Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Johtuukohan televisiosta, vai sounbar:ista, ettei ääni kuulu välillä television käynnistämisen jälkeen? (kytkettynä hdmi arc:iin, eli käynnistyy television jälkeen hieman). Telkkarista valittu HDMI äänijärjestelmä, ja sounbarista näkyy että tottelee telkkarin kaukosäädintä (kun säätää volumea).

Nyt aamulla käynnistäessä ääntä ei kuulunut taaskaan soundbarista, vaan telkkarin kaiuttimista. Piti käynnistää soundbar uudestaan, ja sen jälkeen vasta tuli ääni sitä kautta..

Välillä ei tuokaan auta, vaan pitää televisio ja sounbar ottaa kumpikin virrattomaksi.
 
Liittynyt
25.01.2022
Viestejä
149

Samaa vaivaa ollut joskus. Kerran taas tuon vian ollessa päällä meni DNA tv hubi myös tilttiin ja nappasin siitä virrat pois, sen jälkeen soundbar on toiminut moitteettomasti. Eli ilmeisesti joku muu laite toisessa hdmi-paikassa voi aiheuttaa tuollaisen häiriön.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
Käytin autoa leimalla. Tuli hylsy käsijarrusta. Ajoaikaa katsastuslapun mukaan olisi 17.06 asti ja trafin sivuilla lukee, että katsastus on voimassa 22.05 saakka. Alunperin katsastusaika päättyi 22.04 ja silloin auto ei mennyt leimalle iskunvaimentimien vuoksi. Sen jälkeen sain kuukauden ajoaikaa.

Saanko siis nyt ajaa laillisesti autolla 22.05 asti vai 17.06 asti? Sain huoltoajan vasta viikon päähän, jolloin olisi 24.päivä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411

17.06. Kävit katsastuksessa, kuten piti, sait aikaa korjata viat.

(sano poliisille, että luit internetistä tämän). No ei, vaan kun käy ennen alkuperäistä määräaikaa, niin saa (jos ei liikaa ongelmia) aikaa korjata viat. Käsittääkseni tuota aikaa ei saa, jos menee katsastamaan määräajan jälkeen (joka itsessään laillista, aika ehkä pitää olla varattuna).
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
27.11.2019
Viestejä
413
Tunnistaisiko joku tämän tekstin fontin? Löysin jonkun nettisivun mikä tunnistaa kuvista fontteja, mutta ei tunnistanut kaarevaa tekstiä.

fontti.JPG
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 415
Mikä olisi edullinen tapa peittää parvekkeen betonilattia. Nyt on kaislamatto, joka on 10v vanha ja haluaisin vaihtaa sen uuteen, mutta puulaatat ainakin tuntuu maksavan aika reilusti. Onko muita ideoita mitä voisi miettiä.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Mikä olisi edullinen tapa peittää parvekkeen betoni. Nyt on kaislamatto, joka on 10v vanha ja haluaisin vaihtaa sen uuteen, mutta puulaatat ainakin tuntuu maksavan aika reilusti. Onko muita ideoita mitä voisi miettiä.
Rustasta saa aika edullisesti puulaattoja.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Samaa vaivaa ollut joskus. Kerran taas tuon vian ollessa päällä meni DNA tv hubi myös tilttiin ja nappasin siitä virrat pois, sen jälkeen soundbar on toiminut moitteettomasti. Eli ilmeisesti joku muu laite toisessa hdmi-paikassa voi aiheuttaa tuollaisen häiriön.
Tuollainen blu-ray soitin on kytkettynä telkkariin, muuta ei ole sen ja soundbarin kanssa (tietekin antenni ja virtakaapeli) :hmm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Mistä voi netistä seurata MM-lätkää? Onko radiokanavaa? Entä videostreamia ilman kirjautumista?
 
voffer

ɹǝɟɟoʌ
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 045
Ei taida MTV3 näkyä netistä ilmaiseksi. Mutta pelikin loppui jo. Ruotsi vei rankkareilla.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Olisiko jotain linkkiä? En noilla ohjeillä löystä. Tämä ainakin vaatii tilin:

Kaipaan siis joko radiokanavaa tai tilitöntä ja ilmaista striimiä.
Radiosta ei kuulu koska MTV omistaa oikeudet ja telkkarista ilmaiseksi tulee MTV3 kanavalta, mutta ei heidän suoratoistopalvelusta. Cmore on maksullinen.

VeikkausTV taitaa streamata. Vaatii veikkaus tunnuksen joka on ilmainen.
Edit. Veikkauksella selostus on muistaakseni englanniksi.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Tunnistaisiko joku tämän tekstin fontin? Löysin jonkun nettisivun mikä tunnistaa kuvista fontteja, mutta ei tunnistanut kaarevaa tekstiä.

Mikähän siinä on, kun nää kyssärit on aina tälläsiä valtionsalaisuuksia ettei voi sitä koko logoa laittaa näkyviin vaan pitäis parista kirjaimesta arpoo. Tietysti jos asian haluais tehdä helpoks ni kysyis ihan itse sieltä seurasta, mikä lie kankaanpään potkijat, ei noi yleensä ole salaisuuksia.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 575
Sarjasamme ehkä tyhmät kysymykset, mutta ei näinkään ole vielä käynyt..
Eli olen hakemassa kahta eri työpaikkaa (a ja b) ja molemmissa ollaan suurinpiirtein samassa vaiheessa rekryjä kohdallani. Tein toiseen (a) soveltuvuustestit+psykologin haastattelu viime viikolla ja eilen tuli viesti b:ltä, että seuraavaksi soveltuvuustestit+psykologi. On jopa sama arviointi/testifirma.

Voiko b:lle soittaa, että olen käynyt nämä juuri viime viikolla? Tässähän tulee sitten kertoneeksi, että hakenut myös toiseen firmaan töihin. Ajattelin lähinnä ettei tarvis käydä uusiksi monen tunnin testejä ja samaa haastattelua. Työkuvauskin on lähellä samaa..
 
Liittynyt
30.08.2018
Viestejä
152
Osaako joku kertoa mistä tämä satunnainen kirjainten häviäminen tekstistä johtuu? Ongelmaa esiintyy aina välillä milloin milläkin sivulla. Ja korjaantuu kun selaimen(chrome) käynnistää uudestaan.

1.png
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 886
Osaako joku kertoa mistä tämä satunnainen kirjainten häviäminen tekstistä johtuu? Ongelmaa esiintyy aina välillä milloin milläkin sivulla. Ja korjaantuu kun selaimen(chrome) käynnistää uudestaan.

Päivittäisin ainakin näytönohjainen ajurit tai jos on jo uusimmat niin uusiksi asennus. Onhan Chrome myös uusin versio?
Ja toki voi kokeilla napata Chromesta mahdolliset lisäosat pois päältä, jos vaikka aiheuttaisi tuon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.08.2018
Viestejä
152
Päivittäisin ainakin näytönohjainen ajurit tai jos on jo uusimmat niin uusiksi asennus. Onhan Chrome myös uusin versio?
Ja toki voi kokeilla napata Chromesta mahdolliset lisäosat pois päältä, jos vaikka aiheuttaisi tuon.
On ollut jo useamman kuukauden, joten on ollut useampaa eri chrome versiota ja näyttisten ajuria käytössä. Pari addblockia käytössä, mutta en usko niistä johtuvan kun ovat esim. io techissä poissa käytöstä ja täälläkin ongelmaa esiintyy.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054

Kokeiles poistaa hardware-acceleration? Ei ratkaisu, mut testiksi. Tässä vois olla sama kyseessä: Text half missing - Google Chrome Community

e: chrome://flags/#disable-accelerated-2d-canvas
e: tää kans vois jotain valottaa: chrome://gpu/
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Tyhmä kysymys mutta eikö nykyään telkkareissa ole enää mitään muita liitäntöjä kuin HDMI? Itselläni olisi tarvetta edes jollekin analogiselle inputille eli SCART, Composite+audio tai joku vastaava kelpaisi että saisi esim vanhoja pelikonsoleita sun muita vastaavia telkkuun kiinni. Kävin tuossa illan mittaan useammankin liikkeen valikoimasta edullisemman pään malleja läpi ja tuntuu että kaikissa on vain 1 tai 2 HDMI-inputtia. Nykyisissä telkkareissa kun on useampaa SCARTtia, VGA-liitintä, komposiittia, komponenttia ja vaikka mitä liitäntöjä niin vaikuttaa aika karulta jos uudemmissa ei one enää mitään analogi-inputteja.

Toki on olemassa kaikenlaisia SCART-HDMI -adapteripurkkeja ja vastaavia mutta onhan se nyt hanurista jos pitää olla 100 ja 1 erillistä purkkia joka asiassa välissä. Kun olisi edes yksi joku standardin mukainen analogi-inputti niin saisin helposti siihen kyllä omat signaalit käännettyä.
 
Laita väliin joku digiboksi jossa on tarvittavat ominaisuudet?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Laita väliin joku digiboksi jossa on tarvittavat ominaisuudet?
Menee jo kerrointa hankalammaksi kuin esim SCART-HDMI -adapteri. Sellaisia kun kuitenkin saa parilla kympillä ja hoitavat hommansa yleensä ihan kohtalaisen hyvin. Tarve tosiaan olisi yhdelle tai kahdelle analogi-inputille telkkarissa maksimissaan. Jännä juttu että "karvalakkimallin" telkkareissakin oli ennen vähintään yksi SCART ja nykyään ei ole enää mitään muuta kuin HDMI-tuloja.

Kai se vaan on pakko hankkia töllö jossa on 2-3 HDMI-inputtia ja sitten kaveriksi joku SCART-HDMI -adapteri ja/tai Composite+audio-HDMI -adapteri. Mitään älyominaisuuksiakaan en kaipaa kun ne on tähänkin asti hoitanut erillinen MiniPC.

(nykyisessä kakkostelkkarissa on "SmartTV" mutta sitä ei ole oikein koskaan käytetty kun sen toiminta on ollut niin per*eestä)
 
Edellisessä telkkarissa ei ollut 3.5mm kuulokeplugia kun olisi ollut tarvetta ja nykyisessä 55" telkussa taas on kun ei ole enää tarvetta.

Vituttaa vaan kun ton käyttöjärjestelmä on joku vinkuintiaanin saphi tms. mihin ei ole kuin netflix, viaplay ja joku muut, mutta kun haluaa katsoa disney+ pitää laittaa Xboxin kautta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Edellisessä telkkarissa ei ollut 3.5mm kuulokeplugia kun olisi ollut tarvetta ja nykyisessä 55" telkussa taas on kun ei ole enää tarvetta.
Nykyisessä kakkostelkkarissakin on 3.5mm kuulokeplugi, mutta... Eihän sitä ole mitään järkeä käyttää kun sen äänenvoimakkuus on jossain hyvin syvällä valikkojen syövereissä eli normaali kaukosäätimen volume +/- ei vaikuta kuulokelähtöön. Ja tosiaan plugin kiinnittäminen ei mykistä telkkarin kaiuttimia eikä asiaan voi vaikuttaa asetuksissa. Nyt on tuonkin takia HDMI-lähdössä purkki joka ottaa audion erikseen ja sitä kautta saa volumea säädettyä haluamakseen vahvarin volumella kun pistää telkkarin mutelle (joka ei mykistä HDMI:n audiota).

Paria pientä asetusta noille kaipailisin että noissa olisi edes jotain tolkkua :D
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
732
Menee jo kerrointa hankalammaksi kuin esim SCART-HDMI -adapteri. Sellaisia kun kuitenkin saa parilla kympillä ja hoitavat hommansa yleensä ihan kohtalaisen hyvin. Tarve tosiaan olisi yhdelle tai kahdelle analogi-inputille telkkarissa maksimissaan. Jännä juttu että "karvalakkimallin" telkkareissakin oli ennen vähintään yksi SCART ja nykyään ei ole enää mitään muuta kuin HDMI-tuloja.

Kai se vaan on pakko hankkia töllö jossa on 2-3 HDMI-inputtia ja sitten kaveriksi joku SCART-HDMI -adapteri ja/tai Composite+audio-HDMI -adapteri. Mitään älyominaisuuksiakaan en kaipaa kun ne on tähänkin asti hoitanut erillinen MiniPC.

(nykyisessä kakkostelkkarissa on "SmartTV" mutta sitä ei ole oikein koskaan käytetty kun sen toiminta on ollut niin per*eestä)
Kehitys kehittyy ja jotta se on mahdollista, niin vanhoja legacy-ominaisuuksia tai liitäntöjä on pakko jättää pois, että laitteen koko ja hinta pysyvät maltillisina. Analogilaitteiden aika on ohi ja jos niitä haluaa käyttää, niin käyttö tapahtuu kokonaisuudessaan sen aikakauden laitteilla, tai kolmannen osapuolen adaptereilla/muuntimilla saadakseen ne nykyaikaiseen järjestelmään.

Terveisin innokas retrotietokone ja -konsoliharrastaja.

Näiden ominaisuuksien käyttäjinä olemme erittäin pieni vähemmistö joka toisi televisiovalmistajille vain kustanmuksia.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
643
Samaa mieltä kuin ylempänä. Itsekkin pitäisi jostain kaivaa kuvaputki töllö kun edellinen muuttojen välissä löysi paikkansa kaatopaikalta. Saisi 8bittisen zapperin toimimaan taas halutessaan.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 538

Toiset tykkää animesta, toisen duck-huntista.

Onhan noita adaptereita, kantsii googlaa "best way to connect c64 to hdmi" jne
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
603
Tässä on jonkun aikaa mennyt läheltä pieni lentokone.
Mitähän tuo pieni lentokone lentelee edestakaisin?

Tarkistin lentoseurannasta ja otin täsken siitä kuvakaappauksen:
Lentsikka.PNG

Lisäys:

Nyt klo 16:39 kone näyttää olevan kotimatkalla (kuva Lentsikka2).
Lentsikka2.PNG
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Tässä on jonkun aikaa mennyt läheltä pieni lentokone.
Mitähän tuo pieni lentokone lentelee edestakaisin?

Tarkistin lentoseurannasta ja otin täsken siitä kuvakaappauksen:
Koneen omistaa firma joka tekee erilaisia ilmakuvauksia, joten vahva veikkaus on että kuvailee jotakin tuolla. Eli firma on Terratec, lainaus heidän sivuiltaan: "Terratec tuottaa korkean resoluution pysty- ja viistoilmakuvia sekä laserkeilausaineistoa asiakkaiden kaikkiin tarpeisiin."

Ja siis tuon tiedon kaivoin ihan vaan laittamalla koneen tunnuksen LN-TER googleen ja sieltä seurailin tietoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Montako promillea takana tullut puhalsi?

Edessä ajanut lautailija puhalsi ensihoidon alkometriin 1,58 promillea. Takana tullut puhalsi poliisin alkometriin 0,87 mg/l.

Sähköpotkulautailijat onnettomuudessa Lahdessa viime yönä - MTVuutiset.fi
Google tykkäisi kertoa seuraavaa:

Breath alcohol content in milligrams/litre x 2 = blood alcohol content in parts per thousand
Example: 0.2 mg/l corresponds to 0.4 ‰ (conversion: 0.2 mg/lx 2 = 0.4 ‰)

Eli tuon perusteella tuo 0,87 mg/l olisi 1,74 promillea.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
678
Voinko pistää verotukseen työmatkat toiselta asunnoltani, josta matkaa töihin on suuntaansa 200km. Kesäisin tuolla tulee vietettyä reilusti aikaa, koska maaseudun rauha.

Osoitteen siirto tuonne asunnolle olisi ainakin tehtävä. Eikai pidempi työmatka ole muiden ongelma, kuin työntekijän.
 
tunke

NOSTO
Liittynyt
19.04.2017
Viestejä
420

Matkakustannusten vähentäminen palkansaajan verotuksessa - vero.fi
Minä tulkitsen tuon kohdan 2.3 mukaan, että et voi.
Jos sulla on perhe joka asuu siellä 200km päässä toisella asunnolla, niin silloin kerran viikkoon tehtävä matka hyväksyttäisiin perheen luokse jos työn vuoksi asuisit itse lähempänä työpaikkaa.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Jos työnantaja maksaa oman auton käytöstä kilometrikorvaukset ja tiedot matkoista laitetaan sähköiseen järjestelmään, niin tarvitseeko työntekijän lisäksi täyttää ajopäiväkirjaa?
 
Riippuu siitä saako tuosta sähköisestä järjestelmästä tarvittaessa ajopäiväkirjan kaltaisen raportin. Tosin, itse en ole ikinä luottanut firman järjestelmiin niin paljoa ettenkö olisi itselleni ottanut noita vihkoon ylös.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 538
Ei noita oman kodin ja työpaikan välisiä yksityisautoiluja oikeen voi vähentää, paitsi jos matka julkisilla kestäisi yli 3 tuntia.. Tai teet säännöllisesti yö-työtä milloin ei oikeasti kulje mikään.

Vyöhykelipun toki voi vähentää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 884

Paitsi erityisaloilla työskentelevät voi vähentää,meitä jolla on oikeus löytyy aika paljon suomessa.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958
Onko tehokkaita sähkökärpäslätkiä tai vastaavia millä saisi satunnaiset kämppään eksyneet ampparit tainnutettua?
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 900
Onko tehokkaita sähkökärpäslätkiä tai vastaavia millä saisi satunnaiset kämppään eksyneet ampparit tainnutettua?
tavalliset sähkökärpäslätkät ei auta, mutta ite oon vaa lyöny sillä ritiläverkolla sitä ampiaista, niin kuolee se ihan normaalista iskustaki
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
615
Onko tehokkaita sähkökärpäslätkiä tai vastaavia millä saisi satunnaiset kämppään eksyneet ampparit tainnutettua?
sulkapallomaila ja rivakka sivallus on toiminut joka kerta. olettaen että ötökkö on sen verran iso ettei mahdu verkosta läpi.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 212
Meneekö valkotaulut pilalle jos niihin jättää tekstin yms kuukausiksi? Dyykkasin jonkun vanhan taulun autotalliin, vaan on nuo tussit ja pyyhkimet sen hintaisia ettei kyllä kannata ostaa jos tuo ei sovellu käyttöön jossa piirustukset jää pitkäksi aikaa taululle.
 
Riippuu varmaan tussista. "Live, love, laugh" :ko meinasit siihen raapustella pidemmäksi aikaa?
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 212
:confused: Pyyhkiä voit millä tahansa rätillä, vanha tpaita yms.
Mjaa, satuin vaan verkkiksestä kattomaan jossa hinnat alkaen 14e Valkotaulukynät
Lieneekö sitten laadussa miten iso ero.

Riippuu varmaan tussista. "Live, love, laugh" :ko meinasit siihen raapustella pidemmäksi aikaa?
Sijoituksesta autotalliin voinee varmaan päätellä että siihen meinataan kirjoitella projektilistaa, mittoja, piirustuksia ja mitä siellä tallissa nyt tarviikaan. Onko heittää yksityiskohtaisempaa vastausta kuin "riippuu varmaan tussista"?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 029
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom