Moi! Tarve otsikon mukaisesti uudelle pelikoneelle ja näytölle. Hinnassa on jonkin verran joustovaraa ylöspäin, mutta mitä lähemmäs tuota 2000e päästään sitä parempi. Nykyisen koneen kasailin n. 10 vuotta sitten ja sitä olen matkan varrella päivitellyt, mutta nyt täysin uusi setuppi hakusessa. Aiemmin menty Intel+nvidia kombolla, mutta käsittääkseni tällä hetkellä parasta hinta-laatu-suhdetta saa AMD:n leiristä. Tällä hetkellä näyttönä BenQ XL2411 ja ajattelin seuraavaksi näytöksi jotain 27”. Kenties jätän tuon vanhan BenQn kakkosnäytöksi.
En enää jaksa itse alkaa kasailemaan konetta, joten mielellään kaikki samasta paikasta. Näytön voin toki ostaa toisesta paikasta. Tällä hetkellä tulee pelailtua cs2, crusader kings 3, eu4 ja muita fps-pelejä. Uudella koneella sitten toivottavasti uudempia pelejä ja toiveena toki, että voi matkan varrella tehdä päivityksiä esim. näyttiksen osalta.
Lisäkysymyksenä se, että osaatteko sanoa, kuinka pystyisi hyödyntämään näyttöä, näppistä ja hiirtä myös työläppärillä? Käsittääkseni tähän on jonkinlaisia KVM-kytkimiä, mutta onko tällaisen kytkimen käytöstä jotain haittaa pelatessa (esim. ei onnistu yli 144hz?)? Tähän mennessä olen kotona töitä tehdessä pärjäillyt läppärin omalla näytöllä, mutta voisi parantaa työergonomiaa tällainen muutos.