Sisältömarkkinointi io-techissä

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Kuten etusivulta on jo saattanut huomata, julkaisimme tänään yhteistyössä Asuksen kanssa io-techin ensimmäisen sisältömarkkinointikampanjan. Kyseessä on kokeilu ja muutama samantyyppinen kampanja eri aiheista on luvassa lähiviikkojen aikana. Digitaalisen mainostamisen maailma on murroksessa ja sisältömarkkinointi on mainostusmuoto, jota mainostajat ja laitevalmistajat tahtovat kasvavissa määrin tehdä, joten haluamme tutkia ja kokeilla sen toimivuutta osana sivustomme ansaintamallia.

Olemme Juhan kanssa pohtineet varovasti ja harkiten sisältömarkkinoinnin toteutusmahdollisuuksia ja –tapoja jo sivuston perustamisesta lähtien. Päämääränä on ollut tehdä asioita sisältömarkkinoinnin suhteen alusta asti oikein ja lähteä mahdollisuuksien mukaan parantamaan konseptia eteenpäin lukijoiden ja yhteisön palautetta kuunnellen.

Tärkeimpinä seikkoina haluamme pitää sisältömarkkinoinnin mainosluonteisuudesta huolimatta relevanttina, hyödyllisenä ja informatiivisena lukijoille, emmekä myöskään halua lukijoiden sekoittavan sitä missään tilanteessa toimituksen tekemiin artikkeleihin tai muuhun sisältöön. Lukijat ja yhteisö ovat olleet saamamme palautteen perusteella erittäin tyytyväisiä io-techissä käytettyyn bannerimainontalinjaukseen ja olemme myös ylpeitä, että olemme saaneet konseptin toimimaan nykyisellä tavalla. Haluamme soveltaa samoja periaatteita myös sisältömarkkinoinnin puolella.

io-techissä julkaistava sisältömarkkinointi merkitään selkeästi omaksi erilliseksi sisällökseen, eikä se vaikuta tai tule myöskään tulevaisuudessa vaikuttamaan io-techin arvosteluihin millään tavalla, vaan sitä pyritään toteuttamaan samalla tavoin kuin bannerimainontaa tähänkin asti – relevantisti, hillitysti ja sivuston henkeen sopien sekä mahdollisimman hyvin lukijoita hyödyttäen.

Haluamme tarkastella ja kehittää sivustolla toteutettavan mainonnan toimivuutta ja höydyllisyyttä kaikkien osapuolien kannalta pitkällä tähtäimellä, joten kaikkien etuna on, jos saisimme esille sellaista sisältömarkkinointia, jota käyttäjät olisivat kiinnostuneita lukemaan ja josta olisi lukijalleen oikeaa hyötyä. Pitkässä juoksussa niin io-tech kuin mainostajakaan ei hyödy sisältömarkkinoinnista, jota kukaan ei halua lukea.

Kuulemme erittäin mieluusti yhteisön rakentavaa palautetta aiheeseen ja sen toteuttamiseen liittyen.

Ensimmäinen kokeilu:

Näin rakennat tehokkaan Wi-Fi-Mesh-verkon tavallisista reitittimistä - io-tech.fi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 158
En itse lämpene ollenkaan tälle sisältömarkkinoinnille. Omassa mielessä heikentää tällaisen sivuston luotettavuutta. Esim jos ensi viikolla olisi mesh-järjestelmät testissä ja Asus sattuisi voittamaan, niin epäilykset heräisi. Parasta mainosta firmalle lienee tehdä hyvä tuote ja toimittaa se Sampsan ja Juhan riippumattomaan testiin. Bannerimainoksista kyllä plussaa, hyvin toteutettu ja tuotteetkin pääasiassa kiinnostavia.
 
Viimeksi muokattu:

tombe0

Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
Ei tuo huono ole, paljon pahempikin se olisi voinut olla, kannattaisi kuitenkin harkita että missä muodossa teksti julkaistaan, tämä Asuksen nyt oli vähän samaa tasoa kuin olisi lukenut Mikropiltistä suoraan Asuksen mainospläjäystä.

Heittäkää näihin se oma "IO" vivahde ja älkää vaan suoraan hyväksykö materiaalia jota markkinoija tarjoaa. Tästä nyt paistoi vähän turhankin selvästi läpi että materiaali on suoraan Asuksen pressiosastolta...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
373
Kuten joku tuossa jo mainitsikin, niinkuin mainosta lukisi. Toisaalta kyseessähän on mainos. Aihe oli kiinnostava mutta lukuinto lopahti heti, kun huomasi tekstin tulleen täysin markkinoijan kynästä. Tämä on sisältömarkkinoinnin huonoja puolia. Tämä pitäisi myös mainita paremmin artikkelissa.

Plussaa olisi, jos te toimituksessa pystyisitte myös testaamaan tätä. Eihän se aika tietenkään kaikkeen riitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 160
Sisältömarkkinointia on kyllä todella vaikeata julkaista puolueettomasti ainakaan pitemmän päälle mutta tuossakin artikkelissa on hyvä alku, että lukee tarpeeksi isolla se että on mainos eikä mikroskooppisen pienillä kirjaimilla. Katsotaan mitä saatte aikaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Juuh, meni mainoksenesto saman tien päälle tälläkin sivustolla. Laita nyt edes selkeä [MAINOS] tägi tuohon otsikon eteen.
Aika erikoinen ratkaisu ottaen huomioon ettei mikään mainoksenesto poista tuota ketjua foorumeilta eikä ne mainokset, jotka se voisi blokata muuttuneet mitenkään.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
En itse lämpene ollenkaan tälle sisältömarkkinoinnille. Omassa mielessä heikentää tällaisen sivuston luotettavuutta. Esim jos ensi viikolla olisi mesh-järjestelmät testissä ja Asus sattuisi voittamaan, niin epäilykset heräisi. Parasta mainosta firmalle lienee tehdä hyvä tuote ja toimittaa se Sampsan ja Juhan riippumattomaan testiin. Bannerimainoksista kyllä plussaa, hyvin toteutettu ja tuotteetkin pääasiassa kiinnostavia.
Kiitoksia asiallisesta palautteesta. Vähän omaa pohdintaa tuohon liittyen: Kun asiaa vähän tarkemmin miettii, niin onko sillä sitten oikeasti merkitystä, onko kyseessä bannerimainos vai asiallisesti ja selkeästi toteutettu mainosartikkeli? Molemmissa tapauksissa rahaa on kuitenkin siirtynyt sivuston suuntaan yhtälailla, eli tilannehan ei muutu vallinneesta millään tavalla, jos nyt tuon epäilee vaikuttavan toimituksellisen sisällön puolueettomuuteen :think:
 
Topixx

www.ohops.net
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
413
Ei toimi bbs:n puolella niin hyvin tuo artikkeli, kuin io-techin sivulla. Io-techin sivuilla tuo oli ihan mukiin menevä juttu ja varmasti joillekkin hyödyllinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Itseäni ei häiritse yhtään. Onhan tuo merkattu niin selkeästi mainokseksi, ettei siitä voi erehtyä. Vastuu on aina viime kädessä lukijalla. Jos ei kiinnosta, niin jättää lukematta. Jos etusivulla pyörisi joku "ostaostaosta"-muro-autoplaybanneri, niin voisi vähän häiritäkin, mutta tällaisena OK.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Ei toimi bbs:n puolella niin hyvin tuo artikkeli, kuin io-techin sivulla. Io-techin sivuilla tuo oli ihan mukiin menevä juttu ja varmasti joillekkin hyödyllinen.
Foorumipostaus on typistetty nyt linkittämään itse juttuun niin ei ole häröilyä rakenteessa + lisätty mainos-etuliite.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Itseäni ei häiritse yhtään. Onhan tuo merkattu niin selkeästi mainokseksi, ettei siitä voi erehtyä. Vastuu on aina viime kädessä lukijalla. Jos ei kiinnosta, niin jättää lukematta. Jos etusivulla pyörisi joku "ostaostaosta"-muro-autoplaybanneri, niin voisi vähän häiritäkin, mutta tällaisena OK.
Kiitos palautteesta, mainoksia on monenmuotoisia ja näköisiä. Ne ovat sivustomme elinehto. (Mainos)maailma myös muuttuu jatkuvasti, voi olla että parin kolmen vuoden kuluttua ei perinteistä bannerimainontaa edes osteta, Ruotsissa on kova trendi tähän natiivin suuntaan. Pyritään kuitenkin elämään muutoksessa mukana, legendaarisesti, käyttäjien ehdoilla :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Minusta itse artikkeli tuolla etusivun artikkelipuolella on ihan hyvä tuollaisenaan, mutta foorumilla se ei oikein erotu nätisti tuollaiseksi sisältömarkkinointijutuksi.

Tässä tapauksessa esim. kerrottiin varsin kätevästä featuresta josta en ollut edes kuullut.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Kiitoksia kaikille asiallisesta ja rakentavasta palautteesta :tup: Juuri tätä me haluamme konseptiin liittyen kuulla.
Ei tuo huono ole, paljon pahempikin se olisi voinut olla, kannattaisi kuitenkin harkita että missä muodossa teksti julkaistaan, tämä Asuksen nyt oli vähän samaa tasoa kuin olisi lukenut Mikropiltistä suoraan Asuksen mainospläjäystä.

Heittäkää näihin se oma "IO" vivahde ja älkää vaan suoraan hyväksykö materiaalia jota markkinoija tarjoaa. Tästä nyt paistoi vähän turhankin selvästi läpi että materiaali on suoraan Asuksen pressiosastolta...
Asuksen mainoshan tämä tosiaan perimmäiseltä ajatukseltaan on, joten niistä lähtökohdista mainosmaisuudesta on vaikea päästä kokonaan eroon, enkä toisaalta tiedä tarvitseeko siitä sisältömarkkinoinnissa päästäkään, koska kyse on kuitenkin mainoksesta? Itse en ainakaan edes halua, että sisältömarkkinointi sekoitetaan io-techin artikkelisisältöön, kuten tuossa aloitusviestissä jo taustoja ja ajatuksia availtiin.

Mitä tahansa materiaalia ei missään nimessä hyväksytä io-techiin sisältömarkkinoinniksi (kuten ei myöskään banneripaikoille) ja toki riippuu kampanjan toteutuksesta, miten sisältö on tuotettu. Kävin itse tämän jutun tekstin läpi ja muokkasin sitä mukavammin luettavaksi ja moniin näkemiini mainosteksteihin nähden se on mielestäni varsin asiallinen. Toki konseptia on varaa parantaa ja toteutustapojakin voi olla tulevaisuudessa erilaisia.

Kuten joku tuossa jo mainitsikin, niinkuin mainosta lukisi. Toisaalta kyseessähän on mainos. Aihe oli kiinnostava mutta lukuinto lopahti heti, kun huomasi tekstin tulleen täysin markkinoijan kynästä. Tämä on sisältömarkkinoinnin huonoja puolia. Tämä pitäisi myös mainita paremmin artikkelissa.

Plussaa olisi, jos te toimituksessa pystyisitte myös testaamaan tätä. Eihän se aika tietenkään kaikkeen riitä.
Mainoshan se on, joten en näe syytä miksi asiaa pitäisi erityisemmin piilotella - tämän suhteenhan halutaan kuitenkin olla avoimia. En silti näe poissulkevana, etteikö asiallisesti toteutettu sisältömarkkinointi voisi olla myöskin informatiivista, vaikka sitä lukiessa pitääkin pitää mielessä myös mainoskulma.

Reitittimet ja verkkotuotteet ovat aihealue, jota ei oikein tällä hetkellä resurssien ja tietotaidon puutteen takia pystytä testaamaan, mutta tulevaisuudessa olisi tavoitteena, että kyseisen aihealueen testejä pystyttäisiin tuottamaan io-techiin.
Sisältömarkkinointia on kyllä todella vaikeata julkaista puolueettomasti ainakaan pitemmän päälle mutta tuossakin artikkelissa on hyvä alku, että lukee tarpeeksi isolla se että on mainos eikä mikroskooppisen pienillä kirjaimilla. Katsotaan mitä saatte aikaan.
Kuultaisiin mieluusti vähän tarkempia ajatuksia siitä, miksi sisältömarkkinoinnin ajatellaan vaikuttavan automaattisesti puolueettomuuteen, vaikka sivuston toimeentulo on tähänkin mennessä tullut mainonnasta (banneri). Haluamme ehdottomasti kuulla ja ymmärtää miten lukija näkee tämän ja miten lukija haluaisi nähdä asian toteutettavan :tup: Pyrimme tekemään mainossisällöstä mahdollisimman selvästi havaittavan - nyt jutun otsikkokuvassa on iso punainen mainos-teksti, ensimmäinen boldattu lause kertoo kyseessä olevan mainos ja lisäksi Sampsa lisäsi juuri foorumille ketjun eteen mainos-etuliitteen.
Kiitos palautteesta, mainoksia on monenmuotoisia ja näköisiä. Ne ovat sivustomme elinehto. (Mainos)maailma myös muuttuu jatkuvasti, voi olla että parin kolmen vuoden kuluttua ei perinteistä bannerimainontaa edes osteta, Ruotsissa on kova trendi tähän natiivin suuntaan. Pyritään kuitenkin elämään muutoksessa mukana, legendaarisesti, käyttäjien ehdoilla :tup:
Tähän liittyen täytyy tosiaan vielä omalta osin kommentoida, että kuten Sampsa sanoi, verkkomainonta on murroksessa ja huonossa tilanteessa saattaa olla, että bannerimainonnan määrä romahtaa 2-5 vuoden haarukassa ja olemme tällä hetkellä täysin sen varassa.

Näemme, ettemme voi jäädä mainostajien nykysuuntauksessa täysin sen kortin varaan, vaan että on parempi kokeillen, tunnustellen ja yhdessä lukijoiden ja yhteisön kanssa kommunikoiden kokeilla ja hioa sisältömarkkinointivaihtoehtoa, joka saattaa huonossa tapauksessa olla sivuston toiminnalle elinehto muutaman vuoden päästä.

Optimitilanne olisi, että saisimme toteutettua yhdessä lukijoiden kanssa mahdollisimman toimivan sisältömarkkinointikonseptin, aivan kuten bannerimainonnankin kanssa olemme tehneet :geek:
 
Viimeksi muokattu:

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
En itse lämpene ollenkaan tälle sisältömarkkinoinnille. Omassa mielessä heikentää tällaisen sivuston luotettavuutta. Esim jos ensi viikolla olisi mesh-järjestelmät testissä ja Asus sattuisi voittamaan, niin epäilykset heräisi. Parasta mainosta firmalle lienee tehdä hyvä tuote ja toimittaa se Sampsan ja Juhan riippumattomaan testiin. Bannerimainoksista kyllä plussaa, hyvin toteutettu ja tuotteetkin pääasiassa kiinnostavia.
Aina on toki syytä olla kriittinen, mutta mainoksista tämä sivusto elää nyt ja tulevaisuudessa formaatissa tai toisessa. Toinen vaihtoehto olisi esimerkiksi maksumuuri käyttäjien rahoittamana, siihen emme halua enkä usko sitä kannattavaksi/mahdollistavan tämän sivuston tekemistä. Jostainhan sen rahan on tultava, että voidaan niitä riippumattomia testejä tehdä.

PS. Ensi viikolla ei ole mesh-järjestelmiä testissä :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073
Aika erikoinen ratkaisu ottaen huomioon ettei mikään mainoksenesto poista tuota ketjua foorumeilta eikä ne mainokset, jotka se voisi blokata muuttuneet mitenkään.
Esto menee päälle jos sivustolla näkyy häiritsevää mainontaa. Huolimatta siitä, mitä ylläpito viestittää, "hillitty" sisältömarkkinointikin syö muiden uutisten ja revikoiden uskottavuutta siinä määrin, että ne lukee mieluummin muualta. Jälkimmäinen on varmasti se tehokkaampi mainoksenesto.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Esto menee päälle jos sivustolla näkyy häiritsevää mainontaa. Huolimatta siitä, mitä ylläpito viestittää, "hillitty" sisältömarkkinointikin syö muiden uutisten ja revikoiden uskottavuutta siinä määrin, että ne lukee mieluummin muualta. Jälkimmäinen on varmasti se tehokkaampi mainoksenesto.
Uskottavuus lienee sitten jo ollut valmiiksi menetetty, koska io-techissä on näytetty alusta asti mainontaa ja se on asia, joka mahdollistaa sivuston toiminnan. Kaikkien ilmaiseksi luettavissa olevien arvostelusivustojen toiminta vaikuttaa siis tällaisen kohderyhmän osalta melkolailla lose-lose-tilanteelta.

Näen myöskin harmillisen ei-rakentavana lähtökohtana, jos puhutaan "huolimatta siitä, mitä ylläpito viestittää".
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Esto menee päälle jos sivustolla näkyy häiritsevää mainontaa. Huolimatta siitä, mitä ylläpito viestittää, "hillitty" sisältömarkkinointikin syö muiden uutisten ja revikoiden uskottavuutta siinä määrin, että ne lukee mieluummin muualta. Jälkimmäinen on varmasti se tehokkaampi mainoksenesto.
Jokainen tehköön juuri niinkuin parhaaksi näkee :tup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073
Uskottavuus lienee sitten jo ollut valmiiksi menetetty, koska io-techissä on näytetty alusta asti mainontaa ja se on asia, joka mahdollistaa sivuston toiminnan.
Keskeisin ero tuossa on se, että sisältömarkkinointi ujuttautuu aina vaan lähemmäs muuta sisältöä ja sen sekaan. Perinteinen mainonta on lähinnä ärsyttävää, mikä on edellä mainittuun nähden OK.

Näen myöskin harmillisen ei-rakentavana lähtökohtana, jos puhutaan "huolimatta siitä, mitä ylläpito viestittää".
Ilman muuta. Mutta - sisältömarkkinointi vaan sattuu olemaan tältä puolen ruutua se kaikista epäilyttävin ja vaikeimmin tunnistettava mainonnan laji, etenkin io-techin tapaisella asiasivustolla. Esim. informatiivisuuden yhdistäminen siihen ei ole ihan suoraan irvokasta jargonia, mutta aika läheltä liippaa.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Keskeisin ero tuossa on se, että sisältömarkkinointi ujuttautuu aina vaan lähemmäs muuta sisältöä ja sen sekaan. Perinteinen mainonta on lähinnä ärsyttävää, mikä on tähän nähden OK.
Juuri enemmänkin tämän tyyppisiä näkemyksiä ja mielipiteitä halusimmekin tässä ketjussa kuulla ja haluaisin myöskin jatkokysymyksenä tietää, miten näkisit itse, että tätä ongelmaa voitaisiin ehkäistä, jos sisältömarkkinoinnista tulisi joskus tulevaisuudessa sivuston elinehto ja sitä olisi välttämätöntä näyttää?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 438
Sisältömarkkinointi esim yllä olevan artikkelin muodossa on niin kauan hyvä ratkaisu kun lukijalla on mahdollisuus erottaa maksetut ja puolueettomat artikkelit selvästi toisistaan. Siinä mielessä tuo "Mainos" -teksti artikkelin alussa on hyvä ratkaisu. Jos asia häiritsee niin silloin sen voi jättää lukematta.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Sisältömarkkinointi esim yllä olevan artikkelin muodossa on niin kauan hyvä ratkaisu kun lukijalla on mahdollisuus erottaa maksetut ja puolueettomat artikkelit selvästi toisistaan. Siinä mielessä tuo "Mainos" -teksti artikkelin alussa on hyvä ratkaisu. Jos asia häiritsee niin silloin sen voi jättää lukematta.
Tämä mainossisällön selkeä erotettavuus on meille ihan ensisijainen asia, eikä sitä aiota missään vaiheessa hämärtää. Sehän tekisi samalla hallaa myös meidän kovalla vaivalla itse tekemälle artikkelisisällölle.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Sisältömarkkinointi esim yllä olevan artikkelin muodossa on niin kauan hyvä ratkaisu kun lukijalla on mahdollisuus erottaa maksetut ja puolueettomat artikkelit selvästi toisistaan. Siinä mielessä tuo "Mainos" -teksti artikkelin alussa on hyvä ratkaisu. Jos asia häiritsee niin silloin sen voi jättää lukematta.
Näin on tarkoituskin eli ketään ei pyritä erehdyttämään lukemaan mainosta tai luulemaan, että se olisi io-techin testi. Jos aihe on mielenkiintoinen niin käy lukemassa/vilkaisemassa.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Samaa mieltä kuin moni muukin. Tarpeeksi hyvin eriteltynä normaaleista artikkeleista toimii ihan hyvin. :tup:
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
582
Rahaahan noista mainoksista tulee sivustolle mikä lienee ihan hyväkin asia :lol: Henk. koht. ei haittaa mitenkäänpäin kun nuo on erillään muusta sisällöstä eikä keskelle foorumia rävähdä ruudun kokoista mainosbanneria niinkuin jollain nimeltämainitsemattomalla sivustolla :vihellys:

ps. Olihan tuo asuksen mesh-juttu ihan mielenkiintoinen näin omasta mielestä :tup:
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
283
Ei jatkoon tässä muodossa.
Itse en halua että artikkelit -osiota "sotketaan" tämmösellä sisällö, vaan ehdotan että sille annetaan joku oma paikka jossa nämä mainospostaukset eivät sotkeennu alkuperäisten artikkelien kanssa.
Lisäksi RSS-feedi menee pilalle.

Olen itse aina odottanut että artikkelit -osioon tulee niitä oikeita ja ajatuksella tehtyjä hyviä juttuja. Jättäkää siis artikkelit -osio semmosille aiheille mistä olette itse ylpeitä.

Ja en usko että tämän sivuston käyttäjäkanta nielee noita mainosartikkeleita kovin hyvin, sillä itsekin suhtaudun erittäin skeptisesti niihin, olkoot vaikka kuinka hyvin kirjoitettuja. En tule kuiteskaan lukemaan noita.

Oma ajatuksenjuoksu kun avasin etusivun "Jes, uus artikkeli iotilta" -> "Jaa, joku mainospostaus"
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
230
...
Heittäkää näihin se oma "IO" vivahde ja älkää vaan suoraan hyväksykö materiaalia jota markkinoija tarjoaa. Tästä nyt paistoi vähän turhankin selvästi läpi että materiaali on suoraan Asuksen pressiosastolta...
tombe0 on saanut aika hyvin idean nippuun. Tässä on ne tärkeimmät asiat näiden suhteen. Mainoksia ei voida ottaa vastaan ihan mitä tahansa.

Myös mainoksilla on mahdollisuus antaa informaatiota ja niiden laatu voi olla jopa hyvä. Olisi mielekästä että mainoksen sisältö pitäisi paikkansa sekä siitä jätettäisiin valtava määrä yli-sanoja pois.

Tämä mainos ei ollut kauhea, mutta io-tech voi myös parantaa tai vaatia sisältömarkkinoinnin materiaalin laatua.

Tärkeimpiä asioita ehdottomasti on selkeä sisältömarkkinoinnin ja omien artikkelien erottelu, josta olettekin kuulleet jo.

Ensimmäiseksi kokeiluksi.. voidaan hyväksyä :)
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Ei jatkoon tässä muodossa.
Itse en halua että artikkelit -osiota "sotketaan" tämmösellä sisällö, vaan ehdotan että sille annetaan joku oma paikka jossa nämä mainospostaukset eivät sotkeennu alkuperäisten artikkelien kanssa.
Lisäksi RSS-feedi menee pilalle.

Olen itse aina odottanut että artikkelit -osioon tulee niitä oikeita ja ajatuksella tehtyjä hyviä juttuja. Jättäkää siis artikkelit -osio semmosille aiheille mistä olette itse ylpeitä.

Ja en usko että tämän sivuston käyttäjäkanta nielee noita mainosartikkeleita kovin hyvin, sillä itsekin suhtaudun erittäin skeptisesti niihin, olkoot vaikka kuinka hyvin kirjoitettuja. En tule kuiteskaan lukemaan noita.

Oma ajatuksenjuoksu kun avasin etusivun "Jes, uus artikkeli iotilta" -> "Jaa, joku mainospostaus"
Kiitoksia ajatuksistasi:tup:

Täytyy pohtia tuota asiaa, että voisiko näitä maksettuja mainosjuttuja johonkin omaan paikkaansa. Lähtökohtaisestihan mainostajat saattavat haluta, että sisältömarkkinointi on muun sisällön joukossa ja mainostaja haluaa luonnollisesti jutulleen myös tietyn näkyvyyden. Näkisin kuitenkin, että nämä ovat juuri niitä asioita, joita on tiettyyn pisteeseen asti mahdollista hioa.

Mainosjuttujen lukeminen on toki aivan jokaisen oma valinta, mutta olisi toki hienoa, jos pystyisimme yhdessä lukijoiden ja mainostajien kesken toteuttamaan mahdollisimman hyödyllistä sisältömarkkinointia ja että lukijat antaisivat asialle reilun mahdollisuuden, ideoita ja parannusehdotuksia.

Pystyisitkö itse kuvitella lukevasi minkäänlaista maksettua sisältöä? Entä jos juttu olisi vaikka nestejäähdytysopas, jossa asioita on esitelty tietyn valmistajan tuotteilla ilman komponenttien ominaisuuksien hehkuttamista, tai esimerkiksi vinkkijuttu älypuhelinvalmistajan käyttöliittymän erikoisominaisuuksien hyödyntämisestä?:think:
 
Inehmo|

#73
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
672
Jos tuosta nyt jollekin jää epäselväksi, että tuo on mainos ja ei IO-Techin omaa tuotosta niin ei voi kyllä syyttää kuin itseään. Jos vaihtoehdot on tämmöiset mainokset, joita ei ole mikään pakko kenenkään avata ja joku foorumipostausten väliin änkevä autoplay-video niin ei luulisi olevan vaikea valinta kenellekään. Uskoisin, että tällä voi kuitenkin rahastaa mainostajaa ihan eri tavalla kuin staattisella bannerilla. :greedy:

Ehkä joku oma kategoria noille voisi olla, mutta eiköhän noissa makseta näkyvyydestä vain x-määräksi aikaa, joten joskus vuodenkaan päästä ei ole artikkelilistat täynnä vanhoja mainoksia?

Oikeastihan meidän pitäisi tällaisen ilmestyä käydä avaamassa se kerran ja sulkea samantien(jos/kun ei siis kiinnosta) niin saa Sampsa näytettyä mainostajalle, että "Kyllä tällä on näkyvyyttä maksimit". :joy:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
tombe0 on saanut aika hyvin idean nippuun. Tässä on ne tärkeimmät asiat näiden suhteen. Mainoksia ei voida ottaa vastaan ihan mitä tahansa.

Myös mainoksilla on mahdollisuus antaa informaatiota ja niiden laatu voi olla jopa hyvä. Olisi mielekästä että mainoksen sisältö pitäisi paikkansa sekä siitä jätettäisiin valtava määrä yli-sanoja pois.

Tämä mainos ei ollut kauhea, mutta io-tech voi myös parantaa tai vaatia sisältömarkkinoinnin materiaalin laatua.

Tärkeimpiä asioita ehdottomasti on selkeä sisältömarkkinoinnin ja omien artikkelien erottelu, josta olettekin kuulleet jo.

Ensimmäiseksi kokeiluksi.. voidaan hyväksyä :)
Kiitos hyvistä huomioista. Kuten tuossa ylempänä jo kommentoinkin, varsin keskeistä tässä on, ettei mitä tahansa oteta julkaistavaksi (kuten ei myöskään banneripuolella) ja arvioimme kunkin sisältömarkkinointi-idean soveltuvuutta io-techiin ennen sen hyväksymistä. Et halua edes tietää minkälaista tarjottua markkinointisisältöä olemme jo tyrmänneet kuluneen puolentoista vuoden aikana :wtf:

Esimerkiksi tämäkin juttu on Asuksen sijaan ruotsalaisen toimijan tekemä ja kävin tekstin läpi ja muokkasin sitä sopivammaksi ennen julkaisua. Toki kyseessä on vasta ensimmäinen kokeilu ja tämän pohjalta olisi sitten tarkoitus lähteä parantamaan.

Sisältömarkkinoinnin sisällön ja kirjoitustavan suhteen olen kanssasi täysin samoilla linjoilla :tup:
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
230
Pystyisitkö itse kuvitella lukevasi minkäänlaista maksettua sisältöä? Entä jos juttu olisi vaikka nestejäähdytysopas, jossa asioita on esitelty tietyn valmistajan tuotteilla ilman komponenttien ominaisuuksien hehkuttamista, tai esimerkiksi vinkkijuttu älypuhelinvalmistajan käyttöliittymän erikoisominaisuuksien hyödyntämisestä?:think:
Ajatus että mikäli artikkeli olisi objektiivinen, sekä informatiivinen. Kyseessä täytyisi olla IO-techin tyylistä tekstiä ilman niitä yli-sanoja ja liioittelua. Mielestäni idea nestejäähdytysopas, joka olisi kasattu yhden valmistajan tuotteista ei ole mahdoton. Tässä tulee vastaan vain tarve että silloin oppaassa täytyy olla puhtaasti objektiivinen data. Täytyy antaa myös mahdolliset ikävät asiat ilmi.
 
Tuota voi toki mainostajalta toivoa ja siihen voi pyrkiä, mutta fakta kuitenkin on, että kyseessä on mainos ja mainostaja koittaa muodostaa siinä tuotteestaan positiivisen mielikuvan. Me toki pyrimme siihen, että sisältömarkkinointi io-techissä olisi mahdollisimman informatiivista ja sävyltään ei tungettelevaa.

Tuo nestejäähyopas on mielestäni siitä hyvä esimerkki, että siinä yhteydessä ei ole tarvetta testata tuotteiden hyvyyttä tai suorituskykyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 647
Mietin hetken että arvaanko vastata tähän mitään. Itsellä on selaimessa techbbs aina auki. Käytännössä ikinä en kulje etusivun kautta ja nyt piti tehdä poikkeus ja vilkaista miltä se edes näyttää.
Siis jokaisella taitaa olla vähän oma tapansa selailla tätä tai nettiä yleensäkin. Itseä ei tuo mainos olisi tavoittanut ellen olisi tätä ketjua huomannut, mutta eipä haittaa sivuston mainokset, kun ne ei ole häiritseviä, ab ei ole päällä, ja välillä jopa saatan klikkailla mainoksia jos jotain mielenkiintoista löytyy.

Onhan esim. IS sivuilla maininta "kaupallinen yhteistyö" jos jotain veikkauksen tms. juttua on.

Summa summarum, eipä häiritse mainokset, kaikkiin en välttämättä törmää koskaan. Ja se on selviö että mainostamisella tienaa, eikä siinä ole mitään väärää koska en itsekään tekisi mitään tälläistä ilmaiseksi :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 077
Ihan ok kunhan näkyy selvästi tuo läpinäkyvällä punaisella taustalla ja valkealla tekstillä oleva mainos logo kuvassa ja mainos tagi on artikkelissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
Sen mitä artikkelia vilkaisin haisi tekstistä heti tökeryys ettei tätä ole io-tech voinut tuottaa, eikä ollutkaan. Teidän testit on kuitenkin pääsääntöisesti kuluttajan näkökulmasta eli tuokin "testi" olisi pitänyt oikeasti kokeilla oikeassa ympäristössä.

Itseäni ei haittaa jos tuo tuossa uusimmat artikkelit-osiossa on kunhan ei hyökkää etusivulle io-techin uutisten joukkoon.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Ei haittaa kunhan on selvästi merkattu mainokseksi. Jos merkinnät puuttuvat, niin menee melkein käyttäjille vittuilun puolelle, koska joku amatööri saattaa ottaa sen maksetun suitsutuksen tosiasiana ja se taas ei liene kenenkään etu pitkässä juoksussa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
283
Kiitoksia ajatuksistasi:tup:

Täytyy pohtia tuota asiaa, että voisiko näitä maksettuja mainosjuttuja johonkin omaan paikkaansa. Lähtökohtaisestihan mainostajat saattavat haluta, että sisältömarkkinointi on muun sisällön joukossa ja mainostaja haluaa luonnollisesti jutulleen myös tietyn näkyvyyden. Näkisin kuitenkin, että nämä ovat juuri niitä asioita, joita on tiettyyn pisteeseen asti mahdollista hioa.

Mainosjuttujen lukeminen on toki aivan jokaisen oma valinta, mutta olisi toki hienoa, jos pystyisimme yhdessä lukijoiden ja mainostajien kesken toteuttamaan mahdollisimman hyödyllistä sisältömarkkinointia ja että lukijat antaisivat asialle reilun mahdollisuuden, ideoita ja parannusehdotuksia.

Pystyisitkö itse kuvitella lukevasi minkäänlaista maksettua sisältöä? Entä jos juttu olisi vaikka nestejäähdytysopas, jossa asioita on esitelty tietyn valmistajan tuotteilla ilman komponenttien ominaisuuksien hehkuttamista, tai esimerkiksi vinkkijuttu älypuhelinvalmistajan käyttöliittymän erikoisominaisuuksien hyödyntämisestä?:think:
Nuo jälkimmäiset ovat niitä järkevimpiä juttuja.
Varmasti oottee saanee niitä juttuja missä pitäis kirjoittaa että "Tuote X on paras kategoriassa Y".

Tuo mainosartikkeleiden sijoittelu on vaikeata, ja tiedän sen et mainostajat haluavat mahdollisimman paljon näkyvyyttä sille jutulle mistä kirjoitetaan.
Mutta itselle jäi vähän huono fiilis tuosta kun mainosartikkeli oli muuten niin loistavien juttujen seassa.

Pitää vissiin se tukijäsenyys ostaa :kahvi:

Niin ja itsellä on tapana lukea se teksti ekana (etusivulla) ku kattoa vieressä olevaa artikkelikuvaa jossa luki tuo "mainos". Sekunnin ajan luulin että ootte oikeasti tehny kunnon mesh-verkko testejä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 320
Mielestäni ihan hyvä. Ehkä olisi voinut olla vielä joku lyhyt video käytännön asennuksesta ja suorituskyvystä. Propsit siitä että on selkeästi kyse rahallista hyötyä tuottavasta artikkelista eikä sitä yritetä piilotella.

Tulevaisuudessa tälläisiä voisi hyvin kuvitella vaikka operaattoreiden kanssa tehtyjä jotain "modeemin kytkentä ja perusasetukset for dummies" tyyppistä tai miksei syvällisempää vaikka jotain vesijäähdytyksen kasaustakin.

En näe tälläiselle mitään estettä kunhan kaupallinen tarkoitus tuodaan selkeästi julki.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
294
Tällaiset näin selkeästi sisältömarkkinoinnin identifoivat artikkelit eivät itseä haittaisi, tosin jos käyttäisin RSS:ää niin sinne en näitä kyllä haluaisi. Io-techin etusivu on kuitenkin parempi kuin pelkkä RSS feedi joten itse käytän sitä.

Mitä jos laittaisitte mainostajille yhtä tiukan vaatimuksen kuin omalle toimituksellenne: kaikki sisältömarkkinointi toimittajan omalla nimellä + firman nimi (jos joku freelancer) ?
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
300
Kieltämättä tuo sisältömarkkinointi toimii jossain videoissa paremmin kuin teksteissä. Tietty eipä noista varmaan mitään haittaa ole, jos ne jatkossakin on noin selkeästi merkitty, ja ettei niitä kukaan oikeisiin arvosteluihin sekoita.
(Ainakin näin ymmärrän että teidän tavoitteen.)

Onhan noi silleen ihan kivoja, jos tuo tuote kiinnostaa, niin saa herätteen mennä valmistajan sivuille tutkimaan lisää.

Oletteko miettineet jotain "vain tilaajille" artikkeleita? Tuo näyttää olevan monien vanhanliiton paperimedioiden nettijulkaisujen kasvava trendi, että yhä useampi artikkeli päätyy maksumuurin taakse. Toki maksaminen vs. mainoksien sietäminen niin itellä ainakin kallistuu jälkimmäiseen.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Oletteko miettineet jotain "vain tilaajille" artikkeleita? Tuo näyttää olevan monien vanhanliiton paperimedioiden nettijulkaisujen kasvava trendi, että yhä useampi artikkeli päätyy maksumuurin taakse. Toki maksaminen vs. mainoksien sietäminen niin itellä ainakin kallistuu jälkimmäiseen.
Mielummin mainostajat maksaa, että lukijat saa lukea ilmaiseksi.. sillä konseptilla mennään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Onko mahdollista täällä foorumin puolella julkaista kaupalliset yhteistyöt jollain aliaksella, koska Sampsan, Juhan tms. vastaavien nimelllä nyt sattuu olemaan enemmän painoarvoa ja asiallisuutta tuovia odotuksia? Vai sotiiko se mainostamisen tehokkuutta vastaan?

Muuten ei sinänsä ole tällaista hillittyä mainontaa vastaan nokan koputtamista. Jostain sitä rahaa on saatava.
 
Eli oletetaan että Sampsalle joku maksaa artikkelista ja hän sen tekee, niin hänen tulisi tehdä itselleen joku mainosalias sen julkaisuun eikä käyttää omaa nimeään? En itse pidä ajatusta kovin hyvänä. Miehen nimi on mikä on, eikä siinä mielestäni mitään vikaa ole tätä kertoa.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tuo juttu ei omasta mielestäni ollut sisältömarkkinointia. Luin jostain, että vaikkapa tuon sarjan Orange is the new black aloittaessa, niin jossain lehdessä oli suuri juttu naisvangeista. Se oli ihan kuin mikä tahansa normaali artikkeli jostain yhteiskunnallisesta jutusta, mitä lehdissä on. Mutta kyseinen juttu oli täysin sarjan tekijöiden maksama eikä se käynyt mistään ilmi. Siinä ei myöskään taidettu mainita kyseistä sarjaa mitenkään, vaan tarkoituksena oli vain saada ihmiset kiinnostumaan aiheesta.

Toivottavasti jotain vastaavaa ei ikinä tule tälle sivustolle. Jos jutun yhteydessä on isoilla kirjaimilla, että se on mainos, niin silloin se ei vahingossakaan erehdytä ketään. Joku yhteistyössä tehty ja vastaavat maininnat vaativat jo lukijalta tietoa, että ei se yhteistyö sitä tarkoita, että joku firma on antanut laitteet ilmaiseen testiin vaan sitä, että teksti on firman hyväksymä tai jopa täysin itse kirjoittama. Tosin jostain syystä firmoilla on tapana kirjoittaa tuollaista mainosroskaa, mikä paljastuu saman tien, jos on hoksottimet kunnossa. Mutta aina on sekin mahdollista, että naamioivat nuo jutut yhä paremmin muka puolueettomiksi artikkeleiksi tai pahimmillaan voivat ostaa vaikkapa tällaisen sivuston omaksi hovitestaajakseen, jolloin oikea merkki on aina vertailujen voittaja. Ainoa mikä tuollaisen voi estää, niin tarpeeksi monta puolueetonta sivustoa, jotka tarvittaessa käräyttävät huijarit. Tosin jos tilanne on se, että käytännössä vaikkapa tietyn tasoiset emolevyt ovat yhtä hyviä, niin niissä on aina helppo etsiä jokin asia, millä ansaitsee toimituksen valinnan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Multa saa ainakin hyväksynnän. Puhelimella olen tilannut ilmoitukset ja tästä tuli myös ilmoitus. Olisiko se mahdollista estää? Siis niin, että jatkossa näistä mainos-postauksista ei tulisi ilmoitusta, artikkelit ja uutiset erikseen. Itse pähkäilin, että aika vaikea toteuttaa?
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Suoraan sanottuna ihme nillittämistä selvästi merkitystä mainoksesta (vaikka voisitte kyllä laittaa mainostavalle taholle palautetta, jos edes saisi taulukot suomeksi tai ainakin englanniksi). Joo, voihan se olla, että homma luisuu puolueellisiksi testeiksi ja mainoksien ujuttamiseen sinne tänne ilman sen suurempaa merkintää. Yhtälailla tänään saatat saada meteoriitin päähäsi. Täytyy olla ihan käsittämättömän huono luotto sivustoon ja sen ylläpitäjiin, että vetää herneet nenään ja iskee kaikki adblokit päälle täysin keksityistä skenaarioista.

Itselleni tämän kaltainen mainonta on ihan ok, kunhan se pysyy selvästi merkittynä. Jyrkemmän palautteen aika on sitten, jos homma meinaa levitä käsiin jonkun tarjotessa rahatukkua.

Kiitos ja anteeksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
En näe satunnaisia mainossisältöjä ongelmana, mutta niiden sävy tulisi olla edes hieman synkassa sivuston muun sisällön kanssa.

Toki tuota mainosartikkelia lukiessa meni heti filtterilasit päälle, mutta onhan tuo teksti aivan karmeaa markkinamiehen ylistystä, joka häiritsi lukemista ja aiheutti lopulta tl;dr efektin.

Neutraalimpi tekstin sävy toimisi tällä foorumilla mielestäni paremmin.

Ja kuten mainittuakin, tuo heti alussa oleva iso kuva punaisella "mainos" tekstillä pitäisi kyllä olla riittävä tapa ilmoittaa olevan mainossisältö.

Samaa mieltä myös siitä, että mainossisällön ajankohta kannattanee harkita. Esim. älypuhelinvalmistajan mainossisältö ja piakkoin ilmestyvä älypuhelinartikkeli jossa kyseisen valmistajan tuote valitaan parhaaksi saattaa herättää epäilyksiä vertailun reiluudesta.

Toisaalta tässä sivustossa ei edelleenkään ole kyse hyväntekeväisyydestä. Sivuston omistaja on tehnyt valinnan pyörittää tätä liiketoimintana, jolloin mainokset ovat käytännössä elinehto.

Jos joku meistä haluaa lähteä uutta muroa harrastepohjalta ylläpitämään niin siitä vaan, eihän sen niin vaikeaa pitäisi olla? :think:
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
300
Se on kyllä välillä, varsinkin rapakontakaista keskustelua seuranneena, vaikea joidenkin ihmisten käsittää, että Internetissä on muitakin kuluja kuin heidän liittymämaksu. :D On se parempi linja ottaa mainostajien rahat kuin lukijoiden. :tup::tup:
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Niille jotka ovat huolissaan siitä että varsinaisia testejä saisi rahalla ostettua niin:

a) Suomi ei ole sellainen markkina-alue missä valmistajan sellaista kannattaisi yrittää, hyöty olematon. Kyseessä enemmänkin kulttuurikysymys eli ihan arkipäivää Intiassa, Itä-Euroopan maissa ja vastaavissa. Myös esim. Linus Tech Tipsin sisällöstä aika paljon sponsoroitua eli maksettua eli mainosta, se ehkä nähdään eri valossa kuin kirjoitettu vaikka samasta asiasta kyse, natiivimainonnasta.

b) Rahat mitä näissä mainoskampanjoissa liikkuu puhutaan tuhannesta eurosta muutamaan tuhanteen euroon. Ei ole meille sen arvoista jonkun yhden mainoksen takia alkaa toimimaan hämäräperäisesti, kun ihan rehellisiä mainostajiakin löytyy. Muutama kampanja ollaan jo hylättykin kun ehdoista ei ole päästy yhteisymmärrykseen (Oneplussan autoplay-videomainos mm.). Kuten aiemmin sanoin niin kyse enemmän kokonaisvaltaisesta kulttuurista, jos joku/kun tälläistä harrastetaan.

Aika rehellisiä me suomalaiset ollaan :)
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 492
Viestejä
4 164 077
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom