Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Nyt syssymmällä varsinkin aurinkoisina päivinä kärpäset parveilee omakotitalon seinällä lämmittelemässä ja hakeutuvat ikkunan tuuletusraoista ikkunan sisään. Joku kärpästen joukkotuhonta olisi nyt paikallaan ja ajattelin ensihätään käydä hakemassa kärpäspaperia ja ripustella sitä pihalle strategisiin kohteisiin. Imuroin äsken ikkunanvälit ja nyt on keittiön ikkunan välissä jo 10 kärpästä lisää, joten pelkkä imurointi ei selkeästi toimi. Sisällekin nuo tunkevat ja ovat sitten pörräämässä vähän joka puolella, joten nyt loppui kärsivällisyys noiden kanssa.

Olisikohan jostain sähköansasta apua?
Omat kokemukset kärpäspaperista on surkeita. Joku saattaa joskus vahingossa kärpäspaperiin mennä, mutta jos tavoitteena oli saada olla rauhassa ilman surinoita, niin ei. Sen sijaan tehokas UV-ansa on tepsinyt erinomaisesti parvelle sijoitettuna yöksi loistamaan. Ei mikään Lidlin markan räpsy, vaan joku tämmöinen:

Luonnollisestikin tällainen "pyytää" vain öisin, mutta kunhan on joka yö päällä, niin ei ole ollut itselläni ongelmia. Bonuksena tämä toimi myös aiemmin saunalla ongelmana olleisiin koisaperhosiin (katolla oli vissiin ampiaispesä tms. joka noita houkuttaa, tänä vuonna ei ole ollut). Kaikki feromoniansat oli ihan turhia, yksi meni silloin toinen tällöin, mutta UV-ansa tehosi välittömästi.

TLDR; Sähköä kehiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
627
Esim juuri tämä suomalainen raha voi olla kymppejä, juuri tuolta vuodelta. Jopa 50€+ mint kuntosesta

Edit: Tuolta löytyy joitain mutta osa on jotain "hyväkuntoinen 2.5€" harvinaisuuksia
Tuli tästä vielä mieleen, että aina, kun uutisoidaan näistä erikoisrahoista, niin kummasti niitä ilmaantuu kymmenittäin kaikenlaisille myyntipalstoille älyttömin hintapyynnöin ja kukaan ei niitä kuitenkaan osta. Vähän sellaista iltapäivälehtien hypetystä, turhaa sellaista.

Ostaako näitä joku taho ns. ryppäinä pois, vain pitääkö tosiaan alkaa yksitellen rustaamaan kymmeniä myynti-ilmoja...
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 000
Omat kokemukset kärpäspaperista on surkeita. Joku saattaa joskus vahingossa kärpäspaperiin mennä, mutta jos tavoitteena oli saada olla rauhassa ilman surinoita, niin ei. Sen sijaan tehokas UV-ansa on tepsinyt erinomaisesti parvele sijoitettuna yöksi loistamaan. Ei mikään Lidlin markan räpsy, vaan joku tämmöinen:

Luonnollisestikin tällainen "pyytää" vain öisin, mutta kunhan on joka yö päällä, niin ei ole ollut itselläni ongelmia. Bonuksena tämä toimi myös aiemmin saunalla ongelmana olleisiin koisaperhosiin (katolla oli vissiin ampiaispesä tms. joka noita houkuttaa, tänä vuonna ei ole ollut). Kaikki feromoniansat oli ihan turhia, yksi meni silloin toinen tällöin, mutta UV-ansa tehosi välittömästi.

TLDR; Sähköä kehiin.
Olen nähny tommosen navetassa töissä ku siellä kyllästyttiin kärpäsiin jo tommonen asennettiin sinne. Olikohan viikon ollu ku lähti ämpärillinen raatoja tunkiolle.
Tais tulla Valiolta ehotus että pitäis kärpäsiä vähentää ku muuten tippuu siisteysluokka navetalla tms.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 444
Omat kokemukset kärpäspaperista on surkeita. Joku saattaa joskus vahingossa kärpäspaperiin mennä, mutta jos tavoitteena oli saada olla rauhassa ilman surinoita, niin ei. Sen sijaan tehokas UV-ansa on tepsinyt erinomaisesti parvele sijoitettuna yöksi loistamaan. Ei mikään Lidlin markan räpsy, vaan joku tämmöinen:

Luonnollisestikin tällainen "pyytää" vain öisin, mutta kunhan on joka yö päällä, niin ei ole ollut itselläni ongelmia. Bonuksena tämä toimi myös aiemmin saunalla ongelmana olleisiin koisaperhosiin (katolla oli vissiin ampiaispesä tms. joka noita houkuttaa, tänä vuonna ei ole ollut). Kaikki feromoniansat oli ihan turhia, yksi meni silloin toinen tällöin, mutta UV-ansa tehosi välittömästi.

TLDR; Sähköä kehiin.
Okei, hyvä tietää. Itellä ei tuosta kärpäspaperista ollu mitään kokemusta, mutta taitaa olla aika turhan kanssa. Porukoilla on terassilla ollu tommonen hyönteisansa ja hyvinhän se on toiminut joten taitaa pitää laittaa samanlainen tilaukseen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 361
Netissä pyörii jokin aikaa sitten kuva, jossa huvittavasti verrattiin Korson, Lontoon ja oliko nyt New Yorkin turvakameroita. Korsossa se turvakamera oli vanhempi rouva parvekekyylänä. Oisko jollakulla tämä kuva tallessa?
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
679

06.03.2017
Viestejä
1 078
Luin osakkeiden kurssimanipulaatiosta ja että se on rikollista toimintaa jos tekee näennäisiä kauppoja. Hämäräksi nyt jäi mitä nuo näennäiset kaupat ovat.

Eikö kurssi määräydy viimeksi toteutuneen kaupan mukaan, niin sikäli kuulostaa oudolta että pelkkä tarjousten lyöminen välittäjälle muka nostaisi tai laskisi kurssia jos kauppaa ei tosiallisesti käydä.

Vai vastaanko itselleni jos näennäisillä kaupoilla tarkoitetaan yksittäisten osakkeiden ostoa ja myyntiä itselleen?
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 391
Luin osakkeiden kurssimanipulaatiosta ja että se on rikollista toimintaa jos tekee näennäisiä kauppoja. Hämäräksi nyt jäi mitä nuo näennäiset kaupat ovat.
2015 ainakin aiheesta on annettu tuomio
is.fi sanoi:
Helsingin Sanomat kertoi tänään, että käräjäoikeus katsoi Mäkelän kumppaneineen syyllistyneen törkeään osakekurssin vääristämisen vuonna 2008 Alma Median osakkeella ja kurssin vääristämiseen vuonna 2010 Ilkka-yhtymän osakkeella.

Käräjäoikeuden mukaan pyrkimyksenä oli nostaa osakkeiden kursseja sijoittamalla ostoja lähelle pörssin sulkeutumista, jolloin niukasti vaihdettujen osakkeiden kurssit voitiin saada nousuun pienilläkin kaupoilla.
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
39
Pitäisi vaihtaa saunan kiukaaseen kivet. Mikä on oikea tapa hävittää vanhat kerrostalossa? Ottaako jätekeskus vastaan ja lieneekö maksullista?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 688
Pitäisi vaihtaa saunan kiukaaseen kivet. Mikä on oikea tapa hävittää vanhat kerrostalossa? Ottaako jätekeskus vastaan ja lieneekö maksullista?
Pistä FB roskalavalle, joku noillakin pihaa koristaa. Tai nakkaa mettään, kiviähän ne vaan on, ei ongelmajätettä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Pistä FB roskalavalle, joku noillakin pihaa koristaa. Tai nakkaa mettään, kiviähän ne vaan on, ei ongelmajätettä.
Jonnekin metsän keskelle minäkin olen vanhat kiuaskivet joskus aikoinaan viskonut, mutta sittemmin olen vienyt muiden isompien jätteiden mukana kaatopaikalle. Olisi huvittavaa jos joku valittaisi siitä, että heittää kiviä metsään, jossa niitä on ollut jo entuudestaan aikojan alusta lähtien. :D

Ilmeisesti ne voisi laittaa myös sekajätteisiin, mutta se tuntuu kyllä vähän typerältä:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 113
Kiuas lienee pieni, joten sekajätteeseen pienissä erissä lienee se helpoin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Kiuas lienee pieni, joten sekajätteeseen pienissä erissä lienee se helpoin.
Selvennetään sen verran, että että tuo osiin jakaminen tehdään roskalaatikon fyysisen kestävyyden vuoksi. Jos niitä kiviä on joku normaalin pikkukiukaan vetämä 20kg, niin ei sitä kannata alkaa liiemmin osittamaan. Ja tosiaan aina ne voi viskellä myös lähimpään metsään.
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Akvaarioonkiin menee tuollaiset kivet jos ei ole kuin vettä paiskittu päälle. Mutta helpompi kuskata johonkin kun laittaa Toriin että annetaan ja pilata monet illat odotellessa luvattuja noutoja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672
Ilmeisesti CBD-öljyt vedettiin suomen markkinoilta kokonaan. Saako CBD öljyä tilata vaikkapa amazon.de:stä ilman vaikeuksia? Entäs esimerkiksi melatoniinia isommilla pitoisuuksilla kuin suomessakin myynnissä olevissa tuotteissa?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
126
Tietääkseni molempien tilaaminen on laitonta ja kyllä kai melatoniini oli ainaki ennen niin halpaa apteekissa ettei montaa kolikkoa maksanu paketti 3mg tabuja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
672
Tietääkseni molempien tilaaminen on laitonta ja kyllä kai melatoniini oli ainaki ennen niin halpaa apteekissa ettei montaa kolikkoa maksanu paketti 3mg tabuja.
Kiitos. Noi >1mg (todellisuudessa 1.9mg) on reseptikamaa ja ainakin nuo 5mg tabletit on jotenkin suhteettoman kalliita iherb hintoihin verrattuna, muistaakseni lähellä tai ylikin 50c/kpl.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Kiuas lienee pieni, joten sekajätteeseen pienissä erissä lienee se helpoin.
Ei mitään kiviä kannata kaatopaikalle kuskata. Heittää jorpakkoon tai jos ovat jotain designer man made tiilikiviä niin laittaa vaikka kukkapenkin reunukseksi.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
On tuota käteistä kertynyt. Miten ne saisi helpoiten sijoitettua tilille. Pankkiin?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 345
Problem

Mikä oli 3.5mm audiokaapelin nimi jossa sen stereon lisäksi se yksi kontaktipinta enemmän siinä plugissa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 345
Kun sillä on on joku nimitys. Ideahan on että siinä voi mennä äänen lisäksi kontrollisignaali.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Okei, hyvä tietää. Itellä ei tuosta kärpäspaperista ollu mitään kokemusta, mutta taitaa olla aika turhan kanssa. Porukoilla on terassilla ollu tommonen hyönteisansa ja hyvinhän se on toiminut joten taitaa pitää laittaa samanlainen tilaukseen.
Kai kärpäspaperikin jotain pyydystää, mutta kun se kerran putoaa lattialle, sotku ei noin vain irtoakaan. :smoke:

Tuollainen on sisätiloissa vähän vähemmän ikävä kuin perinteinen kärpäspaperi:
Raid 8 kpl Kärpäspyydys ikkunaan - Prisma verkkokauppa

Noita hyönteislamppuja on varmaan erilaisia, itse kokeilin joskus jotain halpista, joka ei pyydystänyt yhtään hyönteisiä. Ehkä kalliimmat ovat parempia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Kysytään täällä kun ei parempaakaan paikkaa ole: Emolevy (Asrock H77 Pro4/MVP) lopetti BIOS-salasanan kysymisen käynnistyksessä ja samoin osa BIOSin asetuksista oli palautunut oletuksiinsa. Eivät kuitenkaan kaikki, ja salasanaakin kysyttiin edelleen, kun BIOSiin yritti päästä. Salasana oli myös ennallaan.

Onko kukaan törmännyt vastaavaan? Tekeeköhän lopussa oleva paristo tällaista?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 637
Onko jossain testattu kännyköiden/sports trackerien/vastaavien GPS:n tarkkuutta korkeussuunnassa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
347
Huomenta! Onko jotakin vinkkejä mihin upottaa 31.12. saakka voimassa olevat kulttuuri- ja liikuntasetelit? Niitä on työnantajan toimesta jaeltu useamman satasen arvosta, eikä oma mielikuvitus enää riitä. Kaikki tapahtumariennot näyttää hyvin kaatuvan koronaan. Olisiko jotain "kestävämpää" tai muuta jännää?
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 112
Käy katsomassa sen setelitahon nettisivuilta, mitä on käytettävissä. Esim. Smartum tjsp.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Ostaa leffaan jotain sarjalippuja ja toivoo että katsottavaa tulee tarpeeksi ennenkuin menevät vanhaksi? Tai jos ei ite tykkää leffassa käydä niin työntää sukulaisille joululahjaksi...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
855
Huomenta! Onko jotakin vinkkejä mihin upottaa 31.12. saakka voimassa olevat kulttuuri- ja liikuntasetelit? Niitä on työnantajan toimesta jaeltu useamman satasen arvosta, eikä oma mielikuvitus enää riitä. Kaikki tapahtumariennot näyttää hyvin kaatuvan koronaan. Olisiko jotain "kestävämpää" tai muuta jännää?
Itse ainakin olen ostanut jos ei kerkee käyttää niin Leffa sarjalippuja saa ainakin 6kk lisää aikaa siihen ennenkuin vanhenee. Tai sitten ostat jonkun ensivuonna tulevan keikan/festarin liput.

Miten mahtaa muuten käydä jos ostaa liput vaikka ensikesäksi ja se peruuntuu saako sen rahana takaisin vai miten noiden kulttuuriseteleillä ostetuille lipuille käy?
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
679
Museokortti 69€. Vaikka ei kävisi, niin voi ainakin tukea, ei mee rahat hukkaan. Jos tuntuu että amox rex ja nykytaide ei kiinnosta, niin on tarjolla on myös sotamuseoita ja laivoja joissa voi käydä ja tietysti tehdas ja alkoholimuseo rajamäen ryyppi :D

Edit: Perhana innostin itseäni liikaa ja taidan ostaa tuon loppuvuodesta, niin jää mahdollisuuksia käytölle enemmän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
347
Museokortti menee kyllä ehdottomasti hankintaan! Leffalippuja pari nippua loppuvuodesta. Vielä jää aika paljon...
 
voffer

huru-hara
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 048
Itse ainakin olen ostanut jos ei kerkee käyttää niin Leffa sarjalippuja saa ainakin 6kk lisää aikaa siihen ennenkuin vanhenee. Tai sitten ostat jonkun ensivuonna tulevan keikan/festarin liput.

Miten mahtaa muuten käydä jos ostaa liput vaikka ensikesäksi ja se peruuntuu saako sen rahana takaisin vai miten noiden kulttuuriseteleillä ostetuille lipuille käy?
Mä ostin viime jouluna Tiketistä liput festareille, jotka peruuntu ja maksoivat rahana tilille takas. Sinänsä varmaan jotain verolakia tässä nyt on rikottu.
Tai rikotaan, jos ei asiasta tee ilmoitusta verottajalle.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
1 593
Hello,

Google has received a subpoena for information related to your Google account. This email serves as notice to you that Google may produce information in response to the subpoenas unless you make a formal objection in court, as described below.

Joku Google email jossa tälläisen tiedon kertoivat onko mikä kyseessä oikein?
 
Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 924
Hello,

Google has received a subpoena for information related to your Google account. This email serves as notice to you that Google may produce information in response to the subpoenas unless you make a formal objection in court, as described below.

Joku Google email jossa tälläisen tiedon kertoivat onko mikä kyseessä oikein?
Mitä header tiedot sanoo? Eli onko oikeasti tullut Googlelta?

Monella muullakin tullut tuo sama tänään: Received email from google-legal-support in regards to google received subpoena for info on my acct - Gmail Community

Liittyisikö tähän?

The subpeona is for your contact info only regarding a class action suit that you could be compensated for, not a case against you. I recieved one in the same time frame for a series of gaming/casino slots apps with the owner based in Israel that apparently has stolen money from members accounts!
Dont fret over it, worst thing that can happen is you dont get a settlement out of the lawsuit......

Hopefully that will give you some peace over it, but it is actually legitimate.

Ja:

I just received a similar email subpoenaing my google purchase history for several game apps. specifically casino ones. Was nervous for a second but in the email is the reference number to the case and you can google that case number and these law suite papers are public record. It looks like the one I was sent specifically is for a class action lawsuit and I have played one of these apps before.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 688
Hello,

Google has received a subpoena for information related to your Google account. This email serves as notice to you that Google may produce information in response to the subpoenas unless you make a formal objection in court, as described below.

Joku Google email jossa tälläisen tiedon kertoivat onko mikä kyseessä oikein?
Mulle tuli tännään viesti että one drive jotain ja pitää kirjautua sisään, ja mähän muistan jonkun salasanan tosiaan jos sellaisen oon laittanut. Joten tilasin uuden gmailiin.

Sitten välillä kun koneen avaa, niin tulee herjaa ettei mikrosoft voi kirjautua tilillesi, klikkaa sen vittuun ja kirjautuu uudestaan pin koodilla. Tätä tosin tapahtuu harvoin.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
1 593
Mulle tuli tännään viesti että one drive jotain ja pitää kirjautua sisään, ja mähän muistan jonkun salasanan tosiaan jos sellaisen oon laittanut. Joten tilasin uuden gmailiin.

Sitten välillä kun koneen avaa, niin tulee herjaa ettei mikrosoft voi kirjautua tilillesi, klikkaa sen vittuun ja kirjautuu uudestaan pin koodilla. Tätä tosin tapahtuu harvoin.
Hello,

Google has received a subpoena for information related to your Google account. This email serves as notice to you that Google may produce information in response to the subpoenas unless you make a formal objection in court, as described below.

The subpoena was issued by the Plaintiffs in a class-action lawsuit entitled SEAN WILSON, individually and on behalf of all others similarly situated v. PLAYITKA LTD, an Israeli Limited Company, and CAESAR’S INTERACTIVE ENTERTAINMENT, LLC, a Delaware limited liability company, United States District Court for the Western District of Washington, 18-cv-05277-RSL. Google is not a party to this litigation. The subpoena generally seeks contact information for purposes of identifying class members and administering a settlement. You have not been subpoenaed and you are not a target of the underlying lawsuit. Note that you may also receive separate notices from the parties involved in this settlement.

Specifically, Google may produce the contact information associated with your Google account used to make purchases for the gaming apps entitled Vegas Downtown Slots, Slotomania, House of Fun, and Caesars Casino.

UNLESS YOU PROVIDE GOOGLE WITH A FILE-STAMPED COPY OF A MOTION TO QUASH OR ANOTHER TYPE OF FORMAL OBJECTION FILED WITH THE COURT BY 10 A.M. PACIFIC TIME ON OCTOBER 9, 2020, GOOGLE MAY PRODUCE INFORMATION ASSOCIATED WITH YOUR GOOGLE ACCOUNT TO THE PLAINTIFFS PURSUANT TO THEIR SUBPOENA.

TO THE EXTENT YOU FILE A MOTION TO QUASH, PLEASE INCLUDE ANY RELEVANT EMAIL ADDRESS(ES) ASSOCIATED WITH YOUR PLAY ACCOUNT(S) TO ENABLE GOOGLE TO WITHHOLD YOUR INFORMATION FROM ANY PRODUCTION MADE IN THIS MATTER.

Unfortunately, Google cannot give you legal advice about this matter. Please do not reply to this message. Replies to this message are routed to an unmonitored mailbox. If you intend to serve Google with a motion to quash or another type of formal objection filed with the court, you can serve Google LLC through the appropriate office of Google LLC’s registered service agent, Corporation Service Company. If you have questions about the subpoena, you can contact an attorney or the attorney who served the subpoena at:

Todd Logan
Edelson PC
123 Townsend Street, Suite 100
San Francisco, California 94107
playtikasettlement@edelson.com
(800) 204-1088

Regards,

Google Legal Investigations Support
Google Internal Ref. No. 4011761
 
Juu ei mulle tuollaisia tullut, pop up vaan ja klikkaa tästä. Unohditko salasanan - kyllä...

account-security-noreply@accountprotection.microsoft.com

Koodia ei pystynyt copy/paste joten piti numerosarja omin kätösin naputella.

Itseasiassa tuo mikkisofta herja tuli muuten eilen, en vaan jaksanut reagoida mitenkään, nyt kun muistan.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
No jepsistä, vastaan itse itselleni. Minulla on itseasiassa ollut Bilteman 2x8W UV-ansa ja se on toiminut siedettävästi, mutta vähän tuhnu, siksi suosittelin ym. laitetta. Mutta nyt tuli sellainen kärpästen invaasio, että ostin tuon ym. laitteen. On muuten tehoa ehkä vähän liikaakin... Meinaan Biltemm laite räpsäyttää pikkasen ja kärpänen tippuu, mutta monesti jää kyllä pökertyneenä surisemaan. Tuolla ei jää. Lähtee pamauksella, vähän turhankin kovalla. Lisäksi tuossa riittää tehot polttamaan iloisesti valokaarta, jos raato jää lankojen väliin ja kirjaimellisesti hiillostaman sen. Tästäkään ei lähe kiva ääni, ainakaan yöllä.

Eli joo kyllä ym. tuote todellakin toimii, mutta saattaa jollekkin olla jopa liian tehokas kotikäyttöön. Navetassa jne. niin väliä tietenkään.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
1 593
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 250
Mikä loisteputki on Kyseessä? Onko yleismallinen? Yritin irroittaa muttei tunnu lähtevän.
pituus 520mm
Pyöräytä sitä putkea ensin. Siinä on siis 2 piikkiä kummassakin päässä jotka tulevat noista raoista vain oikeassa asennossa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 330
Viestejä
4 192 126
Jäsenet
70 723
Uusin jäsen
RSpa76

Hinta.fi

Ylös Bottom