Kone pysyy päällä ilman virtajohtoa

Liittynyt
01.06.2018
Viestejä
130
Todella kummallinen keissi. Kone ei suostunut sammumaan. Tai oikeastaan kone ''sammui'', mutta AIO-pumppu jatkoi murinaa, takaa poistava tuuletin pyörimistä ja emon ledit vilkkumista. Kone jäi ikään kuin jonkinlaiseen välitilaan eikä suostunut sammumaan kokonaan. Painoin käynnistysnappia useaan kertaan, pidin sitä pohjassa ja vedin lopulta virtajohdon irti seinästä - ei vaikutusta. Vedin kotelon takaa kaikki johdot irti ja kone sammui. Johdot takaisin, normaali käynnistys ja sammutuksen uudelleenyritys. Sama homma. Taas virtajohto irti - ei vaikutusta - ja aloin irrottamaan johtoja yksi kerrallaan. Lopulta irrotettuani kakkosnäytön HDMI-johdon emon liitännästä kone sammui välittömästi.

Kone sai siis jonkinlaisen herätevirran HDMI-kaapelin kautta emolevyyn.
Näyttö ei ollut päällä, mutta sen virtajohto oli seinässä.

Onko ajatuksia? Ensimmäisenä ennen johtojen irrotusta tuli mieleen viallinen virtalähde, sitten viallinen emolevy, mutta nyt tuntuu, että kyseessä olisikin joko Intel Graphics -ajurin bugi, vanhentunut BIOS tai Windowsin Fast Boot-toiminto.

Miten on ylipäätään mahdollista, että kone pystyy ottamaan virtaa HDMI-kaapelin kautta ja pysyy osittain käynnissä ilman varsinaista virtalähdettä?

>Asus Z170 Pro Gaming
>EVGA SuperNova 550 G2
>Asus 27" PB277Q
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150

Kyllä itsellenikin on käynyt niin että standby- tilassa olevaan koneeseen päällä olevaa näyttöä liittäessä kone lähtee käyntiin. Tiedän että on uhkarohkeata liittää päällä olevia laitteita toisiinsa, mutta tosta on jo
aikaa :oops:

Maadoitusteknisiltä jutuilta vaikuttaa näin maallikosta :think:
 
pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
771
Miten on ylipäätään mahdollista, että kone pystyy ottamaan virtaa HDMI-kaapelin kautta ja pysyy osittain käynnissä ilman varsinaista virtalähdettä?
HDMI osaa syöttää signaalin lisäksi 5 voltin virtaa, mutta ei sillä tietokonetta ole tarkoitus pitää päällä. Enemmän tai vähemmän speksin mukaista kuitenkin jotta sieltä hiukan sähköä tulee ulos sopivissa olosuhteissa (siihen en ota kantaa onko tuo sellainen).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Kauanko kone pysyy päällä, kun tuollaisessa tilanteessa otat virtajohdon irti? Virtalähteen kondensaattoreissa voi riittää energiaa esimerkiksi tuulettimien pyörittämiseen hetken aikaa, jos HDMI-liitännästä tai muualta tuleva heräte saa koneen pysymään siinä tilassa, että tuulettimet ovat päällä.
 
5 minuuttia jaksoin ihmetellä, kunnes vedin kaikki johdot irti. Aiemmin on tullut tavaksi komponentteja vaihtaessa ottaa johdot irti ja painaa virtanäppäintä, jolloin kondensaattoreiden jännite on lauennut - nyt siitä ei ollut hyötyä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
145
Onko kone siis kytketty suoraan HDMI -kaapelilla koneesta näyttöön eikä välissä ole mitään adaptereja/splittereitä? Jotenkin kuulostaa siltä että HDMI "backfeedaa" virtaa koneelle näytöltä ja 5V saattaisi riittää juuri ja juuri tuulettimen pyörittämiseen ja valojen syttymiseen. Minkälainen se kakkosnäyttö on?
 
Kakkosnäyttö (Asus PB277Q) on kytketty HDMI-kaapelilla emolevyyn (Asus Z170 Pro Gaming) ilman adapteria. Kakkosnäyttö ei ole aktiivisessa käytössä eikä virtaa ole napista kytketty, vaikka virtajohto onkin seinässä. Aika outoa, että kone saa silti herätevirtaa HDMI:n kautta, vaikka näyttöä ei olisi edes käytetty.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254

Kyllä sitä näytöissäkin löytyy "standby" tiloja, eivätkä oikeasti sammu täysin.
Esimerkiksi voisi "sammuksissakin" syöttää 5 volttia USB-hubiin jos sellainen löytyy.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 483
Viestejä
4 163 825
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom