Kone (tai Windows) on alkanut jämähtämään työpöytäkäytössä

Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Tuntuu siltä, että pari kuukautta sitten tekemäni virtalähteen ja näytönohjaimen uusimisen jälkeen ongelma on seurannut toistaan ja vihdoin kun jo luulin korjanneeni kaikki ongelmat (edellinen kuukauden takainen ongelma oli käynnistymättömyys kotelon sivuseinään kiinni ruuvatun emolevyn takia) niin eikös ilmestynyt tämä jämähtämisongelma. Kuva ja ääni siis vaan pysähtyvät eikä auta muu kuin virtanappi pohjaan 5 sekunniksi ja käynnistys uudestaan.

Aikaisemmin tämänkaltainen ongelma oli vielä harvinainen. Esim. eilen pelasin ongelmitta 3 tuntia Far Cry 6:tta putkeen, mutta tänään kun en sitä pelannut vaan käytin vain tekstinkäsittelyä ja selainta, niin on jämähtänyt jo kolme kertaa. Näytönsäästäjä on kyllä pyörinyt taustalla jämähtämättä tuntejakin, kun kone ei ole ollut muussa käytössä.

Onkohan kellään mitään ideaa, mistä tätäkin ongelmaa nyt kannattaisi lähteä selvittelemään?
 
Viimeksi muokattu:

demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 364
Oletko poistanut vanhat näytönohjaimen ajurit DDU:lla (myös siinä tapauksessa, että edellinenkin oli nVidia) ja asentanut ajurit uudelleen?
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Oletko poistanut vanhat näytönohjaimen ajurit DDU:lla (myös siinä tapauksessa, että edellinenkin oli nVidia) ja asentanut ajurit uudelleen?
No enpä ole. Edellinen oli GTX 970 ja uusi siis RTX 3070. Eikö Display Driver Uninstaller sisällä jotain riskejä, kun ei ole Nvidian oma?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 938
Nvidian oma asennusohjelma poistaa vanhan ajurin, jos muistaa ruksata kohdan. Eli suorita puhdas asennus.

3 ikkuna.PNG
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 938
Ei oikeastaan, pidän suurempana riskinä Nvidian omaa GeForce Experiecea.
Ei tuossa asennuksessa tarvita Geoforce Experiancea, vaan latausavustajalla tekee tuon poiston asennuksen yhteydessä.
Tuosta laittamastani mallista olen poistanut ruksin Experiecen asentamisesta.

Tuolla tavalla itse olen aina poistanut vanhan asennuksen ilman ongelmia.
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Nvidian oma asennusohjelma poistaa vanhan ajurin, jos muistaa ruksata kohdan. Eli suorita puhdas asennus.

Eli tuon puhdas asennuksenko pitäisi poistaa myös vanhan näyttiksen ajurin roippeet, vaikka olen jo tätä uuttakin päivittänyt pariin otteeseen, enkä siis ekalla asennuskerralla poistanut vanhoja?

Kumma kyllä, että se vasta nyt alkaisi vanhojen ajureiden takia reistailemaan, kun jo kaksi kuukautta on siitä näyttiksen vaihdosta...
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 994

Vedä se display driver uninstaller...
Samalla kaikki fast bootit, horrostilat yms pois winukasta.
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Tänään oli päivä ilman jämähtämistä. Johtuiskohan siitä, että olin koko päivän tietoisesti käyttämättä Chromea, koska sen käyttö oli yhteinen tekijä kaikilla edellisillä jämähtämiskerroilla. Oon lukenu, että Chrome on jumittanut koneita muillakin. Päivitin Chromen Edgellä. Saa nähdä toimiiko jatkossa, mutta ajurirumbaan en vielä siis lähtenyt, kun juurisyy selvittämättä.
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Mikähän vattu siinä oikein on, että Chrome jäädyttää edelleen Windowsin ihan totaalisesti? Millään muulla ohjelmalla ei tuota jämähtämistä ole tapahtunut. Olin viikon vähällä Chromen käytöllä ja kaikki toimi Ok. Nyt kun käytin pitkästä aikaa päivitettyä Chromea koko päivän, niin eikös taasen jämähtänyt muutaman tunnin päälläoloaikansa jälkeen. Ja sit kun käynnistin heti perään koneen uudestaan ja avasin vain Chromen niin kuva hyytyi melkein heti. Pelaamisessa ja muiden raskaampien ohjelmien käytössä ei mitään ongelmaa.
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Chrome on asennettu uudelleen Edgen kautta. Yritän kattoa ton näytön kiihdytyksen, jos se sen aikaa olis jumittamatta...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 931
Vähän häiritsee tuossa jos emolevy on ruuvattu sivuseinään tms. ilmeisesti ilman korokepaloja jossain vaiheessa? Siinä on todennäköisesti ollut koko emo oikosulussa jos on yritetty käynnistää. Tosin tietysti tuurilla mitään ei ole käynyt.
 
Liittynyt
05.06.2017
Viestejä
2 791

eipä sittenkään mitään
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Otin eilen laitteistokiihdytyksen pois Chromesta ja nyt tänään on toiminut koko päivän jämähtämättä. Ehkä se ongelma siis korjautui, kiitos :)
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
202
Ongelma ei ole vielä täysin korjaantunut. Tuon laitteistokiihdytyksen pois ottamisen jälkeen jämähtäminen on harvinaistunut, mutta keskimäärin kerran pari viikossa on silti jämähtänyt ja aina juuri Chromea käytettäessä.
 
Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 479
Ongelma ei ole vielä täysin korjaantunut. Tuon laitteistokiihdytyksen pois ottamisen jälkeen jämähtäminen on harvinaistunut, mutta keskimäärin kerran pari viikossa on silti jämähtänyt ja aina juuri Chromea käytettäessä.
Ensiksi miksi Chrome jos se ei sinulla toimi? Esim Edge käyttää periaatteessa samaa Chromium pohjaista selainmoottoria nykyisin. Mutta pitäisihän se syy löytyä jos vain Chrome on ongelmana.
Jos haluat voit resetoida Chromen asetukset tai luoda uuden profiilin. (Sitten taas laitteistokiihdytys pois)
Reset Chrome settings to default - Google Chrome Help
Use Chrome with multiple profiles - Computer - Google Chrome Help
Oletko tarkastanut miten toimii ilman lisäosia tai laajennoksia?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 048
Mitä tapahtumienvalvonnassa lukee? Jämähtääkö jos katsoo Youtube videota?
Oma kone myös jäätyy aina välillä, johtuu luultavimmin näyttiksestä. Eilen juuri Youtube videon katsomisen aikana.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 325
Viestejä
4 157 283
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom