• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Edelleen vain koronaa tarjotaan syyksi tähän ilmiöön.

Forss toteaa korona-ajan ongelmien jatkon olevan kyllä ”paras arvaus” ilmiöön, mutta koska kyseessä on laaja asia se vaatisi myös isompaa tutkimusta.
Helsingissä meneillään valtava nuorison ryöstöaalto
Poliisin mukaan koronavuosien jälkeen nousseelle ilmiölle on vaikea löytää yksittäistä syytä.
Poliisin mukaan nuorten tekemissä ryöstöissä on yleensä aina mukana useampia tekijöitä. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.
Poliisin mukaan nuorten tekemissä ryöstöissä on yleensä aina mukana useampia tekijöitä. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Poliisin mukaan nuorten tekemissä ryöstöissä on yleensä aina mukana useampia tekijöitä. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun. PETE ANIKARI
Tekijän kuva
Matti Tanner

matti.tanner@iltalehti.fi
Tänään klo 7:33
  • Alaikäisten nuorten toisiin alaikäisiin kohdistamia ryöstöjä on tänä tullut poliisin tietoon ennätysmäärä Helsingissä. Tapauksia tulee tutkintaan viikoittain.
  • Poliisi arvioi, että Helsingin seudulla on jatkuvasti yhä enemmän rikoksiin syyllistyviä nuoria.
  • Rikoskomisario Marko Forssin mukaan korona-aikana syntyneet nuorten ongelmat saattavat näkyä nyt kasvaneina rikosmäärinä.
  • Sivullisia poliisi neuvoo soittamaan ryöstön nähdessään hätänumeroon.

145 erityyppistä ryöstöä marraskuun puoliväliin mennessä. Tämä on Helsingin poliisin nuorisoryhmällä tutkinnassa olevien tai selvitettyjen alaikäisten tekemien ryöstörikosten määrä tältä vuodelta ja vuotta on vielä hieman jäljellä. Ryhmää vetävä rikoskomisario Marko Forss on tilanteesta erittäin huolissaan ja kuvailee määrää täysin poikkeukselliseksi.
– Ihan ennätysvuosi menossa. Ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen ei ole vastaavaa. Juuri viikonloppuna tuli kaksi lisää, Forss sanoo Iltalehdelle.
Ryöstöjen lukumäärässä ovat mukana rikokset joita poliisi tutkii nimikkeillä ryöstö tai törkeä ryöstö. Myös molempien yrityksiä on joukossa. Toisen omaisuuden varastaminen muuttuu ryöstöksi siinä kohtaa, kun rikoksen uhria uhataan väkivallalla tai väkivaltaa käytetään. Jos mukana on teräaseita tai muuta aseistusta, tekoa tutkitaan yleensä törkeänä ryöstönä.
Karu tilanne bussissa
Iltalehti kertoi viime viikolla miten neljä koulupoikaa joutui bussimatkalla ryöstön uhriksi Helsingissä. Kauppakeskus Triplasta Pasilasta palaamassa olleet 14-vuotiaat kaverukset uhattiin tappaa, jos he eivät luovuta omaisuuttaan. Pojilta vietiin lompakoita, puhelimia ja vaatteita.
Ryöstäjiä oli kaksi kappaletta ja he olivat naamioituneet kommandopipoilla. Uhrit kuvailivat ryöstäjien olleen vain pari vuotta heitä vanhempia, mutta isokokoisia. Poliisi tavoitti epäillyistä toisen parissa tunnissa. Toisesta saatiin tuntomerkit valvontakameroiden avulla.
Forss kertoi aiemmin, että poliisilla on kuvauksiin sopiva rikosepäily tutkinnassa. Tapahtunutta tutkitaan ryöstönä. Nyt hän toteaa, ettei tutkinnasta ole uutta kerrottavaa tässä vaiheessa.
Hän vahvistaa, että kyseessä ei ole mitenkään ainutkertainen tapahtuma, sillä täysin vastaavia nuorten tekemiä ja nuoriin kohdistuvia niin sanottuja katuryöstöjä tulee poliisin tietoon jatkuvasti. Käytännössä alaikäisten tekemiä ryöstöjä tulee poliisin tutkintaan viikoittain. Usein monta tapausta viikossa.
– Näistä 60 prosenttia on sellaisia missä tiedetään, että siellä on vähintään yksi alaikäinen epäilty ja 40 prosenttia sellaisia missä oletetaan, että epäilty tai epäillyt ovat alaikäisiä, Forss sanoo tämän vuoden tapauksista.
Hän kertoo, että tuoreessa luvussa eivät ole mukana aivan kaikki poliisin tietoon tulevat ryöstöt, sillä täysi-ikäisten ryöstörikosten joukossa on välillä mukana myös alaikäisiä epäiltyjä ja nämä eivät välttämättä päädy nuorisoryhmän tutkintaan.
Yleensä useita
Neljän 14-vuotiaan koulupojan porukka joutui ryöstön kohteeksi bussimatkalla Helsingissä. Ryöstäjät pakenivat bussista Aleksis Kiven kadulla sijaitsevalla pysäkillä, mutta poliisi tavoitti pian toisen heistä.

Neljän 14-vuotiaan koulupojan porukka joutui ryöstön kohteeksi bussimatkalla Helsingissä. Ryöstäjät pakenivat bussista Aleksis Kiven kadulla sijaitsevalla pysäkillä, mutta poliisi tavoitti pian toisen heistä. PETE ANIKARI

Pelkkä poliisin tietoon tulleiden alaikäisten tekemien rikosten lukumäärä ei kerro koko totuutta, sillä ryöstöissä tekijöitä on yleensä aina useampia. Lisäksi kaikki ryöstäjät eivät jää kiinni.
– Keskimäärin näissä meidän 60 prosentissa tapauksissa on noin 2,5 epäiltyä rikosilmoitusta kohti. Nuorethan tekevät rikoksia yleensä ryhmässä. Toki luku voisi olla suurempikin, mutta kaikissa jutuissa eivät ole kaikki epäillyt selvinneet, Forss sanoo.
Poliisille tutkintaan tulleissa ryöstöissä saattaa olla aluksi mukana useita epäiltyjä, mutta lopulta vain yksi heistä on pystytty selvittämään ja ottamaan kiinni.
Poliisilla saattaa myös Forssin mukaan kestää pitkään ennen kuin epäillyt on saatu varmistettua tai tavoitettua. Osittain tämä liittyy asioiden varmisteluun tutkinnassa, mutta syytä on myös ryöstöjen runsaassa määrässä ja poliisin resursseissa.
Esimerkiksi syksyllä 2020 tapahtuneessa Helsingin Alppipuiston tapon yrityksessä ja törkeässä ryöstössä epäiltyä kaivettiin esiin useita kuukausia. Tapauksesta tuomittiin lopulta käräjäoikeudessa viime helmikuussa 16-vuotias poika yli neljän vuoden vankeustuomioon. Mukana ollut 17-vuotias poika tuomittiin 4,5 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Kyseisessä paljon esillä olleessa tapauksessa noin kymmenen pojan ryhmä oli käynyt Alppipuistossa kahden 15-vuotiaan pojan kimppuun. Päätekijänä tuomittu 16-vuotias poika oli uhannut uhreja väkivallalla ja puukolla, jos hän ei saisi heidän kenkiään.
Toinen uhreista pääsi tilanteesta juosten pakoon, mutta toista 16-vuotias löi puukolla selkään hänen yritettyään poistua paikalta. Uhrille aiheutui keuhkoon asti ulottunut puukotusvamma.
Väkivalta vaihtui ryöstöihin
Rikoskomisario Forss sanoo, että selkeää yksittäistä syytä poikkeukselliselle ryöstösumalle on vaikea sanoa. Jonkinlainen jatkumo koronavuosien ongelmille on kuitenkin kyseessä. Siinä missä kaksi edellistä koronapandemian sävyttämää vuotta olivat täysin poikkeuksellisia nuorten vakavan väkivaltarikollisuuden suhteen. Nyt rikollisuuden muoto on vaihtunut ryöstöihin.
– Törkeitä pahoinpitelyitä, tapon yrityksiä, tappoja, Forss listaa vuosien 2020 ja 2021 nuorten rikoksia, joita oli määrällisesti huomattavan paljon.
– Tämä vuosi on taas poikkeuksellinen ryöstörikosten kohdalla. Ihan selkeä piikki niissä nyt on, hän jatkaa.
Forss toteaa korona-ajan ongelmien jatkon olevan kyllä ”paras arvaus” ilmiöön, mutta koska kyseessä on laaja asia se vaatisi myös isompaa tutkimusta.

Hän kertoo, että alaikäisten kohdalla on kuitenkin poliisin näkökulmasta havaittavissa selvä levottomuusaalto. Tämän vahvistaa myös se, että alle 15-vuotiaiden kohdalla rikosepäilyjen määrä on lisääntynyt selvästi Helsingin alueella.
– Jos ajatellaan, että miten se näyttäytyy, niin meillä on enemmän ja enemmän rikoksiin syyllistyviä nuoria, jotka ovat potentiaalisia tällaiselle toiminnalle, hän sanoo.
Forss pitää selvänä, että rikoksia tekevien nuorten taustalla on ongelmia yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Siellä on haasteita vaikka koulussa tai sosiaalityöllä tai vanhemmilla. Kaikki ne tietyllä tapaa valuvat sitten meidän puoleen, Forss sanoo.
Hän muistuttaa, että tutkimusten mukaankin rikoksia tekevien nuorten ryhmä on suhteellisen pieni osuus ikäluokasta. Lisäksi ryöstöjä tehtailevat paljon samat nuoret.
– Vasta lähti käräjille sellainen missä oli ainakin neljä ryöstöä ja hyvin pitkälti samoja tekijöitä. Se on tietynlainen kierre, että sitten tehdään ja suoritetaan sitä toimintaa.
”Voi olla teräaseita”
Bussissa ryöstön kohteeksi joutuneiden koulupoikien vanhemmat ihmettelivät jälkeenpäin miten kukaan aikuinen ei puuttunut tilanteeseen, vaikka bussi oli lähes täynnä matkustajia. Edes jälkeenpäin kukaan ei tullut kysymään uhreilta mitään.
– Siinä oli matkustajia aivan vieressä, kun tämä uhkaus oli esitetty, ja lähellä olleet varmasti kuulivat sen. On myös kuultu, kun näitä neuvotteluja tavaroiden pitämisestä on pidetty, yhden pojan isä sanoi.
Poliisi ei kuitenkaan kehota sivullisia puuttumaan suoraan uhkaavaan tilanteeseen, vaikka olisi aivan lähelläkin. Riskinä on joutua itsekin uhriksi.
– En kyllä kehota ketään menemään suoraan väliin. Sen sijaan soitto hätänumeroon 112 ja poliisi paikalle, Forss sanoo selkeäksi toimintaohjeeksi.
Uhkaavassa tilanteessa kannattaa toki käyttää aina omaa harkintaa, mutta ottaa myös huomioon esimerkiksi se, että ryöstäjillä on usein jotain kättä pidempää mukanaan. Forss muistuttaa myös, että teini-ikäiset voivat iästään huolimatta olla jo aikuisten kokoisia.
– Jos otetaan näitä meidän ryöstöjä mitä tässä on ollut, vaikka kyseessä ovat alaikäiset, niin siellä voi olla teräaseita mukana.
Heh, joo. Koronan vika että samat ilmiöt tulee Suomeen kuin Ruotsissa olleet jo pitkään. Outo juttu. Virusko tällaista käytöstä nyt sattumalta aiheuttaa?

Asioista ei vain vieläkään uskalleta puhua suoraan ja oikeilla nimillä. Tilanne tulee vain ja ainoastaan pahenemaan koska mitään ratkaisuja joita voitaisiin länsimaissa toteuttaa (mallia saksasta vuosisata sitten) ei ole olemassa. Mikään maa ei euroopassa ole voinut asialle yhtään mitään, emmekä tule mekään. Kiitoksia vain jokainen hallitus 2000 luvulla.
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772
Merkillistä, että kaikkialla muualla, jopa viimein Ruotsissa, asioista puhutaan omilla nimillä ja syyt ovat kaikille päivänselviä, mutta Suomi edelleen jatkaa tätä kiertelyä ja kaartelua. Joopa, koronan vikaa kaikki.

Olisi kiva tietää, että kuinka paljon näiden teorioiden keksijät ja esittäjät oikeasti uskovat tuohon soopaan, vai onko vain pakko sanoa, koska ylemmältä taholta tulee käskyt :tdown:
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 207
Okei, eli ainoa hyväksyttävä selitys millekään levottomuuksille on se, että maahanmuuttaja tuli Suomeen ja piste. Mikään muu asia yhteiskunnassa ei siihen vaikuta, ei sitä pahenna tai paranna, ja jos jonkun muun asian mainitsee lehdessä osana muita mahdollisia selityksiä, se tarkoittaa että tämä asia on ainoa mahdollinen selitys ilmiölle.
 
Kyllä se juurisyy on juurikin siinä maahanmuutossa ja integroinnin/assimilaation puutteessa. Sitä ei ole mahdollista tehdä paremmin, jos olisi, se olisi jo tehty.
 
Liittynyt
16.06.2021
Viestejä
132
Kyllä se juurisyy on juurikin siinä maahanmuutossa ja integroinnin/assimilaation puutteessa. Sitä ei ole mahdollista tehdä paremmin, jos olisi, se olisi jo tehty.
On olemassa hyvää, hyväksyttävää ja sitten paskaa ja paskempaa maahanmuuttoa.
Ne, joilla halua on, kyllä integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan, jopa ilman mitään tukitoimia. Se ongelman juurisyy on siinä paskassa ja vielä paskemmassa maahanmuutossa, jossa ei edes haluta tulla osaksi yhteiskuntaa ja pahimmillaan luodaan rinnakkaista yhteiskuntaa sosiaaliturvan tukemana. Siihen ei auta mitkään "kotouttamiset" vaikka rahaa kipattaisiin rekkalastein. Kun ei ole halua, ei sitä voi rahalla saada aikaan.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 207
Kyllä se juurisyy on juurikin siinä maahanmuutossa ja integroinnin/assimilaation puutteessa. Sitä ei ole mahdollista tehdä paremmin, jos olisi, se olisi jo tehty.
Niin, eihän tossa sanottu että kaikenlainen ryöstely ja väkivalta nuorten keskuudessa johtuu pelkästään korona-ajasta. Siinä sanottiin, että pandemian ekana kahtena vuotena nuorisoväkivallassa nähtiin selvä piikki, ja nyt se on vaihtunut ryöstelyksi. Missään ei anneta ymmärtää, että kyse on esimerkiksi pelkästään kantasuomalaisista nuorista, jotka pelkästään koronan takia rettelöivät. On kuitenkin täysin mahdollista, että pandemia on vaikuttanut ihmisten käytökseen negatiivisella tavalla. Johan sen näki liikenteessäkin. Ja paljon puhuttiin siitä, että nuoret kärsivät huonoista kotioloista entistä enemmän rajoitusten, työtilanteiden yms. takia. En pidä yhtään kaukaa haettuna, että sellainen kokemus vaan lisää bensaa liekkeihin, vaikka ongelma olisi ollut jo aiemmin olemassa.

Jos nyt aika usein ns. asiantuntijat Ruotsistakin sanoo, että Suomi on 10-20 vuotta Ruotsia perässä, niin siihen nähden tästä kyllä on alettu puhua ihan hyvin. Puhuttiinkohan Ruotsissa 20 vuotta sitten asiasta tähän malliin? Meillä nyt kuitenkin jengeistä puhutaan ja näiden jengien lisäksi on sitä perinteisempää levottomuutta.
 
Kyllä, totta.

Mutta puheet ei yksistään riitä. Tanskassa on tehty (demarien) toimesta radikaaleja toimia asian suhteen ei kovinkaan kauaa sitten. Mitenhän ovat vaikuttaneet?
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174
Jep, olennaista olisi nostaa poliisivoimien määrää, jotta tällaisia ilmiöitä saadaan pidettyä paremmin tutkalla ja varmistetaan myös, että rikoksia tekevät päätyvät tuomioistuinten haaviin. Ylipäätänsä näkyvä partiotoiminta voi madaltaa kynnystä esimerkiksi ilmiöille, jossa Triplassa kommandopipopari tarkkailee sopivia rosvouksen kohteita ja päättää iskeä löydettyään potentiaalisen ryöstökohteen.
Pitää olla kyllä ihan täysi poliisivaltiomeininki, että poliisien läsnäolo vähentäisi tällaisia rikoksia. Edes Englannissa valtava kameramäärä ei taida vähentää rikoksia millään lailla. Ehkä auttaa rikollisten kiinni saamisessa.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Edelleen vain koronaa tarjotaan syyksi tähän ilmiöön.

Forss toteaa korona-ajan ongelmien jatkon olevan kyllä ”paras arvaus” ilmiöön, mutta koska kyseessä on laaja asia se vaatisi myös isompaa tutkimusta.

Miksi minun verorahoilla on palkattu Forssin kaltainen henkilö vetämään Helsingin poliisin nuorisoryhmää? Kaveri on nuorisoryhmän vetäjä, mutta "ei tiedä selkeää yksittäistä syytä valtavalle nuorison ryöstöaallolle". Eikö tuohon duuniin löydy osaavaa henkilöä vai onko Fors ns sopiva?

Olisikohan syy ryöstöaaltoon korona? Videopelit? Heavy-musiikkiakaan ei voi syytää, kun nykynuoret ei sitä juuri kuuntele? Helsingin juomavedessä jotakin?

Todellista syytä kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Pääkaupunkiseudulla on paljon ViherKokoomuksen nuoria kunniavieraita, mutta se ei liity mitenkään tähän asiaan. Ehei... ei tietenkään... Ei sitä saa sanoa... mitä sanoit, nyt vähän pät---kii...

Halla-aho varoitti näistä ongelmista jo 2006. Mitään ei tehty. Nyt ne ongelmat ovat täällä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 326
Unohtamatta Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa.

Potkut kuuluisi saada tuon valehtelevan, ammattitaidottoman vätyksen, joka yhden miehen "asiantuntijaroolissaan" saa kohtuuttoman suurta tuhoa aikaan varjellessaan kansaa totuudelta.
Eikö meidän pitänyt oppia Ruotsista?
Eikö meidän pitänyt tehdä asiat toisin, paremmin ja pysyä totuudessa?
No ei perkele siltä näytä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 900
Maanpetturuus ei onnistunut, uskomatonta että tälläiset ihmiset soheltaa tuolla.

Muukalaispassi-esitys kaatui, samoin ehdotus oleskeluluvista paperittomille – sisäministeri Mikkonen pettyi
Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) olisi toivonut, että hallitus olisi pystynyt parempaan paperittomien ihmisten tilanteen ratkaisemiseksi tällä hallituskaudella.

Iltalehti tapasi Krista Mikkosen (vihr) 50-vuotishaastattelua varten hänen Helsingin-kodissaan tällä viikolla. JENNI GÄSTGIVAR
Elli Harju
elli.harju@iltalehti.fi
Tänään klo 18:48
twitter
  • Hallituksella on ollut paljon erimielisyyksiä siitä, miten paperittomien tilanne pitäisi ratkaista.
  • Hallitus ei tällä viikolla sopinut muukalaispassin myöntämistä koskevasta esityksestä.
  • Olisin toivonut, että olisimme pystyneet parempaan, Mikkonen sanoo hallituksen toimista.

Hallitus ei päässyt tällä viikolla yhteisymmärrykseen useista lakiesityksistä, joista sen oli alun perin tarkoitus päättää tällä hallituskaudella. Yksi esitys, joka jäi antamatta, oli esitys työllistyneille turvapaikanhakijoille myönnettävästä poikkeuksesta matkustusasiakirjavaatimukseen.
Sisäministeriö oli valmistellut esityksen muukalaispassin myöntämisestä sellaisille henkilöille, jotka työskentelevät Suomessa, mutta heillä ei ole passia tai muuta asiakirjaa, jolla he voisivat hakea oleskelulupaa.
Hallitus ei saanut tällä kaudella myöskään esitettyä keinoja sille, mitä tehdään vuosina 2015–16 maahan saapuneille, täällä nyt luvatta oleville henkilöille, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikan ja joita ei ole voitu palauttaa tai jotka eivät ole voineet palata lähtömaihinsa.
Iltalehti kysyi sisäministeri Krista Mikkoselta (vihr) 50-vuotishaastattelun yhteydessä, onko hän tyytymätön kokonaisuuteen, jota hallitus saa aikaan paperittomien osalta. Haastatteluajankohtana keskiviikkona ei ollut varmaa, antaako hallitus muukalaispassin esityksen, mutta Iltalehden tiedossa oli, että hallituspuolueet tuskin pääsevät siitä yhteisymmärrykseen.
– Ajattelen, että se on tässä yhteiskunnassa olemassa oleva ongelma, joka ei häviä sillä, että kieltäydytään etsimästä ratkaisuja, jotenkin suljetaan silmät ja ajatellaan, että kun asia lakaistaan maton alle, ongelmaa ei ole. Kyllä pitäisi olla kykyä etsiä ratkaisuja ja hoitaa tilannetta.
– Siinä mielessä ajattelen, että olisin toivonut, että olisimme pystyneet parempaan. Ei se asia silmät sulkemalla häivy, Mikkonen sanoo.
LUE MYÖS
Sisäministeri Krista Mikkonen myöntää katujengit ongelmaksi – paljastaa myös syyn yhtäkkiselle pyörtymiselleen
Tavoite oli hallitusohjelmassa
Paperittomien tilanne ja hallituksen ratkaisuehdotukset puhuttivat runsaasti Suomen politiikassa ennen, kuin Venäjä aloitti helmikuussa hyökkäyssodan Ukrainaan. Sittemmin paperittomiin liittyvät politiikkatoimet ovat jääneet taka-alalle.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”Hallitus kehittää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat nykyistä joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella”.
Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi sisäministeriössä oli valmisteltu ratkaisuksi muukalaispassi-esitystä.

Muukalaispassi voidaan voimassaolevan lain mukaan jo nyt myöntää harkinnanvaraisesti samassa tarkoituksessa, kuin esityksessä oli tarkoitus säätää. Käytäntö oli tarkoitus kirjata lakiin selkeämmin.
Kertaluontoiset oleskeluluvat tyrmättiin
Lisäksi hallitusohjelmassa on useampi kirjaus paperittomien tilanteen muuttamiseksi, esimerkiksi ”Ehkäistään ja torjutaan paperittomuutta laaja-alaisella viranomaisyhteistyöllä”.
Sisäministeriö sai huomiota noin vuosi sitten, kun julkisuuteen tuli tieto ministeriön suunnitelmasta, jossa ehdotettaisiin helpotuksia matkustusasiakirjavaatimukseen ja kertaluontoista oleskelulupien myöntämisestä paperittomille.

Sisäministeriö oli ehdottamassa, että vuosina 2015–16 tulleille, kielteisen turvapaikan saaneille ja ei-työllistyneille noin 3 000 ihmiselle, myönnetään kertaluontoisesti oleskelulupa.
Kertalaillistaminen ei ollut hallitusohjelmassa, ja sillä perusteella SDP:n ja keskustan edustajat hallintovaliokunnassa tyrmäsivät ehdotuksen jo ennen, kuin selvitys edes julkaistiin.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466

Paperittomien tilanne on tosi helppo ratkaista. --> Monoa perseeseen.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Teknologiateollisuus huutaa huutavaa työvoimapulaa: Suomeen pitää saada joka vuosi yli 50.000 maahanmuuttajaa seuraavat 28 vuotta eteenpäin.

Joo-o... Jos nuo kaikki olisi kovan luokan insinöörejä, lääkäreitä, yms muita koulutettuja oikeita ammattilaisia, niin allekirjoittaneella ei olisi mitään valittamista. Todellisuus on kuitenkin kovin toisenlainen.

Oppineesta väestä Suomeen tulee ne, jotka eivät pääse Yhdysvaltoihin, Saksaan, Norjaan, Hollantiin, Ruotsiin jne tai pärjää em maissa. Suomen työelämässä vastaan tulleiden korkeasti koulutettujen ulkomaalaisten parhaimmisto on valitettavasti ainoastaan keskiverto Suomi-tekijän tasolla. Tämä parhaimmisto edustaa sitä ehdotonta huippua maahanmuuttajissa.

Jotta tämä homma saataisiin edes koulutetun väestön osalta kääntymään, tulisi teknologiateollisuuden nostaa nettopalkat Suomessa paarialuokasta kilpailukykyiselle tasolle. Esimerkiksi Saksassa pidempään työelämässä olleilla insseillä on "hieman" erilainen elämisen taso kuin suomalaisilla vm 2011 toyota corolla -insinööreillä.

Kouluttamattomista ja matalapalkka-alojen maahanmuuttajista en vaivaudu edes kirjoittamaan. Eiköhän jokainen tämän threadin lukija jo ymmärrä nämä itsestäänselvyydet.

Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Teknologiateollisuus huutaa huutavaa työvoimapulaa: Suomeen pitää saada joka vuosi yli 50.000 maahanmuuttajaa seuraavat 28 vuotta eteenpäin.
Ei liene yllättävää, että työnantajaosapuoli haluaa maahan suuren työttömyyden ja runsaasti kyykytettävää halpatyövoimaa. Samaa propagandaa tuuttaa esim. Hali ry.

En tosin osaa arvioida, miksi suomalainen työtön ei työllisty. Toki syyt ovat moninaisia ja niihin on vaikea löytää yhtä ratkaisua.
Joo-o... Jos nuo kaikki olisi kovan luokan insinöörejä, lääkäreitä, yms muita koulutettuja oikeita ammattilaisia, niin allekirjoittaneella ei olisi mitään valittamista. Todellisuus on kuitenkin kovin toisenlainen.
Eihän ne tänne mitään ammattilaisia edes halua. Kahdet työmarkkinat on se mitä halutaan. Ammattilaisissa on ongelmana, että osaavat pitää puolensa ja kysyntää on muualla paremmilla ehdoilla.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Ei liene yllättävää, että työnantajaosapuoli haluaa maahan suuren työttömyyden ja runsaasti kyykytettävää halpatyövoimaa. Samaa propagandaa tuuttaa esim. Hali ry.

En tosin osaa arvioida, miksi suomalainen työtön ei työllisty. Toki syyt ovat moninaisia ja niihin on vaikea löytää yhtä ratkaisua.

Eihän ne tänne mitään ammattilaisia edes halua. Kahdet työmarkkinat on se mitä halutaan. Ammattilaisissa on ongelmana, että osaavat pitää puolensa ja kysyntää on muualla paremmilla ehdoilla.
Tämä on tärkeä pointti. On työnantajia ja työnantajajärjestöjä, jotka haluavat Suomeen halpatyövoimaa, joka kilpailee keskenään, ja jonka elämisen maksaa suurelta osin joku muu taho kuin työantaja itse. Mutta:
  1. Miten kilpailua voi syntyä halpatyövoiman kesken, kun Kela ja Sossu maksaa kovemman palkan? Tulijat ovat aktiivisia tasan siihen asti, kunnes taikaseinä aukeaa.
  2. Mikä on se "muu taho", joka maksaa halpatyövoiman ja heidän perheidensä elättämisen? Suomen valtion talous on jo tällä hetkellä aivan *rseellään ja Suomi kuuluu jo nyt maailman kovimpiin verottajiin.
Sitä vain en ymmärrä ollenkaan, miksi teknologiateollisuus haluaa Suomeen valtavat määrät halpatyövoimaa. Suomen teknologiateollisuudessa on hyvin rajallisesti sellaisia töitä, joissa halpatyövoiman kyykyttäminen on edes mahdollista. Valtaosa sen alan duuneista on sellaista, että suurehko osa nykyisen tasoisista maahanmuuttajista on vain tiellä ja aiheuttamassa lisäkustannuksia, vaikka työskentelisi ilmaiseksi.
 
Kyllähän teknopuolella on kaikenlaista hitsuuhommaa mitä nyt jo tekee ex-neuvostoliiton hitsaajat puoli-ilmaiseksi ja kokoonpanotehtäviä, joita hoitaa vaikka opiskelijat jne kouluttamattomat. Uudenkaupungin autotehtaan työvoimasta varmaan 80% on jostain huijattuja, olen ymmärtänyt lähinnä työnjohdon olevan suomalaista. Nuo kyllä taitavat maksaa TES-palkkaa kaikille, joka toki teknolla tunnetusti huono, minimit alle 10 €/h tjsp.

Kilpailu syntyy varmaan lähinnä siitä, että suomalainen ei suostu menemään töihin alle TES. Onhan se tämän hintatason maassa täysin kestämätöntä saada vaikka 7 € tuntipalkkaa aikuisena. Esim. Puolassa palkka saattaa kuitenkin olla 800 € ja täällä 1600 €. Sitten asutaan jossain kommuunikämpissä ja painetaan 16-tuntista päivää, koska kämpillä on niin ahdistavaa edes olla.

Sitä en osaa sanoa, miksi se puolalainen hitsari mieluummin painaa sitä 16-tuntista, kun käytännössä saman saisi tekemättä mitään ilmoittautumalla tukien piiriin. EU-maasta saapuessa tuo taitaisi vielä olla aika vaivatonta? Toki varmaan suurimmalla osalla tarkoitus palata kotimaahan, kun on tehty riittävän pitkä urakka. Ehkä se vaatisi jotain pysyvämpää oleskelua, että pääsee tukien piiriin.

Eikös Saksassa ole isossa mittakaavassa tämä jo toteutettu, että koulutetut ammattimiehet saa kunnollista palkkaa ja hanttihommat teetetään turkkilaisilla lähes ilmaiseksi ja pimeästi tietenkin?
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Ole varma onko tämänpäiväinen jo ollut täällä?

Kaikkihan toki erittäin hyvin tietävät miksi ryöstäjillä on huppu. Muttei syytä hupun käyttöön saa toki julkisesti vahingossakaan kertoa koska rasismi :love:
Samaan aikaan suututtaa ja surettaa miten näidenkin ryösteliöiden elämät ja tulevaisuudet on tuhottu ja uhrattu suvakkien, eli käytännössä keskiluokkaisten, valkoisten, pääasiassa naisten, toimesta. Tilanne oli tiedossa jo kauan mihin tulee johtamaan ja nyt on jo liian myöhäistä. Kun synnyt johonkin +5 lapsen kielitaidottoman YH:n perheeseen (isä missä lie), lähiöön jossa kaltaisia tapauksia on vaikka miten paljon ja koulussa on suomalaisia vähemmistö niin mitä oikeasti voi tulevaisuudesta tullakkaan?

Ei rasistit tai rasismi ole näiden ongelma, vaan 100% suvakit. He ovat omahyväisyyttään ottaneet maahan, auttaakseen(?) (vai tunteakseen paremmuutta?) niin paljon ihmisiä joita ei ole ollut tarkoituskaan assimiloida yhteiskuntaan. Heidän tulevaisuudella ei ole koskaan ollut mitään merkitystä kenellekkään. Nyt sitten nämä nuoret kokevat sitä näköalattomuutta, juurettomuutta ja hakevat sitä sisältöä sitten milanjaffailemalla.

Mitäs voisi tehdä? Valitettava fakta, ellei joku tosin voi todistaa, on että tällaisia tulevaisuuksia ei voi pelastaa. Nämä ovat jo kauan sitten elämänsä menettäneet ja mitään parempaa ei ole koskaan tiedossa. Neuvostoliitosta vain gulageista oppia ja johonkin kainuun metsiin nämä pitää laittaa pois kuljeksimasta. Samalla estää ettei tällaisia kohtaloita enempää tulisi, eli ei enää "auteta" suomeen ketään kun ei se selkeästi onnistu. Tässä kärsii sekä auttajat, että "autettavat".

Oikeastaan ainoa mitä voi tehdä on toivoa että näiden pikkuroadmanien uhreiksi joutuvat vain ja ainoastaan tätä politiikkaa ajaneet että heidän jälkikasvunsa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772
ja johonkin kainuun metsiin nämä pitää laittaa pois kuljeksimasta.
Tai jätetään Kainuun metsät, luonto ja maaseutu suomalaisille.

Milanjaffit saavat pitää Helsingin heitä niin rakastavien vihersuvakki kantiksien kanssa.

Ei stadia enää mikään pelasta. Myös Suomessa isoista kaupungeista tulee Malmö, Göteborg ja Tukholma. Tai on jo, katujengit ovat täällä, puskaraiskauksia ja pedofiliaa jatkuvasti, aseellisia ryöstöjä, aivan kuin Ruotsin tie.
 
Tampere, turku. Kaikissa isoissa kaupungeissa tätä jo on ja tulee vain pahenemaan. Meinaatko nyt ihan oikeasti että suomalaiset muuttavat kaikki maalle vai? Noh, onhan elämä tietysti valintoja. Keskusta tietysti kiittäisi tällaisesta kehityssuunnasta.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Kyllähän teknopuolella on kaikenlaista hitsuuhommaa mitä nyt jo tekee ex-neuvostoliiton hitsaajat puoli-ilmaiseksi ja kokoonpanotehtäviä, joita hoitaa vaikka opiskelijat jne kouluttamattomat. Uudenkaupungin autotehtaan työvoimasta varmaan 80% on jostain huijattuja, olen ymmärtänyt lähinnä työnjohdon olevan suomalaista. Nuo kyllä taitavat maksaa TES-palkkaa kaikille, joka toki teknolla tunnetusti huono, minimit alle 10 €/h tjsp.

Kilpailu syntyy varmaan lähinnä siitä, että suomalainen ei suostu menemään töihin alle TES. Onhan se tämän hintatason maassa täysin kestämätöntä saada vaikka 7 € tuntipalkkaa aikuisena. Esim. Puolassa palkka saattaa kuitenkin olla 800 € ja täällä 1600 €. Sitten asutaan jossain kommuunikämpissä ja painetaan 16-tuntista päivää, koska kämpillä on niin ahdistavaa edes olla.

Sitä en osaa sanoa, miksi se puolalainen hitsari mieluummin painaa sitä 16-tuntista, kun käytännössä saman saisi tekemättä mitään ilmoittautumalla tukien piiriin. EU-maasta saapuessa tuo taitaisi vielä olla aika vaivatonta? Toki varmaan suurimmalla osalla tarkoitus palata kotimaahan, kun on tehty riittävän pitkä urakka. Ehkä se vaatisi jotain pysyvämpää oleskelua, että pääsee tukien piiriin.

Eikös Saksassa ole isossa mittakaavassa tämä jo toteutettu, että koulutetut ammattimiehet saa kunnollista palkkaa ja hanttihommat teetetään turkkilaisilla lähes ilmaiseksi ja pimeästi tietenkin?
Polakki ei voi käyttää Euroopan sisällä kamelikorttia. Puola ei toistaiseksi käy sotaa.
Jotta polakki pääsisi kelan taikaseinälle laillisesti, täytyisi kirjat siirtää tänne, ja maksaa verot hyväksytysti tulorekisterin summasta. Siellä on minimi tes säännöt mitä hyväksytään. Ja puolalaiselle ei makseta lähellekään niitä. Puhumattakaan että alkaisi ennakonpidätyksiä tänne maksamaan. Ja usein vielä ilkeästi Suomessa vaaditaan kunnollinen voimassa oleva tunnistautuminen toiselta euro kansalaiselta.

Itäblokin ukoilla usein pienet filungit taustalla.
Se polakki hitsarin kotimaan sosiaaliturva on siirrettävissä suoraan tänne helposti kun mennään euro sääntöjen mukaan. Mutta kun kaverin korvaukset Puolassa ovat yhteensä muutaman satasen max euroissa kuukaudessa. Niin tätä ei tapahdu. Ovat käytännössä huijattuja uhreja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Tampere, turku. Kaikissa isoissa kaupungeissa tätä jo on ja tulee vain pahenemaan. Meinaatko nyt ihan oikeasti että suomalaiset muuttavat kaikki maalle vai? Noh, onhan elämä tietysti valintoja. Keskusta tietysti kiittäisi tällaisesta kehityssuunnasta.
Sitä en osaa sanoa, että kaikki muuttaisivat maalle, mutta kyllä pääkaupunkiseudulla alkaa näkyä While flightin tunnusmerkkejä.

Jo 10 vuotta sitten uutisoitiin, että suomalaisia pikkulapsiperheitä pakenee pois Itä-Helsingin slummilähiöistä. Uutinen jäi vähälle huomiolle koska kaikkien tuntemat syyt.

Tänä päivänä suomenkielisiä häipyy Helsingistä ja Espoosta enemmän kuin muuttaa tilalle. Vantaa on vielä plussalla suomenkielisten muutossa, mutta on menossa kohti suomenkielisten muuttotappiota.

Mutta ei hätää rakkaat asuntogrynderit: tilalle muuttaa vieraskielisiä.

Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
Stadin kotimaankielinen väestö on kasvanut 15 vuodessa 25 tuhannella, vuodesta 1990 65 tuhannella. Sillä pääsisi sijalle 15-16 Suomen suurimpien kaupunkien listauksessa. Just sayin’.
 
Vuonna 1990 ulkomaankielisten määrä oli 1,3%, eli n. 6000 ja 2022 15,3% eli n. 100 000. Sillä päästään n. sijalle 10. 2035 ennustetaan neljänneksen olevan vieraskielisiä.
 
Niin? Silti väitteet että suomen (tai ruotsin) kieliset pakenisivat joukoittain Helsingistä on vähintäänkin koomisia.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
Edellinen ”joukkopako” tapahtui 1970-luvulla, kun Espoota ja Vantaata isosti rakennettiin. Eli ihmiset muuttivat Haagan ja Käpylän sijaan Myyrmäkeen sekä Martsariin.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Niin? Silti väitteet että suomen (tai ruotsin) kieliset pakenisivat joukoittain Helsingistä on vähintäänkin koomisia.
Hmm.. jos kasvu on 65000 32 vuodessa, niin 15 vuodessa sen täytyisi olla n. 30470. Eli jotain on tapahtunut lähihistoriassa kun on jääty n. 18 % alle pidemmän ajan määrästä, eikö?

Jos syitä kasvulle haluaisi tutkia kunnolla niin voisi katsella paljonko työpaikkojen määrä on kasvunut samana aika, entä opiskelupaikkojen. Onko opiskeluajat pidentyneet, ts. pitävätkö opiskelut aiempaan kauemmin alueella ennen poismuuttoa. Paljonko elinajan pidentyminen vaikuttaa, jne. jne.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 104

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Kuinka kauan nämä meinaavat jatkaa tätä hölynpölyä. Maahanmuutto alkaa kantamaan hedelmää.

Roadmanit ja kumppanit voi heivata 2.5v Nuorgamin erämaahan auttamaan poromiehiä ja siitä sitten seuraavat 2.5v metsäsavotassa muualla Lapissa niin oppivat olemaan. Infra ja organisaatio tälle voidaan rahoittaa sillä että takautuvasti jäljitetään "rasisti"-kommenttien heittäjät, maahanmuuttokeskustelun hyssyttelijät/sabotoijat ja kipataan koko lasku heille.

Mutta eiköhän tätäkin yritetä ratkaista sillä että perustetaan jotain "nuorten hyvinvointikeskuksia" missä SDP/Vihreiden tantat yrittävät järjestää amfetamiinidiilereille ja puukottajille vesivärjäys- ja tanssi-kursseja.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Tiedän jo joidenkin kantisten ottaneen kättä pidempää mukaan. Se ei valitettavasti auta kovin paljon, koska nämä apinat käyvät yleensä selkeällä ylivoimalla kimppuun. Pyritään vielä kaatamaan maahan, ja siellä on paha puolustaa kun tulee päähän kenkää joka suunnasta.

Sitten kun ensimmäinen muta löytää aivonsa seinältä niin alkaa varmaan keskustelu mikä rasistisia suomalaisia vaivaa. Tosin sitä ennen luultavasti luodit viihuu kuten Ruotsissa ja niistä ollaan aika hiljaa.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 537
Poliisi ja media ei sitä kerro, mutta tämäkin juttu kuuluu tähän threadiin. Likaiset yksityiskohdat voi lukea vaikka murha.infosta jos kiinnostaa. Yhden uhrin äiti kirjoittaa Turun Puskaradiossa.

Kymmenisen nuorukaista poistui linja-autosta Turun Majakkarannassaa aikomuksena kostaa jotakin. He hyökkäsivät täysin ennalta varoittamatta neljän nuoren kimppuun, joista yksi pääsi pakoon. Kahta nuorista puukotettiin, joista toista hengenvaarallisesti. Kolmatta lyötiin ja potkittiin.

Koston uhriksi valikoituneet olivat täysin väärä kohde, täysin sivullisia henkilöitä.

Poliisi on vanginnut kaksi 17-vuotiasta, joilla on pitkä rikoshistoria takana. Toinen on tullut tunnetuksi Helsingin Vallilan puukotuksesta (uhri kuoli), josta tekijää ei 14-vuotiaana alaikäisenä tuomittu. Helsingin oikeuslääketieteellinen arvioi, että poika oli ainakin kaksi vuotta ilmoitettua ikää vanhempi. Helsingin käräoikeus kuitenkin katsoi, että tekijä oli tekohetkellä 14-vuotias, eikä suostunut tuomitsemaan.

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Tiedän jo joidenkin kantisten ottaneen kättä pidempää mukaan. Se ei valitettavasti auta kovin paljon, koska nämä apinat käyvät yleensä selkeällä ylivoimalla kimppuun. Pyritään vielä kaatamaan maahan, ja siellä on paha puolustaa kun tulee päähän kenkää joka suunnasta.

Sitten kun ensimmäinen muta löytää aivonsa seinältä niin alkaa varmaan keskustelu mikä rasistisia suomalaisia vaivaa. Tosin sitä ennen luultavasti luodit viihuu kuten Ruotsissa ja niistä ollaan aika hiljaa.
Ainakin nuo ammattimaisemmat rikollisjengit osaavat kyllä muuntautua tilanteen mukaan ja vaihtaa toimintatapojaan. Jos on jatkossa riski että suomalaisilla saattaa olla ase mukana niin sitten ryöstöt tehdään juurikin juoksemalla uhrin päälle ja tönäisemällä maahan tai sitten vedetään suoraan pesismailalla päähän ja tajuttomalta/kuolleelta kaivetaan taskuista lompakot/puhelimet yms.

Tuollaisen tilanteen kanssa eläminen vaatisi että Suomessa(/PK-seudulla) olisi kaikkialla poliisin aseistettuja partioita valvomassa katuja tai sitten että kansalaiset alkaisivat itse perustamaan jonkinlaisia aseistettuja katupartioita. Jokainen varmaan arvaa minkälaisen ulinan kumpikin noista aiheuttaisi tietyn poliittisen aatteen edustajissa ja samalla ongelman juurisyyllekään ei haluta tehdä mitään tai edes puhua siitä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 900
Nyt tarvitaan päivystävä vähättelijä kertomaan kuinka asunut koko ikänsä pääkaupunkiseudulla ja että ei ole henkilökohtaisesti saanut mistään puukosta, eli ihan turha huolestua. Tosin taitavat nyt pitää matalaa profiilia siihen asti kun joku persu sanoo mielestään tyhmää, hehe.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
330

Eihän sitä tarvitse kuin Jari Taposen Twitter-tiliä lukea hieman.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
Nyt tarvitaan päivystävä vähättelijä kertomaan kuinka asunut koko ikänsä pääkaupunkiseudulla ja että ei ole henkilökohtaisesti saanut mistään puukosta, eli ihan turha huolestua. Tosin taitavat nyt pitää matalaa profiilia siihen asti kun joku persu sanoo mielestään tyhmää, hehe.
Ainoat mahdolliset diskurssit on ongelman vähättely mainitsemallasi tavalla tai maakunnan persujen ”ei sinne Itikseen uskalla valkoihoinen heteromies mennä” -style?
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Joo eipä näissä Suomen suurimmissa kaupungeissa voi ilman asetta enään valkoinen mies liikkua. Seuraava sukupolvi heittelee jo kranaattia takaisin, joten ei sekään ole pysyvä ratkaisu.

Pakkotyöleirit Lappiin on ainoa mahdollinen ratkaisu, tarvitaan vain vahva johtaja, joka tuon voisi toteuttaa. Samalle leirille voidaan laittaa vihervasemmistokokoomus hyysärit, jotka ongelman ovat myös luoneet, sekä poliittisesti eri mieltä olevat. Sitähän me kaikki varmasti haluamme.
 
No niin tulihan se sieltä. Ja tokihan sitä jostain leireistä aletaan unelmoimaan heti.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
No niin tulihan se sieltä. Ja tokihan sitä jostain leireistä aletaan unelmoimaan heti.
Toista se onko kovemmista tuomioista haaveilu, vielä mieluiten jotenkin maagisesti ennakoivasti.

Koska kovien tuomioiden, kovien otteiden ja esim huumeidenkäytön tiukan kriminalisoinnin vaikutuksesta yhteiskunnan turvallisuustilanteeseen on takuulla kilometrikaupalla empiiristä tutkimustietoa.
 
Varmasti näin, mutta en ole asiaan kantaa edes ottanut.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
No niin tulihan se sieltä. Ja tokihan sitä jostain leireistä aletaan unelmoimaan heti.
Yritin hienovaraisesti viitata tuohon 20 tykkäystä saaneeseen kirjoitukseen noista nuorgamin leireistä...

Kyllähän tuolta itärajan takaa löytyy ihan käytännön esimerkkejä mitenkä noista vähemmistöistä pääsee lopullisesti eroon junalipun hinnalla. Vai pitäisikö tässä nyt kaikkien pelätä, äänestää perussuomalaisia ja lopettaa ongelmien vähättely?
 
Se voisi olla hyvä alku tunnustaa ongelma, ja pelko on ihan tervettä myös. Esimerkkejä löytyy tuola länsirajan takaa kun annetaan paskan valua lahkeeseen.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Se voisi olla hyvä alku tunnustaa ongelma, ja pelko on ihan tervettä myös. Esimerkkejä löytyy tuola länsirajan takaa kun annetaan paskan valua lahkeeseen.
Onko täällä joku sitten kieltänyt tuon ongelman olemassaolon? Mediassa ollut kans reilusti esillä. Mun pointti nyt oli vain, että ei ole kovin realistista odottaa työleirejä demokraattiselta valtiolta. Esimerkkejä löytyy joo, mutta kun puhutaan konkreettisista teoista asian korjaamiseksi niin onkin hiljaista, poroleirejä lukuunottamatta.
 
Laudalla on asian vähättelijöitä jos et ole sattunut huomaamaan. Minä en ole ainakaan unelmoinut mistään leireistä edelleenkään. Ja keinoja haitallisen maahanmuuton korjaamiseksi on esitetty runsaasti, vaikka kyllähän sinä sen taisitkin jo tietää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 695
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom