LG vetäytyy puhelinmarkkinoilta

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Korealainen elektroniikkajätti LG on tänään ilmoittanut lopettavansa toimintansa puhelinmarkkinoilla. Valmistajan luopumista puhelinvalmistuksesta ei voi suoranaisesti pitää yllätyksenä, vaan aiheesta on liikkunut huhuja jo pidemmän aikaa. Suomessa LG:n puhelimia ei ole juurikaan markkinoilla näkynyt enää muutamaan vuoteen. Viimeisin Suomessa julkaistu lippulaivamalli oli G7 ThinQ, joka piipahti myös io-techin testissä kesäkuussa 2018.

LG kertoo jatkavansa jo julkaistujen puhelinten tukemista ja ohjelmistopäivitysten julkaisemista niille jonkin aikaa. Tämä aika kuitenkin vaihtelee markkinoittain, eikä LG sitä virallisessa tiedotteessaan sen tarkemmin määrittele. Mobiilipuoleen liittyvien työntekijöiden tulevaisuus päätetään LG:n mukaan lokaalilla tasolla, eikä tiedotteessa oteta niihin kantaa, mutta jakelijoiden ja muiden yrityskumppaneiden kanssa LG aikoo tehdä yhteistyötä puhelinpuolen sulkemisoperaation ajan.

Puhelinpuolesta luopumisen myötä LG aikoo panostaa vahvemmin kasvaviin markkinoihin kuten sähköautojen komponentteihin, robotiikkaan ja älykoteihin. Mobiilipuolen kokemustaan yritys aikoo hyödyntää keskittymällä alaan liittyvien teknologioiden, kuten 6G-verkkojen, kehittämiseen.

LG:n mobiilipuolen sulun odotetaan valmistuvan lopullisesti 31. heinäkuuta, vaikkakin joitakin markkinoille jo julkaistuja puhelimia voi tuolloin vielä varastoista löytyä.

Lähde: LG

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Sinänsä sääli että LG lopettaa puhelinbisneksen. Yhtiö oli kuitenkin yhteen aikaan tunnettu innovatiivisuudesta ja oli kuitenkin yksi niistä valmistajista mm. HTC:n ohella, jotka tekivät Androidia tunnetuksi sen alkuaikoina. Nyt jos katsoo 10 vuoden taakse, niin silloisesta top10:stä aika moni valmistaja laittanut pillit pussiin tai on enemmän tai vähemmän huonossa jamassa Samsungia ja Applea lukuunottamatta.
Smartphone Shipments
(in Millions)
200920102011
Samsung
6.4​
24.5​
97.4​
Apple
25.1​
47.5​
93.0​
Nokia
67.8​
100.1​
77.3​
Research in motion
34.5​
48.8​
51.5​
HTC
10.4​
23.9​
44.4​
Sony Ericsson
3.1​
10.7​
21.1​
LG
0.9​
6.1​
20.2​
Motorola
5.7​
13.8​
18.6​
ZTE
0.0​
1.1​
11.5​
Huawei
0.5​
3.5​
18.4​
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Kylläpä nuo määrät olivat pieniä vuonna 2011, nykyään myydään 300-400 miljoonaa puhelinta per vuosineljännes. Niin ne ajat muuttuu.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Kylläpä nuo määrät olivat pieniä vuonna 2011, nykyään myydään 300-400 miljoonaa puhelinta per vuosineljännes. Niin ne ajat muuttuu.
Tämä oli hieno video noihin aikoihin ja toimi hyvin androidin markkinoinnissa alustan epäilijöille.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Kylläpä nuo määrät olivat pieniä vuonna 2011, nykyään myydään 300-400 miljoonaa puhelinta per vuosineljännes. Niin ne ajat muuttuu.
Nuo minun viestin lukemat koskivat vain älypuhelimia. Esim. Nokia toimitti vuonna 2011 kokonaisuudessaan yli 400 miljoonaa puhelinta, kun peruspuhelimia meni enemmän. Mutta on ne toimitusmäärät joka tapauksessa nousseet.

LG oli muuten 2011 Q1 älypuhelinten toimitusmäärissä kolmanneksi suurin.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Seuraavana vuorossa luultavasti Sony ellei pystyvät lopulta kääntämään puhelinbisnaksen voitolliseksi.
Hyvältä jo näytti edellisvuonna.
 
Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 110
Se joka toisi kohtuuhintaisen noin 4-5" android tai vastaavan olisi hyvin myyty yksilö. lähes 6" on liian iso ja epämukava
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Se joka toisi kohtuuhintaisen noin 4-5" android tai vastaavan olisi hyvin myyty yksilö. lähes 6" on liian iso ja epämukava
Olisiko, vai oletatko itsesikaltaisten olevan todellisuutta suurempi joukko? Itsekin tykkään että luurit ovat turhan isoja, mutta ei ne valmistajat niistä isompia tee isommaksi tekemisen vuoksi, vaan koska kuluttajien ostokäyttäytyminen on ohjannut sen siihen suuntaan.
Olihan tässä ainakin vahvoja huhuja ellei varmistettua tietoa sekin, että Applen mini-malli myi paitsi vähiten sukupolvestaan, myös selvästi odotuksia vähemmän
 
Kyllä meitä pienempiä haluavia on enemmänkin. Applen pääasiallinen käyttäjäkunta haluaa elvistellä joten kallein myy.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
6 " Saisi valmistettua kohtuu kokoisen jos näytönreunukset tehtäisiin pieniksi.
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
810
Kyllä se taitaa valitettavasti niin olla, että isommat ruudut myy paremmin, etenkin Kiinassa ja Intiassa. Kyllä niitä pieniä olisi enemmän tarjolla, jos niitä menisi paljon. Samsungkin taisi luopua jo pienemmistä malleistaan.

LG:n kohdalla mentiin niin kauan matalalentoa, että ihme että näinkin kauan jaksoivat. Tiettyjä vahvuuksia ei osattu hyödyntää, tai sitten esim. noita äänipuolen juttuja ei vaan arvostettu tarpeeksi.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Se joka toisi kohtuuhintaisen noin 4-5" android tai vastaavan olisi hyvin myyty yksilö. lähes 6" on liian iso ja epämukava
Monet haluaa sitä mutta harminloisesti ei se myy. Tommoset tuuaan jollain d-luokan prossulla ja jo vanhentuneella raudalla ja on jo lähtien joku 99e puhelin millä ei lue ees iltasanomia
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Kyllä meitä pienempiä haluavia on enemmänkin. Applen pääasiallinen käyttäjäkunta haluaa elvistellä joten kallein myy.
Olen itsekin pienempien puhelinten ystävä ja markkinoilla parhaillaan tasan 1 vaihtoehto ellei halua ostaa pari sukupolvea vanhoja malleja.
Eli vaihtoehtoja ei ole ja itsekin näkisin että niitä myytäisiin ihan ok määrä jos ominaisuudet ovat kohdallaan eikä liian karsittuja.
Yksi keskihintaluokan mallia ja yksi highend malli sopisi hyvin markkinoille.
Itsellä vielä samsungin S10e malli käytössä ja luultavasti joudun vielä sitä käyttämään.
 
Liittynyt
08.10.2017
Viestejä
259
Harmi homma, vaikka onhan tuo ollut odotettavissa. G3 ja G4 aikaan olivat aika suosittuja puhelimia jos en ihan väärin muista ja hyviäkin varsinkin kameran osalta. Itselläni oli G4 silloin ja niissähän oli bootloop ongelma, joka tuli omaankin puhelimeen. Nykyään vähän kahden kauppaa (Apple ja Samsung) jos kunnon lippulaivapuhelimen haluaa. Ennen oli sentään valinnanvaraa. Usa voisi lopettaa perseilyn Huawein suhteen, että saataisiin edes se oikeasti paras valmistaja takaisin markkinoille ilman rajoituksia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
Kyllä se taitaa valitettavasti niin olla, että isommat ruudut myy paremmin, etenkin Kiinassa ja Intiassa. Kyllä niitä pieniä olisi enemmän tarjolla, jos niitä menisi paljon. Samsungkin taisi luopua jo pienemmistä malleistaan.

LG:n kohdalla mentiin niin kauan matalalentoa, että ihme että näinkin kauan jaksoivat. Tiettyjä vahvuuksia ei osattu hyödyntää, tai sitten esim. noita äänipuolen juttuja ei vaan arvostettu tarpeeksi.
Ei tainnut xiaomillakaan olla myyntiä kun pieniä ei tehdä enää.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Monet haluaa sitä mutta harminloisesti ei se myy. Tommoset tuuaan jollain d-luokan prossulla ja jo vanhentuneella raudalla ja on jo lähtien joku 99e puhelin millä ei lue ees iltasanomia
Sinne puhelimeen kun pitää laittaa se fyysisesti isokokoinen piiri, kaikki antenit ja muut killikkeet ja sitten vielä akunkin pitäisi olla ainakin 3000mha ettei nyt ole ihan antiikkisen kokoinen ja puhelimen pitäisi myös olla ohut, niin ohhoh, eipä siitä tehdä mitään 5" laitetta sitten enää...
Jostain on karsittava, jos haluaa tehdä pienen puhelimen
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791

Miten tilanne eroaa nähden 5 vuotta sitten, onko puhelimen sisälle tullut paljonkin lisää tavaraa, tai onko akun fyysiset mitat kasvaneet?
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Miten tilanne eroaa nähden 5 vuotta sitten, onko puhelimen sisälle tullut paljonkin lisää tavaraa, tai onko akun fyysiset mitat kasvaneet?
+5G piiritasolla ja anteenina
+puhelimet ohentuneet
+akku fyysisesti kasvanut
+kamerat kasvaneet
+puhelimet ehkä vielä vähän ohuempia kuin ennen
+screen to body ration parantunut
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 545
Harmillinen juttu, mutta toisaalta mitään hyvää G3:n jälkeen ei olekaan tullut.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
+5G piiritasolla ja anteenina
Piiritasolla integroituna. Antennien tilantarpeesta en sano mitään, kun ei ole tietoa.
+puhelimet ohentuneet
Puhelin voisi olla oikein hyvin sentin paksu, ehkä 1,5 cm kin menee, jotta saadaan isompi akku, paremmat kamerat ja muuta hyvää. Tuo ohuuden tavoittelu on vain typerää.
+screen to body ration parantunut
Vaikuttanee eniten itse näyttöön, vähäsen ylä- ja alareunaan. Lisäksi fyysiset alapainikkeet ovat kadonneet, joka tuo lisää tilaa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Piiritasolla integroituna. Antennien tilantarpeesta en sano mitään, kun ei ole tietoa.

Puhelin voisi olla oikein hyvin sentin paksu, ehkä 1,5 cm kin menee, jotta saadaan isompi akku, paremmat kamerat ja muuta hyvää. Tuo ohuuden tavoittelu on vain typerää.

Vaikuttanee eniten itse näyttöön, vähäsen ylä- ja alareunaan. Lisäksi fyysiset alapainikkeet ovat kadonneet, joka tuo lisää tilaa.
SOC:t ovat käsitykseni mukaan fyysisesti melko isoja nykyään, sitä en toki osaa arvioida että paljonko 5G vaikuttaa asiaan.

Voisi olla paksuja, mutta kun ei ole. Kuluttajat eivät halua, tai näin valmistajat asian näkevät

Ei vaikuta sinänsä kokoon negatiivisesti, vaan jopa positiivisesti, mutta ihmiset katsovat että "ennen oli pieni puhelin ja 5" nyt jättiläinen 6"" vaikka itse laite onkin yhtä iso, kehykset näytöltä vain poistuneet. Ja kuvasuhde on myös pidentynyt, joka kasvattaa näytön tuumakokoa nostamatta pinta-alaa juurikaan
 
Testostenori

Filter Coffee, Not People
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
351
G4 oli kyllä hienon näköinen puhelin. Samoin flex 2 oli hauskan erilainen. Jälkimmäinen oli itsellä käytössä jonkin aikaa, mutta akun kesto oli huono ja luuri ylikuumeni. Olihan se kaareva näyttö hauska ja herätti kyllä keskustelua ja ihmettelyä.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 683
"Toimijoiden pieni määrä mahdollistaa sen sijaan vielä kovemman kilpailun " Kiitos erihyvä, täytyy yrittää opetella toi ulkoa.

Mulle on yksi hailee mitä puhelimia LG tai Apple tai yksikään muu tekee.

Mutta kilpailun vähentyminen tekee kaikista vaan kalliimpia. Mua ei kiinnosta maksaa suht tavallisesta puhelimesta satasta enempää, uutena.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Miten se hieno S-ketjun johtajan leiskautus meni." Toimijoiden vähentyessä markkinat tehostuvat". Yritin googlettaa mutta Google ei osannut neuvoa mikä se täsmällinen heitto oli.

Mulle on yksi hailee mitä puhelimia LG tai Apple tai yksikään muu tekee.

Mutta kilpailun vähentyminen tekee kaikista vaan kalliimpia. Mua ei kiinnosta maksaa suht tavallisesta puhelimesta satasta enempää, uutena.
Jukka Ojapelto S-ryhmä sanoi:
Toimijoiden pieni määrä mahdollistaa sen sijaan vielä kovemman kilpailun
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Mua ei kiinnosta maksaa suht tavallisesta puhelimesta satasta enempää, uutena
En tiedä miten tänä päivänä, mutta satkun (vai oliko 150, Ei väliä) nokia 3.1 on kyllä aika kehno. Tällä en tarkoita pelaamista tai yökuvausta, tai muuta vastaavaa, vaan ihan peruskäytössä jumittaa aika usein. Puhelin on ollut äidillä reilu 2,5 vuotta. Sen sijaan vanha sony z5 toimii ihan hyvin ilman jumituksia. Eli tämän perusteella heittäisin, että kannattaaa investoida vähintään 200 € älypuhelimeen tai sitten tyytyä peruspuhelimeen.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795

No se oli aika huono heitto. Jos tietää mistä asiat koostuu kuten Qualcommin piiri, niin uusimmankin androidin saa esim. LineageOS:n voimin vuosiakin vanhoille luureille. Ja hintaa ei todellakaan ole ollut kaikissa 200€.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
424
Onhan tuolla useampaakin alle 200€ puhelinta myynnissä.

Tuollaisella selailee nettiä ihan hyvin ja hoituu muutkin asia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 351
En tiedä miten tänä päivänä, mutta satkun (vai oliko 150, Ei väliä) nokia 3.1 on kyllä aika kehno. Tällä en tarkoita pelaamista tai yökuvausta, tai muuta vastaavaa, vaan ihan peruskäytössä jumittaa aika usein. Puhelin on ollut äidillä reilu 2,5 vuotta. Sen sijaan vanha sony z5 toimii ihan hyvin ilman jumituksia. Eli tämän perusteella heittäisin, että kannattaaa investoida vähintään 200 € älypuhelimeen tai sitten tyytyä peruspuhelimeen.
Nykyään saa 150e paljon parempaa rautaa kuin tuo nokia 3..1 roska.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Olisiko, vai oletatko itsesikaltaisten olevan todellisuutta suurempi joukko? Itsekin tykkään että luurit ovat turhan isoja, mutta ei ne valmistajat niistä isompia tee isommaksi tekemisen vuoksi, vaan koska kuluttajien ostokäyttäytyminen on ohjannut sen siihen suuntaan.
Olihan tässä ainakin vahvoja huhuja ellei varmistettua tietoa sekin, että Applen mini-malli myi paitsi vähiten sukupolvestaan, myös selvästi odotuksia vähemmän
Tosin 12 Minissäkin on 5,5 tuuman näyttö eli onko sekään mitenkään älyttömän kompakti
Sonyltä muuten pitäisi olla tulossa samankokoinen kapine
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 205
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Tosin 12 Minissäkin on 5,5 tuuman näyttö eli onko sekään mitenkään älyttömän kompakti
Sonyltä muuten pitäisi olla tulossa samankokoinen kapine
iPhone 12 Mini on pienempi kuin Sonyn Compact mallit. Nykyään ei kannata tuijottaa pelkästään näytön kokoa, kun erilaiset kuvasuhteet vaikuttavat niin paljon lopputulokseen. Huhuttu Sonyn pikkupuhelin on todennäköisesti Japaniin suunnattu "Ace 2" eikä siis uusi Compact malli.
Tämä ei muuten liity millään tavalla uutiseen, niin jatketaan vaikka alla olevassa ketjussa.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
On tämä kanssa keskustelua. Jos porukka oikeasti luulee, että satasen luurilla ei lueta edes Ilta-Paskaa, niin mitä siihen voi sanoa? Noh ehkä sen, että ehkä kannataisi lukea jotain muuta, jos klikkiotsikointi alkaa näkyä jo jutuistakin.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Sinänsä sääli että LG lopettaa puhelinbisneksen. Yhtiö oli kuitenkin yhteen aikaan tunnettu innovatiivisuudesta ja oli kuitenkin yksi niistä valmistajista mm. HTC:n ohella, jotka tekivät Androidia tunnetuksi sen alkuaikoina.
XDA oli muuten listannut LG:n innovaatiot, jotka muut valmistajat toivat myöhemmin omiin laitteisiinsa.
  1. Capacitive Touchscreen (LG Prada 2007)
  2. Ultra-wide Angle Camera (LG G5 2016)
  3. Removing front hardware buttons for thinner bezels (LG G2 2013)
  4. Manual/Pro Camera Mode (LG G3 2014)
  5. Quad HD Resolution Display (LG G3 2014)
  6. Longer/Taller Aspect Ratio (LG G6 2017)
  7. Double-tap to Wake/Lock (LG G2 2013)
Tuota listaa kun katsoo, niin ei ole ihme, että @Juha Kokkonen antoi LG G2 ja G3 malleille toimituksen valinnan vanhan sivuston aikaan. LG G4:n kohdallakaan valinta ei tainnut olla kaukana. Ehkä ihan hyvä niin, kun LG sössi sen päivitykset myöhemmin. Joka tapauksessa 2013-2015 oli LG:n kulta-aikaa puhelinmarkkinoilla.

LG G5 floppasi modulaarisen rakenteen vuoksi eikä LG G6:n kanssa hommaa saatu vietyä maaliin asti, vaikka ihan kelpo puhelin olikin kyseessä. SD835 piirien kanssa taisi olla jotain saatavuusongelmia, niin LG päätyi käyttämään edellisen vuoden SD821 piiriä.

Lisäksi LG:llä on ollut erikoisia kokeiluja aina välillä. Mieleen on jäänyt LG G Flex -sarjan taipuvat näytöt ennen taittuvia näyttöjä, LG V -sarjan lisänäytöt ja viimeisimpänä LG Wing. Moni muukin valmistaja on tuonut vuosien saatossa uusia innovaatioita markkinoille mutta LG kunnostautui tässä erityisesti. Toivottavasti joku valmistaja kykenee täyttämään kyseisen paikan markkinoilla.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Viimeisiä viedään, LG on ilmoittanut sulkevansa bootloaderin lukituksen avauspalvelun vuoden vaihteessa. Jos custom ROMit kiinnostavat, niin lukitus kannattanee poistaa vielä tämän vuoden puolella.
Jäljellä olevat päivitykset:
Luulisi ettei tämä ole mitenkään vaikeea tai kallista pitää as it palveluna.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 470
Viestejä
4 163 201
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom