Jokaisen, joka tuntee kiinnostusta näihin ns. "kristittyihin"
* lahkoihin, kannattaisi kyllä ensin tutustua niihin jonkun muun, kuin lahkon itsensä tarjoaman materiaalin, tai sen edustajien kertomien mielikuvitusjuttujen sijaan. Esim. Jehovan todistajista löytyy paljon suomeksi tietoa, niin netissä kuin myös kirjojen muodossa. Tämä lienee syynä, että todistajuus on länsimaissa pienentymässä koko ajan; sivistynyt ihminen välttää tällaisia porukoita.
Väkisin mieleen tulee, että aloittaja ei ole tosissaan, mutta jos on, niin kannattaa ottaa selvää mihin porukkaan on yrittämässä sisään. Huolellinen tutustuminen saanee järjen valon paljastamaan näiden porukoiden raadollisuuden ja unohtamaan asian. Et luultavastikaan tarvitse tällaisia porukoita, päinvastoin.
Lestadiolaisuus on todistajuutta paljon yleisempää ja hyväksyttävämpää Suomessa, kuin vaikka mainitut Jehovan todistajat. Onhan jopa pääministerimme, superälykäs Suomen pelastaja
Juha Sipilä lestadiolainen.
Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että myös heidän (lessut) uskonnossaan on paljon syviä pimeitä puolia, erityisesti sen vanhoillislestadiolaisuuden haarassa.
Lestadiolaisuus on onneksi todella sisäänpäin kääntynyttä porukkaa, johon ulkopuolisen on (käsittääkseni) vaikea päästä sisään.
Voit toki mennä tilaisuuksiinsa, mutta saanet olla aika rauhassa, vaikka kävisit useamminkin. Toisin on esim. yhden älyttömimmän ja vaarallisimman lahkon, Jehovan todistajien kanssa, joka tekee paljon töitä saadakseen edes yhden kaksi jäsentä lahkon ulkopuolelta sisään vuodessa. Tähän JT-porukkaan ei kannata todellakaan liittyä.
Jos lestadiolaisuus kiinnostaa aloittajaa oikeasti, kannattaa lukea vaikkapa
Aila Ruohon kirja Pyhät, pahat ja pelokkaat. Kirja kertoo useamman "kristillisen" lahkon ongelmista ja painostuksesta joihin näiden porukoiden jäsenet pahimmillaan joutuvat. Ne lupaavat paljon hyvää, mutta kasteen jälkeen voit pikkuhiljaa huomata, että olet sitoutunut johonkin mihin et todellakaan tiennyt liittyneesi.
Voimakkaat/aikuisena mukaan liittyneet yksilöt toki pääsevät eroon tällaisista hihhuleista, mutta aina tilanne ei ole pelkästään itsestä kiinni (näin on esim. jos paljon sukua kuuluu hihhuleihin joista on eroamassa).
Ja jotta kenellekään ei hiipisi mieleen, että mollaan nyt pelkästään "kristillisiä" pimahtaneita, niin jos minun viestejä on tullut vähänkään tutuksi esim. Kulttuurin rikastumis -ketjussa, niin ei voine välttyä siltä, että en pidä samasta kuin kristillisyys, alun perin suusta suuhun, levitetystä paimentalaistarinoista pohjautuvasta islamismista pätkän vertaan siitäkään. Olen tutustunut myöskin islamilaisuuteen lukemalla esim. useamman kirjan
Jaakko Hämeen-Anttilalta, sekä netissä löytyviin aineistoihin, ja sen perusteella voin todeta, ettei moinen kuulu sivistyneeseen länsimaiseen yhteiskuntaan, edes näiden kristillishihhuleiden vertaa.
Ja lopuksi. Minua ei kiinnosta keskustella tästä aiheesta enempää, varsinkin tuntuu, että tämä ketju on tarkoitettu alunperin räbään. Halusin kaiken varalta kommentoida aloittajalle, että ei kannata suinpäin yrittää johonkin porukkaan josta on vain pintapuoliset uskomukset tiedossa. Esim. yhteisöllisyydestä on ulkopuolisen varmasti vaikea päästä nauttimaan, vaikka kuinka hengailisi mukana. Toki kun on ihmisistä kysymys, aina on poikkeuksia. Mutta ei kannata joutua mukaan.
* Kristityt on mainittu useamman kerran lainausmerkeissä siksi, että esim. Jehovan todistajia ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua kristilliseksi porukaksi, vaikka itse itseään kristityiksi kutsuvat. En tosin arvosta kristittyjäkään kuin sen verran, että kuuluvat kulttuurimme enemmän kun muslimit.
Sori siitä. Mukavaa päivää kaikille, ilman uskontoja.
Edit. Ja vielä: missä islam, siellä riitely.