Libanonin Beirutissa massiivinen räjähdys.

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Kuuluu nykypäivän trollikulttuuriin. Viis faktoista, kunhan saa sopan sekoitettua ja voi sen jälkeen keskittyä syömään popkornia sivussa. Lisäksi monilla valtioilla on poliittisia intressejä trollailla.
Joo katselin hieman, niin Turkkilaisia tuli heti muutamia, jotka tuota rummuttaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Vähän lisää kuvakulmia:

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Tuollainen vahva teräsbetonista valmistettu siilo ei ihan pienestä hajoa, toinen puoli suht "hyväkuntoisen" näköinen. Sen takana olevat varastot kuitenkin ihan päreinä. Toivottavasti tuo siilo ei ollut maan viljavarasto, kun ilmeisesti portti jonka kautta maahan tuodaan vilja sijaitsi räjähdyksen vieressä. Nuo muut näyttää olevan aika pitkälti pellistä tehdyltä.

Edit. tuo siilo luultavasti pelasti hiukan kaupunkia suuntaamalla energiaa ylöspäin. (@Kautium video yllä)
Eiköstä tuo siilo ole räjähdyksen pohjoispuolella, eli ei kaupungin ja räjähdyksen välillä?

Ja tuo siilo oli ihan siinä vieressä, eiköstä tuollaisen räjähdyksen energia noudata käänteisen neliön lakia, eli jos se tuolta etäisyydeltä täysin pasko tuota siiloa niin vähänkin kauempana olevat betonirakennukset tuskin ottavat hirveästi rakenteellista vauriota. Ikkunat ja irtaimisto toki menee paskaksi.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210

Riippuen tietysti hieman siitä, mihin kohtaa räjähdyksen keskipisteen sijoittaa, mutta jos kartalle klikkailet etäisyysmittarilla kolmion, jonka yksi kulma on oletetussa keskipisteessä ja sivut vaikkapa 1km mittaiset siten, että siilon reunat osuu kolmion sivuihin, niin jäähän tuon kolmion sisään aika paljon kaupunkialuettakin, vaikka enemmän taitaa merta olla.

Edit: tähän tyyliin.
1596575543990.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 948

Nuo ilmeisesti oli ne viljasiilot, joiden kautta vilja tuodaan maahan. Tuollainen siilo on luultavasti huomattavasti tukevampi rakenteeltaan verrattuna asuinkerrostaloon tms. Matka tietenkin merkittävä tekijä tuossa.
 
Varmasti sillä oli vaikutusta, mutta tuosta kuvakulmalistauksen ysipätkästä näkee, että aika huolettomasti se paineaalto silti etenee. Ja tosiaan tiheämpi alue näyttäisi olevan juuri siinä kolmion alapuolella.
 
  • Tykkää
Reactions: jad
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Thunderf00tin arvion mukaan vois olla about 1-3 kilotonnin pamaus.

Jos on tosiaan jonkun vastoin määräyksiä säilytetty jotain vanhaa tavaraa huomautuksista välittämättä, niin saattaa vastuuhenkilöillä olla kauhallinen housuissa tällä hetkellä. Suomessa tuollaisesta vielä selviäis ehkä jollain kuolemantuottamuksella ja alle 10v linnassa, mutta jossain Libanonissa voi olla vähän eri malli.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Olettaisin että huomenna on haastateltu maanmittauslaitoksen porukatkin jo että erottuiko pamaus täällä asti.
Tuolle räjähdykselle jää monet toiseksi, mutta toivotaan että ennakkoarviot yllättävän pienistä kuolleiden määrästä ei pahemmin kasvaisi.
Opportunistit on jo varmaan ostaneet paikallisten kuulolaitevalmistajien osakkeet.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aika vahva tunne, ettei tämä ollut mikään onnettomuus. AN tarvitsee sytyttimen, jonkinlaisen räjähteen. Eikä ne alun rätinät oikein sovi mihinkään sattumaan,
No ei tartte. Väärin säilytettynä ja käsiteltynä vaarallista kamaa verrattuna esim. dynamiitin kaltaisiin turvallisiin räjähteisiin.

Wikipedian mukaan 1 kg ammoniumnitraattia vastaa noin 0,42 kg TNT:tä (TNT equivalent - Wikipedia), jolloin varastossa olleet 2700 tonnia (2,7 kt) ammoniumnitraattia vastaisivat noin 1,1 kilotonnia TNT:tä. USA:n W54 ydinkärki oli suunnilleen saman tehoinen.

Räjähdys näkyy myös USGS:n maanjäristyskartalla https://earthquake.usgs.gov/earthquakes/eventpage/us6000b9bx/executive .
Kannattaa hapettimien kohdalla muistaa, että se räjähdyksen palava materiaali tulee jostain muualta joten ei voi sanoa että AN vastaa sitä tai tätä määrä räjähteitä. Jos tuo on ollut joku yleinen konfiskaatiovarasto, jossa on ilotulitteita, ampumatarvikkeita, öljyjä, muoveja jne. niin kyllähän siellä palavaa riittää mutta ei varmasti mitenkään optimaalisessa suhteessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Kuuluu nykypäivän trollikulttuuriin. Viis faktoista, kunhan saa sopan sekoitettua ja voi sen jälkeen keskittyä syömään popkornia sivussa. Lisäksi monilla valtioilla on poliittisia intressejä trollailla.
Ja sitten lisäksi todellisuus on vaan yksinkertaisesti liian tylsää ollakseen totta.
- JFK:n ampui yksittäinen sekopää
- Prinsessa Diana kuoli, koska meni rattijuopon kyytin ilman turvavyötä
- Beirutissa räjähti lannoitevarasto onnettomuuden seuraksena.

Ei mitään mielenkiintoista ja jännää. Valitsen uskoa jotain muuta.

Nuo ilmeisesti oli ne viljasiilot, joiden kautta vilja tuodaan maahan. Tuollainen siilo on luultavasti huomattavasti tukevampi rakenteeltaan verrattuna asuinkerrostaloon tms. Matka tietenkin merkittävä tekijä tuossa.
Jos se siilo on tehty vähänkään samalla periaatteella kuin Suomessa (ja miksi ei olisi), niin erittäin kestäviä. Ne tehtiin pommin kestäviksi, olivat osa kriisiajan varmuusvarastoja. Tampereellahan purettiin viljasiiloa erittäin kauan, koska se oli niin tiheästi raudoitettua teräsbetonia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Saa varmaan kehuja se heppu kenen idea oli varastoida noi aineet noin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ja sitten lisäksi todellisuus on vaan yksinkertaisesti liian tylsää ollakseen totta.
...
Ei mitään mielenkiintoista ja jännää. Valitsen uskoa jotain muuta.
Eli tylsyyden vuoksi haluat keksiä vaihtoehtoisia teorioita todennäköisempien vaihtoehtojen tilalle? Katso mieluummin elokuvia.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Suomessa maatiloilla "vähän" kireämmät säännökset tuon Ammoniumnitraatin säilömisestä. Muutama nosto :
"enintään 6kk saa säilöä"
"enintään 30 tonnia / varasto."
"Mikäli varastossa oleva ammoniumnitraatti käy toistu-vasti yli 30°C lämpötilassa, sen rakeiden rakenne muuttuu huokoisemmaksi, mikä lisää aineen räjähdys-herkkyyttä "
-> Mitäs meinaatte, onkohan ollut montakin sataa päivää viimeisen 6 vuoden aikana, kun +30 on tuolla varastossa ollut. Näkisin että sata päivää per vuosi, vähintään.
Ja sivu 6 on aika täydellisesti se, mitä tuolla on tapahtunut ja mitä ei saisi...

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Toisella foorumilla joku nojatuolikenraali vertaili tulipallon kokoa tunnettuihin räjähdyksiin ja ehdotteli 15kt räjähdystä. Tuota videota kun kelailee eestaas tuossa n. 11 sek kohdalla, juuri ennen kun paineaalto synnyttää pilven peittämään näkyvyyden, niin näkyy kuinka laajalla alueella maa kohoaa räjähdyksen voimasta.
Ollaanko täälläkin näin sekaisin? Huh huh, Hiroshima oli jotain 15kt ja tuo ei ole sitä NÄHNYTKÄÄN. Jos siellä olisi pamahtanut 15kt niin uhreja olisi silmänräpäyksessä tuhansia, kuinka pihalla porukka oikein on?

Tuossa pamahti korkeintaan 1kt. Vaikka se näyttää hurjalta se paineaalto niin kannattaa ne aivot kuitenkin aktivoida ja yrittää edes vähän loogista ajattelua vaikka kuinka naksahtaisi kytkimet vinoon kuvista.

Hienot psykoosit taas tulilla, eikä pelkästään täällä vaan vähän kaikkialla. Kun joku isompi papaatti pamahtaa niin selkeästi tunteet menee järjen edelle, täältä tosin odotin vähän loogisempaa menoa. Siellä oli huonosti säilöttyä lannoitteta ja sitä nytten pamahti kerralla vähän isompi jytky. Thats it.
IMHO, kilometrimittakaavan massiiviset paineaaltovahingot viittaa ... aika paljon enempään kuin 50 tonniin.
Tässä puhutaan luultavasti kilotonneista, ehkä useammastakin.
Eikä viittaa. Se viittaa juurikin about 50 tonniin lannotetta. Hyvä että lisäsit tuon IMHO, koska sitä se todellakin on. Faktat sitten erikseen.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ollaanko täälläkin näin sekaisin? Huh huh, Hiroshima oli jotain 15kt ja tuo ei ole sitä NÄHNYTKÄÄN. Jos siellä olisi pamahtanut 15kt niin uhreja olisi silmänräpäyksessä tuhansia, kuinka sekaisin porukka oikein on?

Tuossa pamahti korkeintaan 1kt. Vaikka se näyttää hurjalta se paineaalto niin kannattaa ne aivot kuitenkin aktivoida ja yrittää edes vähän loogista ajattelua vaikka kuinka naksahtaisi kytkimet vinoon kuvista.

Hienot psykoosit taas tulilla, eikä pelkästään täällä vaan vähän kaikkialla. Kun joku isompi papaatti pamahtaa niin selkeästi tunteet menee järjen edelle, täältä tosin odotin vähän loogisempaa menoa. Siellä oli huonosti säilöttyä lannoitteta ja sitä nytten pamahti kerralla vähän isompi jytky. Thats it.
Yksi käyttäjä postaa jotain mutua toiselta foorumilta, niin sinun johtopäätös on että "ollaanko täälläkin näin sekaisin"? Ei, ei olla. Vasta tuossa muutamaa viestiä aiemmin todettiin fiksumman analyysin saattelemana että kyse oli 1-3 kilotonnin pamauksesta (kliks ja klaks).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Yksi käyttäjä postaa jotain mutua toiselta foorumilta, niin sinun johtopäätös on että "ollaanko täälläkin näin sekaisin"? Ei, ei olla. Vasta tuossa muutamaa viestiä aiemmin todettiin fiksumman analyysin saattelemana että kyse oli 1-3 kilotonnin pamauksesta (kliks ja klaks).
Oho, missasin nuo jostain syystä vaikka kävin mielestäni kaikki viestit läpi :confused:

No hyvä, juurikin tuollaista odotin tältä foorumilta, että nopeasti korjataan psykoosipotilaat talteen. /OT loppuu
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Hizbollah on tuota satamaa epävirallisesti hoitanut, että se selittänee, miksi tavaraa on noin säilytetty. Monella taholla varmasti myös on ollut halu tuhota satama tästä syystä. Tästä nyt salaliittoteorioita tullaan repimään vielä pitkään. Ohjuksia on nähty videoissa, ja joidenkin lähteiden mukaan on jenkkien, venäjän ja israeilin lentokone pörrännyt alueella juuri ennen onnettomuutta.

Niin, täällä on ketju salaliittoteorioille. Kun nyt itsekin postaat keskenään ristiriitaisia teorioita tänne niin varmaan tajuat suurimman osan (ellei kaiken) olevan sepitettä ja postaat jatkossa oikeaan ketjuun?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Eli tylsyyden vuoksi haluat keksiä vaihtoehtoisia teorioita todennäköisempien vaihtoehtojen tilalle? Katso mieluummin elokuvia.
Vaikka kirjoitus on minä-muodossa, se ei silti välttämättä tarkoita kirjaimellisesti minua. Nämä on näitä kaunokirjalllisen ilmaisun koukeroita, jotka saattaa olla vaikeita ymmärtää, pahoittelut.

Hämmentävä määrä täällä on muuten asiantuntemusta arvioida paukun kokoa :hmm: :hmm: :hmm:
Ihan lyhyen kommentin osaamispohjasta voisitte laittaa, vaikka "olen ollut panostajana 20 vuotta" tms., niin tietää ketä uskoa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Hämmentävä määrä täällä on muuten asiantuntemusta arvioida paukun kokoa :hmm: :hmm: :hmm:
Ihan lyhyen kommentin osaamispohjasta voisitte laittaa, vaikka "olen ollut panostajana 20 vuotta" tms., niin tietää ketä uskoa.
Eikös noissa arvioissa ole pääsääntöisesti ollut mukana selvät viitteet/lähteet ja tieto siitä mihin arviot pohjaavat?

Ihan vaan mielenkiinnosta, mikä tällä kaverilla on kädessä? Snorkkeli? Mikä toi asu on? Näkyy "Angle #3" videolla n. 3,5sek kohdalla.
Sukelluspuku painovyöllä ja kädessä snorkkeli ja maski?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Hizbollah on tuota satamaa epävirallisesti hoitanut, että se selittänee, miksi tavaraa on noin säilytetty. Monella taholla varmasti myös on ollut halu tuhota satama tästä syystä. Tästä nyt salaliittoteorioita tullaan repimään vielä pitkään. Ohjuksia on nähty videoissa, ja joidenkin lähteiden mukaan on jenkkien, venäjän ja israeilin lentokone pörrännyt alueella juuri ennen onnettomuutta.
Eikä kaikissa spekulaatioissa edes ole aina kysymys "salaliittoteorioista". Tokihan nyt on niin, että mainitut seikat sopivat samalla tuuheisiin skenaarioihin, mutta aivan erityisesti selittämään niinkin huolellista ryssimistä, että pääsi käymään kuten pääsi käymään. Sitä, miten homma olisi voinut kaikesta tähän saakka ilmenneestä päätellen mennä, voisi verrata vaikka Tsernobyliin. Kyseessä ei enää ole pelkkä vahinko vaan pitkä ketju tuottamuksellisuutta, kusipäisyyttä, osaamattomuutta ja selkeästi tahallisuuden asteelle yltäviä vaiheita siinä määrin, että lopputulemaa voisi pitää tahallisenakin. Eri tahallisuutta kuitenkin kuin pommi-iskun tahallisuus olisi.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Thunderf00tin arvion mukaan vois olla about 1-3 kilotonnin pamaus.

Jos on tosiaan jonkun vastoin määräyksiä säilytetty jotain vanhaa tavaraa huomautuksista välittämättä, niin saattaa vastuuhenkilöillä olla kauhallinen housuissa tällä hetkellä. Suomessa tuollaisesta vielä selviäis ehkä jollain kuolemantuottamuksella ja alle 10v linnassa, mutta jossain Libanonissa voi olla vähän eri malli.
Tuossa videossa pohdiskellaan samaa asiaa kuin tässä uutisartikkelissa, eli savun erikoista väriä:

Jos nyt olen oikein käsittänyt, niin tuo Thunderf00t on kemisti ja fyysikko, eli ainakaan ihan pelkältä mutupohjalta hän ei noita spekulaaitoita spammaa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuossa videossa pohdiskellaan samaa asiaa kuin tässä uutisartikkelissa, eli savun erikoista väriä:

Jos nyt olen oikein käsittänyt, niin tuo Thunderf00t on kemisti ja fyysikko, eli ainakaan ihan pelkältä mutupohjalta hän ei noita spekulaaitoita spammaa.
Nyt täytyy kyllä todeta, että ison määrän kemistejä ja muutamia fyysikoita tuntevana en lähtisi titteliä pitämään minään aukottomana uskottavuuden merkkinä. Etenkin jos tässä nyt edelleen vakuutellaan, ettei pelkkä AN tuolla tavalla räjähdä. No ei niin, jotain oikeaa polttoainetta siellä on pakko olla mukana, oli ne sitten ammuksia, dieselöljyä tai jotain muuta hapetettuna helposti palavaa. Jopa sahajauhon saa räjähtämään sopivana aerosolina hapettimen kanssa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Nyt täytyy kyllä todeta, että ison määrän kemistejä ja muutamia fyysikoita tuntevana en lähtisi titteliä pitämään minään aukottomana uskottavuuden merkkinä.
Kukas tässä nyt on pitänyt ketään minään aukottomana uskottavuuden lähteenä yhtään millekään tiedolle? Minä ainakin sanoin tuosta hepusta että "ainakaan ihan pelkältä mutupohjalta hän ei noita spekulaatoita spammaa", joka on aika kaukana aukottomana lähteenä pitämisestä. Videon lisäksi sitten vielä nuo artikkelissa mainitut tyypit, joista yksi (Anthony May) on CNN:n mukaan räjähdeasiantuntija. Artikkelissa mainitaan myös entinen CIA-tiedustelija Robert Baer, joka heittää soppaan mahdollisuuden varastossa olleista sotilasräjähteistä, mutta sille tuskin saadaan koskaan virallista vahvistusta.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Kuten tuossa ketjussa sanotaan, googlen cachesta löytyy tuo kuva viime huhtikuulle päivättynä, eli ainakaan mistään uudesta kuvasta ei ole kyse.
Niin siellä sanotaan, mutta löydätkö sinä tälle muuta lähdettä kuin tämän twiitin?

Tai itse kuvaa sellaisesta lähteestä jossa päiväys osuu huhtikuulle? Minä en ainakaan vielä ole löytänyt.

Twiittiin todisteeksi upotettu kuva näyttäisi viittaavan tähän threadiin

https://forums.eagle.ru/showthread.php?t=204191

Kyseinen ketju löytyy myös Googlen cachesta ja se on tallennettu 19.7.2020, jolloin ketjun uusin viesti on sivulla 1 ja elokuulta 2019. Heti seuraava viesti on eilispäivältä.

Toisin sanoen, huhtikuussa 2020 ko. ketjuun ei postattu viestejä, eikä siinä edes ollut yhtä sivua enempää tekstiä.

Ливан - ED Forums

Itse en ainakaan tältä pohjalta pysty poissulkemaan kuvan olevan huhtikuuta uudempi, tai edes täysin ymmärrä mistä tuo 8. huhtikuuta päiväys on kaivettu?
 
En jouda nyt etsimään, mutta siis se että tuossa ketjussa ei ole ollut aiemmin mitään, ei tarkoita etteikö se kuva olisi voinut olla jossakin muualla jo aikoja sitten. Sitähän tuossa tarkoitettiin, eli että kuva on otettu jostakin muualta ja liitetty sitten tähän tapahtumaan todisteena jostakin. Sitä en tiedä miten tuo kuva on löydetty ja mistä, mutta sitä voi joku innokkaampi kysyä siltä alkuperäiseltä hepulta vaikka Twitterin kautta.
 
Kuva on tietysti voinut istua jonkun kovalevyllä vaikka kuinka pitkään, mutta tosiasia on että Googlesta ei tunnu löytyvän ainuttakaan osumaa joka olisi 9-10 tuntia vanhempi. Vanhin osuma ja siten todennäköisin twiittausten lähde taitaa olla tämä.

Oli miten oli, kuvan ajoitus huhtikuulle vaikuttaa mitä ilmeisimmin olevan perätön väite. Sen sijaan ruutu saattaa hyvinkin olla autenttinen, ts. napattu samasta varastohallista ja samoista kemikaaleista. Otoksen alkuperää kannattaisi innokkaiden varmaan kysellä mieluumin tuolta Libanonilaiselta uutistoimistolta twiittaajalta(?)
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Suomessa maatiloilla "vähän" kireämmät säännökset tuon Ammoniumnitraatin säilömisestä. Muutama nosto :
"enintään 6kk saa säilöä"
"enintään 30 tonnia / varasto."
"Mikäli varastossa oleva ammoniumnitraatti käy toistu-vasti yli 30°C lämpötilassa, sen rakeiden rakenne muuttuu huokoisemmaksi, mikä lisää aineen räjähdys-herkkyyttä "
-> Mitäs meinaatte, onkohan ollut montakin sataa päivää viimeisen 6 vuoden aikana, kun +30 on tuolla varastossa ollut. Näkisin että sata päivää per vuosi, vähintään.
Ja sivu 6 on aika täydellisesti se, mitä tuolla on tapahtunut ja mitä ei saisi...

1596619406200.png

Metallijauheet, voisiko punainen pilvi olla jotain metallia?
Rikki voisi olla punaista, mutta ei kait noin pitkään pysyisi väri punaisena?
Red when molten at over 200 degrees Celsius.
Tuossa videossa pohdiskellaan samaa asiaa kuin tässä uutisartikkelissa, eli savun erikoista väriä:

Jos nyt olen oikein käsittänyt, niin tuo Thunderf00t on kemisti ja fyysikko, eli ainakaan ihan pelkältä mutupohjalta hän ei noita spekulaaitoita spammaa.
Itse mietin tuota rikkiä, mutta eikö sen pitäisi vaihtaa väriä viilentyessään? :confused:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kuva on tietysti voinut istua jonkun kovalevyllä vaikka kuinka pitkään, mutta tosiasia on että Googlesta ei tunnu löytyvän ainuttakaan osumaa joka olisi 9-10 tuntia vanhempi. Vanhin osuma ja siten todennäköisin twiittausten lähde taitaa olla tämä.

Oli miten oli, kuvan ajoitus huhtikuulle vaikuttaa mitä ilmeisimmin olevan perätön väite. Sen sijaan ruutu saattaa hyvinkin olla autenttinen, ts. napattu samasta varastohallista ja samoista kemikaaleista. Otoksen alkuperää kannattaisi innokkaiden varmaan kysellä mieluumin tuolta Libanonilaiselta uutistoimistolta twiittaajalta(?)
Minua kiinnostaisi tietää milloin se kuva on otettu. Väite kuitenkin oli, että tämä olisi se hitsiporukka, joka olisi räjähdyksen takana. Se taas ei oikein sovi yhtälöön, jos kuva on otettu kuukausia sitten, kuten se aiemmin mainittu Twitterpostaus väitti. Siltä pitäisi siis jonkun kysyä, että mitä kautta hän oli sen mukamas googlen cacheen jo huhtikuussa päätyneen version löytänyt? Jos sitä ei siellä oikeasti ole, niin sitten tuo väite ja sen tarkoitusperä oli hyvin erikoinen.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Ei sillä ole väliä onko se kuva huhtikuulta, kun se totuus jokatapauksessa hautautuu. Tärkeintä on saada mahdollisimman nopeasti päät vadille, (ja mikään ei ole niin hyvä pää kuin hitsarin pää) niin tämä ikävä ikävä asia saadaan pois päiväjärjestyksestä, eikä korkea-arvoisiin virkamiehiin tarvitse koskea. Kaikkihan nyt tekevät virheitä.
 
Liittynyt
08.05.2020
Viestejä
249
"Lähtee komeesti merivettä ilmaan ja katoaa koko paukku."

Ei se höyrypilvi ole merivettä vaan kyseessä on paineaallon etenemiseen liittyvä ilmiö. Paineaallossa on ensin voimakas korkeapainerintama mitä seuraa matalapainerintama. Matalapaineessa ilman vesihöyry tiivistyy pisaroiksi, jotka näkyvät hetkellisesti pilvinä. Koska paineaalto etenee räjähdyspisteestä poispäin suunnilleen pallomaisena rintamana, näyttää räjähdys siltä, miltä näyttää.
(Condensation cloud - Wikipedia)

"Kannattaa hapettimien kohdalla muistaa, että se räjähdyksen palava materiaali tulee jostain muualta"

Joidenkin lähteiden mukaan kyseinen molekyyli voi hajota korkeassa lämpötilassa tai detonaatiossa osiinsa, jolloin luonnollisesti tilavuus ja paine kasvavat väkivaltaisesti (explosive decomposition), mikä aiheuttaa varmaankin ketjureaktion. Lähteet (satoja papereita) ovat kyllä epäselviä, mutta tämäkin asia on mainittu "ihan" Wikipediassa.

Niin tai näin, onhan siellä varmasti kaikenlaista epäpuhtautta joukossa. Säkit itsessään ovat polttoainetta, lisäksi tulee kaikki rotanpaska ja noki, mitä kaupungista löytyy.

Mitä räjähdyksen voimakkuuteen tulee niin suorittamallani laskutoimituksella saadaan yläestimaatti. Välttämättä ihan kaikki aineet eivät ole edes reagoineet.

Punainen väri johtuu typen reaktiotuotteista (mm. Nitrogen dioxide - Wikipedia). Typen oksideja on pakokaasuissakin ja ne mm. värjäävät suurkaupunkien taivaan iltaisin punaisiksi. Rakettien räjähdyksissä typpiyhdisteitä vapautuu joskus vastaavasti. Nämä yhdisteet ovat erittäin haitallisia terveydelle.

Kaikille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tällaisia laskelmia, suosittelen koulunkäyntiä. Luonnontieteiden kursseilla oppii kaikenlaista kivaa.
 
Viimeksi muokattu:

Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681
"Lähtee komeesti merivettä ilmaan ja katoaa koko paukku."

Ei se höyrypilvi ole merivettä vaan kyseessä on paineaallon etenemiseen liittyvä ilmiö.

Kaikille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tällaisia laskelmia, suosittelen koulunkäyntiä. Luonnontieteiden kursseilla oppii kaikenlaista kivaa.
Satama-altaan reunasta pärskähtää valtavalla voimalla merivettä kymmenien metrien korkeuteen. Tsemppiä kurssille.
 
  • Tykkää
Reactions: Axu
Liittynyt
08.05.2020
Viestejä
249
Varmasti pärskähtää merivettä kymmenien metrien korkeuteen, mutta se ei etene äänennopeutta paineaallon mukana ja estä räjähdyksen näkyvyyttä.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681
Jos katsot sen vesimassan etupuolelle, huomaat että paineaalto menee edeltä lennättäen ja irroittaen tavaraa edetessään.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Kaikille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tällaisia laskelmia, suosittelen koulunkäyntiä. Luonnontieteiden kursseilla oppii kaikenlaista kivaa.
Anteeksi saivarteluni, mutta eikö räjähtämisen fysiikkaa/kemiaa tutkita pikemminkin insinööritieteiden kuin luonnontieteiden kursseilla? :)
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Jos katsot sen vesimassan etupuolelle, huomaat että paineaalto menee edeltä lennättäen ja irroittaen tavaraa edetessään.
Nimenomaan, paineaalto menee edellä ja kondensaatio seuraa perässä koska se tapahtuu alhaisemman paineen (lämpötilan) alueella.

Kuuman ilman kapasiteetti sitoa kosteutta on suurempi. Kun paineaallon maksimin jälkeen paine nopeasti laskee, ilman jäähtyessä kastepisteen alle ylimääräinen kosteus kondensoituu hetkessä sumuksi.

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Jos se siilo on tehty vähänkään samalla periaatteella kuin Suomessa (ja miksi ei olisi), niin erittäin kestäviä. Ne tehtiin pommin kestäviksi, olivat osa kriisiajan varmuusvarastoja. Tampereellahan purettiin viljasiiloa erittäin kauan, koska se oli niin tiheästi raudoitettua teräsbetonia.
Samasta syystä ei olisi kuin miksi varastoitiin herkästi reagoivaa lannoitetta ties minkä räjähteiden seassa ja kaikki muukin tuolla päin maailmaa on miten sattuu? :hmm:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 353
Viestejä
4 158 155
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom