Kickstarter-projekti hakee rahoitusta 3dfx:n historiaa käsittelevään kirjaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Espanjasta lähtöisin oleva Kickstarter-projekti hakee parhaillaan rahoitusta The Legacy of 3dfx -kirjan tuotantoon. Kirja aiotaan julkaista sekä englanniksi että espanjaksi.

3dfx oli kenties merkittävin yksittäinen näytönohjainvalmistaja 3D-kiihdytyksen suosion nostamisessa kiihdytinten alkumetreillä. Vaikka yhtiö ei ollut asialla ensimmäisenä, sen Glide-rajapintaa useissa peleissä hyödyntäneet Voodoo-näytönohjaimet olivat ominaisuuksiltaan ja nopeudeltaan käytännössä vertaansa vailla alkumetreillään.

Projektin tavoite on 16 000 euron summa ja rahoitus toteutetaan kaikki tai ei mitään -säännöillä, eli projekti saa rahoituksensa vain jos se kerää koko tavoittelemansa summan vuoden loppuun mennessä.

16 000 euron lisäksi kirjoittajat tarjoavat lisäsisältöä, mikäli rahoituspotti nousee kyllin suureksi. 18 000 euron potilla julkaistaan kirjan rinnalla lyhyt opas retrotietokoneisiin, 20 000 euron potilla tutustutaan 3dfx:n historiaan ja tapahtumiin konkurssin jälkeen vuosina 2001 - 2003 ja 22 000 euron potilla käydään läpi 3dfx:n teknologioita kuten 22-bittinen postfiltteri, reunojenpehmennys ja niin edelleen. Mikäli keräyskassa nousee 26 000 euroon tullaan kirjat painamaan kovakantisina.

Halvimmillaan kirjan saa digitaalisena 10 eurolla (Banshee) ja fyysisenä 26 eurolla (SST1). Lisäksi saatavilla ovat 38 euron fyysinen kirja + t-paita -paketti (SLI) ja 70 euron paketti, jossa tulee t-paidan ja kirjan lisäksi A2-koon juliste ja limited edition -laatikko (Rampage).

Lähde: The Legacy of 3dfx / El Legado de 3dfx
 
Viimeksi muokattu:

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Kävin kympin pistääs. En tiedä tulenko siihen kunnolla syventymään, jos sen digitaalisen kopion saan, mutta uskon että on yleisöä jota kiinostaa kybänä.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Voisi itsekin huomenna lahjoittaa 10€ tähän koska itsellä on ollut aikanaan Voodoo Rush sekä Voodoo 2 kortit. :kahvi:
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
423
Martin GP facebookin retro machines ryhmästä kirjan tekijä.

Täältä lähtee 70€ :)
Screenshot_20181203-091428.jpg
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Täytyy myöntää että wanhana kiinnostaisi mitä tuolla on oikeasti tapahtunut.Tosin espanjalaisten tekemänä toi kuullostaa vähän oudolta eli sisäpiiritietoa tuskin noissa kirjoissa on.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Minua kiinnostaisi enemmän mitä Pyramid3D:lle tapahtui aikoinaan ja miksi
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
423
FB_IMG_1543841055724.jpg
Minua kiinnostaisi enemmän mitä Pyramid3D:lle tapahtui aikoinaan ja miksi
"Pyramid hautautui, kun TriTech rikkoi äänikortteja tehdessään Cirrus Logicin patenttia, hävisi oikeusjutun ja teki konkurssin."
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Osallistuitko itse?
Kuten viime viikkokatsauksessa totesin, osallistun mutta harkitsen vielä otanko fyysisen kirjan vai e-kirjan. Fyysinen kirja olisi ilman muuta parempi mutta sylettää kun postikulut olisi melkein kolmanneksen kirjan hinnasta
 
Rohkeesti vaan :D

Screenshot_20181203-093545__01.jpg
 
Liittynyt
04.12.2018
Viestejä
5
Hello. I am Martin Gamero, the writer of the book and I am sorry but I only speak English and Spanish.

Before all, thanks for the support, I am very excited with the proyect, 3dfx was very important for me.

@Melbac The book will have confidencial info thanks to Oscar Barea (and more collectors). We have talked much time to put secret info, here you can see two:

In the book, we will talk more exclusives.

@Nerko I talk about Pyramid3D and Bitboys in the book. If the book get the goal, I would like to write a second part with all companies less 3dfx.

Feel free to ask me if you want :)
Best Regadrs,
Martin Gamero
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Korttia en ikinä tullut omistaneeksi, mutta haaveiltua siitä kuitenkin tuli. Laitoin 40€.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
423
Uskon että löytyy myös sisäpiiritietoa syystä että kirjan kirjoittaja on ollut tekemisissä Oscar Barean kanssa jolla tod.näk. toiseksi suurin 3dfx kokoelma maailmassa mukaan lukien Rampage yms. Oscar taas on saanut erittäin paljon tietoa 3dfx työntekijöiltä suoraan sekä GDonovanilta ja muilta jenkkikeräilijöiltä joilla myös erittäin hyvät yhteydet vanhoihin työntekijöihin. Varmasti ihan asiallinen kirja.

Täytyy myöntää että wanhana kiinnostaisi mitä tuolla on oikeasti tapahtunut.Tosin espanjalaisten tekemänä toi kuullostaa vähän oudolta eli sisäpiiritietoa tuskin noissa kirjoissa on.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
423
Mistakaas käydä pistämässä kickstarteriin oma panoksenne niin saadaan kunnon kirja pihalle :cigar2:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mistakaas käydä pistämässä kickstarteriin oma panoksenne niin saadaan kunnon kirja pihalle :cigar2:
Näyttäisi tulleen tavoite täyteen, päädyin lopulta fyysiseen kirjaan vaikka postikulujen määrä nakertaakin :beye:
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
:sclap: digitaalista kopiota ootellessa
 
Liittynyt
04.12.2018
Viestejä
5
The KS got the goal, I only can say thanks for your support, and I will try to get and send the book asap.

Happy new year :D

PS: I will have a detail with your country, you are the fourth country in buyers ;)
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Eilen tosiaan tuli kyselyä tiedoista sähköpostiin kirjan lähettämisen suhteen :think:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029

"Pyramid hautautui, kun TriTech rikkoi äänikortteja tehdessään Cirrus Logicin patenttia, hävisi oikeusjutun ja teki konkurssin."
Ei se vielä siihen kuollut. VLSI Solution ja Bitboys jatkoivat projektia kaksistaan (mutta joutuivat vaihtamaan valmistusprosessia), kunnes riitautuivat, ja VLSI Solution osti bitboysin ulos projektista.

VLSI jatkoi sen kehitystä yksin, mutta projekti lähinnä viivästyi niin paljon, että voodoo2 ehti ulos ja VLSI solution totesi että enää ei oltaisi kilpailukykyisiä, eikä piiri mennyt koskaan massavalmistukseen. Toimivia protottyyppejä ehdittiin kutienkin valmistaa, mutta ilmeisesti ajurit tms. oli liian keskeneräiset ettei voitu julkaista ajoissa.

Tosin, piiri oli vielä ainakin luokkaa kymmenisen vuotta sitten VLSI Solutionin tuotekatalogissa nimellä "VS_VP" mutta nyt sitä en pikaisesti enää VLSI Solutionin webbisivuilta löytänyt. Että jos olisi tarpeeksi suuren erän halunnut tilata, olisi kai teoriassa ollut tilattavissa, tosin varmaan ilman mitään ajureita jne.

Molemmat, sekä Tritechin kaatuminen että VLSI Solutionin ja Bitboysien riitautuminen keskenään varmaan vaikuttivat siihen että projekti myöhästyi liikaa ettei sitä tuotu markkinoille.

Olen vuonna 1998 omin silmin nähnyt Pyramid3dn prototyypin toiminnassa, muistan että ainakin pystyi pyörittämän videofeedia tekstuurimapattynä pyörivään kuution sivulle, kaveri oli töissä VLSI solutionilla ja käytiin sitä katsomassa.
 
Tässä samainen Pyramid3D jonka olet nähnyt omin silmin :D

Edit: olinpas pöljä :rofl: Olinkin jo tämän liittänyt.

FB_IMG_1572620040332.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Olen vuonna 1998 omin silmin nähnyt Pyramid3dn prototyypin toiminnassa, muistan että ainakin pystyi pyörittämän videofeedia tekstuurimapattynä pyörivään kuution sivulle, kaveri oli töissä VLSI solutionilla ja käytiin sitä katsomassa.
Joskus noihin aikoihin kävivät myös Assemblyillä noita demoamassa. Olen itsekin nähnyt niiden demon.

--

Yleisellä tasolla vähän tökkii, kun Voodooista puhutaan näytönohjaimina. Ei ne ensimmäiset olleet kuin 3d-kortteja, joihin vedettiin johto näytönohjaimelta ja oma perheen Voodoo II lisäsi siihen 3d-piirretyt objektit.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Yleisellä tasolla vähän tökkii, kun Voodooista puhutaan näytönohjaimina. Ei ne ensimmäiset olleet kuin 3d-kortteja, joihin vedettiin johto näytönohjaimelta ja oma perheen Voodoo II lisäsi siihen 3d-piirretyt objektit.
Kyllä ne oli ihan täysiverisiä näytönohjaimia, mutta eivät VGA- tai CGA-yhteensopivia; DOS eikä DOS-softat jotka piirtävät tekstinsä ja grafiikkansa VGAn (tai CGAn) rekisterikomentoja käyttäen tai kirjoittaen muistissa VGAn (tai itseasiassa CGAn) määrittelemään muistiosoitteeseen eivät niillä toimi.

Eikä voodoo käsittääkseni "lisännyt" siihen kuvaan mitään vaan korvasi sen täysin omalla kuvallaan, silloin kun se oli käytössä.

Linuxille ja NT-pohjaiselle Windowsille voisi aivan hyvin tehdä ajurit joilla voodoolla piirrettäisiin kaikki, mutta esim. windows 95 ei varmaan olisi suostunut boottaamaan ilman vähintään VGA-yhteensopivaa näyttistä, koska se boottasi ensin DOSiin ja latasi omat näyttisajurinsa vasta paljon myöhemmin.

Itseasiassa käsittääkseni Vistasta lähtien windows on nimenomaan piirtänyt kaiken näyttiksen 3d-kiihdytystä käyttäen, ihan sama temppu olisi toiminut voodoon kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Suomeen tulossa niin paljon näitä kirjoja, että tarvittaisiin välikättä joka ottaisi yhden ison lähetyksen vastaan ja lähettäisi siitä sitten tuotteet kaikille suomalaisille eteenpäin. Itse melkein voisin kyllä mutta meinaa olla nyt sen verran hektistä muutenkin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Suomeen tulossa niin paljon näitä kirjoja, että tarvittaisiin välikättä joka ottaisi yhden ison lähetyksen vastaan ja lähettäisi siitä sitten tuotteet kaikille suomalaisille eteenpäin. Itse melkein voisin kyllä mutta meinaa olla nyt sen verran hektistä muutenkin.
Jep, tällaista mailia tuli tännekin ja tarjouduin alustavasti hoitamaan postituksen eteenpäin ellei muita vapaaehtoisia löydy.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
423
Jep, tällaista mailia tuli tännekin ja tarjouduin alustavasti hoitamaan postituksen eteenpäin ellei muita vapaaehtoisia löydy.
Lupauduin myös. Seuraillaan :D

P.S lähettää huomenna mulle tiedot paketeista. Eli jos Tampereelta löytyy ostajia niin voidaan järkkäillä noutoja myös täältä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
423
Ovat lähistöllä. Osalle postitan lähipäivinä. Osa joutuu vielä odottamaan.

IMG_20200107_223917.jpg
 
Liittynyt
04.12.2018
Viestejä
5
Hello,

I'm pleased to announce my second book on graphics cards and the history of 3D in computers: The Legacy of the Forgotten. This will be the fourth book I've had published, and it is a second part of The legacy of 3dfx.

On 27 November, the Arcade Vintage Video Game Museum hosted the launch presentation for the Kickstarter crowdfunding campaign, which will run until 31 December.

The book talks about S3, Matrox, Bitboys, and VideoLogic. It will be translated to English with three editions.

If you would like more information, I will be happy to answer any questions.

Many thanks :D

KS: The Legacy of the Forgotten / El legado de las olvidadas
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 353
Viestejä
4 158 155
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom