• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kiitos tietoiskusta. Milloin viimeksi Suomessa hallitus on valittu ilman eduskunnan hyväksyntää?
Miten se liittyy tähän? Äänestäjät ei edelleenkään pääse vaikuttamaan siihen, muodostaako eduskuntapuolueet millaisen hallituksen milloinkin. Hallituksessa voit olla parin prosentin äänisaaliilla tai kahdenkymmenen. Voit olla nousussa tai laskussa - tosin laskussa ollessa ei ehkä kannata edes mennä (vaikka otettaisiin),
Mutta äänestäjällä niihin päätöksiin ei valtaa ole - vain äänestetyillä kansanedustajilla on.

Sen lisäksi ministeriksi voit nousta, vaikka et olisi kansanedustaja, vaikka et olisi ollut edes ehdolla.
 
Miten se liittyy tähän? Äänestäjät ei edelleenkään pääse vaikuttamaan siihen, muodostaako eduskuntapuolueet millaisen hallituksen milloinkin. Hallituksessa voit olla parin prosentin äänisaaliilla tai kahdenkymmenen. Voit olla nousussa tai laskussa - tosin laskussa ollessa ei ehkä kannata edes mennä (vaikka otettaisiin),
Mutta äänestäjällä niihin päätöksiin ei valtaa ole - vain äänestetyillä kansanedustajilla on.
Olet seurannut politiikkaa vierestä jo kauan, mutta et tiedä miten edustuksellinen demokratia toimii. Hallitus muodostetaan (lähes poikkeuksetta) äänestäjien valitsemista kansanedustajista, joten minun on todella hankala nähdä, miten nykytilanteessa äänestäjät eivät hallitusta päättäisi. Äänestäjät voivat myös pitää tarpeeksi melua ja kaataa hallituksen, jopa ulkoparlamentaarisin keinoin.

Listavaalit tai kaksipuoluejärjestelmä toki selkeyttäisivät valintaa, mutta kun katsoo brittien ja jenkkien touhua niin tämä nykyinen sekoilu taitaa olla jopa parempi vaihtoehto.
 
Juu kokemuksesta tiedän miten se toimii teoriassa ja miten käytännössä. Lainaan yhtä,poliitikkoa, älämölöä josta ei tarvitse välittää ennen kuin vaalit alkaa lähestyä (nyt kyllä lian alkaa).

Istuva hallitus kaatui kesken vaalikauden viimeksi -82. Eli sekin aihealue on meillä nykyisin lähinnä teoreettista spekulointia, jota käytännön tasolla nykypolitiikassa ei tapahdu.

Vaikka sehän saattaisi silti olla ihan tavoitekin…
 
Juu kokemuksesta tiedän miten se toimii teoriassa ja miten käytännössä. Lainaan yhtä,poliitikkoa, älämölön josta ei tarvitse välittää.

Istuva hallitus kaatui kesken vaalikauden viimeksi -82. Eli sekin aihealue on meillä nykyisin lähinnä teoreettista spekulointia, jota käytännön tasolla nykypolitiikassa ei tapahdu.

Vaikka sehän saattaisi silti olla ihan tavoitekin…
Minä yritän lähinnä korostaa äänestäjän vastuuta. Me valitsemme eduskunnan, he valitsevat keskuudestaan hallituksen, ja hallitus sitten esittää miten tätä koko touhua johdetaan ja mihin rahat ohjataan.

Suomen kansa on saanut liian helpon synninpäästön, paljon helpompaa syyttää huonoja poliitikkoja kuin katsoa peiliin, josta näkyy niitä poliitikkoja äänestänyt henkilö.
 
No vastuu on tietysti kaikilla ja erityisen paljon heillä, jotka jättää äänestämättä. Mutta ei se kansa tässä ainakaan viisastumaan päin ole, koulutustasokin kääntynyt laskuun. Odotettavissa on pikemminkin, että poliitikkojen touhu menee vain hullummaksi ja pelikirjan kopioidaan vaikkapa sitten jenkeistä ja briteistä.

Siinä olet toki minustakin oikeassa, että sellaisia poliitikkoja sitä saa, mitä ansaitsee. Niin se demokratioissa menee.
 
Pääsääntöisesti samaa mieltä, tosin itse pidän enemmän vastuullisina henkilöitä, jotka äänestävät valtapuolueita ilman mitään vaatimusta sille, että ne olisivat oppineet edellisistä virheistään. Poliittinen tribalismi on tärkeämpää kuin järkevä politiikka.
 
Ai, nytkö Rydman on asiantuntija arviomaan tutkimussuunnitelmia paremmin kuin tieteelliset vertaisarviiojat. Melko epeli.

Kun tutkimusrahoitusta on haussa, niin yleensä niitä hakemuksia arvioivat alan asiantuntijat. Vai oletko siis sitä mieltä, että ministeri, joka ei tiedä tutkimuksesta yhtään mitään, on se oikea taho tekemään arviointia? Parempi vetää mutulla, kuin arvioida tiedolla?
Ryydman kuitenkin johtaa sosiaali ja terveysministeriötä, mikä myöntää nämä avustukset. Siellä ei ole johdossa "tieteelliset vertaisarvioijat".

STM:n on tehnyt rahoitushaun, jossa on mahdollista hakea rahoitusta tutkimusta varten. Tällä rahoituksella on tietyt kriteerit ja hakemukset arvioi tieteellinen vertaisarviointiryhmä. Tämä ryhmä tekee rahoitushaun mukaisen esityksen ministerille. Ministeri sitten nollaosaamisella lukee tutkimuksia ja päättää eri tavalla silkalla mutu-tuntumalla joillakin tuntemattomilla kriteereillä. Sanoisin tuota sohlaamiseksi. Mutta osa tietysti hurraa, kun tietämättömyys taas voitti tiedon.
"Sosiaali- ja terveysministeriö päättää myönnettävistä avustuksista tammi–helmikuun vaihteessa 2026. Kaikille avustusta hakeneille lähetetään avustuspäätös verkkoasiointiin."Lainaus rahoitushausta. Sosiaali- ja terveysministeriössä ylintä valtaa käyttää Ryydman. Nyt tämä arviointi tehtiin näin ja ilmeisesti halutaan katsoa onko se nyt kestävällä pohjalla vai ei.

Missä sanoin että tämä on normaalia? Nostin vain esiin kaksinaismoralismin, että on ihan ok ohittaa asiantuntijat jos koko hallitus on sitä mieltä, mutta ei jos yksi vastuuministeri on sitä mieltä. Poliittinen vastuu mitataan joka tapauksessa seuraavissa vaaleissa, tai epäluottamusäänestyksessä senhetkisessä eduskunnassa.
Mutta asiantuntijat eivät ole mikään valtaa käyttävä, saati demokraattisilla vaaleilla valittu taho. Näissä asioissa voidaan käyttää asiantuntijoita, mutta ei se pakko ole jos kukaan heitä ei halua käyttää. En ymmärrä tätä asiantuntijoiden roolia tässä ikäänkuin eduskunta ja hallitus olisi jotenkin heille alisteisia, eikä toisinpäin.
Huomaan kyllä että osan mielestä on ihan jees tai jopa toivottavaa, että ministeri sohlaa asioissa, joita ei ymmärrä. Itse tykkään enemmän tietopohjaisesta päätöksenteosta.
Tälläisiä on hyvin helppo hokea että tykkää "tietopohjaista päätöksenteosta", entä jos eri asiantuntijat ovat eri mieltä keskenään jostain asioista kuten monasti ovat? Toki aina löytyy jokin omaan argumenttiin sopiva guru kertomaan että näin tulisi tehdä se on automaattisesti silloin se oikea tietäjä kenellä on tietoa ja muut jotain muuta. Tietopohjainen päätöksenteko ei oikeastaan ole edes demokratian mukaista, ellei kansa varsinaisesti sitä vaadi. Jos äänestäjien mielestä tämä Ryydmannin uusi toimintatapa on nyt hyvä ja kaikenlaisten asiantuntijoiden vertaisarvioinnit joutaakin jo mennä, niin silloin varmaan muutkin puolueet sitä tukevat, tai ainakin ne joiden äänestäjille tämä odotetusti on mieleisempää mitä aikaisemmat toimintatavat.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/pbyrokraatti/status/2073093212500119603?s=20
Osaako joku sanoa kuka on tämä mysteeripoliitikko joka on ollut päättämässä siitä mitä saa tutkia ja mitä ei? Tai että mikä on se tutkimuksen aihe jonka tutkimista on estetty?

Olisi mielenkiintoista tietää tuleeko nämä aivovaurio-tason kannanotot näiltä kokoomuksen kiintiönaisministereiltä vai onko Orpo käynyt heittämässä rahaa Ellun Kanoille tai jollekin muulle helsinkiläiselle viestintätoimistolle joka edelleen luottaa siihen että valtaosa tuon propagandaposterin lukijoista on niin tyhmiä ettei huomaa että koko pääteesi on täysin valheellinen?
 
Hauska toi PB:n "puppulausegeneraattori" etenkin kun kyseinen kanava on yksi suurimmista sonnan suoltajista.

Naisvihaajille ja muille vähättelijöille tiedoksi, että kyseiset ministerit ovat kyllä paikkansa ministereinä ansainneet ja cv:t enenmmän kuin kunnossa. Päteviä leidejä, siitä ei epäilystäkään.
 
Viimeksi muokattu:
Ryydman kuitenkin johtaa sosiaali ja terveysministeriötä, mikä myöntää nämä avustukset. Siellä ei ole johdossa "tieteelliset vertaisarvioijat".

"Sosiaali- ja terveysministeriö päättää myönnettävistä avustuksista tammi–helmikuun vaihteessa 2026. Kaikille avustusta hakeneille lähetetään avustuspäätös verkkoasiointiin."Lainaus rahoitushausta. Sosiaali- ja terveysministeriössä ylintä valtaa käyttää Ryydman. Nyt tämä arviointi tehtiin näin ja ilmeisesti halutaan katsoa onko se nyt kestävällä pohjalla vai ei.

Mutta asiantuntijat eivät ole mikään valtaa käyttävä, saati demokraattisilla vaaleilla valittu taho. Näissä asioissa voidaan käyttää asiantuntijoita, mutta ei se pakko ole jos kukaan heitä ei halua käyttää. En ymmärrä tätä asiantuntijoiden roolia tässä ikäänkuin eduskunta ja hallitus olisi jotenkin heille alisteisia, eikä toisinpäin.

Tälläisiä on hyvin helppo hokea että tykkää "tietopohjaista päätöksenteosta", entä jos eri asiantuntijat ovat eri mieltä keskenään jostain asioista kuten monasti ovat? Toki aina löytyy jokin omaan argumenttiin sopiva guru kertomaan että näin tulisi tehdä se on automaattisesti silloin se oikea tietäjä kenellä on tietoa ja muut jotain muuta. Tietopohjainen päätöksenteko ei oikeastaan ole edes demokratian mukaista, ellei kansa varsinaisesti sitä vaadi. Jos äänestäjien mielestä tämä Ryydmannin uusi toimintatapa on nyt hyvä ja kaikenlaisten asiantuntijoiden vertaisarvioinnit joutaakin jo mennä, niin silloin varmaan muutkin puolueet sitä tukevat, tai ainakin ne joiden äänestäjille tämä odotetusti on mieleisempää mitä aikaisemmat toimintatavat.

Rydman johtaa tietysti ministeriötä. Mutta hän ei ole millään tavalla sisällön asiantuntija. Sitä varten ovat ne asiantuntijat, jotka tekevät rahoitusesityksen annettujen kriteerien mukaan. Esimerkiksi lääketieteen vastaavien rahoitusten osalta päätövalta on siiretty pois ministeriöstä, osaltaan siitä syystä, että päätöksen tulisi perustus tieteellisiin perusteisiin ei poliittisiin.

Toki saa olla myös sitä mieltä, että toimintamallina se, että tutkimusrahoituksesta päättää henkilö, joka ei itse siitä tutkimuksesta mitään ymmärrä, on hyvä. Itse en ole sitä mieltä.
 
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä eroaa Ylen hallintoneuvostosta.
Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä eroaa Ylen hallintoneuvostosta, koska pitää sitä turhana.
Aalto-Setälä kutsuu hallintoneuvostoja keskustelukerhoiksi, jotka ovat sekä ajan- että rahanhukkaa.
Hän jätti eropyynnön hallintoneuvoston puheenjohtajalle Sinuhe Wallinheimolle ja toivoo seuraavan hallituksen lopettavan hallintoneuvostot.

Aalto-Setälällä on pitkä kokemus yksityisen puolen erilaisista tehtävistä. Tuo kokemus auttaa näkemään, että nuo hillotolppapaikat ovat turhia ja jopa haitallisia. Hienoa toimintaa.
– Täytyy syödä omia lääkkeitä. Siitä on kohta kaksi vuotta, kun tein omistajaohjausministerille kyselyn ja ehdotuksen siitä, että tämä turha hallinto puretaan, Aalto-Setälä kertoo.
– Olen edelleen sitä mieltä. En osoittele muita sormilla, mutta itse toimin nyt sen mukaisesti ja jään pois istuntotauon jälkeen Ylen hallintoneuvostosta, Aalto-Setälä jatkaa.
Aalto-Setälä jätti parisen vuotta sitten kirjallisen kysymyksen, jossa hän halusi lopettaa hallintoneuvostot.
 
Viimeksi muokattu:
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä eroaa Ylen hallintoneuvostosta.
Mielestäni ihan suoraselkäistä toimintaa Aalto-Setälältä, olkoonkin että hänet nyt sitten vaan korvataan toisella kokoomuksen edustajalla. Myös hänen esittämänsä kritiikki hallintoneuvostoa kohtaan vaikuttaa perustellulta.

Yleen hallintoneuvoston tehtävistä voi lukea täältä: Yle yhtiönä

Hallintoneuvoston jäsenistön perusteella eniten kultapossuilijoita löytyy Kokoomuksesta, persuista ja demareista. Jäsenlista:

Sinuhe Wallinheimo, puheenjohtaja, kok.
Jari Ronkainen, varapuheenjohtaja, ps.
Pauli Aalto-Setälä, kok.
Elisa Gebhard, sd.
Petri Honkonen, kesk.
Teemu Keskisarja, ps.
Pihla Keto-Huovinen, kok.
Marko Kilpi, kok.
Anna Kontula, vas.
Johan Kvarnström, sd.
Suna Kymäläinen, sd.
Hanna-Leena Mattila, kesk.
Riitta Kaarisalo, sd.
Mikko Ollikainen, r.
Jenni Pitko, vihr.
Susanne Päivärinta, kok.
Päivi Räsänen, kd.
Jaana Strandman, ps.
Joakim Vigelius, ps.
Pia Viitanen, sd.
Arja Juvonen, ps.
 
Yleen hallintoneuvoston tehtävistä voi lukea täältä: Yle yhtiönä

Hallintoneuvoston jäsenistön perusteella eniten kultapossuilijoita löytyy Kokoomuksesta, persuista ja demareista. Jäsenlista:
Valtioyhtiöillä on perinteisesti ollut hallintoneuvostot poliittisista puolueista puolueiden painomäärän mukaan. Eli kok-ps-dem ovat suurimmat puolueet, niin niistä on myös suurin osanotto.
Se että tarvitaanko valtionyhtijöillä poliittista yhteyttä, on toki tarkasteltava asia ylipäänsä kaikessa valtionyhtiöiden toiminnassa.

Ylen juttu aiheesta Näin isot palkkiot poliitikot kuittaavat hallintoneuvostoista – ”Ne ovat melko kovat”, myöntää yksi puheenjohtajista
 
Toisaalta, ylessä on töissä 2900 henkilöä vakituisessa työsuhteessa ja nämä paikat on jokseenkin kaikki pedattu vas/vihr/r/sdp
 
Valtioyhtiöillä on perinteisesti ollut hallintoneuvostot poliittisista puolueista puolueiden painomäärän mukaan. Eli kok-ps-dem ovat suurimmat puolueet, niin niistä on myös suurin osanotto.
Se että tarvitaanko valtionyhtijöillä poliittista yhteyttä, on toki tarkasteltava asia ylipäänsä kaikessa valtionyhtiöiden toiminnassa.

Ylen juttu aiheesta Näin isot palkkiot poliitikot kuittaavat hallintoneuvostoista – ”Ne ovat melko kovat”, myöntää yksi puheenjohtajista
Minä pidän suoraselkäisenä toimintana, että hallituspuolueen kansanedustajat Pauli Aalto-Setälä ja Susanne Päivärinta vastustavat näitä hillotolppia. Päivärinta on Ylen entinen toimittaja ja Aalto-Setälälle on pitkä kokemus journalismista toimittajana ja johtajana.

Hesarissa oli hyvä juttu vuonna 2024. Ylen hallintoneuvosto on täysin turha.
Yleisradion hallintoneuvoston kokoomuslaiset jäsenet Pauli Aalto-Setälä ja Susanne Päivärinta esittävät poliitikkojen miehittämien valtionyritysten hallintoneuvostojen lakkauttamista ja ”omistajaohjauksen terävöittämistä”.
Kansanedustajien kannanotossa todetaan, että hallintoneuvostot eivät päätä mistään, ”vaan ovat vanha maan tapa, josta tulisi luopua”.
”Olemme edustaja Aalto-Setälän kanssa istuneet turhautuneina vuoden Yleisradion hallintoneuvostossa. Päätösvaltaa ei ole eikä todellisia mahdollisuuksia valvoa yhtiön hallitusta. Kokouksissa esitellään mielellään katsojalukuja, mutta kun penäämme talouslukuja, niitä on vaikea saada”, Päivärinta kirjoittaa tiedotteessa.
”Ylen hallintoneuvosto on kuin pukki kaalimaan vartijana. Kansanedustajien ei pitäisi istua siellä lainkaan, koska poliitikkojen ja Ylen välillä vallitsee monia riippumattomuutta rapauttavia kytköksiä. Useissa Euroopan maissa riippumattomuus on pyritty varmistamaan siten, etteivät poliitikot toimi valvojina kuten meillä hallintoneuvostossa”, Päivärinta toteaa.
Heidän mielestään Yleisradion valvonta tulisi siirtää Suomessakin ulkopuoliselle ja riippumattomalle taholle. Aalto-Setälän ja Päivärinnan mukaan sellainen voisi olla Traficom tai Kilpailu- ja kuluttajavirasto kuten Medialiittokin on esittänyt.
”Yleisesti valtion omistajapolitiikan ja omistajaohjauksen ensisijainen tavoite tulisi olla yhtiöiden kehittäminen ja omistaja-arvon kasvattaminen”, he ilmoittavat.
Minä pidän Aalto-Setälän ja Päivärinnan ajatuksista. He katsovat kansanedustajien toimintaa uudella tavalla.
 
Rydman johtaa tietysti ministeriötä. Mutta hän ei ole millään tavalla sisällön asiantuntija. Sitä varten ovat ne asiantuntijat, jotka tekevät rahoitusesityksen annettujen kriteerien mukaan. Esimerkiksi lääketieteen vastaavien rahoitusten osalta päätövalta on siiretty pois ministeriöstä, osaltaan siitä syystä, että päätöksen tulisi perustus tieteellisiin perusteisiin ei poliittisiin.

Toki saa olla myös sitä mieltä, että toimintamallina se, että tutkimusrahoituksesta päättää henkilö, joka ei itse siitä tutkimuksesta mitään ymmärrä, on hyvä. Itse en ole sitä mieltä.
En minäkään, mutta en ymmärrä vouhotusta tästä asiasta. Pitäisi muistaa se järjestys, että ne asiantuntijat ovat vain silloin portinvartijoita jos heitä ministeri/hallitus haluaa sellaisena pitää. Asiantuntijoiden vertaisarvioinnissa on myös tiettyjä ongelmia, esim. piirit ovat pienessä maassa hyvin pienet, ja vaikka vertaisarviointi onkin anonyymi, niin silti kaikki tuntee kaikki ja rahaa voidaan jakaa muilla kuin tieteellisillä perusteilla. Eli ei sekään malli ole mikään bulletproof, millaisena se nyt esitetään.
 
Tuota noin. Ilman rahoitusta ei ole tutkimusta, Ja Suomessa ei tutkita käytännössä mitään ilman valtion suoraa tai epäsuoraa rahoitusta. Sosiaalitieteissä varsinkaan. Yksityisen rahoituksen osuus on n. 3-3,5 prosenttia, se menee käytännössä teollisuutta hyödyntävään ja insinööritieteisiin ja sielläkin soveltavaan tutkimukseen.
Hallituksen kehysriihessä päätettiin leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustuksista, tieteen ja tutkimuksen tukeminen ei lakannut olemasta. Avustuskriteerien tiukentuminen oli pääpaino, tukea ja avustuksia kohdennetaan tarkemmin konkreettiseen ja kohtaavaan asiakastyöhön. Suurin ongelma tässä älämölössä on se (mistä se kumpuaa), että nyt leikkauskohteet kohdentuvat ei terveydellisiin tausta- tai identiteettiryhmiin. Ihmettelen miksi tällainen asia edes kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle muiden hallinnonalojen sijaan.

Tilanne on täysin absurdi, ei edes sosiaaliturvaleikkaukset saa aikaiseksi hallituskysymystä, mutta 10m€ leikkaus saa koko maan ja lobbaus-, katto- ja rikkaat järjestöt sekaisin.

STEA-avustusten myöntämisen kriteerit tiukkenevat 2027

Kriteerit listattuna, kuulostaa hyvältä ja aina voi osoittaa, mikä niissä on väärin.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi suomalaiset on typeryksiä keitä on todella helppo höynäyttää? Tätä olen ihmetellyt pitkään (Useita vuosia). Mikä saa suomalaiset olemaan sellaisia "sinisilmäisiä idiootteja"? Onko suomalaisilla joku geneettinen piirre hyväuskoisuuteen tms?Vilpitön kysymys tämä. Olen pitkään tätä ihmetellyt...
 
Jonkilainen konfliktinpelkoinen auttamishalu. Mennään mielummin konkurssiin ja juodaan ittensä hengiltä kuin irtisanotaan yksikään tuottamaton yhteisön jäsen. Laitetaan kaikki ropot maailman halaamiseen ja nyökytellään hiljakseen, kun yksi kymmenestä porukassa huutaa suu vaahdossa rasismista.
 
Miksi suomalaiset on typeryksiä keitä on todella helppo höynäyttää? Tätä olen ihmetellyt pitkään (Useita vuosia). Mikä saa suomalaiset olemaan sellaisia "sinisilmäisiä idiootteja"? Onko suomalaisilla joku geneettinen piirre hyväuskoisuuteen tms?Vilpitön kysymys tämä. Olen pitkään tätä ihmetellyt...
Ei suomalaiset ole ainoaita. Ei tarvitse kuin katsoa magaa niin suomalaiset ovatkin järkeviä.
 
Mihin viittaat kiihkovasemmistolaisuudella?

Itse näen tuon kiihkovasemmistolaisuuden lähinnä siinä, että halutaan että valtioiden rajoilla ei ole mitään merkitystä ja että kuka hyvänsä on tervetullut suomeen elämään meidän rahoilla. Eli käytännössä nämä haluaisivat, että valtioita ei edes olisi olemassa, mutta ovat niin tyhmiä, etteivät ymmärrä että kuka sen lystin täällä suomessa sitten maksaisi, jos suomen valtiota ei enää olisi? Eli mistä se löytyisi sitten se kaiken maksava sosiaalitoimista, jos valtioiden rajoja ei olisi.
 
Noita ei juuri Suomessa ole. Liberaalipuolue toki sallisi kaikkien muuttavan, jotka voivat elättää itsensä.
 
Miksi suomalaiset on typeryksiä keitä on todella helppo höynäyttää? Tätä olen ihmetellyt pitkään (Useita vuosia). Mikä saa suomalaiset olemaan sellaisia "sinisilmäisiä idiootteja"? Onko suomalaisilla joku geneettinen piirre hyväuskoisuuteen tms?Vilpitön kysymys tämä. Olen pitkään tätä ihmetellyt...
Tätä olen myös miettinyt pitkään. Luulen että iso osa Suomalaisista on enemmän tai vähemmän kasvanut aika homogeenisessä, turvallisessa ja ennalta-arvattavassa ympäristössä, ns. korkean luottamuksen yhteiskunnassa joka on aika iso anomalia maailmassa jos katsoo muita maita. Ei edes tarvitse poistua Euroopasta. Se että onko kyse geeneistä en tiedä mutta voisi tavallaa myös argumentoida että kulttuuri tulee ihmisistä ja geenit vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Moni Suomalainen todella uskoo että kaikki ovat fundamentaalisesti samanlaisia, esim. aina välillä tulee näitä uutisia jossa kolme mamua raiskaa jonkun Suomalaisnaisen joka lähtee heidän matkaan, hälytyskellot ei soi yhtään.

Taloudellinen osaaminen ei ole myös hirveän vahvaa, eikä sitä edes opetettu juuri ollenkaan peruskoulussa tai lukiossa. Loppupeleissä valtio maksaa aina viulut eikä ole tavallaan riskiä siitä että joutuisi kadulle, mikä on todellinen riski isossa osassa Aasia esimerkiksi. Taloudelliset asiat ei oikein realisoidu ihmisille kunnolla niin moni ajattelee että esim. järjestöille annetut rahat tulevat vain seinästä ja niihin ei esim. verot liity mitenkään. Tietyistä puolueista myös välillä kuulee että pääomavero pitäisi portaittaa samalla tavalla kuin palkkatulot verotetaan, mikä on täysin älytöntä ja tekisi sijoittamisesta hullun hommaa, varmasti ajaisi pääomia pois entisestään.

Tuntuu myös että iso osa Suomen lainsäädäntöä tavallaan olettaa että väestö on Suomalaista ja rakentaa sisään nämä oletukset. Esim. ainakin omassa suvussa on pidetty todella suurena häpeänä jos on vastaanottanut sosiaalitukia pitkään. Tuomioiden pituudet myös tukevat tätä. Koko järjestelmä on rakennettu maailmaan jota ei enää ole, ja tämä on ollut ihan poliitikkojen ja myös kansan oma päätös lapioida maahan hirveä määrä ihmisiä joista ei ole mitään hyötyä ja koko elämä on vain miinusmerkkinen Suomelle. Kaiken lisäksi heidät on kansalaistettu ilman vaatimusta esimerkiksi omasta toimeentulosta. Tuon vaatimuksen puuttuminen kertoo jo paljon päättäjien ajatusmaailmasta.

Vallalla on myös ajatus että kaikki ihmiset ovat vain tyhjiä laattoja joihin sitten voidaan asentaa jotain eri instituutioiden ja poliitikkojen toimesta ja muovata heistä Suomalaisia, eli jos tätä ajatusta vie eteenpäin niin koko maailma on Suomalaisia odotushuoneessa ja Suomalaisuus on vain paperilappu.

Media on myös pitkään kaasuvalottanut ihmisiä, 2015 never förget. Nykyään ehkä hieman parempi tilanne mutta moni silti pelkää rasistiksi kutsumista ja se on tyyliin pahin rikos ikinä.

Koulutusjärjestelmä on myös ajattu alas todella kovaa vauhtia ja onko muuten opetusministeriössä vielä samat herrat jotka ovat olleet tätä tuhoamista viemässä eteenpäin? Ilmeisesti uskottiin omaan paremmuuteen ja alettiin vähän liikaa haistella omia pieruja ja tuuduttiin ajatukseen että voidaan tehdä ihan mitä vaan ja silti pärjätään, mutta yllättäen Aasian maat ja kaiketi myös Viro ajoi ohi. Edes maahanmuutto ei selitä tämän tuhon laajuutta vaan kyse on ihan poliittikkojen ja virkamiesten suorittamasta operaatiosta. Liekö taustalla myös se että ei haluttu että kellekkään tulee paha mieli jos saa vaikka nelosen arvosanan.

Poliittinen järjestelmä myös kannustaa ajattelemaan max sen 4 vuotta eteenpäin eikä esim. 20 vuotta, mutta tämä ongelma on lähes jokaisessa demokratiassa eikä ole uniikki Suomeen. Järjestelmä myös yleensä vesittää monet päätökset koska ne ovat koalitioiden neuvotteluiden tulosta, tämä on hyvä sellaisina aikoina kun menee hyvin ja tarvitaan tasapainoa, mutta aikoina jolloin pitäisi tehdä rajuja muutoksia, näiden ajaminen läpi on hankalaa.

Isäukko soitti muutama päivää sitten ja totesi että oli hyvä kun muutin Singaporeen sillä hänenkin mielestä tilanne vaikuttaa aika toivottomalta. Tavallaan sellaista rappion mikromanageerausta ja kulmien hiomista että ei mentäisi alas ihan niin kovaa, tätä saadaan lisää taas ensi vaalien jälkeen. Muuten yksi ensimmäisiä asioita joita Singaporen perustaja teki oli poistaa valamiehistö oikeudenkäynneistä koska monimuotoisessa yhteiskunnassa siitä tulisi vain etninen päidenlaskenta. Vaalit menevät siihen samaan, lopuksi eri rotu/uskonnoliset ryhmät kilpailevat siitä kuka saa kipattua eniten valtion kirstua ja tätä vuorotellaan 4 vuoden välein (Libanon). Singaporessa on myös muuten etniset kiintiöt kansalaistamiselle koska sillä estetään se että mikää ryhmä ei voi koittaa demografisin keinoin muuttaa maan suuntaa ottamalla sisään hirveästi "omia" ja kansalaistaa heitä. Länsimaissa ei ole mitään tälläistä suojaa ja kantaväestön asema ei ole mitenkään turvattu elleivät sitten lähte synnytyskilpailuun jo maassa olevia vastaan ja heitä joita tuotaan jatkuvasti lisää. Persianlahden maat hoitavat tämän niin että ulkomaalaisia ei kansalaisteta ollenkaan. Itse ainakin koin suurena petoksena että hallitseva luokka muovaa maan demografista koostumusta tuomalla sisään ulkomaalaisia ja kansalaistamalla heitä isoissa määrissä.

Kannattaa muuten seurata Brittejä, sieltä saa osviittaa mitä tulee käymään kun alkaa näkyä että kantaväestöstä saattaa tulla vähemmistö heidän omassa maassa. Sama edessä monella Euroopan maalla.

Oikeat ratkaisut ovat niin kovia että en usko että poliitikoilla tai kansalla kestää kantti toteuttaa niitä joten jatketaan luistelua alas. Itse kehotan nuoria häipymään, äänestää voi kuitenkin lähestystössäkin ja hyvässä nykyssä tienaa enemmän ja maksaa vähemmän veroja.

Tulipas pitkä teksti mutta tosiaan tästä aiheesta voisi kirjoittaa vielä enemmänkin.
 
Hallituksen kehysriihessä päätettiin leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustuksista, tieteen ja tutkimuksen tukeminen ei lakannut olemasta. Avustuskriteerien tiukentuminen oli pääpaino, tukea ja avustuksia kohdennetaan tarkemmin konkreettiseen ja kohtaavaan asiakastyöhön. Suurin ongelma tässä älämölössä on se (mistä se kumpuaa), että nyt leikkauskohteet kohdentuvat ei terveydellisiin tausta- tai identiteettiryhmiin. Ihmettelen miksi tällainen asia edes kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle muiden hallinnonalojen sijaan.

Tilanne on täysin absurdi, ei edes sosiaaliturvaleikkaukset saa aikaiseksi hallituskysymystä, mutta 10m€ leikkaus saa koko maan ja lobbaus-, katto- ja rikkaat järjestöt sekaisin.

STEA-avustusten myöntämisen kriteerit tiukkenevat 2027

Kriteerit listattuna, kuulostaa hyvältä ja aina voi osoittaa, mikä niissä on väärin.
Nimenomaan, nämä ovat ideologisten järjestöjen poliittista rahoitusta. Orpo ikävä kyllä pelästyi heti aiheutunutta älämölöä ja alistui sille välittömästi. Nyt hän on menettänyt osin uskottavuutensa pääministerinä puututtuaan tällaiseen, kun hallituksen tavoite on säästää järjestöjen valtionavaustuksista joka tapauksessa.

Kokoomuksella on ainakin SDP:n ja Keskustan ohella pitkä historia isona puolueena ja se on palkittu kaiken maailman hillotolpilla. Näitä ei parane mennä sörkkimään tai lobbaajat suuttuvat. Orpo on epäilemättä saanut kiukkuisia puheluita ja tajunnut, ettei persuja kannata päästää näistä päättämään.

Kokoomuksella on tässä kyllä melkoinen soppa taas kerran keitettynä hyvävelikaupoista kun tämä hallijupakkakin tuli vielä ilmi.
 
Noita ei juuri Suomessa ole. Liberaalipuolue toki sallisi kaikkien muuttavan, jotka voivat elättää itsensä.
Onhan noita rajat auki, meillä on tilaa -ihmisiä vihervasemmistossa vaikka kuinka paljon.

Kimmo Kiljunen on tuon asenteen kiteyttänyt parhaiten:
"Kuinka on mahdollista, että linnut lentävät rajojen ylitse, mutta ihmiset tulevat lainsuojattomiksi ylittäessään rajan?"
 
No onhan noita esim. Vihreät, Vasemmisto ja SDP. Kyllä noiden politiikka on ollut pääosin sellaista, että kaikki saavat tulla suomeen elämään sosiaaliturvalla.

Onhan noita rajat auki, meillä on tilaa -ihmisiä vihervasemmistossa vaikka kuinka paljon.

Kimmo Kiljunen on tuon asenteen kiteyttänyt parhaiten:
"Kuinka on mahdollista, että linnut lentävät rajojen ylitse, mutta ihmiset tulevat lainsuojattomiksi ylittäessään rajan?"
Kyllä nuo kaikki haluavat rsjojen pysyvän. Olikin siis taas tyypillistä liioittelua tyyliin kokoomuslaiset ovat kommunisteja.
 
Nimenomaan he eivät halua rajojen pysyvän, koska haluavat että rajoilla ei ole mitään merkitystä, eli kuka hyvänsä voi rajan yli tulla.
 
Tulipas pitkä teksti mutta tosiaan tästä aiheesta voisi kirjoittaa vielä enemmänkin.
Pitkä teksti mutta pelkkää asiaa! Jaan kyllä näkemyksen ja huolen 100%.

Suomi on ollut käytännössä koko lyhyen historiansa köyhä peräpohjola. Ollaan sotien jälkeen muutaman onnistumisen jälkeen noustu ihan maailman kärkimaiksi, osaksi ainaki 90- ja 2000 luvulla ylistettyjä pohjoismaita.

Suomen tilanne ei ole helppo tai mikään itsestäänselvyys. Meidän sijainti on peräpohjolassa ei-oikein-minkään-lähellä. Täällä on 8kk pitkä, kylmä ja loskainen talvi. Maa on harvaanasuttu ja välimatkat pitkiä. Tilanne on täysin päinvastoin kuin esim. Sveitsissä tai Singaporessa. Meille on vielä siunautunut sotahullu itänaapuri jonka kanssa jaamme suurimman osan maarajastamme. Tähän päälle on vielä nykyään vanhentuva väestörakennet. Näiden asioiden valossa Suomelle on jaettu helvetin huonot kortit.

Jotta Suomen tarina ei jäisi tähdenlennoksi ja ei valuttais takas köyhäks peräpohjolaks niin jotain pitäis tehdä (=erinomaista politiikkaa ja paljon työtä). Kuitenki Suomen poliittinen kenttä on täysin lamautunut. Vasemmisto koettaa vaan tehdä suomesta nopeammalla tahdilla jonkilaista monikulttuurista köyhää peräpohjolaa samalla kun kädenlämpöinen keskusta (eli se maasta kokonaan puuttuva oikeisto) koettaa välillä heittää pikkasen kapuloita rattaisiin, mutta suunta on joka 4vuotiskauden jälkeen taas muutaman pykälän maailman BKT-tilastossa alaspäin.

Meillä ei tosissaan ole minkäänlaista 20vuotissuunnitelmaa, eikä edes 4vuotissuunnitelmaa. Italiat ja Portugalit pyyhkii ihan muutaman vuoden päästä Suomesta ohi, kohta menee viro ja heittämällä. En keksi yhtään syytä, miksei 2040-luvulla myös Kazakstanit ja kuppanit. Voidaan sitten porukalla miettiä, kenen unelma tämä nyt oikeasti oli.

Suomi on kykenemätön ratkaisemaan ongelmiaan itse, eli ehkä ainoa keino olis joku nopea ulkopuolinen väliintulo joka pakottais laittaa tälle perseilylle nopean stopin.
 
Kyllä nuo kaikki haluavat rsjojen pysyvän. Olikin siis taas tyypillistä liioittelua tyyliin kokoomuslaiset ovat kommunisteja.
Sinänsä joo mutta jos kannattaa nykyisenmallista turvapaikkajärjestelmää jossa jokainen rajan ylitullut voi hakea turvapaikkaa ja välttää syytteet laittomasta rajanylityksestä, niin ei sillä rajalla ole hirveästi merkitystä. Monissa maissa tuota korttia ei voi vetää ja tulee syytteet ja vankila ja palautus lähtömaahan. Suomessa ei edes joudu odottamaan suljettuun laitokseen vaan voi hortoilla minne haluaa, missä ei ole mitään järkeä. Samaten välimerelle ei ole mitään merkitystä millään Frontexin rajavalvonnalla jos lopputulos on aina että tyypit kuljetetaan rantaan. Tuo on ihan hölmöläisten hommaa ja nakertaa kaiken uskottavuutta. Omasta mielestä koko turvapaikkakonsepti pitää kumota ja irtisanoa nuo sopimukset sillä ne eivät ole tästä maailmasta. Vaihtoehtoisesti se että turvapaikan saaneet eivät koskaa saa kansalaisuutta, vaan ideana on että mennään takaisin. Eipä näitä taida Suomessa mikään puolue ajaa joten matka alas jatkuu, ja matkaa on muuten vielä kuten edellä mainittiin esim. Italian ja Viron alapuolelle.
 
Nimenomaan he eivät halua rajojen pysyvän, koska haluavat että rajoilla ei ole mitään merkitystä, eli kuka hyvänsä voi rajan yli tulla.
Onko lähteitä? Kuinka yleistä tuo on. Siis nimenomaan, että kaikki saavat tulla ilman omia tulkintoja. En löytänyt edes vasemmistoliiton puolueohjelmasta mainintaa, että kaikki saavat tulla. Saati demareilta.
 
Sinänsä joo mutta jos kannattaa nykyisenmallista turvapaikkajärjestelmää jossa jokainen rajan ylitullut voi hakea turvapaikkaa ja välttää syytteet laittomasta rajanylityksestä, niin ei sillä rajalla ole hirveästi merkitystä. Monissa maissa tuota korttia ei voi vetää ja tulee syytteet ja vankila ja palautus lähtömaahan. Suomessa ei edes joudu odottamaan suljettuun laitokseen vaan voi hortoilla minne haluaa, missä ei ole mitään järkeä. Samaten välimerelle ei ole mitään merkitystä millään Frontexin rajavalvonnalla jos lopputulos on aina että tyypit kuljetetaan rantaan. Tuo on ihan hölmöläisten hommaa ja nakertaa kaiken uskottavuutta. Omasta mielestä koko turvapaikkakonsepti pitää kumota ja irtisanoa nuo sopimukset sillä ne eivät ole tästä maailmasta. Vaihtoehtoisesti se että turvapaikan saaneet eivät koskaa saa kansalaisuutta, vaan ideana on että mennään takaisin. Eipä näitä taida Suomessa mikään puolue ajaa joten matka alas jatkuu, ja matkaa on muuten vielä kuten edellä mainittiin esim. Italian ja Viron alapuolelle.
Sinustako Suomen rajoilla ei ole nykyään hirveästi merkitystä? Minusta niillä on hyvinkin paljon merkitystä ja armeija puolustaa niitä.
 
Pitkä teksti mutta pelkkää asiaa! Jaan kyllä näkemyksen ja huolen 100%.

Suomi on ollut käytännössä koko lyhyen historiansa köyhä peräpohjola. Ollaan sotien jälkeen muutaman onnistumisen jälkeen noustu ihan maailman kärkimaiksi, osaksi ainaki 90- ja 2000 luvulla ylistettyjä pohjoismaita.

Suomen tilanne ei ole helppo tai mikään itsestäänselvyys. Meidän sijainti on peräpohjolassa ei-oikein-minkään-lähellä. Täällä on 8kk pitkä, kylmä ja loskainen talvi. Maa on harvaanasuttu ja välimatkat pitkiä. Tilanne on täysin päinvastoin kuin esim. Sveitsissä tai Singaporessa. Meille on vielä siunautunut sotahullu itänaapuri jonka kanssa jaamme suurimman osan maarajastamme. Tähän päälle on vielä nykyään vanhentuva väestörakennet. Näiden asioiden valossa Suomelle on jaettu helvetin huonot kortit.

Jotta Suomen tarina ei jäisi tähdenlennoksi ja ei valuttais takas köyhäks peräpohjolaks niin jotain pitäis tehdä. Kuitenki Suomen poliittinen kenttä on täysin lamautunut. Vasemmisto koettaa vaan tehdä suomesta nopeammalla tahdilla jonkilaista monikulttuurista köyhää peräpohjolaa samalla kun kädenlämpöinen keskusta (eli se maasta kokonaan puuttuva oikeisto) koettaa välillä heittää pikkasen kapuloita rattaisiin, mutta suunta on joka 4vuotiskauden jälkeen taas muutaman pykälän maailman BKT-tilastossa alaspäin.

Meillä ei tosissaan ole minkäänlaista 20vuotissuunnitelmaa, eikä edes 4vuotissuunnitelmaa. Italiat ja Portugalit pyyhkii ihan muutaman vuoden päästä Suomesta ohi, kohta menee viro ja heittämällä. En keksi yhtään syytä, miksei 2040-luvulla myös Kazakstanit ja kuppanit. Voidaan sitten porukalla miettiä, kenen unelma tämä nyt oikeasti oli.

Suomi on kykenemätön ratkaisemaan ongelmiaan itse, eli ehkä ainoa keino olis joku nopea ulkopuolinen väliintulo joka pakottais laittaa tälle perseilylle nopean stopin.
Suomalaiselle on jaettu nykyään huonot kortit. Oli lottovoitto syntyä Suomeen elintason kasvun vuosikymmeninä eli myöhäisen 1900-luvun ajan, mutta 2000-luvun alamäen myötä on Suomi kurjistettu entisten Neuvostoliiton maiden verrokkimaaksi. Suomen ei enää missään nimessä kuuluisi olla unionin nettomaksaja, vaan päin vastoin unioni tukisi Suomea köyhimpien EU-maiden tavoin, jos välittäisi Suomen kohtalosta (ei välitä). Ihan jo pelkästään Suomen itärajan turvaamisen ja valvonnan takia Suomen tulisi olla tällä hetkellä unionin nettosaajien joukossa, vaan kyllähän muu Eurooppa mieluusti jättää tukematta Suomen rajaturvallisuutta, sillä pitkä maaraja tekee meistä potentiaalisen kohteen ennen heidän omia rajojaan. Suomi on hyväksikäytettävä lypsylehmä ja vaikka unionia en sinänsä vastusta, ei sen tulevaisuus varsin loistelias ole. Meitä pidetään unionin elättimaiden elättäjänä ja itse kamppailemme syömävelkamme kanssa.

Edit:
Onko lähteitä? Kuinka yleistä tuo on. Siis nimenomaan, että kaikki saavat tulla ilman omia tulkintoja. En löytänyt edes vasemmistoliiton puolueohjelmasta mainintaa, että kaikki saavat tulla. Saati demareilta.
En sano, että allekirjoitan alkuperäisen väitteen tai että sille on lähteitä, mutta kyllähän aivan liian naiivista ihmisoikeuskäsityksestä johtuva rajaturvallisuuden laiminlyönti on vasemmistopuolueiden heiniä. Marinin hallitus ja sitä seurannut vasemmisto-keskustaoppositio oli koko ajan itärajan sulkemisesta sitä mieltä että ei voi sulkea, koska ihmisoikeudet. Nykyinen hallitus tulkitsi ihmisoikeuksia hieman realistisemmin ja laittoi rajan kiinni suit sait sukkelaa, kuten kuuluikin. Siitä nykyiselle puolustusministerille ja ministeriölleen kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ja vastaanräkyttäjille aasin hattu päähän.
 
Sinustako Suomen rajoilla ei ole nykyään hirveästi merkitystä? Minusta niillä on hyvinkin paljon merkitystä ja armeija puolustaa niitä.
Kyllä sä tiedät varmasti hyvinki monta tapaa miten Suomeen voi tulla (Toisesta EU-maasta, Asylym, väärä passi, perheenyhdistäminen, Kokkolan AMK, joku lyhyt työrupeama..). Armeija estää lähinnä, ettei Sergeit tule tuosta itärajan yli.
 
Ei raja silti ole auki, vaikka monella tavalla voi tulla. Kuten hyvin tiedät. Edes Kokoomus ei ole rajoja sulkemassa. Vaikka rajataan EU:sta tulevat pois.Britit yrittivät sulkea rajojaan brexitissä, tulos oli täysi katastrofi eikä rajoja saatu kiinni.
 
En sano, että allekirjoitan alkuperäisen väitteen tai että sille on lähteitä, mutta kyllähän aivan liian naiivista ihmisoikeuskäsityksestä johtuva rajaturvallisuuden laiminlyönti on vasemmistopuolueiden heiniä. Marinin hallitus ja sitä seurannut vasemmisto-keskustaoppositio oli koko ajan itärajan sulkemisesta sitä mieltä että ei voi sulkea, koska ihmisoikeudet. Nykyinen hallitus tulkitsi ihmisoikeuksia hieman realistisemmin ja laittoi rajan kiinni suit sait sukkelaa, kuten kuuluikin. Siitä nykyiselle puolustusministerille ja ministeriölleen kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ja vastaanräkyttäjille aasin hattu päähän.
Sulkivat alunperin lailla, jonka edellinen hallitus oli säätänyt. Siitä kymmenen pistettä heille.
 
Ei raja silti ole auki, vaikka monella tavalla voi tulla. Kuten hyvin tiedät. Edes Kokoomus ei ole rajoja sulkemassa. Vaikka rajataan EU:sta tulevat pois.Britit yrittivät sulkea rajojaan brexitissä, tulos oli täysi katastrofi eikä rajoja saatu kiinni.
Raja on ehkä olemassa, mutta mun silmiin "stefa vuotaa" ja pahasti. Ja iso osa vasemmistosta haluais tätä vähintää löysentää entisestään/tehdä maahantulon vielä helpommaksi - jos eivät nyt sitten suoranaisesti halua täysin poistaa rajojen olemassaoloa.

Vasemmisto haluaa poistaa rajat on ehkä samantasoinen argumentaatiovirhe kuin, että Perussuomalaiset haluaa sulkea rajat.
Oikeampi muoto olis: Vasemmisto haluaa löysentää nykyisiä käytäntöjä, PS haluaa kiristää nykyisiä käytäntöjä.
 
Sulkivat lailla, jonka edellinen hallitus oli säätänyt. Siitä kymmenen pistettä heille.
Marinin hallitus ja sen vihreä sisäministeri kyllä sulki rajat melko täydellisesti, kun korona pamahti päälle.

Siksi minun on niin vaikea ymmärtää, miksi yhden porukan pitää kaikki keskustelu uudelleen ja uudelleen viedä rajoihin ja turvapaikanhakijoihin tilanteessa, missä ne rajat on olleet kiinni jo vuosia, käytännössä jo puoli vuosikymmentä. Ja turvapaikanhakijoita vain vähän.

Ihan niin kuin pakolaiset ja rajat olisi joku turvallinen unilelu tai rätti mihin palata. Uusia turvapaikanhakijoita on vuosittain enää 1500-3000 ja siinä on se viidensadan kiintiöpakolaiset sisällä. Määrä on nykyisin siis ihan hyttysenpaske.

Muuten olen sitä mieltä, että EU:n olisi syytä edetä liittovaltioksi, jos aikoo pitkällä tähtäimellä pärjätä USA:n, Kiinan, Intian, Venäjän, arabien yms. kanssa. Mutta rajat se toki olisi sitten liittovaltiollakin. Tosin liittovaltiokehitys ei ole mahdollinen eikä se edes kannata ennen kuin päästään tästä pölhöpopulismin ajasta takaisin humanistisempaan suuntaan - jos joskus päästään. Sotien jälkeen voisi olla saumaa, toivottavasti sen isompaa kuin nykyiset ei siihen tarvita,
 
"Elinikäiset nettokustannukset: Esimerkiksi Alankomaissa julkaistussa laajassa tutkimuksessa yhden humanitaarisen maahanmuuttajan elinikäiseksi nettokustannukseksi arvioitiin noin 800 000 euroa"
Siitä sitten lyhyellä matikalla laskemaan, että 1500-3000 uutta tp-hakijaa on jotain siellä 1-3 miljardin välillä elinkaarikustannuksina. Joka vuosi, lisää kuluja. Entisetkin vielä siihen päälle.
Rälssitkin on vielä pientä puuhastelua tähän tuhlaamiseen verrattuna.
 
Marinin hallitus ja sen vihreä sisäministeri kyllä sulki rajat melko täydellisesti, kun korona pamahti päälle.

Siksi minun on niin vaikea ymmärtää, miksi yhden porukan pitää kaikki keskustelu uudelleen ja uudelleen viedä rajoihin ja turvapaikanhakijoihin tilanteessa, missä ne rajat on olleet kiinni jo vuosia, käytännössä jo puoli vuosikymmentä. Ja turvapaikanhakijoita vain vähän.

Ihan niin kuin pakolaiset ja rajat olisi joku turvallinen unilelu tai rätti mihin palata. Uusia turvapaikanhakijoita on vuosittain enää 1500-3000 ja siinä on se viidensadan kiintiöpakolaiset sisällä. Määrä on nykyisin siis ihan hyttysenpaske.

Muuten olen sitä mieltä, että EU:n olisi syytä edetä liittovaltioksi, jos aikoo pitkällä tähtäimellä pärjätä USA:n, Kiinan, Intian, Venäjän, arabien yms. kanssa. Mutta rajat se toki olisi sitten liittovaltiollakin. Tosin liittovaltiokehitys ei ole mahdollinen eikä se edes kannata ennen kuin päästään tästä pölhöpopulismin ajasta takaisin humanistisempaan suuntaan - jos joskus päästään. Sotien jälkeen voisi olla saumaa, toivottavasti sen isompaa kuin nykyiset ei siihen tarvita,
Raja on auki Ukrainaan päin ja se on ihan hyvä.
 
Eli ka. olikin sitten huomattavasti vähemmän ja mainitsemasi summa maksimi. Nooh. varmaan ihan lipsahdus.
Minähän en siis maininnut mitään summia mistään, vaan linkitin raportin johon toinen keskustelija viittasi, että kiinnostuneet voivat käydä sieltä katselemassa lukuja.
 
Eli ka. olikin sitten huomattavasti vähemmän ja mainitsemasi summa maksimi. Nooh. varmaan ihan lipsahdus.
Eli paljonko se "hyttysenpaska" sitten sun mielestä on?

The Fiscal Impact of Immigration in the UK - Migration Observatory
1783248207983.png
 
Sulkivat alunperin lailla, jonka edellinen hallitus oli säätänyt. Siitä kymmenen pistettä heille.
Vähän tuntuu, että vastaat viestiini, mutta viet eri aiheeseen. Kuten sanoin, vasemmisto-oppositiossa olivat rajaturvallisuuslain vastustajat ja he olivat sitä mieltä, että ihmisoikeuksien toteutumiseksi raja-asemat täytyy pitää auki kaiken aikaa. Marinin hallitus teki rajan sulun mahdollistavan uudistuksen ja Rantanen oli se sisäministeri, joka sulki itärajan Venäjän hybridioperaatiolta joulukuussa 2023 ja piti sen kiinni sen jälkeenkin.
 
Kuvion perusteella kannattaa ottaa keskipalkkaisia ja enemmän tienaavia. Oman maan kansalaiset eivät tuota.
Niitä hyvätuloisia ja keskipalkkaisia kaikki tänne ottaiski ehkä lukuun ottamatta jotain ps/sinimustien kaikista änkyröimpiä äänestäjiä (joilla ei ole poliittista vaikutusvaltaa) ja kunhan jonossa ei ole kotimaista työllistä jonka paikka jää täyttämättä.

Oman maan kansalaiset on kyllä suht nollasummapeliä.

Vasemmisto ja Orpo taas toivoo matalapalkka tai humanitaarista maahanmuuttoa, vähän eri syistä vaan.
 
Viimeksi muokattu:
En minäkään, mutta en ymmärrä vouhotusta tästä asiasta. Pitäisi muistaa se järjestys, että ne asiantuntijat ovat vain silloin portinvartijoita jos heitä ministeri/hallitus haluaa sellaisena pitää. Asiantuntijoiden vertaisarvioinnissa on myös tiettyjä ongelmia, esim. piirit ovat pienessä maassa hyvin pienet, ja vaikka vertaisarviointi onkin anonyymi, niin silti kaikki tuntee kaikki ja rahaa voidaan jakaa muilla kuin tieteellisillä perusteilla. Eli ei sekään malli ole mikään bulletproof, millaisena se nyt esitetään.

Tässä on myös kyse hallinnon ennustettavuudesta. Kun rahoitushaku laitetaan liikkeelle, niin kerrotaan miten se etenee ja hakijan on nähtävillä on, miten tutkimussuunnitelma tullaan arvioimaa, mitkä ovat kriteerit ja millaista pisteytysrä käytetään.

Nyt näin edettiin, kunnes ministeri alkoi arvioimaan hakemuksia joillakin ihan omilla kriteereillään, joita ei oltu kerrottu kenellekään etukäteen ja joita ei tiedetä vieläkään.

Ei tietystikään ole mallia, joka olisi täydellinen. Mutta epätäydellinenkin asiantuntijoiden vertaisarviointi on parempi, kuin että tutkimussuunnitelmien pätevyyden arvioi henkilö, joka ei ko. tutkimusalasta tiedä yhtään mitään.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
311 229
Viestejä
5 284 297
Jäsenet
84 001
Uusin jäsen
spalojar

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom