Kioxia esitteli jopa 7 bittiä soluun tallentavaa NAND-muistia

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Muun muassa SSD-asemissa käytettäviä NAND Flash -piirejä on markkinoilla useita eri tyyppejä. Alun perin NAND-solut tallensivat vain yhden bitin solua kohden (SLC) ja nykymarkkinoilla käytetään pääasiassa kolme (TLC, 3-bit MLC) tai neljä (QLC, 4-bit MLC) bittiä per solu tallentavia muisteja.

Kioxia on nyt esitellyt International Memory Workshop 2022 -tapahtumassa uusinta saavutustaan NAND Flash -muistien saralla. Yhtiö on onnistunut kehittämään muistin, johon kyetään tallentamaan jopa 7 bittiä per solu. Vaikka 7 bittiä ei sinänsä kuulosta kenties paljolta, se vaatii jopa 128 jännitetasoa saman solun sisälle siinä missä TLC-solut vaativat kahdeksan ja QLC-solut 16 tasoa.

7 bittiä soluun tallentavan muistin valmistaminen ei ollut yksinkertaista, vaan yhtiö joutui käyttämään esimerkiksi sähköä paremmin johtavaa yksikiteistä piitä monikiteisen sijaan. Lisäksi aivan joka kokoonpanosta ei vielä löydy vaadittuun 77 kelvinin eli -196 celsiusasteeseen yltävää jäähdytystä koneen sisuksista. Tästä huolimatta Kioxia suunnittelee jo 8 bittiä soluun tallentavaa muistia, johon vaaditaan jo 256 jännitetasoa. Jos ja kun 7 bittiä soluun tallentavat muistit saapuvat joskus myyntiin, ne tultaneen tuntemaan lyhenteestä 7LC, koska HLC ehtisi menemään 6 bittiä soluun tallentavalle versiolle (Hexa Level Cell, 7 olisi Hepta)

Lähde: Tom's Hardware

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046
Kiitos ei. Virhetiheys kasvaa, kestävyys vähenee. QLC:kin on jo pääosin liian huonoa omaan käyttöön.
 

tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 711
Jos ja kun 7 bittiä soluun tallentavat muistit saapuvat joskus myyntiin, ne tultaneen tuntemaan lyhenteestä HLC (Hepta Level Cell).
Kuvassa HLC näyttäisi viittaavan 6 bittiä soluun tallentavaan muistiin (olisiko H lyhenne sanasta hexa). 7 bittiä tallentava on kuvassa yksinkertaisesti 7LC.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Kuvassa HLC näyttäisi viittaavan 6 bittiä soluun tallentavaan muistiin (olisiko H lyhenne sanasta hexa). 7 bittiä tallentava on kuvassa yksinkertaisesti 7LC.
Kappas, meni ihan ohi tuo kuvasta itseltä :thumbsup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 824
Jos flashien kirjoituskestävyys heikkenee samaa vauhtia kuin on toistaiseksi tehnyt (MLC->TLC->QLC), niin tuotahan voisi kutsua WORM-flashiksi? Eli "Write Once Read Many", kuten kaikki kerran kirjoitettavat optiset levytkin. Mutta 7LC-flashin arkistointikestävyys tuskin olisi lähelläkään arkistointikelpoisia optisia medioita (kymmeniä vuosia). Ja jos datan säilyvyys(-kään) ei ole kehuttava niin vaikea keksiä moiselle mitään järkevää käyttötarkoitusta, siis jos kyseinen 7LC muuttuu käyttö/lukukelvottomaksikin varsin nopeasti. En toistaiseksi koske mielelläni edes QLC-flashiin jos voin sen vain välttää :coffee:
Toki jos keksivät aikanaan keinon jolla sisältö säilyy edes TLC/QLC-tasoisesti, niin laskisihan 7LC merkittävästi flash-hintaa per GB. Sinänsä plussaa jotta joku edes lähtee tekemään tällaistakin kokeellista tutkimusta vaikka tietävät ettei siitä pomminvarmasti seuraavalla kvartaalilla tule kassaan senttiäkään, jos tulee edes vuosiin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 352
Kehitetäänkö enää lainkaan kulutuskestävää flashia? Eli flashiä joka olisi pitkäikäistä käytössä.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 607
Linkkaappa joku m.2 formaatin 1-2 tb mlc tai slc ssd, joka on tullut 970 pro:n jälkeen
Ei toi m.2 formaatti ole tommosille rajuun serverikäyttöön tarkoitetuille laitteille hyvä valinta (hotswap ei käytännössä onnistu, ja joku ruuvien ja paljaiden komponenttien kanssa vehtaaminen on tosi huono idea), ja siksi tuotteita ei pahemmin ole. Esim. Kioxia fl6 on slc u.3 levy, jota saa aina 3,2 teraan asti per yksikkö. Sen saa adapterilla m.2 slottiinkin jos on sopivammat liittimet loppu.
 

Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 065
Samsungin tulkinta on täysin oikea vaikka markkinat suosiikin muita termejä, MLC = MultiLevel Cell, mikä viittaa mihin tahansa SLCtä useampibittiseen
Kyllä, mutta tuo käyttötapa vaatii aina tarkennuksen biteistä mukaan tai muuten se on tahallaan harhaanjohtamista.
 

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Tuohan onkin hyvä idea.. Käytänkin tästälähtien itse vain ja ainoastaan XLC merkintää, niin se on kaikille selvä.
Eli slc =1lc jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 352
Toisaalta perinteisille kiintolevyille vaan riittää jatkossakin markkinoita tiettyihin käyttötarkoituksiin, kun flashi kehitys on enemmän tämänsuuntaista.
 

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Toisaalta perinteisille kiintolevyille vaan riittää jatkossakin markkinoita tiettyihin käyttötarkoituksiin, kun flashi kehitys on enemmän tämänsuuntaista.
Juu, raakaan datanvarastointiin mekaaninen levy on huomattavasti flashiä parempi vaihtoehto. Kaikkein huonoin idea on hankkia joku 4lc levy ja yrittää säilyttää sillä yhtäänmitään tärkeää..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 549
Viestejä
4 190 376
Jäsenet
70 766
Uusin jäsen
Kotitie

Hinta.fi

Ylös Bottom