Otsikko tuntui tutulta;
Olisi kiva asua omakotitalossa tai rivarissa, mutta olen lähes koko elämäni elänyt kerrostalossa. Keskustellaan puolesta ja vastaan eri asumismuodoista!
bbs.io-tech.fi
Lapsuudenkoti omakotitalo taajaman ulkopuolella, muutama sata metriä päätiestä keskellä metsää. Lähin naapuri parinsadan metrin päässä, metsää välissä.
Kotoa kun muutti pois, n. vuosikymmenen verran kerrostaloelämää eri puolilla Satakuntaa ja Pirkanmaata.
Nyt vaimon kanssa omakotitalossa taajama-alueella, vanhempi talo suht isolla omalla tontilla.
Noista jos saisi valita, kyllä tuo taajaman ulkopuolinen omakotiasuminen vie voiton. Voit ihan vapaasti polttaa vaikka risuja tai pestä autoa omassa pihassa eikä ketään kiinnosta. Samaten se on mukavan vapauttavaa henkisesti, kun tiedät, ettei kukaan kyylää ja ikkunasta näkyy betoniviidakon sijaan kaunista luonnonmaisemaa. Varmaankin isoin haittapuoli oli lapsuudenkodissa puiden kaatumisien yms. takia melko usein tapahtuneet sähkökatkokset.
Ymmärrän toki myös sen kääntöpuolen, arjen ajankäyttöä helpottaa kaupungissa asuessa kun lähikauppaan voi kävellä parissa minuutissa ja muksujen systeemit (päiväkodit, koulut, harrastukset) ovat lähellä.
Taajama-alueella omakotiasuminen on tämäkin ihan jees, mutta kyllä sitä tulee kadun puolen sälekaihtimia pidettyä lähes aina kiinni, vaikka ei olekaan mikään vilkkaasti liikennöity tuo kotikatu. Tuonkin pystyy onneksi korjaamaan vaikkapa kuusiaidalla. Teknisesti myös helpompaa, kun on kaupungin vesi ja viemäröinti sekä parempi saatavuus moderneille tietoliikenneyhteyksille kuin haja-asutusalueella.
Loppujen lopuksihan se on kiinni siitä, mistä itse tykkää ja mitkä ne omat arjen tarpeet ovat palveluiden suhteen. Kerrostalossa en ajatellut asua enää koskaan. Yksityisyyden puute, melurajoitteet ja naapureiden perseilyt ovat itselle ne isoimmat asiat mitkä ajavat pois tuosta. Toki tuokin voisi olla paljon mielekkäämpää hyvin äänieristetyssä talossa.