Konepaketti pelailuun useammaksi vuodeksi

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 651
Tässä on about 10v pärjätty jimmsistä ostetuilla osilla ja itse kasaamana. (näytönohjain ja muistipäivityksin). Joten aloitetaan nyt samasta liikkeestä, mutta tällä kertaa saa liike kasata.
Ensin katselin noita ihan valmiita paketteja ylipäätänsä eri liikkeistä ja eri valmistajilta. Sitten noita Jimmsin omia valmiita paketteja, mutta aina tuli semmoinen tunne, että joku ei nyt ole mieleen.
Joten kysytään nyt vielä täältä mielipiteitä. :)

- Vanhasta koneesta ei tulisi mukaan kuin pari vanhaa ssd -asemaa.

Uudessa kokoonpanossa tulisi olla:
- Windows 11 lisenssi
- Kasaus ja testaus (eli kaikki osat samasta paikasta)
- Emolla wifi ja bluetooth
- Ilmajäähdytys
- Kotelon ja prossujäähdyn hiljaisuudesta plussaa. (kone olohuoneessa) Kotelossa saisi olla jo valmiina pari tuuletinta.
- Otsikon mukaisesti koneella olisi hyvä pärjätä useamman vuoden ja senkin jälkeen vielä pienin päivityksin

Alla melko mutulla valittuja osia ja tuliko tuohon edes kaikki tarvittavat osat. Esim. kotelon ja kokoonpanon yhteensopivuudesta ei mitään käsitystä.
Rahoitus on vähän auki vielä, mutta mitä lähemmäs 2000€ päästään tai jopa alle sitä parempi.

edit1. käyttöjärjestelmän asennus lisätty ja vaihdettu media usb. (mutta tuon tosiaan voi tehdä itsekin, jos jostain huomattavasti halvemmalla saa)

Screenshot 2022-06-10 at 14-22-31 Microsoft Windows 11 Home 64-bit FPP USB-media ENG - 145 00€.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.12.2020
Viestejä
17
windows lisenssin saa muualta halvemmalla.
tuossa paketissa ei ollut käyttöjärjestelmän asennusta(vajaa 40e tekee lisää)

Eli ei ole vaikutusta ottaako sen muualta. helppo asentaa itse.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 671
Kalliimpia Windows 11 lisenssejä ei kannata ostaa kun halvemmat Windows kympin lisenssit käy myös yhteentoista.
Esimerkiksi vip-scdkey sivustolta saa Windows 10 Pro lisenssin 12 eurolla. Tech YES City on tehnyt videon siitä mitä nuo avaimet ovat (TL;DW: Ihan aitoja nuo ovat, toisin kuin random ebay lisenssit).

Can I use a Windows 10 product key to activate Windows 11?

Yes, users can activate Windows 11 using a Windows 10 product key. If your system already has an assigned digital license for Windows 10, it should automatically activate.
Ja ihan ensimmäiseksi kannattaa katsoa läpi paahdetut hinnat ennen kuin täyttää ostoskorin normihintaisilla tuotteilla: Tuotehaku - Jimms.fi
 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 200
Maksat prossussa k mallista ihan turhaan jos otat b660 emolevyn. Et kuitenkaan pysty ylikellottaa. Joten ota 12700f malli tai z690 emolevy.

Jos pcie 4.0 ssd:n haluaa niin Kingstonin kc3000 on nopeampi kuin tuo samsun ja vain 15 € kalliimpi.



Windows lisensin saat huuto.netistä 6 €:lla

Virtalähteeksi vaihtaisin rm850x koska hiljaisempi ja käytännössä saman hintainen.

Kotelo on aika kallis. Tässä yksi hyvä vaihtoehto 60 € halvemmalla:

 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
785
Jos on pienitehoinen kone, niin sitä voidaan hiljentää jonkin verran eristämällä, mutta suuritehoisessa ilmaa täytyy puskea kotelon läpi eli reikäverkko-etulevy on kokonaishiljaisin. Toisaalta olohuone antaa enemmän anteeksi, jos kone on jossain nurkassa eikä aivan korvan vieressä.

Kun kerran edellinen kone on itsekoottu, niin jos tulisi puolivälissä vastaan ja asentaisi integroidulla varustettuun koneeseen itse edullisimmasta kaupasta ostetun näytönohjaimen?
Ehdokkaita:
XFX Speedster MERC 319 Radeon RX 6800 XT -näytönohjain 899,90
MSI GeForce RTX 3080 VENTUS 3X PLUS 10G OC LHR -näytönohjain 899,90

i7-12700 on peleissä lähes K-mallin tasolla ja kuten näkyy, edes vakiojäähdytin ei sitä hidasta. Tästä voi suoraan päätellä, että Fera on jäähdyttimenä sekä riittävä että hiljainen.
Intel Core i7-12700 + Intel B660 Review

Intel Core i7-12700, halvin hinta 399€
Halvin prosessori ja kasaus on Datatronicissa. Itse prosessoria ei juuri nyt näy olevan saldoilla, mutta tukkurin saldot vaihtelevat tiuhaan.
399,00 € | Intel Core i7-12700 suoritin 25 MB Smart Cache Laatikko
44,50 € | Tietokoneen kasauspalvelu sekä käyttöjärjestelmän asennus

27,90 € | SilentiumPC Fera 5 Suoritin Jäähdytin 12 cm Musta, Teräst...
209,90 € | ASUS TUF GAMING B660-PLUS WIFI D4 Intel B660 LGA 1700 ATX
132,90 € | Kingston Technology FURY Renegade muistimoduuli 32 GB 2 ...
109,90 € | Samsung 980 M.2 1000 GB PCI Express 3.0 TLC V-NAND NVMe
119,90 € | Seasonic FOCUS-GX-850 virtalähdeyksikkö 850 W 20+4 pin A...
76,90 € | SilentiumPC Ventum VT4V EVO TG ARGB Tower Musta

2025€ kaikki yhteensä. Prosessoria lukuunottamatta kaikkea löytyi varastosta, mutta paikoin vain 1 tai 2 kpl.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 651
Vähän taas muokkaillut kokoonpanovaihtoehtoja vinkkien perusteella. Fera 5 tuntuu olevan kovassa huudossa, kun sitä suositellaan jokaisessa ketjussa. :)
Win11 lisenssi ja asennus hoituu näköjään melkoisesti halvemmalla, kun tekee sen ns. itse.
Muisteissa 3200/3600 ? ei taida olla suurtakaan merkitystä. 16/32GB muistimäärällä ei suurta hintaeroa tunnu myöskään olevan. Enemmän ei varmaan haittaa?

Alla pari jimmsin pakettia ja jokerina verkkiksestä Asuksen pakettikone, jonka saisi tyyliin heti. (onko mitään järkeä? äänekäs paahdin?)



Screenshot 2022-06-13 at 09-35-02 INTEL LGA1700 - Prosessorit - Jimms.fi.png



Screenshot 2022-06-13 at 10-06-51 32GB - DDR4 - Jimms.fi.png


 

madi

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
3 499

Noctuaa kehiin? Mutta mahtuuko sitten taas tuohon Silentiumin koteloon/kokoonpanoon?
Fortis 5 ainakin mahtuu. AK620 ehkä.
Kannattaa mielestäni ottaa 32GB RAM.

verkkiksen kone on kallis, ennemmin tämä
 

madi

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
3 499
Jos tarkoitus on nimenomaan saada pohja, jota on vielä vuosien jälkeen helppo päivittää niin unohtaisin suoraan kaikki pakettikoneet. Ne ovat jo ostaessa puoliksi SER:iä.
Lenovo Legion, HP Omen, Asus Strix -sarja nyt alkaa olemaan ihan yhtä lailla päivitettävissä vaikka valmiskoneita ovatkin.
Esim. Tuossa aiemmin linkkaamassani Lenovossa näyttää olevan tuki ainakin 5950X prosessorille asti.

Toki takuu-ajoissa valmiskoneet häviävät ainakin PSU, RAM ja SSD osalta.

Vähän sellainen hetki nyt laittaa konetta, että kaikki alustat menee joka tapauksessa vaihtoon myöhemmin. AM4 on lopussa ja tässä pyöritelty LGA1700 i7, jolloin on vaikea kuvitella, että laitetaan myöhemmin useita satasia päivitykseen nyt i7-> vuoden uudempi i7/i9.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 029
Lenovo Legion, HP Omen, Asus Strix -sarja nyt alkaa olemaan ihan yhtä lailla päivitettävissä vaikka valmiskoneita ovatkin.
Esim. Tuossa aiemmin linkkaamassani Lenovossa näyttää olevan tuki ainakin 5950X prosessorille asti.

Toki takuu-ajoissa valmiskoneet häviävät ainakin PSU, RAM ja SSD osalta.

Vähän sellainen hetki nyt laittaa konetta, että kaikki alustat menee joka tapauksessa vaihtoon myöhemmin. AM4 on lopussa ja tässä pyöritelty LGA1700 i7, jolloin on vaikea kuvitella, että laitetaan myöhemmin useita satasia päivitykseen nyt i7-> vuoden uudempi i7/i9.
Tuki on, mutta onko järkeä liittää emolevyn suhteen. Myös, onko ainoa vapaana oleva M.2 paikka vain SATA-nopeudella toimiva? Muutenkin vain yksi vapaa M.2 paikka on aivan liian vähän, kun normaalisti niitä löytyy 3-4 kappaletta. Prosessorikin tuossa on 5800, ei edes vuosia myynnissä ollut uudempi 5800X. Jos 650W virtamalli on mallia kiinaihme, niin en sen kylkiäisiksi lykkäisi edes tuota koneessa jo olevaa näytönohjainta.

Fiksusti kun kasaa koneen, se kestää niin kauan että millekään kannalle ei saa enää uutta prosessoria vaan on joka tapauksessa uusittava koko hoito. (OK, ehkä poikkeuksena jos satuit ostamaan julkaisussa AM4 kantaisen ja nyt päivittää 5800X3D:hen). Tuolla puhutulla 12700K:lla vetelee helposti viisi vuotta ilman tarvetta vaihtaa, ja senkin jälkeen pari vuotta ilman kiirettä vaihtaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 651
Tonnin kun saisi jostain "ylimääräistä" rahaa, niin ei olisi mitään ongelmaa. AMD kokoonpanokaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.
Väkisin puskee hinta tuonne 2000€ paremmalle puolelle. Kohta tässä käy niin, että päädyn lopulta lähi-giganttiin ja haen tuon Lenovon paketin mistä koko ajatus koneen uusimiseen lähti.
"Säästän" 500€ ja käytän ne lomailuun (kaljaan). On tämä yksi saatanan työmaa...

Screenshot 2022-06-13 at 14-25-19 Jimm's Tietokoneen kokoonpano ja testaus - 89 00€.png
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Tonnin kun saisi jostain "ylimääräistä" rahaa, niin ei olisi mitään ongelmaa. AMD kokoonpanokaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.
Väkisin puskee hinta tuonne 2000€ paremmalle puolelle. Kohta tässä käy niin, että päädyn lopulta lähi-giganttiin ja haen tuon Lenovon paketin mistä koko ajatus koneen uusimiseen lähti.
"Säästän" 500€ ja käytän ne lomailuun (kaljaan). On tämä yksi saatanan työmaa...

U12S on kaikista hölmöin vaihtoehto. Huonompi kuin Fera5 ja kalliimpi kuin Fuma2 rev b tai AK620 joissa jäähdytysteho jo d15:sta luokkaa.



-500€ ja pelit pyörii samaan malliin.
1655128260760.png
 
Viimeksi muokattu:

Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 114
Tonnin kun saisi jostain "ylimääräistä" rahaa, niin ei olisi mitään ongelmaa. AMD kokoonpanokaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.
Väkisin puskee hinta tuonne 2000€ paremmalle puolelle. Kohta tässä käy niin, että päädyn lopulta lähi-giganttiin ja haen tuon Lenovon paketin mistä koko ajatus koneen uusimiseen lähti.
"Säästän" 500€ ja käytän ne lomailuun (kaljaan). On tämä yksi saatanan työmaa...

Käytettykö ei ole vaihtoehto?
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 671
Tonnin kun saisi jostain "ylimääräistä" rahaa, niin ei olisi mitään ongelmaa. AMD kokoonpanokaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.
Väkisin puskee hinta tuonne 2000€ paremmalle puolelle. Kohta tässä käy niin, että päädyn lopulta lähi-giganttiin ja haen tuon Lenovon paketin mistä koko ajatus koneen uusimiseen lähti.
"Säästän" 500€ ja käytän ne lomailuun (kaljaan). On tämä yksi saatanan työmaa...

Prossujäähyksi kannattaa ottaa mieluummin NH-D15, joka maksaa vain 15e enemmän.

5900X taas ei ole pelaamiseen kovin hyödyllinen, kun pelit ei yleensä juuri hyödy 12 coresta. Samoin näyttiksen voisi vaihtaa halvempaan. Normi 3070:ssä on parempi hinta-tehosuhde kuin ti:ssä, jos sattuu saamaan lähelle suositushintaa. Emolevystä voinee myös karsia jonkin verran, mutta tarkempia suosituksia pitää kysyä joltain muulta. Ei oikein AM4-lankut ole tuttuja...

Ja itse kasaamalla toki säästäisi sen 89e.

EDIT: Intel -puolella taas voisi harkita joko 12600f tai 12600kf. Käsittääkseni pelit ei juuri hyödy kalliimman mallin lisäytimistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 671
On vieläkin, mutta taipuu am4-alustalla jo halvemmalle ak620:lle. U12s taas samaa luokkaa kuin 20€ Arctic Freezer 34.
Onko noin? Mulla on ollut käsitys että NH-D15 olisi edelleen parempi, vaikka toki pari kymppiä kalliimpi. :hmm:

Toisaalta Noctualta on saanut ilmaiseksi sovituspaloja tuleville kannoille, jolle voi antaa jotain arvoa.

EDIT: Ainakin Io-techin arvostelussa NH-D15 vei voiton.

 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
119
Kyllä tuon hintaseen pelikoneeseen täytyisi vähintään 3080 saada mahdutettua. Huomattava harppaus pelisuorituskyvyssä pienellä +5% panostuksella. Vastaavasti, emosta, virtalähteestä, kotelosta ym voisi aivan hyvin säästää tuon verran.
 

Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 114
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 671
Tästä näytönohjain:
Jos taas 3080 maksaa liikaa, tuossa on parempi hinta-tehosuhde kuin 3070 ti:ssä:

 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 651
Budjetin realiteetit ja tuli vastaan, joten kaavailuissa pyörineellä Lenovon valmispaketilla mennään. Omalta kohdalta jatkot muissa ketjuissa. Kiitos avusta pohdinnoissa ja toivottavasti ketjusta on apua myös muille. :thumbsup:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 084
Viestejä
4 207 840
Jäsenet
71 017
Uusin jäsen
Jaage

Hinta.fi

Ylös Bottom