Kysymyksiä sähkömiehille

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Oliko maadoittamattoman ja maadoitetun pistorasian välillä jotain eroa siinä, kuinka herkästi laitteet vikaantuvat esimerkiksi ukkosella? Täällä 90-luvun talossa ainoastaan olohuoneessa on maadoitetut rasiat. Toimistohuoneessakin, jossa kaikki elektroniikka ja tietokoneet on kytkettynä, menee kaikki maadoittamattomaan rasiaan. Onko tästä jotain käytännön haittaa, että kannattaisi tehdä sähköremonttia? Voiko maadoitetun UPS-jatkojohdon laittaa kiinni maadoittamattomaan rasiaan ja käyttää sitä ns. normaalina jatkojohtona?
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
215
Oli pistorasia kumpi tahansa, ei sillä ole vaikutusta jännitteeseen mikä sieltä verkosta tulee. Ylijännite ne laitteet tuhoaa. Vikatilanne taas sitten asia erikseen, esim. ”Nollavika”.

Eiköhän siellä keittiössä, kylppärissä ja mahdolliset ulkopistorasiat ole myös maadoitetut. Toivottavasti.

Riippuu laitteista mitä sinulla on eli onko suojamaadoitettuja laitteita vai kaksoiseristettyjä. Suojamaadoitettu laite (esim. pöytäkone) voi vikaantuessaan antaa sormille koska jännite ei pääse suojamaata myöten maihin. Ei välttämättä pakko ole lähteä vetelemään maadoituksia toimistoon. Veikkaan että ainoa laite on tuo pöytäkone joka maadoitettu. Suurin osa laitteista jo eristettyjä että ei maadoituksia sisätiloissa tarvita kotioloissa. Poislukien keittiökoneet yms yms.

Eiköhän sitä UPS johtoa voi käyttää normaalina jatkojohtona mutta sama tilanne toistuu kuin yllä mainitsin mutta parempi on että käytät sitä vain Upsin perästä. (Johdon neliöitä mietin ja mitä kuormia sen perässä kohta on)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
12
tossa aikaisemmin laitoin kuvan tuosta vastus hommasta niin eli toisen kuvan i1 olisi 0.1ampeeria i2, 0.05A ja i3 olisi 0.033 A ja kokonaisvirta I olisi nuo laskettuna yhteen eli suurinpiirtein 0.183A . eli milliampeereina 183mA olisiko tämä sitten laskettu oikein vai menikö ihan päin mäntyä ,Anteeksi kun kyselen koko ajan mutta ressaa vähän että miten koe tulee menemään :D
 
Liittynyt
21.05.2022
Viestejä
419
Oliko maadoittamattoman ja maadoitetun pistorasian välillä jotain eroa siinä, kuinka herkästi laitteet vikaantuvat esimerkiksi ukkosella? Täällä 90-luvun talossa ainoastaan olohuoneessa on maadoitetut rasiat. Toimistohuoneessakin, jossa kaikki elektroniikka ja tietokoneet on kytkettynä, menee kaikki maadoittamattomaan rasiaan. Onko tästä jotain käytännön haittaa, että kannattaisi tehdä sähköremonttia? Voiko maadoitetun UPS-jatkojohdon laittaa kiinni maadoittamattomaan rasiaan ja käyttää sitä ns. normaalina jatkojohtona?
UPSeissa on yleensä VDR-perusteinen ylijännitesuoja, joka jonkinlaisia piikkejä pystyy vaiheesta ja nollasta suodattamaan maahan, eli siinäkin mielessä UPS kannattaa siihen maadoitettuun pistorasiaan kytkeä. Joissakin laitteissakin tuollainen suojaus on sisäänrakennettuna. Maadoittamattomattomassa pistorasiassa tuota suojausta ei tule käyttöön.
 
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 101
tossa aikaisemmin laitoin kuvan tuosta vastus hommasta niin eli toisen kuvan i1 olisi 0.1ampeeria i2, 0.05A ja i3 olisi 0.033 A ja kokonaisvirta I olisi nuo laskettuna yhteen eli suurinpiirtein 0.183A . eli milliampeereina 183mA olisiko tämä sitten laskettu oikein vai menikö ihan päin mäntyä ,Anteeksi kun kyselen koko ajan mutta ressaa vähän että miten koe tulee menemään :D
Ihan oikein meni!
 
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
12
jeees hyvä homma seuraavaksi pitää viellä opetella tuommoinen samanlainen mutta siinä on vielä rinnankytkennän lisäksi myös sarjaan kytkentää mutta eiköhän nekin sitten opi ;)
 
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 101
UPSeissa on yleensä VDR-perusteinen ylijännitesuoja, joka jonkinlaisia piikkejä pystyy vaiheesta ja nollasta suodattamaan maahan, eli siinäkin mielessä UPS kannattaa siihen maadoitettuun pistorasiaan kytkeä. Joissakin laitteissakin tuollainen suojaus on sisäänrakennettuna. Maadoittamattomattomassa pistorasiassa tuota suojausta ei tule käyttöön.
Yleensä VDR myös vaiheen ja nollan välissä, mutta joo se maa antaa paremman purkutien ylijännitteelle.

Alkuperäiseen kysymykseen... Oma kokemus on että uudemmissa taloissa laitteet kestää paremmin. Jossain vaiheessa uusissa tuli ylijännitesuojaus keskuksessa pakolliseksi, sekin auttaa.

Yleisesti kaikki pitkät johdot toimii antennina, jos ukkonen lyö lähelle, pitkän johdon molemmissa päissä kipinöi. Voi olla että vanhemmissa taloissa on yleisesti vähemmän sulakkeita ja yhden sulakkeen takana ketjutettu pistorasiasta pistorasiaan ympäri puolet talosta. Se pitkä ketju toimii sitten vähän kuin antennina.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
94
jeees hyvä homma seuraavaksi pitää viellä opetella tuommoinen samanlainen mutta siinä on vielä rinnankytkennän lisäksi myös sarjaan kytkentää mutta eiköhän nekin sitten opi ;)
Ja kannattaa tosiaan pyrkiä palastelemaan se kytkentä/tehtävä osiin. Niin kuin tuossa perus rinnankytkentä tapauksessa kaikki on erillisiä virtapiirejä
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Ei tuossa sinänsä kovin ihmeellisiä asioita ollut esim. lukion käyneelle, mutta melko kattava kirja mielestäni.
Vilkaisin vain kysymysosioita. Lukion oppimäärään verrattuna ihmeellistä oli, miten amislaisella kaljamakkarakielellä kysymykset oli kirjoitettu. "How many amps."
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Ja kannattaa tosiaan pyrkiä palastelemaan se kytkentä/tehtävä osiin. Niin kuin tuossa perus rinnankytkentä tapauksessa kaikki on erillisiä virtapiirejä
Ja kun noita palastelee omaan makuun sopiviksi palasiksi, niin ei pidä hämääntyä erillaisista piirrostavoista. Aikoinaan itte menin noihin halpoihin temppuihin aika monesti ja kyllä myöhemmin hävetti kun tajusin, eli mieti tarkkaan ne rinnan- ja sarjaankytkennät ennen kuin teet valinnan ja laskennat.
Ei vaan jostain syystä riittänyt hahmotuskyky erottelemaan noita kytkentöjä, en tiedä miksi vaikka teknisesti menee vaikka fergusonin koneen purku ja kasaus silmät kiinni pe-iltana humalassa saunassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Yleensä VDR myös vaiheen ja nollan välissä, mutta joo se maa antaa paremman purkutien ylijännitteelle.

Alkuperäiseen kysymykseen... Oma kokemus on että uudemmissa taloissa laitteet kestää paremmin. Jossain vaiheessa uusissa tuli ylijännitesuojaus keskuksessa pakolliseksi, sekin auttaa.

Yleisesti kaikki pitkät johdot toimii antennina, jos ukkonen lyö lähelle, pitkän johdon molemmissa päissä kipinöi. Voi olla että vanhemmissa taloissa on yleisesti vähemmän sulakkeita ja yhden sulakkeen takana ketjutettu pistorasiasta pistorasiaan ympäri puolet talosta. Se pitkä ketju toimii sitten vähän kuin antennina.
Mikä on tässä tapauksessa vanha talo? Tämä on -91.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Ja kun noita palastelee omaan makuun sopiviksi palasiksi, niin ei pidä hämääntyä erillaisista piirrostavoista. Aikoinaan itte menin noihin halpoihin temppuihin aika monesti ja kyllä myöhemmin hävetti kun tajusin, eli mieti tarkkaan ne rinnan- ja sarjaankytkennät ennen kuin teet valinnan ja laskennat.
Ei vaan jostain syystä riittänyt hahmotuskyky erottelemaan noita kytkentöjä, en tiedä miksi vaikka teknisesti menee vaikka fergusonin koneen purku ja kasaus silmät kiinni pe-iltana humalassa saunassa.
Juu, ja monesti kannattaa noissa tehtävissä miettiä että piirtääkö vain saman kytkennän uusiksi toisella tavalla, esimerkiksi jotenkin symmetriseksi. Joskus jotkut hyvin sekaisesti piirretyt tehtävät ovat ratkenneet suunnilleen ihan ilman laskemistakin kun on piirtänyt kytkennän uusiksi toisella tavalla ja on ruvennut löytymään kaikenlaisia oikoteitä ratkaisuun.
 
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
12
Jees kiitos vinkeistä ;) tuommoiset pitäisi seuraavaksi opetella laskemaan täytyy vain miettiä että miten kun viälä on vähän vaikeuksia hahmottaa että miten tämmösessä sekakytkennässä lasketaan tuo U1 :D
 
Liitteet

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Jees kiitos vinkeistä ;) tuommoiset pitäisi seuraavaksi opetella laskemaan täytyy vain miettiä että miten kun viälä on vähän vaikeuksia hahmottaa että miten tämmösessä sekakytkennässä lasketaan tuo U1 :D
Pidä huolta, että opettelet kunnolla peruskaavojen tarkoituksen ja käytön, eli niin että ymmärrät täysin miksi missäkin tilanteessa käytetään mitäkin kaavaa. Vähintään perus P=UI ja U=RI ja sitten rinnankytkettyjen vastusten resistanssin laskeminen (tässä tulee niitä käänteislukuja ja/tai negatiivisia potensseja). Jos et ymmärrä, niin kaikki laskut tulevat olemaan täyttä tuskaa alusta loppuun asti.

Kun ymmärrät kaavojen käytön, niin noi peruslaskut menee hyvin helposti, kun yksinkertaistat kytkentää pala kerrallaan ja saat koko ajan laskettua auki lisää tuntemattomia suureita. Ihan auttaa jos paperille piirrät kynällä nuo kytkennät ja vaikka ympyröit kaikki ne kohdat, joita voit yksinkertaistaa. Tämmöstä palastelua kaikki tehtävät ainakin sähköinssipuolella on ollut, toki sit pidemmälle opiskeltaessa vaan kaavat monimutkaistuu, mut ihan sama ajatus aina.

Tuosta kuvasta nyt hyvin pikaisesti katsomalla voit eka ympyröidä rinnankytketyt vastukset ja muuttaa ne yhdeksi vastukseksi, tämän jälkeen jää kaksi sarjaankytkettyä vastusta jotka taas voit muuttaa yhdeksi vastukseksi ja tämän jälkeen onkin hyvin helppoa laskea I, jonka jälkeen on helppoa palata alkuperäiseen kytkentään ja laskea U1 jne.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Kun ymmärrät kaavojen käytön, niin noi peruslaskut menee hyvin helposti, kun yksinkertaistat kytkentää pala kerrallaan ja saat koko ajan laskettua auki lisää tuntemattomia suureita. Ihan auttaa jos paperille piirrät kynällä nuo kytkennät ja vaikka ympyröit kaikki ne kohdat, joita voit yksinkertaistaa. Tämmöstä palastelua kaikki tehtävät ainakin sähköinssipuolella on ollut, toki sit pidemmälle opiskeltaessa vaan kaavat monimutkaistuu, mut ihan sama ajatus aina.
Palastelu auttaa tiettyyn pisteeseen asti, sitten kun on tarpeeksi monimutkainen piiri, niin pitää turvautua simulointiin. :D

Jees kiitos vinkeistä ;) tuommoiset pitäisi seuraavaksi opetella laskemaan täytyy vain miettiä että miten kun viälä on vähän vaikeuksia hahmottaa että miten tämmösessä sekakytkennässä lasketaan tuo U1 :D
Ensimmäiseen tehtävään sait jo hyvät vinkit.

Toiseen tehtävään voin vinkata, että piirissä on oikosulku ja virta on laiska otus eli se menee helpointa reittiä (pienin resistanssi).
 
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
12
Okei täytyy viälä opetella vähän lisää tuota P=UI ja U=RI kaavaa mutta tuli tuossa äsken pikaisesti koitettua laskea tuota ensimmäistä kuvaa niin voisiko vastaukset olla suurinpiirtein I=0.031A, i3= 0.045A ja U1= 4.5v vai menikö ihan väärin?
 
Liittynyt
06.07.2020
Viestejä
36
Oliko niin, että maadoittamattomien pistorasioiden nollaus ja vaihto maadotettuihin pistorasioihin on sallittua tuon elokuun 2022 SFS 6000 standarin mukaan, kunhan ei lisää kyseisen pistorasian jatkeeksi muita pistorasioita (ketjuta) eikä puhuta kosteista tiloista, kuten kylppäristä tai keittiöstä? Katsoin, että tätä on aiemminkin täällä kysytty, tosin en löytänyt 'virallista' lainausta/vastausta enkä tuon SFS 6000 tämän vuoden uudistuksen jälkeen.
Olisi siis uudessa asunnossa maadoittamattomat pistorasiat makkareissa ja mietin onnistuuko vaihto nollausta käyttäen, vai pitääkö seinii tehä reikii ja vaihtaa kaapelit kokonaan.
Mitäs työ fiksummat sanotte?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728

Eikö noi makkareissa ja olkkareissa mene ihan maadoittamattomina? Vaihtaa vaan uudet rasiat tilalle jos tarvii, täällä tehtiin niin.
 
Luulisin että se ”muutos, korjaus, yms” standardi sieltä vielä löytyy että edelleen voi tehdä juuri päättyvän osalta. Jos ketju niin sitten, mikäli mahdollista kiskoa kevi jakorasialta pistorasioille ja nollata jakorasiassa. Niin kuin edellä mainittu niin menisi ne makkareissa maadoittamattomina myös, vaihtaa uudemmat rasiat jos kohteessa vielä ne alkuperäiset 80luvun matalat rasiat jotka ei anna kunnon tukea pistokkeille.
 
Joo, totta, kyllä nuo maadoittamattominakin menee vielä, mutta monethan piuhat ja jatkaroikat yms taitavat vaatia tuon maadoitetun pistorasian niin mietin tällee futureproofin kannalta vaatiiko seinien avausta vai saako toteuttaa nollauksen.
 
Juu toki jatkoroikat ovat maadoitettuja mutta riippuu mitä kaikkea sen roikan perässä on mitkä edes tarvitsevat sen maadoituksen. Melkein pyydettävä kipinä paikalle jotta tutkii johdotukset / putkitukset että onko mahdollista tehdä nollaus järkevästi, sitten tehtävä se päätös sen mukaan. En itse henk.koht murehtisi makuuhuoneen osalta asiasta, itse asuin 20v kämpässä missä maadoittamattomat rasiat ja sitä aikaa oli konetta / vahvistinta jos sun toista mille se maadoitus olisi kelvannut eikä ikinä ollut ongelmia. Nykyään vielä tilanne toinen miten laitteet parantunut suojauksien osalta.

Edit: Mikäli keskuksessa olisi pari modulia tyhjää voisi sinne myös kyseiselle ryhmälle asentaa myös vikavirtasuojan. Tässä olisi henkilösuojausta jos joku laite vuotaa vaikka maadoitusta ei olisi. Tällöin taas ei niitä nollauksia mielellään olisi.
 
Viimeksi muokattu:

ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Asiakkaana voisin olla hyvinkin kiinnostunut virrankulutuksen seurannasta ja tästä tulevista viesteistä. Eli tällaisella taloon voisi ottaa vaikka just 3x25A liittymän periaatteella saattaa ehkä just riittää, mutta asentaa 3x25A sulakkeet ja sähköyhtiö ystävällisesti ilmoittaa, mikäli menee yli ja tarjoaa paksumaa liittymää tai kehoittaa järjestelemään sähkönkulutusta. Paljon parempi kuini se, että sulakkeet vain palavat (pahimmillaan paukkupakkasilla, kun kukaan ei ole kotona ja tönö jäätyy).

No saisi edes raporttina oman virrankulutuksen, mutta ei taida saada kuin tehonkulutuksen tuntitasolla. En tiedä, kun oman sähköyhtiön weppipalvelu on rikki just nyt. Sähkömittari on aika uusi ja manuskan mukaan näyttäisi osaavan vaikka sun mitä ja siinä on optinen portti. En tiedä saisiko sieltä sitten ulos vaihekohtaista maksimivirrankulutusta tms.
On muuten vähän pylystä, ettei tällaista voida tarjota samalla kun asiakkaan kaappiin kuitenkin vapautuneesti tungetaan kaikenlaista omaa laitteistoa, jossa voisi olla vaikka mikrofoni. Pitäisi tietenkin olla paikallisesti mahdollisuus saada kaikki data ulos. Eikä olisi mikään tietoturvaongelma, kun ei käytetä mitään tietotunaattoria. Kannattaisin tähänkin yleispalveluvelvoitetta, nyt kun otit asian esille toisessa kohdassa. Missä on sääntösuomi kun sitä tarvittaisiin?
Kaikki mittarit tullaan vaihtamaan uusiin tämän vuosikymmenen aikana. Pitoaika tulee olemaan lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä vuotta.

Uuden sukupolven mittareissa on saatavilla kuluttajaliitäntä, josta saa RJ12:sen kautta pihalle jännitteet, virrat, tehot ja kulutukset. Ainakin Ruotsissa ja Alankomaissa verkkoyhtiöitä velvoitetaan nykyään asentamaan mittareita, joissa on tälläinen liitäntä.
Niissähän on jo standardinmukaiset liikennöinnit. Esim. Suomessa hyvin yleisesti käytössä oleva NES-Echelon sähkömittari käyttää standardeja ANSI C12-18-1996 ja ANSI C12-19-1997. Eurooppalaisten valmistajien mittareille on sitten varmaan oma Eurooppalainen standardi.

Tuossa ANSI stardardissa käytetään eri oikeustason avaimia, eli jollain avaimella voi olla oikeus vain lukea tietoja ja jollain toisella saa sitten muuttaa useimpia tietoja ja kolmannella sitten ehkä kaikkia tietoja. En tosiaan nyt muista oliko jotain perustietoja (kulutus) jopa ilman avainta luettavissa.
Näin olisi varmasti koko EU-alueella jos niin haluttaisiin. Mutta kuten jo totesinkin, ei tämän kaltaisia saada kovin helposti aikaan vaikka monta muuta päätöstä saadaankin.
Mutta tiedätkö, miten nuo kyseiset laitteet liikennöivät ulos? Sehän tuossa vielä kiinnostaa, mitä vaaditaan kuluttajalta jotta ominaisuuden voi ottaa käyttöön.

Jo tässä ja toisessa lainaamassani päästään edelleen siihen ongelmaan, ettei yhteneväistä tapaa ole. On aivan väärä tie, jos yksi käyttää yhtä, toinen toista ja kolmas on mainitsemasi mukaan "on sitten varmaan oma". Tavan liittyä siihen mittariin tulisi olla niin hyvin harmonisoitu eri valmistajien kesken että se kolmannenkin osapuolen sovitin toimii ja kuluttaja saa haluamansa infon käyttöönsä.
Jos jokainen mittarivalmistaja haluaa käyttää omaa tapaansa ja kuluttajan laitteisiin vaaditaan vielä erikseen avaimia datan lukuun, menee turhan vaikeaksi. Kolmannen osapuolen tekemänä tarjolle saadaan muutoinkin helposti paremmin laitekantaa.

Mutta väylänä optinen on sikäli hyvä, että siinä kuluttaja ei pääse sähköisesti kiinni itse mittariin joten yksi riskitekijä jää pois.

Toisaalta, melkoisen suuri osa mittareista on siellä kerrostalojen kellareissa joten sim-korttipaikka kuluttajaa varten ja mobiiliverkon yli data ulos olisi toki vaihtoehto. Mutta jonkun on se taustajärjestelmä toki ylläpidettävä tällaisessa. Ja samalla voisikin sitten kysyä, eikö verkkoyhtiö kuitenkin halua reaaliaikaista dataa? Jos haluaa, rajapinta voisi olla suoraan heillä ilman mitään erillisiä palikoita ja muuta.
Sorry heti alkuun kun lainailin vähän vanhoja viestejä. Mutta törmäsin juuri somessa tämmöiseen linkkiin joka liittyy vahvasti lainauksiin:

Onko täällä kokemusta tuollaisesta RJ12 HAN -liitynnästä?
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
855
Miten helpoiten saa kalusteet asennettua suoraan? Oma näkö ja laatu vaatimustaso eivät välttämättä täysin kohtaa jos silmämääräisesti pitää laittaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Helpoiten just silmämääräisesti. johonkin vanhaan taloon kun laitat vatupassilla, niin ne on just se ainut paikka mikä on passissa siinä talossa. ja paistaa pitkälle.
Näin minäkin ajattelisin, vaikka olen maallikko. Enkä pelkästään maallikko sähkössä vaan siinä sisustussuunnittelussa, jonka alaan tämä kysymys kuului. Kannattaa ottaa referenssi viereisestä kalusteesta tai muusta pinnasta sen sijaan, että lähtisi arpomaan miten suorassa mikäkin hirsimökin tai rmt kulma nyt on. Ei siitä tule kuin paha mieli ainakaan omissa kopperoissa.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
840
Eihän ne varsinaisesti vanhaksi mene ikinä, mutta kortithan pitää 5 vuoden välein uusia.
Ainakin S3 on alussa 5 vuotta voimassa ja sinä aikana pitää Tukesille ilmoittaa jotta ei mene vanhaksi. Tämän jälkeen vissiin pysyy kyllä voimassa. En muista oliko kytköksissä sähkötöidenjohtajan ilmoitukseen vai juuri se.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Sähkäreille kysymys.

Terassilla on vain tuollainen 1 valaisin, jossa valokytkin suihkutiloissa. Haluaisin noihin päätyihin lisätä valaisimet, että olisi valoisampaa tuolla puolen taloa. Valaisimet löytyykin jo. Varmaan 3x1,5mmj kaapeli riittää näihin valaisimiin? (toki vanhassa liitoksessa taisi olla vain 2 johtoa, jollen väärin muista)
Esim. tälläinen?

Ja voi jakaa ihan sokeripalalla, että liittää johdonpäät siihen saman ruuvin alle? En löytänyt mitään erillisiä jakajia.

Pikaisen piirroksen tein, eli miten kannattaa tehdä johdotukset? Tuosta vanhasta valaisimesta varmaan voi jakaa jakorasiaan johto, ja siitä sitten kaikille kolmelle samasta.. vai ensin katkasee johdon, ja siitä jakaa tuolle vanhalle valaisimelle, ja toiseen jakorasiaan, jossa jakaa sitten noille uusille valaisimille?

1669788030076.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Onko täällä kokemusta tuollaisesta RJ12 HAN -liitynnästä?
No kokemustahan ei ole, mutta tuohan mahdollistaisi hyvinkin helposti älykkään kuormantasauksen yms. Jos harrastelee tai työkseen tekee elektroniikkaa, niin tuota olisi helpointa hyödyntää. Jos taas ei itse meinaa tehdä niin olennaisin kysymys on varmasti, onko tuolle tukea taloautomaatiojärjestelmässä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Ainakin S3 on alussa 5 vuotta voimassa ja sinä aikana pitää Tukesille ilmoittaa jotta ei mene vanhaksi. Tämän jälkeen vissiin pysyy kyllä voimassa. En muista oliko kytköksissä sähkötöidenjohtajan ilmoitukseen vai juuri se.
On voinut olla joskus noin, mutta ei ainakaan viimeisen 20 vuoden aikana ole noin, vaan kun olet pätevyyden saanut, niin se on elinikäinen ellet hölmöile riittävästi pätevyyden peruuttamiseksi.
Sähköturvallisuustutkinto on voimassa sen 5v allekirjoittamispäivästä, eli vanhenee jos et hae/saa pätevyyttä, jonka jälkeen on tutkinto suoritettava uudelleen.
 
Liittynyt
27.09.2022
Viestejä
459
sähköt.jpg

Tälleen ajattelin vedellä kesähuoneeseen sähköt? onko tämä mielestänne toteutettavissa näin ja kuinka noi piuhat pitäis valoihin/katkaisimeen kytkeä? Toki lopullisen kytkennän ja tarkistuksen tekee oikea sähkömies...
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
2 023
Kannattaa tuo 2.5 neliöinen unohtaa suosiolla noiden lamppujen kanssa, ellei tarkoitus sitten ole käyttää jotain kilowattiluokan natriumpolttimoita.

Yhdelle tuplakytkimellä riittää 3x1.5 (tai tyypillisesti jopa 3x0.75 jos etusulakkeen mitoittaa tarpeeksi pieneksi taululta) kaapeli jakorasialta tuolle että saa hallinnoitua kahta eri valorypästä.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
840
On voinut olla joskus noin, mutta ei ainakaan viimeisen 20 vuoden aikana ole noin, vaan kun olet pätevyyden saanut, niin se on elinikäinen ellet hölmöile riittävästi pätevyyden peruuttamiseksi.
Sähköturvallisuustutkinto on voimassa sen 5v allekirjoittamispäivästä, eli vanhenee jos et hae/saa pätevyyttä, jonka jälkeen on tutkinto suoritettava uudelleen.
Joo tätä tarkoitin, eli siitä kun testin on suorittanut niin johonkin piti ilmoittaa ettei paperi vanhene.
 
Liittynyt
27.09.2022
Viestejä
459
Kannattaa tuo 2.5 neliöinen unohtaa suosiolla noiden lamppujen kanssa, ellei tarkoitus sitten ole käyttää jotain kilowattiluokan natriumpolttimoita.

Yhdelle tuplakytkimellä riittää 3x1.5 (tai tyypillisesti jopa 3x0.75 jos etusulakkeen mitoittaa tarpeeksi pieneksi taululta) kaapeli jakorasialta tuolle että saa hallinnoitua kahta eri valorypästä.
No joo, oli ylijäämä johtoa niin vein 2,5
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
Kannattaa tuo 2.5 neliöinen unohtaa suosiolla noiden lamppujen kanssa, ellei tarkoitus sitten ole käyttää jotain kilowattiluokan natriumpolttimoita.

Yhdelle tuplakytkimellä riittää 3x1.5 (tai tyypillisesti jopa 3x0.75 jos etusulakkeen mitoittaa tarpeeksi pieneksi taululta) kaapeli jakorasialta tuolle että saa hallinnoitua kahta eri valorypästä.
No joo riittää ja riittää. Se riippuu naminamin tyypistä. Niilolla onnistuu, sakarilla ei kun sitä keviä ei saa käyttää. Jotain tarkkuutta jos kerta raneja haluaa neuvoa.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Miten helpoiten saa kalusteet asennettua suoraan? Oma näkö ja laatu vaatimustaso eivät välttämättä täysin kohtaa jos silmämääräisesti pitää laittaa.
Snro 6451302 tai 6402619.

Joo tätä tarkoitin, eli siitä kun testin on suorittanut niin johonkin piti ilmoittaa ettei paperi vanhene.
Hyväksytysti läpäisty sähköturvallisuustutkinto vanhenee aina eikä sitä saa millään ilmoituksella jäähylle. Pätevyyttä varten hankittu työkokemus on ilmoitettava setille tämän määräajan puitteissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
821
Sähkäreille kysymys.

Terassilla on vain tuollainen 1 valaisin, jossa valokytkin suihkutiloissa. Haluaisin noihin päätyihin lisätä valaisimet, että olisi valoisampaa tuolla puolen taloa. Valaisimet löytyykin jo. Varmaan 3x1,5mmj kaapeli riittää näihin valaisimiin? (toki vanhassa liitoksessa taisi olla vain 2 johtoa, jollen väärin muista)
Esim. tälläinen?

Ja voi jakaa ihan sokeripalalla, että liittää johdonpäät siihen saman ruuvin alle? En löytänyt mitään erillisiä jakajia.
Ihan sähkärihommahan tuo on, ei riitä maallikon oikeudet tehdä kiinteitä asennuksia valaisimen perään. Elä nyt ainakaan millään sokeripaloilla lähde leikkimään sitten kun teet ite, käytä oikeita liittimiä. https://www.k-rauta.fi/tuotemerkit/wago
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
840
Snro 6451302 tai 6402619.

Hyväksytysti läpäisty sähköturvallisuustutkinto vanhenee aina eikä sitä saa millään ilmoituksella jäähylle. Pätevyyttä varten hankittu työkokemus on ilmoitettava setille tämän määräajan puitteissa.
Mutta kun sen on tehnyt niin sitten ei ole määräaikoja. Sitä tarkoitin.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Ihan sähkärihommahan tuo on, ei riitä maallikon oikeudet tehdä kiinteitä asennuksia valaisimen perään. Elä nyt ainakaan millään sokeripaloilla lähde leikkimään sitten kun teet ite, käytä oikeita liittimiä. https://www.k-rauta.fi/tuotemerkit/wago

Löytyy noita wagon liittimiäkin myös. Sähkäriä ei viitti tilata ihan muutaman lampun takia, kun km korvaus otethaan n. 150km matkalta..

Tai sitten pitäs kerryttää aikalailla nuita sähköhommia oottamaa.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 212

Onko tässä joku temppu joiden tulppien irrotukseen mitä en tajua? Meisselillä ja 5kg lekalla saa hakata että lähtee irti.

Ja onko noissa holkkitiivisteille tarkoitetuissa perus jakorasioissa joku muukin mysteeri mitä en tajua kun niitä ei tunnu löytyvän mistään? Kivijalkaliikkeistä en löytäny mistään muualta ku Biltemasta, ja eihän sekään menny nappiin koska tuo olikin PG16 eikä M16. M16 holkki ei tiivisty, PG16:ssa on liian iso reikä johdolle ja PG11 holkkeja ei löydy mistään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
321

Yks vaihtoehto porata vain poranterällä sopiva m16 reikä. Toinen puukkolla ja vasaralla avata aihio ohennuksen kohdalta.
 
Liittynyt
10.11.2022
Viestejä
5
Onko tässä joku temppu joiden tulppien irrotukseen mitä en tajua? Meisselillä ja 5kg lekalla saa hakata että lähtee irti.
Kyllä ne ittellä on pienemmällä voimalla, kuin lekalla lähtenyt kun kohdistaa sen meisselin siihen uraan ja napauttaa pariin kohtaan siinä kehällä. (edit: mulla ei tosin ole kokemusta, juuri noista bilteman rasioista)
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 255
Pystyneekö tollaisiin kattoled-kirkasvalo eteisen lamppuihin (siis ihan klassikko pyöreät led-valot katossa) säätämään jotenkin himmentävät valot tai jotenkin sellaiset, että saisi valotehoa muutettua tarpeen mukaan? Siis ilman isoja muutoksia?

Esim. hue valoilla tai joillain? En ole tarkastanut polttimoa, että millainen on, mutta olettaisin että normaali..
 
Onko yhtään tarkempaa kuvausta valaisimista, onko edes vaihdettavat polttimot?

Näitä on jonkun verran näkynyt eteisten ja kylpyhuoneiden valaisimiksi asennettuina.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
Kyllä ne ittellä on pienemmällä voimalla, kuin lekalla lähtenyt kun kohdistaa sen meisselin siihen uraan ja napauttaa pariin kohtaan siinä kehällä. (edit: mulla ei tosin ole kokemusta, juuri noista bilteman rasioista)
Ja kun pitää kannen kiinni silloin kun reikiä availee niin ei jousta niin paljoa iskiessä jolloin tulos paranee ja voiman määrä vähenee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Jotkut noista purkeista on vaan paskoja, mä vedän ihan suosiolla joulukuusiterällä jos ei ekalla yrityksellä pelkällä puukolla aukea.
Sama vika, joistakin purkeista nuo aukeavat helpolla mutta jos tietää että kyseinen purkki ahistaa niin suosiolla joulukuusiterällä jossa PG-portaat ajelen sopivan reiän. Ulkoa en muista mistä kannattaa lyömällä yrittää mutta heti kun purkin näkee niin muistaa kannattaako lyödä vai suosiolla porata. (noihin on ihan lyöntityökalutkin olemassa eri kokoisille aukoille mutta en tiedä ketään kuka moisia työkaluja käyttää)
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
975
Kyllä ne ittellä on pienemmällä voimalla, kuin lekalla lähtenyt kun kohdistaa sen meisselin siihen uraan ja napauttaa pariin kohtaan siinä kehällä. (edit: mulla ei tosin ole kokemusta, juuri noista bilteman rasioista)
Toinen on kanssa ihan puukko siihen uraan, pieni napautus että terä menee läpi ja sitten vaan vääntää se puukolla auki. Yleensä lähtee aika siististi noin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 044
Toinen on kanssa ihan puukko siihen uraan, pieni napautus että terä menee läpi ja sitten vaan vääntää se puukolla auki. Yleensä lähtee aika siististi noin.
Joo, justiin noin, ja jos se puukko ei siihen päähän tapauttamalla mene läpi, niin turha sitä on alkaa murjomaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 817
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom