Lakeside Airpark Finland * Taas tyhmiä koijataan

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
192
Jos kaupunki on valmis maksamaan liikaa, ei tavarasta makseta ylihintaa. Monien mielestä 'liian kallis' hinta ei ole kaupungin kannalta liian kallis, koska kaupunki suostuu sen jostain syystä maksamaan. Ylihinnasta voisimme puhua silloin, jos Finnsilva olisi kiskontatyylisesti hinannut hintaa ylös kaupungin tahdon vastaisesti. Kyseessä on kaupungin hyväksymä 'käypä hinta', joka tosin on korkea.
===

Epäilen kuitenkin, että jos vaikka M-V ostaisi Finnsilvalta metsää sun muita pilaantuneine maaperineen, sekä vielä ylihinnalla, voi valtionapuhakemusta olla hankala perustella, koska ostaja on tiennyt ostaneensa pilaantunutta maata ylihinnalla. Valtio on varmaan myös kiinnostunut syystä, miksi kaupunki ostaa pilaantunutta maata ylihinnalla, joten en usko, että apuja heruisi.
Kumminkos se nyt sitten onkaan?
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Jos kaupunki on valmis maksamaan liikaa, ei tavarasta makseta ylihintaa. Monien mielestä 'liian kallis' hinta ei ole kaupungin kannalta liian kallis, koska kaupunki suostuu sen jostain syystä maksamaan. Ylihinnasta voisimme puhua silloin, jos Finnsilva olisi kiskontatyylisesti hinannut hintaa ylös kaupungin tahdon vastaisesti. Kyseessä on kaupungin hyväksymä 'käypä hinta', joka tosin on korkea.
Kyllähän sitä kauppaa voi pitää ylihintaisena vaikka kauppa syntyisikin. Esimerkkinä vaikkapa Nuorisosäätiön kusetuksen ylihintaiset tontti- ja kiinteistökaupat.

Varmaan tontin käyvän arvon saisi selville esimerkiksi alaan erikoistuneen Kauppakamarin tavarantarkastajalta hankitun arvion perusteella.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
KMV-lehdessä on eilen julkaistu Airpark-juttu, mutta juttu on päivätty 26.9., onko tämä vain vanhan toistoa?

Mänttä-Vilppulan 250 miljoonan euron jättihanke junnaa paikoillaan: ”Emmeet odottavat starttinappulan painamista, mutta on pakko vain odottaa"
Mänttä-Vilppulan lentokentän ympärille rakennettava Lakeside Airpark ei ole ottanut edistysaskeleita kevään jälkeen. Aamulehti kysyi Suomesta ja Italiasta, mikä 250 miljoonan euron jättihankkeen tilanne on nyt.

Sari Rautanen,Henriikka Korte
26.9. 10:06
Aamulehti

Mänttä-Vilppulaan suunnitteilla oleva Lakeside Airpark -hanke ei ole edennyt kevään jälkeen. Hankkeesta jätetyt valitukset ovat yhä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden käsiteltävänä.

Rakentamisen piti alunperin alkaa kesällä 2020. Mänttä-Vilppulan MW-kehityksen toimitusjohtaja Otto Huttunen, sanoo, että on vain pakko odottaa, mitä hallinto-oikeus päättää.

 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Tämä on varmaan näitä vuoden lopussa julkaistuja 'vuoden luetuimpia'. Hallinto-oikeuden päätös varmaankin tulee helmi-toukokuussa 2021 viimeistään. Hämmästelen jos se olisi hanketta puoltava :)
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Vuosi on vaihtunut ja hiljaisuus mänttäläisten projektin suhteen jatkuu. Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksella on kokous huomenna. Luin esityslistan kokonaan läpi eikä sieltä löydy sanaakaan Lakeside Airparkista tai Osannasta ja kumppaneista, jotka ovat muuten lopettaneet Facebook-sivujensa päivityksenkin.

YTJ-tietopalvelun verovelkarekisteri kertoo sentään jotain uutta. Osanna ACI Finland Oy:llä on rekisteriin merkittyjä puutteita oma-aloitteisten verojen veroilmoituksen antamisessa, vaikkakaan verovelkaa ei ole. Kyse lienee ALV-ilmoituksista. Toisinsanoen, kukaan ei näytä hoitavan yhtiön asioita Suomessa Kähkösen luovuttua yhtiön asioiden hoidosta.
 
Liittynyt
26.03.2018
Viestejä
73
Ymmärsinkö oikein, että rahoituksesta vastaa valtio ja Mänttä-Vilppula saa tonnin oppilasta kohden?
Et ymmärtänyt
Kunta saa valtiolta rahat opetusta varten, vajaa 9000€ ja kunnan pitää maksaa käsittelymaksu, toi tonni, tuolle joka noita opiskelijoita välittää.

Rautalammilla sama keissi ja siinä tuo on selitetty paremmin.

Rautalampi
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
"Mäntän lukio maksaa jokaisesta opiskelijasta Finest Futurelle 1 000 euroa vuosittain. Lukion huolehdittavaksi jää opetuksen järjestäminen, opiskelumateriaalien hankkiminen, yksi ruoka päivässä sekä majoituksen hankkiminen vietnamilaisille opiskelijoille. "

Täytyi lukea kolmesti jotta uskoin.

Lukio siis maksaa ulkkareille opinnot, materiaalin asumisen ja (vain) yhden ruoan. Ja totta kai tonni vuosittain konsultille jokaisesta konsultin hankkimasta opiskelijasta.

Jokin jää tässä yhtälössä ihmetyttämään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Rautalammilla sama keissi ja siinä tuo on selitetty paremmin.

Rautalampi
Finest Future on organisaatio, jonka taustalla vaikuttavaa muun muassa Roviosta tuttu Peter Vesterbacka.
Vesterbacka on taitava liikemies ja taitavana liikemiehenä tietää, että julkinen raha se on sitä löysintä rahaa. Kelpaa ottaa vähän ylimääräisiä omaan taskuun. Kunnalla ja valtiolla on verotusoikeus, niiltä ei raha lopu.

Edit: on muuten vähän helkkaristi krijoitusvirheitä tuossa linkatussa dokkarissa, ei siinä muuten mitään, tuleehan niitä, mutta kun kirjoittaja kunnan sivistysjohtaja... :hmm:
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Huomatkaa että Virolahti ei ole kovinkaan kaukana Luumäestä jossa oli veljeksillä suunnitteilla se lomakylähanke, Mänttä-Vilppula on Mänttä-Vilppula. Voisiko Osannan puhalluksen taustalla olla kiinalainen raha.

Ja kysehän ei tässä tapauksessa ole 'aasialaisista' opiskelijoista vaan puhtaasti kiinalaisista, koska Vesterbackalla on kuitenkin jonkinlainen kunniavelka maksettavanaan, jos Kiina on ollut niin innoissaan rahoittamassa sitä Tallinnan tunnelia.

Uzbekistan on yksi maailman 20. korruptoituneimmasta maista. Miksei otettaisi niitä oppilaita Virolahden lukioon sitten jostain vähemmän korruptoituneesta maasta, kuten vaikkapa Puolasta, Latviasta tai Liettuasta.



Aasialaisten opiskelijoiden tuloon useisiin suomalaisiin kuntiin liittyy epäselvyyksiä. Yle kertoi tiistaina, että esimerkiksi Mänttä-Vilppula ja Virolahti aikovat ottaa lukioihinsa opiskelijoita muun muassa Uzbekistanista.

Runsaat kymmenen kuntaa aikoo tehdä opiskelijoiden tuonnista sopimuksen Angry Birds -pelin kehittäjänä tunnetun Peter Vesterbackan yrityksen Finest Futuren kanssa. Vesterbacka johtaa myös yksityisrahoitteista hanketta tunnelin rakentamiseksi Tallinnan ja Helsingin välille.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Vielä ehtii! Kaupan päälle oma tontti ja talli lentokoneelle Airparkista :geek:

Kaupunginjohtaja - Mänttä-Vilppulan kaupunki
Auvisen jälkeen viransijaisena kaupunginjohtajan pestiä vielä toistaiseksi hoitava Pirkko Lindström ei aio hakea paikkaa, vaan siirtyy muihin tehtäviin Pirkanmaan aluepelastuslaitokseen. Kaupunginjohtajahakutilanne on mielenkiintoinen, koska kevään aikana tulee hakuun kolmen lähekkäisen kaupungin johtajien paikat: Mäntässä, Virroilla ja Keuruulla.

Mänttä-Vilppula, Virrat ja Keuruu hakevat kaikki uutta kaupunginjohtajaa tämän kevään aikana. Mänttä-Vilppulan vs. kaupunginjohtaja Pirkko Lindström jättäytyi jo pois hakijoiden joukosta. Etukäteen Lindströmistä ounasteltiin vahvaa kaupunginjohtajakandidaattia Mänttä-Vilppulaan, olihan hän edelliskerralla kalkkiviivoilla.
Löytyykö tarpeeksi talenttia kaikille kolmelle? Entä Mänttä-Vilppula? Haluaako kukaan ottaa vastuuta tulevaisuudesta? Vaikkapa jokapaikanhöylä Otto Huttunen?

 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Virolahdella lukion rehtori jopa tunnustaa, että ei ole tarkoituskaan, että uzbekit jossain vaiheessa valmistautuisivat ylioppilaiksi. Hän kertoo, kuinka rakennetaan lahjakkaille opiskelijoille korkeakoulupolku, mutta jo seuraavassa kommentissaan toteaa, että vain puolet jaksaa tehdä opintonsa loppuun, minkä takia nyt tehdään vain vuoden sopimus.
Aika rumasti rahastukselta näyttää.


Virolahdella opintonsa aloittavat uzbekistanilaiset halutaan asettumaan Suomeen pysyvästi.

– Tarkoituksena olisi valikoida tänne akateemisesti lahjakkaita ja suuntautuneita opiskelijoita, joille rakennetaan korkeakoulupolku, Taipale kertoo.

Yhteistyöllä tavoitellaan 20 opiskelijaa Virolahdelle. Takeita ei kuitenkaan ole siitä, että opiskelijoita valmistuu tämän verran.

– Kylmä kokemus on se, että puolet jaksaa tehdä opintonsa loppuun. Nyt tehtävä sopimus on vuoden mittainen, eli vuoden päästä tilannetta katsotaan uudelleen, Taipale sanoo.
 
Liittynyt
19.09.2017
Viestejä
92
Lisätietoa tämänpäiv. Etelä-Saimaassa Osannan rahoittamasta luumäkeläisestä hankkeesta:

Luumäelle sadan miljoonan euron lomakeskusta kaavailleelle Golden Lake Villasille 1,3 miljoonan euron velkomustuomio – Yhtiön pääomistaja Markku Rusanen vakuuttaa, että ratkaisu on tulossa ja hanke etenee
Velkojana on Etelä-Karjalan Osuuspankki. Golden Lake Villas oli neuvotellut rahoituksesta italialaisen Osanna Groupin kanssa.

Kai Skyttä

Entisen Taavetin lomakylän alueelle on suunniteltu sadan miljoonan euron investointeja.
Entisen Taavetin lomakylän alueelle on suunniteltu sadan miljoonan euron investointeja.
Luumäelle sadan miljoonan euron lomakeskusta kaavaillut Golden Lake Villas on saanut noin 1,3 miljoonan euron velkomustuomion. Velkojana on Etelä-Karjalan Osuuspankki. Tuomio on annettu tammikuun seitsemäntenä päivänä.
Golden Lake Villas -yhtiön pääomistaja Markku Rusanen vakuuttaa matkailuhankkeen joka tapauksessa etenevän.
– Siinä on ratkaisu tulossa. Hanke menee eteenpäin, sanoo Rusanen.
Siirtyykö yhtiö toiseen omistukseen?
– En kommentoi tämän enempää. Ratkaisu saadaan lähiviikkojen aikana, toteaa Rusanen.
Asiakastiedon mukaan Golden Lake Villas -yhtiöllä on kaikkiaan seitsemän luottotietomerkintää. Yhtiön taseen loppusumma oli vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan noin 1,6 miljoonaa euroa. Yhtiön maa- ja vesialueiden sekä rakennusten ja rakennelmien tasearvoksi on merkitty noin 1,6 miljoona euroa.
Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli 39 000 euroa ja yhtiö teki 72 000 euroa tappiota.
Asiakastiedon mukaan Markku Rusanen omistaa yhtiöstä 68 prosenttia, Jukka Rusanen 20 ja RTO-Invest 12 prosenttia. Jukka Rusanen on jättänyt yhtiön hallituksen 13. tammikuuta, eli kohta velkomustuomion jälkeen.
Siinä on ratkaisu tulossa. Hanke menee eteenpäin. — Markku Rusanen
Rusaset ovat tahoillaan monessa yrityksessä mukana olevia liikemiehiä Etelä-Karjalassa. Eniten julkisuutta lienee saanut Lappeenrannan Huhtinimeen hotellia ja loma-aluetta kaavaillut Conte Invest, jonka hallituksen puheenjohtaja Markku Rusanen edelleen on.
GVL Oy Jukka Rusanen
Osanna Groupin väkeä kävi tutustumassa loma-alueeseen kesällä 2019. Vasemmalta Jukka Rusanen, Osanna Groupin toimitusjohtaja Luigi Orcese,  Jaakko Kilpeläinen, Osanna Groupin pääomistaja Francesco Osanna, ACI Legal hallituksen puheenjohtaja Roy Goff ja Graham Evans  Evansis Property Intelligence -yhtiöstä. Markku Rusanen edessä.
Osanna Groupin väkeä kävi tutustumassa loma-alueeseen kesällä 2019. Vasemmalta Jukka Rusanen, Osanna Groupin toimitusjohtaja Luigi Orcese, Jaakko Kilpeläinen, Osanna Groupin pääomistaja Francesco Osanna, ACI Legal hallituksen puheenjohtaja Roy Goff ja Graham Evans Evansis Property Intelligence -yhtiöstä. Markku Rusanen edessä.

Hotelli, kylpylä, loma-asuntoja
Golden Lake Villas kaavaili hankkeen ensimmäisessä vaiheessa entisen Taavetin lomakylän alueelle Kivijärven rantaan hotellia, kylpylää ja loma-asuntoja. Yhtiö osti entisen Taavetin lomakylän alueen Lomaliiton konkurssipesältä vuonna 2011 ja haki kaavamuutosta, joka toteutui.
50 hehtaarin alueelle Kuutostien ja Kivijärven väliin on kaavoitettu 42 500 kerrosneliötä rakennusoikeutta. Kaava mahdollistaa yli 200 huoneen hotellin, 150 loma-asunnon ja 19 pysyvään asumiseen tarkoitetun asuintalon rakentamisen.

Helmikuussa toiveet korkealla
Markku Rusanen kertoi helmikuussa, että matkailualue saattaa liikahtaa vielä helmikuun aikana eteenpäin. Tuolloin yhtiö neuvotteli rahoituksesta italialaisen Osanna Groupin kanssa.
Osanna Groupin 51-prosenttisesti omistaman tytäryhtiön Osanna ACI Finlandin kotipaikka on Luumäellä. Yritys oli vuokrannut Luumäen kunnantalolta toimistohuoneen.
Osanna-yhtiön taustojen perään kyseltiin alkuvuodesta useissa tiedotusvälineissä. Yhtiö kaavaili Mänttä-Vilppulaan 250 miljoonan euron Lakeside Airpark Finland -projektia. Siinä lentokentän ympärille rakennetaan loma-asuntoja, yrityspuisto ja kylpylähotelli. Kaupunginvaltuusto hyväksyi projektin, ja se on edelleen vireillä. Rahoituksen toteuttaisi Luumäellä kotipaikkaa pitävä Osanna ACI Finland.
Rusanen vakuutti helmikuussa Etelä-Saimaalle, että Luumäen projektin mahdollisen rahoituksen "lähteet on tutkittu ennakkoon niin tarkasti kuin ne voi".
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Huvittavaahan oli, että muistaakseni viime helmikuun Etelä-Saimaan jutussa Rusanen lupasi tietoja lomakyläprojektin etenemisestä 'muutaman kuukauden päästä', eli ennen kesää 2020. Nyt sitten luvataan jotain suurta tapahtuvaksi parin viikon päästä. Kiinnostuksella odotan sitä hallinto-oikeuden päätöstä Lakeside Airparkista. Voi olla että sieltäkin on tyypit seuranneet tarkasti uutisia aiheesta, miksei mahdollisesti myös tältäkin sivustolta.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Lisätietoa tämänpäiv. Etelä-Saimaassa Osannan rahoittamasta luumäkeläisestä hankkeesta:

Luumäelle sadan miljoonan euron lomakeskusta kaavailleelle Golden Lake Villasille 1,3 miljoonan euron velkomustuomio – Yhtiön pääomistaja Markku Rusanen vakuuttaa, että ratkaisu on tulossa ja hanke etenee
Velkojana on Etelä-Karjalan Osuuspankki. Golden Lake Villas oli neuvotellut rahoituksesta italialaisen Osanna Groupin kanssa.
Hanke tuskin etenee, mutta eiköhän tuo ole selvä että ratkaisu on tulossa. Nimittäin konkurssihakemuksen muodossa.

Selvää se on, että Osannalta muine veijareineen ei ole tulossa euron euroa rahaa tuohon suuntaan vaan heidän pisnesideansa on pumpata muiden rahat omiin taskuihin.
 

ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
Selvää se on, että Osannalta muine veijareineen ei ole tulossa euron euroa rahaa tuohon suuntaan vaan heidän pisnesideansa on pumpata muiden rahat omiin taskuihin.
Niin, mutta ainakin Mänttilässä ihan fiksutkin ihmiset uskoo airparkkiin...eihän se voi olla väärin kun kaupungin johto vakuuttaa että mannaa sataa kohta taivaalta. Ei pirkanmaalaiset ole yhtään fiksumpia kuin maga-kekkulit kongresssin valtauksessa. Mäntän kaupungintalo on kyllä aika mahtipontinen, sinne vois saada kymmenkunta valtaajaa jos käy kuppilat kiertämässä. :hmm:
 
Liittynyt
05.02.2020
Viestejä
87
Tänään Taidekaupungissa vietetään vuosijuhlaa.
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.01.2020/Pykälä 3
Onkohan tiedossa mahtavakin ilotulitus?
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Kuulin huhua että sen Osannan kanssa tehdyn sopimuksen käännös ei kaikilta osin vastaa alkuperäistä (nähtävästi alkuperäinen sopimusteksti on ollut englanniksi, josta käänetty suomeksi). Or- sana on käännetty suomeksi sanaksi 'ja', mikä muuttaa sopimuksen sisällön kokonaisuudessaan. Pitää jossain vaiheesa myöhemmin keväällä , kun tulee se hallinto-oikeuden päätös, tsekata tämä. Sopimuksenhan pitää olla sopimuksentekijäin ymmärrettävissä, mitä ei ole Mänttä-Vilppulassa ole tässä Lakeside Airparkin tapaukasesa tapahtunut.

Ihan varma olen siitä, että tuolla alueella, jos siellä tosiaankin on naapurikunnissa kolmessa eri paikassa johtajahaku päällä, nähdään seuraavien vuosien aikana pakkoliitoksia. Ruokolahti, jossa oli tämä älytön kaupunginjohtajavalintasotku (muistuttaa vähän Pyhäsalmen vuosien takaisia tapahtumia) tulee myös olemaan yksi pakkoliitettävä kunta. Ei voi kuntahallinto toimia niin, että ollaan tällaisissa tärkeissä asioissa kuin siat pellossa ja laistetaan lakia mutta samaan aikaan ollaan sitten jättikauhalla vaatimassa kunnalle tukiaisia. Mänttä-Vilppulaa en ole rinnastamassa Ruokolahteen, koska siellä hallinto on ajautunut hankalaan tilanteeseen pelkästään tämän lentokaupunkihuijauksen takia.
 

ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
Mäntässä on oltu kuin siat pellossa kymmeniä vuosia, kyllä patruuna (Serlachius) hoitaa. Ja jos ei paperityöläiselle saunalisää tipu hyvän palkan päälle, niin perkele, perseet penkkiin. Rakennettu maan pramein kunnantalo ja mitä vielä. Nyt koitetaan sinnitellä pakolaisilla, lukioon uzbekkejä, "taidekaupunki" ja epätoivoinen airpark.

Paikalliset demarit kuolinkouristuksiaan vetelee. Onhan sieltä oman kylän tyttö Laura Huhtasaari Kolhosta päässyt maailmalle. Laura epäilee evoluutioteoriaa ja varmaan uskoo maapallon olevan litteä. Näen kristallipallostani, että tuossa käy vielä huonosti.
 

ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
"Luotettava lähde" suomi24-palstalta kertoi seuraavaa. Ei ihan jeesuksen aikainen kuten edellä mainittiin, mutta varmaan jotain mätää on.

"Eräs kaupungin palveluksessa oleva rakennustekniikan asiantuntija kertoi salaisuuksia. Kaupungintalon suunnittelussa on tapahtunut vakavia virheitä ja se on rakennettu suo maaperään. Talossa ei ole lainkaan räystäitä minkä johdosta vesi valuu pitkin seiniä. Ne kastuvat, kuivuvat, kastuvat jäätyvät rapautuvat ja home iskee kaikkialle. Se alkaa näkyä jo ulos saakka ja useimmissa huoneissa , esim oikeus"aputoimistossa on vaarallisia määriä hometta. Koko talo joudutaan purkamaan maahan saakka lähivuosina, kertoi tämä asiantuntija. Sama kohtalo on kirjastotalolla. Sekin on suunniteltu tasakattoiseksi , ilman räystäitä ja ul2konäkö on mahdottoman ruma. Katto vuotaa ja rakenteissa on hometta, sanovat kirjaston henkilökunta. Kun Mänttä Vilppula yrittää profiloitua jonkinlaiseksi taidekaupungiksi , olisi syytä kiinnittää huomiota rakennettuun ympäristöön. Talot ovat harmaita ja rumia betonilaatikoita , ihan kuin jossain Moskovan lähiössä . Jos valittaisiin maailman RUMIN rakennus , hiljattain tehty Miinanpellon päiväkoti voisi sen skaban hyvinkin voittaa "
 

ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
Asiaton käytös - henkilökohtaisuudet, keskustelua toisesta käyttäjästä
Se kunnantalohan on ristuksen vanha tiilipytinki jostain 80 luvulta.
Sori, oliko se oikesti Akne tuo tunnarisi? Vähän hymyilytti...koita jotain rasvaa naamaan, tai etikkaa
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajan virka kiinnosti 11:tä hakijaa. Mutta hakijoiden laatu ei tainnut miellyttää, koska päättivät jatkaa hakuaikaa 15 helmikuuta asti.


Hakijat ovat aika kirjavaa väkeä. Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, lastenhoitaja/FM, proviisori, yrittäjä/DI, ei työssä/peruskoulu, kehityspäällikkö/tradenomi, Keuruun kaupunginjohtaja (irtisanoutunut), KTM, Taidemaalariliitto toiminnanjohtaja/FM, ei työtietoja/tradenomi, Liikennevirasto ylitarkastaja/KTM, Mänttä-Vilppulan kaupunki sivistysjohtaja/kasvatustieteen maisteri.
 

ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
j
Eiköhän sieltä taas paras ehdokas (eli mies ja demari) löydetä tehtävään. Jos ei vielä oikeaa demaria löydettty. Hyvä homma, Nikmollekin maksettiin pari vuotta palkkaa kotiin ettei näyttäytynyt työpaikalla, kulttuurikaupunki! :cool:
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
192
Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajan virka kiinnosti 11:tä hakijaa. Mutta hakijoiden laatu ei tainnut miellyttää, koska päättivät jatkaa hakuaikaa 15 helmikuuta asti.


Hakijat ovat aika kirjavaa väkeä. Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, lastenhoitaja/FM, proviisori, yrittäjä/DI, ei työssä/peruskoulu, kehityspäällikkö/tradenomi, Keuruun kaupunginjohtaja (irtisanoutunut), KTM, Taidemaalariliitto toiminnanjohtaja/FM, ei työtietoja/tradenomi, Liikennevirasto ylitarkastaja/KTM, Mänttä-Vilppulan kaupunki sivistysjohtaja/kasvatustieteen maisteri.
Liikennevirasto lakkasi olemasta vuoden 2018 lopussa, tainnut CV jäädä päivittämättä kuin Osannalla ikään. Aamulehden jutussa lista hakeneista ilman maksumuuria.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 005
Hakijoiden joukossa oli muutama ihan "mielenkiintoinenkin" ehdokas. Näistä joku Mäntti-Vilppulaan niin hommat toimii:

Jalo Aminoff, Aminoff Investments.
Toiminta lopetettu 2005.

Jarmo Härkönen, SirPro oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja.
SirProsta ei löydy oikeastaan mitään. Ei edes tilinpäätöstä ole saatu julkiseksi, ei kuuluu myöskään työnantajarekisteriin. 11v. ollut kuitenkin aikaa.

Juha Ilmanen, ei työssä, koulutus peruskoulu.
Ainahan sitä yrittään saa :)
 

ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
Mun suosikki tämä, nimikin on kuin nakutettu tehtävään:
Taidemaalariliiton toiminnanjohtaja, fil.maist. Alina Mänttäri (1983), Helsinki.

Siinä on hyvä maalailla taululle ruusuisia unelmia kun Osanna ensin ryöstänyt kaupungin nettovarallisuuden, ja taisi se kylpylä ja bisnesparkki jäädä haaveeksi. Ja vielä pitäisi ongelmajätemaat jotenkin hoitaa mitä tuli ostettua, voiskohan ne kipata järveen jos ei kerro kenellekään...?
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Jos se Lakeside Airpark oikeasti on paikka jonne kaikki haluaa, olisihan hankeyhtiö voinut hakea silloin rahoitusapua myös julkkiksilta, kuten Go Aviatonin tapauksessa. Jos hanke menisi läpi, nähtävästi tällaista 'Massia Osannalle' - tyylistä viestittelyä nähtäisiin. Olisi ihan hyvä, jos esimerkiksi Otto Huttusta vähän grillattaisiin aiheesta. Hänhän väitti että puhelin oli soinut viikkokaupalla ja halukkaita tulijoita oli jonoksi asti ('kiinnostus on ollut kovaa'), eli suomeksi luritteli ummet ja lammet eli valehteli, että sai hanketta, joka jossain määrin ollut varmaan pakkomielle, väkisin puskettua eteenpäin. SItä en tajua, miten hän on mennyt niin pahasti lankaan näitten sijoittajatahojen kanssa.



”Pesua Jormalle” - Poliisi löysi raskauttavia viestejä ja pääsi julkkisten lentoyhtiöön kytkeytyvän rikosepäilyn jäljille

8.2.2021 klo 20:53

Syyttäjä pitää GoAviationin perustajan ja ex-johtajan toimintaa törkeänä.


  • Syyttäjä vaatii GoAviationin ex-toimitusjohtajalle vähintään kahden vuoden vankeustuomiota.
  • Syyttäjän mukaan toimitusjohtaja kierrätti sijoittajien rahoja lähipiiriyhtiöiden kautta itselleen.
  • Yhtiö ei koskaan saanut lentotoimintaa käyntiin, vaan ajautui konkurssiin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Jos se Lakeside Airpark oikeasti on paikka jonne kaikki haluaa, olisihan hankeyhtiö voinut hakea silloin rahoitusapua myös julkkiksilta, kuten Go Aviatonin tapauksessa. Jos hanke menisi läpi, nähtävästi tällaista 'Massia Osannalle' - tyylistä viestittelyä nähtäisiin. Olisi ihan hyvä, jos esimerkiksi Otto Huttusta vähän grillattaisiin aiheesta. Hänhän väitti että puhelin oli soinut viikkokaupalla ja halukkaita tulijoita oli jonoksi asti ('kiinnostus on ollut kovaa'), eli suomeksi luritteli ummet ja lammet eli valehteli, että sai hanketta, joka jossain määrin ollut varmaan pakkomielle, väkisin puskettua eteenpäin. SItä en tajua, miten hän on mennyt niin pahasti lankaan näitten sijoittajatahojen kanssa.
Kyllähän se Otto Huttunen varmaan osittain ainakin totta puhui: Puhelin varmaan soinut kymmeniä kertoja kun eri lehdistä Yleen ja Hesariin ja Seiskaan saakka toimittajat soitelleet juttuun kommenttia kun kirjoittaneet juttujaan siitä miten apinaa koijataan nyt Mänttä- Vilppulassa. Varmaan sitten vähintään toinen mokoma kaikenlaisia kylähulluja ja tunnettuja talousrikollisia soitellut ja tarjonneet Huttuselle jotain "pisnes-mahdollisuutta" kun ovat haistaneet lehtijuttujen perusteella että nyt on Mänttä-Vilppulassa piikki auki ja sieltä voidaan lypsää urakalla rahaa lentokentän siivellä omaan taskuun.

Olisihan siinä oma viihdearvo kun hanke ja rahojen hassaus sallittaisiin hallinto-oikeudessa 'Massia Osannalle' - tyylinen viestittely vaihtuisi Huttusen tilisiirtoihin Osannalle viitteellä massia Kaupunginjohtaja Markku Auviselle.

osanna_seura.jpg
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Atol Avionilla on yhteydet Mänttä-Vilppulaan, yksi yhtiöön sijoittaneista on Markku Tyynysniemi Mänttä-Vilppulasta.
Kun tähän yhtälöön lisätään taannoinen Porin Go Aviationin konkurssai (sielläkään ei toiminta lähtenyt edes käyntiin,
vaikka Pori pumppasi isoja rahoja hankkeen käynnistämiseen) ja ilmailun ulkopuolelta toisen Osannan Suomen yhteyden,
eli Luumäen veljesten yrityksen epäonni, alkaa olla suorastaan ihme, jos oikeudesta tulee puoltava päätös Lakeside
Airparkille. Onkohan Atol Aviation ollut jollain tasolla mukana myös Lakeside Airparkissa? Huttunenhan sai toissa kesänä
jatkuvalla syötällä puheluita Saksasta, nimenomaan vannoutuneilta ilmailuharrastajilta.


Suomalainen lentokonevalmistaja Atol Avion oy on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö jätti konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeuteen helmikuun alussa. Atol Avion kehitti kevyttä amfibiokonetta, joka pystyy operoimaan niin maalla, lumella kuin vedessäkin. Yhtiön konkurssiin hakeutumisesta uutisoi ensimmäisenä Yle. Atol Avion hakeutui yrityssaneeraukseen viime syksynä. Vielä marraskuussa yhtiö toivoi voivansa aloittaa puhtaalta pöydältä yrityssaneerauksen jälkeen. Atol Avion pyrki löytämään uusia kumppaneita ja samaan rahoitusta muun muassa osakeannilla jatkaakseen amfibiolentokoneen prototyypin kehittämistä.

===

Alkaa SCC -saagakin olla ohitse. Toivottavasti näin pitkälle ei Mänttä-Vilppulassa lentokaupungin kanssa päästä.

 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Huttunenhan sai toissa kesänä
jatkuvalla syötällä puheluita Saksasta, nimenomaan vannoutuneilta ilmailuharrastajilta.
Tuo kuulostaa kyllä siltä, että Osanna kavereineen itse soitellut tai maksanut jollekkin että soittelee muka kiinnostuneena saksalaisena lentoharrastaja "sioittajana" tai mökin tai hangaarin ostajana.

Pitää sitä olla jotenkin yksinkertainen kun ei lamppu ole ilmeisesti Huttusella syttynyt ja hoksannut että nyt apinaa taas koijataan.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
M-V on maksanut näistä konsulttipalveluista Lakeside Airparkiin liittyen varmaan sen 200-300 000 euroa, joten toivottavasti nekin nostetaan jossain vaiheessa keihään nokkaan, jos hanke ei lopulta etene. Kuka teki päätökset konsulltien käyttämisestä. Ai niin. Vaikea selvittää, kun liki kaikki ennakkopöhinä lentokaupunkihankkeeseen vietiin läpi salaisena. Pelkästään jo
jatkuvan päätetyn salailun tulisi herättää jonkinlaisia epäilyksiä siitä, että kovan luokan kähmintää on takana.
Porin lentoyhtiö tosiaan oli NextJet, eli Go!Aviation. Pääosin huonoja uutisia on näihin ilmailun pilottihankkeisiin liittyen ollut viimeiset vuodet, joten en jaksa uskoa, että taidekaupungin rahojen tuhlaamiselle piristysruiskeen tarjoavasta lentokaupungista puoltavaa päätöstä lopulta tulee.


Porin kaupunginhallitus on päättänyt yksimielisesti selvityttää, onko kaupungin virkamiesjohto toiminut lakien ja ohjeiden mukaisesti lentoliikenteen konsulttipalveluiden ostamisessa.

Kaupunginhallitus tilaa kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen esityksestä laajennetun tilintarkastuksen. Siinä käydään läpi konsulttipalveluiden ostot, joissa on sanomalehti Satakunnan Kansan(siirryt toiseen palveluun) tulkinnan mukaan toimittu lainvastaisesti: vaadittavia hankintapäätöksiä ei lehden mukaan olisi tehty, kuten ei myöskään vaadittavia kilpailutuksia.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
513
Pitää sitä olla jotenkin yksinkertainen kun ei lamppu ole ilmeisesti Huttusella syttynyt ja hoksannut että nyt apinaa taas koijataan.
Tai sitten on vaan punninnut huolella mielessään eri skenaarioita, mikä olisi parasta mitä voisi tapahtua vs. pahinta ja tullut siihen tulokseen että isoja kaloja kannattaa pyytää vaikkei saisikaan. Paksunahkainen kaveri ei korvaa lotkauta pikku vittuiluille, naureskeluille ja ehkä naurettavan "ankaralle" potentiaaliselle oikeuden tuomiolle jos toisessa vaakakupissa on tarpeeksi iso kasa rahaa.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Sassin kiitotien vieressä sijaitsevaan SASKYn Mäntän koulutuskeskukseen haetaan lentokoneasentajaopiskelijoita YouTube-videon avulla. Saattaa olla, että lentoliikenteen tämänhetkisen laman takia ko. ammatti ei tällä hetkellä erityisemmin kiinnosta. Kuvaavaa on, että kommentointimahdollisuus on estetty, joten "valmistut työttömäksi"-tyylisiä kommentteja ei voi jättää.

 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Sassin kiitotien vieressä sijaitsevaan SASKYn Mäntän koulutuskeskukseen haetaan lentokoneasentajaopiskelijoita YouTube-videon avulla. Saattaa olla, että lentoliikenteen tämänhetkisen laman takia ko. ammatti ei tällä hetkellä erityisemmin kiinnosta.
Laimentaako lama oikeasti kiinnostuta niiden kohdalla joita ala voisi kiinnostaa, markkinoinin tarkoitus on tuoda asiaa mieliin.
Kuvaavaa on, että kommentointimahdollisuus on estetty, joten "valmistut työttömäksi"-tyylisiä kommentteja ei voi jättää.
Jos tuollainen riski, niin varmaan kommentoimahdollisuus ei toisi lisäarvoa mainokselle.

Edit:
Mikä on työllistymis mahdollisuus, maalikkona en nyt ainakaan ensimmäisenä toteaisi että kuollut ala Suomessa, ehkä tarvetta on.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Laimentaako lama oikeasti kiinnostuta niiden kohdalla joita ala voisi kiinnostaa,
Aivan varmasti. Kaikki ilmailusta kiinnostuneet eivät suinkaan koskaan ryhdy lentomekaanikoiksi, lentäjiksi tai lennonjohtajiksi. Yksi jarruttava syy on ilman muuta pelko heikosta työllistymisestä ainakin ilman kohtuuttomia elämänmuutoksia. Tämä jo ilman koronaa tai sitä edeltävää ilmailun niukkuuden aikaa.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Yksi jarruttava syy on ilman muuta pelko heikosta työllistymisestä ainakin ilman kohtuuttomia elämänmuutoksia. Tämä jo ilman koronaa tai sitä edeltävää ilmailun niukkuuden aikaa.
Siis mikä se odotus nyt on oikeasti ? mihin nuo työllistyy ?

Finnairin uskotaan selviävän koronasta, Patria , maanpuollustusta lähellä olevat, onko tuollaisesta koulutukset apuja/tarvetta.
Lentokoneita on hurjat määrät paketeissa odottamassa käyttöönottoa.
Mikä on odotus työvoimantarpeen suhteen.

Mainosti yhteystyötä eritahojen kanssa, onko siinä jotain lisäarvoa esim alalle oleville ? Tarvitaanko/onko hyötyä esim puolustuvoimien hankintoihin liittyen (mukaan lukien vastakaupat), vai meneeekö hukkaan jos tuota suuntaa katselee ?

Jos jouten aikaa, ja kiinnostusta, niin maalikkona voisi kuvitella että alan käytännöistä voi olla jotain hyötyä verrattuna johonkin "hömppä" koulutukseen verrattuna, no jos ei muualla, niin voisi vähän erottua paritutumis markkinoilla automekaanikoista.

Naivisti siis kuvittelen että lentomekaanikko koulutuksen käynnyt erottuisi massasta vaikka ei suoraan alalle menisikään
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
139
Osa ongelmaa on se, että näitä mekaanikkoja koulutetaan myös Vantaalla, Porissa, Kuopiossa ja Rovaniemellä, ei pelkästään Mäntässä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
578
Osa ongelmaa on se, että näitä mekaanikkoja koulutetaan myös Vantaalla, Porissa, Kuopiossa ja Rovaniemellä, ei pelkästään Mäntässä.
Ja lisäksi Tampereella avioniikka-asentajia sekä Kouvolassa heko-asentajia (jotka voi hakea aikanaan kiinteäsiipisten lupakirjaa tietyin ehdoin)
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
8
Kmv lehdessä. Auviselta selvitys pyyntö, 1m sote sopat. varmaan sen heppa heikin kannattas tulla esille ja kertoo myös montako samanlaista soppelia sassista tehty
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
192
Täällähän oli niitä taitavia, jotka saavat maksumuurit auki?
Mänttä-Vilppulan entiseltä kaupunginjohtajalta Markus Auviselta pyydetään selvitystä omavaltaisesti tehdystä kuittaussopimuksesta. Auvisen virkasuhde Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajana on päättynyt 9.11.2020. Kaupunginjohtajana toimiessaan Auvinen on 12.3.2020 allekirjoittanut kaupungin puolesta kuittaussopimuksen Pihlajalinna Terveys Oy:n ja Mäntänvuoren Terveys Oy:n kanssa.

Sopimuksen tarkoituksena on ollut tehdä 1,0 miljoonan euron osasuoritus sote-kiinteistöjen kiinteistökauppaan kuittaamalla summa kaupungin Mäntänvuoren Terveys Oy:ltä ostamista sosiaali- ja terveyspalveluista. Kaupungin kirjanpitoon on siten jätetty kirjaamatta ostettuja sosiaali- ja terveyspalvelukuluja 1,0 miljoonaa euroa vuonna 2019. Kiinteistökauppa ei ole toteutunut, sillä siitä valitettiin ja prosessi on kesken. Miljoonan euron kulut on nyt jouduttu kirjaamaan vuoden 2020 kirjanpitoon, kun tilanne tuli ilmi joulukuussa 2020.

Kaupunginjohtajalla ei ollut toimivaltaa

Tilintarkastajat ovat puuttuneet asiaan ja esittivät lausuntonsa maanantaina kokoontuneelle kaupunginhallitukselle huomioitavaksi ja toimenpiteitä varten. Tilintarkastajat toteavat, että sote-kiinteistöjen kiinteistökauppa ei ole lainvoimainen, osamaksusuorituksista ei ole kaupunginhallituksen valtuutusta eikä 9.11.2020 saakka virassa olleella kaupunginjohtajalla ole ollut toimivaltaa kytkeä kiinteistökauppaa ostopalvelusopimukseen.

Kaupungin 1.1. 2020 voimaan tulleen hallintosäännön mukaan kaupungin puolesta tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset tekee kaupunginhallitus. Sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja tai kaupunginjohtaja, ja allekirjoituksen varmentavat erikseen mainitut viranhaltijat tai kaupunginhallituksen määräämä muu viranhaltija tai työntekijä.

Entiseltä kaupunginjohtajalta pyydetään kirjallinen selvitys asiasta 5.3.2021 mennessä.
 
Liittynyt
31.01.2020
Viestejä
1 178
Joku voisi myös jossain vaiheessa pyytää Mänttä-Vilppulan kaupungilta krjallisen selvityksen siitä, miksi Lakeside Airpark ajettiiin hankkeena läpi kähmien ja salaisena, vaikka kyseessä kuitenkin oli hankkeen vetäjän mukaan sadan miljoonan euron hanke. Kaupunginjohtaja on taas tässä koettanut sopia osan kiinteistökaupan kustannuksista palveluilna, mikä on vähän kuin kiertäisi veroja? Meillä oli Tampereelle edellisessä taloyhtiössä ennen vanhaan tapana, että taparikollinen isännöitsijä teki ilman hallituksen lupaa suosikkiosakkaittensa kanssa diilejä kiinteistön sisätilojen (pesutupa, rappuset) siivoamisesta, jolloin nämä saivat sitten alennusta yhtiövastikkeesta. Tässä lienee kyse vähän samanlaisesta kuviosta, eli tehty ilman 'hallituksen' lupaa.
 
Liittynyt
05.02.2020
Viestejä
87
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 492
Viestejä
4 164 106
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom