Kiina ja Yhdysvallat pääsemässä sopuun ZTE:stä: Toiminta saa jatkua

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
17 500



ZTE syyllistyi viime vuonna yhdysvaltalaistuotteiden salakuljetukseen toimittaessaan muun muassa Qualcommin järjestelmäpiirejä sisältäviä laitteita Iraniin. Yhtiölle langetettiin rajut rangaistukset, joiden mukaan yhtiön tulisi maksaa 900 miljoonan dollarin sakot ja rangaista 35 asian kanssa tekemisissä ollutta työntekijäänsä.

ZTE suoriutui sakoistaan nopeasti, mutta jätti rankaisematta työntekijöitään, jonka myötä Yhdysvallat kielsivät yksiselitteisesti kaikkia maan yrityksiä toimittamasta yhtiöllelle enää komponentteja tai ohjelmistoja. Rangaistukset pysäyttivät nopeasti ZTE:n operatiivisen toiminnan.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ZTE pääsee jatkamaan toimintaansa lähiaikoina, kiitos Trumpin hallinnon neuvottelujen Kiinan hallituksen kanssa. Wall Street Journalin mukaan Trump tulee poistamaan toimituskiellot, koska yhtiö on suostunut tekemään pyydettyjä muutoksia johtoonsa. Lisäksi Kiina tulee poistamaan vastapalveluksena tariffimaksut yhdysvaltalaisilta maataloustuotteilta. ZTE saattaa joutua maksamaan lisäksi toistaiseksi määrittelemättömän kokoiset lisäsakot. Sopimuksen lopulliset yksityiskohdat tullaan viilaamaan kuntoon vielä tämän viikon aikana.

Lähde: GSMArena

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
17 500
Eikös ZTE ole Kiinan valtion omistama yritys? Ei ainakaan rahat lopu ihan heti.
Osittain valtion omistama mutta ihan julkisesti pörssiin listautuneesta fimasta kyse. Jos oikein ymmärsin tuosta Wikistä niin Kiinan hallituksen omistamat firmat omistavat 48,5% ZTE Holdingista joka omistaa 30,34% ZTE:stä
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
143 710
Viestejä
2 746 601
Jäsenet
53 098
Uusin jäsen
Tiijah92

Hinta.fi

Ylös Bottom