Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
639
Naurettavaa pelleilyä ja epämääräistä säätämistä tällaiset kellonaikojen siirtelyt. Passi pitäisi laittaa pakolliseksi kaikkina aikoina tai ei ollenkaan.
Siihen tässä ilmeisesti kokoajan pyritään, ongelma on vaan se, että passin vaatiminen koko aukiolon ajalta vaatii lakimuutoksen ja se prosessi vie aikaa. Nyt esitettu aukiolorajoitus taas saadaan heti voimaan ja se on vähän kuin kiertoreitti saman lopputuloksen saamiseksi nopeammin. Käytännössä tuon jälkeen kaikissa yökerhoissa on vain passillisia ja sama pätee myös suhteellisen tehokkaasti muuallakin kun eipä noissa baareissa älytöntä ruuhkaa ole ennen kello viittä. Pahimmat räkälät ehkä joutuvat vielä laittamaan ovet kokonaan kiinni kun asiakaskunta koostuu passittomista oman elämänsä sankareista.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
19 498
Naurettavaa pelleilyä ja epämääräistä säätämistä tällaiset kellonaikojen siirtelyt. Passi pitäisi laittaa pakolliseksi kaikkina aikoina tai ei ollenkaan.
Kysehän on vähän kiertäen tehty rajoitus baareille, pubeille jne., joissa otetaan alkoa ja ns. huudellaan vieraisiin pöytiin. Ennen 17.00 lienee lähinnä siksi, että moni noista anniskeluoikeudet omaavista paikoista hoitaa myös työpaikkaruokailua ja töissä saa edelleen käydä ilman passia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 152
Taisi ihan eilen joku täällä huudella että "jos olet rokottamaton niin todennäköisesti sairastat pitkään ja joudut teholle" ja "rokottamattomana voit tartuttaa sen riskiryhmässä olevan". Joku voisi tästä lauseesta ajatella (ja on paljon ihmisiä jotka näin tekee) että koska olet rokotettu niin voit hyvin käydä moikkaamassa sitä riskiryhmäläistä vaikka olisitkin pienessä flunssassa koska et enää voi tartuttaa toista ihmistä. Misinformaatiota saa näköjään tässä ketjussa välittää jos se ei ole rokotevastaista.

Tässä nyt pläjäys ns. sivustakatsojan huomioita siitä asti kun olen tätä ketjua lukenut.
Huonosti olet lukenut tätä ketjua. Kun kerran mainitsit misinformaation niin tällaista ei ole täällä sanottu
( boldaamani tekstiosuus ) eli välität sitä väärää tietoa tahallisesti itse.

Mutta itse asiaan palatakseni, hyvä että rajoituksia edelleen kiristettiin passittomien osalta ja käytännössä ravintoloiden on hankala toimia ilman että ottavat passin käyttöön. Näillä nyt turvataan se että ravintolat jotka ottavat passin käyttöön voivat toimia loppuvuoden kiireisimmän ajan ilman että pitää laittaa ovet säppiin
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
1 465
Naurettavaa pelleilyä ja epämääräistä säätämistä tällaiset kellonaikojen siirtelyt. Passi pitäisi laittaa pakolliseksi kaikkina aikoina tai ei ollenkaan.
No siis eiköhän tässä ole rajoitettu sen verran kuin nykyisillä laeilla on mahdollista. Anniskelun osalta se ajan siirtäminen onnistuu ilman erillistä lakia, joten sellainen tulee voimaan. Sen lisäksi tarkennetaan tuota, ettei jatkossa voi ravintola sooloilla ja kysellä passia vasta myöhään illalla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 223
Koronapassi jatkossa voimassa 9 kuukautta kahden rokotuskerran jälkeen

Euroopan unioni esittää, että EU:n digitaalinen koronarokotustodistus, joka on annettu kahden rokotuskerran jälkeen, olisi voimassa yhdeksän kuukauden ajan.

Sen jälkeen todistus ei enää kelpaisi todisteeksi riittävästä rokotussuojasta, vaan vaatisi kolmannen rokotuskerran tai todistuksen sairastetusta taudista. Myös rokottamattomien matkustus onnistuu, mutta edellytyksenä on EU:n suosituksen mukaan testi ennen matkaa tai heti sen jälkeen.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
1 937
Tämä totta. Mutta en tiedä, onko jotain lainsäädännöllisiä eroja, jos se toiminta estetään kokonaan passitta vs. nyt tehty päätös että saa pitää hiukkasen auki. Mutta näin loppukäyttäjän näkökulmasta täysikielto passittomille kuppiloille kuulostaisin järkevämmältä.
On eroa, eli teoriassa olisi mahdollista määrätä sallituksi aukioloajaksi ilman passia 0h, jolloin passivaade koskisi koko aukioloaikaa, mutta koronapassiin liittyvä lainsäädäntö määrää, että koronapassia voidaan käyttää rajoitusten tilalla, mutta ei silloin, kun rajoituksilla määrätään koko paikka suljettavaksi. Käytännössä 0h aukiolorajoitus tarkoittaa paikan sulkemista, joten passia ei voi vaatia koko aukioloaikaa. Paljonko sitten olisi lainmukainen minimiaukioloaika, jottei katsottaisi, että lakia kierretään kikkailemalla, esim. määräämällä sallituksi aukioloajaksi klo 7-8 ja passilla tästä rajoituksesta voitaisiin poiketa - ei varmaan olisi lainmukaista. Lisäksi jos aukioloa rajoitetaan, sen pitää perustua johonkin muuhun kuin siihen, että maksimoitaisiin koronapassin käyttö, ts. epidemiatilanteeseen.
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
191
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
548
Nyt Hesarille isot pisteet paniikin luomisen hillitsemisessä!
6.9.2021: "Sairaalassa on yhä koronapotilaita, mutta tartuntojen määrä ei enää johda sairaaloiden täyttymiseen sillä tavalla kuin ennen rokotusten alkamista."
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
11 750
Nyt Hesarille isot pisteet paniikin luomisen hillitsemisessä!
Samaa paskaa kuultiin myös THL:ltä ja pääministeriltä...

"
Ylen Ykkösaamun haastattelussa 4. syyskuuta 2021 Mika Salminen sanoi Ylen uutisotsikon mukaan, että ”Pandemian loppusuora häämöttää – paluuta koviin rajoituksiin tuskin tullaan näkemään”.

Hänen mukaansa päivittäisten koronalukujen raportoinnista voitiin luopua ja ”paluu normaaliin häämöttää jo”.

Ylen 4.9.2021 jutussa todettiin, että ”Salmisen mukaan rokotekattavuus on maassa jo niin hyvä, että paluuta koviin rajoitustoimiin tuskin tullaan näkemään.
– Ihan kuukauden parin sisällä meillä on rokotekattavuus siinä mallissa, että voidaan varmasti palata aika normaaliin. Takaiskuja voi jossain vaiheessa tulla, mutta niiden ei tarvitse johtaa tällaisiin sulkuihin, joita ollaan jouduttu käyttämään, kun rokotetta ei ole ollut, Salminen sanoo.

Muutamaa viikkoa myöhemmin eli 24. syyskuuta 2021 pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi Ilta-Sanomissa, että ”nyt saa mennä, kokea ja tehdä” julistaen koronan päättymistä."

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
19 498
Näin kun olisi uutisia julkistettu, niin ei paniikkiPetterit olis vauhkonneet sairaalapaikkojen loppumisesta...
Tartuntaluvut on ihan höttöä muutenkin, lähinnä median klikkibaittimateriaalia. Sairaalapaikat sen sijaan on konkreettisia ja määrä rajallinen. Se olisi se ja sama vaikka tartunnan saisi 10000 vuorokaudessa jos kaikki lusisi taudin kotona tavallisen ylähengitystieinfektion muodossa.

Rokotettujen korona on ohi. Harmi, että muissa tarpeissa joutuu turvautumaan samaan sairaanhoitoon piikittämättömien kanssa.
 
Eli voit huokaista helpoituksesta, kun ei tarvi enää saarnata joka hetki koronasta tällä palstalla:)
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
156
Koronapassi jatkossa voimassa 9 kuukautta kahden rokotuskerran jälkeen
Jahas, no tämäpä kiva ens kesän lomia ajatellen. Tänä vuonna ei oikein päässyt kun odotteli vielä toista piikkiä, ja nyt sitten ei ensi vuonnakaan (ellei boostereita aleta jakelemaan).
 
Liittynyt
02.11.2021
Viestejä
130
Nyt Hesarille isot pisteet paniikin luomisen hillitsemisessä!
Toisaalta Tn saada tartunta saattaa jossain määrin riippua siitä kuinka paljon on uusia tartuntoja esim. viimeisin parin viikon aikana. Ja sitä kautta saattaa vaikuttaa todennäköisyyteen joutua sairaalaan asti.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
118
Hyvin vaikea kannattaa tuollaisia passeja, siihen tullaan sisällyttämään vuoden parin sisään paljon muita asioita kuin koronarokotukset. Jos pitäisi arvioida mihin se laajenee ensin, on alkoholin käyttö. Esimerkiksi passiin laitetaan leima baarissa ja koronan leviämisen rajoittamiseksi leimoja ei saa kertyä kuukaudessa yli 4kpl.

Pakkorokotus on huomattavasti parempi ratkaisu, sillä se ei tuo rasitusta yksityisille yrityksille valvoa ihmisten terveystietoja ja se on tarkkaan rajattu toimenpide (sitä ei voi noin vain laajentaa). Se kyllä voi vaarantaa hengen ja terveyden, mutta ei yksilönvapautta suuremmassa mittakaavassa.
 
Osjur

ლ(ಠ益ಠ)ლ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
83
Huonosti olet lukenut tätä ketjua. Kun kerran mainitsit misinformaation niin tällaista ei ole täällä sanottu
( boldaamani tekstiosuus ) eli välität sitä väärää tietoa tahallisesti itse.

Mutta itse asiaan palatakseni, hyvä että rajoituksia edelleen kiristettiin passittomien osalta ja käytännössä ravintoloiden on hankala toimia ilman että ottavat passin käyttöön. Näillä nyt turvataan se että ravintolat jotka ottavat passin käyttöön voivat toimia loppuvuoden kiireisimmän ajan ilman että pitää laittaa ovet säppiin
Hienosti sitten jätit lauseen alun pois jossa sanoin että "joku voisi ajatella (olettaa, pitää mahdollisena) että koska olet rokotettu niin..." Missä kohtaa väitin että boldaamasi osuus on täällä sanottu, eihän koko hemmetin lausetta pidä edes tulkita muuna kuin teoreettisena mahdollisuutena että joku ketjua lukeva voisi sinun lauseesta mustavalkoisesti ajatella kuten kirjoitin. Tiedän että lainaamani lause sinulta ei varsinaisesti ole misinformaatiota joten pahoittelut siitä.

Mutta jottei nyt ihan ot:na mennä niin omalla työmaalla oli tällä viikolla hermanni töissä flunssassa ja totesi vain että ei mulla mitään koronaa voi olla kun on katos molemmat rokotukset :think:. Noh eipä ole kaverilla muutenkaan ihan kaikki kanootit tallessa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
19 498
Hyvin vaikea kannattaa tuollaisia passeja, siihen tullaan sisällyttämään vuoden parin sisään paljon muita asioita kuin koronarokotukset. Jos pitäisi arvioida mihin se laajenee ensin, on alkoholin käyttö. Esimerkiksi passiin laitetaan leima baarissa ja koronan leviämisen rajoittamiseksi leimoja ei saa kertyä kuukaudessa yli 4kpl.

Pakkorokotus on huomattavasti parempi ratkaisu, sillä se ei tuo rasitusta yksityisille yrityksille valvoa ihmisten terveystietoja ja se on tarkkaan rajattu toimenpide (sitä ei voi noin vain laajentaa). Se kyllä voi vaarantaa hengen ja terveyden, mutta ei yksilönvapautta suuremmassa mittakaavassa.
Ensimmäinen kappale on salaliittoteoriaa, jolla perustelet, ettei passia voi kannattaa. Toinen kappale on sitten dystooppista pakkovaltaa, jota tuet mieluummin? Miksi näin? Siksi, että tiedät, ettei se pakottaminen tule onnistumaan?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 074
Ote Sosiaali- ja terveysministeriön tilannekatsauksesta:

1637864601790.png

Paljoakaan ylläreitä ei nämä tilastot tarjoa, mutta osaako joku selittää, miksi keltainen alue on kasvussa kaikissa kolmessa kuvaajassa? Ja miksi kasvu on noin tasaista? En keksi mitään järjellistä selitystä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
165
Koko koronapassi yksi ylimääräinen rajoitustoimenpide muiden joukossa. Resursseja lisään ja vastaanottamaan kasvanut terveyshuollon kuormitus. Jatketaanko tätä leikkiä loputtomasti? Ihmisten rajoittaimen ja kontrollointi tuntuu olevan tärkeämpää.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
431
Ote Sosiaali- ja terveysministeriön tilannekatsauksesta:

Paljoakaan ylläreitä ei nämä tilastot tarjoa, mutta osaako joku selittää, miksi keltainen alue on kasvussa kaikissa kolmessa kuvaajassa? Ja miksi kasvu on noin tasaista? En keksi mitään järjellistä selitystä.
Keltaiset on niitä joihin rokote puree huonosti, eli riskiryhmäläisiä. Nämä on rokotettu jo alkuvuodesta/kesällä viimeistään joten se rokotteen teho alkaa hiipumaan kun ½vuotta alkaa olla tiimaa mittarissa. Tämän vuoksi niitä kolmansia rokotteita on alettu jakaa jo.
 
Yhä useampi on liittynyt vihreästä porukasta keltaiseen. Ideaalisessa tapauksessa kaikki olisi keltaisia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 074
Koska rokotettujen määrä on kasvanut tasaisesti?
Sitä on tapahtunut, mutta miten se selittää juuri 7 päivää toisen annoksen jälkeen taudin saaneiden kasvun? Onko tässä jokin luokittelutekninen asia, joka ei käy kuvaajasta ilmi?

Rokotteen teho ei välttämättä ole vielä optimaalinen 7 päivän kuluessa, mutta sillä oletuksella, että 1. rokote suojaa, niin tätä ilmiötä ei pitäisi esiintyä. Vastavuoroisesti olettaisi saman kasvun olevan läsnä myös tummansinisessä ryhmässä.

Keltaiset on niitä joihin rokote puree huonosti, eli riskiryhmäläisiä. Nämä on rokotettu jo alkuvuodesta/kesällä viimeistään joten se rokotteen teho alkaa hiipumaan kun ½vuotta alkaa olla tiimaa mittarissa. Tämän vuoksi niitä kolmansia rokotteita on alettu jakaa jo.
Miten tämä on pääteltävissä? Miksi ensimmäinen rokote toimi, mutta toinen ei?
 
Tony Ma

LAMAO
Make ATK Great Again
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
142
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan. :kahvi:

Tuon kun pitäisi pilata käytännössä immuunijärjestelmä, mutta sitten onkin hyvä homma koronatilanteessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 152
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan.
Mikä tutkimus? Jäikö linkki pois vai mistä puhut.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
19 498
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan. :kahvi:

Tuon kun pitäisi pilata käytännössä immuunijärjestelmä, mutta sitten onkin hyvä homma koronatilanteessa.
Nolla osumaa tuolla sanalla metrotrexaatti joten joudut kyllä nyt tarjoamaan linkit. Käsidesikin tehoaa hyvin koronavirukseen mutta jos virus on ihmisessä niin tarvittava annos voi olla kuolettava kantajalle. Ja jos tiedät sytostaateista mitään niin tuskin haluat niitä koronaan ottaa.

edit: "metrotreksaatti" edelleen nolla osumaa...
 
Tony Ma

LAMAO
Make ATK Great Again
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
142
Nolla osumaa tuolla sanalla metrotrexaatti joten joudut kyllä nyt tarjoamaan linkit. Käsidesikin tehoaa hyvin koronavirukseen mutta jos virus on ihmisessä niin tarvittava annos voi olla kuolettava kantajalle. Ja jos tiedät sytostaateista mitään niin tuskin haluat niitä koronaan ottaa.
:kahvi: No hetki pieni
 
Tony Ma

LAMAO
Make ATK Great Again
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
142
Joo, ei jatkoon tällaiset heitot.
Totta tosiaan, asensin R-kioskin internet CD:n ja sieltä oman googlen, ni alko löytymään

IMG_20211125_205210.jpg

Tässä vielä heittoon linkylink kiireisille.

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
8 510
Aika mielenkiintoista oli tämä suomalaistutkimus jossa metrotrexaatti, eli sytostaatti, hyrskytti parhaiten koronaa vastaan. Jokunen viikko sitten tuli iltapäivälehtien otsakkeissa vastaan. :kahvi:

Tuon kun pitäisi pilata käytännössä immuunijärjestelmä, mutta sitten onkin hyvä homma koronatilanteessa.
Nyt on taas melkeista misinformaatiota.

Eli siis, tutkimuksessa ei oltu päästy vieläkään edes eläin- saati sitten ihmiskokeiden asteelle, vaan oli vaan tietokonesimulaatioita ja läjä soluja koeputkessa.

Hienoa kuinka tälle porukalle rokotteista ei kelpaa "kunnolla testatuksi" se, että niitä on vuoden ajan annettu sadoille miljoonille tai jopa yli miljardille ihmisille ja vaikutuksia seurattu tarkkaan,
mutta sitten hypetetään parhaana lääkkeenä uutta lääkettä jota ei ole vielä testattu yhdelläkään ihmisellä koronan hoitoon.

Ja pontti että "miten se voi olla hyvä vaikka sen pitäisi pilata immuunijärjestelmä" niin ehkä se pilaakin sen immuunijärjestelmän, mutta tuossa kokeessa ei ehkä immuunijärjestelmä ollut juuri mukana eikä tuossa näy, kun siinä ei sitä testattu, kun siinä oli vaan läjä infektoituja irtonaisia soluja koeputkessa. Tarvitaan oikeita ihmiskokeita, ennen kuin voidaan sanoa varmuudella tuon lääkkeen toimivuudesta.
 
Tony Ma

LAMAO
Make ATK Great Again
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
142
Nyt on taas melkeista misinformaatiota.

Eli siis, tutkimuksessa ei oltu päästy vieläkään edes eläin- saati sitten ihmiskokeiden asteelle, vaan oli vaan läjä soluja koeputkessa.

Hienoa kuinka tälle porukalle rokotteista ei kelpaa "kunnolla testatuksi" se, että niitä on vuoden ajan annetto sadoille miljoonille ihmisille tai miljardeille ja vaikutuksia seurattu tarkkaan,
mutta sitten hypetetään "uutta lääkettä" jota ei ole vielä testattu yhdelläkään ihmiselle koronan hoitoon.

Ja ehkä se pilaakin sen immuunijjärjestelmän, mutta tuossa kokeessa ei ehkä immuunijärjestelmä ollut juuri mukana, kun siinä ei sitä testattu.
Nojoo, aika hätäisesti olen lukenut varmasti tuon, mutta aika veikeä homma mielestäni kuitenkin, rokotteitahan on ja toimivuudet sitä sun tätä, lääkekehitys myös kiinnostaa kun sankkeri päällä. :tup:

Omalla kohdallani kuvitteelinen tilanne jossa olisi ollut 2-3 pfizerin tikkaa olkapäässä, tuskin olisi muuttanut mitään miksikään. Vielä vähemmän ymmärrän niitä kun rokotetutkin voivat levittää. Ns. heikompi aines sietääkin kuolla, jos ny flunssaan kaatuu. Ja vaikka sattuiskin omalle kohdalle lähdön hetki ja tippa nokassa, niin muistakaahan nauraa edes. :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 223
Hienoa kuinka tälle porukalle rokotteista ei kelpaa "kunnolla testatuksi" se, että niitä on vuoden ajan annettu sadoille miljoonille tai jopa yli miljardille ihmisille ja vaikutuksia seurattu tarkkaan,
Koronarokotteita on annettu yli 6 miljardia annosta.
 
Tony Ma

LAMAO
Make ATK Great Again
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
142
Nollapostauksia, keskustelun häirintä
Koronarokotteita on annettu yli 6 miljardia annosta.
Joista toimivia vain kiinarokote?

Tulonsiirtoa kerta toisensa jälkeen lääkefirmoille, lantrattua tiedemehua vain antaen, ettei kansa pääse liiaksi rikastumaan ja pysyy nuhteessa. :kahvi:
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
1 232
Puopololla on hyvää keskustelua lakimies Onni Rostilan kanssa siitä, miksi hallituksen toimista koronapassin suhteen tulisi olla perusoikeuksien näkökulmasta huolissaan.

Puhe on punnittua ja asiallista.

Tony Ma

LAMAO
Make ATK Great Again
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
142
"Reumalääke tosilitsumabia käytetään jo paljon vakavan koronan hoidossa"

Hyvähän se että jotain lohtua jostain löytyy, mikäli kovidit eskaloituu. Siinä missä metotreksaattia käytetään moneen muuhunkin reuman lisäksi.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
S Y N T H W A V E
Team Pätkäpaasto
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
10 680
Joista toimivia vain kiinarokote?

Tulonsiirtoa kerta toisensa jälkeen lääkefirmoille, lantrattua tiedemehua vain antaen, ettei kansa pääse liiaksi rikastumaan ja pysyy nuhteessa. :kahvi:
Jos ei mitään järkevää sanottavaa ole niin parempi jättää postaamatta ja häiritsemästä keskustelua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 152
Helsingissä Kannel Pubin omistaja kokee että koronapassi on syrjivä koska " sillä asiakaskunnassa on ollut henkilöitä, joilla ei ole passia syystä tai toisesta ja kaikilla on oikeus käyttää palveluita.. "

Amarjit Singh Sandhun vaan unohtaa sen tärkeaän asian että miksi passi otetaan käyttöön laajemmin. Itse oletan että näiden lähiöräkälöiden asiakkaista suurin osa vähät välittää yhtään mistään. Huoli on tietty siitä että kaljaa voidaan painaa hanasta enää 17 asti jollei passia oteta käyttöön ja hanat ja ovet sulkeutuvat.
Valintakysymys.

Liittynyt
04.03.2021
Viestejä
7
Kolmas rokote haettu, toinen comirnaty putkeen. Töihin etätyö suositus kaikille ketkä voi, muille maskipakko sisällä vaikka lähes koko jengi rokotettu.. Kokoukset ja tiimipäivät peruttu tammikuulle. Onhan tämä vähän hölmöä, itse ajattelin luopua maskista siviilissä parin viikon päästä nyt kun on kolmaskin piikki mutta töissä on pakko pitää jatkossakin.
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
414

” Suomessa on torstaiaamupäivän tietojen mukaan tehohoidossa 49 koronaviruspotilasta. Teho-osaston ylilääkärin Stepani Bendelin mukaan raja tulee vastaan noin 5–10 potilaan päästä.”

”Näissä on iso kuorma muitakin kuin koronapotilaita”, Bendel kertoo.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
118
Ensimmäinen kappale on salaliittoteoriaa, jolla perustelet, ettei passia voi kannattaa. Toinen kappale on sitten dystooppista pakkovaltaa, jota tuet mieluummin? Miksi näin? Siksi, että tiedät, ettei se pakottaminen tule onnistumaan?
Passia ei voi perusoikeuksien puolesta kannattaa mitenkään muutenkaan, mutta jos on kaksi vaihtoehtoa niin passi on huonompi. Minä en todellakaan halua, että yhteiskunta muutetaan yhdessä yössä vilauta-passia-pyydettäessä yhteiskunnaksi. Piikkipakko on huomattavasti vähemmän oikeuksia polkeva, se on sattumanvaraisesti äärettömän harvoille vaarallinen eli sillä ei voida alkaa hakemaan "toivottavia" ominaisuuksia henkilöissä. Passi on dystopian alku, piikki on näillä sivuvaikutuksilla pikku kertaluontoinen harmi.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 751
Kolmas rokote haettu, toinen comirnaty putkeen. Töihin etätyö suositus kaikille ketkä voi, muille maskipakko sisällä vaikka lähes koko jengi rokotettu.. Kokoukset ja tiimipäivät peruttu tammikuulle. Onhan tämä vähän hölmöä, itse ajattelin luopua maskista siviilissä parin viikon päästä nyt kun on kolmaskin piikki mutta töissä on pakko pitää jatkossakin.
Selvästi on ollut tarkoitus tarjota nyt rokotetuille normaalia elämää. Käytäntö ja oikean elämän esimerkit ei sitten mene yhteen tämän annetun kuvan kanssa, tosiasiassa lisääntyvät taas rajoitukset rokotetuille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
148 370
Viestejä
2 813 400
Jäsenet
53 993
Uusin jäsen
wayne gretzky99

Hinta.fi

Ylös Bottom