Kuinka SER-jäte prossuilla pärjää nykyään ?

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
553
Tietty näiden quad channel-vekottimien kanssa on siinä onnellisessa asemassa, ettei niitä taida aivan älyttömästi kiinnostaa mitä paskaa niille syöttää muisteiksi... :rolleyes:
Tästä rohkenen olla hieman eri mieltä jonkun verran noiden quad channeleitten kanssa räpellettyä. Tämä nykynen Rampage 4 kyllä käynnistyy ja toimii jotenkuten tuolla sekasetillä, mutta yhtään ei pysty muistikelloja nostamaan tai tilttaa siihen paikkaan.

Joskus oli kans Gigabyten X99 SOC Force käytössä ja sille 4x4gb ripjaws4 setti. Oisko ollu mfr tai cjr -piireillä tuo, en muista. Eihän se toiminut alkuunkaan ja tuohon kun vielä lisäksi gb:n sysipaska dualbios systeemi, niin vähän väliä sai olla biosia flässimässä uudestaan. Samsungin beet tilalle ja ei ongelmia. Tais olla joku toinenkin muistikitti millä se toimi, mutta kyllä oli ronkeli emo muistien suhteen tuo.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Kun viimeiseen saakka yritän saada porukkaa lopettamaan niiden fps tulosten tuijottamisen.
Ei tule tapahtumaan, selkeät tylsät numerot on helpoin/nopein tapa verrata asioita keskenään. Esimerkiksi jos joku haluaa verrata omaa konettaan johonkin testissä olleisiin osiin ja näin sitten näkee numeroilla miten kävi sekä kannattaako lähteä SER-kauppaan vai säätäisikö asetuksia.

Loppujen lopuksi ihmiset on laiskoja ja mukavuudenhaluisia sekä muutos vaatii aina enemmän työtä ja se ei ole kivaa. Toivotan tsemppiä Youtubeen. Nykyinen ns. meta on tyhmä ihmetyksen ilme thumbnailissa jos haluaa saada enemmän katsojia.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 476
Tästä rohkenen olla hieman eri mieltä jonkun verran noiden quad channeleitten kanssa räpellettyä. Tämä nykynen Rampage 4 kyllä käynnistyy ja toimii jotenkuten tuolla sekasetillä, mutta yhtään ei pysty muistikelloja nostamaan tai tilttaa siihen paikkaan.

Joskus oli kans Gigabyten X99 SOC Force käytössä ja sille 4x4gb ripjaws4 setti. Oisko ollu mfr tai cjr -piireillä tuo, en muista. Eihän se toiminut alkuunkaan ja tuohon kun vielä lisäksi gb:n sysipaska dualbios systeemi, niin vähän väliä sai olla biosia flässimässä uudestaan. Samsungin beet tilalle ja ei ongelmia. Tais olla joku toinenkin muistikitti millä se toimi, mutta kyllä oli ronkeli emo muistien suhteen tuo.
Tarkoitin siis sitä, että näiden kanssa muistien kellotuksesta ei saa samalla tavalla hyötyä kun on iso cache ja kaistaa riittää joka tapauksessa. Saa toki korjata, jos olen väärässä, mutta tämmöinen käsitys mulla on. :)
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Ei tule tapahtumaan, selkeät tylsät numerot on helpoin/nopein tapa verrata asioita keskenään. Esimerkiksi jos joku haluaa verrata omaa konettaan johonkin testissä olleisiin osiin ja näin sitten näkee numeroilla miten kävi sekä kannattaako lähteä SER-kauppaan vai säätäisikö asetuksia.

Loppujen lopuksi ihmiset on laiskoja ja mukavuudenhaluisia sekä muutos vaatii aina enemmän työtä ja se ei ole kivaa. Toivotan tsemppiä Youtubeen. Nykyinen ns. meta on tyhmä ihmetyksen ilme thumbnailissa jos haluaa saada enemmän katsojia.
Juu ovat laiskoja sekä vastaus pitäisi saada heti.
Ja juuri tämän HETI asian takia 0.1% ja AVG fps näyttäminen tai minkä vaan taulukon näyttäminen Youtubessa on omaan jalkaan ampumista.
Nimittäin porukka katsoo ja pahimmillaan vielä pausettaa videon siihen määrättyyn kohtaan missä ne näkyy ja sitten lopettavat videon katselun.

EI siinä mitään perjaatteessa mutta kun tube toimii katsottujen sekunttien mukaan, ei kertojen kuten se ennen aikaan meni.
Ja sen mukaan siis määräytyy miten tube suosittelee videota muille ja paljon tekijä saa mainos ja youtube premium tuloja.

Ja juuri pikku kanavan kohdalla noi asiat ovat kanavan kuolemaksi kuten se tekee nyt omalle kohdallani.
Itsekkin vaikka en tee noita benchmarkki juttuja kuin kanava jäsenille. Niin se tuhoaa kaiken kun suurin osa katsoo videoista CPU-Z kohdan jossa näytän prossun kellot (ja välillä eivät katso edes sitä) ja mikään muisteihin liittyvä ei tunnu ketään kiinnostavan tai ainakin todella harvoja.
Sitten katsotaan yhdestä tai kahdesta pelistä jokunen sekuntti ja se olikin sitten siinä.

Ja se on kummallista kun porukka edelleen pitää videoitani suorituskyky mittailuina ym. vastaavana vaikka eihän nuo ole sitä olleet enään kolmeen vuoteen.
Sitten huudellaan että miksi en aja max tai ylemmillä grafiikka asetuksilla.
Ööö siksi että idea testailla voiko kyseisellä prossulla pelata vielä uuusia pelejä mukavasti vai ei. Ja tyyliin Phenom 1:llä tai vaikka i5-750 olisi ihan tyhmää laittaa peleihin jotain epic/ultra asetuksia kun loppu tuloksen jo jokainen arvaa.

Sen takia minun vanhat "benchmark" videot olivatkin aivan sika tyhmiä kun jatkuvasti ajettiin kaikkia samoilla asetuksilla, mutta niitä porukka rakasti kun saivat fps taulukoita. Jotka olivatkin sitten ainoa asia mitä niistä videoista katseltiin... :cautious:
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Täällä on valiteltu että pitäisi tehdä testit vakio kelloilla jostain syystä :rolleyes:
No tässä nyt olisi vakio kello testiä... ihan sen takia että tätä kyseistä prossua ei pysty kellottamaan.

Tämä oli siis pitkästä aikaa livestriimi ja ei niin yllättäen 5G yhteyteni alko kusemaan niin pahasti että lopulta piti lopettaa koko striimi.
Mutta kyllä tuosta saa kuvan kuinka tuommoinen 6c/12t 2.1GHz Ivy pelejä pyörittelee.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Täällä on valiteltu että pitäisi tehdä testit vakio kelloilla jostain syystä :rolleyes:
Ainakin oma palautteeni on pyritty antamaan ihan yleisellä mietiskelyllä eikä "sinun pitäisi tehdä videosi juuri tällä kaavalla" mentaliteetilla.

Syy miksi olisi "kiva" nähdä vaikka ihan vain yhden emo+prosessori+muistit setti kerrallaan testejä missä ensin ajetaan "kaikki täysin vakiona", sitten "XMP ja automaattiset buustit biosista päälle" sitten "manuaalisesti kellottaen" ja ehkä vielä vielä ns. "hampaat irvissä vääntäen ja maksimeitä hakien".

Tämä siksi että todella moni ei tajua miten paljon eroja syntyy ihan sillä että ne muistit ja prosessori (ja ehkä vielä näytönohjain) on kellotettu tappiin vs. jos ne ovat täysin oletusasutuksilla vs sitten XMP ja automaattiset boostit sallittu. Eli löytyy yllättävän paljon tyyppejä jotka vain katsovat sen videon / lukevat joltain foorumilta / kuulevat kaverilta että "prosessori X, muistit Y ja näyttis Z ovat se paras combo (tähän hintaan)". Tajuamatta edes sitä miten järkyttävän suuri ero voi olla ihan ns. "paskimpien" oletusasetusten ja XMP / perusbuusti sallittu oletusten välillä mikä ei teoriassa vaadi ihan hirmuisen paljoa.

Vaikka tietysti täysin tajuan että sen testaamisen aika moninkertaistuu ja varmaan myös se hauskuus siitä karisee.

Lisäksi kun teet "hieman vanhempaa rautaa" käsittelevää juttua yksi mikä kannattaisi ehkä mainita satunnaiselle katsojalle olisi se miten pitkään pelkästään noiden asetusten hierominen (mukaanlukien vakauden testaus) kestää. Eli normi janatuinen joka tietää suunnilleen "Sandy Bridge 2600K on paras halpa prossu mikä kannattaa hankkia" ei ehkä tajua että siinä asetusten hiomisessa kestää aikaa ja vakiona paritettuna jonkin DDR3 1333 tai 1066 kanssa se ei olekaan "ihan" yhtä tykki kuin 2133 muistin ja 5GHz kellojen kanssa.

Tämä siis vaikka sen sijaan että tekisi "kattavan 50+ peliä ja paljon kaavioita mihin käytetään koko viikko" tyyppisen jenkkivideon. Monilla videoilla ei edes mainita tai testata "perus" muistin vaikutusta, pelkästään ehkä kellotetaan manuaalisesti se prosessori kun se muuten on buustit päällä ja sama muisteilla mitkä on alunperin XMP:llä jo muutenkin ns. "normaalin harrastajan" hintaa korkeammilla asetuksilla. Se että videolla todetaan manuaalisen kellotuksen 5950X olevan hieman turhaa tai 3800 CL:16 XMP muisteista käsin kiristettettynä ylemmäs ei anna paljoa lisää arvoa ei anna ihan 100% realistista kuvaa jos ostajalla ei ole edes XMP päällä ja ajelee 2666 CL:19 asetuksilla...
 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Joo se fps... Näkeehän sen tässä kotonakin kun joku aika sitten otin omasta koneesta 3090:n testien hämmentämiseen. Vaihdoin tilalle 2080ti:n ja herra 10v, joka tuolla koneella pelailee myös, veti herneen nokkaan kun fps ei ollut enää 300 vaan 270 ja matsit hävitään tuon takia. Paskapuhetta sanon minä. Nuorena ne tuon jo oppii kun kuuntelee aina sitä keskustelua paljon sullon äfpeeäs.. Niinkuin sanoit, niin millään muulla ei tunnu olevan väliä.
Fps on hyvä mittari raudan suorituskyvyn mittaamiseen. Ja suorituskyky on merkittävä osa-alue, mutta ei todellakaan ole kaikki kaikessa. Pelissä pärjäämisessä auttaa raudan suorituskyky tiettyyn pisteeseen asti. Tämä pisteen sijainti taas riippuu täysin ihmisestä. Joo, joku e-sport ammattilainen voi hyötyä siitä että peli pyörii 300 fps vs 240 fps. Mutta mitä heikompi on osaaminen, sitä vähemmän tehokkaasta raudasta on apua. Pelissä pärjäämiseen vaikuttaa eniten osaaminen ja psyykkeen hallinta.

Pelien pelaaminen pitäisi perustua siihen että se on hauskaa ja jos 10% fps laskusta poika vetää herneen nenään, niin ehkäpä kyseinen peli (tai ehkä jopa pelaaminen kokonaan) olisi syytä laittaa hetkeksi jäähylle, kunnes osaa suhtautua pelaamiseen kypsemmin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
553
Pelien pelaaminen pitäisi perustua siihen että se on hauskaa ja jos 10% fps laskusta poika vetää herneen nenään, niin ehkäpä kyseinen peli (tai ehkä jopa pelaaminen kokonaan) olisi syytä laittaa hetkeksi jäähylle, kunnes osaa suhtautua pelaamiseen kypsemmin.
Taisi enneminkin perustua siihen että näki "huonomman" näytönohjaimen vaihdon tuohon tilalle. . Mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä että pelaamisen pitäisi olla nimenomaan hauskaa eikä mitään hampaat irvessä vääntämistä. Oikea urheilu sitten erikseen.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Ainakin oma palautteeni on pyritty antamaan ihan yleisellä mietiskelyllä eikä "sinun pitäisi tehdä videosi juuri tällä kaavalla" mentaliteetilla.

Syy miksi olisi "kiva" nähdä vaikka ihan vain yhden emo+prosessori+muistit setti kerrallaan testejä missä ensin ajetaan "kaikki täysin vakiona", sitten "XMP ja automaattiset buustit biosista päälle" sitten "manuaalisesti kellottaen" ja ehkä vielä vielä ns. "hampaat irvissä vääntäen ja maksimeitä hakien".

Tämä siksi että todella moni ei tajua miten paljon eroja syntyy ihan sillä että ne muistit ja prosessori (ja ehkä vielä näytönohjain) on kellotettu tappiin vs. jos ne ovat täysin oletusasutuksilla vs sitten XMP ja automaattiset boostit sallittu. Eli löytyy yllättävän paljon tyyppejä jotka vain katsovat sen videon / lukevat joltain foorumilta / kuulevat kaverilta että "prosessori X, muistit Y ja näyttis Z ovat se paras combo (tähän hintaan)". Tajuamatta edes sitä miten järkyttävän suuri ero voi olla ihan ns. "paskimpien" oletusasetusten ja XMP / perusbuusti sallittu oletusten välillä mikä ei teoriassa vaadi ihan hirmuisen paljoa.

Vaikka tietysti täysin tajuan että sen testaamisen aika moninkertaistuu ja varmaan myös se hauskuus siitä karisee.

Lisäksi kun teet "hieman vanhempaa rautaa" käsittelevää juttua yksi mikä kannattaisi ehkä mainita satunnaiselle katsojalle olisi se miten pitkään pelkästään noiden asetusten hierominen (mukaanlukien vakauden testaus) kestää. Eli normi janatuinen joka tietää suunnilleen "Sandy Bridge 2600K on paras halpa prossu mikä kannattaa hankkia" ei ehkä tajua että siinä asetusten hiomisessa kestää aikaa ja vakiona paritettuna jonkin DDR3 1333 tai 1066 kanssa se ei olekaan "ihan" yhtä tykki kuin 2133 muistin ja 5GHz kellojen kanssa.

Tämä siis vaikka sen sijaan että tekisi "kattavan 50+ peliä ja paljon kaavioita mihin käytetään koko viikko" tyyppisen jenkkivideon. Monilla videoilla ei edes mainita tai testata "perus" muistin vaikutusta, pelkästään ehkä kellotetaan manuaalisesti se prosessori kun se muuten on buustit päällä ja sama muisteilla mitkä on alunperin XMP:llä jo muutenkin ns. "normaalin harrastajan" hintaa korkeammilla asetuksilla. Se että videolla todetaan manuaalisen kellotuksen 5950X olevan hieman turhaa tai 3800 CL:16 XMP muisteista käsin kiristettettynä ylemmäs ei anna paljoa lisää arvoa ei anna ihan 100% realistista kuvaa jos ostajalla ei ole edes XMP päällä ja ajelee 2666 CL:19 asetuksilla...
Juu sinun palautteet ovat olleet aina rakentavia ja hyviä kaiken puolin. Eli kiitos niistä.

Nytkin olet oikeassa että voisi olla järkevämpää tehdä nuo vakio vs ylikellotettu testit ihan prossu kohtaisesti.
Ensinnäkin videon pituus tippuu huomattavasti ja sehän on tiedossa että jopa 4min videot ovat ihmisille aivan liian pitkiä.

Että vois tehdä vaikka uuden sarjan :)
Eli osassa yksi katsottaisi nuo i7-8700K kohdalta ja osassa kaksi sitten ryzen 5 5500:n ja kolmannessa se i5-2500K.
Jos siis päätän jatkaa videon tekoja niin sitten voitais tehdä aina välillä tuo jostain prossusta. Vaikka tyylin yks per alusta.

Mutta tarvisin jatkamiseen nyt edes yhden valopilkahduksen risukasaan, niin se nostaisi motivaation ihan eri tasolle.
Nyt jatkuva alamäki vienyt kaiken motivaation jatkaa.
Homma on kivaa kyllä ja nautin siitä paljonkin.
Mutta nytkin tarvitsisi näytönohjain päivittää, mutta vaikea se on laittaa tyyliin 1000€ hommaan mistä takaisin saa 0 - 0.20€/per video/kk.

Sen takia olenkin kanava jäseniä palkinnut noilla benchmarkkaus jutuilla, kun niiden ansiosta 4€/kk sijaan saan 14€/kk jolla voi jo jotain ostaa kanavalle.
Ja se oli myös oikein mukavaa kun sain lahjoituksena Shadow Warrior 3:n ja aikaisemmin Cyberpunk 2077:n.

Moni kun ei meinaa ymmärtää että ei tuo touhu ilmatteista ole, eikä se rauta ja peli puoli tyhjästä ilmesty.
Vaan joudun ne ostaamaan ihan omalla rahalla.
Joten kun eräät vaatii että testit pitää ajaa jollain RTX 3080 ti tai vastaavalla on ihan naurettavaa.

Kun eihän noi mikään ongelma olisi jos tubesta tulisi rahaa oikein kunnolla tai laite valmistajat antaisivat roinaa kuten suuret tekki sivustot saavat tai sitten olisi joku sponsori.
Mutta tämmöselle pikku tubettajalle nuo kaikki ovat NO NO.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 760
Itseä kiinnostaan yleisesti noissa fps taulukoissa lähinnä 1% min, kertoo aika hyvin kuinka paljon prossu dippailee pelin aikana ja sitä mukaan kuinka hyvä se pelikokemus on, itsekkin tullut noita paljon katsottua, vaikka ei nyt absoluuttinen totuus olekkaan lyhyestä pätkästä peliä, koska vertaaminen on niin helppoa. Siitähän tässä on kyse miksi zetterin videot ei niin kiinnosta kun massat vaatii niitä taulukoita, eli nopeasti näet suorituskyvyn. Itse taas pidän zetterin vaihtoehtoisesta formaatista jossa pelikokemus kerrotaan sanoin peliä pelaamalla ja käydään myös muita asioita läpi, kuten kellotushommat yms. ovat viihdyttäviä ja tälläsiä ei käytännössä ole muita, ainakaan suomeksi. Toki voishan noihin videoihin lisätä afterburnerista ne avg., 1% min. ja ehkä 0.1% arvot, ei vaadi ku muutaman klikkauksen afterburnerista. Itsekkin kyllä kaivannut noita vakio kelloilla ajamista, koska kyllähän se kiinnostaa varmasti jokaista kuinka paljon sitä tehoa tulee oikeasti lisää. Zemppiä @Zetteri :tup:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
2 023
Paljon on taas tekstiä, en jaksa lähteä quotettamaan tuolta sivun alkupuolelta mitään, mutta taas paistaa hyvin läpi se "saatanan idiootit, ettekö ymmärrä nerouttani" -asenne josta tässä ketjussa olen aiemminkin jo maininnut. Tuollainen asenne on hyvin luotaantyöntävää eikä saa kyllä yhtään tuntemaan sympatioita ko. henkilöä kohtaan.

Voisit kokeilla samaa formaattia mitä sampsa käyttää omissa videoissaan, isket loppuyhteenvedon heti ensimmäisten 30 sekunnin aikana pöytään ja sitten lähdet avaamaan/purkamaan sitä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin. Olen huomannut että tuollainen taktiikka saa katselijan paremmin koukkuun kuin se että aloitetaan hitaasti ja samaa kaavaa toistaen "hi welcome to my channel please don't forget to subscribe and a huge thanks to todays video sponsor" jne.
 
Ööö mitähän neroutta :hmm:
Missään en ole väittänyt tai pitänyt video formaattiani mitenkään nerokkaana. Teen vaan aivan erinlaista mitä normaalisit SEReistä tai ylipäätään tietotekniikasta tehdään.
Eli ihan rentomielistä testailua ilman mitään sen suurempaa.
Ja tuosta on osa tykännyt (juuri että A. suomeksi B. rentoa höpöttelyä) mutta suurin osa ei. Kun on prosessori tai vaikka näytönohjain testissä niin fps:t pitäis kirjaimellisesti valmiiksi pureskella katsojalle, ettei sen tarvitse vaan tehdä mitään päätelmiä itse näkemästään.
Itse pidän katsojia sen verran fiksuina että osaavat ihan itse päätellä olisiko testissä olevan jutut niille riittävä vai ei.
Ja muutenkin ihan hupinahan noita katsotaan kuinka esim Phenom 1 vielä jakselee peleissä, kun tuskin kukaan on vaikka tommosta Phenom 1:sta laittamassa yhtään mihinkään kuin SER lavalle :)

Herääkin kysymys oletkos edes katsonut yhtään testiäni ?
Kun jotenkin tuosta viestistäsi saa kuvan että et ole.
Ensinnäkin kertaakaan en muistaakseni ole sanonut videoilla että tilatkaa kanava tai painakaa tykkäys nappia tai muutakaan tuota paskaa.

Ja että yhteenveto videon alkuun :hmm: Ööö jos videoitten ideat että yhdessä lähdetään katsomaan kuinka joku suoriutuu, niin silloin yhteeveto ei oikein voi olla videon alussa vai mitä ?
Kun minä en oikeasti ole ennen videon äänittämistä kokeillut noita pelejä testattavalla raudalla jollen muuten sano.

Edelleenkään en ymmärrä miksi pitäisi kopioida muiden video formaatteja joista en itse tykkää ? Eli pitäisi tehdä jotain mistä en itse tykkää/nauti. Eikös se kuulostaisi vähän tyhmältä ?
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
2 023
Ihmettelit ja kummastelit, osittain jopa uhriutuvasti, että miksi ei videoille tule uusia katselijoita. Yritin antaa neuvoja jotka saattaisi nostaa videoiden katselukertoja sekä sitä tärkeämpää eli kokonaiskatseluaikaa, ainakin omien kokemuksieni perusteella mitä näitä ulkomaisia videoita tulee katseltua. Tokikaan sinun ei ole mikään pakko käyttää toisten keksimää pyörää, saat ihan vapaasti keksiä omasikin, mutta huomattavasti helpommalla pääsisi jos pelaisi vähän yleisön mieltymysten päälle ja varastaisi vähän muiltakin näitä hyväksi havaittuja ideoita.

Jotain tämän tyylistä introa siis hain takaa, jos seuraavaan videoon kokeilisi, ekan 30 sekunnin ajaksi:

"morjensta pöytään ja tänään olisi testissä i7-4970k aikakautensa parhaimpiin kuuluvan emolevyn sekä uuden sopuhintaisen rx6600 näytönohjaimen kanssa. Tarkoitus oli selvittää olisiko tässä hyvä budjettikombo nykypeleille 1080p resoluutiolla pelattavaksi. Viiden testatun pelin perusteella voi sanoa että kyllä, prossussa piisaa potkua sekä näytönohjaimen kuormitus pyöri melko lailla täysillä joka kertoo siitä että pullonkaulana ei ole tämä prossu/emolevykombo. Käydäänhän seuraavaksi läpi näitä pelejä ja miten ne pyörivät tällä raudalla läpi vähän tarkemmin"
 
Syy tähän on osittain Youtubessa ja osittain helvetin tyhmissä ihmisissä.
Eikös olekkin törkeetä väittää näin, mutta minäpä kerron perusteluni:
- Videot ovat merkattu että ovat SUOMEKSI ja kuitenkin kaikella ihme logiikalla youtube syöttää videoita ei suomalaisille ja sehän ei tietenkään pääty hyvin.
Kun 30 - 70% katseluista loppuu ensimmäisen 30s aikana ja syy varmaankin kun video ei olekkaan lontooksi.
Mikä tietenkin tiputtaa nuo katseluajat ihan sika surkeiksi = youtube ei suosittele kanavan videoita edes suomalaisille.

- Siksi ihmiset ovat tyhmiä jos thumbnailissa lukee tekstiä suomeksi, videon otsikko on suomeksi eli selvästi tyhmänkin pitäisi tajuta että VIDEO EI OLE LONTOOKSI.
Mutta kuitenkin noin 50% katsojista on ei suomalaisia ja määrätyissä Xeon videoista tuo luku on yli 70% (ja nämä varmaan myös hyppivät etsimässä niitä fps tai mitä lie).
Ja samalla ne katseluajat ovat kasa paskaa = taas youtube ei suosittele videoita kenellekkään.
Parhaimmillaan katsojat ovat valittaneet kun video ei ollut lontooksi... ööö oliko otsikko tai thumbnail lontooksi ? No eipä ollut.
Yksi jopa suuttu kun kirjoitin että miksi valitat asiata mikä käy otsikosta selväksi että video ei ole lontooksi.

Eli pitäisi saada youtube tajuamaan että SUOMALAISTA yleisöä pitäisi saada. Ja niissä videoissa missä suomalais yleisö on enemmistö niin katseluajat ovat hyvät.
Että en todellakaan tiedä kuinka sais tuben sydeemit tajuamaan tuon asian.

Ja pitää sanoa että tuo intro kuulostaa ihan hyvältä kyllä, mutta ei minulta. Mutta ongelma on että pitäisi saada ensin se porukka edes löytämään videot. Kun tuossa testailin youtube hakua työmaan koneella että varmasti ei ole mitään minuun liittyvää.
Jos hain 1700X, 1700X ylikellotus, Ryzen 7 1700X ylikellotus tai vaikka Ryzen 7 1700X 2021 niin videota ei näkynyt ei niin missään. Ei edes Ryzen 7 1700X suomi tuottanut osumaa, vaan jatkuvasti tube työnsi tuloksiksi lontoo videoita vaikka hain suomenkielisillä hakusanoilla.
Ainoa millä löysin tuo videoni oli kirjoittaa Ryzen 7 1700X 2021 suomi.
Ryzen 5 1600X videota ei löytänyt millään hakusanoilla mitä kokeilin, mutta jostain syystä se kyllä tarjosi Ryzen 5 2600X videotani vaikka sitä en siis hakenut :cautious:

Että olen kyllästynyt tappelemaan youtube systeemeitä vastaan.

EDIT: Siksi siis toivon että nyt yksi noista tulevista videoistani kuten tuo 300€ pelitietokone olisi minun tasollani "hitti" niin se voisi kääntää youtuben systeemeitten mielen mitä porukkaa se tuo kanavalle.
Mutta eiköhän noitten kanssa käy sama kuin muittenkin kanssa eli pari päivää työnnetään sitä väärälle yleisölle ja sen jälkeen ei enää kenellekkään. Kun videon katseluajat matalat niin videon oltava huono -> ei näytetä sitä kenellekkään.
Ja tämä on muuten ihan oikeasti kuinka tuo systeemi toimii.

EDIT 2: Mainittakoot että 5% katselukerroista tulee youtube suosituksista että siitä voi jo jotain päätellä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 153

Kyllä tuo jotain tarjoaa. Riippuu varmaan katselutottumuksista. Olen nyt alkanut katsomaan videoitasi puolen vuoden aikana kohtuu säännöllisesti. En seuraa, mutta Youtube kyllä ehdottaa videoitasi nykyään todella usein.
Screenshot_20220606-205219.png

Lyhyimmät videot ovat olleet omia suosikkeja. Eniten kaipaisin vertailua vakio vs. ylikellotettu tai vertailua esim. minkälainen ero on esim. 4670k/4690K, jos päivittää 4770K/4790K. Videot ei sinällään koske minua, kun alla on tuoretta rautaa. Rakastan vain vertailukäppyröitä ja FPS taulukoita. Tästä syystä pidän RandomGamingInHD kanavasta, kun videot ovat lyhyitä ja niissä näytetään pelikuvaa lyhyesti ja näkyvillä on FPS taulukot. Ammattitaitoa kaverilla ei ole niin paljon, mutta videot ovat ihan kivaa katsottavaa.

Erityisesti pidin videoistasi, jossa olit jälkitallentanut äänityksen pelipätkiin. Tämä on hyvä esimerkki siitä.

EDIT: Yritin hakea 1700X videota myös yksityisessä ikkunassa ja tarjosi videotasi ensimmäisenä.
 
Sen mitä itse olen nyt huomannut tässä jonkin aikaa Youtubessa on se, että videoiden otsikot saatetaan kääntää sille oman käyttöjärjestelmän kielelle. Itse vaihdoin pitkästä aikaa suomenkieliseen Windowsiin, niin nyt on ollut esim. ranskankielinen video suomalaisella otsikolla. Ja käytän Youtube ilman kirjautumista. Niin tuossa voi olla se syy sille miksi tulee ulkomaisia katsojia, en tiedä voiko tubettaja itse laittaa jonkin asetuksen päälle jossa noita käännöksiä ei tehdä.
 
Youtube tekee kyllä automaattisia tekstityksiäkin jos orginaali video on englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, saksaksi tai portugaliksi.

Mutta jos video on suomeksi niin se ei tee sille mitään kun sen systeemit eivät vielä tajua suomea.
Tuossa on tosin hyvätkin puolensa... olisin menettänyt monen videon kohdalla mainos jutut kiroilun takia.
 
Joo tekeehän se ja mitä olen joskus testaillut noita niin aika kauheeta laatua. :geek: Primitive Technologylla noin esimerkiksi on hyvät itse tehdyt kun selostaa mitä touhuaa kun ei puhu videoissaan.
 
Paras oli kun kokeilin kuinka se kääntää suomenkieliset tekstiykset englanniksi. Korvasi yhden koko lauseen pisteellä :lol:
Kyllä tuo jotain tarjoaa. Riippuu varmaan katselutottumuksista. Olen nyt alkanut katsomaan videoitasi puolen vuoden aikana kohtuu säännöllisesti. En seuraa, mutta Youtube kyllä ehdottaa videoitasi nykyään todella usein.

Lyhyimmät videot ovat olleet omia suosikkeja. Eniten kaipaisin vertailua vakio vs. ylikellotettu tai vertailua esim. minkälainen ero on esim. 4670k/4690K, jos päivittää 4770K/4790K. Videot ei sinällään koske minua, kun alla on tuoretta rautaa. Rakastan vain vertailukäppyröitä ja FPS taulukoita. Tästä syystä pidän RandomGamingInHD kanavasta, kun videot ovat lyhyitä ja niissä näytetään pelikuvaa lyhyesti ja näkyvillä on FPS taulukot. Ammattitaitoa kaverilla ei ole niin paljon, mutta videot ovat ihan kivaa katsottavaa.

Erityisesti pidin videoistasi, jossa olit jälkitallentanut äänityksen pelipätkiin. Tämä on hyvä esimerkki siitä.

EDIT: Yritin hakea 1700X videota myös yksityisessä ikkunassa ja tarjosi videotasi ensimmäisenä.
AIka kummaa että se sitä sulla tarjoaa kirjautumatta :hmm:
Tosin lisäilin kyllä tageihin eri sanoja sen jälkeen, mutta itse en huomannut niiden tehneen mitään vaikutusta mihinkään.

Itse inhoan noita taulukoita tai siis niiden tekemistä. Sekä pelejen benchmarkkaamista niitä varten.
Tuli niin mitta täyteen 2020 keväällä, että uudestaan en ala niitä tekemään.

Se on kirjaimellisesti työtä ja tylsää semmoista. Että palkaa siitä pitäis saada että jaksais jotenkin niitä vääntää.
Mutta en halua tästä työtä vaan pitää hauskana harrastuksena.

Mutta noista benchmarkeista eli fps taulukoista että ne eivät kerro oikeastaan mitään OIKEASTI TÄRKEÄÄ.
Nimittäin jos sulla on prosessori A. joka pelissä X tarjoaa 0.1% low 50fps ja avg 70fps ja sitten prosessori B. 0.1% low 50fps ja avg 120fps.
Kun katsot taulukoa niin ilman muuta vaihtoehto B näyttää paremmalta.

Mutta oikeasti tuo vaihtoehto A antaa mukavemman kokemuksen kun se on tasaisempi.
Tommoset 120 -> 50fps dropit huomaa todella hyvin ja jossain peleissä se saattavat äkkiä alkaa jopa ärsyttämään.
70 -> 50fps tiputusta suurella todennäköisyydellä ei edes huomaa.

Ja tämä ongelma on juuri Intelin 4c/4t Core i5:lla kuten 2500K, 3570K, 4670K jne.. kun taas haukutut AMD FX:t (6- ja 8-ydin Piledriverit) tarjoavat matalempia mutta tasaisempia fpsiä eli niillä on mukavampi pelata.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 153
Paras oli kun kokeilin kuinka se kääntää suomenkieliset tekstiykset englanniksi. Korvasi yhden koko lauseen pisteellä :lol:

AIka kummaa että se sitä sulla tarjoaa kirjautumatta :hmm:
Tosin lisäilin kyllä tageihin eri sanoja sen jälkeen, mutta itse en huomannut niiden tehneet mitään vaikutusta mihinkään.

Itse inhoan noita taulukoita tai siis niiden tekemistä. Sekä pelejen benchmarkkaamista niitä varten.
Tuli niin mitta täyteen 2020 keväällä, että uudestaan en ala niitä tekemään.

Se on kirjaimellisesti työtä ja tylsää semmoista. Että palkaa siitä pitäis saada että jaksais jotenkin niitä vääntää.
Mutta en halua tästä työtä vaan pitää hauskana harrastuksena.

Mutta noista benchmarkeista eli fps taulukoista että ne eivät kerro oikeastaan mitään OIKEASTI TÄRKEÄÄ.
Nimittäin jos sulla on prosessori A. joka pelissä X tarjoaa 0.1% low 50fps ja avg 70fps ja sitten prosessori B. 0.1% low 50fps ja avg 120fps.
Kun katsot taulukoa niin ilman muuta vaihtoehto B näyttää paremmalta.

Mutta oikeasti tuo vaihtoehto A antaa mukavemman kokemuksen kun se on tasaisempi.
Tommoset 120 -> 50fps dropit huomaa todella hyvin ja jossain peleissä se saattavat äkkiä alkaa jopa ärsyttämään.
70 -> 50fps tiputusta suurella todennäköisyydellä ei edes huomaa.

Ja tämä ongelma on juuri Intelin 4c/4t Core i5:lla kuten 2500K, 3570K, 4670K jne.. kun taas haukutut AMD FX:t (6- ja 8-ydin Piledriverit) tarjoavat matalempia mutta tasaisempia fpsiä eli niillä on mukavampi pelata.
Tätä varten pelipätkän kommentointi on hyvä asia, jota teetkin. Tällöin voi täydentää asioita, joita FPS palkista ei suoraan näe. Olisiko tämän tyylinen palkki vaikea luoda? Eikös Afterburnerilla saa kuitenkin jonkun yhteenvedon, missä FPS huitelee?
Screenshot_20220606-223306.png
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Tätä varten pelipätkän kommentointi on hyvä asia, jota teetkin. Tällöin voi täydentää asioita, joita FPS palkista ei suoraan näe. Olisiko tämän tyylinen palkki vaikea luoda? Eikös Afterburnerilla saa kuitenkin jonkun yhteenvedon, missä FPS huitelee?
Ööö tuo tehdään benchmark toiminnolla eli painat benchmark päälle ja lopuksi pois. Ja se kirjoittaa ne txt tiedostoon. Tuolla ennen sain tulokseni niihin benchmark taulukkoihini.

Ja kuten sanoin aikaisemmin että siihen ei ole paluuta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
@Zetteri Ensiksi: En ole kanavasi tilaaja, joten tämä on nyt vain minun pintapuolinen raapaisu. Olen parit kerrat katsellut jotain videoitasi ja muutaman kerran piipahtanut tässä ketjussa. SER ei itseäni siis kiinnosta, tai kiinnostaa tietysti mutta ei ole ykkösjuttu (lue. muut asiat menevät omassa elämässä edelle). Satuin eksymään pitkästä aikaa tänne ja harmikseni luin, että kanavasi on hiljentynyt ja ihmettelet miksi se ei vedä katsojia. Tsekkasin youtube kanavasi ja saanen kertoa oman mielipiteeni joistain mieleeni nousseista asioista.

A) Kannattaa miettiä videoiden otsikointia. Esimerkiksi viimeisimmät videosi ovat otsikoitu kutakuinkin näin: testissä prosessori X. Kun lajittelee kanavasi suosituimpien videoiden perusteella niin huomaa heti eron tai ainakin minä olen huomaavinani. Suosituimpina videoina: 6-ydin Taistelu, Edullinen pelikone, Vanhat haswellit näyttävät kiinnostavan ja sen takia liuta niitä top20 (moni miettinyt päivittämistä 2-3v sitten?), budjettikonetta jne. Noi otsikot herättävät mielenkiinnon aivan täysin eri tavalla ainakin meikäläisen kohdalla kuin esimerkiksi testissä i3-550 jne.

B) Ei kannata odottaa, että katsojat muuttavat katselutottumuksiaan vaan ehkä sisällöntuottajana kannattaa miettiä miksi sisältö ei houkuttele katsojia ja kokeilla uusia juttuja. Henkilökohtaisesti itse en jaksaisi katsoa kokonaista 30-40min videoita vanhasta raudasta, muuten kuin siinä tilanteessa, että omistan samaa rautaa ja haluan säätää. Ehkä välillä kannattaisi tuutata meille hätäisimmille hyvin editoitu video kera kunnon klikkihuoraus otsikko jos oikeasti katsojia kaipailee? Mitenkä olisi jos videoita jakaisi vaikkapa niin, että bios-säädöt ja kellotukset sun muut videolle ja toiselle lyhyemmälle pelailut sun muut käppyrät?

C) Täällä juttelet, että fps ei ole kaikki kaikessa ja muistien latenssit vaikuttavat suunnattomasti. Eikö tässä olisi jo hyvää matskua kera kunnon klikkiotsikko.

D) io-techin foorumeilla kun ollaan niin kehoitan käymään katsomassa io-techin youtube kanavaa. Siellä olisi suosituimmissa video nro 5, 8, 11, 12 mistä ottaa mallia! (kohta A)

Itse kiinnittäisin ehkä eniten huomiota tuohon otsikointiin ja sisällön viihdyttävyyteen. Kunnolla kehiin joku MYLLYBATTLE jne. HUOM! voin olla täysin väärässäkin!

Tsemppiä ja toivottavasti saat kanavasi uuteen nousuun! :)
 
Noita vääristää se että tuon 6-ydin taistelu videon otsikko oli ennen lontooksi ja siksi se menestyi hyvin. Ja kaikki vanhat lontoo videoni vuosilta 2017 - 2019 ovat olleet nyt jonkin aikaa piilotettuna joista yhdelläkin on 52k katsojaa.
Ja ovat siksi piilotettuina että youtube tajuais että suomi katsojia lisää ei muita kiitos. Kun niitä youtube tykkäs työntää kaikille ja jostain syystä edelleen porukka katso vuoden 2017 paskoja videoitani ja jopa tilasivat kanavaani. Mutta tietenkin lähtivät melkein heti kun huomasivat että kanava on muuttunut sen jälkeen.
Ei oikein ollut hyvä homma että top 15 48h tunnin katselluimmissa videoissa 11 oli noita ikäloppu videoitani ja loput neljä viimeiseltä vuodelta.

Mitä otsikoihin tulee niin noihin on vaikea keksiä mitään kivaa otsikko ja en halua johtaa mahdollista katsojaa harhaan. Joten prossu ja näytönohjain testeissä on aina ollut että Testissä Intel Core i5-550 [ LGA1156 ] ja joskus - ja joku kiva lausahdus siihen.
Kuten Testissä AMD FX-9590 - AMD:n puolen kilowatin lämmitin [ AM3+ ]

Ja nyt perjantaina olisi tulossa 300€ Pelitietokone ( 2022 ) ulos ja siihen vielä Testien Jatkot siitä alempana lisää...

B) Ei kannata odottaa, että katsojat muuttavat katselutottumuksiaan vaan ehkä sisällöntuottajana kannattaa miettiä miksi sisältö ei houkuttele katsojia ja kokeilla uusia juttuja. Henkilökohtaisesti itse en jaksaisi katsoa kokonaista 30-40min videoita vanhasta raudasta, muuten kuin siinä tilanteessa, että omistan samaa rautaa ja haluan säätää. Ehkä välillä kannattaisi tuutata meille hätäisimmille hyvin editoitu video kera kunnon klikkihuoraus otsikko jos oikeasti katsojia kaipailee? Mitenkä olisi jos videoita jakaisi vaikkapa niin, että bios-säädöt ja kellotukset sun muut videolle ja toiselle lyhyemmälle pelailut sun muut käppyrät?
Klikkihuoraus otsikot ovat perseestä että semmoisiin en alennu, eli kuten yllä sanoin en halua johdattaa ketään harhaan.
Ja olen tehnyt välillä noita lyhyempiäkin videoita ja menestys ollut aika samaa luokkaa kuin noilla pitemmilläkin ja tässä pari suht tuoretta esimerkkiä:

Sitten tuossa kokeilin jotain aivan uuttakin eli video oli normaalista poiketen käsikirjoitettu ja tein sihen oikein englanniksi tekstitykset. Ja se floppas täydellisesti.
Ei suomalais yleisö ei selvästi halunnut lukea tekstityksiä joten videolle kävi karumpi kohtalo kuin noilla missä ei ole tekstejä ollenkaan.
60% videon katsojista oli ei suomalaisia ja englannin kielisiä tekstityksiä käytti oikein 7% katsojista -> en tee enää tekstityksiä kun ovat ajan hukkaa.

Ja nyt tulevassa 300€ pelitietokone ( 2022 ) videoissa kokeilen uutta lähestymis tapaa ja sanon sen jopa videollakin.
Eli osat sekä niiden hinnat ja pelit testit ovat tuossa yhdessä videossa kun ne porukkaa eniten kiinnostaa ja toisella ( Testien Jatkot ) on sitten nippeli nappeli tiedot.
Elikkä ylikellotus jutut, BIOS säädöt, kommenttini osista sekä benchmarkit (Cinebenchit, 3dmarkit, CS:GO, Superposition).

C) Täällä juttelet, että fps ei ole kaikki kaikessa ja muistien latenssit vaikuttavat suunnattomasti. Eikö tässä olisi jo hyvää matskua kera kunnon klikkiotsikko.
Tavallaan kyllä, mutta muisti latenssi hommissa tarkoittaisi benchmarkkeja ja niitä en ole tekemässä.

D) io-techin foorumeilla kun ollaan niin kehoitan käymään katsomassa io-techin youtube kanavaa. Siellä olisi suosituimmissa video nro 5, 8, 11, 12 mistä ottaa mallia! (kohta A)
Paitsi että en tykkää jätkien videoista yhtään. Joten empä taida ottaa mallia videoista joista en itse tykkää ;)
Ne ovat tyypillistä youtube tekki videota eli ei näytetä tai kerroja juuri yhtään mitään ja semmoinen uppoaa porukkaan :rolleyes:

Itse kiinnittäisin ehkä eniten huomiota tuohon otsikointiin ja sisällön viihdyttävyyteen. Kunnolla kehiin joku MYLLYBATTLE jne. HUOM! voin olla täysin väärässäkin!

Tsemppiä ja toivottavasti saat kanavasi uuteen nousuun! :)
Mylly battlet ym. tarkoittaisi benchmarkkeja eli EI EI EI.
Nyt pitää oikeasti porukan tajuta että ajoin itseni benchmark paskalla itseni loppuun vuosien 2017 - 2020 aikana. ELI EN TODELLAKAAN OLE SIIHEN ENÄÄ PALAAMASSA.
Ja kyllä Youtuben puolella aina välillä tulee kommetteja milloin teen paluun ja aina vastaan että en koskaan. En tee samaa virhettä toista kertaa.

Mitä sisällön viihdyttävyyteen, niin rennolla asenteella olen noita videoita äänitellyt milloin mitäkin tyhmää läppää heittäen. Mutta tarkoitat varmaan enemmänkin että videosta pitäisi saada enemmän lyhyitä showta minkä varsinkin jenkit tuntuvat osaavat (ja en siis niistäkään tykkää).
 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
@Zetteri

Vika on siinä että yrittät pelata omilla säännöillä, etkä youtuben säännöillä. Haluat tehdä sellaista jota sinä haluat katsella, etkä ottaa mallia siitä joka on todettu toimivaksi.

Lopputuloksena on epäonnistuminen.
 
YouTuben säännöt tässä tapauksessa tarkoittaa tee jenkeille videoita tai kanavasi tapetaan tai ainakin motivaatio sen ylläpitämiseen.

Kun edelleen niillä videoilla kaikki on OK joissa suomalais yleisö on se suurin katselu kunta.

Ja tein monta vuotta noita benchmarkaus videoita ja tiedän että niillä saa kyllä katsojia sekä tilaajia paljon.
Mutta näin videon tekijänä itse en siitä hyödy mitään, kun jo aikaisemmin sanoinkin jo.
Eli porukka katsoo ne benchmarkit ja videon katselu loppuu siihen - > katseluaika jää pieneksi - > et saa mitään korvausta tekemästäsi kovasta työstä.

Joten mielummin jatkan nykyisellä rennolla menolla ja teen pieniä kokeiluja aina silloin tällöin mikä tarttuisi että youtube alkaisi painamaan videoitani oikean kieliselle yleisölle.

Mutta en joka tapauksessa en ala tekemään sitä tyypillistä youtube tekki roskaa. Vaan erottaudutaan joukosta eri formaatilla vaikka ei välttämättä ehkä olekkaan se järkevin ratkaisu.

Mutta toivotaan että esim. tuo 300€ pelikone video olisi se avain siihen... varmaan ei ole.
"Aina on toivoa kun se on ainoa asia mitä ihminen ei ole vielä oppinut tappamaan" (lainaus vanhasta Crusade scifi sarjasta)

EDIT: Olen tässä myös kokeillut mitä käy kun tekee YouTube Shortteja ja näyttävät lisäävän liikennettä aikasta mukavasti.
Tuppaavat olemaan jo suositumpia kuin normi videoni vaikka noissa usein näytän vaan mitä on tulossa tai mihinkä ongelmiin olen törmännyt.

Ja tuli mieleen että aika harvaa varmaan kiinnostaa joku 60W Westmere Xeoni :rolleyes:
Että nyt kun saadaan testiin Ryzeneita, Core i5 ja i7 prossuja niin ne voi jo alkaa kiinnostaakkin.

Ryzen 5 5500 otsikoksi ainakin on tulossa: Testissä AMD Ryzen 5 5500 - 2022 budjetti kuningas? Tai sitten ihan Testissä AMD Ryzen 5 5500 - Paras budjetti prosessori 2022?
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Ryzen 5 5500 otsikoksi ainakin on tulossa: Testissä AMD Ryzen 5 5500 - 2022 budjetti kuningas? Tai sitten ihan Testissä AMD Ryzen 5 5500 - Paras budjetti prosessori 2022?
Tai "Päivittäjän unelma: Miten Ryzen 5 5500 saa 5v vanhan koneen kestämään seuraavat 5 vuotta?".

Tms, eli yksi mitä voisi miettiä eikä olisi täysin klikki otsikko olisi ihan miten 150€ sijoituksella 5 vuotta vanhaan koneeseen (missä esim. 1500X, 16Gb 3200 RAM ja 350/370 emo tms) saa välistä näytönohjainta ehkä päivittämällä toiset 5 vuotta lisää elämää.

Se olisi lisäksi realistinen (koska jos toisella on jo paras X370 lauta ja esim. 1800X hän on jo päivittänyt tai ei varmasti päivitä nyt johonkin "vain" 150€ prosessoriin, mutta jos hänellä on 1300 tai 1500 luokan prosessori hän luultavasti etsii myös uutta halvempaa korvaavaa settiä. Tietysti aika harva pystyisi "kituuttamaan" jollain 1300X 5 vuotta mutta kait niitäkin löytyy.

Koska muuten vastaavia voisi helposti tehdä myös "12100 / 12400 paras budjetti prosessori" jos unohdetaan emo ja muistit sun muut mihin menisi kyllä varmasti rahaa jos 4-5 vuotta vanhaa Intelin systeemiä alkaisi päivittämään uuteen.

Lisäksi tuo voi aiheuttaa hieman kiukkua osassa katsojia (Intel fanaatikot) mikä taas toisi keskustelua ja enemmän katselukertoja ainakin teoriassa.
 
Paitsi että aika max limitti on tuo pituus minkä annoin esimerkiksi. Ja siihen kun laitan tuotteen nimen niin eipä merkkejä paljoa yli jääkkään.
Eli otsikko pitää tunkea 70 merkkiin ja välilyönnitkin lasketaan merkiksi.

Sinun esimerkissäsi oli 89 merkkiä kun esim tässä: Testissä AMD Ryzen 5 5500 - Paras budjetti prosessori 2022 ? [ AM4 ] on 68.

Tuon takia usein video otsikot jäävät tasolle Testissä Intel Core i5-2500K [ LGA1155 ]. Kun en keksi tuohon perään mitää lyhyttä ja osuvaa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Videon otsikoista vielä että pienestä osa suuttuvat tai pahoittavat mielensä.
Nimittäin sain palautetta taannoin AMD FX-9590 sekä i7-3930K otsikoistani että ovat liian negatiiviset että pitäisi olla enemmän positiivisuutta mukana tai jotain sinne päin :cautious:

Otsikot siis menivät:
AMD:n puolen kilowatin lämmitin
Intelin puolen kilowatin lämmitin

EDIT: Ja tuo muuten vielä jatku että ei sais mitään prosessoria haukkua kun kaikille löytyy aina hyvä käyttö tarkoitus.
Jälkikäteen aloin miettimään että en ole haukkunut kuin Athlon X4 950:n ja sen APU versiota käyttävän peliläppärin.
Ja ne kummatkin ansaitsivat haukkunsa kun kerran 2-ydin Phenom 2 on about yhtä nopea.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 040
Paitsi että aika max limitti on tuo pituus minkä annoin esimerkiksi. Ja siihen kun laitan tuotteen nimen niin eipä merkkejä paljoa yli jääkkään.
Eli otsikko pitää tunkea 70 merkkiin ja välilyönnitkin lasketaan merkiksi.

Sinun esimerkissäsi oli 89 merkkiä kun esim tässä: Testissä AMD Ryzen 5 5500 - Paras budjetti prosessori 2022 ? [ AM4 ] on 68.

Tuon takia usein video otsikot jäävät tasolle Testissä Intel Core i5-2500K [ LGA1155 ]. Kun en keksi tuohon perään mitää lyhyttä ja osuvaa.
Unelmapäivitys - Ryzen 5500 :lla 5v emolevylle 5 lisävuotta 160 €:lla!
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Unelmapäivitys - Ryzen 5500 :lla 5v emolevylle 5 lisävuotta 160 €:lla!
Mutta tuommoinen olisi suoraan valehtelua. Mutta hyvin tyypillistä youtube otsikointia kylläkin.
Kun veikkaan että käytettynä 130€ maksanut Ryzen 5 3600 tai 165€ maksanut Ryzen 7 3700X ovat tuota parempia. Ainakin jos hintaan suhteutetaan.
Ja onko se edes hyvä päivitys loppujen lopuksi 1000 tai 2000-sarjan omistajille ?

Siksi minusta tuo Paras budjetti prosessori 2022 ? On PALJON parempi, kun siinä kysytään asiaa eikä sanota että asia on niin.
Toki se ei ole niin houkutteleva mutta minun otsikkoni pitää perustua faktoihin.
En ala valehtelemaan tai harhaan johtamaan katsojia videoissani tai niiden otsikoissa.
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Mutta tuommoinen olisi suoraan valehtelua. Mutta hyvin tyypillistä youtube otsikointia kylläkin.
Tietysti tuossa otaksutaan tiettyjä asioita, kuten päivittäjällä täytyisi olla AM4 emolevy ja muistit ja muut osat omasta takaa ja että hän osaisi (tai liike osaisi) vaihtaa prosessorin jne. Mutta ei tuo ole sinänsä valehtelua. Lisäksi aika moni haluaa ostaa osat uutena, voihan sitä mainita että käytettynä saattaa saada ties miten halvalla tai vaikka ilmaiseksi vielä parempaa vanhemman generaation prosesossia kunhan pelastaa kaatopaikkakuormasta.
 
Ei siinä mitään jos tästä olisin tekemässä perinteisen arvostelun missä ajettaisi kaikkea oletus asetuksilla XMP profiilit päällä.
Mutta ideani on mennä normaaliin tapaan että revin siitä kaikki irti mitä saan Asus Crosshair VI Herolla, Patriot Viper Steel 4400MHz CL19 DDR4:lla ja 280mm AIO:lla.

Toki idea tehdä se toinen video missä verrataan paljon hyötyä tulee ylikellottamisesta vs jos ajaa sitä vakiona.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 153
Paitsi että aika max limitti on tuo pituus minkä annoin esimerkiksi. Ja siihen kun laitan tuotteen nimen niin eipä merkkejä paljoa yli jääkkään.
Eli otsikko pitää tunkea 70 merkkiin ja välilyönnitkin lasketaan merkiksi.

Sinun esimerkissäsi oli 89 merkkiä kun esim tässä: Testissä AMD Ryzen 5 5500 - Paras budjetti prosessori 2022 ? [ AM4 ] on 68.

Tuon takia usein video otsikot jäävät tasolle Testissä Intel Core i5-2500K [ LGA1155 ]. Kun en keksi tuohon perään mitää lyhyttä ja osuvaa.
Onko muuten Youtuben haun kannalta merkitystä onko otsikko muotoa: "Testissä Ryzen 5 5500 [AM4]" vai Ryzen 5 5500 Testi [AM4]".

Jos itse hakisin testituloksia kyseisestä prossusta, niin googlettaisin tuon Ryzen 5 5500 testi tai arvostelu. Molempien sanojen perusmuodon täytyisi kuitenkin löytyä tägeistä.

@Zetteri toivoisin taas jatkossa näytönohjain testejä. Nyt hintataso alkaa palautua normaaliksi. Suorituskykyisiä niiden ei tarvitse olla tai edes aikakautensa parhaimmistoa.
 
Onhan sillä väliä, mutta tageissa mulla on kaikki mahdolliset eri muodot kirjoitettuna.
Ja kun äsken kirjoitin sen Ryzen 7 1700X testi ilman kirjautumista tubeen niin oma video sieltä putkahti ensimmäisten videoitten joukkoon :)

@Zetteri toivoisin taas jatkossa näytönohjain testejä. Nyt hintataso alkaa palautua normaaliksi. Suorituskykyisiä niiden ei tarvitse olla tai edes aikakautensa parhaimmistoa.
Kaikkea saa toivoa ;)
MUTTA 0.20€/per videon tuloilla ei paljoa ostella kortteja ( noin 4€/kk )
Ja tässä kun benchmarkkeja pyytelitte niin jos niitä tekisin niin en saisi edes tuota hemmetin 0.20€/per video.

Tällä hetkellä olen täysin kanavan tiimoilta Kanava Jäsen tulojen varassa josta tulee semmoinen 12€/kk, mutta eipä silläkään näytönohjaimia ostella pahemmin.
Joten tervetuloa vaan liittymään niin saat niitä pyytämiäs benchmarkkejas ;)

Nyt nuo Ryzen ostokset menivät täysin yli kanava budjettini, mutta niistä se Ryzen 5 5500 menee pojan tulevaan koneeseen joten sillä sain sen itselleni perusteltua.
Ryzen 5 3600 menee rouvan koneeseen Ryzen 7 1700@4.0GHz:n tilalle. Ja sitten Ryzen 7 3700X tulee omaan koneeseeni Ryzen 7 2700@4.0GHz:n tilalle että video hommat vähän nopeutuvat (teen jonkun Youtube shortin sitten paljon se oikeasti nopeutu).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
@Niko Tuossa muuten selailin eri videoitteni tageja, niin aika monesta uupui yhtä sun toista. Ja jostain syystä i3-6100 sekä i7-9850H videoihin en ollut laittanut mitään :facepalm:
Mutta nyt on asiat korjattu :)
Eli katsotaan onko tuolla mitään väliä vai ei.

Tässä muuten Youtube Shorttia jossa ilmoittelen vain tulevasta budjetti peli-pc buildista:

Sitten asiasta toiseen, että olen täälläkin moneen kertaan kironnut rouvan koneessa olevan Asrockin X470 Fatality Killer emon alimpaan helvettiin sen muisti ongelmia takia (ja vähän muittenkin ongelmien takia).
Tuossa sitten päätin laittaa siihen sitten Ryzen 7 1700@4.0GHz tilalle Ryzen 5 3500X:n ja ajattelin että nyt varmaan päästään muistien kohdalla jo vähän sinne päin.
Kun 1700:lla muistit tökkäs 2800MHz:n vaikka C6H:lla samalla prossulla ja muistella pääsi paljon korkeammille kelloille :rolleyes:

No 3500X:llä päästiin oikein huimiin 2933MHz kelloille :facepalm:
Kun C6H:llä mentiin 3733MHz kelloille saakka ongelmitta.

Jätin muuten 3500X:n vakioksi kun tuo turbo boostaa vakiona jo 3.95GHz ja tuo kellottui vain 4.15GHz:n. Joten kellottaminen aivan ajan hukkaan tuon kanssa.
Varsinkin kun Asrockilla kellottaminen on ihan perseestä kun esim. LLC uupuu kokonaan :mad:

Sitten testeihin että testi penkissä siis kiinni 8600K ja näemmä ei ole hyvä ajaa Z170 lankulla noita Coffee Lakeja.
Jäädään muistikelloissa hemmetin alas ja cache nopeutta ei voi nostaa yli 4600MHz:n.
Eli jos cache kertoimeksi laittaa esim 47x tai 48x niin cache kuitenkin rullaa vaan 4600MHz:ssä.

Ajan nyt kuitenkin 8600K testit tuolla Asuksen Maximus VIII Herolla ja sitten 8700K ajatetaan emolle jonka tänään juuri ostin eli Asrockin Z390 Phantom Gaming-ITX/ac.
Joka on kuulemma aivan mahtava noiden Coffee Lakejen kellotteluun.

Että taas on laitettu rahaa kiinni näihin testeihin, vaikka piti säästää modaamalla nuo 8600K ja 8700K prossut toimimaan tuolla Maximus VIII Herolla.
Että tämmöstä tällä kertaa.
 
Liittynyt
20.01.2018
Viestejä
873
Tällänen tuli hommattua torilta.
Sisällä xeon 1650 v2 ja 32Gb rammia.

IMG_20220609_101516.jpgIMG_20220609_101526.jpg

Nyt pitää miettiä minkä Gpu:n tähän lykkää ja Vaihtaako cpu:lle parempaa jäähyä vai meneekö stokilla. Joku muovihärpäke vissiin puuttuu tosta cpu:n luota.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Tällänen tuli hommattua torilta.
Sisällä xeon 1650 v2 ja 32Gb rammia.

Nyt pitää miettiä minkä Gpu:n tähän lykkää ja Vaihtaako cpu:lle parempaa jäähyä vai meneekö stokilla. Joku muovihärpäke vissiin puuttuu tosta cpu:n luota.
Ihan turhaan siihen parempaa jäähyä laitat, kun et kellottamaan pääse kuitenkaan. Eli uudet tahnat vaan ja se siitä.
Mikä näytönohjain onkin sitten vaikeampi juttu. Kun vähän riippuu oletko kallellaan Nvidiaa vai AMD:n päin.

Mutta yleisesti vanhempiin koneisiin AMD:t ovat se parempi vaihtoehto kiitos sen että tarvitsevat vähemmän CPU poweria = peli pyörivät paremmin hitaammalla prossulla niiden kanssa.
Onkin kiva nähdä muuten kun joskus Intel saa korttinsa ulos että kuinka paljon ne tarvitsevat CPU poweria.
Eli onko jatkossakin AMD:n kortit ainoastaan hyviä vanhempaan koneeseen vai olisiko Intel myöskin hyvä vaihtoehto :hmm:
Mutta joka tapauksessa kiva nähdä tuo :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Realiteettien tarkistus:
Jos tekee YT videomateriaalia (läheskään kaikkia ei kiinnosta videot),
Kohteena suomea ymmärtävät VS englantia ymmärtävät, niin kohdeyleisö on pieni.
PC rakentelusta / virittelystä kiinnostuneet -> kohdeyleisö pienenee rajusti edelleen.
Ser PC raudasta kiinnostuneet -> kohdeyleisö pienenee rajusti edelleen...

Kokonaisuutena en kyllä realistisesti keksi, miten tuosta voi kuvitella saavansa yhtään enemmän katsojia..
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Kokonaisuutena en kyllä realistisesti keksi, miten tuosta voi kuvitella saavansa yhtään enemmän katsojia..
On tuossakin melkoista hajontaa 100-450 katselukerran väliltä. Joku 450 kertaa tullut AMD crossfire 2021 testausvideolle, noin 400 miten saada windows 10pro avain 14€, testataan 2500K sama myös 2600K ja joku noin 350 kun testataan 2700K. Sitten noin 200 pintaan meneevät videot kuten AMD 1700X, 2600X ja 2700X. Noin 100 pintaan menee Tälläisiä videoita olisi tulossa, Esittelen tulevan budjetti pelikoneen, PSP pelit vanhalla android luurilla jne.

Sitten lähes 700 katselukertaa kun esitellaan windows 11 mikä kiinnosti porukkaa selkeästi eniten.

Eli selkeästi porukkaa kiinnostaa tietysti eniten se mikä on päivänpolttava juttu ja uutta, mitä kanava ei yleensä käsittele (700 katselukertaa). Tämä ei varmaan yllätä.

Sitten ne mistä porukka on kuullut ja siksi kiinnostaa (300-400 katselukertaa) kuten 2500k, 2600k, 980TI, crossfire, windows 10 avaimen saaminen, 6700K jne jne.

Toki siinäkin tulisi väsymistä vastaan varmasti, eli ei jatkuvasti voi samoja juttuja käsitellä vain muutamalla vaihtuvalla komponentilla vaikka siten saisi hetkellisesti varmaan lisää katsojia. On käsitelty noita erikseen, sitten jos testaisi vastakkain voisi saada lisää / samoja katsojia mutta montako kertaa tyypit tulevat katsomaan "olet jo nähnyt miten 2500K ja 2600K toimivat, nyt niitä verrataan keskenään" tai "tässä testataan 2 näytönohjainta keskenään mistä olen jo erikseen julkaissut videot".

Välistä voi toki yrittää katsoa miten saisi piritesttyä jotain jonka tietää jo etukäteen menestyvän huonosti, "150€ buildi" (100 katselukertaa) => "150€ buildi mihin ostetaan 14€ windows 10 Pro käyttis" (400 katselukertaa) tms.

Esim. 160 katselukertaa saanut video: "FPS rajoituksella hitaasta prosessorista vielä riittävä peleihin?" voisi ehkä saada enemmän katsojia ja yleisöä jos se olisi tehty vertailemalla universaalisti "miten hidas CPU vaikuttaa GPU:n käytökseen?" tms. eli 2 eri CPU:ta ja GPU:ta mitä testataan rinnan ja vaihtaen. Ehkä enemmän työtä mutta uskallan väittää että tuplasti enemmän katselukertoja jos ei enempikin ja jos tuon jakaa kahtia (esim. ensin testataan miten 10+ vuotta vanha prosessori ja näyttis pärjää vs sama prossu ja uudempi näyttis, seuraavaksi miten pari vuotta vanha prosessori ja 10 vuotta vanha näyttis pärjää vs sama prosessori ja uudempi näyttis) ehkä myös parille kerralle videota eikä videon kesto tule niin järkyttävän pitkäksi.

Ehkä voisi yrittää tehdä myös pollia missä kysytään tuon jälkeen kiinnostaako aihe katsojia ja mistä kahdesta prosessorista + kahdesta näytönohjaimesta he ehkä tahtoisivat nähdä seuraavan testin myöhemmin? (Ihmiset ovat helposti manipuloitavia, jos syntyy interaktiota he koukuttuvat helpommin, eli kun he ovat äänestäneet "heidän kanavaansa" he helpommin myös seuraavat "heidän videonsa" julkaisua.
 
Olet aivan oikeassa kyllä.
Pitäisi testata uutta rautaa ja oheislaitteita niin sillä varmaan pääsis paljon pidemmälle kuin näiden SERin testailuilla.
Mutta sen uuden raudan tai oheislaitteiden saaminen onkin sitten aikasta iso ongelma jollei ole suhteita määrättyihin tahoihin taikka ole isoa kasaa rahaa.

Tai porukkaa kiinnostaa kyllä SERi, mutta pitäisi keskittyä vain määrättyihin asioihin mitkä ovat olleet aikoinaan todella suosittuja kuten niihin 4670K ja 2500K:n.
Ja vielä silleen että niitä ajetaan vakiona, kun tullut jo tästä topicistä hyvin selväksi että vakio testit kiinnostaa enemmän kuin että ne ovat ylikellotettuina

Yritänkin aina välillä työntää väliin jotain vähän erilaista videota, mutta ne usein kyllä floppaavat aikasta täydellisesti.
Tai no, Crossfire ja FSR testit menestyivät suht hyvin.

Näytönohjain testit ovat olleet varmaan ne suurimman menestyjät ja kaipailihan @Niko niitä enemmän.
Niissä on taas se että aika tuhoon tuomittua maksaa näytönohjaimesta jotain vaikka 60 - 150€. Sitten saada videolla 200 - 300 katsojaa -> tuloja about 0.10 - 0.30€.
Eli joka videon kohdalla pitäisi upottaa rahaa hemmetisti, eikä siinä vaan ole mitään järkeä.

Mutta katsotaan mitä porukka ja youtuben systeemit ovat mieltä kun laitetaan testiin tuoreempaa ja ihan uuttakin rautaa kehiin.

Erilaisista videoista, että tässä nyt olisi se 300€ peli-pc videoni (jonka nyt tein vähän erinlailla kuin edelliset buildi videot, mutta vieläkin ilman kässäriä):

Menikin suoraan katselluimmaksi videokseni ja tuli oikein uusi tilaajakin kanavalle vaikka video tuli linjoille vasta klo 12.00.
Eli tämähän näyttää ihan hyvältä :D

Että ehkä saankin syyn jatkaa näitä videoitten tekemisiä :hmm:

Idea muuten laittaa tuo myyntiin ja jos ei mene kaupaksi parissa viikossa niin kierrätän tuon kotelon, ssd, powerin LGA1155 buildiin.

Pojan tulevasta koneesta varmaant teen myös videota... ainakin youtube shorttia jos en muuta. Siihen juuri ostin Fury X:n 91€:llä ja prossuksi menossa se Ryzen 5 5500:n. Joka myös idea jäähdyttää AIO:lla.
Että siitä on tulossa hiljainen ja näyttävä setti.

Ja olisi muuten idea testailla näytönohjaimia jossain välissä, mutta enimmäkseen vähän vanhempaan pitäisi keskittyä kun uudempia ei ole oikein nurkissa.
Tai ei niitäkään montaa ole mutta GTX 280, HD 3890, HD 3870 X2, HD 5770 ja HD 5970.

Toki omasta koneesta vois ottaa testiin Vega 64:n ja sitten tuon RX 570:n vois testata ihan kunnon prossulla että paljon sillä on annettavaa.
Sekä jos tuo 300€ buildi ei mene kaupaksi niin sen GTX 1050 ti:n voidaan myös testata kunnon prossulla.

Jossain välissä alan niitä reto testejä tekemään eli aletaan ylikellottelemaan ja ajelemaan eri 3dmarkkeja ym. Pena 4, Athlon XP, Athlon 64 ym. vanhoilla roinilla.
Eli ihan sama lopetanko videoitten tekemisen yleisesti, mutta noi ajattelin kuitenkin tehdä kun ainakin itseäni aihe kiehtoo ja paljon.
Varsinkin nuo S478 Pena 4:t kun ne jäi itseltäni aikoinaan väliin koska maksoivat aivan liikaa verrattuna AMD:n tarjontaan.

Etsinnässä noita varten olisi vielä hyvä Socket A emo (Abitn tai Asuksen nforce 2 lankku). Sekä olisi ensinnässä prossuja noille alustoille kun oma kokoelmani olikin suppeampi mitä muistin.
Mutta lahjoituksena olisi tulossa 2kpl Corsairin 500MHz 1GB DDR1 kampoja ja vissiin prossujakin :hmm:
 
Täh, ei tuon aikaista rautaa ole mitään järkeä ajaa normikelloilla. :confused2:

Tietty max. kellotus vesijäähyllä ja parhailla mahdollisilla muisteilla ja emolla on "peruskäyttäjän" näkökulmasta ehkä vähän turha, kun ei vanhaan rautaan halua investoida niin paljoa. Ehkä maltillinen kellotus suht. hyvällä ilmajäähyllä, perushyvällä emolla ja muisteilla voisi kiinnostaa enemmän?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 153
Olet aivan oikeassa kyllä.
Pitäisi testata uutta rautaa ja oheislaitteita niin sillä varmaan pääsis paljon pidemmälle kuin näiden SERin testailuilla.
Mutta sen uuden raudan tai oheislaitteiden saaminen onkin sitten aikasta iso ongelma jollei ole suhteita määrättyihin tahoihin taikka ole isoa kasaa rahaa.

Tai porukkaa kiinnostaa kyllä SERi, mutta pitäisi keskittyä vain määrättyihin asioihin mitkä ovat olleet aikoinaan todella suosittuja kuten niihin 4670K ja 2500K:n.
Ja vielä silleen että niitä ajetaan vakiona, kun tullut jo tästä topicistä hyvin selväksi että vakio testit kiinnostaa enemmän kuin että ne ovat ylikellotettuina

Yritänkin aina välillä työntää väliin jotain vähän erilaista videota, mutta ne usein kyllä floppaavat aikasta täydellisesti.
Tai no, Crossfire ja FSR testit menestyivät suht hyvin.

Näytönohjain testit ovat olleet varmaan ne suurimman menestyjät ja kaipailihan @Niko niitä enemmän.
Niissä on taas se että aika tuhoon tuomittua maksaa näytönohjaimesta jotain vaikka 60 - 150€. Sitten saada videolla 200 - 300 katsojaa -> tuloja about 0.10 - 0.30€.
Eli joka videon kohdalla pitäisi upottaa rahaa hemmetisti, eikä siinä vaan ole mitään järkeä.

Mutta katsotaan mitä porukka ja youtuben systeemit ovat mieltä kun laitetaan testiin tuoreempaa ja ihan uuttakin rautaa kehiin.

Erilaisista videoista, että tässä nyt olisi se 300€ peli-pc videoni (jonka nyt tein vähän erinlailla kuin edelliset buildi videot, mutta vieläkin ilman kässäriä):

Menikin suoraan katselluimmaksi videokseni ja tuli oikein uusi tilaajakin kanavalle vaikka video tuli linjoille vasta klo 12.00.
Eli tämähän näyttää ihan hyvältä :D

Että ehkä saankin syyn jatkaa näitä videoitten tekemisiä :hmm:

Idea muuten laittaa tuo myyntiin ja jos ei mene kaupaksi parissa viikossa niin kierrätän tuon kotelon, ssd, powerin LGA1155 buildiin.

Pojan tulevasta koneesta varmaant teen myös videota... ainakin youtube shorttia jos en muuta. Siihen juuri ostin Fury X:n 91€:llä ja prossuksi menossa se Ryzen 5 5500:n. Joka myös idea jäähdyttää AIO:lla.
Että siitä on tulossa hiljainen ja näyttävä setti.

Ja olisi muuten idea testailla näytönohjaimia jossain välissä, mutta enimmäkseen vähän vanhempaan pitäisi keskittyä kun uudempia ei ole oikein nurkissa.
Tai ei niitäkään montaa ole mutta GTX 280, HD 3890, HD 3870 X2, HD 5770 ja HD 5970.

Toki omasta koneesta vois ottaa testiin Vega 64:n ja sitten tuon RX 570:n vois testata ihan kunnon prossulla että paljon sillä on annettavaa.
Sekä jos tuo 300€ buildi ei mene kaupaksi niin sen GTX 1050 ti:n voidaan myös testata kunnon prossulla.

Jossain välissä alan niitä reto testejä tekemään eli aletaan ylikellottelemaan ja ajelemaan eri 3dmarkkeja ym. Pena 4, Athlon XP, Athlon 64 ym. vanhoilla roinilla.
Eli ihan sama lopetanko videoitten tekemisen yleisesti, mutta noi ajattelin kuitenkin tehdä kun ainakin itseäni aihe kiehtoo ja paljon.
Varsinkin nuo S478 Pena 4:t kun ne jäi itseltäni aikoinaan väliin koska maksoivat aivan liikaa verrattuna AMD:n tarjontaan.

Etsinnässä noita varten olisi vielä hyvä Socket A emo (Abitn tai Asuksen nforce 2 lankku). Sekä olisi ensinnässä prossuja noille alustoille kun oma kokoelmani olikin suppeampi mitä muistin.
Mutta lahjoituksena olisi tulossa 2kpl Corsairin 500MHz 1GB DDR1 kampoja ja vissiin prossujakin :hmm:
Kokeile vielä tehdä edullinen päivitys tuohon 300€ buildiin ennen myymistä ja tee siitä vertailuvideo. Etsit jostain edullisen Fx-6300 (tai Fx 83xx prossun). Muistinkin voisi tuplata, jos edullisesti löytyy toiset 8GB kohtuullista muistia.

Tuli mieleen, kun katsoin tuon 300€ pelikonevideon, että kokeile kasata Ser pelikone edullisesti osista, testaa se ja yritä myydä voitolla pois.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885

Välikommenttina tähän: olen koettanut, en ole onnistunut.

Lisäksi joku häirikkö kuvittelee, että olen onnistunut ja teen hirveät voitot. Ei se siitä, jos laittaa laadukkaan emolevyn ja/tai virtalähteen, eikä saa mitään osia lahjoituksina.

@Zetteri voisi onnistua, jos olisi kauniimpi ja nainen - ja youtube-kanavalla olisi 100k tilaajaa. Sitten joku ostaisi sen ihan siitä ilosta, että on ihastunut Zetteriin.

--

Ei tästä ole kuin 3 vuotta, kun tein ihan laadukkaita 500€ pelikoneita osittain käytetyistä osista. Ne pyöritti Full HD -pelejä mediumilla. Nyt muut osat ovat halvenneet, mutta näytönohjainten hinnat moninkertaiset, niin ei onnistu enää.
Lisäksi, kaikki SER ei suoraan tue Windows 11:sta, vaikka @Zetteri sen onnistuneesti on asentanut viimeaikaisissa videoissa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Kokeile vielä tehdä edullinen päivitys tuohon 300€ buildiin ennen myymistä ja tee siitä vertailuvideo. Etsit jostain edullisen Fx-6300 (tai Fx 83xx prossun). Muistinkin voisi tuplata, jos edullisesti löytyy toiset 8GB kohtuullista muistia.

Tuli mieleen, kun katsoin tuon 300€ pelikonevideon, että kokeile kasata Ser pelikone edullisesti osista, testaa se ja yritä myydä voitolla pois.
@hsalonen on ihan oikeassa että ihan rahan ja ajan hukkaa.
Tuon koneen laitoin toriin myyntiin ja olinkin jo unohtanut kuin epämukavaa noiden myyminen on.
Jo sieltä heti tuli viestiä että yritän kusettaa ihmisiä :rolleyes:
Ja muuta vittuilua kaupan päälle.

Idean on kokeilla tuota myydä pari viikkoa ja sitten jos ei mene kaupaksi niin muunnan tuon siksi LGA1155 buildiksi.
Näistä buildi videoista porukka tykkää, mutta näin videon tekijän näkökulmasta nää ovat sitä pahinta.

@Zetteri voisi onnistua, jos olisi kauniimpi ja nainen - ja youtube-kanavalla olisi 100k tilaajaa. Sitten joku ostaisi sen ihan siitä ilosta, että on ihastunut Zetteriin.
Jos olisin kaunis 20 - 30v nainen niin tekisin kyllä jotain aivan muuta kuin tekki youtube videoita :lol:
 
Liittynyt
19.01.2020
Viestejä
961
@hsalonen on ihan oikeassa että ihan rahan ja ajan hukkaa.
Tuon koneen laitoin toriin myyntiin ja olinkin jo unohtanut kuin epämukavaa noiden myyminen on.
Jo sieltä heti tuli viestiä että yritän kusettaa ihmisiä :rolleyes:
Ja muuta vittuilua kaupan päälle
Itse tuli tehtyä näitä halpoja pelikonepaketteja joskus muutama kymmenen iltahommina. Annoin kaikille buildeille 3kk takuun ja olisiko yksi tullut takaisin kun emo kärähti. Tärkeintä on ostaa komponentit halvalla jos haluaa tehdä rahaa. Toinen tärkeä on valokuvat ja kolmas ytimekäs teksti.

Helpointa on vaan estää nämä pään aukojat torissa :)
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Helpointa on vaan estää nämä pään aukojat torissa :)
Tämähän se kiteyttää torissa toimimisen ytimen. Tyhjät tynnyrit kolisee eniten, ei ne ruikuttavat uivelot ole ostamassa kuitenkaan mitään niin sama heittää ignoreen, välttyy seuraavan myynti-ilmon kohdalla samalta aasilta.

Torissa huolella kasatun ja testatun ser-koneen myyminen tuplahintaan osien arvoon nähden on mielestäni ihan moraalisestikin oikein - ne jotka osaa kasata ja testata ja säätää itse ostavat halvemmalla osina, ne jotka eivät osaa/jaksa maksavat hieman siitä että joku on nähnyt vaivan heidän puolestaan. Kiertotalous kunniaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Itse tuli tehtyä näitä halpoja pelikonepaketteja joskus muutama kymmenen iltahommina. Annoin kaikille buildeille 3kk takuun ja olisiko yksi tullut takaisin kun emo kärähti. Tärkeintä on ostaa komponentit halvalla jos haluaa tehdä rahaa. Toinen tärkeä on valokuvat ja kolmas ytimekäs teksti.

Helpointa on vaan estää nämä pään aukojat torissa :)
Juu estolistalle pääsikin :)
Toki ensin kysyin miten niin huijaus.
Sitten kun alkoi vittu sitä ja vittu tätä niin näin vastavin:
"Asia selvä ja hei hei. En jaksa tuhlata aikaani sinun laisiisi ihmisiin."

Aika moni vähän vastaavalla taktiikalla yrittänyt aikaisemmin saada hintaa alas.
Mikä on kyllä hyvin erikoinen taktiikka :rolleyes:

No meitä on moneen lähtöön, mutta välillä en vaan ymmärrä huonostikkaan miksi pitää tuolleen käyttäytyä.

Ai niin yksi valitti että 345€ pelikoneessa pitäisi olla jotain paljon tehokkaampaa kuin 70€ GTX 1050 ti... Niin muut osat ovatkin varmaan ilmatteisia :cautious:

Niin laitoin tuolle pyynniksi 345€ jos haluaa windows 10 tai 11:lla.
Jos tyhjänä tai jollain Linux distrolla niin sitten 325€.
Ideani ei ole noilla tehdä voittoa vaan saada omani takaisin että pystyn tekemään toisen buildin.

Kun pointtihan on leikkiä noiden kanssa ja tehdä video muitten katseltavaksi ja iloksi.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Hei, nyt kone ois myyty. Ja sehän tarkoittaa että vois alkaa katselemaan koppaa, poweria ja ssd:tä tulevaan LGA1155 budjetti settiin :)
Onko ehdotuksia mikä koteloksi ?
Että minkä halppis kotelon haluaisitte siinä buildissa nähdä ja kuulla kommenttini siitä ?

LGA1155 buildiin tarvisin vielä muistit, mutta muuten setti ois tämä käytettyjen osien suhteen:
Asus P8Z68-V emoksi
Core i5-2500K tai i7-3770K prossuksi
240mm Deepcoolin AIO jäähyksi
Radeon RX 570 näytönohjaimeksi

Sitten i5-8600K olisi testattu ja oli sitten eka prossu millä Serious Sam Siperian Mayhem on jotenkin pelattava. Siis jotenkin eli ei niin hemmetin pahoja fps droppailuja ja tökkimisiä. Mutta edelleen fps heittelehtii ihan sikana kuin myös frametimet.

Benchmarkeissa oli aika tasoissa Ryzen 5 3500X:n kanssa paitsi CS:GO:ssa missä meni menojaan.

8700K odottaa parempaa emoa testailuihin, joten nyt otin testiin Ryzen 5 3600:n.
Vakiona imee virtaa semmoiset 150W ja tässä juuri ajelen vielä vakaus testejä mutta vaikuttais että 4.4GHz tämä menisi noin 1.30 voltilla.
Ja tällöin virrankulutus pikkasen päälle 200W (8600K muuten imas 280W 4.9GHz:llä)

Siis tällä hetkellä kellottelen vasta itse prossu ytimiä ja sen jälkeen sitten IF:n sekä muistien pariin :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Että minkä halppis kotelon haluaisitte siinä buildissa nähdä ja kuulla kommenttini siitä ?
(jos pinkki kotelo ei myy, minua on turha syyttää mistään ja rahojaan ei saa takaisin)

Jos ei silleen kiinnosta ostella noita, niin parhaan hinta/laatu-suhteen saat ostamalla samasta paikasta Kolink Citadel / Castle. Ovat noitakin halvempia ja minun mielestäni ihan hyviä, vaikka arvosteluissa niitä on parjattu. Ihan hyvin sopii molemmat budjettibuildiin. Castlessa on Jimm'sin logo, onko se sitten hyvä vai huono ominaisuus?
 
Piti sanoa että emo on ATX eli mATX kopat ei siis käy.
Kolinkin Citadeliin olen tehnyt jo yhden buildin ja siksi se ei nyt kiinnosta.
Myöskin Kolinkin Inspire K7 ja Observatory Lite Mesh ovat olleet jo "testissä".
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 461
Viestejä
4 162 839
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom