Kiinalainen YMTC nousi maailman kolmanneksi suurimmaksi NAND-valmistajaksi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
25 791
Counterpoint Research on julkaissut vuoden toista neljännestä koskevan katsauksensa NAND-piirien toimittajien markkinaosuuksiin.

Raportin mukaan Samsung on edelleen ykkösenä 25 %:n osuudella markkinoista ja kakkosena pysyy SK Hynix, kun mukaan lasketaan sen yhdysvaltalainen tytäryritys Solidigm. Solidigm on Intelin entinen SSD- ja NAND-osasto, jonka SK Hynix osti vuonna 2021 ja sen jälkeen muutti sen erilliseksi tytäryrityksekseen. SK Hynixin pääbrändin markkinaosuus oli 13 ja Solidigm:n 9 %. Kolmas sija on kuitenkin nyt uuden yrityksen eli kiinalaisen YMTC:n hallussa 14 %:n osuudella. Yhtiö on joutunut kuitenkin myymään piirejään jonkin verran halvemmalla, sillä vaikka piirien toimitusmäärissä se oli kolmas, jäi yhtiö rahassa mitattuna viidenneksi. Neljättä ja viidettä sijaa toimituksissa pitävät hallussaan Kioxia ja Micron 14 ja 13 % osuuksilla ja ne olivat YMTC:n edellä rahassa mitattuna.

counterpoint-nand-q2-26.jpg


Lähde: Server-Led eSSDs Hit 48% of NAND Shipments; YMTC Enters Global Top Three
 

Statistiikka

Viestiketjuista
314 703
Viestejä
5 340 517
Jäsenet
84 877
Uusin jäsen
KPaul

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom