Kotiviini, sima, kilju, siideri - Kotikäyttämisen tekniikat ja reseptit

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Avataan lähestyvää vappua varten topikki. Oma historiani on 2*50 litran satsit kotiviiniä omenamehusta vuosilta 2013 ja 2016 ja vuotuiset vahvat vappusimat. Avataan topikki muutamalla perusasialla, jonka jälkeen kerron simareseptini.

1. Käyttäessä pitää muistaa siisteys. Kotiviinejä varten desinfion käymispullot (30l lasipullot), simaa varten pesen ämpärin fairyllä. Simassa hukkaanheitetty vaiva on pientä, jos sattuisi vetämään homeeseen.

2. Käyttäessä pitää muistaa maltti. Käyttämisen jälkeen hiiva menee pohjaan, joten odottelemalla muutaman viikon käymisen loputtua, juoma on valmiiksi kirkasta sellaisenaan, kunhan kirkas neste poistetaan lapolla sekoittamatta juomaa.

3. Yleiset uskomukset käymislämpötiloista, hiivan starttauksesta yms ovat kokemukseni mukaan hieman puutaheinää. Toki hiiva kuolee kuumassa, mutta muutoin käyminen jatkuu, vaikkakin hitaana, jopa jääkaapissa.

4. 1000g sokeria tuottaa melko tasan 0,6l 100% alkoholia. 10l ämpärissä siis 1000g sokeria tuottaa 6% lopputuloksen (0,6l/10 = 0,06 = 6%). Tällä laskukaavalla hiivan ominaisuudet tuntien voi optimoida joko prosentteja tai jäännössokeria (mikäli käyttää hiivan max. prosenttien mukaisen nesteen). Toki käymisenpysäyttäjällä onnistuu jälkimakeutus vaikka prosentit olisikin pienet, mutta kuplajuoman sokerisuus ja kuplat ovat se haastavin yhdistelmä sillä käymistä ei saa pysäyttää. Alla simareseptissä ohje tähän.

Ja sitten simareseptini (n. 6-8% n. 1kk) ja valmistusohje:

1000g sokeria valmistukseen
x g sokeria jälkimakeutukseen
2 sitruunaa
10l ämpäri
vettä
Hiivaa, itse käytän vieläkin nuoruuden kiljukokeilujen turbohiivaa simalle

1. Pese huolella ämpäri ja sitruunat ja käytä vain puhtaita välineitä
2. Sokerit ämpäriin
3. Päälle pari litraa kiehuvaa vettä
4. Raastettu sitruunan kuoren keltainen pintaosa kuumaan seokseen
5. Toinen sitruuna siivuina nesteeseen
6. Jäähdytä kylmällä vedellä kädenlämpöiseksi ja lisää toinen sitruuna siivuina
7. Olen huomannut että sitruuna 2 osassa tekee hieman monipuolisemman sitruunan maun, koska osa kuumenee, osa ei
8. Tee käymispommi (hiivaa + sokeria kädenlämpöiseen veteen), hiivaa voi laittaa reilummin, jos käyminen tapahtuu muutamassa päivässä, ehdit saada hiivan laskeutumaan. Perinteinen lusikan kärjellinen ei tee kuin hapot.
9. Lisää käymispommi, täydennä vedellä, peitä foliolla tai kelmulla ja anna käydä
10. Odota, käymisen päätyttyä väh. pari viikkoa ennen lappoamista pulloihin
11. Lappoa pulloihin, vaikka hiiva jääkin pois niin nesteessä on jäänteitä riittävästi käymisen uudelleenkäynnistymiseen
12. Lisää pulloihin n. 5-10g sokeria litraan. Tällä määrällä saat hapot pulloihin, älä laita enempää, koska muuten pullot räjähtää.
13. Ennen käyttöä makeuta haluamallasi määrällä sokeria n. tunti ennen juomista. Joku 5g/100ml eli litran pulloon 50g alkaa olla aika sopiva, toiset tykkää makeasta toiset kuivasta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 586
Kyllä sitä simaakin varten kannattaa desinfioida kaikki viimisen päälle, jos haluaa että se maistuukin joltain muulta kuin pilaantuneelta. Ja laittaa tietenkin oikeaan käymisastiaan. Etenkin kuin hyvän siman valmistumiseen menee vähinään se 2-3 viikkoa (viikko pöntössä, viikko pullossa) ja paranee vain pidemmän päälle. (omat simat on jälkikäynyt pilaantumatta vuodenkin, kun kaikki ei ole mennyt vappuna) Mausteeksikin kannattaa laittaa vähän hifimpi kattaus kuin kaksi sitruunaa.

13130867_10153868576678241_7802714254247900817_o (1).jpg
 
Viimeksi muokattu:

luuponen

   ✜
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
267
Perunaviini:

20 l vettä
9 kg sokeria
2 kg paleltuneita perunoita (pakastimessa jäädytettyjä)
50 g hiivaa
4 kpl sitruunoita
6 kpl appelsiineja
30 g hirvensarvensuolaa. kolmena päivänä 10g/päivä (apteekista)

Tehdään kuten sima. 2 viikkoa lämpimässä, viikko pullossa.

:smoke:

aikoinaan kun tuota värkättiin, niin appelsiinit jäi kyllä pois. kajahtaa kyllä kuin miljoona volttia. hinta/laatu jne. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
439
Ai että, muistoja menneisyydestä, ensimmäiset kännit tietysti kiljusta. Pari seuraavaakin, mutta sitten alkoi riittää. Kaverin kotona teini-iässä ja kaverin äidin avulla tehtiin omenasiideriä. Tuli vahvaa, mutta pahaa. Myytiin kavereille ja ostettiin niillä rahoilla siideriä kaupasta.

Simaa olen aikuisiällä tehnyt, usein tehnyt mieli tehdä ihan siideriäkin. Kaverin isä aikoinaan teki, se oli uskomattoman hyvää. Mitään vastaavaa ei ole kaupasta saanut. Kukaan tuttavapiirissä ei jaksa vaivautua, silloin 2000luvun alkuaikoihin monikin teki.
Jonkun sukulaismummon vadelmaviiniäkin tullut maistettua, oli sekin omaa luokkaansa. Jos olisi aikaa, tilaa yms voisi harkitakin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Kyllä sitä simaakin varten kannattaa desinfioida kaikki viimisen päälle, jos haluaa että se maistuukin joltain muulta kuin pilaantuneelta. Ja laittaa tietenkin oikeaan käymisastiaan. Etenkin kuin hyvän siman valmistumiseen menee vähinään se 2-3 viikkoa (viikko pöntössä, viikko pullossa) ja paranee vain pidemmän päälle. (omat simat on jälkikäynyt pilaantumatta vuodenkin, kun kaikki ei ole mennyt vappuna) Mausteeksikin kannattaa laittaa vähän hifimpi kattaus kuin kaksi sitruunaa.
Teen siis ihan perus vappusimaa mutta vahvempaa ja ei kyllä ikinä ole desinfioimattomuus ollut ongelma (koputtaa puuta). Varman päälle tehdessä se kyllä kannattaa tehdä :)
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 586
Teen siis ihan perus vappusimaa mutta vahvempaa ja ei kyllä ikinä ole desinfioimattomuus ollut ongelma (koputtaa puuta). Varman päälle tehdessä se kyllä kannattaa tehdä :)
Ongelmallakin on muitakin asteita kuin se, että lentää kummastakin päästä nesteet kaaressa. Se yhden yön käyttö ämpärissä nimenomaan vielä jotenkin voi mennä, mutta vahva sima ei.

Suurin osa näistä perus vappusimoista onkin ihan hirveän makuista moskaa. Kokemukseni mukaan n. 2% vappusimankeittäjistä osaa tehdä juotavaksi kelpaavaa nestettä myös alle 3 promillen humalatilaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Ongelmallakin on muitakin asteita kuin se, että lentää kummastakin päästä nesteet kaaressa. Se yhden yön käyttö ämpärissä nimenomaan vielä jotenkin voi mennä, mutta vahva sima ei.

Suurin osa näistä perus vappusimoista onkin ihan hirveän makuista moskaa. Kokemukseni mukaan n. 2% vappusimankeittäjistä osaa tehdä juotavaksi kelpaavaa nestettä myös alle 3 promillen humalatilaan.
Aika monta vuotta tullut eri vahvuisia tehtyä samalla reseptillä ja puhtausjärjestelyllä. Viikko käymistä pari ämpärissä
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 586
Aika monta vuotta tullut eri vahvuisia tehtyä samalla reseptillä ja puhtausjärjestelyllä. Viikko käymistä pari ämpärissä
Varmasti, mutta ehkä joku vuosi kannattaisi kokeilla vähän muutakin niin voi ymmärtää sen eron. Tuo reseptihän on muutenkin ihan suoraan kiljusta, mihin on heitetty pari sitruunaa sekaan. Kyllä sillä varmasti vappuaattona oksennuskuntoon pääsee, mutta jos haluaa vähän maistellakin vaatii enempi panostusta.

Tavotteet on erilaisia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
788
Onko Lappo.fi:n valmiissa viinipakkauksissa hyviä vaihtoehtoja vai pitääkö vai käydä vanhempien viinimarjapuskilla poimimassa marjat ja tehdä alusta alkaen itse? Marja- tai punaviinit siis.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Onko Lappo.fi:n valmiissa viinipakkauksissa hyviä vaihtoehtoja vai pitääkö vai käydä vanhempien viinimarjapuskilla poimimassa marjat ja tehdä alusta alkaen itse? Marja- tai punaviinit siis.
Väittämäni ei perustu faktoihin ja on mielipideasia, mutta jos erityisesti ei kotiviineistä tykkää ja niiden teko on enemmänkin mukavaa puuhastelua niin menisin all in ja keräisin omat marjat. Itse en näistä niin paljoa nauti, että tekisin varsinaisesti juotavaksi juotavaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
369
Kysytään nyt täältäkin. Onko noista valmiista paketeista tehtävät viinit minkäänlaisia? Ihan omaksi huviksi tuli mieleen että jos joulupöytään tekisi itse viinit, mutta kannattaako? Enimmäkseen nuo valkoviinit kiinnostaisi. Helpompihan on ostaa Alkosta mutta kunhan mietin tällaista.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Kysytään nyt täältäkin. Onko noista valmiista paketeista tehtävät viinit minkäänlaisia? Ihan omaksi huviksi tuli mieleen että jos joulupöytään tekisi itse viinit, mutta kannattaako? Enimmäkseen nuo valkoviinit kiinnostaisi. Helpompihan on ostaa Alkosta mutta kunhan mietin tällaista.
Jos sun harrastuneisuus on tota tasoa niin ei todellakaan kannata tehdä joulupöytään itse viinejä. Sensijaan kokeilut muuten on ihan hauskoja. Ei tässä ajassa kyllä enää jouluksi viinit edes oikein järkevästi ehtisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
369
Jos sun harrastuneisuus on tota tasoa niin ei todellakaan kannata tehdä joulupöytään itse viinejä. Sensijaan kokeilut muuten on ihan hauskoja. Ei tässä ajassa kyllä enää jouluksi viinit edes oikein järkevästi ehtisi.
Sitähän kysyinkin että kannattaako edes miettiä! Omat kokemukset kotiviineistä jää tosiaankin teini-iän ekoihin känneihin kummitädin viinistä. Ilmeisesti ei kannata alkaa yrittämäänkään muuta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Sitähän kysyinkin että kannattaako edes miettiä! Omat kokemukset kotiviineistä jää tosiaankin teini-iän ekoihin känneihin kummitädin viinistä. Ilmeisesti ei kannata alkaa yrittämäänkään muuta.
Kyllä kotiviineistä ihan hyviä saa. Jopa kaupan perus halpis omenamehusta saa hyvää juotavaa viiniä kunhan käyttää laadukkaita hiivoja yms ja laskee käytetyt sokerit aika tarkkaan. Sitten vielä antaa viinin kunnolla rauhassa kirkastua useamman viikon käymisen jälkeen. Kiire ei sovi tähän.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Noniin, kotitekoiset siiderit on viimein pullotettu. Käytiin mehustamassa kaverin faijan pihalta muuten kompostiin päätyvät omenat, n. 20 litraa saatiin mehua johon jo nyt muistista poistunut määrä lisättiin sokeria. Arvioitiin, että omenoiden oma sokeri riittäisi n. 4,5% ja tähdättiin siitä prosentti ylöspäin. Mitään ominaispainoja ei mittailtu sen kummemmin, odoteltiin pari viikkoa että käyminen pysähtyi ja siirrettiin viileään ulkovarastoon. Sen jälkeen menikin joku 6 viikkoa ettei ehditty lapota tai pullottaa, joten annettiin kirkastua rauhassa ja nyt eilen käytiin pullottamassa. Laitettiin litran pulloihin 6g sokeria jälkikäyttämiseen ja lapolla hapoton sidukka perään. Siinä laposta imiessä voin vahvistaa että maku oli kuiva, mutta hyvä. Varsinainen juominen tapahtuu sokerisiirapilla jälkimakeuttamalla koska hiivahan säilyy elossa noissa siidereissä.

Käytettiin kotiviinipakkausta tuohon hommaan että saatiin desinfiointiaine käymisastialle. Käymisastiana meillä on sellanen n. 25 litran lasipullo jonka suuaukkoon sopii hyvin vesilukko sellasella kumitulpalla. Ei käytetty mitään muuta siitä viinipakkauksesta kuin ravintosuola ja hiiva ja toki desinfiointiaine.

Muutama vuosi takaperin tehtiin viiniä samalla setillä ja lopputulos oli ihan hyvä. Raportoin kunhan sidukkaa pääsee juomaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
170
Eilen laitoin pitkästä aikaa viiniä käymään.
Raaka-aineena Cantina Cabernet Sauvignon-setti, jossa on 7kg rypälemehutiivistettä, hiiva ja muut aineet.

Tein vähän vähemmän kuin ohje sanoi (19l vs 21l) ja ominaispaino alkuun oli 1.095, millä tulee noin 13%.
Tarkoituksena mahdollisesti lisätä tammitynnyrihaketta lisämausteeksi mutta katsotaan sitä sitten kun on käynyt ja saa maistettua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 063
Helppo, hyvä, halpa ja nopea kotikalja (hieman muutettu Tuopin ohjeista, ei tule prosentteja)

Lämmitä 5 litran kattilassa vettä kädenlämpöiseksi.

Uutepussit voi lämmittää kattilan kannen päällä, että ovat juoksevampia.

lisää sokeri (4dl) ja uutteet (3pussia), sekoita kunnes sokeri liuennut

Nosta kattila sivuun ja lisää pinnalle 1pussi hiivaa.

Vuorokauden kuluttua kaavi suurin hiiva pois ja pullota.

Laita kylmään.

Juotavaa noin 1vrk pullossaolon jälkeen, hyvää noin 2vrk jälkeen.

Vettä noin 4.5-5l (mitä kattilaan sopii ok)
3pussia kotikaljauutetta (paketissa on 3ps uutetta ja 3ps hiivaa)
4dl sokeria
1pussi hiivaa (itse ripottelen kattilaan nesteen päälle)


 
Liittynyt
25.10.2017
Viestejä
168
Jopas tuli nuoruus mieleen tätä lueskellessa :)
"Viiniä" ja "olutta" tuli tehtyä useammankin kerran. Silloin riitti kun meni päähän. Yksi kiljukokeilu jäi hyvin mieleen, positiivisella tavalla. Paketti turbohiivaa ja ohjeen mukaan maksimi määrä sokeria ja vettä. Käyttö, kirkastus ja lapolla toiseen astiaan. Tämän jälkeen kun tuotoksen laski kahteen kertaan aktiivihiilen läpi oli maku melko neutraali, ihan kuin lantratulla kossulla. Tai sitten aika kultaa muistot. Appelsiinimehun kanssa oikein hjuva yhdistelmä.
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
156
Itseä on tuo hunajaviini (Mead) kiinnostanut jo jonkin aikaa. Muutama vuosi takaperin, Visbyn eräässä keski-aika -teemaisessa kapakissa tuli juotua ensimmäistä kertaa. Aa että oli ihan oma maailmansa tuo!. Hyvää ja vahvaa tavaraa. Suomessa ei juurikaan moista saa ostettua, mutta eiköhän jokunen kotivelho sitäkin valmista. Onko muilla kokemuksia?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
170
Olen tehnyt satsin noin 12% simaa. Ihan hyvää jälkkäriviiniä mutta vaatii hetken aikaa kypsyäkseen hyvksi. Suomessa Simapaja valmistaa noita jos ei ole mennyt nurin.
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
156
Kattelin että ei ole Simapajalla enää nettisivuja, ja facebook -sivulla jossain kommentissa mainitsivat, että homma jäissä kun eivät saaneet kannattavaksi. Harmillista. Toivotaan, että saavat uutta potkua tulevaisuudessa. Kyllä tänne nyt aina simapanimoita mahtuu. On kuitenkin muualla euroopassa ja erityisesti jenkeissä suuressa nosteessa. Kaikki toki tuppaa tulemaan jäljessä tänne pohjolaan.
 
Liittynyt
25.10.2017
Viestejä
168
Itseä on tuo hunajaviini (Mead) kiinnostanut jo jonkin aikaa. Muutama vuosi takaperin, Visbyn eräässä keski-aika -teemaisessa kapakissa tuli juotua ensimmäistä kertaa. Aa että oli ihan oma maailmansa tuo!. Hyvää ja vahvaa tavaraa. Suomessa ei juurikaan moista saa ostettua, mutta eiköhän jokunen kotivelho sitäkin valmista. Onko muilla kokemuksia?
Henk.koht. kokemuksia ei ole, mutta suositumpaa tuoll Ruåttin puolella kuin täällä. Eli jos toinen kotimainen ei tuota ongelmia niin sitten vaan googleen hakusanoiksi "honung mjöd".

edit. Kesti hiukan aikaa ennenkuin muisti mistä nuorempana haki parhaat vinkit, check this out:
Index • bryggforum.nu
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
156
Kiitos vinkistä! Heikosti taipuu toinen kotimainen, mutta onneks Google Translator. :)

Sinänsä hassu tuo honung mjöd -nimitys, sillä eikös mjöd nimenomaan itsessään jo tarkoita hunajapohjaista alkoholijuomaa?
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
16 675
Vieläkö tässä ehtii holillista simaa tekemään vapuksi?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Vieläkö tässä ehtii holillista simaa tekemään vapuksi?
Ei ainakaan mitään juotavaksi kelpaavaa tuotosta. Jos haluaa alkoholillista kirkasta hiivatonta juomiskelposita simaa niin ainoa vaihtoehto on käytännössä tuo alotuspostauksen reseptin mukailu:

1kg sokeria tuo 0,6l alkoholia, laske siis sokerimäärä suhteessa nesteen tilavuuteen sellaiseksi että prosentit on halutulla tasolla. 10L ämpäri täynnä siten että liuoksessa on 1kg sokeria tekee siitä 6% vahvuista jne. Anna käydä rauhassa, normaalilla pienellä hiivamäärällä jo käyminen vie pari viikkoa. Turbohiiva käyttää tuon jossain muutamassa päivässä. Tämän jälkeen nesteen pitää seistä rauhassa 2-3 viikkoa jotta sakka menee pohjalle. Sitten lapolla kirkas neste pulloihin, 5-10g sokeria per pullo paineen vuoksi ja jälkikäyminenkin vie vajaan viikon, joskus parikin. Sima jälkimakeutetaan sokerisiirapilla ennen nauttimista.

Kaikki makuaineet yms toki oman maun mukaan, mutta vappusimat pitää laittaa maaliskuun puolivälissä tulemaan, että simasta saa vapuksi hyvää.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
16 675
Eiköhän se siis mennä tänä vuonna viina+holiton sima -kombolla
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 825
Joskus nuorempana tuli kaveriporukassa tuota kiljua tehtyä ja silloin käytettiin tavallisen sokerin sijasta panimosokeria joka taitaa olla puhdasta hedelmäsokeria. Jos olen oikein ymmärtänyt niin tuon pitäisi käydä nopeammin ja paremmin kuin tavallinen sokeri. Edellisestä kiljun juonnista taitaa olla suunnilleen 15 vuotta mutta tekis mieli ottaa projektiksi jonkun vähän sivistyneemmän juoman valmistaminen (kotiviini yms.).
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
156
Perinteinen suomalainen sima ei yleensä ole hunajasta, joten Mjödin suorempi käännöis olisi Hunajaviini. Voin toki olla täysin harhaoppinenkin. Toki kotimainen sima monesti mainitaan eri lähteissä eräänlaiseksi Mjödin/Meadin alalajiksi. Johtuen varmasti muuten hyvin samankaltaisesta valmistusmenetelmästä, ja historiallisesta taustasta. Hunajaa toki varmasti käytettiin siman valmistuksessa ennen sokerin yleistymistä.

Any say.. Nyt on menossa ihan perinteinen sima 10L nbergissä. Yksi luomusitruuna (ilman valkosta nukkaa), pussi kuivahiivaa, 1kg fariinisokeria. Katotaan nyt mitä tulee.
:kippis:
 
Liittynyt
07.08.2017
Viestejä
78
Mulla on tuollainen 1970-luvun reseptivihkonen, johon on esipuheen mukaan kerätty vanhoja reseptejä mm. vuosilta 1899–1919 emäntäkoulun oppilaan muistiinpanoista. Siinä simaan käytetään nimenomaan hunajaa. Muuten ainesosat ovat samoja (vesi, hiiva, sitruuna), mutta ainakin omasta kotitalouden kirjasta poiketen lisänä on myös humalia, joita aluksi keitetään hunajan ja sitruunan kanssa osassa vedestä. Tuota piti kokeilla tänä vuonna, mutta en muistanut ostaa hunajaa tarpeeksi, joten jouduin improvisoimaan muilla sokereilla ja jätin humalat sekä keittämisen sikseen. Voin skannata/kirjailla vihkosen reseptin muillekin, jos kiinnostusta löytyy.
 
Liittynyt
07.08.2017
Viestejä
78
Tässäpä tämä:

Sima
(Varsinais-Suomalaista ruokaperinnettä, Polytypos Turku 1977)

1½ l hunajaa
11 l vettä
2 sitruunaa
10 g inkivääriä
1 rkl hiivaa
kourallinen humalia

Keitä hunajaa, survottuja humalia, viipaloituja sitruunoita ja inkivääriä noin yksi tunti vedessä. Lisää loppu vesi kiehuvana. Kaada juoma jäähtymään, pane hiiva joukkoon. Peitä astia ja anna sen käydä 3–4 päivää vilpoisessa paikassa. Siivilöi se sitten tiheän siilausvaatteen läpi pulloihin. Korkitse ja hartsaa hyvin. Säilytä kylmässä paikassa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
170
Edellinen kittiviini oli ihan kelvollista, varsinkin maun osalta. Tuoksussa on hieman pistävyyttä/kotiviinimäisyyttä, jonka pistän hiivan tai käymislämpöjen piikkiin.

Eilen laitoin uuden satsin käymään, tällä kertaa Cantina Shiraz/Merlot -setin. Lisäksi ostin kaksi pussia Mangrove Jacksin CR51:ä hoitamaan käymisen ja rajoitan käymislämpötilan 19 asteeseen.

Ominaispainoksi tuli 1.085, joka kuivaksi käydessään tuottaisi vajaat 12%. Laitoin myös puolisen litraa 1.150 ominaispainoista mehua talteen millä hoidan jälkimakeutuksen.
 
Liittynyt
08.03.2018
Viestejä
606
Jeps sain pelaamaan, temppu oli kastella sitä hieman kylmällä vedellä niin se sujahti männästä paremmin. Aika kovaa pitää kyllä painaa.
 
Liittynyt
07.03.2018
Viestejä
32
unohdin liottaa viinigelatiinin kuumaan veteen ennen astiaan laittoa, ja nyt kahden päivän jälkeen se näyttäisi edelleen kelluvan testipullon yläosassa :/
IMG_0184.JPG
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
108
Onkos joku siman terästyksessä yli muiden? Vodkalla ajattelin mennä ja lienee se turvallisin valinta, jos ei siman makua halua pilata.
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
156
Kukaan tehnyt hunajaviiniä tämän klassikkoreseptin mukaan?

Oman satsin pullotin juuri tänään. Muuten aivan identtisellä reseptillä (niin kuin suositellaan), mutta koska tuota kyseistä pullaviivaa nyt ei suomesta saa, käytin K-kaupan vastaavaa tuotetta. Tein tuplasetin, ja valmista kamaa tuli noin 6 litraa rapiat. Maistoin jo viidennen viikon kohdalla hiukan, ja suunta oli hyvä. Suht makeaa, mutta maukasta. Hiukan hiiva maistui vielä, mutta eiköhän se ole tasaantunut jo. Samoin hunajan ja mausteiden vivahteet tulevat varmasti paremmin esille myöhemmin. Mutta se spekuloinnista. Lähipäivinä otan parempaan testiin. ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
333
Tyhmä kysymys ehkä, mutta kysyn nyt kuitenkin.

Laitoin tuossa siman tulemaan Pirkan ohjeella; 8l vettä, 500g sokeria ja sama määrä fariinisokeria sekä ¼tl hiivaa(about herneen kokoinen). Tarkoitus oli mennä ohjeen mukaan, ämpärissä yön yli ja pullotus -> jääkaappiin 4-5vrk. Paljonkohan tuohon muodustuu alkoholia :hmm:

Sillä nyt kysyin kun pojat 4 ja 6 -luokkalaiset menee kuitenkin äidilleen ensi viikolla ja kysyivät saako ottaa matkaan. Heidän äiti kun on kunnon kukkahattutäti ja vähän hirvittää nyt se ripitys mikä on tulossa(jos on tullakseen) :rofl: Eihän sitä ole tarkoitus juodakaan kun se lasi kaksi munkin kera, mutta kuitenkin.

Omasta lapsuudesta muistan, että simaa juotiin eikä välitetty tämmösistä asioista, mutta siitä on toki jo hetki aikaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
320
Tyhmä kysymys ehkä, mutta kysyn nyt kuitenkin.

Laitoin tuossa siman tulemaan Pirkan ohjeella; 8l vettä, 500g sokeria ja sama määrä fariinisokeria sekä ¼tl hiivaa(about herneen kokoinen). Tarkoitus oli mennä ohjeen mukaan, ämpärissä yön yli ja pullotus -> jääkaappiin 4-5vrk. Paljonkohan tuohon muodustuu alkoholia :hmm:

Sillä nyt kysyin kun pojat 4 ja 6 -luokkalaiset menee kuitenkin äidilleen ensi viikolla ja kysyivät saako ottaa matkaan. Heidän äiti kun on kunnon kukkahattutäti ja vähän hirvittää nyt se ripitys mikä on tulossa(jos on tullakseen) :rofl: Eihän sitä ole tarkoitus juodakaan kun se lasi kaksi munkin kera, mutta kuitenkin.

Omasta lapsuudesta muistan, että simaa juotiin eikä välitetty tämmösistä asioista, mutta siitä on toki jo hetki aikaa.
Tuohan on siis täysin perinteinen kotisima, jossa alkoholipitoisuus on todella pieni. Kukin tyylillään ja tekee mikä tuntuu oikealta, mutta ainahan noita on lapset juoneet.

HS:n testissä isommalla hiivamäärällä (ison tuoreherneen kokoinen pala) tehdyssä simassa oli 0,25 % alkoholia, muissa niin vähän, ettei saatu edes mitattua. Suomessahan alkoholittomana taidetaan pitää alle 1,2 % alkoholia sisältäviä juomia, esimerkiksi usein alkoholittomissa oluissa ilmoitetaan olevan alle 0,5 % alkoholia.
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
244
Mikäs olis hyvä simaresepti josta tulis about oluen vahvuista eikä mitään överimakeaa, mutta kuitenkin selkeästi siman makuista?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 436
Mikäs olis hyvä simaresepti josta tulis about oluen vahvuista eikä mitään överimakeaa, mutta kuitenkin selkeästi siman makuista?
Laitettiin just tulemaan simaa. Mäskättiin vaaleaa perusmallasta niin, että siitä saadaan sokereita n. 2,5% vahvuiseen juomaan ja sit fariinisokeria loput niin että prosentit nousee n. 5% luokkaan. 24 litran satsille sokeria tuli kilo, mallasta sellanen 4,5kg ja sitruunat yms siman tyylillä. Ennen käymistä maisteltuna hyvinkin simainen aromi, mutta pienellä lisätäyteläisyydellä maltaista johtuen. Käytetään loppuun ja tuon jälkeenhän voi sitten makeuttaa pulloihin siten, että antaa käydä huoneenlämmössä hapot päivä-pari (pitää seurata pulloja kokeilemalla) ja sit jääkaappiin. Me kegitetään, hapotetaan ja vastapainepullotetaan pulloihin missä sopiva märää sokeria. Tossa voi myös käyttää valkoisen sokerin sijasta spraymallasta/kuivamallasuutetta/nestemäistä mallasuutetta. Suosittelen testaamaan, tulee miellyttävä runko simalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 151
Nyt toista vuotta teen omat simani. En kyllä edes yritä alkoholia sinne saada enemmän kuin kuplat vaatii.

Mangrove Jack's M02 Cider hiiva (tms. hiiva, joka menee nukkumaan jääkaapissa ja on suhteellisen puhdas) käyttöön, ja sitä ennen sitruunasokeriliemi kiehautetaan (tai ainakin yli 70C astetta) ja sitten jäähdytetään + pullotetaan hiivan kanssa puhtaisiin, desinfioituihin pulloihin. Viime vuonna oli kahdessa 2L lasiastiassa käymässä, tänä vuonna oli 9 pulloa, yksi lasinen ja 8 PET-pulloa. Kun PET-pullosta tuntee, että se on valmis (kyllä sen tuntee), niin jääkaappiin. Siellä ne nyt on..

--

Jos tekee oluenvahvuista, niin hiivasta tulee sivumakuja käytettäessä sokeria. Sokerisokerilla se on semmoista vähän vihreää omenaa kirjallisuuden mukaan. Olen (uute)siideriä tehnyt pelkällä sokerilla. Panimosokerilla se on kanssa semmoista hedelmäiseen viittaavaa, mutta paljon hillitympää. Olen panimosokerilla tehnyt myös (uute)siideriä ja sitä on joskus käytetty myös uuteolueen. Jos sitä laittaa 500g tai alle siihen olueen (22L erä), niin se vaan syö vaahtoa ja raikastaa olutta - maistumatta paljoa. Fariinisokeria en ole käyttänyt, mutta kandisokerista jäi semmoinen jännä maku, joka sopi luostariolueeni. Sitäkin laitoin 300g, niin maku ei dominoinut mitään. Tuossa ylempänä on käytetty mallasta simaan ja sillä saa varmasti miellyttävämmän rungon alkoholia sisältävälle simalle.

Sitten käyminen syö niitä sokereita. Niinkuin tuossa ylempänä sanottiin. Eli eli, tuossa tulee se ongelma, että pitää käyttää käymisastiassa niin paljon, että saavutetaan haluttu vahvuus. Tähän on kaksi tapaa. Ensinnä mitataan ominaispainomittarilla OG ja otetaan ominaispaino vaikka kerran päivässä. Jääkaappiin, kun on sopiva FG, sima on pullotettu ja niihin muodostunut hiilihapot. Toinen - se fiksumpi tapa - joka on tuossa on ylempänä, niin laitetaan vaan sen verran sokeria, että tulee se 5%. Sitten kun on käynyt loppuun, lisätään sokeria, pullotetaan ja odotetaan vähän hiilareita ja sitten jääkaappiin. Muistetaan laittaa sitä sokeria sinne makeutukseen, kun hiiva on syönyt sen sokerin sieltä ja se on hapanta, jos ei laita.

Ja kun tekee niitä alkoholipitoisia simoja, niin ostakaa joku järkevä hiiva, tappakaa ne villihiivat (lämmittämällä seos yli 70C) ja unohtakaa ne leipähiivat. Joku 3€ US-05 voi toimia ihan hyvin tässä, että ei pitäisi olla rahasta kiinni.

edit: luinpa vielä aloituksen.. Jos tuntuu siltä, että turboturbo kiinnostaa, pystyy todistamaan ikänsä ja ei näytä lukion penkiltä repäistyltä - täällä Helsingissä olisi 3 pakettia PURE turbohiivaa kympillä. Parasta ennen 04/2021. Myynnin syy tuo "parasta ennen" meno umpeen. YV. Suosittelen kuitenkin niitä järkeviä olut/siiderihiivoja, mutta makunsa kullakin.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
131 983
Viestejä
2 567 661
Jäsenet
50 634
Uusin jäsen
tape991

Hinta.fi

Ylös Bottom