Kotimainen Certum Phone aikoo lyödä nykyluurit laudalta kuuluvuudellaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 646
Kotimainen Zero Reception kehittää parhaillaan Certum Phone -älypuhelinta.
Yhtiön mukaan sen erikoisuus tulee olemaan erinomainen kuuluvuus, joka ulkopuolisten suorittamien mittausten mukaan saattaa olla jopa 4,4 kertaa parempi kuin joillain huippumerkkien puhelimista.
Paras mahdollinen kuuluvuus on dominoinut myös materiaalivalintoja, jonka vuoksi esimerkiksi puhelimen kuoret valmistetaan kierrätetystä muovista lasin tai metallin sijasta.
Puhelimen tarkemmat tiedot paljastunevat ensi kuussa, kun yhtiön IndieGoGo-kampanja pääsee käyntiin. Tässä vaiheessa kuitenkin tiedetään jo, että kyse on Android-älypuhelimesta, jonka luvataan kestävän vertailun myös suorituskyvyn ja kameran osalta kilpailijoihinsa ja joka on suojattu pölyltä ja kosteudelta.

CertumPhone | The smartphone redefining reception.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 601
Hyvä konsepti, luuri on kuitenkin työkalu eikä mikään persoona jatkava designpörhöke.

Hienoa, että joku välillä uskaltaa keskittyä olennaisuuksiin. Toivottavasti hanke ei Floppaa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 081
Tuossa vielä talteen lupaukset, Eiköhän kysessä ole paremman CAT tason LTE puhelin jossa piirin lisäksi on tarvittavat antennit.
upload_2018-2-26_16-56-45.png
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Hyvä konsepti, luuri on kuitenkin työkalu eikä mikään persoona jatkava designpörhöke.

Hienoa, että joku välillä uskaltaa keskittyä olennaisuuksiin. Toivottavasti hanke ei Floppaa.
Ei ole. Älypuhelin on käytännössä ihmisten puoli elämää nykyaikana. Sen takana on kaikki digitaalinen elämä jne.

Erikoisen hyvä kuuluvuus ei taida olla olennaista koska nykyiset puhelimet kuuluvat täysin hyvin. Erikoiskäyttöönhän tämä on.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 646
Erikoisen hyvä kuuluvuus ei taida olla olennaista koska nykyiset puhelimet kuuluvat täysin hyvin. Erikoiskäyttöönhän tämä on.
Eivät kuulu monessa paikkaa. Itsellä tulee esimerkiksi Elisan liittymällä pari selittämättöntä katkosta (ainakin datassa) ajaessa Turusta Ruskolle, eikä tuossa ole keskustasta keskustaan kuin 12 km matkaa. Lisäksi esimerkiksi sisätiloissa monessa paikkaa tippuu 3G:sta Edge-nopeuteen datayhteydet, muun muassa kantakuppilassa joka ei ole edes minkään ison kompleksin kellarissa tms.
Väittäisin että nuo voisivat kumpikin ratketa paremmin signaalin vastaanottavalla luurilla, koska omienkin kokemuksien mukaan eri luurien välillä on jonkin verran em. tilanteissa eroa.
Nykyinen luuri on Nokia 8
 
Sulla on 3G käytössä Nokia 8:ssa? Mulla on sama luuri ja eipä 4G:stä tipu pois käytännössä ikinä, yleensä on 4G+. Se on kyllä totta että jotkut sisätilat voivat olla haasteellisia mutta aika harvassa noi on. Pitäisköhän syytä hakea Elisan Turun verkosta? Maanteillä olen nähnyt 3G:n viimeksi. Tämä puhelin voi olla hyödyllinen jotain liikkuvaa työtä maastossa tekevälle.
 
En tarvitse nopeampaa dataa luuriin ja MegaDesire-liittymän hinta on sen verran voittamaton että sillä mennään edelleen (etenkin kun en ehtinyt tarttua tuohon Moi-Elisa-takaisinostokampanjaan). Sen sijaan katkeamatonta dataa arvostaisin. Elisan Turun verkoissa voi olla toki häikkää, mutta ei se ruoho aina sen vihreämpää muuallakaan ole, mitä joskus vertailtu kavereiden kanssa niin Elisalla saa nopeimmat yhteydet paikassa X, DNA:lla paikassa Y jne, ja tässä ei nyt puhuta mistään kilotavujen siirtonopeuseroista vaan ihan merkittävistä eroista (esim H+ vs 3G vs E jne). Ehkä nuo muut eivät sitten ikinä pätkisi, en osaa sanoa varmaksi, mutta epäilen suuresti.
 
4G:stä kun on tehty standardi viimevuosina niin voiko olla että sen kuuluvuuteen panostetaan enemmän kuin 3G:n? En mitenkään liiottele kun sanon että täälläpäin ainakin Nokia 8 pysyy 4G:ssä muutamaa erikoispaikkaa lukuunottamatta. Edgeä en muista nähneeni koskaan.

Mutta tämä keskustelu voi osoittaa että jonkinlainen markkina Certumille voi hyvinkin olla! Viranomaisiakin voi kiinnostaa. Mutta aivan nykyaikaista kulttuuria ja kuluttajaelektroniikkamarkkinoita tuntematon pitää henkilön olla esittääkseen noita väitteitä että nykyaikaisessa puhelut ois joku juttu. Nyt aletaan menemään jo siihen että tavalliset äänipuhelut ovat jäämässä historiaan ja kaikki tomii internetin ja appien yli. Tunnen henkilöitä jotka eivät omista puhelinnumeroa ollenkaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 601
Ei ole. Älypuhelin on käytännössä ihmisten puoli elämään nykyaikana. Sen takana on kaikki digitaalinen elämä jne.

Erikoisen hyvä kuuluvuus ei taida olla olennaista koska nykyiset puhelimet kuuluvat täysin hyvin. Erikoiskäyttöönhän tämä on.
En ymmärrä, kuinka hyvä kuuluvuus poistaa puhelimesta muun "digitaalisen elämän". Erikoinen näkemys.
 
JiP

Liittynyt
25.11.2017
Viestejä
173
Omassa Galaxy S5 neossakin tuntus olevan varsinkin lähetyspuoli aika surkee huonommassa kentässä. Downloadia voi tulla huonossakin kentässä ihan kivastikin mutta lähetyskaista matelee 4g verkossakin muutamassa megassa ja 3 geessä saattaa mennä ihan jonnekin satoihin kilobitteihin sekunnissa. No ehkä tuo on osittain myös koko teknologian vika koska tukiasemat kuitenkin lähettää paljon suuremmalla teholla mitä nämä kapulat. Mutta eikös se kans ollu että noiden radiopiirien herkkyys kärsii kun noita valmistustekniikoita koko ajan pienennetään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 601
Hyvä kuuluvuus on silkkaa bonusta. Katveita löytyy Suomestakin, kun veneilee tai kulkee metsässä. Ulkomailla vielä enemmän ja eikö USA:ssa valiteta usein kuuluvuutta, kun liittymät ei toimi kaikilla operaattoreilla?

Omasta mielestäni hyvä ja tarpeellinen konsepti.

Kaupallista aspektia en arvioinutkaan ja varmasti kukaan ei odota tuosta kilpailijaa iphonelle tai edes jotain voluumituotetta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
4G:stä kun on tehty standardi viimevuosina niin voiko olla että sen kuuluvuuteen panostetaan enemmän kuin 3G:n? En mitenkään liiottele kun sanon että täälläpäin ainakin Nokia 8 pysyy 4G:ssä muutamaa erikoispaikkaa lukuunottamatta. Edgeä en muista nähneeni koskaan.

Mutta tämä keskustelu voi osoittaa että jonkinlainen markkina Certumille voi hyvinkin olla! Viranomaisiakin voi kiinnostaa. Mutta aivan nykyaikaista kulttuuria ja kuluttajaelektroniikkamarkkinoita tuntematon pitää henkilön olla esittääkseen noita väitteitä että nykyaikaisessa puhelut ois joku juttu. Nyt aletaan menemään jo siihen että tavalliset äänipuhelut ovat jäämässä historiaan ja kaikki tomii internetin ja appien yli. Tunnen henkilöitä jotka eivät omista puhelinnumeroa ollenkaan.
Miten tämä liittyy puheluihin? Hyvä kuuluvuus ja hyvät antennit vaikuttavat vähintään yhtä paljon, jopa enemmän siihen millä vauhdilla data liikkuu puhelimen ja tukiaseman välillä. Onhan se komiaa kun sitä digitaalista elämää voi viettää yli 5kt/s vauhdilla myös vähän syrjemmässä. Tukiasemat myös priorisoivat sellaisia laitteita, joilla on parempi signaali.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 844
Meillä on kolmen valmistajan puhelimia ja kaikilla on kuuluvuusongelmia kotona vaikka asumme keskellä kaupunkia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
350
En tarvitse nopeampaa dataa luuriin ja MegaDesire-liittymän hinta on sen verran voittamaton että sillä mennään edelleen (etenkin kun en ehtinyt tarttua tuohon Moi-Elisa-takaisinostokampanjaan). Sen sijaan katkeamatonta dataa arvostaisin. Elisan Turun verkoissa voi olla toki häikkää, mutta ei se ruoho aina sen vihreämpää muuallakaan ole, mitä joskus vertailtu kavereiden kanssa niin Elisalla saa nopeimmat yhteydet paikassa X, DNA:lla paikassa Y jne, ja tässä ei nyt puhuta mistään kilotavujen siirtonopeuseroista vaan ihan merkittävistä eroista (esim H+ vs 3G vs E jne). Ehkä nuo muut eivät sitten ikinä pätkisi, en osaa sanoa varmaksi, mutta epäilen suuresti.
Vähän offtopikiks menee mutta menköön tän kerran. Itsellä kanssa Elisan MegaDesire vielä käytössä ja ihan samoja ongelmia helsingissä. Tulee katkoksia aina tietyissä kohdissa tuossa verkossa. Voihan tietysti olla että Elisa haluaa eroon näistä "ilmaisista" liittymistä :think:
 
MrFoxZet

R♿ T Virallinen™ Autisti
Liittynyt
05.01.2017
Viestejä
212
Ihan mielenkiintoinen idea, monessa nykypuhelimessa tuo kuuluvuus on aika nihkeätä kun ollaan vähänkään kauempana mastoista.

Ja pöly-vesisuojauksesta aina :tup:

Tohon kun vielä tulisi hyvän kokoinen, kestävä akku niin voi pojat :geek:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
690
Omassa Galaxy S5 neossakin tuntus olevan varsinkin lähetyspuoli aika surkee huonommassa kentässä.
Mulla oli aiemmin S5 neo. Nykyään Oneplus 5t käytössä ja tuntuu kyllä siltä että upload olisi hieman parantunut, sama liittymä käytössä vielä. Taitaa oneplussa näyttää enemmän palkkeja kuin samsung kuten joku täällä foorumilla sanoi. Download toimii täsmälleen yhtä hyvin.
 
OsQ

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
99
Joensuun keskustassa Ylisoutajan sillan läheisyydessä ei kuulu kunnolla ainakaan Elisan LTE. Sisätiloissa ei ole ollenkaan kenttää, puhelutkin jää puhumatta jos ei puhu ikkunan alla. Ominaisuus kuulemma.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
338
Näin selektiivi-ikkunoiden ja nopeiden datayhteyksien aikakautena kännyköissä ei ole koskaan liian hyvä kuuluvuus.
 
Liittynyt
04.04.2017
Viestejä
254
4G:stä kun on tehty standardi viimevuosina niin voiko olla että sen kuuluvuuteen panostetaan enemmän kuin 3G:n? En mitenkään liiottele kun sanon että täälläpäin ainakin Nokia 8 pysyy 4G:ssä muutamaa erikoispaikkaa lukuunottamatta. Edgeä en muista nähneeni koskaan.
4G liittymä (ja nopeayhteyksinen puhelin, nyt ollut pari vuotta OP3) on ollut melkeinpä siitä asti, kun niitä on saanut. Päivittäin putoilee yhteys H+ tai alemmaksi yhtään liikkuessa. Ympäri Suomea oon mobiilidataa käyttänyt eri liittymillä ja aika harva alue on oikeasti katveeton. Toki esim. Helsingin seudulla on hyvät yhteydet, mutta sielläkin saa 4G:n kyykkäämään kauppakeskuksissa / parkkihalleissa tai vaikka festareilla (tämä tosin verkon kapasiteetin puutteesta).

--> Toki osa asuu ja liikkuu alueella, jossa kuuluvuus riittää, mutta vielä on paljon paikkoja joissa niin ei ole.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Siinävaiheessa ku parkkihallissa taikka isossa kauppakeskuksessa eri puolilla suomea toimii 4G kokoajan, ni silloin tämä konsepti on onnistunut. Niissä itellä aina putoaa kentät lähes kokonaan pois.
Niissä pitäis olla ihan toistimet.
4G liittymä (ja nopeayhteyksinen puhelin, nyt ollut pari vuotta OP3) on ollut melkeinpä siitä asti, kun niitä on saanut. Päivittäin putoilee yhteys H+ tai alemmaksi yhtään liikkuessa. Ympäri Suomea oon mobiilidataa käyttänyt eri liittymillä ja aika harva alue on oikeasti katveeton. Toki esim. Helsingin seudulla on hyvät yhteydet, mutta sielläkin saa 4G:n kyykkäämään kauppakeskuksissa / parkkihalleissa tai vaikka festareilla (tämä tosin verkon kapasiteetin puutteesta).

--> Toki osa asuu ja liikkuu alueella, jossa kuuluvuus riittää, mutta vielä on paljon paikkoja joissa niin ei ole.
Joo eipä se täydellinen ole. Mutta standardispeksinen puhelin kyllä pitäisi toimia, ja omasta mielestä niin toimiikin. 3G:tä en suostu käyttämään koska 4G:n kanssa ainakin oma luuri toimii selvästi nopeammin. Festareilla ei kuuluvuudessa ole mitään ongelmia vaan verkko menee tukkoon muista syistä. Kauppakeskukset ja parkkihallit on huonosti suunniteltuja jos niissä ei netti toimi. Ei noikaan ole puhelinvalmistajan vaan verkonpitäjän ongelmia.

Lapin mökissäkin kuului 4G 100% joten on tosi vaikea nähdä että tässä maassa pitäisi enää vuonna 2018 alkaa puhelinta kuuluvuuden takia valitsemaan. Onko jossain kaava-aluetta jossa 4G ei toimi? No mutta, eipä tätä asiaa foorumeilla päätetä. Markkinat antanee tuomionsa hyvin pian.
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
491
Ei ainakaan täällä Keski-Suomen takametsässä toimi mikään 4G. Eräänkin kerran puhelinmyyjä hypessään tyrkyttänyt 4G liittymää, kunnes on kattavuuskarttaa tutkittuaan ymmärtänyt yskän. Parin luurin kanssa tullut todetuksi ettei data toimi kuin 2G:nä. Ei juurikaan eroa mikä liittymä käytössä. Huawein halpisluuri toiminut hyvin, joten sillä mennään.
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
225
Kotia kun tulee niin dna kadottaa 4g kokonaan, surina pääsee nippa nappa kiinni siihen mutta nopeus on olematon. Elisa toimii välttävästi muttei missään nimessä hyvin. Harrastusten parissa katoaa kentät harva se päivä kokonaan ja töissä joka päivä. Kaipaan todellakin luuria jossa olisi huomattavasti parempi kuuluuvuus. Kunhan vain käyttiksenä olisi vanilla android.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
194
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 498
Tämä varmaan sitten kuuluu myös kuussa mihin nokia rakentaa verkot.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 134
Hyviä nämä kommentit jotka menee suurinpiirtein että "ei minulla ole koskaan ollut mitään ongelmia joten ei muillakaan voi olla."

Antaa Oulun poikien innovoida, tuskin se teiltä on pois joilla ei ole ongelmia että niille joilla on olisi mahdollisuus hankkia älypuhelin jonka radio puolen suorituskyky on astetta korkeammalla prioriteetti listassa.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 016
Meillä on kolmen valmistajan puhelimia ja kaikilla on kuuluvuusongelmia kotona vaikka asumme keskellä kaupunkia.
Joensuun keskustassa Ylisoutajan sillan läheisyydessä ei kuulu kunnolla ainakaan Elisan LTE. Sisätiloissa ei ole ollenkaan kenttää, puhelutkin jää puhumatta jos ei puhu ikkunan alla. Ominaisuus kuulemma.
Itse asun 30 kilsaa joensuusta ja elisalla oli mukavaa käydä rauhassa vessassa kun puhelimessa lukee "vain hätäpuhelut". Tämä kahdella Samsungilla ja yhdellä Honorilla. Myös automatka joensuuhun oli kiva kun matkalla oli radiosäästä riippuen yks tai kaks paikkaa jossa puhelu katkesi. Soneralla sentään toimii vaikka vessassa palkit tippuukin kahteen.

Ja talo ei ainakaan ole liian uusi kun täyttää muutaman vuoden päästä 40v. Tämä alue on kuitenkin mäen päällä, kylän keskustaa ja tähän pihalle kuuluu 3 eri mastoa mutta eipä tuo kuuluvuutta oo auttanu.
 
Requiem

For You
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 509
Työpaikalla on elisa ainut mikä toimii. Sonerallakin voi soittaa tai avata netin kun menee ensin ulos tai oikean ikkunan viereen. Kyllä tuolle käyttöä olisi jos pitää mitä lupaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
80
Eivät kuulu monessa paikkaa. Itsellä tulee esimerkiksi Elisan liittymällä pari selittämättöntä katkosta (ainakin datassa) ajaessa Turusta Ruskolle, eikä tuossa ole keskustasta keskustaan kuin 12 km matkaa. Lisäksi esimerkiksi sisätiloissa monessa paikkaa tippuu 3G:sta Edge-nopeuteen datayhteydet, muun muassa kantakuppilassa joka ei ole edes minkään ison kompleksin kellarissa tms.
Väittäisin että nuo voisivat kumpikin ratketa paremmin signaalin vastaanottavalla luurilla, koska omienkin kokemuksien mukaan eri luurien välillä on jonkin verran em. tilanteissa eroa.
Nykyinen luuri on Nokia 8
Allekirjoitan täysin tämän. Tuolla ei kuuluvuutta ole lainkaan. Itse Ruskolla hommissa niin välillä menee päivät hyvin ettei kukaan häiritse :D
Työkaveri kun asuu Ruskolla niin aikaisemmin kuuluvuus oli niin huono että jos sisällä halusi puhua puhelimessa niin piti istua keittiön pöydän ääressä ikkunan kohdalla. Juuri pari viikko sitten testasi Elisan liittymää että onko niiden kuuluvuus parantunut alueella, kuulemma oli ja vaihtoi DNA:lta pois.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 772
Meillä on katepillarin lämpökamerapuhelinta ja muuta, joten eiköhän sinne yksi mahdu, joka vartavasten panostaa kuuluvuuteen. Ne ostaa ken liikkuu alueilla joilla ei kuulu. Omalla asuinseudulla ei ole ongelmia, mutta kyllä kun jonnekkin Itä-Suomen korpeen matka käy, niin ei sitten välttämättä enää kuulu.
Toivotaan kehittäjille onnea matkaan!
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Hyvä nimi firmalla jos ei muuta. Jos tämä floppaisi pahasti kuuluvuden osalta, niin netissä voitais puhua rectum phonesta :kahvi:
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 658
Kannattaa muistaa, että Benefonilla oli silläkin todella herkät puhelimet ja hyvä kuuluvuus. Eipä se silti firmaa pelastanut
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 737
Viestejä
4 223 556
Jäsenet
71 105
Uusin jäsen
Flatout123

Hinta.fi

Ylös Bottom