• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Juu, koskas se muutokset ansiosidonaiseen tulee voimaan.
Ja tällä oli tämän asian kanssa tekemistä mielestäsi mitä? Alennus työttömyysvakuutusmaksuun olisi pitänyt tehdä riippumatta ansiosidonnaisen muutoksista.

Artikkellista ei osunut silmään mikä se nettovaikutus valtionverotukseen tuolla korotuksella oli?
Veroja kerätää 200 miljoonaa enemmän, minkä arvelisit nettovaikutuksen olevan?

OK, olin ymmärtänyt että hallituksen toimet jo vaikuttaisi.

Mutta budjetin verotuksen yksi pää tekijöitä oli veroluenteisten rasitteiden keveneminen, ja HSlinkistä ymmärsin että netto tavoite tuolla pysy.
Miten ne voisivat vaikuttaa, kun ne eivät ole edes voimassa vielä?

Tätä veroluonteista maksua olisi pitänyt alentaa täysin riippumatta hallituspohjasta. Tämä hallituspohja päätti, että maksun alennusta ei anneta täysimääräisenä työntekijöille, vaan korotetaan verotusta.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
13 940
Ja tällä oli tämän asian kanssa tekemistä mielestäsi mitä? Alennus työttömyysvakuutusmaksuun olisi pitänyt tehdä riippumatta ansiosidonnaisen muutoksista.
Sitä kysyin koska ne muutokset tulee voimaan, nehän vaikuttaa maksujen suuruuteen.

Jos tuossa yritit sanoa että joskus vuonna 2025 tai myöhemmin, niin ok, mutta kai sen voisi ihan suoraan ja selkeästi sanoa.

Veroja kerätää 200 miljoonaa enemmän, minkä arvelisit nettovaikutuksen olevan?
Sori, huonosti kysytty.
Yritin kysyä sitä että paljonko hallituksen toimet vaikuttaa verotukseen, kun huomioidaan niihin tämä summa.

Veroluenteiset ja suorat verot, niin siihen tuo ei vaikuta mitään, eli on sama kuin suunniteltu.

Tätä veroluonteista maksua olisi pitänyt alentaa täysin riippumatta hallituspohjasta. Tämä hallituspohja päätti, että maksun alennusta ei anneta täysimääräisenä työntekijöille, vaan korotetaan verotusta.
Hallituspohja ei kai se juttu, vaan se budjetti esitys.

Jokin toinen hallituspohja olisi voinut korottaa veroja enemmän.

Tässä kai enemmän tullut kritiikkiä siitä että olisi pitänyt korottaa niitä päästö veroja ansiotuloverojen sisjaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Sitä kysyin koska ne muutokset tulee voimaan, nehän vaikuttaa maksujen suuruuteen.

Jos tuossa yritit sanoa että joskus vuonna 2025 tai myöhemmin, niin ok, mutta kai sen voisi ihan suoraan ja selkeästi sanoa.
Tähän työttömyysvakuutusmaksujen alennukseen ei ole merkitystä, koska ylijäämä on kerätty, ennen kuin hallitus on edes ollut vallassa.

Sori, huonosti kysytty.
Yritin kysyä sitä että paljonko hallituksen toimet vaikuttaa verotukseen, kun huomioidaan niihin tämä summa.

Veroluenteiset ja suorat verot, niin siihen tuo ei vaikuta mitään, eli on sama kuin suunniteltu.
Hallituksen toimet eivät vaikuta työttömyysvakuutusmaksun alenemiseen. Sitä pitäisi alentaa joka tapauksessa, koska rahasto on ylijäämäinen ja jos maksuja ei alenneta, lakisääteisen puskurin yläraja ylittyy. Hallituksen toimet vaikuttavat siihen, että työntekijät eivät hyödy tuon rahaston maksujen alentamisesta täysimääräisesti, koska hallitus kiristää verotusta. Hallituksen aktiivinen toimi on siis työntekijöiden verojen kiristäminen tässä tapauksessa.

Hallituspohja ei kai se juttu, vaan se budjetti esitys.

Jokin toinen hallituspohja olisi voinut korottaa veroja enemmän.
Jokin toinen hallituspohja olisi voinut antaa työttömyysvakuutusmaksun alenemisen hyödyn kokonaan työntekijöille (koska työntekijät yhdessä työnantajien kanssa ovat tuon ylijäämän myös kerryttäneet). Tämä nykyinen ei anna, vaan kiristää verotusta.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
13 940
Tähän työttömyysvakuutusmaksujen alennukseen ei ole merkitystä, koska ylijäämä on kerätty, ennen kuin hallitus on edes ollut vallassa.
Kysyin koska muutokset tulee voimaan.
Jos eivät ole tulossa voimaan, niin ei vaikuta, mutta jos ovat tulossa niin kyllä ne sitten pitäisi vaikuttaa.
Hallituksen toimet eivät vaikuta työttömyysvakuutusmaksun alenemiseen. Sitä pitäisi alentaa joka tapauksessa, koska rahasto on ylijäämäinen ja jos maksuja ei alenneta, lakisääteisen puskurin yläraja ylittyy.
Jos ansiosidonnaisen kestoa ja suuruuttaa muutetaan hallituksen toimesta, niin miksi ne ei vaikuttaisi kassan menoihin.

Jokin toinen hallituspohja olisi voinut antaa työttömyysvakuutusmaksun alenemisen hyödyn kokonaan työntekijöille (koska työntekijät yhdessä työnantajien kanssa ovat tuon ylijäämän myös kerryttäneet). Tämä nykyinen ei anna, vaan kiristää verotusta.
Jos, jos toki mahdollista, mutta sellainen kutina jäänyt että joillain muilla pohjilla oli nykyistä enemmän halua kiristää verotusta kuin alentaa. Ehkä myös enemmän halua pitää tai suurentaa ansiosidonnaisen etuuksia.

Tietenkin jos ajattelet että perussuomalaiseten korvaantuminen demareilla olisi tarkoittanut sitä että bensaveroa ei olisi alennettu ja päinvastoin olisi lisätty päästöveroja, niin siitä vielä matkaa siihen että ansiotuloverotusta ja veroluenteisia maksuja olisi enemmän kevennetty kuin nykyinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Kysyin koska muutokset tulee voimaan.
Jos eivät ole tulossa voimaan, niin ei vaikuta, mutta jos ovat tulossa niin kyllä ne sitten pitäisi vaikuttaa.
Miten tulevat muutokset vaikuttavat tähän mennessä kerättyyn ylijäämään? Työttömyysrahaston päätös ei perustu mihinkään arvioon tulevasta, vaan siihen, että rahasto on ollut ylijäämäinen ja jos maksuja ei lasketa, niin ylijäämä ylittää lakisääteisen rajan. Työttömyysrahaston päätöksellä ei ole mitään tekemistä hallituksen tekemisten tai tekemättä jättämisten kanssa (vaikka hallitus niin väittää, ja osa näköjään uskoo).

Jos, jos toki mahdollista, mutta sellainen kutina jäänyt että joillain muilla pohjilla oli nykyistä enemmän halua kiristää verotusta kuin alentaa. Ehkä myös enemmän halua pitää tai suurentaa ansiosidonnaisen etuuksia.

Tietenkin jos ajattelet että perussuomalaiseten korvaantuminen demareilla olisi tarkoittanut sitä että bensaveroa ei olisi alennettu ja päinvastoin olisi lisätty päästöveroja, niin siitä vielä matkaa siihen että ansiotuloverotusta ja veroluenteisia maksuja olisi enemmän kevennetty kuin nykyinen.
On aika vaikea ottaaa kantaa siihen, että mitä jokin fiktiivinen hallitus olisi tehnyt. Tämä hallitus päätti kiristää työntekijöiden verotusta, jotta työntekijät eivät saisi täyttä hyötyä työttömyysrahaston, jota työntekijät rahoittavat, ylijäämästä.
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
1 004
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
13 940
Miten tulevat muutokset vaikuttavat tähän mennessä kerättyyn ylijäämään? Työttömyysrahaston päätös ei perustu mihinkään arvioon tulevasta, vaan siihen, että rahasto on ollut ylijäämäinen ja jos maksuja ei lasketa, niin ylijäämä ylittää lakisääteisen rajan. Työttömyysrahaston päätöksellä ei ole mitään tekemistä hallituksen tekemisten tai tekemättä jättämisten kanssa (vaikka hallitus niin väittää, ja osa näköjään uskoo).
Kysyin koska ne päätökset tulee voimaan.

Uutisoinnista ymmärsin että maksun pienentämisen taustalla on rahaston ensivuoden budjetti. ennusteet menoista, rahaston koosta.

Siitä olen lukenut että rahastoon on kerätty ylijäämää, en siitä kyseenalaista.

On aika vaikea ottaaa kantaa siihen, että mitä jokin fiktiivinen hallitus olisi tehnyt. Tämä hallitus päätti kiristää työntekijöiden verotusta, jotta työntekijät eivät saisi täyttä hyötyä työttömyysrahaston, jota työntekijät rahoittavat, ylijäämästä.
Ok, sori , ymmärsin vähän väärin viestisi toisesta hallituksesta.
 
Liittynyt
09.06.2023
Viestejä
496
SAK: Aloitamme työtaistelutoimet ensi viikolla – Ministeri Riikka Purralle ja Petteri Orpolle ilmoitettu (iltalehti.fi)

SAK näköjään vastustaa demokratiaa niin voimakkaasti, että alkaa oikein taistelemaan työtaistelutoimilla demokratiaa vastaan. Alkaa vaikuttaa siltä, että SAK ajaa itsensä sellaiseen nurkkaan, että se tullaan lakkauttamaan laittomana terroristijärjestönä.
Voitais tehdä niin, että SAK saa vapaasti lakkoilla kunhan alkavat maksaa veroja. Ai ei käy liitoille? No voi samperi. ;)
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
1 004
Jokainen työntekijä joka osallistuu tähän SAK:n masinoimaan lakkoon, osallistuu laittomaan lakkoon ja sen pitäisi olla irtisanomisperuste. Kaikki lakkoilijat kortistoon ja sen jälkeen SAK:n johdolle vankeustuomiot laittoman lakon organisoinnista ja terrorismirikoksista.

EDIT: vai mikä se olikaan oikea lakitermi rikokselle, jossa järjestetään yleistä yhteiskunnallista kaaosta, en muista oikeaa termiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Kysyin koska ne päätökset tulee voimaan.

Uutisoinnista ymmärsin että maksun pienentämisen taustalla on rahaston ensivuoden budjetti. ennusteet menoista, rahaston koosta.

Siitä olen lukenut että rahastoon on kerätty ylijäämää, en siitä kyseenalaista.
Työttömyysrahasto on tehnyt päätöksen elokuussa. Päätös perustuu siihen, millainen suhdannepuskuri rahastossa on tällä hetkellä ja kuinka ylijäämäinen se on ollut viime vuonna.

Pointtina edelleen se, että tämä alennus olisi mahdollista antaa työllisyysrahastoa rahoittaville työntekijöille kokonaisuudessaan (kuten työnantajille annetaan). Mutta hallitus ei halua tätä tehdä, vaan kiristää työntekijöiden verotusta.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
13 940
Työttömyysrahasto on tehnyt päätöksen elokuussa. Päätös perustuu siihen, millainen suhdannepuskuri rahastossa on tällä hetkellä ja kuinka ylijäämäinen se on ollut viime vuonna.
Ok, olen sitten lukenut väärin uutisoituja uutisointeja, joissa mainittiin myös ensivuoden budjetti mm arviot menoista.

Mutta koska ne hallituksen kaavailemat muutoksen ansiosidonnaiseen tulevat voimaan. (ilmeisesti vaikuttaa merkittävästi vuonna 2025)

Pointtina edelleen se, että tämä alennus olisi mahdollista antaa työllisyysrahastoa rahoittaville työntekijöille kokonaisuudessaan (kuten työnantajille annetaan). Mutta hallitus ei halua tätä tehdä, vaan kiristää työntekijöiden verotusta.
Ehkä siinä hallitus on vähän huonosti viestinyt, sen olisi kannattanut viestiä niin että suoraa palkkatuloverotusta ei kevennetä (* , mutta vero ja veroluenteisten maksujen netto vaikutuksesta rasite pienenee huomattavasti.

(*
Jostain uutisesta tein tulkinnan palkkatulon verotus ei laskisi, jos indexkorjauksia ei huomio, mutta tämä vähän hämyisää, koska verotettavat tulot kasvaa, niin se sinänsä lisää suoriaveroja, vaikka käteenjäävä kasvaakin.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
10 744
Niin, hallitus ei siis itseasiassa laske veroja, vaan korottaa niita, jotta työntekijät eivät hyötyisi täysimääräisesti työttömyyvakuutusmaksun alennuksesta. Kiero temppu ajatellen sitä, että työntekijöiden maksuistahan tuo puskuri on syntynyt.

Tämän jälkeen on aivan turha kenenkään väittää, että hallitus alentaisi työssäkäyvän verotusta. Näin ei käy, vaan veroja korotetaan. Kaikki alennukset tulevat työttömyysvakuutusmaksun alennuksesta, joka olisi tapahtunut joka tapauksessa.
Hallitus päätti keventää ansiotuloverotusta 405 miljoonalla eurolla. Nyt rahasto päätti että he alentavat näitä vakuutusmaksuja. Hallitus päätti ettei indeksitarkastusta tehdä veroihin täysimääräisenä, vaan nappastaan maksun alenemisesta 200 miljoonaa budjettiin.

Elli lopputulemana hallituskeventää verotusta 205 miljoonalla eurolla ja päälle tulee vakuutusmaksun alentuminen.

Näin ainakin itse ymmärrän tämän kuvion.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Ehkä siinä hallitus on vähän huonosti viestinyt, sen olisi kannattanut viestiä niin että suoraa palkkatuloverotusta ei kevennetä (* , mutta vero ja veroluenteisten maksujen netto vaikutuksesta rasite pienenee huomattavasti.

(*
Jostain uutisesta tein tulkinnan palkkatulon verotus ei laskisi, jos indexkorjauksia ei huomio, mutta tämä vähän hämyisää, koska verotettavat tulot kasvaa, niin se sinänsä lisää suoriaveroja, vaikka käteenjäävä kasvaakin.
Siis hallitushan on tietysti viestinyt työttömyysvakuutusmaksun alentamisen veronalennuksena, jotta ihmiset luulisivat, että hallitus laskeen palkkaverotusta. Ja osa on selvästi nämä väitteet uskonutkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Hallitus päätti keventää ansiotuloverotusta 405 miljoonalla eurolla. Nyt rahasto päätti että he alentavat näitä vakuutusmaksuja. Hallitus päätti ettei indeksitarkastusta tehdä veroihin täysimääräisenä, vaan nappastaan maksun alenemisesta 200 miljoonaa budjettiin.

Elli lopputulemana hallituskeventää verotusta 205 miljoonalla eurolla ja päälle tulee vakuutusmaksun alentuminen.

Näin ainakin itse ymmärrän tämän kuvion.
Ei hallitus kevennä yhtään mitään. Työllisyysrahaston pitää laskea työttömyysvakuutusmaksua, koska rahasto on ollut edellisenä ja tänä vuonna niin ylijäämäinen, että sen lakisääteinen suhdannepuskuri tulee täyteen jo tänä vuonna.

Työllisyysrahasto ehdottaa, että työnantajien työttömyysvakuutusmaksuja alennettaisiin 700 miljoonalla eurolla ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksuja samalla summalla. Näin tehdäänkin.

Mutta jotta työntekijät eivät hyötyisi tuosta työttömyysvakuutusmaksun alennuksesta täysimääräisenä, niin hallitus kiristää palkkatyön verotusta 200 miljoonalla eurolla. Se on se toimi, jonka hallitus aktiivisesti tekee.
 
Tuosta linkkaamastani uutisesta lainaus

iltalehti sanoi:
Petteri Orpon (kok) hallitus aikoo keventää työn verotusta satsaamalla siihen 405 miljoonaa euroa. Ansiotuloveron kevennystä painotetaan pieni- ja keskituloisiin korottamalla työtulovähennystä ja ottamalla käyttöön lapsikohtainen korotettu työtulovähennys. Toisaalta solidaarisuusveron alaraja nousee nykyisestä 72 300 eurosta 150 000 euroon, eli korkeinta progressiivista veroprosenttia maksavat enää vain yli 150 000 euroa tienaavat.
Eli hallitus keventää verotusta ja nämä vakuutusmaksujen alennukset tulee päälle, mutta työntekiöiden osalta ei täysimääräisesti, sillä indeksi tarkastuksia jätetään tekemättä 200 miljoonan euron edestä.
Lopputulemana (kuten aiemmin sanoin) hallitus siis keventää verotusta 205 miljoonalla ja vakuutusmaksujen kevennys tulee päälle
 
Uutisesi on kesäkuulta. Sen jälkeen työttömyysrahasto on tehnyt päätöksen siitä, että työttömyysvakuutusmaksuja alennetaan. Noita kesäkuun veronalennuksia ei toteuteta, vaan todellisuudessa hallitus korottaa palkkatulojen verotusta 200 miljoonalla eurolla.

Tätä tarkoitin, että osa vissiin edelleen uskoo hallituksen alentavan veroja, vaikka kyse on siitä, että työttömyysvakuutusmaksuja alennetaan, koska rahasto on niin paljon ylijäämäinen.

"Hallituksen toimenpiteet verotuksen kevennykseen ovat minimaaliset ja käytännössä nolla”, Lehtinen sanoi STT:lle."
 
Liittynyt
16.09.2020
Viestejä
670

1. Työttömyysvakuutusmaksuni alenee ensi vuonna työttömyysrahaston päätöksen mukaisesti.
2. Verotukseni huojenee solidaarisuusveron alarajan noston vuoksi, mahdollisesti muidenkin Orpon porukan päätösten vuoksi.

Eikö noita kohtaa 1 ja 2 voikaan siis suoraan ynnätä ja eikö ne olekaan täysin toisistaan erillisiä asioita?
Voi olla että olen itsekin tässä haksahtanut, ei ole tullut niin tarkkaan tsekattua päätöksiä ym vaan lehdistöön uskoen.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
10 744
Uutisesi on kesäkuulta. Sen jälkeen työttömyysrahasto on tehnyt päätöksen siitä, että työttömyysvakuutusmaksuja alennetaan. Noita kesäkuun veronalennuksia ei toteuteta, vaan todellisuudessa hallitus korottaa palkkatulojen verotusta 200 miljoonalla eurolla.

Tätä tarkoitin, että osa vissiin edelleen uskoo hallituksen alentavan veroja, vaikka kyse on siitä, että työttömyysvakuutusmaksuja alennetaan, koska rahasto on niin paljon ylijäämäinen.

"Hallituksen toimenpiteet verotuksen kevennykseen ovat minimaaliset ja käytännössä nolla”, Lehtinen sanoi STT:lle."
Kyllä tuo näyttää menevän kuten olen jo kahdesti sanonut.

Lainaus iltalehdestä:

Hallitus päätti jo keväällä hallitusneuvotteluissa, että hallituksen toimilla työn verotusta kevennetään. Työtulovähennystä kasvatetaan noin 100 miljoonalla eurolla vuosittain, yhteensä aikana noin 400 miljoonalla eurolla nelivuotisen hallituskauden aikana.

Hallituksen mukaan tämä keventää työn verotusta hallituskauden loppuun mennessä keskimäärin lähes 0,5 prosenttiyksiköllä. Esimerkiksi laskelmien mukaan työn verotus kevenee lähes 1 prosenttiyksiköllä, jos vuositulot ovat 20 000–25 000 euroa.

Lisäksi vuonna 2025 otetaan käyttöön työtulovähennyksen lapsikorotus, eli jokaista lasta kohden saa korotuksen työtulovähennykseen.

a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
619
SAK: Aloitamme työtaistelutoimet ensi viikolla – Ministeri Riikka Purralle ja Petteri Orpolle ilmoitettu (iltalehti.fi)

SAK näköjään vastustaa demokratiaa niin voimakkaasti, että alkaa oikein taistelemaan työtaistelutoimilla demokratiaa vastaan. Alkaa vaikuttaa siltä, että SAK ajaa itsensä sellaiseen nurkkaan, että se tullaan lakkauttamaan laittomana terroristijärjestönä.
Eipä paljoa kiinnostele. Lähdin Aarian jäseneksi, ajelen omalla autolla ja kohta lähden kesälomia nautiskelemaan kuukaudeksi.

Erosin liitosta juuri tuon sekoilun takia. Tuo hallituskokoonpano ei ole asia, joka olisi syy lakkoiluun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Kyllä tuo näyttää menevän kuten olen jo kahdesti sanonut.

Lainaus iltalehdestä:

Hallitus päätti jo keväällä hallitusneuvotteluissa, että hallituksen toimilla työn verotusta kevennetään. Työtulovähennystä kasvatetaan noin 100 miljoonalla eurolla vuosittain, yhteensä aikana noin 400 miljoonalla eurolla nelivuotisen hallituskauden aikana.

Hallituksen mukaan tämä keventää työn verotusta hallituskauden loppuun mennessä keskimäärin lähes 0,5 prosenttiyksiköllä. Esimerkiksi laskelmien mukaan työn verotus kevenee lähes 1 prosenttiyksiköllä, jos vuositulot ovat 20 000–25 000 euroa.

Lisäksi vuonna 2025 otetaan käyttöön työtulovähennyksen lapsikorotus, eli jokaista lasta kohden saa korotuksen työtulovähennykseen.

Oma juttusikin sanoo, että hallitus nostaa veroprosenttia ja työtulovähennyksen lisäämisen syö käytännössä se, ettei indeksitarkistusta tuloveroon tehdä.

Koko "veronkevennys" on käytännössä se, että sosiaalimaksuja alennetaan. Joillekin menee näköjään läpi se, että kyseessä olisi hallituksen veronalennus.

Kyllä minä uskon tässä asiassa Veronmaksajien Keskusliittoa kuin sinua:

"Hallitusohjelman mukaisista 500 miljoonan euron veronkevennyksistä ollaan toteuttamassa ensi vuonna vaivainen 100 miljoonan euron siivu. Tämänkin vaikutus käytännössä nollautuu, kun indeksitarkistuksista tinkiminen kiristää verotusta jopa enemmän."
 
Aivan joo, puhutaan pikkasen eri asioista. Tulevalle vuodelle joo, hallituksen toimet ei alenna verotusta, mutta 4 vuodelle katsottuna hallituksen toimet keventävät verotusta, ellei tätä lasketa että kun tuo 100 miljoonan kevennys tulee 4 vuodelle on siinä 400 miljoonan kevennys kasassa.
 
Aivan. Tuloveroja ei siis alenneta, vaikka meinattiin. Niitä itseasiassa kiristetään, koska työttömyysvakuutusmaksun laskua ei työntekijöille anneta täysimääräisenä (vaikka työntekijät ovat alennuksen mahdollistaman ylijäämän maksaneet).
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
13 940
Siis hallitushan on tietysti viestinyt työttömyysvakuutusmaksun alentamisen veronalennuksena, jotta ihmiset luulisivat, että hallitus laskeen palkkaverotusta. Ja osa on selvästi nämä väitteet uskonutkin.
Veroluenteinen juttu se on, vaikka onkin korvamerkitty, ja ansiosidonnaisen muutokset on ollut pinnalla pitkään ja tavoite niitä leikata, ja alentaa sitä maksurasitetta.

Ilman muuta on osalle varmasti pettymys että veroja ei allennettu niin paljoa kuin ehkä vielä hetkisitten toivottiin, mutta markkinoitu veroluenteiset maksut kuitenkin pienenee, joten maksajan kannalta kävi jopa paremmin, tuossa välissä taisi hallituskin muuttaa vähän ennusteita.

Siihen en tässä ota kantaa mikä nyt olisi parempi, verottaa vielä enemmän, vai verottaa vähemmän, aktiivinen oppositio varmaan ottaa veronalennuksista luopumisen positiivisesti vastaan, veronmaksajien etujärjston heppu tosin olisi halunnut ennemmin niitä päästöveroja, mutta se bensaveron ale on paljon tiukemmassa kuin ansiotuloverotus.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 846
Tulipas tuosta mieleen, että ansiosidonnaisen maksamista muillekin kuin kassan jäsenille perustellessaan Kokoomuksesta selitettiin miten epäoikeudenmukaista on maksattaa ansiosidonnaiset kassaan kuulumattomien työttömyysvakuutusmaksuissa.

Sen sijaan kyseisten rahojen varastamisessa valtion budjettiin hyvätuloisten veronalennuksen rahoittamiseksi ei ole mitään ongelmaa :D
 
Tuo totta, tuo viritys on hyvin erikoinen.

Sen sijaan kyseisten rahojen varastamisessa valtion budjettiin hyvätuloisten veronalennuksen rahoittamiseksi ei ole mitään ongelmaa :D
Hallitus on kyllä tiedottamisessa epäonnistunut, olisi vain perustellut että ostovoima ennuste tarkentui, mikä antoi varaa ennakuitua pienempää verotaulukko muutokseen. -> ostoivoima kasvaa, verotulot kasvaa ennakoitua enemmän.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 521
Taas ne perssut lupasi ihan puutaheinää

Näin paljon bensan hinta laskee
Hallituksen budjetissa kevennetään polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa, mutta samalla ympäristötavoitteet luisuvat kauemmaksi.

Vuodelle 2024 hallitus laskee polttoaineveroa niin, että bensiinin arvonlisäverollinen pumppuhinta laskee 4,4 sentillä ja dieselin hinta 4,9 sentillä.

Mitenkäs tämä nyt spinnattaisiin? Väärin luvattu/toteutettu/luontokato/ilmastonmuutos?
 
Tuosta on ollut jossain ketjussa aiemmin keskustelua.
Tuon perusuomalaisten kynnyskysymyksiä, eli olivat vaaleissa lupailleet eri tasoisia bensa alennuksia, ja hallitusohjelmaan tuli linjaus että hallitus ei toimillaan nosta bensanhintaa, eli pumppu hinnat nousee muista syistä. Idea lieventää sekoitusvelvoitteen vaikutusta.

Se onko tuo paras ratkaisu on sitten toinen juttu, kyse on lähinnä siitä että saatu nakyvä käden jälki ja pelko siitä että äänestäjät kuittailisi.

Tässä ketjussa taisi olla aiemmin keskustelua siitä että tämä nyt on sitten kompensoitu tiukemmalla palkansaajien verotuksella. Joidenkin mielestä olisi pitänyt alentaa palkansaajan verotusta suoraan ja kohdentaa autoa työmatkalla tarvitseviin. Mutta pidän sitä tärkeänä että puole on saanut tavoitteen läpi, ja tuo on pieni hinta siitä.

Jos tuo vaikuttaa hidastavasti puhtaisiin siirtymiseen, niin se tuo hallituksella lisähaasteita, ehkä rahoitustarvetta, koska on hyvin korkea kynnys lähteä hintaohjaamaan fosiilisen veroilla.
 
Liittynyt
19.01.2020
Viestejä
954
SAK: Aloitamme työtaistelutoimet ensi viikolla – Ministeri Riikka Purralle ja Petteri Orpolle ilmoitettu (iltalehti.fi)

SAK näköjään vastustaa demokratiaa niin voimakkaasti, että alkaa oikein taistelemaan työtaistelutoimilla demokratiaa vastaan. Alkaa vaikuttaa siltä, että SAK ajaa itsensä sellaiseen nurkkaan, että se tullaan lakkauttamaan laittomana terroristijärjestönä.
Tässähän alkaa olla vahvat perusteet rajoittaa Hakaniemien valtaa, well played. Ainakin verovapaus pitäisi perua pikaisesti, päästään tilkitsemään veropohjaa kuten laitavasemmisto aina jaksaa muistuttaa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
7 642
Tulipas tuosta mieleen, että ansiosidonnaisen maksamista muillekin kuin kassan jäsenille perustellessaan Kokoomuksesta selitettiin miten epäoikeudenmukaista on maksattaa ansiosidonnaiset kassaan kuulumattomien työttömyysvakuutusmaksuissa.

Sen sijaan kyseisten rahojen varastamisessa valtion budjettiin hyvätuloisten veronalennuksen rahoittamiseksi ei ole mitään ongelmaa :D
Kyllähän tässä tulee olo että siirretään kiireellä päätösvalta eu:hun, ettei klovniporukka pääsisi enää päättämään asioista. :D
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
555
Tässähän alkaa olla vahvat perusteet rajoittaa Hakaniemien valtaa, well played. Ainakin verovapaus pitäisi perua pikaisesti, päästään tilkitsemään veropohjaa kuten laitavasemmisto aina jaksaa muistuttaa.
Taas tätä samaa sitä itseään.
AY-liike on joka kerta ollut valmis keskustelemaan verovapaudesta, jos sama ulotetaan koskemaan myös esim. Elinkeinoelämän keskuliittoa ja Suomen yrittäjiä.
Jostain syystä aina tämän jälkeen käy näin:
"Kokoomus, Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen yrittäjät poistuivat keskustelusta"

Ei anneta taaskaan faktojen pilata hyvää tarinaa, jatkakaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 304

Kela-korvaukset nousevat ensi vuoden alussa – tässä uudet hinnat
Lääkärien, psykiatrien ja hammaslääkärien korvaustaksat nousevat.

JAA
KOMMENTOI
Ensi vuoden alusta lähtien asiakas saa aiempaa suuremman korvauksen lääkärin vastaanottokäynnistä.

Ensi vuoden alusta lähtien asiakas saa aiempaa suuremman korvauksen lääkärin vastaanottokäynnistä. KUVA: MIKA RANTA / HS
Suvi Hautanen

12:49
PÄÄMINISTERI Petteri Orpon (kok) hallitus päätti budjettiriihessä nostaa Kela-korvauksia. Kela-korvauksia nostetaan hallituskauden aikana 500 miljoonalla, josta valtion rahoitusosuus on 335 miljoonaa.

Korvauksia nostamalla yritetään purkaa perusterveydenhuollon hoitojonoja.

Yleis- ja erikoislääkärin korvaustaksa nostetaan ensi vuonna kahdeksasta eurosta 30 euroon läsnävastaanottojen osalta ja 25 euroon etävastaanottojen osalta. Psykiatrien vastaanottojen korvaustaksoja nostetaan 30–40 euroon riippuen vastaanoton pituudesta. Myös psykiatrian toimenpiteiden, kuten psykoterapioiden, korvaustaksoja nostetaan. Hammaslääkärin perustutkimuksen korvaustaksa nostetaan 15,50 eurosta 30 euroon.

ENSI VUODELLE korvaustaksojen korottamiseen varattiin rahoitusta noin 97,5 miljoonaa euroa, josta valtion rahoitusosuus on 65,3 miljoonaa euroa. Nykymuotoisten Kela-korvausten korottaminen ei vaadi lakimuutoksia. Kela vahvistaa korvaustaksat voimassa olevan sairausvakuutuslain mukaisesti.

Uuden Kela-korvausmallin suunnittelu on tarkoitus aloittaa sosiaali- ja terveysministeriössä nyt budjettiriihen jälkeen.

Sairaanhoitovakuutuksen kustannuksista valtio kattaa 67 prosenttia. Loput 33 prosenttia kerätään palkoista, yrittäjätuloista ja etuuksista pidätettyinä maksuina. Kela-korvaukset rahoitetaan osana sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutusta.

Tämä on kai hyvä uutinen? Ensin luin hätäisesti ihan väärin. Oikeastaan, taitaa olla viikko jo niin pitkällä, että en ymmärrä tuosta yhtään mitään.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 367

Hyvä uutinen, paitsi että se raha on julkisesta poissa. Me ollaan käytetty muutenkin paljon yksityistä, joten meille hyvä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 413
Hyvä tavoite (siis jonojen purkaminen), riskinä se että lääkäripalvelujenhinnat nousevat jolloin hyöty kutistuu hinnannousun verran.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639

Jonojen purkaminen tapahtunee lähinnä suuremmissa kaupungeissa, sillä edes Uudellamaalla ei tarvitse mennä kovin pitkälle keskustaajamista, kun yksityisiä palveluja ei yksinkertaisesti ole tarjolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
813
Veroluenteinen juttu se on, vaikka onkin korvamerkitty, ja ansiosidonnaisen muutokset on ollut pinnalla pitkään ja tavoite niitä leikata, ja alentaa sitä maksurasitetta.
Se on veroluonteinen maksu toki, mutta sen alentaminen johtuu siitä, että edellisenä ja tänä vuonna työttömyysrahasto on ollut niin ylijäämäinen, että suhdannepuskurin lakisääteinen yläraja ylittyy tämän vuoden puolella. Maksua on siis pakko laskea riippumatta hallituksen päätöksistä.

Ilman muuta on osalle varmasti pettymys että veroja ei allennettu niin paljoa kuin ehkä vielä hetkisitten toivottiin, mutta markkinoitu veroluenteiset maksut kuitenkin pienenee, joten maksajan kannalta kävi jopa paremmin, tuossa välissä taisi hallituskin muuttaa vähän ennusteita.

Siihen en tässä ota kantaa mikä nyt olisi parempi, verottaa vielä enemmän, vai verottaa vähemmän, aktiivinen oppositio varmaan ottaa veronalennuksista luopumisen positiivisesti vastaan, veronmaksajien etujärjston heppu tosin olisi halunnut ennemmin niitä päästöveroja, mutta se bensaveron ale on paljon tiukemmassa kuin ansiotuloverotus.
Tuloveroahan siis kiristetään, etteivät työntekijät saisi työttömyysvakuutusmaksun (jonka he ovat maksaneet) alennuksesta sitä hyötyä, jonka työnantajat saavat. Työtulovähennyksen noston hyöty puolestaan hukkuu siihen, ettei indeksitarkistusta tehdä. Joten hallituksen toimet palkkatyön verotuksen laskemisessa ovat käytännössä nolla, kuten Veronmaksajain Keskusliittokin toteaa.
 
Liittynyt
23.04.2017
Viestejä
78
Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että kukaan työntekijäasemassa oleva näkee nykyisen hallitusohjelman toteuttamiskelpoisena.

Tässä ollaan tekemässä peruuttamattomia muutoksia työlainsäädäntöön. Työnantajapuolelle ei tule mtn uusia velvoitteita, ainoastaan työntekijän asemaa heikennetään ja roimasti.

Jos yhtään katsoo asioita pidemmälle, niin työnantajien intressit järjestäytyä tulee heikkenemään ja työehtosopimusten yleissitovuus romahtamaan.

Kansalle luvataan 100 000 uutta työpaikkaa (toki samaan aikaan 100 000 irtisanotaan ASIALLISESTA syystä :cool:). Jengi on valmis seuraamaan sivusta tätä leikkuria, kunhan oma työpaikka säilyy, työehtoja saa toki heikentää. Kohta ollaan valmiita maksamaan siitä, että saa käydä töissä.

Ylivoimaisesti paskin hallitusohjelma koskaan.
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
970

No ainakin omassa työssäni olen huomannut, että läpimätien toisten työllä loisivien ihmisten erottaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa, että työnantajan on helpompi vain kohautella olkiaan ja toivoa, että kyllä te jaksatte. Jotain pitää tehdä, että laiskottelijoilla olisi edes jokin pelote saada kenkää joskus.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 408

Itse aina ihmettelen miksi ihmiset ajattelee tällä tavoin.
 
Liittynyt
23.04.2017
Viestejä
78
No ainakin omassa työssäni olen huomannut, että läpimätien toisten työllä loisivien ihmisten erottaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa, että työnantajan on helpompi vain kohautella olkiaan ja toivoa, että kyllä te jaksatte. Jotain pitää tehdä, että laiskottelijoilla olisi edes jokin pelote saada kenkää joskus.
Viime vuonna muistaakseni 14 000 ihmistä irtisanottiin Suomessa henk.koht. syin. Päälle tulevat vielä koeaikapurut ja tuta-irtisnomiset. En nyt osaa itselleni perustella miksi irtisanomista tulisi vielä helpottaa.
 
Kun neljän ihmisen porukka noin 25 hengen osastolla kahvittelee päivässä noin 3 tuntia eikä juurikaan osallistu työhön, niin minun on vaikea perustella itselleni, miksi heidän irtisanomisensa on niin vaikeaa, ettei siihen tohdita ryhtyä, vaikka ongelma on silmiinpistävän räikeä.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 408
Millä tavoin? Ymmärtää pitää omia ja heikompiensa puolta?
No jotenkin sellaista ajatusta, että se on firmojen velvollisuus työllistää ja maksaa kovaa palkkaa. Sen uskaltaisin rehellisesti sanoa, että ei ne firmat irtisano huvikseen työntekijöitä. Jos tekee hommat hyvin niin sellainen työntekijä on firmalle todella tärkeä. Ei sellaista työntekijää irtisanota muuten kuin pakon edessä.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
10 744
Viime vuonna muistaakseni 14 000 ihmistä irtisanottiin Suomessa henk.koht. syin. Päälle tulevat vielä koeaikapurut ja tuta-irtisnomiset. En nyt osaa itselleni perustella miksi irtisanomista tulisi vielä helpottaa.
Tämä ei ole validi argumentti. Vaikka pistäisit kaksi nollaa perään ei se silti ole validi argumentti. Valideja argumenttejä on oikeuden päätökset missä tilanteessa irtisanominen on ollut laiton ja milloin se on ollut laillinen.
 
Liittynyt
23.04.2017
Viestejä
78
Kun neljän ihmisen porukka noin 25 hengen osastolla kahvittelee päivässä noin 3 tuntia eikä juurikaan osallistu työhön, niin minun on vaikea perustella itselleni, miksi heidän irtisanomisensa on niin vaikeaa, ettei siihen tohdita ryhtyä, vaikka ongelma on silmiinpistävän räikeä.
Varmasti on vaikea itselleen perustella sitä, että työnantajasi ei ymmärrä velvoitteidensa päälle. Mutta ei tämä vaadi lainsäädännön muuttamista.
 
Liittynyt
23.04.2017
Viestejä
78
Tämä ei ole validi argumentti. Vaikka pistäisit kaksi nollaa perään ei se silti ole validi argumentti. Valideja argumenttejä on oikeuden päätökset missä tilanteessa irtisanominen on ollut laiton ja milloin se on ollut laillinen.
Muuta tilastoa en tähän hätään löytänyt, kuin että v. 2017 henk.koht irtisanomisia riitautettiin 300-400. Irtisanomisia oli yht. 13710.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
10 744
Muuta tilastoa en tähän hätään löytänyt, kuin että v. 2017 henk.koht irtisanomisia riitautettiin 300-400. Irtisanomisia oli yht. 13710.
Edelleenkään nämä ei ole argumenttejä.

Argumenttinä toimii että työntekiä on tehnyt jotain(keksi itse mitä tehnyt) ja sen vuoksi saanut kenkää ja asia on käsitelty oikeudessa ja oikeus on todennut irtisanomisen olleen laillinen ja sun mielestä tämä olisi pitänyt olla laiton.

Nyt sitten voidaan väitellä miten olisi pitänyt mennä.

Pelkällä irtisanottujen lukumäärällä tai edes riitaututettujen irtisanomisten lukumäärällä et voi perustella mitään muuta kuin että onko irtisanomisen kriteerit selkeät vai epäselvät osapuolille.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 677
No ainakin omassa työssäni olen huomannut, että läpimätien toisten työllä loisivien ihmisten erottaminen on tällä hetkellä niin vaikeaa, että työnantajan on helpompi vain kohautella olkiaan ja toivoa, että kyllä te jaksatte. Jotain pitää tehdä, että laiskottelijoilla olisi edes jokin pelote saada kenkää joskus.
Ymmärränkö oikein, eli työpaikallasi on yritetty erottaa toisen työllä loisivia työntekijöitä, mutta erottaminen ei ole onnistunut, koska se on liian vaikeaa. Mihin nämä erottamisetr ovat sitten kariutuneet?
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
970
Ymmärränkö oikein, eli työpaikallasi on yritetty erottaa toisen työllä loisivia työntekijöitä, mutta erottaminen ei ole onnistunut, koska se on liian vaikeaa. Mihin nämä erottamisetr ovat sitten kariutuneet?
Siihen, että virasta erottaminen on niin vaikeaa ja johtaa oikeuskäsittelyineen niin pitkään prosessiin, että on helpompi odotella viisi vuotta eläköitymistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
224 039
Viestejä
3 964 539
Jäsenet
67 821
Uusin jäsen
Vueroeruko

Hinta.fi

Ylös Bottom