- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 44
Vanha (ja luotettava) GTX770 sanoi poks sopivasti kesken lomien (juuri kun lomarahat on jo törsätty) ja muksujen pitäisi päästä taas jatkamaan pelejään. Tuon hajonneen kokoonpanon piti olla "se viimeinen" jonka koskaan kasaan (koska vaimon kanssa yhdessä näin sovittiin ), joten en hirveästi ole kehitystä seurannut muuten kuin näyttis-gaten osalta viimeisen noin vuoden verran. Otsikon mukaisesti, 1440p pelailuun kokoonpanoa yritän hahmotella, eli kohtuullisen maltilliset vaatimukset. Edellinen setti oli mITX mutta nyt ajattelin kasailla (varsinkin kun tarkoitus samalla perehdyttää poikaa aiheeseen) ATX kokoonpanon. Hinnoissa ei tarvitse (enää) metsästää jokaista säästettävää euroa, etu olisi ettei tarvitse enää tilailla ulkomailta ja kymmenestä eri paikasta osia - ja pitäisi löytää hyllystä löytyviä osia ettei tarvitse odotella viikko / kuukausitolkulla.
Isompia vaatimuksia ei ole, ajattelin muutaman Intel -kokoonpanon jälkeen kokeilla AMD:tä prossuna, näytönohjaimissa ajattelin pysyä nvidiassa jos vain tavaraa on saatavilla.
Ihan puhtaasti Jimmsin valikoimasta tein alla olevan listauksen, löytyykö kokemuksia tai varoituksen sanoja alla olevasta setistä? Tai sitten vinkkejä vaihtoehdoista...
Kotelotuulettimia, yms pientä sälää sitten tuohon kylkeen vielä tarpeen mukaan.