• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Mutta työperäinen maahanmuutto on tehty todella hankalaksi, oma lanko olisi halunnut tulla töihin, ja sen koulutuksella ja cv olisi päässyt heittämällä, mutta tuumasi että jatkaa Sveitsissä työskentelyä.
Onko hän EU- tai ETA-kansalainen? Omalla työpaikallakin on ulkomaalaisia ja koskaan en ole kuullut että valittu henkilö olisi jättänyt ottamatta paikkaa vastaan Suomen byrokratian takia. Ts. minulle heräsi ajatus että voisi olla kohteliaampaa kertoa puolison suvulle että byrokratia esti kuin että korkeampi palkka, matalampi verotus ja miellyttävämpi ilmasto oli tärkempää kuin olla lähellä teitä :D
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503

Njoo vahva tämä. En ole kuulustellut häntä, mutta hyvinkin mahdollista että sen ylemmän toimihenkilön palkkaus suuressa Sveitsiläisessä suuryrityksessä painaa vaakakupissa enemmän kuin aitajuoksu Suomalaisessa byrokratiassa. Hankalaa tosin kun on kersoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Mamuista on näköjään kehitetty kiertoilmaisu "S2- oppilaat" niin voivat sitten pedagogiikan alan tantat sekä toimittajat puhua asiasta ilman että leimautuu rasistiksi :btooth:
Onhan tuo nyt ihan helvetin epäreilua näille lapsille jotka ovat täysin syyttömiä suvakkien tekemisiin. Veikkaan että onnellisempi tulevaisuus näilläkin olisi ollut kuitenkin lähtömaassa. Nyt on tiedossa vain syrjäytyneisyyttä, ulkopuolisuutta ja rikollisuutta. MIKÄÄN määrä rahaa ei tätä tilannetta voi tulla muuttamaan. Tätä pohjatonta kaivoa ei voi täyttää, ikinä.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
HS sanoi:
Joissakin kouluissa S2-oppilaat eivät kolmannen luokan alussa yltäneet edes sille tasolle, jolla osa heidän luokkatovereistaan aloitti koulunkäynnin.
Esikoulua ei käsittääkseni voi oikein välttää, kantikset ainakaan. Onkohan kuntien varhaiskasvatus lepsumpaa S2-perheiden osalta eivätkä kannusta kotona olevaa äitiä tuomaan lapsiaan eskariin vai miten muuten tuo voi olla mahdollista? Tietenkin genetiikkaa voisi epäillä mutta se lienee rasistinen ajatus.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174
Mamuista on näköjään kehitetty kiertoilmaisu "S2- oppilaat" niin voivat sitten pedagogiikan alan tantat sekä toimittajat puhua asiasta ilman että leimautuu rasistiksi :btooth:
Hyvä heti ensimmäinen kommentti.

Hankala sanoa mitään vastaan, koska on totta, etteivät kaikki opi peruskoulussa lukemaan. Maahanmuuttajat eivät kuitenkaan kelpaa selitykseksi sille että 7% ei ymmärrä lukemaansa.
Viro on Euroopan paras maa koulutuksessa. Voitaisiinko kerrankin ottaa oppia Virosta eikä Ruotsista. Ei ole edes rahasta kyse
Onkohan tietoinen maahanmuuttajataustaisten lasten määrästä Virossa. Nyt siellä voi tosin olla ukrainalaisia paljon, mutta aikaisempina Pisa-vuosina ei ollut. Ei liity maahanmuuttoon, vaikka suoraan artikkelissa niin sanotaan.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Tuo on väärin sitä ainoaa suomenkielistä kohtaan, väkisinkin saa heikompaa opetusta kuin suomalaisemmalla luokalla saisi kun aikaa tuhlataan siihen mitä tarkoittaa ojentaa tai puuttua.

Rehtori elää kuitenkin yhä unelmaa, ellei vaan puhu viran puolesta: "Ajattelen, että alueen kaikkia oppilaita hyödyttää se, että koulun oppilasaines on moninainen".
 
Liittynyt
02.06.2017
Viestejä
374
Yhtä väärin tuo on niitä S2-lapsia kohtaan. Ei siinä hirveän hyviä eväitä saa myöhempiä opintoja varten, jos kukaan ei puhu suomea ympärillä.

Onneksi S2-lapset eivät ole homogeeninen massa. Osa S2-vanhemmista suhtautuu opiskeluun fanaattisesti, lapsi ei saa yhtään löysää ainakaan kodin puolesta koulunkäyntiin. Luulisin, että tekevät myös kaikkensa lapsen kielitaidon eteen. Oman lapsen luokalla on juuri tällaisia S2:sia.
Harmittavasti luulen, että tämä ei taida päteä aivan kaikkiin etenkään tuolla idän lähiöissä ja tilastot tukevat tätä päätelmää.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 818
Mamuista on näköjään kehitetty kiertoilmaisu "S2- oppilaat" niin voivat sitten pedagogiikan alan tantat sekä toimittajat puhua asiasta ilman että leimautuu rasistiksi :btooth:
Niin, S2 oppilas tarkoittaa sitä että suomi ei ole hänen äidinkielensä. Oli sitten kotoisin Kiinasta, Gambiasta tai Islannista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Niin, S2 oppilas tarkoittaa sitä että suomi ei ole hänen äidinkielensä. Oli sitten kotoisin Kiinasta, Gambiasta tai Islannista.
Olisi vähän toimivampaa jakaa niitä tasoryhmiin sen taustan perusteella. Nythän siinä ne fiksut expattien lapset kategorisoidaan samaan kuin somalit.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 354
Mamuista on näköjään kehitetty kiertoilmaisu "S2- oppilaat" niin voivat sitten pedagogiikan alan tantat sekä toimittajat puhua asiasta ilman että leimautuu rasistiksi :btooth:
Lapsia ei siis kannata laittaa kouluun missä on yli 5.3% mamuja, jos osaamisen kehittyminen on heikompaa tuollaisissa kouluissa? Vai koskiko tuo vain s2 oppilaiden oppimista?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 818
Toisinsanoen kannattaa asua jossain muualla kuin etelässä.
Toisaalta pienten kuntien koulut olivat myös jäljessä Pisa-testeissä. Mut tosiaan, tasokursseja ehkä jollain tasolla kaivattaisiin. Sinne "somalien" ja "mannejen" sekaan vois sitten pistää myös ne kantasuomalaiset jotka ei opi lukemaan ennen kolmatta luokkaa. Siellä sitten tavattaisiin porukassa "a-vain", "ul-lak-ko" ja pohdittaisiin mitä se sana tarkoittaa.

No, vitsi vitsinä, mutta tosiaan iso ongelma on myös se että S2 oppilaat saattais olla pirun fiksujakin, mutta yksinkertaisesti kielitaidon puutteet tekee suurta vahinkoa. Ja sama se nyt on jos joku suomalainen perusfiksu kaveri tungetaan yhtäkkiä vieraskieliseen kouluun niin ei siellä mitään tajua vuoteen ainakaan, ja sitten kun on oppinut puhumaan ja ymmärtämään puhuttua kieltä, on vielä pitkä matka siihen että hallitsee edes auttavasti sellaista erikoissanastoa mitä tulee vastaan bilsassa, mantsassa, hissassa jne. Saatikka että kykenee ainekirjoitukseen vieraalla kielellä.

Muoks, lisätään nyt vielä anekdoottina, että tutun open luokalla on joku hongkong-muksu vuoden valmistavan luokan jäljiltä. Puhuu 2. kielenä enkkua, ja luokkakavereista (alakoulu) on tosi kivaa puhua sen kanssa englantia. No, ei se sillä suomea opi kun kavereista on hauskaa että on englanninkielinen kaveri, ja vanhemmat duunissa enkuksi täällä, niin ei nekään taida suomea oppia. Tyyppi voi olla vaikka kuinka fiksu, mut ympäristö ei vaan tule mitenkään sitä painostaan suomen hallintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Aika erilaista on nykyään, omassa nuoruudessa (ysäri) oli maahanmuuttajia jonkun verran koulussa ja hyvin oppivat kielen kun luokalla oli 1-3 (25-30 luokkakoko). Ei sitä edes miettinyt kun se oli päivänselvää että suomea puhuvat.

”MINÄÄN yllätyksenä nämä Karvin tulokset eivät tule kenellekään, joka on näiden asioiden kanssa tekemisissä.”
Eli on tiedetty, mutta mitään ei ole tehty. Ja mitä voisi tehdä? Rahan lisääminen tätä ongelmaa ei missään tapauksessa tule ratkaisemaan, se ei voi olla pöydällä. Ongelman paheneminen tulisi ensisijaisesti pysäyttää (jokainen tietää kuinka) ja lähteä radikaalisti miettimään millä keinoilla tämä ongelma katoaa. Yksi mahdollisuus on asumisperusteisen sosiaaliturvan poistaminen, ihan kaikilta. Maahanmuuttajat joiden vanhemmat eivät töissä käy eivät voisi enää asua PKS vaan joutuisivat muuttamaan pitkin suomea, ehkä kela voisi asunnon opastaa. Näin vapautuisi asuntoja työssäkäyville näihin paska lähiöihin ja maahanmuuttajanuoret pääsisivät maakuntiin kouluihin joissa luokilla ei ole kuin suomalaisia. Näin se kieli tarttuu kun on pakko tarttua, ei ole vaihtoehtonakaan pysyä omassa porukassa kuten nyt PKS on mahdollista.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174

E:
Alan tutkijat ovat sitä mieltä, että ilmiö on monen asian summa. Taustalta löytyy sekoitus vanhentuneita rakenteita ja rasistisia asenteita.
Tässä vielä 2020 uutinen, jossa todettiin, että Suomessa on suurin ero maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä OECD-maissa. Mikä lienee sitten syy tuohon. Voiko olla se, että Suomessa ÄO on ihan kärkikastia Euroopassa. Eurooppaan tulee vähemmän lahjakkaampaa väestöä, mutta me suomalaiset olemme Übermensch muihin eurooppalaisiin verrattuna ja täten ero on suurin.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Onneksi S2-lapset eivät ole homogeeninen massa. Osa S2-vanhemmista suhtautuu opiskeluun fanaattisesti, lapsi ei saa yhtään löysää ainakaan kodin puolesta koulunkäyntiin. Luulisin, että tekevät myös kaikkensa lapsen kielitaidon eteen.
Tuo on totta. Työkaverin lapsi, vaikka on syntynyt muualla ja molemmat vanhemmat suomea osaamattomia, on käynyt koulua vain Suomessa. Isänsä oli kovin ylpeä kun tytön lukion todistuksessa useampi laudatur, myös äidinkielestä, ts. sama suomi kuin kantiksilla. Vaikka äidinkielen läksyissä ei vanhemmat ole voineet neuvoa niin mitä tunnen heitä niin varmasti on katsottu että kaikki kotitehtävät tehdään ja kokeisiin luetaan.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174
Tämähän se olikin, mitä enemmän etnistä monimuotoisuutta, sitä enemmän epäluottamusta.

In recent years, Putnam has been engaged in a comprehensive study of the relationship between trust within communities and their ethnic diversity. His conclusion based on over 40 cases and 30,000 people within the United States is that in the short term, other things being equal, more diversity in a community is associated with less trust both among and within ethnic groups. Putnam describes people of all races, sex, socioeconomic statuses, and ages as "hunkering down", avoiding engagement with their local community as diversity increases. Although limited to American data, his findings run counter to contact hypothesis, which proposes that distrust declines as members of different ethnic groups interact, and conflict theory, which suggests that while distrust among ethnic groups rises with diversity, distrust within ethnic groups should decrease. Putnam found that even when controlling for income inequality and crime rates, two factors which conflict theory states should be prime causal factors in declining inter-ethnic group trust, more diversity is still associated with less communal trust. Further, he found that low communal trust is associated with the same consequences as low social capital. Putnam says, however, that "in the long run immigration and diversity are likely to have important cultural, economic, fiscal, and developmental benefits."

En tiedä mistä se ton pierasi, että lopulta monimuotoisuudesta pitäisi olla hyötyä. Oliko se vaan arvaus, vaikka data näytti toista.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669

Nuoresta lähtien tehty pikkurikoksia, humalassa ja kortitta ajoa, varkauksia ja sitten huumerikoksia ja nyt kuulemma pitäisi saada toinen mahdollisuus.

Camara yritti viime metreillä saada elämänsä normaaleille raiteille: hän hankki ajokortin ja töitä.
Voi harmi kun huomasi liian myöhään että on Suomen viranomaisillakin sentään joku raja sietokyvyssä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037

E:

Tässä vielä 2020 uutinen, jossa todettiin, että Suomessa on suurin ero maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä OECD-maissa. Mikä lienee sitten syy tuohon. Voiko olla se, että Suomessa ÄO on ihan kärkikastia Euroopassa. Eurooppaan tulee vähemmän lahjakkaampaa väestöä, mutta me suomalaiset olemme Übermensch muihin eurooppalaisiin verrattuna ja täten ero on suurin.
Liekö syynä se, että leveällä pensselillä hahmoteltu ryhmä "maahanmuuttajat" käsittää Suomessa muihin maihin verrattuna paljon turvapaikkashoppailijoita, jotka tulevat matalan älykkyystason maista eivätkä sielläkään ole edustaneet mitään varsinaista älymystöä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
IS kirjoittaa ”Haaviston tuliaisista”.
Isis terroristien perheestä, joka ei ollut koskaan Suomessa asuneetkaan, mutta Suomeen piti hakemalla hakea. Tänne jäivät elätettäväksi.

Huomatkaa myös kuinka kuolleesta terrorististä kirjoitetaan ”marttyyrinä”. :facepalm: Tällaisia ”Suomalaisia” me tänne ilmeisesti tarvitaan.

”Ruotsinsuomalaisen perheen kolme sukupolvea asui Isisin kalifaatissa. Yksi heistä kuoli marttyyrina, ja hänen siskonsa asuu nyt helsinkiläisessä lähiössä.”

Kuoli marttyyrinä, näin kirjoittaa IS Isis terrorististä. :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
IS kirjoittaa ”Haaviston tuliaisista”.
Isis terroristien perheestä, joka ei ollut koskaan Suomessa asuneetkaan, mutta Suomeen piti hakemalla hakea. Tänne jäivät elätettäväksi.
Mielisairasta ja helvetin kuvottavaa.

En taida olla ainoa joka näkee tämänasteisessa maanpetoksessa ja mädätyksessä pienen ongelman. MIssään tapauksessa Suomen tasavallassa toteutuva edustuksellinen kansanvalta ja virkamiehen velvollisuudet eivät voi johtaa siihen, että kenellekään olisi suotu mandaatti osallistua jokaisen suomalaisen nimessä sen sorttiseen jihadiin, että tällaista paskaa pääsee tapahtumaan.

Päin vittuahan näitä hommia on muutenkin hoidettu, mutta tällaisessa ääritapauksessa on selkeästi ja varmuudella todella pitkä ketju ihmisiä, jotka ovat toimineet rikollisesti, pahantahtoisesti ja absoluuttisen väärin.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
968

Jep, ja Haaviston pelailut ulkoministeriössä kyllä muistetaan (henkilöstösiirtokohtu), kun Pekkaa tullaan vielä ajamaan presidentiksi. Haavistolta jää saamatta ääni minulta, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi, että Haavisto on toiminut lainvastaisesti.

Haavistoa himmentää ehdokkaana myös se, että hän ei ole vuosikymmenien aikana hankkinut edes alempaa korkeakoulututkintoa. Asia on minulle siksi merkityksellinen, koska itse sain noin vuodessa Aallossa kandin kasaan, joten on ristiriitaista, että näin koulutusmyönteisen puolueen (Vihreät) henkilö ei ole hankkinut tutkintoa. Ristiriidat oman koulutuksen ja puolueen arvojen välillä on miinusta, vaikka ratkaisevinta on tämä into Isis-äitien kuskaamisissa.

Haavisto on muuten ok, ja voisimme juttuun tulla muuten, mutta nämä asiat tekevät hänestä pienen suhmuroijan, ja eiköhän presidentinvaalissa ole muitakin ehdokkaita, jolloin on liian helppoa äänestää toista ehdokasta.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 459
Näyttäisi siltä, että maahanmuutto"rasismi" ei ole pelkästään persuäänestäjien yksityisoikeus.

Liitteet

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
944
Näyttäisi siltä, että maahanmuutto"rasismi" ei ole pelkästään persuäänestäjien yksityisoikeus.

Järkyttävää että neljännes suomalaisista haluaa tänne maailman ongelmallisinta porukkaa vaikka Ruotsi ja useat muut Euroopan maat on jo varoittavina esimerkkeinä.
Näin hullua porukkaa täällä on. Ei taida evoluutio päästää hölmölää jatkoon.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Näyttäisi siltä, että maahanmuutto"rasismi" ei ole pelkästään persuäänestäjien yksityisoikeus.

Aika jyrkät on luvut ja ehkä hiukan yllättäen negatiivinen suhtautuminen kiinalaisia kohtaan on kasvanut merkittävästi. Liekkö sitten taustalla korona vai viimeaikaiset turvallisuushuolet Kiinan kasvaneesta vaikutusvallasta lännessä: vakoojat, länsimaissa sijaitsevat salaiset kiinalaiset poliisiasemat, Taiwanin kysymys, belt & road -projektit jota Peter Vesterbackakin Suomessa yritti puskea läpi Viron tunnelin muodossa yms.

Joka tapauksessa se että yhteiskunta päästää diktatuurien vakoojat sisään, suomalaista infrastruktuuria ja tontteja PV:n tukikohtien läheltä myydään näihin maihin ja vuosikymmeniä kestäneelle Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleiden rikollisuusaallolle ei ole tehty mitään muuntuu loppupeleissä negatiivisiksi asenteiksi näitä ihmisiä kohtaan.

Meidän demokratia on haluttomien päättäjien panttivankina jotka ei suostu toteuttamaan kansan tahtoa ja jos ihmiset ei voi vaikuttaa demokraattisesti niin se muuttuu sitten loppupeleissä patoutuneeksi vihaksi joka kohdistuu kaikkia näitä kansalaisia kohtaan. Jos esim. Suomen somaaliväestöstä olisi haittaväki kenkäisty ulos tai nakattu lopullisesti lukkojen taakse ja jätetty rehelliset työtätekevät/opiskelevat/yms. ihmiset niin luvut olisivat täysin erilaisia.

"Suvaitsevaisuus", selkärangattomuus ja muu itseraippaamis woke-paska on 99% vastuussa negatiivisista asenteista maahanmuutajaryhmiä kohtaan ja jos se joskus muuntuu aidoksi rasismiksi niin myös se johtaa juurensa tuohon suvakkipaskaan. Miten ihmisen voi koskaan odottaa suhtautuvan johonkin ihmisryhmään positiivisesti jos näkee vai rikollisia, varkaita, häirikköjä yms?

Asiaa vielä pahentaa se että meillä on(/oli) yhteiskunnassa näkyvästi esillä valtakunnansyyttäjä ja eräs ylikomisaario jotka vielä kaupan päälle naureskellen kuseskelee raiskattujen/tapettujen ihmisten päälle valkopesemällä ja hyssyttelemällä ongelman juurisyytä.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Tuttavan 10-vuotiaalta pojalta ja sen kaverilta lähti lippis ja kengät tummien poikien mukaan, eli ryöstivät päältä :mad:

Se mikä on sun, on myös mun.
Opettajat ovat olleet yhteydessä 23 minuuttiin ja kertoneet kaikenlaisia juttuja peruskoulusta.

Esimerkiksi 8-vuotias ryöstettiin välitunnilla, mutta asia lakaistiin matonalle. Siitä ei puhuttu luokissa lasten kanssa, eikä otettu vanhempiin yhteyttä. Näin, koska tekijät olivat maahanmuuttajia. Tämä toimintatapa ei ole ilmeisesti mikään poikkeus vaan opettajien mukaan vakiintunut käytäntö käsitellä maahanmuuttajataustaisten aiheuttamia ongelmia.

Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Tämä toimintatapa ei ole ilmeisesti mikään poikkeus vaan opettajien mukaan vakiintunut käytäntö käsitellä maahanmuuttajataustaisten aiheuttamia ongelmia.
Miksiköhän tämä on niin normaalia. Ongelmista vaietaan mikä pahentaa asiaa tulevaisuudessa.
Sitten vuosikymmenten jälkeen aletaan hoitamaan näiden hyssyttelijöiden luomaa isoa ongelmaa.
Jokin mystinen ylempi voima rangaista ihmisiä muuttaa paikallisten auktoriteettien toimintaa 1v1 tilanteissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Ja pelleily senkun jatkuu.

”Erityisesti suojelua hakevien joukossa on ollut viime viikkoina myös afrikkalaisia ja etenkin nigerialaisia. Tämä selviää Maahanmuuttoviraston tilastoista.

Tilapäinen suojelu on tarkoitettu Ukrainasta sotaa pakeneville henkilöille.”

Ja Suomeen pitää päästä. Miksi ei suoraan rajalla todeta että kotimaasi Nigeria kutsuu?
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 218
Emeka Matthew Ekperechi raiskasi puolustuskyvyttömän naisen.
Emäntä lähti hakemaan pizzaa, sillä aikaa vieras raiskasi hänen kaverinsa
Aamun pikkutunneille venynyt illanvietto päättyi seksuaalirikokseen Lahdessa.
Pizzanhaun aikana tapahtui raiskaus.
Pizzanhaun aikana tapahtui raiskaus.

Pizzanhaun aikana tapahtui raiskaus. PETTERI PAALASMAA
Tekijän kuva
Matti Pitkänen

matti.pitkanen@iltalehti.fi
Eilen klo 23:21
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut 31-vuotiaan miehen raiskauksesta kahden vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen. Tuomioon johtanut illanvietto tapahtui Lahdessa elokuussa 2020.

Neljän hengen seurue päätyi kostean ravintolaillan jatkoille naisen asunnolle. Seurueeseen kuului kaksi miestä ja kaksi naista. Talon emäntä lähti pian hakemaan pizzaa toisen miehen kanssa. Taloon jääneille hän tarjosi viiniä. Pizzareissu venähti lopulta tuntien mittaiseksi.
Kun emäntä palasi asunnolleen, hän löysi ystävänsä nukkumassa sängyllä vatsallaan ja miehen nukkuvan alasti naisen päällä. Hän ravisti miehen hereille ja pois, mutta ystäväänsä hän ei saanut hereille.
Nainen halusi selvittää tapahtunutta miehen kanssa, mutta tämä ilmoitti lähtevänsä kirkkoon. Hän jätti kuitenkin puhelinnumeronsa.
Kun nukkuva nainen heräsi, hän oli järkyttynyt. Hän kertoi, ettei muistanut, miten päätyi sänkyyn alasti. Hän ei koskaan nukkunut alasti. Emäntä vei naisen päivystykseen.
Viiniä ja tanssia
Asuntoon jäänyt nainen kertoi oikeudessa, että emännän lähdettyä he olivat miehen kanssa kuunnelleet musiikkia, juoneet viiniä ja tanssineet. Mitään seksuaalista ei ollut tapahtunut eikä hän sellaista halunnut. Väsyttyään hän oli ilmoittanut menevänsä nukkumaan.

Mies väitti muuta. Hän kertoi, ettei halunnut lähteä jatkoille, mutta emäntä sai taivuteltua tulemaan lupauksilla jalkapallokeskusteluista. Miehen mukaan nainen oli laittanut musiikin soimaan ja alkanut tanssia seksuaalisesti.
Mies väitti, että nainen oli pyytänyt hänet tanssimaan ja siinä yhteydessä työntänyt kätensä hänen housuihinsa ja kosketellut penistään. Tämän jälkeen nainen olisi kosketellut itseään. Mies väitti ettei olisi ollut alasti eikä edes samassa sängyssä naisen kanssa.
DNA-näytteet
Miehen väitteet eivät pitäneet oikeudessa vettä. DNA-testien perusteella hänen siemennestettään löytyi naisen peräaukosta ja emättimestä. Naisella jo aiemmin diagnosoidut ahdistushäiriöt olivat pahentuneet.
Oikeuden mukaan ulkopuolisen todistajan, eli asunnon omistajan kertomus oli luotettava ja se puhui vahvasti raiskaussyytteen puolesta.
Syytteen mukaan mies oli raiskannut puolustuskyvyttömän, sikeästi nukkuneen naisen sen jälkeen, kun oli riisunut tämän. Käräjäoikeus katsoi näin tapahtuneen. Teossa ei ollut käytetty kondomia.
– Raiskauksen kohteen kannalta se, ettei hänellä ole mitään tietoa tapahtumien etenemistä, teon kestosta taikka muista sen erityispiireistä, voi korostaa rikoksen pelottavuutta ja traumaattisuutta, tuomari kirjoittaa päätöksessään.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Emeka Matthew Ekperechillevankeustuomion lisäksi maksettavaa yli 7000 euroa kärsimyksestä, tilapäisestä haitasta ja terveydenhoitokuluista.
Ekperechi on valittanut tuomiosta. Hän saa odottaa päätöstä vapaalla jalalla.
 
Tuo on samaan aikaan kamalaa ja esimerkki rikastumisen haitoista. Toisaalta samalla tapaus kertoo siitä, että osa tästä rikollisuudesta ei uhkaa normaaleja ihmisiä vaan pelkästään sellaista jalkapallosta kiinnostunutta kansanosaa, joka luuhaa jatkoilla tanssimassa tuntemattomien afrikkalaisten kanssa.
 
Jep. Kyllähän noita pensaastakin hyppää aina silloin tällöin ja esim. kaivopuiston hyökkäyksessä afrikkalaislauma hakkasi elävältä kantasuomalaisen jolla ei ollut mitään tekemistä rikastajien kanssa. Toki juurikin suurempi vaara uhkaa noita "hyi rasisti persuja"-voimaantujia jotka tosiaan menee kalliossa johonkin etniseen baariin ja sitten luulee että on moraalisesti parempi ihminen kun lähtee pakolaisten kanssa jatkoille.

Olihan muutama vuosi sitten myös juttua kuinka joku jenkkipariskunta kiersi maailman fillareilla koska halusi osoittaa ihmiskunnan hyvyyden. Reissu meni hyvin aina lähi-itään asti missä ISIS terroristit ajoivat näiden fillaristien päältä autolla ja teloittivat molemmat.

Näitä idiootteja on siis kaikkialla, mutta myös yhteiskunta ja media joka vääristää ja hyssyttelee faktoja suvaitsevaisuuden nimissä on tästä vastuussa koska se luo ihmisille täysin väärän ja valheellisen kuvan todellisuudesta. Kuvitelkaa jos esim. "tulta" käsiteltäisiin samallailailla julkisessa keskustelussa. Saadaan ainoastaan puhua siitä että tuli lämmittää ja antaa valoa, mutta turvallisuusasioista ja tulipalovaaroista mainitseminen olisi epäsuvaitsevaa. Palohälytin on rasistinen ja junttimainen ennakkoluulo.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 218
Raiskaaja ja lapsista kiinnostunut Sheikh Bamba Badjie.
Äiti ja lapsi tutustuivat festivaaleilla mieheen – Pian tämä pyysi 12-vuotiaalta seksikkäitä valokuvia
Kolmekymppinen mies tuomittiin vankeuteen kahteen lapseen kohdistuneista rikoksista.

Milla Palkoaho HS

9:27

LÄNSI-UUDENMAAN käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1987 syntyneen miehen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen raiskauksesta, lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin sekä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Rikoksista tuomittu Sheikh Bamba Badjie valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Helsingin hovioikeus alensi toiselle uhrille maksettavia korvauksia, mutta ei muuttanut muuten käräjäoikeuden tuomiota.

RIKOKSET tapahtuivat vuosien 2018 ja 2019 aikana.

Raiskaus tapahtui, kun puistossa ystävänsä kanssa aikaa viettänyt uhri oli kutsunut tuomitun mukaan kotiinsa. Paikalla asunnossa oli muun muassa uhrin kämppäkaverit.

Mies oli vetänyt naisen makuuhuoneeseen muiden ollessa toisaalla asunnossa. Mies kaatoi uhrin sängylle ja riisui tämän housut väkisin.

Uhri kertoi olleensa kauhuissaan. Hän ei olisi halunnut yhdyntää, joka nyt tapahtui ilman suojausta. Tuomitun mukaan yhdyntä tapahtui yhteisymmärryksessä.

Käräjäoikeus piti uhrin kertomusta luotettavana. Myös samassa asunnossa olleiden todistajien kertomukset tukivat tätä.

LAPSEN houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin sekä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä mies tuomittiin, koska hän kutsui 13-vuotiaan lapsen kotiinsa, tarjosi tälle alkoholia ja oli tämän kanssa sukupuoliyhteydessä.

Uhri oli tavannut tuomitun ollessaan äitinsä kanssa festivaaleilla uhrin ollessa 12-vuotias.

Tuomittu lähetti uhrille viestejä, joissa muun muassa kehuu uhria seksikkääksi ja pyysi tältä seksikkäitä valokuvia.

Uhri ja tuomittu tapasivat ainakin kahdesti. Toisella kerralla tuomittu oli kosketellut uhria, toisella kerralla he olivat sukupuoliyhteydessä miehen tarjottua uhrille ensin alkoholia.

Mies oli tapahtumahetkellä 31-vuotias.

Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 459
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Systeemipuolueet mielellään toistavat väitettä, että maahanmuuttajat maksavat meidän eläkkeet. Tämä ei valitettavasti pidä paikkansa. Jo vuonna 2018 jopa 29% takuueläkkeen saajista oli maahanmuuttajataustaisia. Eli he eivät ole kerryttäneet edes omaa eläkettään, joten suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan heidän eläkkeensäkin.

Ruotsissa 700.000 työikäistä mamua on riippuvaisia tulonsiirroista.

Suomi myöntää opiskelijastatuksella tulevalle mamulle oleskeluluvan heti koko opiskelun ajaksi. Ts. ei vaadita opiskelujen etenemistä vastineeksi oleskeluluvan jatkamisesta. Euroopassa ainoastaan Virolla (joka ei maksa sosiaalitukia) ja Alankomailla on vastaava systeemi.

Suomi on mennyt liittymään EU-järjestelmään, joka ottaa vastaan EU-alueelle saapuvia pakolaisia. Pääasiassa nuoria miehiä Pohjois-Afrikasta. Ruotsi ja Tanska eivät ole halunneet mennä tähän järjestelmään mukaan.

Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772
jätkä lensi Afganistaniin, jossa odotti järjestetyt naimakaupat. Nyt se uusi vaimo on tuotu jo Suomeen ja ilmeisesti yrittävät muutakin sukua saada tänne. :tup:
Kyllä nämä tietävät mikä on pelin henki ja some aikakaudella viidakkorumpu soi että meillä on tilaa, vasurivetoinen tyttöhallitus rakastaa turviksia ja kela maksaa kyselemättä parhaat rahat.

Mutta hei, me tienataan tällä, työvoimapulaa ja tulijat maksaa meidän eläkkeet ja muut vihervasemmiston parhaat iltasadut. Näin hölmölässä, mutta on tämä vaan niin helppoa, kun toistamme kaikki Ruotsin virheet, niin ei voi mikään mennä pieleen
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
ViherKokoomuksen kunniavieras iski reggae-festivaaleilla 13-vuotiaan tytön, vei kotiinsa, tarjosi alkoholia ja sitten tapahtui Ullatus.

Sama sankari kunnostautui myös Helsingissä lyöttäytymällä naisen ja hänen ystäviensä seuraan. Mies seurasi naista tämään kotiinsa käyttämällä tekosyynä, että on hänen syntymäpäivänsä. Naisen kotona kuunneltiin musiikkia, juteltiin ja lopuksi nainen raiskattiin.

Miten Suomi voikaan olla ilman tällaista työvoimaperäistä maahanmuuttoa.

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708

Tapahtui 2021. 2 oletettavasti somaalityttöä ei suostu maksamaan bussimatkasta tai aiheuttaa muita ongelmia kuljettajan kanssa. Matkustaja alkaa kuvaamaan tyttöjen käytöstä ja nämä akat sitten pahoinpitelevät kuvaajan ja bussikuskin.

Tytöille 35 päiväsakkoa ja uhrille/kuvaajalle 35 päiväsakkoa ja vielä 1000e lisäkorvaus päälle. :tup:

Tuossa vielä tuo tapahtumasta kuvattu video:
https://v.ylilauta.org/2f/ff/2fffc13f8552547c.mp4
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 326
Vain Suomessa, kolmen pahoinpitely on pienempi paha kuin videon jakaminen siitä. Mistä juurtaa tämän maan vähättely väkivaltarikoksia kohtaan?
Sanotaan vaan ääneen. Rasistiksi leimautumisen pelosta. Oikeuslaitos ja päättäjät ovat täysin Ruotsin tiellä. Nämä päättäjät ovat juurikin ne sanonnan heikot ihmiset. "Weak men create hard times".
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Tuo kuvaaminen on tietyllä tapaa ongelma. Tuossakin tilanne olisi helpoiten ratkennut, kun joku noheva kanssamatkustaja olisi vain kiskonut neidit ulos bussista ja matka olisi jatkunut. Mutta nykyään kun kaikki kuvaavat, niin siinä jää naama talteen ja Suomen mätä oikeuslaitos kyllä antaisi tilanteen pelastajalle rangaistuksen.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466

Ei se silloinkaan olisi ratkennut, koska tämä ulosheittäjä olisi sitten saanut tuomion lievästä pahoinpitelystä.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Ei se silloinkaan olisi ratkennut, koska tämä ulosheittäjä olisi sitten saanut tuomion lievästä pahoinpitelystä.
No miten se olisi saatu kiinni, jos ei kukaan olisi kuvannut?

Ja esimerkiksi siinä kohtaa kun kävivät muihin käsiksi, niin heidät olisi saanut ihan lain mukaankin poistaa väkivaltaa käyttäen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 511
Viestejä
4 164 731
Jäsenet
70 418
Uusin jäsen
NKoo

Hinta.fi

Ylös Bottom