Laskettelu

Mietin että jos Lapin sijaan ajaisinkin hiihtolomalla etelään. Onko Jasnan tai Zakopanen rinteistä kokemusta? Noihin ei ole Tallinnasta "kuin" n. 1400km eli la aamulla jos lähtee Tallinnaan niin Sunnuntai-Iltana olisi perillä, yksi yö molempiin suuntiin jossain Puolan rajalla

Zakopane ja Tatranska Lomnica koettu joskus 5-6 vuotta sitten. Rinteet ja varsinkin hintataso ihan ok, mutta kokoluokka on alppeihin nähden lähempänä Lappia. Zakopanen kalusto astetta vanhempaa ja Lomnics vedetty uudempaa hissiä rahalla. Paras asia oli Tatra Tee, joka yhtä hyvä kuin Jägertee, mutta kuivempi.

Itse en tuonne enää varmaan ikinä kaipaa, mutta onhan tuo omalla tavallaan kokemus. Ärsyttävin asia on yleinen itäblokin hiihtokulttuuri ja jengi painelee ihan miten sattuu. Ihan kuin olisi ysärillä Vuokatissa UV:n jälkeen.

Jasna oisi aika helposti saavutettavissa ja se voisi olla ihan jo rinteiltään vähän isompaa.

Tallinnasta ajamiseen saanee varata hyvin aikaa. Krakovastakin meni aika reippaasti aikaa kun tiet on mitä on etelään ja liikennettä reilusti ainakin viikonloppuisin.
 
Salla kaamosaikaan. Tuossa joulukuun alkupuolta olisi mahs mennä.
En ole tuolla koskaan käynyt ja aurinko 3 tuntia horisontin yläpuolella.
Kommentteja paikasta.
Muutama vuosi sitten tuli käytyä Itä-Lapin kierroksella yhtenä päivänä. Pieni ja sympaattinen paikka, middle of snowhere vai miten se mainoslause meni. Rauhallista oli keväthangilla, sai tykitellä menemään niin paljon kuin polvet antoivat myöden ankkurinousuilla. Mukavia rinneprofiileja näin aktiiviharrastajalle. Toki kun "naapurissa" Suomu ja Pyhä, ei tullut useampaa päivää tuonne ajeltua, vaan ekstrapäivänä valinta kohdistui Suomuun.

Alkutalvi ennen joulusesonkia niin vaikea sanoa kuinka hanakasti avaavat rinteitä, jos väkeä on vähän. Esimerkkinä viime marraskuulta. Hyvä alkutalvi, Levillä aikalailla kaikki tuolihissit ja niiden rinteet auki tai treenikäytössä. Naapurissa Ylläksellä yksi rinne huipulta alas, koska väkeä se noin 30 henkilöä koko paikassa. Itse viihdyn, koska en tarvi kuin yhden huippurinteen ja hissin viemään takaisin ylös, mutta monelle muulle olisi ongelma.

Ja juu aurinkoahan näkyy, jos näkyy, usein ei, sen pari tuntia eli keinovalossa lasketaan. Toisaalta kaamokseen liittyvä hämäryys ja yllättävän iso valoisuus ovat kokemisen arvoisia asioita vuodesta toiseen. Nimim. autojuna pohjoseen varattuna marras-joulukuun taitteeseen ja siitä sitten kelien ja fiiliksen mukaan länteen tai itään ja kausi viimeistään käyntiin ellei tule aiemmin Kuusamossa pyörähdettyä sukuloimassa ja avamassa kautta säilölumella.
 
Senverran tuo Jasna - ajatus etenee että varasin alustavasti puolimatkan hotellin. Tulisihan tuossa samalla kokeiltua Via Baltica kun ei ole aiemmin tullut ajettua
Screenshot_20240915_155336_ABRP.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Salla kaamosaikaan. Tuossa joulukuun alkupuolta olisi mahs mennä.
En ole tuolla koskaan käynyt ja aurinko 3 tuntia horisontin yläpuolella.
Kommentteja paikasta.

Pari kertaa käynyt ja 2v sitten oltiin juuri Marras-Joulukuun vaiheessa pidennetty viikonloppu Sallassa. On vähän tuurista kiinni onko muutakuin eturinne vielä tuolloin auki.
Hyvin pieni paikka muutenkin, mutta kiva mesta kyllä joka tapauksessa. Sekä Rukalle ajaa n. tunnin jos haluaa sielläkin käydä samalla reissulla, kun siellä yleensä paremmin tuohon aikaan rinteitä auki.
Rinteet on Suomen mäiksi hyviä ja hyvin vähän kanssalaskijoita Sallan rinteillä ylipäätään, lautailijana vitutti tosin ankkurihisseissä seisoskelu.

Ensitalven kohteeksi valikoitui meilläkin Cervinia (Tammikuussa), itselleni jo neljäs kerta tuolla.
Aina osunut tuollakin täydelliset säät reissuilla ja ei oo ollut hissit kiinni, niin toivotaan että sama putki jatkuu edelleen.
 
Tulevaa laskukautta varten hankinnassa on uudet rinnesukset. Vaan mitkä, olen sitä koittanut selvittää ja nyt kysyisinkin hieman apuja täältä.

Hieman taustaa: Olen 179cm ja 105kg. Olen lasketellut paljon 15-vuotiaaksi asti ja sitten siirtynyt lumilautaan kunnes vuosi sitten yli nelikymppisenä viikon mittaisella laskettelureissulla 2023 keväällä Cerviniassa päätin vuokrata sukset (Elan Amphibio 16 Ti2 Fusion, 2018/2019 mallia, 166cm tai 172cm, en muista, R14,5/R15,7) ja rakastuin näiden suksien myötä uudestaan lasketteluun. Kyseiset sukset toimivat oikein hyvin kaikenlaisissa tilanteissa, ylhäällä huipulla pakkaslumessa ja myöskin alhaalla laaksossa loskalumessa.

No, tämän myötä viime vuoden syksynä hankin Mardosportilta suunnilleen samoilla spekseillä olevat sukset, valinta osui Salomon 24 Hours Maxeihin, v. 2021 mallisiin, 170cm pituisiin, R15. Eivät tosiaankaan tarjonneet samaa fiilistä kuin nuo Elanit. Levotonta käytöstä vaikka käytin suksia Helsingin SkiServicessä pohjia ja kantteja huoltamassa. Kääntyvyys oli aika lailla heikkoa, kantit ei oikein toimineet. Näillä suksilla ei voinut tehdä lyhyitä tai pitkiäkään käännöksiä kivasti. Testattu Messilässä, Himoksella, Luostolla ja Suomulla.

Sitten Torissa tuli vastaan Stöckli Stormrider 88:set, 2018/2019/2020 malliset, 177cm ja R19. Tykkäsin näillä laskea sinisillä ja helpohkoilla punaisilla rinteillä lujaa ja pitkillä käännöksillä. Näillä tuli laskettua Luostolla, Pyhällä ja Suomulla hiihtolomalla. No, viime maaliskuussa sitten alpeilla Skiwelt Wilder Kaiser Brixentalissa, Zillertal Arenassa ja Hochzillertalissa huomasin etenkin iltapäivällä loskalumien ja -kumpareiden aikana, että ovat tosi huonot sukset tiukkoihin käännöksiin sekä myöskin jyrkemmissä punaisilla ja mustilla rinteillä ne ei oikein toimineet, kun nämä sukset tarvitsevat nopeutta että kääntyvät nätisti. Ja näissä haastavimmissa rinteissä nopeudet tulevat turhan isoiksi..

No, nyt harkinnassa on kohtuuhintaiset sukset, joko Atomicin Redster Q6:set tai Q7.8:set. Q6:n puolesta puoltaa mm. testivoitto all-rounder suksien joukossa (Ski Review 2023/2024: Men Allround), mutta mietin myöskin että kannattaisiko ottaa pykälää "paremmat" sukset, eli Q7.8:set, ku niissä on Revoshock C "väpätyksenvaimennin" tms ja 5mm leveämpi pohja (84,5mm vs Q6 79,5mm)?

Tykkään siis lasketella enimmäkseen (90-95%) hoidetuissa rinteissä, lyhyillä ja pitkillä käännöksillä, joskus "liukuen", joskus carvingtyylillä. Isona plussana olisi se, että sukset kääntyisivät helposti loska-/iltapäivälumen kumpareikossa rinteen alaosassa. Olisiko ehdotuksia? :geek: Mainittakoon vielä, että luokittelen itseni keskivertoa paremmaksi laskijaksi. En kuitenkaan ihan expertiksi.
 
Käy kokeilemassa PuSun Kelo-mallia. Voi laskea leppoisasti tai reilummin, kestävät ihan hyvin vauhtia. Eivät ole kylläkään enää kohtuuhintaiset.
 
Onkos palstalaiset avanneet kauden? Eikös etelässäkin joku pieni keskus säilö lunta ja pitänyt mäkeä auki jonkun päivän? Tai menossa mäkeen? Viikonloppureissua suunnittelin marraskuulle Rukalle, mutta sen verran lämpöisiä kelejä riittänyt, ettei raaski pelkästään Saaruan mäkien takia ajella Koillismaalle. Seuraava tähtäin itsenäisyyspäivän tienoilla, josko saisivat Levillä avattua uuden Levi Six hissin ja pari hyvää rinnettä. Toiveissa myös naapurissa Ylläksellä huipun rinteitä auki, mutta saapa nähdä. Ensi viikolla taitaa vihdoin pakastua ja rinteitä päästään lumettamaan.
 
Kahteen kertaan oltu Rukalla ja etelässä olisi Vihti jo auki. Ruka on ajankohtaan nähden kohtalaisen nihkeässä vedossa, kun lämpötilat seilanneet miten sattuu. Nyt ennusteet näyttävät pikkasen paremmalle ja parissa viikossa tilanne voi olla jo toinen. Jo nytkin viikon pakkasputki -2..-4'C auttoi siihen, että saivat Rukalla ison puolen parkista lumetettua ja avattua. Nykykalusto lumetuksen suhteen alkaa olemaan kohdallaan eikä kauhean pitkiä pätkiä edes vaadi niin saavat jo rinteitä lisää auki.

Jälkikasvulle suunnitelmissa elämänsä kisakevät 1,5kk road-trip parin laskukaverinsa kesken - auto/laiva -kombo Travemunden kautta & takaisin ja alpeilla isompi kierros: Laax, Innsbruck/Mayrhofen, St. Anton, Flachau, Kaprun/Kitzsteinhorn ja Corvatsch. Jokaisessa noin viikon verran.
 
Viimeksi muokattu:
No aika juttu, kyllä. Viimeksi joulukuussa 2007 ollut suomalainen, eli Palander, noin korkealla miesten alppihiihdossa.

Kumma, ettei mikään kanava tätä näyttänyt. Ilmeisesti oletusarvot suomalaisten menestyksestä olivat nollissa silloin, kun ohjelmakarttaa on laadittu. YLEkin vaikuttaa tänä vuonna panostavan enemmän syöksylaskun ja Super-G:n televisiointiin, koska luultavasti ajattelivat Elian Lehdon olevan paras suomalainen alppihiihdossa tällä kaudella.
 
Totta. Minua sinänsä ei suomalaisten menestys pistä innostumaan, minusta kiinnostavampaa on nähdä miten tauoiltatulleet pärjää, kuten Brasiliaa edustava norjalainen kauden kinatauolta ja Hollantia edustava itävaltalainen 5? vuoden eläkkeen jälkeen. Toki neljännes porukasta on aina toipilaita, mutta esim. nyt on kiinnostava nähdä miten Vlhova tulee pärjäämään loukkantumisensa jälkeen, varsinkin kun Holdener nousi hämmentävän äkkiä liki kärkeä oman nilkkansa kanssa.

Mutta rankka laji, kuten tokin moni muukin, riskitasot toista kuin meillä harrastajilla, sidetekniikka ei ole vieläkään kovin korkealla ja kisaajat joutuu käyttämään "varmuuden vuoksi" säätöjä, joilla polvet kovilla, "jottei vaan suksi aukeaisi ainakaan liian helposti".

Ja aika moni tuolla sijoilla 20->100? on ollut loukkaantumiskierteessä koko uransa. On helpompiakin ammatteja. Tekee vaikka mononpohjaillisia tyhmille, ja laskee vapaa-aikana. Ei tarvitse edes avata solkia joka laskun jälkeen ;-)
 
Onko paljon vaarallisempaa lajia?
Siis aivan mahtava ja hieno laji, mutta kova siinä kilpaileville, kun virhe tarkoittaa helposti vakavaa loukkaantumista.
 
Juu, ei jatketa, maailman turvallisin laji.

Mutta ei paljoa innosta keli ja lumitilanne:
1732528945451.png
 
Viimeksi muokattu:
Pohjoisessa kelejä alkaa olla, viikonlopulta hienoja kuvia somessa. Rinteitä vielä nihkeästi auki ja nekin varattu kepinkiertäjille. Tavan tallaajan alkukausi kaventunut, kun Keski-Euroopan ihmeet löytäneet Lapin alkutalven olosuhteet ja tietysti Levi/Ruka/Suomu jne. panostavat kovasti isoihin ryhmiin jotka tuovat rahaa kassaan.

Sunnuntaina Kuusamoon eli tällä kertaa menee kauden avaus joulukuun puolelle, mutta viime talvi taisi olla poikkeusvuosi omalta osalta. Vuosi sitten tuli käytyä kolmen laskupäivän keikka Levi-Ylläs akselilla marraskuun lopulla ja 6.12. näemmä alkanut kausi lähimäessä. Eiköhän itsenäisyyspäiväksi saada rinteitä auki etelässäkin.

Aijaij kohta pääsee taas mäkeen!
 
Onko porukka mennyt alppimatkoilla ja SAS:sin lennoilla? Alppimatkojen sivuilla lukee, että SAS:in lennoilla suksipussissa saisi kuljettaa vaan yhden parin suksia. Tarkistaako tuota kukaan missään vaiheessa lentokentällä? Finnairilla ainakin henkilökuntaa kiinnostaa vaan lisämatkatavaran paino.
 
Tulevaa laskukautta varten hankinnassa on uudet rinnesukset. Vaan mitkä, olen sitä koittanut selvittää ja nyt kysyisinkin hieman apuja täältä.

Hieman taustaa: Olen 179cm ja 105kg. Olen lasketellut paljon 15-vuotiaaksi asti ja sitten siirtynyt lumilautaan kunnes vuosi sitten yli nelikymppisenä viikon mittaisella laskettelureissulla 2023 keväällä Cerviniassa päätin vuokrata sukset (Elan Amphibio 16 Ti2 Fusion, 2018/2019 mallia, 166cm tai 172cm, en muista, R14,5/R15,7) ja rakastuin näiden suksien myötä uudestaan lasketteluun. Kyseiset sukset toimivat oikein hyvin kaikenlaisissa tilanteissa, ylhäällä huipulla pakkaslumessa ja myöskin alhaalla laaksossa loskalumessa.

No, tämän myötä viime vuoden syksynä hankin Mardosportilta suunnilleen samoilla spekseillä olevat sukset, valinta osui Salomon 24 Hours Maxeihin, v. 2021 mallisiin, 170cm pituisiin, R15. Eivät tosiaankaan tarjonneet samaa fiilistä kuin nuo Elanit. Levotonta käytöstä vaikka käytin suksia Helsingin SkiServicessä pohjia ja kantteja huoltamassa. Kääntyvyys oli aika lailla heikkoa, kantit ei oikein toimineet. Näillä suksilla ei voinut tehdä lyhyitä tai pitkiäkään käännöksiä kivasti. Testattu Messilässä, Himoksella, Luostolla ja Suomulla.

Sitten Torissa tuli vastaan Stöckli Stormrider 88:set, 2018/2019/2020 malliset, 177cm ja R19. Tykkäsin näillä laskea sinisillä ja helpohkoilla punaisilla rinteillä lujaa ja pitkillä käännöksillä. Näillä tuli laskettua Luostolla, Pyhällä ja Suomulla hiihtolomalla. No, viime maaliskuussa sitten alpeilla Skiwelt Wilder Kaiser Brixentalissa, Zillertal Arenassa ja Hochzillertalissa huomasin etenkin iltapäivällä loskalumien ja -kumpareiden aikana, että ovat tosi huonot sukset tiukkoihin käännöksiin sekä myöskin jyrkemmissä punaisilla ja mustilla rinteillä ne ei oikein toimineet, kun nämä sukset tarvitsevat nopeutta että kääntyvät nätisti. Ja näissä haastavimmissa rinteissä nopeudet tulevat turhan isoiksi..

No, nyt harkinnassa on kohtuuhintaiset sukset, joko Atomicin Redster Q6:set tai Q7.8:set. Q6:n puolesta puoltaa mm. testivoitto all-rounder suksien joukossa (Ski Review 2023/2024: Men Allround), mutta mietin myöskin että kannattaisiko ottaa pykälää "paremmat" sukset, eli Q7.8:set, ku niissä on Revoshock C "väpätyksenvaimennin" tms ja 5mm leveämpi pohja (84,5mm vs Q6 79,5mm)?

Tykkään siis lasketella enimmäkseen (90-95%) hoidetuissa rinteissä, lyhyillä ja pitkillä käännöksillä, joskus "liukuen", joskus carvingtyylillä. Isona plussana olisi se, että sukset kääntyisivät helposti loska-/iltapäivälumen kumpareikossa rinteen alaosassa. Olisiko ehdotuksia? :geek: Mainittakoon vielä, että luokittelen itseni keskivertoa paremmaksi laskijaksi. En kuitenkaan ihan expertiksi.
Vanha viesti, mutta kiinnostaako käytetyt Elan Amphibio 18 Ti2? Pirun mageet sukset, mitä kovempaa tykkää laskea niin sitä mageemmat. Olen vaan itse innostunut enemmän viime aikoina pujottelusta ja eteläsuomen (vihti) mäessä nämä sukset on turhan järeät joten jäänyt vähälle käytölle. Levillä yms. isoimmissa mäissä nämä kyllä on aivan mageet. Toimii jyrkässäkin mäessä ja olen näillä muutaman kerran SL-rataakin vetänyt, mutta siihen ovat raskaat. Loskassa en tykkää laskea, mutta se ei ole suksesta kiinni.

Jos kiinnostaa niin privalla voidaan jatkaa, olisko nämä olleet jopa 178 pitkät?
Viime kaudella tykittelin SL-suksilla paitsi Levillä pari päivää Elaneilla.
Vuosimallia en lonkalta muista, mutta korona-ajan jälkeen ostettu ja näyttävät väriltään muistaakseni näiltä eli 2021 vuotiset: https://www.skiessentials.com/2021-ski-test/skis/2021-elan-amphibio-18-ti2
 
Kiitos tarjouksesta, mutta valitettavasti ei kiitos.

Ehdin nimittäin pitkän harkinnan jälkeen hankkia Elanin Wingman 82 CTi -sukset Suksistudiosta oikein hyvällä alennuksella. Odottelen nyt lomaa, että pääsisi rinteisiin. :cool:
 
Onko porukka mennyt alppimatkoilla ja SAS:sin lennoilla? Alppimatkojen sivuilla lukee, että SAS:in lennoilla suksipussissa saisi kuljettaa vaan yhden parin suksia. Tarkistaako tuota kukaan missään vaiheessa lentokentällä? Finnairilla ainakin henkilökuntaa kiinnostaa vaan lisämatkatavaran paino.

Joskus ainakin paino tuli vastaan, kun noilla lennoilla nimittäin suksi/latabägi sai olla max 12kg. Muutenhan SASsin omat lennot on hyviä, kun vanhan hyvän ajan Finskin tapaan lautabägi lasketaan normaaliksi laukkukiintiön mukaiseksi vs. urheiluvarusteet.
 
Kilington GS.
Hieno nousu Holdenerilta, ja onnea Sara Hectorille, ja toivomma ettei Sifrinki loukkantunut. Se olisi harmillista.
 
Oli kyllä Shiffrinilla huonoa tuuria kun osui kaatuessaan porttiin. Ilman sitä ei olisi varmaan tullut kuperkeikkaa missä lantio tai lonkka otti osumaa. Yle muuten menetti alppihiihdon maailmancupin ulkomaan kisojen lähetysoikeudet.
 
Yle muuten menetti alppihiihdon maailmancupin ulkomaan kisojen lähetysoikeudet.
On niillä tulossa vaikka mitä kisoja, tosin pelkästään miesten puolelta ja lähinnä vauhtilajeja. Mutta kyllä nuo miesten syöksyt ja super-G:t itseä kiinnostaa paljonkin, niissä on helvetin kova taso (erityisesti viime vuoden Odermatt vs. Sarrazin). Toivottavasti vaan ei tule perumisia säiden vuoksi.
Eli YLE:llä joku "osasopimus" tyyliin että voi joitakin kisoja valkata mitä näyttää?

Okei, muistin kyllä täysin väärin. Mutta joo on kyllä miesten vauhtilajeissa ennakkoon tulossa hyvää vääntöä. Harmi että Kilde ei varmaan pysty tällä kaudella haastamaan loukkaantumisen jälkeen. Mutta toivotaan parasta ja olisi hienoa jos Lehtokin pystyisi taistelemaan top10 sijoista.
 
Viimeksi muokattu:
Rankka laji.
Erika Pykäläinen: lensin ameriikkaan laskemaan kaksi porttia...

No metreinä ehkä vielä enemmän kuin lumilautailussa juuri käynnissä oleva Peking WC. Jukolan debyytti, kaikki kolme päälle varmasti ja 25s ekassa maailmancupissaan & ukko on juuri täyttänyt 18v. Klassisesti ketään kiinnosta mediassa 😬
 
Wow mikä kisa taas! Toissakerralla Killingtonissa Holdener ja Swenn-Larsson jakoivat samalla ajalla voiton, ja eiköstä samat muija jaa tänään hopean! ;-)

Hyvä nousu taas Holdenerilta, ja oli 2. laskun nopein, mutta töppäsi hukan ensilaskussaan. mikä tosin ei tänään ollut harvinaista. Liensbergerilläkin nähtiin komea pelastus.

Ja tällä kertaa ensivoiton sai Camille Rast, joka johtaa sekä yhteispisteissä että sl-pisteissä sarjaa, vaikei ole ennen tätä viikonloppua ollut koskaan pallilla.

...ja mitä vempaimiin tulee Headia ei varmana harmita että 4 ensimmäistä laski niillä.
 
Viimeksi muokattu:
Onkos palstalaiset avanneet kauden? Eikös etelässäkin joku pieni keskus säilö lunta ja pitänyt mäkeä auki jonkun päivän? Tai menossa mäkeen? Viikonloppureissua suunnittelin marraskuulle Rukalle, mutta sen verran lämpöisiä kelejä riittänyt, ettei raaski pelkästään Saaruan mäkien takia ajella Koillismaalle. Seuraava tähtäin itsenäisyyspäivän tienoilla, josko saisivat Levillä avattua uuden Levi Six hissin ja pari hyvää rinnettä. Toiveissa myös naapurissa Ylläksellä huipun rinteitä auki, mutta saapa nähdä. Ensi viikolla taitaa vihdoin pakastua ja rinteitä päästään lumettamaan.
Kolme viikkoa on Leviä takana eli kausi on aloitettu. 😁
 
Eilen ja tänään satanut vettä sitä tahtia Kuusamossa, että ainakaan täällä ei ole paljoa luonnonlunta, tykkilunta toki rinteissä eli jo avatut baanat auki. Mutta huomenna pakastuu ja toivottavasti saa kauden auki Rukalla. Loppuviikosta matka jatkuu ylemmäs etsimään luonnonlunta.

Suomu taitaa aueta yleisölle itsenäisyyspäiväksi. Alkukauden ovat tainneet olla auki vain kepinkiertäjille.
 
Onko porukka mennyt alppimatkoilla ja SAS:sin lennoilla? Alppimatkojen sivuilla lukee, että SAS:in lennoilla suksipussissa saisi kuljettaa vaan yhden parin suksia. Tarkistaako tuota kukaan missään vaiheessa lentokentällä? Finnairilla ainakin henkilökuntaa kiinnostaa vaan lisämatkatavaran paino.

Ei niitä kukaan tarkista, mutta painoraja tulee nopeasti vastaan.

Sassin lennoilla myöskin se riski, että hyvin todennäköistä ettei suksia saa ollenkaan matkaan jos vitkuttelee niiden ottamista lähemmäksi lähtöä. Yleensä myydään loppuun pari kuukautta ennen lähtöä ja peruutuspaikoilla saattaa saada jos joka päivä käy sivuja päivittelemässä.

Google Maps teki sitten kivat ja poisti kaikki hiihtohissit ja rinteet kartoiltaan kuukausi sitten. VMP
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 540
Viestejä
4 524 158
Jäsenet
74 641
Uusin jäsen
Repolaine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom