Kuinka SER-jäte prossuilla pärjää nykyään ?

BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Ööö miten voin noita teoriassakaan tiivistää jättämättä ison kasan testipeleistä pois :confused:

Pari benchmark lukua ei vielä kerro yhtään mistään ja ne eivät varsinkaan kerro kuinka tasainen se pelikokemus on = frametimet.
Peli kuva on juuri sitä varten että kaikki näkee onko frametimeissa piikkejä vai onko se tasaista kuten pitää.
Myöskin kantoihin nuo ovat lajiteltu soittolistoissa (esim. LGA1155 CPU Benchmarks).

Myöskin kommenttini juuri siirsin videon loppuun sen takia että saisin porukan enemmän katsomaan videota. Ja se on vähän auttanut, mutta ei paljoa.

Että empä oikein noita voi mitenkään lyhentää/tiivistää jättämättä tärkeää dataa pois. Ja jos tiputtaisin peli määrän tyypilliseen testi peli määrään millä muut testaavat eli noin neljään.
Niin olisin samanlainen kuin muut mitä juuri en halua olla.
Ensinnäkin tähän video asiaan, niin minä ainakin olen sitä mieltä, että voisit miettiä vähän tarkemmin noiden videoiden sisällön. Itse en hyödy mitään siitä videoiden alusta.
20 ekaa sekuntia turhan alkujutun pyörittämiseen + siihen samaan alkukuvaan mikä näkyy thumbnailissa.
Sitten pyöritellään lähikuvaa prossusta ja aivan turhia tietoja tekstimuodossa, mistä on vaikeaa tehdä muutenkaan järkeviä hintavertailuja yms. eli hukkaan menee sekin.
Sitten pyöriikin täysin turhat kasailut yms. siellä asiat mitä jokainen koneensa kasannut tai tuollaisesta kiinnostunut on jo itse tehnyt ja on lähinnä vain rasittavaa täytettä.
Tämän jälkeen on 16 minuutin videosta mennyt 3-4 minuuttia.
Bios-asetukset varmasti kiinnostaa kaikkia kellottajia niihin menee yleensä jonkun minuutin jos sitäkään, mutta jos ei omaa samaa prossua tms. niin ei niistäkään hirveästi irti saa, mutta lyhykäisyydessään ne ei haittaa.

Sitten päästään siihen mikä on mielenkiintoista eli niihin vertailuihin. Niiden alussa voisi ihan hyvin olla yksi slaidi esim. kokoonpanolle, muuta ei tarvittaisi.
n. 3 minuutissa on pylväät käyty läpi ja vertailu tehty.
Sitten saakin katsella 10 minuuttia aivan vitun turhia pätkiä siitä kun joku pelaa jotain peliä ja täysin vailla sisältöä! Ei kukaan jaksa tuijotella jostain pelivideoista frametimeja kun kyseessä on video ja ne frametimet ei siinä millään järkevällä tavalla näy! Jos niitä haluaa esittää tai ne on erityisen poikkeavia suhteessa normaaliin niin ne pitäisi esittää käppyröillä mihin voi tiivistää vaikka minuuttien ajan yhteen käppyrään tai kuvaajilla siellä samassa osiossa kuin muutenkin vertaillaan, mitä siis kestää tällä hetkellä sen 3-4 minuuttia. Sen sijaan, että pyöritetään itseä pelaamassa ruudulla 10 minuutin ajan. En ole ikinä jaksanut katsoa sekuntiakaan pelipätkiä, kun ei niissä ole mitään katsottavaa, yksi vilkaisu ja näen FPS:n ja sillä hyvä. Mitä ilmeisimminkin muutkin katsojat on samaa mieltä.

Koska lopetin katsomisen jo hypättyäni yli alun tauhkan ja lopun pelivideoiden alun jälkeen jatkoin seuraavaan videoon niin ei lopun lätinätkään kiinnosta. Tämä siis jos haluat oikeasti tietää miten parantaa videoitasi. Naama ruutuun tulet itse siihen eteen pälisemään sen alun ja lopun sijaan ja pelivideot pois tai selvät frametimekäppyrät isolla ruutuun jos pitää peliä näyttää (nyt ei näy kuin perus Afterburneri juttu missä aivan liikaa tavaraa mihinkään järkevään). Niin johan alkaa videoiden katselu alusta loppuun kiinnostaa ihmisiä. Ennemmin vaikka se frametime piirtymään reaaliajassa isossa ikkunassa siihen ruudulle ja pelikuva pienenä alakulmaan jos on pakko pelikuvaa näyttää, mutta ei sillä pelikuvalla tee näissä testeissä oikeastaan yhtään mitään.

Ihmiset haluaa nähdä niiden prosessorien vertailua, joten kaiken sisällön pitäisi pyrkiä siihen vertailuun ja pelikuvan frametimet eivät auta vertailussa jos ei ruudulla ole kaikki prossuja auki tai osaa niistä piirtämässä omia frametimejään tms. Sen voi toki tehdä pelikuvan päälle tyyliin jakamalla ruudun kolmeen tms. ja ylös iso frametime käppyrä ja taustalla pyörii se peli niin että sama kohtaus joka ruudulla, mutta tollasten tekeminen ei liene ihan helppoa.

Sitten toiseen asiaan.
Jos jossain vaiheessa olet vielä ajamassa uusiksi noita testejä kaikilla eri prossuilla, niin muutappas järjestys sellaiseksi, että 4C:t ajat ensin ja jos jossain testissä 4C prossut menestyy ihmeellisen hyvin niin koita disabloida piruuttasi pari corea 6C prossuista ja ajaa sama testi niillä kahdesti. Tiedän, että lisää työmäärää, mutta jotenkin vähän ihmetyttää kun tuloksissa välillä kummittelee i7-950 korkeammalla kuin paremmin kellotettu saman piirisarjan 6C prosessori.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Olipas Blackwolfilta angstinen avautuminen siitä miten tehdä juuri hänelle kohdennettuja videoita sopivalla sisällöllä.

Varmaan ihan hillitön motivaatiobursti tuollaisen lukemisen jälkeen. :D
 
neoflix

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
882
Vähän oli tuollanen hyökkäävä sävy juu mut rivienvälistä lukemalla on tuolla ihan hyviäkin pointteja :)
Itse noita videoita kyllä kyyläillyt, ne pelivideot välistä skippaan kokonaan mutta muuten tulee katottua aika pitkälti kokonaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Ensinnäkin tähän video asiaan, niin minä ainakin olen sitä mieltä, että voisit miettiä vähän tarkemmin noiden videoiden sisällön. Itse en hyödy mitään siitä videoiden alusta.
20 ekaa sekuntia turhan alkujutun pyörittämiseen + siihen samaan alkukuvaan mikä näkyy thumbnailissa.
Sitten pyöritellään lähikuvaa prossusta ja aivan turhia tietoja tekstimuodossa, mistä on vaikeaa tehdä muutenkaan järkeviä hintavertailuja yms. eli hukkaan menee sekin.
Sitten pyöriikin täysin turhat kasailut yms. siellä asiat mitä jokainen koneensa kasannut tai tuollaisesta kiinnostunut on jo itse tehnyt ja on lähinnä vain rasittavaa täytettä.
Tämän jälkeen on 16 minuutin videosta mennyt 3-4 minuuttia.
Bios-asetukset varmasti kiinnostaa kaikkia kellottajia niihin menee yleensä jonkun minuutin jos sitäkään, mutta jos ei omaa samaa prossua tms. niin ei niistäkään hirveästi irti saa, mutta lyhykäisyydessään ne ei haittaa.
Mitä tietoja olen näyttänyt teksti muodossa ?
En kesän muutosten jälkeen yhtään mitään.

Hintavertauluja en halua tehdä kun hinnat muuttuvat kokoajan joten usein mainitsen nykyisen hinnan ja onko hintansa arvoinen vai ei. Ja usko pois olen saanut paljon positiivista palautetta että juuri näytän koko testilaitteston ja sen kasaamisen... Osa tykkää siitä ja saan siitä videoihin tausta materiaalia ja sitä varten ne äänitänkin.

Sitten päästään siihen mikä on mielenkiintoista eli niihin vertailuihin. Niiden alussa voisi ihan hyvin olla yksi slaidi esim. kokoonpanolle, muuta ei tarvittaisi.
n. 3 minuutissa on pylväät käyty läpi ja vertailu tehty.
Sitten saakin katsella 10 minuuttia aivan vitun turhia pätkiä siitä kun joku pelaa jotain peliä ja täysin vailla sisältöä! Ei kukaan jaksa tuijotella jostain pelivideoista frametimeja kun kyseessä on video ja ne frametimet ei siinä millään järkevällä tavalla näy! Jos niitä haluaa esittää tai ne on erityisen poikkeavia suhteessa normaaliin niin ne pitäisi esittää käppyröillä mihin voi tiivistää vaikka minuuttien ajan yhteen käppyrään tai kuvaajilla siellä samassa osiossa kuin muutenkin vertaillaan, mitä siis kestää tällä hetkellä sen 3-4 minuuttia. Sen sijaan, että pyöritetään itseä pelaamassa ruudulla 10 minuutin ajan. En ole ikinä jaksanut katsoa sekuntiakaan pelipätkiä, kun ei niissä ole mitään katsottavaa, yksi vilkaisu ja näen FPS:n ja sillä hyvä. Mitä ilmeisimminkin muutkin katsojat on samaa mieltä.

Koska lopetin katsomisen jo hypättyäni yli alun tauhkan ja lopun pelivideoiden alun jälkeen jatkoin seuraavaan videoon niin ei lopun lätinätkään kiinnosta. Tämä siis jos haluat oikeasti tietää miten parantaa videoitasi. Naama ruutuun tulet itse siihen eteen pälisemään sen alun ja lopun sijaan ja pelivideot pois tai selvät frametimekäppyrät isolla ruutuun jos pitää peliä näyttää (nyt ei näy kuin perus Afterburneri juttu missä aivan liikaa tavaraa mihinkään järkevään). Niin johan alkaa videoiden katselu alusta loppuun kiinnostaa ihmisiä. Ennemmin vaikka se frametime piirtymään reaaliajassa isossa ikkunassa siihen ruudulle ja pelikuva pienenä alakulmaan jos on pakko pelikuvaa näyttää, mutta ei sillä pelikuvalla tee näissä testeissä oikeastaan yhtään mitään.

Ihmiset haluaa nähdä niiden prosessorien vertailua, joten kaiken sisällön pitäisi pyrkiä siihen vertailuun ja pelikuvan frametimet eivät auta vertailussa jos ei ruudulla ole kaikki prossuja auki tai osaa niistä piirtämässä omia frametimejään tms. Sen voi toki tehdä pelikuvan päälle tyyliin jakamalla ruudun kolmeen tms. ja ylös iso frametime käppyrä ja taustalla pyörii se peli niin että sama kohtaus joka ruudulla, mutta tollasten tekeminen ei liene ihan helppoa.
Eli kritisoit kaikkea ja ihmettelen ihme tuloksia etkä katso videota edes loppuun kun niiden pelikuvan jälkeen tulee osuus jossa paneudun noihin tuloksiin ja niiden outouksiin. Eli palautteesi arvo tasoa 0.
Ja varmaan voit kertoa kuinka toteuttaa tommonen mainitsemas full screen frametime käppyrä ? Kun minä en ainakaan tiedä ja semmoinen pelikuvan päällä on aika vaikea pelata sitä peliä (kun ovat suoraan benchmarkauksesta).

Sitten et ole vielä tajunnut että nämä EIVÄT OLE PROSSU VERTAULUJA vaan kuinka joku PROSSU PÄRJÄÄ NYKYÄÄN ja laitan vaan tulokset samaan taulukkoon että voi ottaa osviittaa miten se vertautuu muihin.

Ja olen tekemässä kokeita mihin nuo taulukot laitan joten onnea tulevien Core i5:s videoitten kanssa jos haluat vaan taulukot katsoa ;)

Sitten toiseen asiaan.
Jos jossain vaiheessa olet vielä ajamassa uusiksi noita testejä kaikilla eri prossuilla, niin muutappas järjestys sellaiseksi, että 4C:t ajat ensin ja jos jossain testissä 4C prossut menestyy ihmeellisen hyvin niin koita disabloida piruuttasi pari corea 6C prossuista ja ajaa sama testi niillä kahdesti. Tiedän, että lisää työmäärää, mutta jotenkin vähän ihmetyttää kun tuloksissa välillä kummittelee i7-950 korkeammalla kuin paremmin kellotettu saman piirisarjan 6C prosessori.
Kyllähän taas ensi kesänä aloittelen alusta uusilla peleillä ja uudella näytönohjaimella. Mitä ne sitten ovat onkin aivan toinen juttu :D
Niin ja mitä tulee 4c ja 6c prossuihin niin kaikki pelit eivät tykkää niistä extra ytimistä/säikeistä ja se tullut jo hyvin selväksi. Kun ihmisillä on ihan väärä käsitys että lisää säikeitä = lisää suorituskykyä peleissä. Ei se vaan niin mene.

Tähän mennessä suomalaisen BugBearin Wreckfest on ollut se oudoin peli kun esim LGA1366 prossut kaikki tippuivat IDLE kelloille kuten myös X79 alustainen Core i7-4930K.
Mutta yleisesti eri graffamoottorit käyttäytyvät eri prossuilla todella erinlaisesti eikä yhden pelin tuloksita voi tehdä mitään johtopäätöksiä.

Nytkin ihmettelin RDR2:n kanssa kun i7-950, X5677 ja X5675 suoriutuivat kaikki lähes identtisesti, vaikka kaiken jären mukaan i7-950 pitäisi pienempien kellojen myötä jäädä jälkeen huomattavasti.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Mitä tietoja olen näyttänyt teksti muodossa ?
En kesän muutosten jälkeen yhtään mitään.

Hintavertauluja en halua tehdä kun hinnat muuttuvat kokoajan joten usein mainitsen nykyisen hinnan ja onko hintansa arvoinen vai ei. Ja usko pois olen saanut paljon positiivista palautetta että juuri näytän koko testilaitteston ja sen kasaamisen... Osa tykkää siitä ja saan siitä videoihin tausta materiaalia ja sitä varten ne äänitänkin.

Eli kritisoit kaikkea ja ihmettelen ihme tuloksia etkä katso videota edes loppuun kun niiden pelikuvan jälkeen tulee osuus jossa paneudun noihin tuloksiin ja niiden outouksiin. Eli palautteesi arvo tasoa 0.
Ja varmaan voit kertoa kuinka toteuttaa tommonen mainitsemas full screen frametime käppyrä ? Kun minä en ainakaan tiedä ja semmoinen pelikuvan päällä on aika vaikea pelata sitä peliä (kun ovat suoraan benchmarkauksesta).

Sitten et ole vielä tajunnut että nämä EIVÄT OLE PROSSU VERTAULUJA vaan kuinka joku PROSSU PÄRJÄÄ NYKYÄÄN ja laitan vaan tulokset samaan taulukkoon että voi ottaa osviittaa miten se vertautuu muihin.

Ja olen tekemässä kokeita mihin nuo taulukot laitan joten onnea tulevien Core i5:s videoitten kanssa jos haluat vaan taulukot katsoa ;)
Minä vain kerroin mitä itse tekisin toisin ja miten saisit enemmän katsojia. Ei siitä kannata hermostua. Ja kyllä ihan noissa viimeisissäkin julkaisemissasi videoissa, siis ainakin ne mitä on tänne upotettuna on tekstiä ruudulla. Viime tistailta tämä video: Esim. ajassa 1:25 on tekstiä ruudulla, toki puhut samalla suomeksi, mutta markkinat on muualla kuin kotimaassa. Nälle ihmisille ennemmin heti alussa linkki suoraan sinne mistä sisältö alkaa ja dioilla ne sisällöt lyhyesti ja nopeasti. Jos et ole huomannut niin käytännössä kaikki kommentit sisällöstäsikin on englanniksi. Rohkeasti rallienglantia kehiin, naama ruutuun ja tekemään brändiä.

Ja ei minä en ihmettele tuloksia, minä ihmettelen miksi vaaditaan 10 minuuttia pelikuvaa, sen sijaan että kertoisit ne tuloksesi. Tässä on se iso ero. Kuten minä ja muut luotamme sinun FPS tuloksiisi, niin me luottaisimme muihinkin tuloksiisi ihan ilman, että tarvitsee katsoa 10 minuuttia pelikuvaa sitä varten. Youtubessa on sellainen aika monen iso tekijän kokemuksen kertoma juttu, että 10min on aika maksimiaika videolle. Suosittelisin tuota kohti siirtymään.

Samaten suosittelisin, että ne tuloksesi jne. kertoisit omalla naamallasi. Se voi olla tylsän tuntuista, mutta ihmiset jostain syystä haluaa ennemmin sinut sinne kameran eteen kertomaan ne samat asiat kuin tuijottaa jotain monotonista kuvaa.

Ja kyllä minä tiedän, että ideasi on kertoa miten prossu pärjää nykyään, mutta kun siihen on olellisesti sidottu se miten se vertautuu muihin prosessoreihin. Kuten itsekkin puhelet täällä, niin etsintä sisältää paljon sitä best bang for buck ajatusta. Älä missään nimessä sitä hylkää, koska siksi videoitasi katsotaan.
 
Jos haluaa katsoa vaan benchmark tulokset niin silloin kannattaa katso suoraan siitä linkittämästäni excel taulukostani (jota siis käytän videoissani).

Enkä ole tulossa kameran eteen kun te haluatte mielummin katsoa hienoa rautaa kuin minua :D

Ja audion otin nyt vasta kesällä ja opettelen tätä suomeksi ja ehkä jossain vaiheessa siirryn lontooksi höpöttämään. Mutta lontoon taitoni on se verran paskaa että siihen voi mennä aikaa.

Ja olenkin tätä alkanut käyttämään hyödyksi jossain videoissa. Eli suomeksi höpötän suomen hinnoista lontoon teksteissä puhun aliexpressin ja ebayn hinnoista.

Itse testeissä yksi muuttuva tekijä on peleihin (ja windowsiin) tulevat päivitykset. Ja juuri ajoinkin Dangerous Driving testit uudestaan E5-2420v2:lla ja FX-8350:lla kun nuo kävivät RDR2:n takia testipenkissä.
Kun E5-2420 v2 ollessa testissä peliin tuli päivitys mikä rikkoi kaiken ja nyt i5-6500:sta testattaessa tuli uusi päivitys mikä taas tuon ongelman korjasi.

Mutta pidän tämän formaattini ainakin kesään saakka ja sitten teen jotain muutoksia... ehkä...
Että pikku hiljalleen teen parannuksia tai ehkä huononnuksia.

Mutta en lähde linjalle että teen silleen kuin muutkin, vaan haluan tehdä omalla tyylilläni.
Ehkä se ei vetoa massaan, mutta en sen takia jätä omaa visiotani miten haluan nämä tehdä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Jatketaan tuota vielä että ei minua kiinnosta miten muut testailee tai millä peleillä.
Itse otan vaan kasan jotain uusia pelejä ja se siitä.

Sen verran olen ens testi kauttani varten katellut uusia testi pelejä että ainakin RDR2 jatkaa, sitten kohta julkaistava uutta Mechwarrior peliä olen ajallut kuten kohta myös tulevaa uutta Descenttiä.

Myöskin vasta julkaistua Remedyn Controllia, mutta muuten kaikki muut testi pelit ovat vielä täysin auki.
Näytönohjain tulee varmaan olemaan omassa koneessani oleva Radeon RX 5700:n tai jos AMD:ltä/Inteliltä tulee joku "kiva" järkevän hintainen kortti niin sitten se.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Minä vain kerroin mitä itse tekisin toisin ja miten saisit enemmän katsojia. Ei siitä kannata hermostua.
Minä, minä, minä ja niin edelleen. Vaikka siellä seassa oli selvästi muutamia oikeitakin pointteja, niin kannattaa kiinnittää jatkossa enemmän huomiota ulosantiin. Tuollaisenaan nuo rantit vaikuttavat lähinnä vittuilulta/pätemiseltä.

Jatkot vaikka jonnekin "Kuinka tehdä geneerisiä Youtube-videoita ATK-jutskista" -ketjuun.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Minä, minä, minä ja niin edelleen. Vaikka siellä seassa oli selvästi muutamia oikeitakin pointteja, niin kannattaa kiinnittää jatkossa enemmän huomiota ulosantiin. Tuollaisenaan nuo rantit vaikuttavat lähinnä vittuilulta/pätemiseltä.

Jatkot vaikka jonnekin "Kuinka tehdä geneerisiä Youtube-videoita ATK-jutskista" -ketjuun.
Onko sinulla antaa tutkittuja tilastoja siitä mikä kannattaa? Niin ei minullakaan, joten voin puhua vain siltä osin miten itse teen ja koen nuo videot. Eli täysin subjektiivisesta näkökulmasta. Minä en tuonut tätä keskustelunaihetta esille, vaan ihan @Zetteri itse otti asian puheeksi ja tilastot esille. Minä kerroin miksi minä toimin juurikin kuten hänen tilastot osoittaa. Jos ei kelpaa, niin on kelpaamatta, ei ole minulta pois, eikä sekään miten joku tulkitsee asiat vittuiluksi tai ei. Lupaan kylläkin, että jos tarkoitus on vittuilla niin sen huomaa, ennemminkin kannattaisi varmaan tässä maailmassa vähän terästää sitä omaa nahkaansa jos lähtee tekemään videoita julkisesti, tai että avoimesti puhelemaan niiden parantamisesta tai katsojien käyttäytymisestä. Saati, että tarvitseeko mukaloukkaantua muiden puolesta. Minä nyt vain sattumalta huomasin itse käyttäytyväni tasan kuten suurin osa hänen katsojistaan, joten toin julki sen miksi toimin miten toimin ja miten miellän, että minusta sisältöä voisi parantaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Mutta @BlackWolf ehdotat että teen niitä videoita missä testataan 2 - 4 peliä ja sanotaan perään että paska tai hyvä ja se siitä.

Itse en tykkää niistä joten en myöskään niitä silloin itse tee.
Ja näille vain tulosten katsojille minulla on oma suunnitelma kuten jo aikaisemmin kerroin.

Eli taulukot menevät pelikuvan sekaan ja katsotaan sitten miten porukka reagoi siihen.
Ainakin vaikeuttaa hyppimistä huomattavasti.

Tätä tulen testaamaan ainakin Core i5-4670K videossa.
Tai jo RDR2 "speciaalissa" ideani on aina näyttää about 10s pelikuvaa per prossu ja sitten tulokset perään per "alusta".
Tarkalleen ottaen tälleen AMD prossut - > LGA115x prossut - > X58 ja X79 prossut - > pieni yhteenveto.
 
En ole ehdottanut, että teet 2-4 peliä ja paska tai hyvä. Se oli kyllä joku muu joka sitä ehdotti. Minä vain sanoin, että voisit esittää ne frametimet ennemmin taulukkona kuin pelikuvassa näkyvänä 12 muun numeron kanssa esiintyvänä 10 minuutin istu ja tuijota kun joku muu pelaa tyylisenä kokonaisuutena. (Jos se nyt on se sinun syy sitä pelikuvaa nauhottaa) Minä en tiedä mikä se syy 10 minuutin pelikuvakoosteeseen on, kun itse en saa siitä mitään informaatiota irti.

Minä olen yrittänyt ehdottaa, että mietit hetken mitä haluat sillä tekemälläsi asialla viestiä sille katsojalle ja sitten toteutat sen mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Uskallan väittää, että 10 minuuttia sinua pelaamassa random pelejä ei ole mielyttävin, eikä tehokkain tapa se asia toteuttaa. Ethän sinä niitä FPS listauksiakaan esitä 10 minuutin pelikuvilla, koska siihen on jokin syy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 233
Ei hitto. Zetteri harrastaa ATKta ja tekee siitä vieläpä informatiivisia videoita ja täällä porukka hyökkää tosissaan kimppuun. Ei kai teitä kukaan pakota katsomaan ja kommentoimaan?

Tehkää itse parempia jos ei kelpaa ;)

Kyllä rakentavaa palautetta saa antaa, mutta ei mulkku tarvitse olla. Tossa oli pari aika ilkeämielistä viestiä. Jos ei ole striimaajan ammatti tavoitteena, eikä yt:n mainostulot, niin siinä ei ole mitään väärää jos haluaa tehdä omalla tyylillä itselleen vaikka jakaisikin niitä muille.

Peace:tup:
 
Ööö miten meinasit että tommonen frametime taulukko on edes mahdollista toteuttaa ja vieläpä silleen että siitä ymmärtää joku jotain?

Ja mikään taulukko ei kerro kuinka sujuvaa se pelaaminen on.

Nytkin RDR2:ssa E5-2420v2 sai samat fps lukemat kuin FX-8350, eli taulukosta katsomalla ovat yhtähyviä siinä. Mutta video kuvasta sitten huomaakin että FX:lla se toimii pehmeämmin = paremmin.

Siksi ne pelikuva materiaali on aina mukana videoissani. Niistä näkee myös kuinka montaa säiettä mikäkin peli käyttää ja vaikka mitä muuta infoa.
Jos ei sitä arvosta niin se on jokaisen oma juttu. Mutta minusta se on tärkeä osa videoitani.
 
Juu tällä Youtube touhulla ei pääse rikastumaan tai että voisi "oikeat" työt lopettaa.

Mutta kyllä tulee milloin mitäkin pyyntöjä. Joista tulee ensimmäisenä mieleeni:
-testaa vähintään RTX2080:lla
-tee taulukoista yhtä PRO näköisiä kuin GamerNexus ja Linus
-testaa 9900K:ta vanhoja vastaan
-testaa X99 alusta

Mutta kukaan ei meinaa ymmärtää että ei minulla ole aikaa/rahaa/taitoa tehdä noita.

Kaikki teen 0 budjetilla ja rahaa käytän vain osiin (niin ja peleihin) . Ja tähän on kulunutkin aivan liikaa rahaa ja aikaa, varsinkin jos vaimolla kysytään :D

Kone projekteilla yritän saada lisää katsojia kun itse koneet eivät ole tuottoisaa bisnestä. Mutta mukavaa aina saada joku konsoli tyyppi pc pelaamiseen.
Kun ovat luulleet että se on paljon kalliimpaa mitä lopulta onkaan.

Olenkin tässä nyt yrittänyt saada sponsoreita (kysellyt eri atk liikkeitä) kanavalleni, mutta minulla ei ole tarpeeksi katsojia/tilaajia että saisin ketään sponsoroimaan jotain kone projektia tai saisin tyyliin Ryzen 5 3600:n lainaan.

Ja en tiedä mikä Youtubessa itsessään on vikana kun siellä saan videolleni todella vähän katselu kertoja eli esim i7-4930K video sai vaivaiset 314 viikossa.
Kun BitTuben puolella LGA1356 pelikone sai kahdessa päivässä huimat 4100 katselu kertaa.

Että selvästi Youtube ei vaan tykkää videoistani. Liekö johtuu videon nimistäni kun kun eivät ole tyyliin: 9€ six-core budget king.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Ööö miten meinasit että tommonen frametime taulukko on edes mahdollista toteuttaa ja vieläpä silleen että siitä ymmärtää joku jotain?

Ja mikään taulukko ei kerro kuinka sujuvaa se pelaaminen on.

Nytkin RDR2:ssa E5-2420v2 sai samat fps lukemat kuin FX-8350, eli taulukosta katsomalla ovat yhtähyviä siinä. Mutta video kuvasta sitten huomaakin että FX:lla se toimii pehmeämmin = paremmin.

Siksi ne pelikuva materiaali on aina mukana videoissani. Niistä näkee myös kuinka montaa säiettä mikäkin peli käyttää ja vaikka mitä muuta infoa.
Jos ei sitä arvosta niin se on jokaisen oma juttu. Mutta minusta se on tärkeä osa videoitani.
En osaa antaa parempia neuvoja kuin esim. Gamers Nexuksen tavan, mutta senhän jo sanoit, että ei kelpaa muiden matkiminen. Toki minä tekisin sen vain lyömällä graafit ruutuun jos jollain prossulla on selvästi niissä vikaa.
Esim tässä on esimerkki ajassa 2:50

Ja edelleen ne sun videosi on liian pitkiä youtubeen. Katso vaikka gamers nexukselta, että paljon on katsojia aiemmissa videoissa, tai Linusilla ja vertaa videoiden pituuteen. Jostain syystä ne 30 minsan videot saa paljon vähemmän katsojia kuin 10 minsan videot ellei se asia ole todella mielenkiintoinen.
 
GamerNexus ei todellakaan tee noita millään MSI Afterburnerilla.
Vaan niillä oli joku ihme systeemi millä ne tuon datan saa (en nyt muista mikä se oli).

Joten teet nyt aika kohtuuttomia pyyntöjä henkilölle kuka ei tee tätä työkseen vaan harrastuksena.

Että eikun kertomaan kuinka noita tehdään kun budjetti on 0€ ja ohjelmistoni on:
PowerDirector 15
Paint Shop Pro 2019
OBS Studio
MSI Afterburner
Office 365
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Niin jos jollekkin jäi epäselväksi niin en pysty muutamaan videoitani GamerNexus kopioksi vaikka haluaisinkin... Mutta en edes halua, kun tykkään kyllä niiden koppa testeistä mutta en noista prossu testeistä ym. niinkään.

Mutta eihän minulla ole teoriassakaan mahdollisuuksia tommoseen kun uupuu RAHA, aika, henkilöstö, laitteisto ja ohjelmistot... niin ja vähän taitokin :vihellys:
Ja henkilö kuka katsoo vain videoistani benchmark osuudet ja käyttää adblockia tarkoittaa että SAAN 0€ mainosrahaakin niin silläkö sitten pitäis nämä kaikki vielä rahoittaa ?
Kun nykyisyydelläänkin tämä nielee älyttömiä määriä rahaa. Tosin mikä harrastus ei sitä tekisi :D

Että kannattaa olla realistinen näissä pyynnöissä ja muutos ehdotuksissa. Eli semmoisia mitä minulla olisi edes teoriassa mahdollisuuksia toteuttaa.
Kiitos.

-----------------------------------------

Asiasta toiseen nyt olisi RDR2 benchmarkattu 20 prossulla ja siihen meni kivasti aikaa vaikka olikin kellotukset valmiina kaikkiin prossuihin.
Mutta ensin tästä korjatut tulokset Dangerous Drivingista FX-8350:n ja E5-2420v2:n kohdalta.

DangerousDriving oikeat tulokset.jpg

SItten RDR2:sta että peli vaatii about samanverran CPU suorituskykyä kuin GTA V eli ei paljoa. Nimittäin jopa Athlon 200GE:llä peli oli täysin pelattava vaikka fps lukemat olivat aika matalat. Kun peli ei silläkään nykinyt yhtään. Että tämä voisi olla pelattava ihan LGA771 Xeoneilla...

Muuten tulokset menivät aivan samallalailla kuin muittenkin testi pelejen kohdalta, että vaikka olen saanut kritiikkiä testi peleistä että "oikeilla" peleillä Ryzenit hakkaavat 2600K:t ym. vanhat Intelit. Mutta selvästi tämäkään peli ei ole sitten SE "oikea" testi peli ;)

all.png

-----------------------------------------------

Sitten LGA1155 ITX kone ois nyt uudestaan kasattu tällä kertää Core i5-3350P Ivylla varustettuna. Sekä SSD on nyt 1TB KingSpec ja powerina Silentiumin 600W semi-modulaarinen.
Näytönohjaimeksi laitoin pojan koneesta R9 Nanon ja siihen laitoin tuon hyllyssä olleen käyttämättömän Radeon RX 570:n.
Että pitäis alkaa tuota testailemaan että jospa nyt nyt toimisi.

Ja tuli tuossa hommattua "kiva" AM3+ emo tulevaa FX-6300 kone projektia varten. Niin ja X79 konetta varten poweri ja koppa olisi jo matkalla. Sitten olisi kaikki valmiina :)

_MG_1071.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879

Tilasin tuollaisen C2:een:
US $5.64 30% OFF|Aluminum 12V Quiet Cooled Fan Computer CPU Cooler Copper Heatsink Cooling Fan Radiator For LGA 1366 Blue on AliExpress

Tarkoitus on laittaa se puhaltamaan poweriin. Powerista on pari vaihtoehtoa, kattoo nyt, mitä sinne tulee laitettua. Modulaarista yritän välttää, koska nuo muut on halvempia ja hukkaan ne ylijääneet johdot..

Näytönohjainmetsästys on vielä kesken; se on ihanaa, kun kotona on 5 ylimääräistä näytönohjainta, eikä mikään niistä sovi.. C2:kaan ei ole vielä tullut.

Postin lakko ja näytönohjaimen metsästys kyllä aiheuttaa sen, että ei välttämättä ole tänä vuonna valmista..

Jos tuolle C2:lle haluaa vaihtoehtoja, niin tuo on ainakin ilmastoitu paremmin ja samaa kokoluokkaa:
Kolink Satellite, mATX -kotelo, musta - 34,90€

Ei kyllä ole yhtä kaunis.
 
temps.png

Lämmöt noin neljän tunnin Prime95:n jälkeen :)
Eli ongelmat katosivat prossun vaihdolla, kun edellisellä E3-1270 Xeonilla järjestelmä kesti Prime95:sta about 5min ennen kuin sammui.
Pahus kun olisin muistanut aikaisemmin että minulla oli tuo i5-3350P hyllyssäni, niin olisi päässyt paljon helpommalla ja aikaa olisi säästynyt pirusti.
Mutta siis Sandyjä ei kannata tähän C2 koppaan tunkea missään nimessä.

Ja jostain syystä koppaan asentamani Corsairin tuuletinkin ei pidä enää outoja ääniä :confused:
Vaikka siis pörrää ihan samoja nopeuksia, että aika outoa. Mutta hyvä näin että nyt kone on suht hiljainenkin.

Tuon powerin modulaari kaapeleiden ja SSD:n väliin jäi about 1mm tilaa eli aika tiukille meni että mahtui paikoilleen. Olikin aika työ yrittää nuo ylimääräiset piuhat tungettua tuonne yläkulmaan "piiloon".

X79 koneeseen olisi Jimmsiltä tulossa tämä kopaksi: Kolink Stronghold, ikkunallinen miditornikotelo, valkoinen - 44,90€
ja tämä poweriksi: Kolink 600W Modular Power, semimodulaarinen ATX-virtalähde, 80 Plus Bronze, musta - 55,90€

Prossuksi Xeon E5-1620 v2 ja sille jäähyksi Snowman, näytönohjaimeksi RX 480 8GB ja SSD:ksi Asgardin 1TB NVme SSD. Että ihan kiva kone olisi tuosta tulossa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
780

Itsellä on ykkös SERrissä tuo samainen valkoinen stronghold ja muuten ihan hintansa väärti koppa mutta mitään kiuasta ei kannata näyttikseksi laittaa. Gpu on suht alhaalla ja ei oikein saa ilmaa mistään kun etupaneelikin on lähes reiätön muovin palanen. Itse modasin etupaneelin reiälliseksi ja tulipa hieno:vihellys:
Niin hieno että taidan katsella black fridaystä uutta koteloa.
 
OT: ne rei'ät on siellä oikealla sivussa. Vähissä on valkoiset kotelot markkinoilta ja Kolink on muuten ok, mutta niiden tuulettimista en tykkää.
 
Siksi ei taida valkoisia olla paljoa markkinoilla kun valkoisen muovin ja valkoiseksi maalatun pellin sävyt ovat vaikea saada samoiksi = kalliimpaa valmistaa.
Mutta itse tykkään noista valkoisista kun niissä näkyy nuo LEDI tuulettimetkin paljon paremmin kun musta "syö" valon.

Itse olen paljon testaillut eri tuulettimia ja tuohon X79 koneeseen tulee samat kuin LGA1356 koneeseen mutta eri värisenä.
Eli Aigo:n Aurora 120mm tuulettimia, puhaltavat ilmaa todella hyvin mutta samalla ovat hiljaisia ja maksavat vain reilu 5€/kpl.

Että tulen noita käyttämään jatkossakin näissä halppis kone projekteissani. Mainittakoon että omissa koneissani on Corsairin ML-sarjan tuulettimia, koska säätöalua on todella laaja ja ilma noilla liikkuu todella hyvin. Ne ovat vain aivan liian arvokkaita budjetti koneisiin laitettavaksi.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Tullut tuossa nyt testattua LGA1155 ITX konetta kasalla pelejä ja empäs muistanutkaan kuinka hitaita nämä Core i5:t ovat vakiona.
Tai no kyllä suurimmassa osassa peleistä on aivan riittävä, mutta WWZ ja NFS Heat ovat täysin peli kelvottomia kaikkine isoine tökkimisineen.

Myöskään RDR2:ssa tämä Ivy ei oikein häikäise ja onkin paljon hitaampi kuin 2-ydin Athlon 200GE josta olin suorastaan aika yllättänyt.

Tässä vielä linkki twiittiini jossa video pätkä kuinka Core i5-3350P + R9 Nano combo jaksoi NFS Heatissa:
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Mitä sitä voisikaa tehdä aamulla kun muu perhe on lähtenyt kouluun ?
No tietenkin rakentaa "hieno" X79 kone :D

_MG_1074.jpg _MG_1076.jpg _MG_1083.jpg _MG_1080.jpg

Tämä onkin sitten toivottavasti ainakin suorituskykyisen kone mitä on tullut viimeaikoina kasailtua.
Eli tästä siis löytyy:
-PLEXHD X79
-Xeon E5-1620 v2
-Showman cooleri
-16GB DDR3 muistia
-Asgard 1TB NVme SSD
-AMD Radeon RX 480 8GB
-3kpl Aigo Aurora 120mm vihreitä LED tuulettimia

Että nyt taas kerran pääsee asentelemaan windowsin ja ne pelit... joista ärsyttävimmät ovat RDR2 ja WWZ koska Epic sydeemi ei anna siirtää NASille noita ja sieltä takaisin toiselle koneelle :(
Eli taas saa noi ladata tällä mahtavalla 4G yhteydellä (1.5-4.5Mt/s).

Ja muuten eilinen RDR2 Speciaali video kerännyt jo kivasti katseluja BitTubessa:
RDR2 special katselukerrat.jpg

Kumma kun Youtubessa aina saan vaan noin 300-600 viikossa :confused:
Että Youtube ei joko tykkää videoistani tai sitten vaan että BitTubessa minulla ei ole "kilpailijoita".
 
En katsonut videota, olen töissä nyt, mutta pieni ehdotus: kuvaa semmoinen, kun kone on valmiiksi käynnissä ja ledit on päällä, niin hiljaa revit tuon etupaneelin suojamuovin kauniisti irti.. Katsoisin tämmöistä videolla..

Sama toimii myös TG-paneelien lasien suojamuoveille.

Sarjassamme "täysin outoja pyyntöjä videoihin"..
 
Liittynyt
20.01.2018
Viestejä
873
Hei Zetteri, voisitko testata i7-2600k:n vakiokelloilla Rdr2 -pelissä? Monella on non-k prossuja ja kiinnostaa että riittääkö vakiokelloilla mihinkään.
 
Kieltämättä todella outo pyyntö, koska en keksi tuolle mitään järkevää syytä miksi tehdä noin.

Hei Zetteri, voisitko testata i7-2600k:n vakiokelloilla Rdr2 -pelissä? Monella on non-k prossuja ja kiinnostaa että riittääkö vakiokelloilla mihinkään.
Ööö i7-2600K meni jo, eikä ole nyt aikaa sitä kiinnitelllä takaisin.
Kun pitäis tehdä LGA1155 ITX koneesta video ja sitten alkaa benchmarkkaamaan tuota X79 konetta... tai eka asentaa siihen kaikki mahdollinen.

Mutta yritän muistaa testata sitten kun 3570K ja 2500K ovat testissä (taitaa mennä tammikuulle).
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
En katsonut videota, olen töissä nyt, mutta pieni ehdotus: kuvaa semmoinen, kun kone on valmiiksi käynnissä ja ledit on päällä, niin hiljaa revit tuon etupaneelin suojamuovin kauniisti irti.. Katsoisin tämmöistä videolla..

Sama toimii myös TG-paneelien lasien suojamuoveille.

Sarjassamme "täysin outoja pyyntöjä videoihin"..
Tossa juuri kuvasin video pätkät tuota X79 kone videota varten ja otin videolle etupaneelin irti repäisyn kun kone on päällä. Joten oleppa hyvä :D
Mutta mihin kohtaa se sopii videota onkin toinen juttu, mutta jos ei muualle niin videon loppuun.

Laitetaan tähän vielä videon thumbnailia varten ottamani kuva:

_MG_1101.jpg
 
Lupaan katsoa koko videon illalla :)

Siinä vertailuna vihreän Huananin muovin repiminen..
 
Liitteet

Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 233
Zetteri sanoi:
Että nyt taas kerran pääsee asentelemaan windowsin ja ne pelit... joista ärsyttävimmät ovat RDR2 ja WWZ koska Epic sydeemi ei anna siirtää NASille noita ja sieltä takaisin toiselle koneelle :(
Eli taas saa noi ladata tällä mahtavalla 4G yhteydellä (1.5-4.5Mt/s).
Tuo on kyllä suurinta pasketta, kun itsekin tulee vaihdettua kokoonpanoa vähän väliä. Myös Originin "etsi peli" toiminto on rikki. Apex esimerkiksi ei toimi ilman poistoa ja uudelleen asennusta siihen kyseiseen koneeseen (kokeillut muutamalla eri kokoonpanolla, aina sama juttu). Joskus joku Epic peli toimii, kun aloitat asennuksen, pausetat sen kun tyyliin prosentti edennyt. Sitten siirrät valmiiksi ladatun kansion sisällön sinne ja aloitat asennuksen uudelleen. Epic launcher tarkistaa tiedostot ja asennus on ainakin hieman nopeampi jos toimii.

Steamin systeemi toimii kuin junan vessa, siitä kiitos sinne. Vielä kun saisi sen remoteplayn toimimaan. Itse en ole sillä päässyt pelaamaan onnistuneesti vielä kertaakaan.
 
Juu tuo toimi vielä jokunen kk sitten Epic launcherin kanssa mutta eipä enää.

Origin kanssa olen aina tehnyt niin että pelit eka koneelle ja sitten "asentaa" pelin samaan kansioon niin se tunnistaa pelin ilman ongelmia.
Vasta pari päivää sitten tein näin Apexin ja NFS Heatin kanssa.

Mutta joo Steamin, battle.netin ja GoG Galaxyn systeemit toimivat paljon paremmin.

Helpottaa vaan kummasti näitä kone projektejen testailua kun voi pelit siirtää suoraan koneelle eikä tarvitse odottaa 1 - 2 vuorokautta että saa ne ladattua tuolla "mahtavalla" netillä.

Mutta laitoin nyt tuon X79 koneen kotelon pahvilootaan kun nyt ei jaksa tehdä asennus hommia.
Vaan keskityn nyt ensin noihin Core i5:n eli 4670K, 3570K, 2500K ja X3430:n.

Ja jos joku ei tykkää BitTubesta niin tässä ois eilinen youtube julkaisu:

Mikä on kyllä kerännyt TODELLA surkeasti katseluja. Että eipä taida Skylaket kiinnostaa porukkaa.
Ainoastaan 4930K ja R3 2200G ovat saaneet vähemmän katseluja.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 233
Zetteri sanoi:
Juu tuo toimi vielä jokunen kk sitten Epic launcherin kanssa mutta eipä enää.

Origin kanssa olen aina tehnyt niin että pelit eka koneelle ja sitten "asentaa" pelin samaan kansioon niin se tunnistaa pelin ilman ongelmia.
Vasta pari päivää sitten tein näin Apexin ja NFS Heatin kanssa.
Mulla ei ole toiminut vaikka laittanut eka pelin koneelle. Ekalla kertaa kokeilin "asentaa" ja toisella kerralla "etsi peli" ja molemmilla kerroilla koitin kaikki netistä löytyvät niksit sen jälkeen aina kielen vaihtamisesta alkaen, mutta vasta poistaminen ja kokonaan uudelleen asentaminen auttoi :tdown:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
448
Valitettavasti tuo tervewys ooti takapakkia joten testin on tulevaisuudeessa.
Kuitnkin on valmisteltu
- Kaksi identtistä emolevyä Asukselsta 16 GB RAM
- Toisessa on nyt 3770K ja sen testin jälkeen pistän 3570k testiin
- Toisessa on nyt 2600k ja sen testin jälkeen pistän 2500k testiin
- Huviksi vedän emolla jolla ei voi kellottaa (AsRock) testin non-k 2600

Näytönohjaimena tulee toimimaan luultavasti 1070 GTX...

Kolme konetta imputtaa samaan aikaan samoja pelejä :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
553
Ostin kaverilta emolevyn kun jäi kuulema päivityksessä ylimääräseks. Parikymppiä huusi hintaa kun oli purkaessa kuulemma muutama pinni vääntynyt..

Aloin sit tutkimaan sokettia suurennuslasin kanssa ja olin että mitä helvettiä. Noh, ne vääntyneet löytykin ihan toisesta kohtaa:beye: jospa nuo jaksas väännellä kohilleen:)
IMG_20191123_225457__01.jpg
IMG_20191123_225518.jpg

E.
jos tämä lähtee toimimaan, niin tuosta jää kohta yks RIVF joutavaks jos jollakulla serriharrastajalla tarvetta on.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Ostin kaverilta emolevyn kun jäi kuulema päivityksessä ylimääräseks. Parikymppiä huusi hintaa kun oli purkaessa kuulemma muutama pinni vääntynyt..

Aloin sit tutkimaan sokettia suurennuslasin kanssa ja olin että mitä helvettiä. Noh, ne vääntyneet löytykin ihan toisesta kohtaa:beye: jospa nuo jaksas väännellä kohilleen:)

E.
jos tämä lähtee toimimaan, niin tuosta jää kohta yks RIVF joutavaks jos jollakulla serriharrastajalla tarvetta on.
Näyttäis olevan Asuksen LGA2011 emo mutta mikä ? Että onko "vain" X79 vai peräti X99 emo ?

Itse tuossa ostin toisen GTX 480:n kun haluan testata kuinka vuoden 2010 unelma setti pärjäisi nykyään.
Eli prossuksi W3670 Xeoni (kun en omista Core i7-980X:sta) ja sille kaveriksi GTX 480 SLI setti.

Jos ei muuta niin ainakin on mukava lämpöpatteri näin talvella :D
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
GTX 480 SLI.. Kai sulla on sammutustarvikkeet lähellä työpistettä :D

noita kortteja miltä on ajurituki päättynyt en itse oo tykännyt enää mihinkään käyttää, jo yksinkertainen Windows 10:n päivitys voi lyödä viimeisen niitin noiden arkkuun tulevaisuudessa. 600- ja 700- sarjan kortteja alkaa saada niin pikkurahalla ja niille saa vielä tuoreita ajureita niin 560 Ti:t lähti ihan lahjoituksena pois nurkista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
553
Näyttäis olevan Asuksen LGA2011 emo mutta mikä ? Että onko "vain" X79 vai peräti X99 emo ?

Itse tuossa ostin toisen GTX 480:n kun haluan testata kuinka vuoden 2010 unelma setti pärjäisi nykyään.
Eli prossuksi W3670 Xeoni (kun en omista Core i7-980X:sta) ja sille kaveriksi GTX 480 SLI setti.

Jos ei muuta niin ainakin on mukava lämpöpatteri näin talvella :D
Toi on rampage iv black. Ja lämmitys mullakin oli mielessä.. GTX 980ti SLI ja se 8-core xeoni kaveriks. Jos tuo tuosta tykkää elpyä, niin pitää ihan kattoo paljonko repäsee seinästä:lol:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
448
Itsellä oli viimetalvena AMD R9 390 CF. Ei tarvinnut lämmittää kone päällle ja lämpö oli taattu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
448
290 Crossfire itellä vielä pari kuukautta sitten. Nykyisin kyllä paska tuo multi-GPU tuki kun monessa uudemmassa pelissä toinen korteista oli tyhjäkäynnillä.
Itse ostin touko kesäkuussa käytetyn GTX 1070:n. Se sai korvata tuon CF kortit(Siirtyivät TV koneeseen). Toisaalta noi 390 kortit vaihtelee pelistä riippuen iskuja RX 570 kanssa. Joten otan ne aikanaan erilleen ja pistän noihin LGA 1055 koneisiin jollain jaolla.

Ideana on oikeasti siis asentaa kaikki pelit yhteen koneeseen jossa on RTX 2070 super. Sitten noilla SER-koneilla voi eri puolelta streamata pelejä tai pelata FullHD pelejä ei Ultralla.
Tällä hetkellä on seuraavia

yläkerrassa Toimisto kone I7 2600, 16 GB, R9 290, 120 GB sata SDD, 2 x 500 GB HDD, Scannerit ja tulostimet. Heikoin Streamaus koska W-lan.

Olohuoneessa HTPC 2600k, 16 GB, 2 x R9 390, 240 Sata SDD ja 1 TB HDD Tällä sitten voi RJ45 piuhalla kokeilla streamausta, pelata pelejä ei niin ultralla, HBO ja Netflix.

Lani kone I7 3770k, 16 GB, GTX 1070, 120 GB Sata SDD, Pcie Adapterilla M.2 256 GB(Antoi asentaa Windowsin tälle muttei suostunut buuttamaan tältä) ja 1 TB HDD. (Mukaan laneille Company Of heroes1/2, Age of Empires, Supreme Commander Forged alliance ja muut kevyet RTSpelit sekä CSGo jne...)

Lopuksi sitten PääPelikone Da Stompa R7 3700x, 16 GB, RTX 2070Super, 500 GB SDD m.2, 2 x 500 GB Sata SDD, 2 x 3 TB HDD ja 4 TB HDD. Tässä siis asennettuna kaikki digitaaliset pelit.

Kokeilin eilen noita streamauksia, aika hyvin meni. Ainoastaan jos pelaa Xbo One ohjaimella, pitää Pääpelikoneessa ja Koneessa jolle streamataan olla padi kiinni tai ohjaskomennot sekoilee. Lisäksi kokeilin pelata Xbox sovelluksen läpi vanhoja 360 yhteensopivia pelejä (BanjoKAzee ja Viva Pinata).

Eli jos SER-jätettä on, sille voi löytyä käyttöä.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 997

Miten niin serriä, noissahan on jo 4 numeroa eikä 3... :D

Toisen serri on toisen aarre tai ainakin erittäin käyttökelpoinen...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Miten niin serriä, noissahan on jo 4 numeroa eikä 3... :D

Toisen serri on toisen aarre tai ainakin erittäin käyttökelpoinen...
Ensi vuonna 5-numeroiset prosessorit kaupoissa ;)

Silloin voi jo hyväksyä, että neliytimet on käytännössä kaikki SER:iä :)
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Täällä on yhä edelleen ainoassa käytössä 2x Q6600 ja 2x Q9400... :facepalm:

Vaihtoehdot:

1. Olen köyhä.
2. Olen saita.
3. Olen deflaation vanki.

(No, ehkä tuo kolmas vaihtoehto on oikeasti se kaikkein kuvaavin, eikä toinenkaan vaihtoehto ehkä heitä kauas.)

Repikää siitä. Joudun muuten elämään itseni kanssa, ja oman pääni sisällä. Kun hitaasti saan tehtyä kallistumisen edes johonkin suuntaan, niin olen niin hidas, että kaikki suunnitelmat ehtivät jo aina vanheta. Kolme noista romuista ajaa edelleen MacOsX:ää... 10.9.5 ja 10.10.5 versioita. Noihin sai nuo niiden emokorttien tarvitsemat kernel laajennokset laitettua nätisti sisään ja pääkäyttäjän oikeuksilla ne vahvistettua ihan kelvollisiksi. Sen jälkeen Hackintosheissa on ollut lähinnä pelkkää alamäkeä, ja homma on alkanut muistuttamaan purkkavirityksiä.

Nyt sitten opettelu mielessä ajan tässä omassa Q9400 koneessani Solus 4 linuxia, jossa on Budgie käyttöliittymäpintana. Drag&Drop toimii tässäkin suoraan työpöydälle ja siitä takaisin esim. tekstin sekaan. Noissa hackintosheissakin ovat nykyään sisällä LibreOfficet ja FireFox selain. Applehan on jo nuo vanhat systeeminsä hylännyt esim. selaimen päivitysten osalta ihan täysin.

Jokseenkin noin 90% ajasta olen epätietoinen siitä tulevasta suunnasta, ostanko kylmästi rahalla jotain tulevaa Arm pohjaista aitoa Applea, ja maksan siitä itseni kipeäksi, vaiko sitten kolmannen tai neljännen sukupolven ThreadRippereitä, jotka ylimitoitan tolkuttomasti (jätkämäisesti ilmaistuna: ihan vain koska voin) vaiko mitä perkelettä tässä nyt seuraavaksi oikein tekisi.

Asiaan vielä kuuluu, että vaihdan mielipidettäni tästä asiasta hyvinkin usein. Ihan silleen kuun vaiheen ja kroppaan osuvan maasäteilyn määrän mukaan. Vaimo (50+ siis hänkin) oppi kuitenkin ihan sujuvasti ja noin vain käyttämään tuota LibreOfficea ja FireFoxiakin, siis ihan kunnolla, eikä siirtyminen kokonaan linuxiin olisi edes kummoinenkaan hyppy enää tehtäväksi. Nuo Applen vanhat systeemit ovat kevyitä ja sangen toimivia, ne on voinut tavallaan vain unohtaa, ja jatkaa ihan vain koneiden käyttämistä. Olohuoneen htpc konekin on helposti ylittänyt välillä sadankin päivän käynnissäoloajan ilman mitään boottailua. Niin huoleton kapine sekin jo on.

Parin seuraavan vuoden sisälle tässä on pakko tehdä liikkuja johonkin suuntaan. 4G:n tarvitsema antenni asentelukin on vain jäänyt tekemättä, koska 5G kolkuttelee jo ovella. Alueella vaikuttava DNA operaattori on tämän kiinteän linjan kehittämisen ilmeisesti täysin hylännyt. Teoreettisesta 24/2 linjasta toteutuu 16-18 megabittiä sisäänpäin, mutta tuon se antaakin sitten ihan koko ajan, ja esim. netti tv toimii ihan hyvin. Eipä ole ollut oikein intoa alkaa vielä muutakaan kokeilemaan.

Muusta raudasta: Monitoritkin ovat jo yli11 vuotta vanhoja, tosin 27 tuumaiset SyncMaster 275T:t, ja televisiokin on yhä edelleen ihan hyväkuvainen 50 tuuman plasma televisio. Sekin on varmaan jo yli 10 vuotta vanha. Kaikki nuo vempaimet ovat ihan toimivia, eikä niitä nyt siksi ole hylännytkään. Koneiden kopatkin ovat alumiinia, ja virtalähteet ovat yli kilowatin kokoisia. Ajattelin raakasti vain odottaa ja täkyillä, että päästään pci-e 5.0 ja ddr5 aikaan, ja pistää sen jälkeen koppiin vain uudet emot ja muut tykötarpeet.

Olen jo vähän laiska, ja muutakin hommaa elämässä on... jos (ja luultavasti ehkä kun) vaihtoehto on jatkossa linux, niin jokin "hidastettu" rolling distro lienee se oikea vaihtoehto meille. Puolivuosittaiset uudelleen asentelut eivät millään jaksa innostaa, ja kokeelliset "hupsis" päivitykset eivät samoin myöskään iske, siksi siis jokin hidastettu ja edes vähän esitestattu rolling distro lienee se oikea versio meille. - Ei vain taida tulla mitään Sirin tapaista puheohjausta linuxiin hyvin hyvin pitkään aikaan. Jos joku tuollaisen oikeasti saa aikaiseksi, niin kyllähän se joku taho Apple on - kuitenkin ainakin vielä tällä hetkellä. Siksi mietin myös sitä aitoa asiaa aina välillä. Heh.. On kuin ne aivan vittuillakseen Applelta kokeilisivat, kuinka huonoja ne koneet voivatkaan olla siltä raudaltaan, ja niin että ne yhä edelleen menevät kuitenkin kaupaksi. Ainakin siis ne kuluttajille tarkoitetut desktop koneet.

En kuitenkaan millään pysty tekemään ohitusta siitä asiasta, että vaimo sanoo omalle puhelimelleen: "Hei Siri, laita herätys kello kuusi, kolmekymmentä" ja tuo pahuksen laite tekee tuollaisen asetuksen ihan tuosta noin vain. - Jos ja siis kun tuollaiset jutut ovat tulossa myös työpöytä käyttöliittymiin, niin olisin kyllä ihan kernaasti itse mukana tuossa kehityksessä. Minun kun ei tarvitse olla se kettu, jonka mielestä pihlajanmarjat puussa ovat happamia. Näyttää siis pahasti siltä, että serrin käyttö jatkuu ainakin vielä pari vuotta tästä eteenpäin. "Ei tehdä vielä mitään, odotetaan merkkiä ylhäältä." ... sanoi Dilbertin töpselitukka pomokin, ja tuo on ihan yhtä hyvä motto ja elämänasenne, kuin mikä muu tahansa.

===

Se mikä tässä laittaa nyt vain odottamaan ja odottamaan, on se "suuri oivallus" (/s) , että jos vaikka riipaisisinkin lompakostani irti tuollaisen uuden ThreadRipperin, niin asentaisin siihenkin kuitenkin tämän samaisen Solus nelosen, ja siten yhä edelleen tuo uusi hieno kone olisi tasan yhtä tyhmä laite, kuin mitä tämä nykyinenkin kone on. - Ja nämä nykyisen kaltaiset koneet on jo nyt niin nähty.

Josko seuraavaan koneeseen saisi sen toimivan puheohjauksen, ja vaikka ne VR -lasit, tai edes jotain tuon suuntaista. Ei taas tätä yhtä ja samaa, kuin mitä on ollut jo yli 33 edeltävää vuotta. (=graafinen käyttöliittymäpinta, ja hiiri sen sohimiseen)

Nyt sitä alkaa olla jo sitä mieltä, että en helvetissä avaa enää kukkaroni nyörejä, ellen vihdoinkin ala saamaan sitä samaa sci-fiä, mitä noissa elokuvissa on. Minä haluan tähän eteeni nyt sen "Her" entiteetin. Minä haluan sen nyt heti.

Hyviä viikonloppuja itse kullekin io-techiläiselle.

T -.-
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 997
Täällä on yhä edelleen ainoassa käytössä 2x Q6600 ja 2x Q9400... :facepalm:

Vaihtoehdot:

1. Olen köyhä.
2. Olen saita.
3. Olen deflaation vanki.

(No, ehkä tuo kolmas vaihtoehto on oikeasti se kaikkein kuvaavin, eikä toinenkaan vaihtoehto ehkä heitä kauas.)
Onhan noita muitakin...

4. miksi vaihtaa kun vanha toimii eikä oikeasti tarvitse lisätehoa mihinkään
5. ei jaksa säätää

Nimim. vaihdoin vasta tänä vuonna vanhat P4 cnc- ohjaimet pois kun ei enää uusi bios- patterikaan auttanut sähkökatkojen yli... Monitoreina edelleen vm. 2004 Dell 1280x1024.

Edellinen pöytäkone oli toimistokäytöstä poistettu dell 755 C2D 3GHz ja sekin päivittyi vain koska sain työkaverilta hänen poikansa vanhan pelikoneen (i7-860 ja emo).

Kyllähän sitä välillä tekisi mieli ostaa vaikka mitä uutta ja hienoa. Mutta kun ei oikeasti tarvitse niin eipä tule juuri ostettua.

Josko seuraavaan koneeseen saisi sen toimivan puheohjauksen
Ehkä sitten kun ollaan scifi- maailmassa jossa kone ymmärtää puhutaanko sille vai jollekulle toiselle. Sitä ennen ainakaan oma kone ei kuuntele yhtään mitään :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
167
Just vaihdoin 4690K@4.5ghz 3600 rytsölään. Kyllähän siinä aikamoinen tehonlisäys tuli. Esim. ass odysseiassa kaupungissa framet nousi n 35-45 fps samalla 2060S:lla. 4-ytiminen alkaa olla jo uusissa peleissä liian rajoittava.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 313
Viestejä
4 157 007
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom