Keskustelua TechBBS-foorumin säännöistä ja moderoinnista

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
No se tuli tuolta ryhmäalennuksella ja kuten näkyy, ei siellä punaista ainakaan omien viestieni yläpuolella näy taaksepäin selatessa, mistä olisi voinut päätellä lähdön olevan lähellä. Mutta kuten aiemmassa viestissäni sanoin, niin eihän tuo keskustelu enää hedelmällistä ollut, enkä ole tässä nyt rutisemassa sitä, että onko joku yli neljännesvuoden takainen banni ollut aiheellinen vai aiheeton. En kuitenkaan osannut silloin ajatella, että tuolla käyty keskustelu voisi olla syy saada bannit varoittamatta, kun ei ollut tuolta mitään "entisyyttä".

Se rutisemisen kohde on se, ettei mistään saa tuollaisessa tilanteessa mitään vihiä, että mitä on tapahtunut ja onko se lopullista vai ei. Homma menee kiharaiseksi, jos ei ole huomautuksia eikä yksityisviestejä mitä voisi lukea eikä pysty edes palstaa lukemaan julkiselta puolelta. Käytännössä käyttäjän siis pitää "kiertää" banneja voidakseen edes lukea rekisteröimättömänä käyttäjänä palstaa etsiäkseen mahdollisen syyn banneilleen.

Näistä rajoituksista johtuen onkin vähän höpöä sanoa, että bannien syy on ylläpidon ja bannatun välinen asia, kun ylläpito ja bannattu eivät voi millään tavalla kommunikoida toistensa kanssa.
Tämähän ei pidä paikkaansa. Voit lähettää sähköpostia (ja no onhan siellä myös Sampsalla puh.nro) ylläpidon jäsenille: Info - io-tech.fi
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 426
Toimiva sähköposti kai rekisteröityneillä, eli jos sinne ei tule ilmoitusta toimista, niin sitten varsin outoa ja käyttäjähän voi luulla että nyt jotin järjestelmä virhettä, ja rekkaa uuden tunnuksen turhan päin.
Uusista yksityisviesteistä on tullut sähköpostiin aina ilmoitus, tuossa tilanteessa ei tullut mitään sähköpostiakaan.

Tämähän ei pidä paikkaansa. Voit lähettää sähköpostia (ja no onhan siellä myös Sampsalla puh.nro) ylläpidon jäsenille: Info - io-tech.fi
Mun mielestä sen pitäisi olla ylläpidon tehtävä tiedottaa käyttäjiä kohtaan tehtävistä ylläribanneista sen sijaan, että käyttäjän pitää alkaa googlailemaan jotain puhelinnumeroita tai auton rekisterinumeroita, että voi trafista kysyä osoitetta, että voi käydä kauppareissulla oven takana kysymässä, että mikä toi bannihomma tuolla foorumilla on. Ei se nyt kuitenkaan vaadi ihan hirveästi saattaa käyttäjälle sähköpostia: "Sinut on bannattu viikoksi tekkilästä, koska kävit keskustelua telkkareista."
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625

Ei noita banneja vahingossa tipu joten yllätyksestä on ihan turha puhua. Niitä ei saa kuin perseilemällä ja jos pitää koko ajan hakea sillä harmaalla alueella niin syyllinen löytyy helposti ihan peiliin katsomalla.
 
En nyt ihan ymmärrä miksi pitäisi googlettaa näitä tietoja, kun ne löytyy ihan io-techin kotisivuilta. Eikä varsinkaan tarvitse lähteä mihinkään oven taakse piipittämään, kun voi ihan vaan laittaa sähköpostia ja keskustella siitä syystä mistä bannit johtuivat. Kyllä se ihan perseilijän omalla vastuulla on asiaa selvittää.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 426
Ei noita banneja vahingossa tipu joten yllätyksestä on ihan turha puhua. Niitä ei saa kuin perseilemällä ja jos pitää koko ajan hakea sillä harmaalla alueella niin syyllinen löytyy helposti ihan peiliin katsomalla.
Minusta silloin voi puhua yllätyksestä, jos banni ei tule mihinkään viestiin annetusta varoituksesta johtuen eikä keskusteluun liittyviä huomautuksiakaan ole ollut.

Kyllä se ihan perseilijän omalla vastuulla on asiaa selvittää.
Säännöissä seisoo, että bannit tulevat toistuvista varoituksista. Kun varoituksista tulee sähköposti-ilmoitus on selvää, että pitäisi bannistakin tulla, koska sääntöjen mukaan varoituksen pitäisi olla se banniin johtava syy. Minusta on vähän epäloogista ajatella, että vastuu asian selvittämisestä siirtyisi normaalista ylläpidollisesta tiedottamisesta bannatun harteille siinä kohtaa, jos ylläpitäjä päättääkin bannata lonkalta.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Säännöissä seisoo, että bannit tulevat toistuvista varoituksista. Kun varoituksista tulee sähköposti-ilmoitus on selvää, että pitäisi bannistakin tulla, koska sääntöjen mukaan varoituksen pitäisi olla se banniin johtava syy. Minusta on vähän epäloogista ajatella, että vastuu asian selvittämisestä siirtyisi normaalista ylläpidollisesta tiedottamisesta bannatun harteille siinä kohtaa, jos ylläpitäjä päättääkin bannata lonkalta.
Kyllä sen bannin ihan suoraankin saa jos vetää oikein kunnolla perseiluvaihteen silmään. Ja jos näin tosiaan kävi, niin kannattaisi oikeasti selvittää missä tuli itse tyrittyä kun ei varoituksellakaan selvitty.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 426
Kyllä sen bannin ihan suoraankin saa jos vetää oikein kunnolla perseiluvaihteen silmään. Ja jos näin tosiaan kävi, niin kannattaisi oikeasti selvittää missä tuli itse tyrittyä kun ei varoituksellakaan selvitty.
Ylläpitäjä voi bannata käyttäjiä ihan mistä tahansa katsomastaan syystä, sitä ei mikään kiellä. Tässä ei kuitenkaan ollut tarkoitus alkaa keskustelemaan minkään yksittäisten bannin syistä muiden käyttäjien kanssa vaan esimerkin pohjalta kehityskeskustella siitä, miten bannattu joutuu tuollaisessa poikkeustilanteessa yllätykselliseen tiedottomuuteen etenkin, jos bannit tulevat viiveellä ja käyttäjä on ehtinyt jo käymään tukun muuta keskustelua sen jälkeen. Ongelmana tässä nyt on ilmeisesti ollut ainakin alustan jäykkyys sen suhteen mitä bannatulle voidaan lukuoikeuksien suhteen sallia tai kieltää. Se sähköposti-ilmoitus voisi silti olla ihan okei, kun sen periaatteessa pitäisi tulla muutenkin.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
1 348
Oma viestini poistettiin Diablo 2 resurrect keskustelusta ja syyksi allamainittu. Viestissä ei ollut minkäänlaisia kräkkäys ohjeita eikä mitään linkkejä. Eli selvästi tuo "ja jutut pois foorumilta" on sitten se syy? Näkeekö jotenkin kuka tuon viestin poisti jotta häneltä pystyisi kysymään mitä "jutut pois" tarkoittaa ja mitä sääntöä tarkalleenottaen rikottiin viestissäni? Koska omasta mielestäni viestini liittyi vahvasti aiheeseen ja siinä ei todellakaan rikottu mitään mitä syynä viestissä kerrotaan.

"Syy: jätetääs nämä harmaan alueen piratismi/kräkkäysohjeet ja jutut pois foorumilta, peliä ei ole vielä julkaistu eikä kyseinen käyttötapa ole pelin tekijän hyväksymä"
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449

Kävin katsomassa poistetut viestit. Ei, viestissä ei ole "kräkkäysohjeita" mutta kerrot itse kräkänneesi ja ladanneesi sen luvattomasti. Itse olisin luultavasti antanut varoituksen päälle, joku järki nyt pitäisi olla jokaisella päässä ettei laittomuuksilla lähdetä leveilemään foorumilla.
 
En nyt leveilemiseksi tuota sanoisi. Niinkuin oli mainittu että pelin pystyi lataamaan blizzardin palvelimilta ja siihen oli tehty avoimen lähdekoodin päivitys joka "unlockkasi" peliä. Mutta kiitos vastauksesta, lähinnä tuo syy viesti hämmeni minua koska "syytti" kräkkäysohjeista ja "muista jutuista" vaikka tämä ei pitänyt paikkaansa ja oli epäselkeästi esitetty. Hyväksyn kuitenkin "tuomion" eli kiitos vastauksesta.

PS: toki varoitus olisi kyllä ollut ylilyönti koska viesti ei rikkonut sääntöjä, kuten mainittu mitään ohjeita tai linkkejä ei mainittu vaan viestin poisto oli ennemminkin keskustelun "puhdistamista" näemmä.
 
Viimeksi muokattu:

Lisään kuitenkin vielä sen verran, että se ei ole "avoimen lähdekoodin päivitys" vaan kräkki, joka poistaa pelistä kehittäjän siihen lisäämiä lukkoja. Lähdekoodin luonteella ei ole asian suhteen mitään merkitystä.
 
Diego Serrano

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
135
Sain varoituksen Sampsa Kurrilta, kun postasin leipätarjouksen tarjousketjuun. Postaukseni poistettiin. Ketjussa n. 10 munkkitarjousviestiä mutta leipätarjouksesta saa varoituksen ja viesti poistetaan. Onhan tämä aika naurettavaa, että joku elintarvike (munkki, karkki, cola) on ok mutta toinen ei. Ja mitään tietoa säännöissä ei tästä ole ja käyttäjät joutuvat eriarvoiseen asemaan kun kullisenkin moderaattorin oma mieltymys munkkeihin tai muuhun määrittelee mikä on sallittua.

Edit. Lisäksi postaukseni sisälsi kaikki tarvittavat tiedot, paitsi tarjouksen loppumisajan, koska sitä ei ollut kaupassa mainittu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 300
Sain varoituksen Sampsa Kurrilta, kun postasin leipätarjouksen tarjousketjuun. Postaukseni poistettiin. Ketjussa n. 10 munkkitarjousviestiä mutta leipätarjouksesta saa varoituksen ja viesti poistetaan.
Ei näitä sääntöjen mukaan tuomita vaan kulloisenkin henkilön mielentilan
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Sain varoituksen Sampsa Kurrilta, kun postasin leipätarjouksen tarjousketjuun. Postaukseni poistettiin. Ketjussa n. 10 munkkitarjousviestiä mutta leipätarjouksesta saa varoituksen ja viesti poistetaan. Onhan tämä aika naurettavaa, että joku elintarvike (munkki, karkki, cola) on ok mutta toinen ei. Ja mitään tietoa säännöissä ei tästä ole ja käyttäjät joutuvat eriarvoiseen asemaan kun kullisenkin moderaattorin oma mieltymys munkkeihin tai muuhun määrittelee mikä on sallittua
@Sampsa pitäisikö aloitusviestiin päivittää sallitut tarjouskatekoriat?

Näillä tiedoilla tämä oli ihan tarpeeton varoitus. Tarjous oli sen kirjoittajan mielestä hyvä, eikä missään sanota, että ei saisi laittaa leivästä tarjousta, etenkin kun munkeista oli laitettu tarjouksia.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 185
Ei hyvää päivää sentään, alkaa joillakin menee pikkasen hölmöksi taas meno, liekkö sitä on istuttu taas liian pitkään siinä koneen äärellä tai jotain.
Kyl ny jokaisella pitäisi sen verran olla tajunnanvirtaa, että miten pitkälle voi venyttää noide hölmöjen tarjousten laittamisen, vois katsoa peiliin ja miettiä ensin, että kannattaako alkaa kirjaimellisesti pelleilemään...

Ja sit aletaan valittamaan ja vaatimaan tarkkoja sääntöjä ja kategorioita sun muita ku napsahtaa, ei herranjumala, eikö ole parempaakaan tekemistä ihmisillä?
 
Viestisi ei sisältänyt oikeastaan mitään konkreettista. Avaatko hieman, mitä tarkoitat? Miten munkki, cola, karkkitukun lätkäkarkkipussi tarjoukset on ok mutta leipä ei? Tarjous oli vielä erittäin hyvä, n. 40-60%.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Sain varoituksen Sampsa Kurrilta, kun postasin leipätarjouksen tarjousketjuun. Postaukseni poistettiin. Ketjussa n. 10 munkkitarjousviestiä mutta leipätarjouksesta saa varoituksen ja viesti poistetaan. Onhan tämä aika naurettavaa, että joku elintarvike (munkki, karkki, cola) on ok mutta toinen ei. Ja mitään tietoa säännöissä ei tästä ole ja käyttäjät joutuvat eriarvoiseen asemaan kun kullisenkin moderaattorin oma mieltymys munkkeihin tai muuhun määrittelee mikä on sallittua.

Edit. Lisäksi postaukseni sisälsi kaikki tarvittavat tiedot, paitsi tarjouksen loppumisajan, koska sitä ei ollut kaupassa mainittu.
@Sampsa pitäisikö aloitusviestiin päivittää sallitut tarjouskatekoriat?

Näillä tiedoilla tämä oli ihan tarpeeton varoitus. Tarjous oli sen kirjoittajan mielestä hyvä, eikä missään sanota, että ei saisi laittaa leivästä tarjousta, etenkin kun munkeista oli laitettu tarjouksia.
Joku järki nyt käteen, munkkitarjoukset nyt ovat jo siinä ja siinä, luultavasti vapun ajankohtaisuuden vuoksi niitä ei siivottu pois, mutta jossain random ruokakaupassa tarjouksessa oleva reissumiespaketti ei rauta-alueen tarjousketjuun kuulu.

edit: ja esimerkiksi tuo viittaamasi karkkitukku yms ovat helposti tilattavia, cola-tarjous kaikkia prismoja koskeva jne, täysin eri asioita kuin yksittäisen random kaupan tarjous.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Ei hyvää päivää sentään, alkaa joillakin menee pikkasen hölmöksi taas meno, liekkö sitä on istuttu taas liian pitkään siinä koneen äärellä tai jotain.
Kyl ny jokaisella pitäisi sen verran olla tajunnanvirtaa, että miten pitkälle voi venyttää noide hölmöjen tarjousten laittamisen, vois katsoa peiliin ja miettiä ensin, että kannattaako alkaa kirjaimellisesti pelleilemään...

Ja sit aletaan valittamaan ja vaatimaan tarkkoja sääntöjä ja kategorioita sun muita ku napsahtaa, ei herranjumala, eikö ole parempaakaan tekemistä ihmisillä?
Mun nähdäkseni munkkitarjous ja leipätarjous on ihan vastaavia. Varoitus oli ehdottomasti liikaa. Huomautus ketjuun olisi riittänyt.
 
Diego Serrano

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
135
Joku järki nyt käteen, munkkitarjoukset nyt ovat jo siinä ja siinä, luultavasti vapun ajankohtaisuuden vuoksi niitä ei siivottu pois, mutta jossain random ruokakaupassa tarjouksessa oleva reissumiespaketti ei rauta-alueen tarjousketjuun kuulu.

edit: ja esimerkiksi tuo viittaamasi karkkitukku yms ovat helposti tilattavia, cola-tarjous kaikkia prismoja koskeva jne, täysin eri asioita kuin yksittäisen random kaupan tarjous.
Helsingissä asuu n. puoli miljoonaa ihmistä, jotka voivat mennä tarjouksesta nauttimaan. Miten jonkun random citymarketin yms. kaupan kaksi kpl poisto porakoneita tai näppiksiä sopii linjaasi? Näitähän tuntuu käyttäjät postailevan kun kaupassa käydessä huomaavat. Mistään valtakunnallisista tarjouksista ei silloinkaan ole kyse.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Mun nähdäkseni munkkitarjous ja leipätarjous on ihan vastaavia. Varoitus oli ehdottomasti liikaa. Huomautus ketjuun olisi riittänyt.
Munkkitarjoukset olivat valtakunnallisia ja ajankohtaisia vapun vuoksi. Leipätarjous yksittäisen random ruokakaupan.

Helsingissä asuu n. puoli miljoonaa ihmistä, jotka voivat mennä tarjouksesta nauttimaan. Miten jonkun random kaupan kaksi kpl poisto porakoneita tai näppiksiä sopii linjaasi?
Jos et näe vaikka porakoneen tai näppiksen ja leipäpaketin eroa rauta-alueen tarjousketjussa, en voi sille mitään.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Joku järki nyt käteen, munkkitarjoukset nyt ovat jo siinä ja siinä, luultavasti vapun ajankohtaisuuden vuoksi niitä ei siivottu pois, mutta jossain random ruokakaupassa tarjouksessa oleva reissumiespaketti ei rauta-alueen tarjousketjuun kuulu.

edit: ja esimerkiksi tuo viittaamasi karkkitukku ovat helposti tilattavia, cola-tarjous kaikkia prismoja koskeva jne, täysin eri asioita kuin yksittäisen random kaupan tarjous.
Ok. Tehdään sitten kerralla rajaus, ettei elintarvikkeita. Ei nekään kuulu rauta-alueen tarjousketjuun. Monesti ollut coca-cola tölkit laitettu ketjuun.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Mun nähdäkseni munkkitarjous ja leipätarjous on ihan vastaavia. Varoitus oli ehdottomasti liikaa. Huomautus ketjuun olisi riittänyt.
Jos tosiaan joku spammaa tarjousketjuun jotain paikallismarketin leipätarjouksia, niin se on hyvin suurella todennäköisyydellä vittuilua/trollausta. Eiköhän se näpäytyskin ole tullut sillä perusteella.

Ok. Tehdään sitten kerralla rajaus, ettei elintarvikkeita. Ei nekään kuulu rauta-alueen tarjousketjuun. Monesti ollut coca-cola tölkit laitettu ketjuun.
Et sinä niitä sääntöjä voi asettaa, vaan foorumin omistajat+ylläpito. Deal with it.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
@Sampsa pitäisikö aloitusviestiin päivittää sallitut tarjouskatekoriat?

Näillä tiedoilla tämä oli ihan tarpeeton varoitus. Tarjous oli sen kirjoittajan mielestä hyvä, eikä missään sanota, että ei saisi laittaa leivästä tarjousta, etenkin kun munkeista oli laitettu tarjouksia.
Unohdetaan siis terveen järjen käyttö ja taidanpa tempaista tulevan viikon LIDL-ruokatarjoukset ketjuun.
 
Diego Serrano

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
135
Munkkitarjoukset olivat valtakunnallisia ja ajankohtaisia vapun vuoksi. Leipätarjous yksittäisen random ruokakaupan.

Jos et näe vaikka porakoneen tai näppiksen ja leipäpaketin eroa rauta-alueen tarjousketjussa, en voi sille mitään.
Otit viestissäsi kantaa, että karkit ja colat ovat ok, koska ovat valtakunnallisia ja helposti tilattavia mutta nyt yksittäisen kaupan 1-2 postotuotettakin on ok.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Ok. Tehdään sitten kerralla rajaus, ettei elintarvikkeita. Ei nekään kuulu rauta-alueen tarjousketjuun. Monesti ollut coca-cola tölkit laitettu ketjuun.
Ja ne ovat myös yleensä olleet käsittääkseni joko valtakunnallisia ja/tai netistä tilattavia. Vaikka henk.koht. pitäisin nuokin pois rauta-alueen tarjousketjusta, ymmärrän että sinne on keskittynyt muutakin kuin rautaa kun ei mitään maailman tiukinta kuria ole pidetty. Se ei kuitenkaan tarkoita että sinne kuuluisi juuri käyttäjän x lähimarketin leipätarjoukset.

Otit viestissäsi kantaa, että karkit ja colat ovat ok, koska ovat valtakunnallisia ja helposti tilattavia mutta nyt yksittäisen kaupan 1-2 postotuotettakin on ok.
Esimerkiksi se näppis ja jopa se porakone sopivat jollain tasolla rauta-alueen tarjousketjuun jo ihan tuotteiden luonnon vuoksi. Noista colista sun muista yllä.

Jos tervettä järkeä ei osata käyttää, voi tulla huomautuksia ja varoituksia, ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Lopettakaa täysin turhasta purnaus.
 
Diego Serrano

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
135
Unohdetaan siis terveen järjen käyttö ja taidanpa tempaista tulevan viikon LIDL-ruokatarjoukset ketjuun.
Moderaattorin mukaan se olisi ok, jos kyseessä on valtakunnallinen tai helposti tilattavissa olevat tuotteet.

...

edit: ja esimerkiksi tuo viittaamasi karkkitukku yms ovat helposti tilattavia, cola-tarjous kaikkia prismoja koskeva jne, täysin eri asioita kuin yksittäisen random kaupan tarjous.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Alue on aiheeltaan yleinen rautakeskustelu, jossa tarjousketju sijaitsee. Munkkitarjoukset menköön vapun kunniaksi, lähikaupan leipätarjoukset tulkitaan häiriköinniksi ja trollaukseksi ja rangaistaan sen mukaan.
 
Diego Serrano

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
135
Alue on aiheeltaan yleinen rautakeskustelu, jossa tarjousketju sijaitsee. Munkkitarjoukset menköön vapun kunniaksi, lähikaupan leipätarjoukset tulkitaan häiriköinniksi ja trollaukseksi ja rangaistaan sen mukaan.
Mites ne colat tai karkit, tai pesuaineet, auton pesut, tekopillut yms? Rautaa nekin?
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Kysymys lienee silti ihan todellinen, itse ketjussa on paljon "perähikiällä hyllyn takana 1kpl Nintendo Switch -5€", "vanhentuvaa karkkia -20%" ja vastaavaa rautaan liittymätöntä. Kyllä sitä voisi siis tarkemminkin rajata ja noille tehdä oman tarjousketjunsa.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Kysymys lienee silti ihan todellinen, itse ketjussa on paljon "perähikiällä hyllyn takana 1kpl Nintendo Switch -5€", "vanhentuvaa karkkia -20%" ja vastaavaa rautaan liittymätöntä. Kyllä sitä voisi siis tarkemminkin rajata ja noille tehdä oman tarjousketjunsa.
Varmasti voisi, toivottavaa olisi kuitenkin että terveellä järjenkäytöllä päästäisiin pitkälle eikä jokaista asiaa tarvitsisi kirjoittaa johonkin sääntöihin ja ilman niitä esitetään tyhmää että ei lue missään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658

Terveempää järjenkäyttöä kyllä lienee se, että tarjouksia ei pilkota viiteen eri ketjuun. Ja se että ennemmin isketään tarjouksista valittajille huomautuksia, kuin siitä että tarjousketjuun nyt silloin tällöin tulee jotain yksittäisiä tarjouksia mitkä ei kaikkia miellytä. Tervettä järjenkäyttöä on myös huonon (tai itselleen tavoittamattomissa olevan) tarjouksen nähdessään jatkaa skrollausta sen sijaan että niistä tehdään numero joko itse tarjousketjussa tai keskusteluketjussa.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Pyyntö ylläpidolle koskien raportointia ja sen aiheuttamaa painetta teille. Olisiko mahdollista että tämä ilmiantajat joutuisivat tilille merkityksettömien vain omaa ajatusmaailmaa tukevien ajatuksien ollessa ristiriitaisia toisen mielipiteeseen nähden.
Eli varoitus heille jos eivät sanoillaan voi todistaa toisen mielipidettä mahdottomaksi ja tietolähteenä ei saa olla vain ne yleisesti hyväksytyt.

Minä en ole koskaan raportoinut enkä estänyt ketään enkä tule sitä tekemäänkään ellen joudu kärsimään taas shokkiaalloista joiden voimakkuudesta ei ole tietoa.
Sodissa ensimmäisten joukossa kaatuu yleensä aina ilmiantajat ja oman edun tavoittelijat eikä kyseessä ole urheus.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591

Täytyy tunnustaa että jouduin lukemaan tuon kirjoituksen useammankin kerran lävitse enkä silti varmaankaan tajunnut sitä.

Mutta voin kertoa että olen itse ilmiantanut useitakin viestejä missä yleensä juuri tehty käyttäjä spammaa viestiä viestin perään yön/aamun pimeinä tunteina. Yleensä siten että viestit eivät edes kuulu niihin ketjuihin missä ne ovat ja käsittelevät ruumiineritteitä, joitakin ilmeisesti heidän tuntemiaan ihmisiä, moderaattoreita tms.

Koskaan ei ole tullut kyselyitä että mihin tietolähteeseen perustuen olen tehnyt nämä raporttini tms.
 
Tuo mitä teit on päivänselvä asia ja oikeutettua.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Pyyntö ylläpidolle koskien raportointia ja sen aiheuttamaa painetta teille. Olisiko mahdollista että tämä ilmiantajat joutuisivat tilille merkityksettömien vain omaa ajatusmaailmaa tukevien ajatuksien ollessa ristiriitaisia toisen mielipiteeseen nähden.
Eli varoitus heille jos eivät sanoillaan voi todistaa toisen mielipidettä mahdottomaksi ja tietolähteenä ei saa olla vain ne yleisesti hyväksytyt.

Minä en ole koskaan raportoinut enkä estänyt ketään enkä tule sitä tekemäänkään ellen joudu kärsimään taas shokkiaalloista joiden voimakkuudesta ei ole tietoa.
Sodissa ensimmäisten joukossa kaatuu yleensä aina ilmiantajat ja oman edun tavoittelijat eikä kyseessä ole urheus.
Aiheettomat raportit hylätään ja jos raportointia pyritään selvästi käyttämään oman asian ajamiseen tai ylläpidon häiriköintiin niin siitä annetaan varoitus/banni.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Toisaalta tämä sivusto(tietääkseni, onko jossain muualla?) ainoa jossa tarjouksista yleensä saa tietoa. Jos vaan kettua muistaa silmätä. Varmaan jäisi 95% huomaamatta muuten.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
@Sampsa ei millään pahalla, mutta tämä on ihan aiheellinen huomio, riippumatta siitä, onko se tulkut häirikön suusta vai ei.
Tuohon vastattiin tässä. Pointti on maalaisjärjen käyttäminen.

Hyvä tarjous on hyvä tarjous, vaikka tuote ei nimenomaisesti tuohon ketjuun aluerajauksen osalta kuuluisikaan. Paikallismarketin leipätarjous ei ole koskaan sellainen.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Ensijaisesti alueen nimen mukaisesti rautatarjouksia, toissijaisesti muutkin hyvät tarjoukset maalaisjärkeä käyttämällä eli verkkokaupoissa kaikkien tilattavissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Vähän nyt pitää suhteuttaa sitä tarjousta siihenkin että miten monelle ne tarjoukset on järjellisesti saatavilla. Jos on ok postailla jotain yksittäiskappaleita jumalan selän takana, mistä sitten saattaa hyvällä tuurilla päästä yksi foorumilainen nauttimaan (ja todennäköisemmin 0), niin ei tuo leipätarjous siitä ainakaan huonommaksi vedä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Sodissa ensimmäisten joukossa kaatuu yleensä aina ilmiantajat ja oman edun tavoittelijat eikä kyseessä ole urheus.
Juuh, ja tämä ei ole sota, vaan ihan vain keskustelufoorumi. Oleellinen osa näin massiivisen foorumin toimintaa on toimiva moderointi. Ilman raportointimahdollisuutta paskaviestit eivät välttämättä ikinä päädy moderaattorien moderoitaviksi ja voidaan heittää hyvästit sujuvalle ja häiriöttömälle keskustelulle.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Ilman raportointimahdollisuutta paskaviestit eivät välttämättä ikinä päädy moderaattorien moderoitaviksi ja voidaan heittää hyvästit sujuvalle ja häiriöttömälle keskustelulle.
Olisi mielenkiintoista tietää esim top kymppi nimimerkeistä jotka ovat eniten käyttäneet vasikointinappia. Ennen sitä voi ainoastaan veikata ja oma veikkaus on vahva yliedustus ns suvaitsevilla nimimerkeillä.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Ehdotukseni ylläpidolle koskien raportointia ja sen käyttöä:
•Raportoijan nimi näkyisi siinä samassa viestissä kaikkien nähtävillä kuten se varoitus mistä raportoitu.
•Raportoijan viestit käytävä läpi suurennuslasin kanssa mikä olisi vähintäänkin tasapuolista.
•Kahdesta aiheettomasta raportoinnista varoitus jne.

Olisi todellakin kohtuullista että nimet näkyisivät koska varoituksen saaja on jo saanut näkyvän ja pysyvän "tuomionsa" sekä mahdollisen bannin. Ei ole reilua että vasikka pääsee kuin koira veräjästä ja tämä johtaa kiihtyvään raportointiin ilmiantajan täristessä hetken hurmiossa kaikkivoipaisuuden tunteessaan.
 
Raportoijalla ei ole merkitystä koska ylläpito päättää mahdollisista toimenpiteistä.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Raportoijalla ei ole merkitystä koska ylläpito päättää mahdollisista toimenpiteistä.
Ehkä ei ylläpidon mielestä mutta käyttäjille kyllä antaen mahdollisuuden välttää tekemistä kyseisen raportoijan kanssa. Lisäksi voisi lukea myös raportoijan viestejä jatkossa kuin piru raamattua.
Kovin tuntuu suodatin toimivan yksipuoleisesti mutta ei siinä mitään jokainen tehköön omalla alustallaan oikeudentajunsa mukaan.
 
Tai sitten voi vaan alkaa noudattaa foorumin sääntöjä ja käyttäytymään asiallisesti, niin ei haittaa vaikka joku raportoi kun niistä ei mitään sanktioita silloin tule?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 448
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom