En minäkään pidä mitenkään suoranaisesti tarpeellisena, saati ainakaan pakollisena, niitä kuuden tonnin tai sitäkin hienompia kiviä - siis ainakaan kokkailun kannalta. Siinä ehkä mennään jo enemmänkin veitsi- ja teroitusharrastuksen puolelle. Mutta toisaalta, jos on hankkinut itselleen esim. useamman satasen, tai jopa reilun tonnin maksavan japsiveitsen, niin miksi se sitten on hankittu, ellei juuri sen ultraterävyyden vuoksi? Jos se todellinen tarkoitus onkin vain lepuuttaa sitä keittiön seinällä magneetissa pelkkänä esittelykappaleena, että vieraat voivat ihmetellä ja ihailla komean näköistä ja aivan mahdottoman kallista keittiöveistä, niin eipä sitä silloin tarvitse olla lainkaan teroittelemassa.

Mutta jos se veitsi on ihan oikeassa ja säännöllisessä käytössä, niin kai sen myös haluaa niin teräväksi, kuin minkä vuoksi se on alunperin hankittukin? Tästä tietysti päästään siihen, että harvemmalla kotikokkailijalla tuskin edes on kotonaan niitä ultrateräviä +64 HRC jauhe- tai muita erikoisteräsveitsiä. Ei itselläni ainakaan ole - siis ainakaan vielä. Toistaiseksi ne omien veisteni kovimmat terät taitavat olla maksimissaankin jotain 60-61 HRC -luokkaa, jos nyt edes sitäkään. Kyllä niilläkin hyvin leikkaa kaiken sen, mitä omassa keitiiössä haluaa leikata.
Jokaisella on epäilemättä vähän oma tyylinsä ja omat tapansa. Itse käytän 400-kiveä lähinnä tylsien veisten kanssa, muuten 1000/3000-yhdistelmäkivi on osoittautunut helpoksi ja käytännölliseksi, Ei sen kanssa kuitenkaan nykyisin kovin montaa minuuttia mene, jos silloin tällöin veistä teroittelee (plus se 5-10 minuuttia kasteluun, mutta sehän nyt tapahtuu käytännössä ihan itsekseen vaikka sillä aikaa, kun käy laittamassa/valitsemassa jotain hyvää kokkailu-/teroitusmusiikkia soimaan tms). Keraaminen puikko on toki itselläni ollut myös ihan kätevä, jos sitä kerran-pari viikossa käyttää - miksei tietysti useamminkin silloin, kun sattuu huvittamaan. Kyse on toki siitä, mihin on joskus tottunut ja itselleni se on useimmiten juuri se 1200 grit -puikko. Keraamisella puikolla on mielestäni sama ihan juttu kuin hiomakivillä. Ei siinä hommassa kannata leikkiä jotain tv:n kokkiohjelmien kuuluisaa keittiömestaria ja puolihuolimattomasti vähän huitoa veitsellä puikkoa molemmilta puolilta. Turhaa kiirehtimällä saa vain nopeasti sen teroituskulman päin vihkoa, mikä ei tietenkään ole kovin tarkoituksenmukaista. Ravintolassa aika on tottakai rahaa, mutta kotikokilla on vähän toinen tilanne. Oma kokkailu (ja sen vaatima teroittelu), vaikka aika paljon keittiössä toisinaan olenkin, on tietysti aika vähäistä verrattuna siihen, että joku ammattilainen tekee pyöreät sata annosta vuorokaudessa. Pienessä fine dining - ravintolassa ehkä vähän vähemmän ja suurkeittiössä todennäköisesti paljon enemmän. Molempia ammattikokkailun ääripäitäkin kun lähipiiristä löytyy, niin täytyy sanoa että heidän puikon käyttönsä on aika paljon nopeampaa ja suurpiirteisempää (tai ainakin aika huolettoman näköistä) kuin itselläni. En ole tottunut keittiössä siihen, että koko ajan olisi kauhea kiire - paitsi ehkä joskus, jos/kun suunnitelma ja valmistusvaiheiden aikataulutus on jo mennyt pahasti pieleen, mutta eipä siinä vaiheessa mitään enää teroittelemaan aleta.
Joskus aikoinaan, siis ainakin todella reilusti alle sata vuotta sitten, kun ostin jostain Helsingin keskustan kokkikaupasta parit Macit, niin niiden mukana suositeltiin ostettavaksi myös se Macin keraaminen puikko terän ylläpitoa varten ja neuvottiin, että se kulma on helpointa pitää oikeana, kun laittaa puikon tukevasti pystysuoraan työpöydälle ja kevyesti ilman voimaa ja oikeaan kulmaan keskittyen
vetää veistä puikkoa myöten. Telkkarissa (ja etenkin oikeassa elämässä) ammattikokit käyttävät puikkoa vähän väliä ja melko suurpiirteisen näköisesti. Heillä toki on hommaan aika vahva näppituntuma, kun sitä samaa hommaa tekee joka päivä pitkän työpäivän verran. Harvemmalla kotikokilla on vastaavaa kokemusta keittiöhommista. Ja ainakin tuntemani kokit näyttävät suosivan huipputerävien veisten sijaan laadukkaita saksalaisveitsiä useimpiin kokkailun perushommiin, tai sitten japanilaisia ihan "perusveitsiä" (Mac, Global tms). Japanilaisia kokkeja en ole omin silmin keittiössä nähnyt työskentelevän muuten kuin television välityksellä. Joskus on toki tullut käytyä omakase-paikoissa, joissa kokin on nähnytkin työskentelevän ihan livenä, mutta ei se ole tuntunut oikein sopivalta hetkeltä alkaa puhua veitsistä ja niiden ominaisuuksista.
Mutta joo, tuo nyt on se oma tyylini, joka nyt tuntuu sopivan juuri minulle parhaiten. Jos tulisi kokeiltua, ja vielä joskus hankittuakin stroppi, niin aika turhiahan ne hienoimmat kivet sitten käsittääkseni ehkä olisivat (ja ehkä se puikkokin jäisi vähemmälle käytölle). 400-kivi on toki nopea teroittamiseen, mutta itse tykkään kuitenkin eniten siitä yhdistelmäkivestä ja sillä kolmetonnisella puolella lopuksi vähän killottamalla saa perusveitseen oikein mukavan tuntuisen terän. Onko se sitten oikeasti käytännön kannalta tarpeellista? Siitä en ole lainkaan varma, mutta toisaalta tykkään myös vähän hifistellä monessa muussakin asiassa. Muutenkaan en suhtaudu ruoanlaittoon jonain välttämättömänä pahana, vaan siihen liittyy aina myös iso annos fiilistelyä.
Sehän on kotikokin kannalta hyvä puoli, että melko usein sitä aikaa ainakin jonkin verran on - ainakin jos vertailukohteena on hektinen ammattikeittiö. Ja koska sitä aikaa on, niin sitä kannattaa muistaa käyttää myös siihen, että pesee ja kuivaa sen veitsen aina jokaisen käytön jälkeen. Se on yksi aika olennainen juttu sen veitsen terävyyden pysymisen kannalta.