Klipsch R-115SW paukahtelee itsestään

Liittynyt
22.04.2022
Viestejä
15
Nyt on jo toisen kerran ongelmia laitteen kanssa. Edellisen kerran laite korjattu n. 19kk sitten. Oireena sama eli kun laittaa virrat päälle, niin laite rupee paukahtelee itsestään.
Ilmeisesti vika oli edellisellä kerralla virtapuolella ja foorumeita selannut ja siellähän se vika lienee. Ilmeisesti jonkinlaisesta ylikuumentumisesta tjsp. Johtuvaa.

Olen laittanut kotimaan maahantuojalle / huoltoon viestiä ja ilmeisen ruuhkaista tuntuu olevan, kun en ole vielä vastausta saanut. En tiedä olisiko huollolla takuuta, kun ei edes kahta vuotta kestänyt nyt.

Laitoin myös ihan Klipschille saakka tiedustelua, että olisikohan saatavilla kokonaan uutta osaa siten, ettei tarvis kahden vuoden välein olla korjaamassa.

Onko muilla ollut vastaavia ongelmia tai joutunut touhuamaan asian kanssa? Olisikohan aivan mahdoton rasti ryhtyä itse tusaamaan osien kanssa, kun tietämys elektroniikasta käytännössä nolla tai 1/10?
 
Sain Klipschiltä varaosanumeron: 1067492 SPL-150 EUA AMP KIT. Ilmeisesti pitäisi koko yksikkö vaihtaa.
En sitten tiedä onko edellisellä huollolla asian suhteen takuuta, kun korjauksesta alle kaksi vuotta.
 
Ilman tietämystä ja aiempaa kokemusta elektroniikasta ei kannata alkaa lähteä korjailemaan verkkovirtaan kytkettäviä laitteita.
Sain Klipschiltä varaosanumeron: 1067492 SPL-150 EUA AMP KIT. Ilmeisesti pitäisi koko yksikkö vaihtaa.
En sitten tiedä onko edellisellä huollolla asian suhteen takuuta, kun korjauksesta alle kaksi vuotta.
Huoltojen takuu on yleensä muutaman kuukauden. Jos vahvistin on vielä rikki, voisin olla kiinnostunut ostamaan sen varaosiksi. SPL-150:ssä on sama vahvistin kuin R-115SW mallissakin, bassoelementti on vaan eri.
 
Viimeksi muokattu:
Yleensä noiden vaihtaminen ei mitään rakettitiedettä vaadi.
Edit: Hyvällä tuurilla selviää jopa ilman kolvia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
256 595
Viestejä
4 459 875
Jäsenet
73 781
Uusin jäsen
JarkkoRuutu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom