Legot - Yleinen ketju

5-10 sopivan kokoista rasiaa/laatikkoa mihin lajittelee omien kriteerien mukaan tiettyjä paloja per loota, en ainakaan itse jaksanut viritellä mitään sihvilöitä tms vaan se laatikoiden käsin myllääminen oli osa rakentamisprojektia. toissa kesänä tuli pari isoa lootaa (40-50L? per loota) lajiteltua ja jahka oli lajiteltu niin kirjahyllyn täydeltä tuli kasattua eri settejä jälkeenpäin kun selvittelin mihin kaikkeen on osat tallella. kiva pikku kesäprojekti ja osa seteistä onkin jo lähtenyt serkun naperoille uuteen kotiin.
 
Onko kokemuksia ison määrän legojen järjestämisestä ? Pojalla +20 settiä kaikki samassa läjässä, niin erittäin aikaa vievää ruveta kokoamaan ohjeen mukaan, kun paloja ei löydy.
Amazonista saisi mm päällekkäisiä eri kokoisia sihvilöitä, jolla teoriassa saisi palat koon mukaan kasoihin ja näin ehkä nopeuttaisi kokoamisia.

Pari kertaa vuosien varrella tullut juniorien legot järjestettyä ja rakennettua uudelleen, itse ainakin todennyt hyväksi taktiikaksi järjestää värien mukaan, samalla siirtänyt omaan rasiaan teipin tai printin omaavat palat.
Rakentamisen aloittanut ns helpoista sarjoista mihin menee paljon yleisiä osia, rakentanut sitten 3-6 sarjaa samaan aikaan, vaihtaen aina jos tuntuu ettei puuttuvia osia tunnu löytyvän.
 
Värien mukaan on ok, mutta jos palikoita on todella paljon niin tyypin mukaan suosittelen järjestämään. Sitten jos jotain tyyppiä on paljon niin sitten niitä värien mukaan, esim. vastavärejä samaan niin ei ole miljoonaa eri kuppia.

Jos kaikki värit on isosta määrästä samassa niin jonkun pikkunikaleen löytäminen käy hankalaksi kun sitä ei nopeasti välttämättä erota muista samanvärisistä.
 
Jos kaikki värit on isosta määrästä samassa niin jonkun pikkunikaleen löytäminen käy hankalaksi kun sitä ei nopeasti välttämättä erota muista samanvärisistä.
Vahvasti tämä. Palikoiden määrä talossa on jo kauan sitten ylittänyt 100 tuhatta ja kokeilin muutama vuosi sitten lajitella palikat värien mukaan. Oli siitä tietysti sen verran iloa, että lähtökohtaisesti tiesi punaisen palikan olevan siinä laatikossa jossa on punaisia jolloin riitti kun kaatoi sen lattialle ja etsi palan. Mutta pienemmän palan etsintään meni edelleen tolkuttomasti aikaa joten nyt on menossa lajittelu tyypeittäin. Tarvitaan vaan ihan tolkuton määrä rasioita ja aikaa mutta ehkä tämäkin projekti joskus valmistuu.
 
Löytyi kaapin perältä lajitelma vanhoja lego ajoneuvoja, vissiin jostain 60-70 luvulta. Osaako kukaan sanoa näistä mitään? Haluaisin myydä pois pölyttymästä, mutta hintatasoa vaikea arvioida, enkä oikein tiedä missä näitä kannattaisi kaupitella.

20250430_111501 – kopio.jpg
 
Löytyi kaapin perältä lajitelma vanhoja lego ajoneuvoja, vissiin jostain 60-70 luvulta. Osaako kukaan sanoa näistä mitään? Haluaisin myydä pois pölyttymästä, mutta hintatasoa vaikea arvioida, enkä oikein tiedä missä näitä kannattaisi kaupitella.

20250430_111501 – kopio.jpg
Oletko Bricklinkistä katsonut, sieltä löytyy kategoria noille?

Sitä en tiedä onko yhtään myynnissä että voisi hintaa arvioida...

Edit. Siellä on siis myös se price guide, josta näkee myyntihintoja jos on käynyt kaupaksi vaikka juuri nyt ei myynnissä ole, mutta tuskin noissa hirveitä kauppamääriä on...
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
278 837
Viestejä
4 800 268
Jäsenet
77 806
Uusin jäsen
banditti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom