• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Kansallisesta Kokoomuksesta

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Tässä ketjussa asiallista keskustelua Suomen Kansallisesta Kokoomuksesta.

-Ylläpito

---------------------------------------------------------------------------

-Kataisen ja Stubbin aikana kokoomus meni voimakkaasti vasemmalle. KRuununa tälle oli ruotsalaisen vasemmanlaidan demarin tuominen puolueeseen
-Halla-aho vie PS:n oikealle, jolloin se on arvoiltaan sellainen, joka kokoomus aikanaan oli

Jos on oikeistolaisesti ajatteleva ihminen, miksi silloin ei äänestäisi PS:ää, joka vastaa arvoiltaan sitä mitä kokoomus aiemmin oli? Miksi äänestää ruotsalaisia demareita, jos on oikeistolainen?

Miksei tällöin kokoomuksesta tule pienpuolue? Näinhän on käymässä Ruotsissa, jossa SD on ohittanut kokoomuksen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Taidat nyt puhua tästä uudesta vääristellystä oikeisto/vasemmisto asettelusta joka on ikään kuin ängetty sekoittamaan todellista merkitystä eli talouspoliittista jaottelua.

Kokoomuslaiset tuskin kokevat kovin luontevana äänestää vasemmistokonservatiiveja mitä PS edustaa kun Kokoomus itsessään on pääosin jaoteltu oikeistokonservatiiveihin ja libreraaleihin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 783
Itse olen tehnyt päätökset äänestyskoneen kautta ja kylläpä tuo tuntuu sitä kokomusta ehdottavan kärkisijoille. Jos rupeaisin pohtimaan, miksi "pikkuporvari" tuntuu asuvan sisällä, niin ehkäpä perussuomalaiset luottavat ääripuoliseen näkemyksen antiin.

Demarien ja vasemmiston kanssa tämä tuntuu sitten epäävän, koska julkinen tai muutosehdotukset ampuvat yli oman näkemyksen.

Vaalit eivät itselleni ainakaan ole henkilövaalit, vaan nojaan tuohon hakukoneeseen.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Mestarin pelko on viisauden alku. Kepu pettää aina mutta uutta että Kokoomuskin mukana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Jos nyt seuraa että tulee uudet eduskuntavaalit niin voi äkkiä olla että puolueet suuruusjärjestyksessä ovat:
Kokoomus, SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto, PS, KD, RkP, muut ...

Jos kuntavaalinoste tällä kertaa realisoituu oikeasti ja Haaviston presidenttiehdokkuus nostaa profiilia niin edessä saattaa olla viherjytky ja Vihreät nousee heti Kokoomuksen jälkeen seuraavaksi.

Lopputulemana lienee jälkimmäisessä tapauksessa arvoliberaali koalitio, jossa ovat Kokoomus, Vihreät, RkP sekä SDP, olettaen että SDP pystyy nielemään ylpeytensä ja lähtemään kokoomuksen kelkkaan taas kerran.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Kokoomuslaiset tuskin kokevat kovin luontevana äänestää vasemmistokonservatiiveja mitä PS edustaa kun Kokoomus itsessään on pääosin jaoteltu oikeistokonservatiiveihin ja libreraaleihin.
Suomalaisen politiikan jakolinjat menevät kait arvoliberaali/-konservatiivi ja talousliberaali/-konservatiivi. Libertaarit ja kommunistit sitten erikseen.
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Onhan se aika outoa, että hallitus on kaatumassa siihen, etteivät keskusta ja kokoomus halua noudattaa aikaisemmin sovittua hallitusohjelmaa. Haittamaahanmuuttoa siis halutaan yhä edelleen? Suomen kansasta noin 85% vastustaa lähi-idän perheiden nuorempien poikien (=eivät peri isäänsä) elämysmatkailun maksamista ja heidän täällä elättämistään. Odotan mielenkiinnolla uusia vaaleja, jos tämä melko järjetön asetelma saadaan tuotua kansan enemmistön tajuntaan. Valtamedia sitä kylläkään ei tule tekemään.

Ei sen päivän aurinko nouse, että minä enää kokoomusta menisin äänestämään. Mielestäni 20 vuoden takaisesta kokoomuksesta ei ole enää yhtään mitään jäljellä. Sama koskee kirkkoa ja muitakin vastaavia instituutioita alkaen vaikka jostain suomen punaisesta rististä, jonka toimintaa olen joskus arvostanut. Aivan kuin vasemmistolaiset politrukit olisivat hiljaa hiipien valloittaneet aivan kaikki avainasemat joka paikassa. Käytännön toiminta on aivan totaalisen erilaista, kuin mitä ovat juhlapuheet ja ylös kirjatut aatteet. Kaikki touhut ovat jotenkin aivan täysin Suomen vastaisia. - Ja näin on, kun siltä näyttää. Mikä voisi olla se toinen tulkinta tuosta asiasta?

Itse en niin uskosta perusta, mutta pidän myös vähän hupaisana, jos arkkipiispakaan ei tiedä kristityn tärkeintä velvollisuutta. Se on uskoa jumalaan ja tulla tätä kautta jumalan lapseksi. Jos asiasta kysyttäessä alkaa änkyttämään jotain aivan muuta, jotain liberaalia, niin kyseessä on silloin soluttautunut punikki. Saattaisi kirkkokin kaivata vähän ryhtiliikettä, ja ehkä myös pienen luterilaisen uskonpuhdistuksen sisällään. Jos uskoisin itse jumalaan, niin nykyinen meno siellä kyllä herättäisi minussa närkästystä.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Tilastoja ei ole esittää mutta oma fiilis on että PS sai riveihinsä arvokonservatiivi laidan Kokoomuslaisia. Jos uudet vaalit tulevat, niin on mielenkiintoista palaako vasemman laidan väki SDP:hen ja mitä mahtaa käydä esimerkiksi KD:stä loikanneille PS hahmoille.

Muut ymmärrän mutta en sitä mikä punaisessa ristissä hiertää?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Onhan se aika outoa, että hallitus on kaatumassa siihen, etteivät keskusta ja kokoomus halua noudattaa aikaisemmin sovittua hallitusohjelmaa.
Jos maahanmuuton suhteen toimittaisiin nykyistä tiukemmin, niin keskusta ja kokoomus kärsisivät siitä. Media on jo ihan riittävästi päässyt revittelemään erinäisillä henkilökohtaisilla tragedioilla, joita tämän hallituskauden pakolaispolitiikka on aiheuttanut esim. perheenyhdistämiskysymyksissä.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Taidat nyt puhua tästä uudesta vääristellystä oikeisto/vasemmisto asettelusta joka on ikään kuin ängetty sekoittamaan todellista merkitystä eli talouspoliittista jaottelua.

Kokoomuslaiset tuskin kokevat kovin luontevana äänestää vasemmistokonservatiiveja mitä PS edustaa kun Kokoomus itsessään on pääosin jaoteltu oikeistokonservatiiveihin ja libreraaleihin.
Tämä. Aivan naurettava teoria tämä. Jo lähtien siitä että PS muistuttaisi mitenkään Kokoomusta.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Tämä. Aivan naurettava teoria tämä. Jo lähtien siitä että PS muistuttaisi mitenkään Kokoomusta.
Jos palataan riittävästi ajassa taaksepäin niin kyllä se muistuttaa. Koti-uskonto-isänmaa oli aikoinaan motto ja Kari piirteli Kokoomuksen kypäräpäisenä porvari pappina. Nykyinen Kokoomuksen imago on peruja Kataisen ja Stubbin arvoliberaalista kulmasta, ehkä jopa Itälästä alkaen. Talouspolitiikassa PS on enemmän vasemmalla ja Kokoomus vahvasti oikealla, mutta on näillä yhteistä aluettakin.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Jos palataan riittävästi ajassa taaksepäin niin kyllä se muistuttaa. Koti-uskonto-isänmaa oli aikoinaan motto ja Kari piirteli Kokoomuksen kypäräpäisenä porvari pappina. Nykyinen Kokoomuksen imago on peruja Kataisen ja Stubbin arvoliberaalista kulmasta, ehkä jopa Itälästä alkaen. Talouspolitiikassa PS on enemmän vasemmalla ja Kokoomus vahvasti oikealla, mutta on näillä yhteistä aluettakin.
Joo mutta Persut ovat vasemmistopuolue. Talous on ehkä tärkein asia ihmisille politiikassa. Kokoomuksen äänestäjänä en voisi ikinä tukea Timon venekateusveroja jne. Nykyaikainen yhteiskunta on onneksi niin vapaa että koti-uskonto-isänmaa läpällä on paljon vähemmän merkitystä ihmisten elämään. Moraalilaeista on luovuttu pitkälti ja niin edelleen. Aloittaja ei ole tätä asiaa nyt syvällisesti pohtinut.
 
Marius

...
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
349
-Kataisen ja Stubbin aikana kokoomus meni voimakkaasti vasemmalle. KRuununa tälle oli ruotsalaisen vasemmanlaidan demarin tuominen puolueeseen
-Halla-aho vie PS:n oikealle, jolloin se on arvoiltaan sellainen, joka kokoomus aikanaan oli

Jos on oikeistolaisesti ajatteleva ihminen, miksi silloin ei äänestäisi PS:ää, joka vastaa arvoiltaan sitä mitä kokoomus aiemmin oli? Miksi äänestää ruotsalaisia demareita, jos on oikeistolainen?

Miksei tällöin kokoomuksesta tule pienpuolue? Näinhän on käymässä Ruotsissa, jossa SD on ohittanut kokoomuksen.
Joo mutta Persut ovat vasemmistopuolue. Talous on ehkä tärkein asia ihmisille politiikassa. Kokoomuksen äänestäjänä en voisi ikinä tukea Timon venekateusveroja jne. Nykyaikainen yhteiskunta on onneksi niin vapaa että koti-uskonto-isänmaa läpällä on paljon vähemmän merkitystä ihmisten elämään. Moraalilaeista on luovuttu pitkälti ja niin edelleen. Aloittaja ei ole tätä asiaa nyt syvällisesti pohtinut.
Oliko jollain tallessa tai löytyykö vielä netin syövereistä aineistoa PS:n kunnallisvaaliehdokkaiden valinnoista näiden arvo- ja talouskysymysten osalta siis näitä "nelikenttiä"?

Jossain välissä PS taisi yrittää profiloitua tavallisen suomalaisen ja duunarin puolueena, mikä lähtökohtaisesti on hieman vasemmalle kallellaan olevaa ajattelua. Hallituksessa ei ole toisaalta PS:llä ollut vaikeuksia olla mukana hyvinkin oikealle kallellaan olevissa päätöksissä. Minulle ei ole oikeastaan vielä selvinnyt onko PS talouspolitiikaltaan lintu vai kala - hallituksessa kaikki on tainnut sopia, kunhan on saanut pitää kiinni edes näennäisestä maahanmuuttokriittisyydestä.

Kokoomuksen äänestäjäkunnan luulen olevan melko vakiintunut eikä kovin liikkuvaa sorttia - en usko pienpuolueen aseman olevan näköpiirissä. Kokoomuksella on kuitenkin vahva perusagenda, joka ei perustu populismiin (viime vuosien mielikuvamarkkinointia lukuun ottamatta...). Löytyykö Kokoomukselta kuinka alhaisia kannatuslukemia viime vuosilta / vuosikymmeniltä?

Kaiserin kanssa olen samaa mieltä, talous on ehkä tärkein asia politiikassa, siksi PS putoaa sopivista vaihtoehtoista heti pois - ilman selvää ja yhtenäistä talouspoliittista linjaa ei ansaitse ääntä.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Kokoomuksen äänestäjäkunnan luulen olevan melko vakiintunut eikä kovin liikkuvaa sorttia - en usko pienpuolueen aseman olevan näköpiirissä. Kokoomuksella on kuitenkin vahva perusagenda, joka ei perustu populismiin
No tämä. Maalaiskonservatiivivassareihin mamuöyhötyksellä höystettynä on turha verrata.

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
No tämä. Maalaiskonservatiivivassareihin mamuöyhötyksellä höystettynä on turha verrata.

PS oli vasemmistopuolue Soinin johdolla. Kokoomus taas ei ole oikeistopuolue, miksi muuten se olisi ottanut ruotsalaisen ääridemarin ,Vartiaisen, ideologikseen?

Täss onkin se pointti: Kokoomus on nykyään liberaali vasemmistopuolue ja PS Halla-ahon myötä perinteinen oikeistopuolue. Jos olet oikeistolainen, miksi äänestäisit ruotsalaisia demareita eli kokoomusta? Jos olet vasemmistoliberaali, vihreät on paras vaihtoehto. Ei kokoomukselle ole enää lokeroa.
 
Katsotaan kun vaaleissa julkaistaan uusia nelikenttiä. Tällä hetkellä Kokoomus on silti objektiivisesti oikeistolaisin ja Persut käytännössä konservatiivinen versio Kepusta.

Ei Kokoomus ole missään nimessä vasemmistopuolue Suomen mittakaavassa. Markkinliberaali mutta ei missään nimessä vasemmistolainen. Äänestin Kokoomusta ja ehdokkaani oli kyllä kivikova suomalainen oikeistolainen. En yhtään tiedä mikä toi "ruotsalaisia demareita"-läppä on. Vassarit on kuule niitä vasemmistoliberaaleja :D Kokoomukselle on erittäin selkeä ja suuri lokero.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Venekateusvero nyt oli ainoastaan vittuilua kaislahurr. anteeksi suomenruotsalaisille. Turha siitä mitään johtopäätöksiä vetää. Halla-ahon johtama perussuomalaiset voivat olla talouspoliittisesti hyvinkin oikealla.
 
Ei kokoomus ole oikeistopuolue, lue tästä hyvä teksti USchanovin Tommilta: Uschanov: Vartiainen on voitto, jota vasemmisto ei tajua saaneensa

Juhana Vartiainen on kokoomuksen liberaalien pyytämä ideologi puolueelle. Vartiainen on vasemman laidan demari Ruotsista. Juhana Vartiainen kannattaa korkeaa veroastetta ja varallisuuden uudelleenjakoa. Mutta niin kannattaa vihreät ja SDPkin. Oikeistolaisten kannattaa hypätä kokoomuksesta pois ja vasemmistoliberaalien mennä vaikka vihreisiin.
 
Juhana Vartiainen on demari Ruotsista?? Kokoomus vasemmistolainen?? Tämä menee nyt niin hapokkaaksi salaliittoteoriaksi että en näe järkeä jatkaa.

Venekateusvero nyt oli ainoastaan vittuilua kaislahurr. anteeksi suomenruotsalaisille. Turha siitä mitään johtopäätöksiä vetää. Halla-ahon johtama perussuomalaiset voivat olla talouspoliittisesti hyvinkin oikealla.
Toivottavasti olisi. Haluaisin protestoida mamutusta vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Juhana Vartiainen on demari Ruotsista?? Kokoomus vasemmistolainen?? Tämä menee nyt niin hapokkaaksi salaliittoteoriaksi että en näe järkeä jatkaa.

Toivottavasti olisi. Haluaisin protestoida mamutusta vastaan.
Juhana Vartiainen oli parikymmentä vuotta demari ennen liittymistään kokoomukseen. Hän myös asui ja teki töitä Ruotsissa. Vartiainen myös sanoi, että voi ajaa sosiaalidemokraattisia tavoitteita parhaiten kokoomuksen riveissä ja eroaa siksi demareista kokoomukseen.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Juhana Vartiainen oli parikymmentä vuotta demari ennen liittymistään kokoomukseen. Hän myös asui ja teki töitä Ruotsissa. Vartiainen myös sanoi, että voi ajaa sosiaalidemokraattisia tavoitteita parhaiten kokoomuksen riveissä ja eroaa siksi demareista kokoomukseen.
Niin oli. Ajaa selvästi oikeistolaisempaa politiikkaa kuin demarit. Vaikka olisi kommunisti niin sekö tekisi Kokoomuksesta vasemmistolaisen?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Niin oli. Ajaa selvästi oikeistolaisempaa politiikkaa kuin demarit. Vaikka olisi kommunisti niin sekö tekisi Kokoomuksesta vasemmistolaisen?
Juhana Vartiainen ajaa oikeistolaista politiikkaa siten, että hän yrittää pakottaa ihmiset töihin ja tämän jälkeen verottaa näitä isolla veroprosentilla, jotta voisi jakaa varallisuuden ja poistaa tuloerot.

Tuon pakottamisen Vartiainen pyrkii tekemään hankaloittamalla työttömyyskorvausta ja nostamalla asumisen hintaa.

Juhana Vartiainen ja kokoomus ovat uudelleenjakaja, ei oikeistolaisia. Mitä oikeistolaista on uudelleenjaossa ja tuloerojen poistossa? Tämä on pointtini: kokoomus on tavoitteiltaan vasemmistolainen puolue jolla on oikeiston keinot. Eli huonoimmat puolet molemmilta.

Tuo Vartiaisen ja kokoomuksen uudelleenkjako on vielä huonompaa kuin vihreiden tai SDPn sillä näiden malleissa ei pakoteta ihmisiä töihin. Jos tuloerot tasataan joka tapauksessa, on tuo vihreiden malli parempi kuin kokoomuksen.
 
Pakottaa töihin? Kerrotko miten ihmisiä ollaan pakottamassa töihin? Viestisi on niin täynnä uskomattomia väitteitä että helpompi tarttua vain tähän ensimmäiseen.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Olisko kannattanut avata keskustelu Vartiaisesta sen sijaan, että kopioi tämän näköjään suoraan Muropaketista?
 
katso: 26-30 min kohta. Sieltä näet vastauksia
 
PS ok oikeistopuolue, kokoomus vasemmistoliberaali. Vasemmistoliberaalien tontilla on jo niin paljon tunkua, että kokoomus kuihtuu. PS ottaa paikan oikeistopuolueena kokoomuksen tilalta.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Kuinka oikeistolaista se on että suomalaisten rahaa sosialisoidaan miljardeittain Etelä-euroopan paskamaihin? Onko kokoomuksen äänestäjät eurokommareita?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 412
Kokoomus on rikkaiden etujärjestö, mutta jotenkin onnistunut profiloitumaan niin, että moni persaukinen hakee hohdetta itselleen ampumalla itseään kuvainnollisesti jalkaan.
@ATE Rikkaiden etuhan se on, kun riskit sosialisoidaan ja voitot yksityistetään ;) (lainoittajillehan ne rahat valuvat melkos suoraan)

En paheksu minkään puolueen agendaa, mutta ihmettelen suuresti niitä, jotka jonkin imagon tai muun aineettoman houkuttamana äänestävät muuta kuin mikä olisi heille edullisinta.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
En paheksu minkään puolueen agendaa, mutta ihmettelen suuresti niitä, jotka jonkin imagon tai muun aineettoman houkuttamana äänestävät muuta kuin mikä olisi heille edullisinta.
Oletat nyt, että itselleen edullinen olisi aina se lyhytnäköinen ja välittömin etu. Tottakai keskimääräistä köyhempien kannattaisi aina äänestää kaikkien tulojen uusjako tasan ja kaikkien kannattaisi äänestää itseltään verot pois ja mahdollisimman paljon tukia itselleen.

Onneksi osa vähäosaisemmistakin suomalaisista ymmärtää, että sosialismi ei ole ratkaisu eikä pelastus vaikka hetken tulisikin enemmän tukia tilille.
 
En nyt ihan tukia ajanut takaa, mutta kehitys jossa johtajien ja omistajien saama osuus tuotosta kasvaa kasvamistaan ja heidän verotustaan suhteessa köyhiin kevennetään. Se on suoraa tulonsiirtoa.

Kannatan kyllä kestävää kehitystä, mutta siihen on kaikkien osallistuttava. Huimat toimeentuloerot ovat historiallisesti aina johtaneet epävakauteen, joka ei ole eduksi kenellekkään. Monelta veriseltä vallankumoukseltakin olisi todennäköisesti vältytty.
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
260

katso: 26-30 min kohta. Sieltä näet vastauksia
Miksi näet Vertiaisen kertomat asiat huonoina asioina? Jos edes osittainen hyvinvointivaltio halutaan säilyttää, se vaatii sitä että työttömiä aktivoidaan, pakotetaan sekä palkallisiin töihin että palkattomiin harjoitteluihin, vaikka kyseiset olisivat työttömälle miten vastenmielisiä tahansa.

Minäkin näin kokoomuslaisena kannatan vastikkeellista työttömyysturvaa, työnhakualueen laajentamista, pidempiä karensseja sekä tuntuvia leikkauksia sosiaalitukiin.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Ihan oikeassahan toi on. Eikä millään tavalla ristiriidassa markkinaliberaalien kanssa.
mutta kokoomus ja Vartiainen eivät ole oikeistolaisia, vaan UUDELLEENJAKAJIA kuten vihreät ja SDP. Jos PSstä tulee oikeistopuolue, ei kokoomusta ole syytä äänestää koska vasemmistoliberaaleille on parempia vaihtoehtoja. Tälöin kokoomus kuihtuu.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
mutta kokoomus ja Vartiainen eivät ole oikeistolaisia, vaan UUDELLEENJAKAJIA kuten vihreät ja SDP. Jos PSstä tulee oikeistopuolue, ei kokoomusta ole syytä äänestää koska vasemmistoliberaaleille on parempia vaihtoehtoja. Tälöin kokoomus kuihtuu.
Ei PS:stä ole tulossa oikeistopuoluetta etkä mitenkään edes pyrkinyt kumoamaan sitä, että tuossa itse laittamassasi videossa Vartiainen on ihan oikealla (ja oikealla) asialla.
 
Siis jos kannattaa sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltiota, niin Vartiainen ja kokoomus on varmasti hyvä valinta. Mutta miksi oikeistolaisen kannattaisi kannattaa vasemmistopuoluetta? Sehän pointtini on. PS vie oikeiston lokeron nyt.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
mutta kokoomus ja Vartiainen eivät ole oikeistolaisia, vaan UUDELLEENJAKAJIA kuten vihreät ja SDP. Jos PSstä tulee oikeistopuolue, ei kokoomusta ole syytä äänestää koska vasemmistoliberaaleille on parempia vaihtoehtoja. Tälöin kokoomus kuihtuu.
Miten ne on uudelleenjakajia? Kyllä ne on vassarit jotka tulonsiirtoja kannattavat. Kokoomus on aina tukenut markkinataloutta.

Siis jos kannattaa sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltiota, niin Vartiainen ja kokoomus on varmasti hyvä valinta. Mutta miksi oikeistolaisen kannattaisi kannattaa vasemmistopuoluetta? Sehän pointtini on. PS vie oikeiston lokeron nyt.
Ainakin Kokoomuksen edustajien ja äänestäjien arvot ovat selvästi oikeistolaisia. En ymmärrä millä logiikalla yrität tätä kumota. Ja Halliksen valintako saa Persujen edustajat ajattelemaan oikeistolaisesti?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Siis jos kannattaa sosiaalidemokraattista hyvinvointivaltiota, niin Vartiainen ja kokoomus on varmasti hyvä valinta. Mutta miksi oikeistolaisen kannattaisi kannattaa vasemmistopuoluetta? Sehän pointtini on. PS vie oikeiston lokeron nyt.
Miten väittämäsi töihin pakottaminen on sosiaalidemokratiaa? Eikö se ole nimenomaan oikeistolaista, että pakotetaan vaikka työttömyysturva vastikkeelliseksi tai sitten ihmiset töihin tukien menettämisen uhalla?

Ei PS ole oikeistoa ja sinulla ei selvästi ole käsitystä termeistä. PS:ää on sinänsä ihan turha sijoitella oikeisto-vasemmisto akselille, etenkään nyt kun pienen ihmisen asialla olo ilmeisesti jää. Se on selvästi konservatiivinen puolue arvomaailmaltaan mutta jäsenten talousnäkemykset vaihtelevat suuresti.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Miten ne on uudelleenjakajia? Kyllä ne on vassarit jotka tulonsiirtoja kannattavat. Kokoomus on aina tukenut markkinataloutta.

Ainakin Kokoomuksen edustajien ja äänestäjien arvot ovat selvästi oikeistolaisia. En ymmärrä millä logiikalla yrität tätä kumota. Ja Halliksen valintako saa Persujen edustajat ajattelemaan oikeistolaisesti?
Kokoomus oli ennen oikeistopuolue. Nyt tuo Kokoomuksen linja Vartiaisen johdolla on se, että tuetaan markkinataloutta, mutta laitetaan isot verot ja uudelleenjaetaan varat ja poistetaan tuloerot. Eli tuo päämäärä on aivan sama kuin demareilla ennen, mutta sitä tavoitellaan oikeistolaisin keinoin.

Tässä vartiainen selittää sen itse:Brexit - mitkä ovat oikeat johtopäätökset? - Juhana Vartiainen
”””

Siksi Brexit-äänestyksen johtopäätös oman politiikkani ja puolueeni politiikan kannalta on selväpiirteinen. Kun uudistamme Suomea, meidän on otettava tulonjaon ja oikeudenmukaisuuden näkökohdat äärimmäisen tarkasti huomioon. Tämä on iso poliittinen haaste, koska Suomi ilman muuta tarvitsee markkinaehtoisia uudistuksia ja erityisesti kilpailullisemmat työmarkkinat. Mutta samalla on pidettävä huoli siitä, että pienituloisimmista pidetään huolta ja että talouskasvun hyödyt jakautuvat riittävän tasaisesti. Osmo Soininvaaran ajatuskulkuja myötäillen, tarvitaan ”vasemmistolaista markkinaliberalismia” joka ei tingi tulonjaon oikeudenmukaisuudesta mutta ymmärtää hintamekanismin ja markkinakilpailun tarpeellisuuden.

”””
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Miten väittämäsi töihin pakottaminen on sosiaalidemokratiaa? Eikö se ole nimenomaan oikeistolaista, että pakotetaan vaikka työttömyysturva vastikkeelliseksi tai sitten ihmiset töihin tukien menettämisen uhalla?

Ei PS ole oikeistoa ja sinulla ei selvästi ole käsitystä termeistä. PS:ää on sinänsä ihan turha sijoitella oikeisto-vasemmisto akselille, etenkään nyt kun pienen ihmisen asialla olo ilmeisesti jää. Se on selvästi konservatiivinen puolue arvomaailmaltaan mutta jäsenten talousnäkemykset vaihtelevat suuresti.
Kokoomuksen keinot ovat oikeistolaisia, mutta päämäärä sosiaalidemokraattinen kuten sanoin.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Kokoomus oli ennen oikeistopuolue. Nyt tuo Kokoomuksen linja Vartiaisen johdolla on se, että tuetaan markkinataloutta, mutta laitetaan isot verot ja uudelleenjaetaan varat ja poistetaan tuloerot. Eli tuo päämäärä on aivan sama kuin demareilla ennen, mutta sitä tavoitellaan oikeistolaisin keinoin.

Tässä vartiainen selittää sen itse:Brexit - mitkä ovat oikeat johtopäätökset? - Juhana Vartiainen
”””

Siksi Brexit-äänestyksen johtopäätös oman politiikkani ja puolueeni politiikan kannalta on selväpiirteinen. Kun uudistamme Suomea, meidän on otettava tulonjaon ja oikeudenmukaisuuden näkökohdat äärimmäisen tarkasti huomioon. Tämä on iso poliittinen haaste, koska Suomi ilman muuta tarvitsee markkinaehtoisia uudistuksia ja erityisesti kilpailullisemmat työmarkkinat. Mutta samalla on pidettävä huoli siitä, että pienituloisimmista pidetään huolta ja että talouskasvun hyödyt jakautuvat riittävän tasaisesti. Osmo Soininvaaran ajatuskulkuja myötäillen, tarvitaan ”vasemmistolaista markkinaliberalismia” joka ei tingi tulonjaon oikeudenmukaisuudesta mutta ymmärtää hintamekanismin ja markkinakilpailun tarpeellisuuden.

”””
Siinä olet oikeassa että Kokoomuskin kannattaa "hyvinvointiyhteiskuntaa". Mutta suomalaiset ovat niin vasemmistolaisia että ei täällä voi menestyä puolue joka lupaa selvästi alentaa almuja.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

Muumi75

Innocent bystander
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
113
Nykykokoomukselle markkinatalous tarkoittaa veroeurojen nyhtämistä omalle liiketoiminnalleen. Tämä toiminta kun on helppoa ja riskitöntä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Enkä minä sano, että kokoomuksen tavoitteet olisivat vääriä tai oikeita, ne eivät vaan ole oikeistolaisia jolloin oikeistolaisittain ajattelevalle PS tulee uudeksi lokeroksi. Sosiaaliliberaaleille on kokoomus, vihreät, SDP jne. vaihtoehtoina
 
Miten niin tulee? Tätä olen yrittänyt kysyä. Ei PS ole mitenkään profiloitunut oikeistolaisen vaihtoehdoksi, jos siis mietitään yrittäjää, sijoittajaa, johtajaa tai ihan ketä vaan ensisijaisesti rahansa tuottamaan laittamisesta kiinnostunutta tai ylipäätään enemmän yskilönvastuuta talouteensa ihmisille toivovaa.
 
Muumi75

Innocent bystander
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
113
Mutta suomalaiset ovat niin vasemmistolaisia että ei täällä voi menestyä puolue joka lupaa selvästi alentaa almuja.
Ja toinen syy on suomalainen perussairaus: Kateus. Menestyjiä pitää vihata koska se on aina itseltä pois.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Ja toinen syy on suomalainen perussairaus: Kateus. Menestyjiä pitää vihata koska se on aina itseltä pois.
Näin se on. Mutta jos haluat Suomea yrittää saada oikeistolaisempaan suuntaan niin ei ole epäilystäkään mikä puolue on ratkaisu. Näkeehän sen jo suoraan tuosta postaamastani arvokartasta.

Miten niin tulee? Tätä olen yrittänyt kysyä. Ei PS ole mitenkään profiloitunut oikeistolaisen vaihtoehdoksi, jos siis mietitään yrittäjää, sijoittajaa, johtajaa tai ihan ketä vaan ensisijaisesti rahansa tuottamaan laittamisesta kiinnostunutta tai ylipäätään enemmän yskilönvastuuta talouteensa ihmisille toivovaa.
PS:n vanha nimi on Suomen Maaseudun Puolue joka kertoo kaiken tarpeellisen.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Miten niin tulee? Tätä olen yrittänyt kysyä. Ei PS ole mitenkään profiloitunut oikeistolaisen vaihtoehdoksi, jos siis mietitään yrittäjää, sijoittajaa, johtajaa tai ihan ketä vaan ensisijaisesti rahansa tuottamaan laittamisesta kiinnostunutta tai ylipäätään enemmän yskilönvastuuta talouteensa ihmisille toivovaa.
Näin minä tulkitsen sen. Esim. Soininvaara, joka on voimakkaimpia ja tunnetuimpi hyvinvointivaltion puolustajia, sanoi että nyt PS ei enää aja tätä asiaa. Jos PS siirtyy taloudellisesti oikealle ja on tiukan maahanmuuto kannalla, se vastaa arvoiltaa sitä mitä kokoomus oli ennen.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Näin se on. Mutta jos haluat Suomea yrittää saada oikeistolaisempaan suuntaan niin ei ole epäilystäkään mikä puolue on ratkaisu. Näkeehän sen jo suoraan tuosta postaamastani arvokartasta.
Kokoomus se ei ainakaan ole ellet sitten halua että kommunistit sosialisoivat Suomen massit Etelään paskamaille.

Itse olet kovaan ääneen toitottanut kuinka Perussuomalaiset on nyt uusi puolue. :D
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Näin minä tulkitsen sen. Esim. Soininvaara, joka on voimakkaimpia ja tunnetuimpi hyvinvointivaltion puolustajia, sanoi että nyt PS ei enää aja tätä asiaa. Jos PS siirtyy taloudellisesti oikealle ja on tiukan maahanmuuto kannalla, se vastaa arvoiltaa sitä mitä kokoomus oli ennen.
Jos ja jos mutta kun ei mikään viittaa siihen, että olisi siirtymässä. Pikemminkin se on unohtamassa sen pienen kansanihmisen asiasta huolen kantamisen ja profiloitumassa kokonaan pois siltä akselilta, jolla talouspolitiikkaa on totuttu vertailemaan. Nyt näyttäisi siltä, että tulevaisuuden PS:n suunnan määräävät maahanmuutto- ja EU-politiikka ja luulen jälkimmäisen pikemminkin vieroittavan kuin tuovan raha-asiat mielessä äänestäviä tai ainakaan merkittävästi varakkaita sellaisia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 406
Viestejä
4 160 010
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom