Kotiautomaatio

Toi ketjutus on kyllä yks turhista turhin ominaisuus ja joissain olosuhteissa saattaa olla jopa hiukan vaarallinen. Kolmessa kerroksessa hälyttimiä ja ei hevon helvettiäkään tietoa mikä ja missä hälyttää, jos koko talon hälyttimet raikaa samaan aikaan.
Ketjutukset lähti omassa kämpässä ensimmäisenä helvettiin. Nyt jos joku soi, niin tietää heti missä (kerroksessa). Sen verran kova meteli noista lähtee, että kuuluu omassa torpassa joka paikkaan riippumatta siitä missä kerroksessa hälyttää.
Meillä ei kyllä kerrosten välillä kuulu niin hyvin että luottaisin että siihen heräisi keskellä yötä. Mieluummin yläkerrassa nukkuessani herään kellarissa kytevään paloon heti enkä vasta sitten kun savu on löytänyt tiensä välipohjan läpi seuraavan kerroksen hälyttimelle.
 
Olen laittanut yläosaan eristeen alle ds18b20-anturin muun 1-wire verkon kylkeen.
Sai helposti ujutettua lvv:n oman mittarin vierestä eristeen alle.

Mikä sulla siis toimii tuossa älynä, joka tietoa kotiautomaatiolle välittää? Eli missä toi ds16b20 on kiinni? Tuo 1-wire on uusi termi itselle, eikä nopea guuglekaan antanut ihan yksiselitteistä vastausta.
 
1-wire vaatii elektroniikkaa yms jotta pystyy sitä lukeen.. jos meni ohi ei ole sun juttu.. näin nopsaan ja kaljassa...
 
Joku ESP -pohjainen laite.
Esim. Wemos D1 Mini johon flashataan ESPHome sisälle. Sen jälkeen juttelee suoraan HA:n kanssa wifin yli.
Noita antureita voi olla kiinni useitakin siinä samassa 1wire verkossa/esp-laitteessa.
 
1-wire vaatii elektroniikkaa yms jotta pystyy sitä lukeen.. jos meni ohi ei ole sun juttu.. näin nopsaan ja kaljassa...

Jes, siltähän tuo kuulostaa. Shelly1+addon+ds18b20 varmaan toimisi, mutta sille ei suoraan ole varaajan tilassa muuta tarvetta kun LVV ohjaus toimi pro-mallilla sähkökaapissa.

Nurkissa pyörisi yksi ykkös sukupolven raspi käyttämättä, jospa ostaisin tuollaisen anturin ja ottaisin syksyn pimeneviin iltoihin projektiksi käydä sen kanssa harjoittelemaan. Aika pitkälle varmaan pääsee jo pörssisähköajastuksellakin, niin on aika harrastaa :)
 
Sulla lienee jo 110 anturi siellä mittaamassa valmistajantoimesta, samaan putkeen voi tunkea ds18b20 anturin kyl...
 
Jes, siltähän tuo kuulostaa. Shelly1+addon+ds18b20 varmaan toimisi, mutta sille ei suoraan ole varaajan tilassa muuta tarvetta kun LVV ohjaus toimi pro-mallilla sähkökaapissa.

Nurkissa pyörisi yksi ykkös sukupolven raspi käyttämättä, jospa ostaisin tuollaisen anturin ja ottaisin syksyn pimeneviin iltoihin projektiksi käydä sen kanssa harjoittelemaan. Aika pitkälle varmaan pääsee jo pörssisähköajastuksellakin, niin on aika harrastaa :)

Todella helppo aloittaa näin. Anturin lisäksi tarvitset yhden (1) 4.7 ohmin ylösvetovastuksen (keltainen, violetti, punainen). Kytkentäohjeet ja ohjelmistoloitsut löytää kivasti googlella (tai haluamallasi hakukoneella).
 
4,7 kilo ohmin.
Ja tuo vastuksen resistanssikaan ei yleenä ole kovin tarkka jos ei satu löytymään juuri 4.7k vastusta, itse olen monesti käyttänyt 5.6k vastuksia kun niitä aiemmasta työpaikasta on jäänyt satoja kappaleita nurkkiin kiirimään. Joskus on jopa 10k vastusta tullut käytettyä kun se on ollut ensimmäinen mikä vastaan on tullut. Varsinkaan lyhyessä väylässä yhden anturin kanssa ei ole kovin tarkkaa.
 
Minkälaisia laitteita käytätte palohälyttimenä? Nest protectia kaikkialla suositellaan, mutta karsastan hintaa ja sitä, että on Googlen tuote.

Shelly Plus Smoke Alarm (wifi) ollut itselläni hankintalistalla. Noiden pitäisi integroitua myös Home Assistantiin ja Shellyn laitteista muutoin hyviä kokemuksia, sovelluskin ihan ok.

Onko näistä jollain kokemuksia?
 
Ikea julkaissut uuden älypistorasian virrankulutuksen seurannalla:

Suomen Ikeaan ei ole vielä kerennyt rantautua mutta eiköhän se tännekin kohta tupsahda myyntiin.
Hintalappu 10€.
 
Wifi ja pilvi? En jaksa alkaa kääntään.. jos ni pitäkööt tunkinsa.. zigbeetä saa halvemmalla
 
Kaikki Ikean älylaitteet on zigbeetä.
Lisäksi virran seurannan omaavat zigbee älypistorasiat ovat melkoisia yksisarvisia joita ei kyllä mistään saa halvemmalla...
 
Kaikki Ikean älylaitteet on zigbeetä.
Lisäksi virran seurannan omaavat zigbee älypistorasiat ovat melkoisia yksisarvisia.
Määrittele yksisarvisuus? Mulla on noin 15 niitä... Ja kaikki toimii ja keskihinta on jossain 8€ hujakoilla.. 8 cirquit brakerillä vaustettua myös lisänä.. ne alta 20e kipale
 
Ikea julkaissut uuden älypistorasian virrankulutuksen seurannalla:

Suomen Ikeaan ei ole vielä kerennyt rantautua mutta eiköhän se tännekin kohta tupsahda myyntiin.
Hintalappu 10€.

Tretaktiin verrattuna tossa olis tosiaan virran mittauskin mukana. Ei ollenkaan paha kympillä. Mutta en koske ennen kun joku korkkaa ton ja cloudcutterilla saa vakoilut pois.

[edit]

mä en siis mistään löytäny tuolta speksista että olis zigbee, eikös tuo ole wifi? Vai onko se DIRIGERA hub pelkkä zigbee? Sithän toi olis ihan kova.
 
Siis ihan vaan sitä että zigbee pistorasiat virranmittauksella lähtee jostain 30e eteenpäin hinnoissa. Ja niissä on potentiaalia tukkia se mesh jos tunkee liikaa.
Ei mun mesh ainakaan viel oo menny tukkoon..Ja yli kakskyt laitetta mittaa virtaa.. jokainen näisyä myös toistimena.. melkeen 60 laitetta kii
 
Oho, hyvä tietää. Ehkä tuo oli joku foorumin mutuilu eikä konkreettista tai käytännön kokemusta. Hyvä katkoo tolta huhulta siivet.
 
Mulla oli ennen enempi wifijä, ne kuormitti reitintä pal enempi sekä persäästä pilvet.. oon ny vaihdellu läheskaikki jo zigbeehin ja uudet aina niitä.. ja ei mitään ongelmaa.. joskin mun ha purkki on lenovon aika hyvä läppäri ha os:nkanssa, et en tiedä josko rauta vaikuttaa kans, voisin kuvitella et raspi2-3 ei ihan samaa tulvaa jaksa...
Edit ennen ajoin kans raspi kolmosella ja sillä oli monessa suhteessa enempi ongelmia
Edit ja zigbee tikkuna tämä:SONOFF Zigbee 3.0 USB Dongle Plus V2
Edit taas lähes 600 entitytyä zigbee laitteilla.. en tie onko paljon vai vähän mutta kaikki toimii
 
Viimeksi muokattu:
Mikä on hyväksi havaittu scripti/plugi pörssisähköohjauksissa? Olen käyttänyt ha_nordpool_cheapest_hours/advanced_cheapest_hours.yaml at main · kotope/ha_nordpool_cheapest_hours tuota, mutta tullut aina ongelmia, kun tulee kalliit jaksot (kaverilla taas toimii tämä kuin junanvessa). Pitäisi varmaan asentaa alusta asti uudestaan ja mietin jos olisi jotain vaihtoehtoja. Olen tuohon tehnyt erillisen liukurilla säädettävän LVV ohjauksen (jos hinta alle tietyn, niin LVV aina päällä). Usemmalle ohjaukselle olisi tarvetta LVV, lattialämmitykset jne.
 
Tämä on hyvä:
 
Tämä on hyvä:
Olikos tämä se joka on lähtöisin lämpöpumppu foorumilta? Käytin sitä joskus, kunnes ohjelmaan tuli joku bugi HAn päivityksen yhteydessä ja kehittäjä ei sitä ajanpuutteen vuoksi saanut nopeasti korjattua, oli kyllä muuten toimiva.
 
Ikea julkaissut uuden älypistorasian virrankulutuksen seurannalla:

Suomen Ikeaan ei ole vielä kerennyt rantautua mutta eiköhän se tännekin kohta tupsahda myyntiin.
Hintalappu 10€.
Tämähän on kiva uutuus. Yksi tällä hetkellä käytössä oleva wifi-pistorasia menettää silloin tällöin yhteyden ja pitää käydä irrottamassa seinästä, voisi suoraan vaihtaa tällaiseen.
 
Tuolta saa Teeitse-lehden tilaajalahjana 3kpl wifi-pistorasioita virrankulutuksen seurannalla 17€. Tilasin kesällä yhden setin ja hyvin ovat toimineet, yhdistyy suoraan Tuyaan.
 
Odotan itse kieli pitkällä noita Ikean pistorasioita, saa Tuyat sitä myötä heittää mäkeen pilvipalveluidensa kanssa. Ehdoton etu tuo Zigbee-protokolla näissä Ikean pistorasioissa.
 
Olikos tämä se joka on lähtöisin lämpöpumppu foorumilta? Käytin sitä joskus, kunnes ohjelmaan tuli joku bugi HAn päivityksen yhteydessä ja kehittäjä ei sitä ajanpuutteen vuoksi saanut nopeasti korjattua, oli kyllä muuten toimiva.
Juu sama on ja hyvin toiminut.
 
Nojuu, Tuya-laitteita nyt on Amazonit ja muut täynnä. Zigbee kiinnostaa juuri siksi että pääsee eroon kaikista kolmannen osapuolen virityksistä.
Itekin vaihtanut kaikki wifit jos tuyaa ni zigbeehen.. vaikka silti ovat tuyaa vielläkin mutta ei tarvee pilveillä ;)
 
Kyllä pilvipalveluiulle oma paikkansa on. Esim. meillä mökiltä on käytännössä kaikki lämpö yms. datan keruu Tuya:lla. Kotona sijaitseva HA lukee sitten pilvestä datan, joten minun ei tarvi viritellä VPN tms. yhteyttä koto-mökki välille datan lukemista varten. Toki on tuossa riskinsä, mutta jos jotain kiinnostaa meidän mökin makkarin lämpötila, niin siinähän kyttää. HA:n Tuya integraation kun päivittyi, niin ainakaan vielä ei ole mitään ongelmia ollut. Vanhalla integraatiolla oli aika-ajoin, mutta aikalailla kaikki ongelmat liittyi sen Tuya IoT Devepment Platformin ilmaisen lisenssin uusimiseen, jota vanha HA integraatio käytti.
 
Nyt on kaksi Ikean Vindriktning ilmanlaatu sensoria höystetty kolmen euron ESP32:lla.
Harmikseni menin hankkimaan liian suuret dev boardit minkä takia ESP32 piti asentaa kotelon ulkopuolelle, tosin nälkä kasvoi syödessä ja nyt tilauksessa on SCD41 (co2) ja BME280 (T/RH) sensorit mitkä on erittäin helppo asentaa tuohon kaveriksi kun ESP32 on kotelon ulkopuolella. Pitää vaan 3D-printata koteloon jatkopala mihin ESP32 ja lisäsensorit tuuppaa.
Lisäksi ESP32:t on asennettu pistokkeellisilla kaapeleilla joten sen saa helposti irrotettua erilleen kolvailua yms varten.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä pilvipalveluiulle oma paikkansa on. Esim. meillä mökiltä on käytännössä kaikki lämpö yms. datan keruu Tuya:lla. Kotona sijaitseva HA lukee sitten pilvestä datan, joten minun ei tarvi viritellä VPN tms. yhteyttä koto-mökki välille datan lukemista varten. Toki on tuossa riskinsä, mutta jos jotain kiinnostaa meidän mökin makkarin lämpötila, niin siinähän kyttää. HA:n Tuya integraation kun päivittyi, niin ainakaan vielä ei ole mitään ongelmia ollut. Vanhalla integraatiolla oli aika-ajoin, mutta aikalailla kaikki ongelmat liittyi sen Tuya IoT Devepment Platformin ilmaisen lisenssin uusimiseen, jota vanha HA integraatio käytti.
Sama skenaario. Mietin vuosi sitten miten saisin mökille ohjauksen kotoa( vielä silloin olin pörssisähköllä, nyt kesään asti vähän reilulla seiskalla) ja lopulta Tuya osoittautui ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi vaikka zigbee-purkkejakin olisi ollut ylimääräisenä mutta niiden kautta ei saanut ohjauksia toimimaan etänä. Ja tosiaan pari kuukautta sitten lakkasivat lähes kaikki Tuya-ongelmat kuin seinään( minulla on kaikkiaan 60 Tuya-laitetta kotona ja mökillä), joten en edes ryhtynyt muuttamaan niitä Zigbee-laitteiksi.
 
Haluaisin tuohon mahdollisuuden säädä eteisen seinällä olevasta tabletista valon päälle manuaalisesti. Repeatilla oleva inject ja time range ei oikein tahdo sallia tätä. Jotain järkevämpää pitäisi keksiä, mutta mitä? Tabletissa siis ihan HA:n dashboard.

1726755194962.png
 
Teet apurin pöytävälo switch (edit taas, tai toki kai tolla valolla on switchikin? Jotakäyttää suoraan?) ja tapletista sen täppäät päälle, ja tonne sille ohjaus kumpaan % si haluat, ja et ohittaa si tuon muun säännön
edit jos olin yhtään kärryillä mitä haluat, lisäksi varmaan si mukaan timer joka kytkee apurin pois tiettyn ajan päästä tms jottei jää palamaan kunnes sammutetaan tapletista...
 
Nimenomaan olemassa olevien sääntöjen ohitus on se mitä haen. Että miten? Tällä hetkellä valaisinta ohjaa ensisijaisesti luxitaso, ja time ranget ohjaa millä kirkkaudella poltetaan ja koska pois. Tabletista voi säätää valon kirkkautta tai pois, mutta koska inject lähettää 2min välein viestin niin manuaalisäätö on turha. Eli pitäisi ohittaa tuo injectin viesti, ja toki ajastuksella että jollain aikavälillä palataan normaaliin sääntöön.

Jotenkin tuntuu että tuohon olisi kokonaan toinen, järkevämpi tapa. Mutta en tiedä mikä.
 
Ekan ja tokan välille laitat jos se apuri on päällä ni ohjaus mihkä tehoon haluat, switch tila antaa truen tai falsen...
Edit: jos apuri false noudattaa tota jota sulla on.. jos päällä menee mihkä tasoon haluat.. mutta kuten sanoin ai tarveet trigerin joka nollaa apurin ajan tai jonkun muun kautta, muuten jää päälle kunnes taas sammutat sentapletista
 
Viimeksi muokattu:
Sain viriteltyä jonkunlaisen purkan joka näyttäisi toimivan. Tekoälyä tarvittiin tähänkin.
1726853428776.png
 
Aika pal monimutkasempi ko mä näin mielessäni.. mä oisin vaan luonu switch apurin jonka laittanut siihen väliin ja jos on taso joku ja sit ajastuksella kytkeny off sen apurin
Edit mut kaikessa koodailussa ihan sama kuinka toteuttanut kuhan toimii halutusti :)
 
Sama vika, itsekin olisin toteuttanut tuon niin että intervalin jälkeen tarkistettaisiiin onko ohitus päällä vai pois ja jos ei ole ohitusta niin jatketaan automaatiota ja ohitus päällä ei tehdä mitään. Mutta tämähän tässä onkin hauskuus että asioita voi tehdä monella tavalla eikä mikään välttämättä ole väärä tapa jos se vaan toimii. itsekin olen monesti rakennellut kokonaisia isoja automaatioita kokonaan uusiksi kun olen tajunnut että olen sen aikanaan tehnyt tyhmästi ja nyt osaan tehdä sen paljon fiksummin.

Suurin muutos oli varmaan yksi pirun monimutkainen hässäkkä joka antoi tietyissä tilanteessa telegram-notifikaatioita tietyistä asioista, vilkutti valoa, printtasi tekstiä LCD:lle ja antoi summerilla äänimerkkiä ja tuon ohjauksessa oli vajaa kymmenkunta eri kriteeriä. Lisäksi tuo oli kellonaikaan sidottu ja oli pari muutakin muuttujaa. Alunperin tuossa oli varmaan lähemmäs 300 Node-Red -palikkaa mutta parin kuukauden jälkeen tuli sellainen ahaa-elämus että tuon voi toteuttaa yksinkertaisemminkin niin nodejen määrä putosi varmaan johonkin 25-30 kieppeille. Molemmat ratkaisut toimivat samalla tavalla mutta olihan tuo pienempi toteutus huomattavasti selkeämpi kun ei mennyt puolta päivää tulkatessa mitä siinä oikein tapahtuu.
 
Sama vika, itsekin olisin toteuttanut tuon niin että intervalin jälkeen tarkistettaisiiin onko ohitus päällä vai pois ja jos ei ole ohitusta niin jatketaan automaatiota ja ohitus päällä ei tehdä mitään. Mutta tämähän tässä onkin hauskuus että asioita voi tehdä monella tavalla eikä mikään välttämättä ole väärä tapa jos se vaan toimii. itsekin olen monesti rakennellut kokonaisia isoja automaatioita kokonaan uusiksi kun olen tajunnut että olen sen aikanaan tehnyt tyhmästi ja nyt osaan tehdä sen paljon fiksummin.
Tämä on käynyt lukuisia kertoja myös itselläni. Ensin ne on tuollaisia monimutkaisia virityksiä ja ymmärryksen lisääntyessä flow muuttuu helpommaksi. Node redissä on paljon sellaisia nodeja joita en ole käyttänyt, saati edes tutkinut mitä pitävät sisällään ja viestien hallinta on tasolla hauki on kala.
 
Käytättekö miten paljon function-nodea?

Omat räpellykset alkaa olla semmoisia, että tila- ja tilamuutostiedot kerätään erillisillä nodeilla, logiikka on omissa funktioissa ja lopuksi tiedot ja ohjaukset nodejen kautta eteenpäin. Node.warnia vaan joka paikkaa debuggaukseksi.

Apuna aika paljon tietojen tallentaminen hetkellisesti tai pidemmäksi aikaa contextia käyttämällä. Tilatietojen lukeminen ja asettaminenkin (?) onnistuisi kaiketi suoraan funktioilla, mutta sitä en ole juuri käyttänyt.

Ja aika paljon tekisin itsekin asioita eri tavalla, jos nykyisellä tiedolla aloittaisin alusta. Isoimpana ja sekavampana kokonaisuutena on lämmityksen pörssisähköohjaus, joka on tehty aloittelijan tiedoilla vailla kunnon ymmärrystä Nide Redin mahdollisuuksista ja purkkaratkaisuilla purkan päälle.
 
Kyllähän tuota function-nodea tulee nykyään käytettyä aika herkästi jos ei parissa minuutissa tule mieleen mitään muuta nodea millä jonkun asian saa tehtyä. Ennen function-noden löytämistä ja ymmärtämistä tuli monesti tehtyä kauhean monimutkaisia helvetinkoneita jotka sitten function-noden myötä sai yksinkertaistettua yhteen nodeen. Tietty monia asioita löytäisi varmaan suoraan kun kävisi etsimässä niitä muiden tekemiä valmiita nodeja mutta monesti nopeammin tekee kokonaan itse kuin käyttää aikaa jonkun valmiin palikan metsästämiseen (kun sitä palikkaa käyttää sitten yhden kerran).
 
Mistäs löytyisi ulkokäyttöön soveltuvia liiketunnistimia/valosensoreita home assistantille? Tarkoituksena siis ohjata ulkovaloja liikkeen ja ehkä myös valoisuuden mukaan... Huokea hinta plussaa...
 
Miten te käytätte tuota tekoälyä? Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun ei ole siitä mitään älyä.
ChatGPT. Esim tässä node red -tapauksessa liitän sille olemassa olevan koodin ja kirjailen minkälaisen lopputuloksen haluan. Sieltä tulee sanallinen vaiheittainen selostus sekä muutettu koodi, joka ei yleensä mene kerralla maaliin, muotovirheitä löytyy varsinkin jos on hiukan pidempi loitsu. Ja jos siellä virhe on ja vaikka virheellisen rivin itse sille osoittaa niin joko se ei osaa sitä korjata tai virhe siirtyy jollekin toiselle riville. Siksi on helpompi pyytää jättämään se virheellinen node pois ja lisätä itse. Mutta isomman osan työstä se tekoäly tekee ja ainakin saa vinkkiä mihin suuntaan voi mennä. Kääntöpuoli on sitten se että näiden purkkaratkaisuiden määrä lisääntyy.

Toki voi lähteä ihan nollasta ilman omaa koodia pohjalle.

Kokeilin eilen sellaistakin, että kun olen cad-pohjaisesti suunnitellut vaatetelineen, niin laitoin sivusta mittatiedoilla varustetun leikkauksen kuvana tekoälylle ja kysyin millä vaakasuuntaisella voimalla teline kaatuu. Lisäsin vielä pituuden, materiaalivahvuuden ja materiaalitiedon ja kas, vastaus tuli. En lähtenyt tarkistuslaskemaan kun tulos oli sen kaltainen mitä arvelinkin, eikä lainkaan tärkeä tieto.

Tekoälyn vastauksiin pitää tietenkin suhtautua harkitsevasti, mutta sama pätee vaikkapa keskustelufoorumeihin.
 
Hommasin kokeeks Schneider Electric Wiser pistorasian. Premium hinta, mutta kuormaspeksistä päätellen saattaa olla paremman luokan kytkimet kuin tyypillisissä pistorasioissa.

Home Assistanttiin zigbeellä heittämällä kiinni ja tarjoo tämän hetken kulutuksen watteina, ja lisäksi kW/h Home Assistantin energia integraatioita varten. Eli todella asiallinen laite, mutta kallis.
 
Jos pitäisi arvata, niin sanoisin että kiinassa tuokin tehdään. No ehkä Schneiderillä on paremmat laatuvaatimukset, kuin perus aliexpress kamalla.

EDIT: Itseasiassa kiinnosti sen verran, että piti oikein kaivaa tuo tieto. Ja kiinassahan se tehdään.
Manufacturing site Leedarson Lighting Co., Ltd. Xingtai Industrial Park, Economic Development Zone, Changtai County, Zhangzhou, Fujian, China

Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
255 242
Viestejä
4 437 388
Jäsenet
73 517
Uusin jäsen
Mifylis

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom