitenkään hyvin.
 
Freewayn Lemonade sitruunalimonaadi oli ihan tautisen hyvää limpparia. Taisi olla sesonkituote kun mistään Lidlistä en ole sitä enää löytänyt. Mikään muu limppari ei tyydytä himoani siihen joten olen nyt kuin narkomaan ilman fiksiä.
Tukholman lidl myymälöissä oli viikolla vielä myynnissä.
 
Hyi helkettiläinen, ei ois tullut munkkikaksosia laitettua ostoskoriin, jos ois ainesosaluettelo ollut vieressä. :sick:

Ainesosat: vehnäjauho, sokeri, vesi, kananmuna*, palmuöljy, glukoosi-fruktoosisiirappi, mustaherukka (3 %), kasvirasvat (palmu, kookos), rapsiöljy, mansikka (2 %), vadelma (2 %), hiiva, herajauhe (maidosta), suola, emulgointiaineet [rasvahappojen mono- ja diglyseridit**, rasvahappojen mono- ja diglyseridien mono- ja diasetyyliviinihappoesterit**, lesitiinit (sis. soijaa)], kananmunanvalkuaisjauhe*, hyytelöimisaine (pektiinit), muunnettu tärkkelys, riisijauho, happamuudensäätöaine (natriumsitraatit), kaakaovoi***, täysmaitojauhe, stabilointiaine (guarkumi), punajuuriuute, värit (klorofylli- ja klorofylliinikuparikompleksit, antosyaanit, kurkumiini, riboflaviinit, patenttisininen V, rautaoksidit ja -hydroksidit), perunatärkkelys, luontainen vanilja-aromi.
Niin että mikä tässä tökkii?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
314 703
Viestejä
5 340 570
Jäsenet
84 877
Uusin jäsen
KPaul

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom