• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen haastoi Perussuomalaisten kunnanvaltuutetun kahdesti oikeuteen kansankiihottamisesta. Ensin Toiviainen hävisi käräjillä, sen jälkeen hovioikeudessa.

Kunnanvaltuutetulle tuli puhelu, että tapauksesta mennään oikeuteen. Tästä kahden tunnin kuluttua tapaus oli YLE:n uutisissa ja myös muissa medioissa. Kuitenkaan YLE ei ole tiettävästi julkaissut ainuttakaan uutista siitä, että valtakunnansyyttäjän syytteet kaatuivat oikeudessa. Eli veronmaksajien rahoilla toimiva YLE ei noudata edes journalismin perusperiaatteita tasapuolisesta uutisoinnista.

Kyllä tässä maassa on aivan turhaa osoitella Venäjää tai Unkaria sananvapaudesta. Lähes samalla tavalla täällä Suomessa vainotaan niitä, jotka ovat vääristä asioista väärää mieltä. Kun tavallisena lattiatason paikallispoliitikkona puhut "islamisaatiota vastaan äänestämisestä", niin saat valtakunnansyyttäjän kimppuusi, minkä lisäksi valtionmedia YLE uutisoi sinusta näyttävästi nimen kera.

Näiden prosessien tarkoitus on saada ihmiset itsesensuuriin: pidä suusi kiinni maahanmuuton ongelmista tai muussa tapauksessa olet käräjillä + hovissa, mikä lisäksi maineesi tuhotaan.

 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Luulitteko muuten, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on vihervasemmiston "miehiä"? Ehei, kyllä hän on Kokoomuksen valinta valtakunnansyyttäjäksi.

Jo apulaisvaltakunnansyyttäjänä toimiessaan Toiviainen oli erityisen keskittynyt viharikoksien kitkentään. Kokoomuksella oli tasan tarkkaan tiedossa, kenet he ajavat valtakunnansyyttäjän pallille, kun Sipilän hallituksen oikeusministerinä istunut Antti Häkkänen (Kok) ehdotti Raija Toiviaista valtakunnansyyttäjäksi. Presidentti Sauli Niinistö nimitti Toiviaisen ehdotuksen mukaisesti. Ohessa on muuten Häkkäsen Twiittiviesti sen jälkeen kun hän itse hoiti Toiviaisen tähän tehtävään. Te saatatte löytää googlella erilaisia yhteyksiä Toiviaisen ja Kokoomuksen välillä, minä en ala niitä tänne listaamaan.

Samoihin aikoihin Toiviaisen valinnan kanssa Kokoomuksen Petteri Orpo päätti perustaa "Vihapuhetyöryhmän", johon kuului Orvin lisäksi oikeusministeri Antti Häkkänen, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja sisäministeri Kai Mykkänen. Jopa Kauppalehti kummeksui tuolloin, miksi Kokoomus haluaa ruveta ajatuspoliisiksi, joka määrittelee mitkä mielipiteet ovat oikeita ja mitkä mielipiteet ovat vääriä.

Toivottavasti ihmiset Suomessa alkaisivat ymmärtämään, että Kokoomus == ViherVasemmisto. Puheet ja retoriikka voi olla erilaista, mutta todelliset teot ovat monilta osin samanlaisia.




 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
640
Turkin mielestä Suomi ja Ruotsi on terroristipesäkkeitä. Kerrankin olen Turkin kanssa samaa mieltä.
Mielenkiintoista. Olen ymmärtänyt että Suomi aika suoraan myös rahoittaa terrorismia koska kaverit voi olla täällä kirjoilla ja rahat virtaa, oikeasti kaveri voi olla vaikka terrorismihommissa toisella puolen maapalloa. Samoin osa mamuihin sijoitetuista rahoista virtaa suoraan lähtömaihin. En tiedä sitten onko tällä tekemistä tuon Turkin avautumisen kanssa tai onko tälle tilanteelle oikein tehtävissä mitään (no,työttömät joutuu kai fyysisesti olemaan paikalla, voiko samaa vaatia mamuilta?), mutta noin se käsittääkseni menee.
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Turkin mielestä Suomi ja Ruotsi on terroristipesäkkeitä. Kerrankin olen Turkin kanssa samaa mieltä.
Vaikka minua ottaa todella paljon kupoliin Turkin aiheuttama riski Suomen Nato-jäsenyydelle, samaan aikaan hymyilen odottaessani ViherKokoomuksen hammasten kiristelyä kun Erdoganin listaa pitää ruveta implementoimaan.

Pidän lähes varmana, että Suomen ja erityisesti Ruotsin täytyy toteuttaa ainakin osa Erdoganin antamasta vaatimuslistasta. Pitkin Turkin medioita on julistettu Ruotsi ja Suomi terroristeja tukeviksi valtioiksi ja uhottu, että nyt ne laitetaan ruotuun. On vaikea kuvitella, että tämän jälkeen Turkki suostuisi Nato-jäsenyyksiin ilman että Ruotsi ja Suomi tekevät mitään. Tämä olisi Erdoganille Turkin sisäinen arvovaltatappio, jota hänen poliittiset vastustajansa varmasti hyödyntäisivät.

Terrorismin tukeminen pankkisiirroilla nyt on ainakin ihan selviö, mutta jostakin syystä se ei Suomessa kiinnosta ketään. Paljon pahempi rikos on asentaa vesihana naapurille pimeänä.
 

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Vaikka minua ottaa todella paljon kupoliin Turkin aiheuttama riski Suomen Nato-jäsenyydelle, samaan aikaan hymyilen odottaessani ViherKokoomuksen hammasten kiristelyä kun Erdoganin listaa pitää ruveta implementoimaan.

Pidän lähes varmana, että Suomen ja erityisesti Ruotsin täytyy toteuttaa ainakin osa Erdoganin antamasta vaatimuslistasta. Pitkin Turkin medioita on julistettu Ruotsi ja Suomi terroristeja tukeviksi valtioiksi ja uhottu, että nyt ne laitetaan ruotuun. On vaikea kuvitella, että tämän jälkeen Turkki suostuisi Nato-jäsenyyksiin ilman että Ruotsi ja Suomi tekevät mitään. Tämä olisi Erdoganille Turkin sisäinen arvovaltatappio, jota hänen poliittiset vastustajansa varmasti hyödyntäisivät.

Terrorismin tukeminen pankkisiirroilla nyt on ainakin ihan selviö, mutta jostakin syystä se ei Suomessa kiinnosta ketään. Paljon pahempi rikos on asentaa vesihana naapurille pimeänä.
Oletko tosissasi? Turkin "terroristit" ovat 99.999% varmudella kurdiaktiiveja joilla ei ole mitään tekemistä terrorismin kanssa ja joita Turkki haluaa päästä kiduttamaan heidän natsikeskuksissaan. Ei tässä ole kyse mistään ISIS-mutseista, Milan Jaffoista tai Itä-Helsingin rukoushuoneiden jihadisteista vaan lähes täydellä varmuudella viattomista ihmisistä.

Turkin listaa taas tuskin koskaan tullaan täyttämään. Se ei taida olla edes virallinen vaan lehdistölle jaettu provo/trolli. Oikeissa neuvotteluissa sitten todennäköisesti puhutaan asekaupasta ja jostain latteista julkilausumista.

Ainoat oikeat terroristijärjestöt mitä Suomessa hostataan on varisverkosto, antifa, (ehkä) elokapina jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558

Jengirikollisuus tuntuu olevan kummasti etninen piirre tietyissä rikosluokissa. Ainakin täällä Suomen leveysasteella.
Tässä uutisessa siis 4-6 nuoren jengi ryöstää väkivaltaa käyttäen uhreja, tarvii jo ihan kunnon ryhmämentaliteettia että kaikista on ok hakata uhreja metalliputkilla, tai ylipäätään kantaa niitä mukana. Huh huh.
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772

Jengirikollisuus tuntuu olevan kummasti etninen piirre tietyissä rikosluokissa. Ainakin täällä Suomen leveysasteella.
Tässä uutisessa siis 4-6 nuoren jengi ryöstää väkivaltaa käyttäen uhreja, tarvii jo ihan kunnon ryhmämentaliteettia että kaikista on ok hakata uhreja metalliputkilla, tai ylipäätään kantaa niitä mukana. Huh huh.
Rehellisesti kerrotaan että kaikki tummaihoisia nuoria, mikä sentään ihan reilua että tiedämme että afrikkataustaisten väkivaltaiset katujengit ovat tulleet tänne jäädäkseen.

YLE ja HS eivät tietenkään tällaisia uutisia julkaise lainkaan, mutta toki propagandamedia pitää omista agendoistaan kiinni.

Kuka olisikaan uskonut etteivät nämä kulttuurit integroidu... eiku... ihankuin jotkut olisi tästä varoittanut jo vuosikausia sitten, mutta ei kukaan kuunnellut. Emme ole Ruotsin tiellä, katujengit eivät tule Helsinkiin, ja muita vihervahemmiston parhaita satuja.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 218
Muhammet Ali vähän puukotteli juhlissa.

Parikymppinen mies tuomittiin vankeuteen useista rikoksista Tampereen Nekalassa. Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen muun muassa tapon yritykseen viime helmikuussa.

Tapahtumat saivat alkunsa nuorten järjestämistä juhlista. Varastokäyttöön tarkoitetussa vuokratallissa järjestettyihin juhliin osallistui kymmeniä ihmisiä, joista osa oli oikeuden mukaan juhlat järjestäneiden tuttuja ja osa baarien sulkeutumisen jälkeen paikalle tulleita tuntemattomia.

Oikeus katsoo, että tuomittu mies hermostui juhlien järjestäjien kehotuksesta ottaa kengät pois. Häntä oli oikeuden mukaan jo aiemmin pyydetty poistumaan paikalta ja estetty menemästä baaritiskin takana olleen toisen miehen, sittemmin uhrin, luo.

–  (Tuomittu) oli kuitenkin hakenut puukon ja kävellyt suoraan (baaritiskin takana olleen miehen) luo ja lyönyt (tätä) puukolla vatsaan. Tapahtuma näkyy myös valvontakameratallenteelta, jossa (tuomittu) kävelee puukko takanaan vyötäröllä suoraan (uhrin) luo, kirjoittaa oikeus tuomiossaan.


Uhri sai alavatsaan suuntautuneesta puukoniskusta hengenvaarallisen vamman.

Oikeus katsoo, että Muhammet Ali Yildiz, 22, syyllistyi muun muassa tapon yritykseen ja useisiin pahoinpitelyihin. Hänet tuomittiin kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen sekä maksamaan kahdelle uhrilleen yli 10  000 euroa erilaisia korvauksia.

Kaksi muuta miestä tuomittiin puukotusta edeltäneestä tappelusta. Oikeus katsoi heidän syyllistyneen pahoinpitelyyn ja tuomitsi molemmat 30 päiväsakon rangaistukseen. Heidän tuloillaan maksettavaa kertyy 180 ja 300 euroa.

Oikeus antoi tuomionsa perjantaina.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
Pääsee vesseli sitten vähän verkostoitumaan vankilassa, kun on jo meritoitunut puukottelija, vapaalle päästyään homma jatkuu jengissä...
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Mistäs tämä arvokas lisä meidän jäyhään suomalaiseen kulttuuriin on kotoisin? Onko kyseinen Murhamatti niitä kurdeja*, joita Suomi ja Ruotsi suojelevat, Turkin mielestä?

* En siis tiedä, onko kurdi alkuunkaan
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Seitsemän ulkomaalaistaustaista henkilöä raiskannut useita vuosia ja useita eri kertoja kehitysvammaista uhria.
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut seitsemän miestä ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Jokainen tapaus oli erillinen, mutta uhri oli aina sama kehitysvammainen nainen.

Kaikki vastaajat ovat maahanmuuttajataustaisia. Vanhin vastaajista oli tekohetkellä 52-vuotias, nuorin 23-vuotias.
Tuomiot ja korvaukset

Samir Jasin Kadir, ikä 37: vankeutta kaksi vuotta ja kuusi kuukautta. Maksettava uhrille 3000 euroa.

Alaa Abdulridha Kamil Al-Saadi, ikä 28: vankeutta kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Maksettava uhrille 3000 euroa.

Sami Al-Mosawi, ikä 55: vankeutta kaksi vuotta. Maksettava uhrille 2500 euroa.

Mohammed Ali Mohammed Mohammed, ikä 26: vankeutta kaksi vuotta. Maksettava uhrille 2500 euroa.

52-vuotias mies: vankeutta vuosi ja kymmenen kuukautta. Maksettava uhrille 2500 euroa.

28-vuotias mies: vankeutta vuosi ja kymmenen kuukautta. Maksettava uhrille 2500 euroa.

43-vuotias mies: vankeutta kymmenen kuukautta. Maksettava uhrille 2500 euroa. Lokakuussa 2020 määrätty kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistus vaikutti tuomioon kohtuullistavasti. Nyt käsitellystä rikoksesta oikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vuoden ja kymmenen kuukauden vankeustuomion.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Tuo ylläoleva on näitä uutisia joista näkee jo otsikosta, että millainen nimilista sieltä löytyy :D Mohammed näistä löytyy aina, ja tupla-Mohammed on noin kaksinkertaisella todennäköisyydellä poliisin vanha tuttu. Mutta nyt tuli tripla-Mohammed ja alkaa minulta ainakin loppumaan vitsit kun todellisuus menee kaiken parodian yli.
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Kuuluisi kyllä Suomen oikeuslaitos -ketjuun, mutta tämä paljousalennus on asia mikä ei mene omaan ymmärrykseen.
Ei tarvitse ihmetellä, miksi esim. Turkki pitää meitä sinisilmäisinä hölmöläisinä. Tee kerralla enemmän, istut lopulta vähemmän, kun kohtuullistetaan tuomiota. Saamme näin nauttia jatkossakin mitä erilaisimmista dippailuista, sivistyneesti näet.
 
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Kuuluisi kyllä Suomen oikeuslaitos -ketjuun, mutta tämä paljousalennus on asia mikä ei mene omaan ymmärrykseen.
Oikeusjärjestelmät ovat kehittyneet kohtelemaan kantaväestöä optimaalisesti vuosisatojen aikana. Suomessa ideana on että vähän aikaa vankilassa = sopeutuu paremmin takaisin yhteiskuntaan.
Kun tuot ulkopuolisia systeemiin se heti vaikuttaa rikkinäiseltä, koska he eivät käyttäydy kuin kantaväestö ja heidän yhteiskunnissa lait ja niiden rikkomisesta säädetyt rangaistukset ovatkin erilaisia.
Ratkaisu olisi kohdella mamuja eri tavalla kuin kantaväestöä, jotta sitten ei tarvitsisi säätää oikeuslaitosta optimaaliseksi pienelle vähemmistölle esim. kovemmat rangaistukset kaikille. Tokihan monet haluavat karkotusta mistä tahansa rikoksesta.
 

Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.06.2021
Viestejä
132
Eihän sillä ole mitään väliä vaikka hän ei pystyisi pitämään yllä 5600e/kk tulotasoa joka on reilusti keskiverron suomalaisen yli. Tuossahan pitäisi ennemminkin olla riskinä että merkittävää syytä olettaa että tyypiltä loppuu tulot pian kokonaan, mutta mitään tällaista ei ole osoitettu ja samalla epäillään pimeästä työstä jota jälleen kerran ei ole milläänlailla osoitettu. Jos YLE ei valehtele jutussansa tai jätä yksityiskohtia pois niin tämä on selvästi räikeä oikeusmurha tapahtumassa.

Ottaisin mielummin riskin siitä että Wolt kuski tienaakin ensi kuussa vain 4000e/kk kuin antaisin kaivopuisto lynkkausjengien, kurkunleikkaajien, Milan Jaffojen yms. jatkaa raiskaamista, tappamista ja ryöstelyä.
Sori vanhan nostosta, mutta tuo 5600e/kk:han oli siis liikevaihto, tuosta kun vähentää ensin polttoainekulut ja auton juoksevat kulut ja sen jälkeen maksaa ALVit ja YEL:n ja sen jälkeen henkilökohtaisen tuloveron, niin se varsinainen tulo jää johonkin 2500e/kk hujakoille ja omien sanojensa mukaan teki 12h työpäiviä vähintään 5 päivää viikossa ja viikonloppuisin joskus pidempiäkin, siis 60-84h viikkoa.
ELY-keskus on aivan oikeassa, ettei tuon tulotason ylläpitäminen ole uskottavaa. Mitään näyttöä toki ei ole siitä, että kyseinen mies olisi töitä ns. jakanut muille, mutta tuolla tuntimäärällä (tai siis oikeasti liikevaihdon määrällä) se on mahdollista. Täysin ilmiselvää kuitenkin on, ettei tuota työtahtia pysty 38-vuotias perheellinen mies ylläpitämään pidempään.

Ja "Jos YLE ei valehtele jutussansa"... Olisihan tämä pitänyt jo ennakolta arvata. ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 790
Tummaa poikaa vitutti pieni palkka. Tunnettiin työpaikalla kalliista autoista ja merkkivaatteista ja käry kävi.

Ehkä pitäisi vastata oikeusjärjestelmä ketjuun, mutta ei jaksa.

Eihän tuo varas saanut kuin vuoden ehdollista ja siitäkin keksi valittaa hoviin.
 

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Sori vanhan nostosta, mutta tuo 5600e/kk:han oli siis liikevaihto, tuosta kun vähentää ensin polttoainekulut ja auton juoksevat kulut ja sen jälkeen maksaa ALVit ja YEL:n ja sen jälkeen henkilökohtaisen tuloveron, niin se varsinainen tulo jää johonkin 2500e/kk hujakoille ja omien sanojensa mukaan teki 12h työpäiviä vähintään 5 päivää viikossa ja viikonloppuisin joskus pidempiäkin, siis 60-84h viikkoa.
...
Ja "Jos YLE ei valehtele jutussansa"... Olisihan tämä pitänyt jo ennakolta arvata. ;)
Juttu oli kieltämättä harhaanjohtava. Nyt tuolla jutun uumenissa myös mainitaan että kyse on liikevaihdosta. En ole varma oliko nämä myös alunperäisessä jutussa vai jälkikäteen lisätty. Tulot mitä ilmeisemmin kuitenkin ylittivät 2900e/kk koska tuo oli se raja mitä hänen piti tavoitella ja ELY-keskus erikseen mainitsi hänen "tienaavan liikaa". YEL-vakuutus on vapaaehtoinen joten sitä ei tarvitse maksaa.

ELY-keskus on aivan oikeassa, ettei tuon tulotason ylläpitäminen ole uskottavaa. Mitään näyttöä toki ei ole siitä, että kyseinen mies olisi töitä ns. jakanut muille, mutta tuolla tuntimäärällä (tai siis oikeasti liikevaihdon määrällä) se on mahdollista. Täysin ilmiselvää kuitenkin on, ettei tuota työtahtia pysty 38-vuotias perheellinen mies ylläpitämään pidempään.
Olen tästä täysin eri mieltä. Nuo tunnit ovat aivan normaaleja yrittäjille ja ympäri maailman normaaleja myös monille koulutetuille ja kouluttamattomille työntekijöille. En missään nimessä suosittele tuollaisia tunteja, mutta aivan realistisia ne ovat. Se että suomalainen lakkovahti ei johonkin kyke ei tarkoita etteikö muut kykenisi.

Toiseksi mitä edes tarkoitetaan "ylläpidettävällä" tai "pidemmällä aikavälillä uskottava"? Tuskin tuo jätkä aikoo loppuelämäänsä olla Wolt-kuskina joten tämä koko lause on merkityksetön. Jos tyypin tulot tippuu joskus tulevaisuudessa niin potkikoot sitten ulos jos niin kova himo on saada työtä tekevät mamut ulos.

Olisi kyllä mukava kun noita geelitukkaraiskaajia ja jihadisteja jahdattaisiin ja yritettäisiin karkoittaa samalla motivaatiolla kuin työtä tekeviä mamuja.
 
Liittynyt
16.06.2021
Viestejä
132
Juttu oli kieltämättä harhaanjohtava. Nyt tuolla jutun uumenissa myös mainitaan että kyse on liikevaihdosta. En ole varma oliko nämä myös alunperäisessä jutussa vai jälkikäteen lisätty. Tulot mitä ilmeisemmin kuitenkin ylittivät 2900e/kk koska tuo oli se raja mitä hänen piti tavoitella ja ELY-keskus erikseen mainitsi hänen "tienaavan liikaa". YEL-vakuutus on vapaaehtoinen joten sitä ei tarvitse maksaa.
Noilla tuloilla ei ylity tuo raja, tosin se on muutenkin ohjeellinen. Juttu on kirjoitettu tarkoituksella harhaanjohtavasti ja tuo "liikaa tienaaminen" tarkoittaa sitä, että tulojen jatkuminen samalla tasolla ei ole uskottavaa. Ei ole mitään "liikaa tienauksen" rajaa ja tuo kielteinen päätös liittyy siihen, että henkilö on ollut todennäköisesti Suomessa opiskeluperusteisesti ja nyt hakemus työperusteisesta oleskeluluvasta on hylätty. Alarajan ylittävä yrittäjä on velvollinen ottamaan YEL-vakuutuksen.

Yrityksen antamien tietojen mukaan esimerkiksi tänä vuonna 3 000–4 000 euron kuukausipalkkion haarukkaan tai sen yli pääsi 285 lähettiä. Summan päälle arvonlisäverovelvollinen lähetti laskuttaa arvonlisäveron.

– Tällainen palkkiotaso ei ole yleistä, mutta siihen voi päästä. Ansiotaso on yleensä alhaisempi, koska keskimääräinen lähetti Suomessa kuljettaa noin 20-tuntista viikkoa. Lopun ajan hän käyttää esimerkiksi muihin töihin, opiskeluun tai vapaa-aikaan. Lähes 70 prosenttia läheteistä ei tee Woltia täysipäiväisesti, Pankakoski huomauttaa.

IS pyysi esimerkkejä läheteistä, jotka ovat ansainneet 3 000–4 000 euron kuukausipalkkioita ja sai tarkistettavakseen kymmenen Woltin lähetin palkkiotositteet, joista oli poistettu henkilötiedot. Lähetit ovat työskennelleet Helsingissä, Turussa, Vaasassa, Joensuussa ja Vantaalla lokakuun 2018 ja lokakuun 2019 välisenä aikana.

Woltin lähettämien kuittien palkkioista alin on 3 041,95 euroa kuukaudelta ja ylin 3 961,08 euroa kuukaudelta. Näistä bruttosummista vähennetään ennakonpidätys. Lähetti maksaa itse eläkemaksut, sosiaaliturvamaksut ja työvälinekulut kuten esimerkiksi pyörän tai auton käytön ja bensat.

Woltin antaman listauksen mukaan 3 961, 08 euron kuukausipalkkioon lähetti on tehnyt töitä kaikkiaan 223 tuntia. Hänen viikkotuntimääränsä on 50,33 tuntia ja keskiansio 17,77 euroa tunnilta.
Olen tästä täysin eri mieltä. Nuo tunnit ovat aivan normaaleja yrittäjille ja ympäri maailman normaaleja myös monille koulutetuille ja kouluttamattomille työntekijöille. En missään nimessä suosittele tuollaisia tunteja, mutta aivan realistisia ne ovat. Se että suomalainen lakkovahti ei johonkin kyke ei tarkoita etteikö muut kykenisi.

Toiseksi mitä edes tarkoitetaan "ylläpidettävällä" tai "pidemmällä aikavälillä uskottava"? Tuskin tuo jätkä aikoo loppuelämäänsä olla Wolt-kuskina joten tämä koko lause on merkityksetön. Jos tyypin tulot tippuu joskus tulevaisuudessa niin potkikoot sitten ulos jos niin kova himo on saada työtä tekevät mamut ulos.
Nythän siis hänelle ei olla myöntämässä oleskelulupaan jatkoa, koska katsotaan hänen tulonsa olevan epärealistisen suuret. Todennäköisesti on painanut hiki hatussa juuri tuohon perheenyhdistämiseen liittyvään tulorajaan tähdäten, jotta saisi vaimonsa ja lapsensa Suomeen.

Olisi kyllä mukava kun noita geelitukkaraiskaajia ja jihadisteja jahdattaisiin ja yritettäisiin karkoittaa samalla motivaatiolla kuin työtä tekeviä mamuja.
Tähän ei mitään lisättävää.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Kotimaahansa vain pitäisi tuomita kulkematta vankilan kautta, oli siellä sitten tiedossa kuolema tai ei. Ei ole suomen ongelma.
Joo ei kyllä yhteiskunnan rahoja tällaiseen paskaa tulisi laittaa.

Hesarissa jo joku arvelee että tämä äijä on taas vapaalla parissa vuodessa:
Suurin osa rikoksista oli tehty alle 21 vuotiaana joten istuu tuomiostaan vain kolmasosan. Kymmenen vuotta kuulostaa kovalta tuomiolta, todellisuudessa on parin vuoden kuluttua vapaana.
Onko olemassa mitään asiaa joka ei jotenkin toimisi tuomiota alentavana näissä haittamamukeisseissä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.06.2021
Viestejä
132
Hesarin arvelija ei onneksi taida olla oikeassa. Tuo pätee vain ensikertalaisiin ja Jaff on jo aiemmin saanut ehdottoman tuomion.

Laista löytyy myös omat säännökset sellaisille rikoksista tuomituille, jotka ovat tehneet rikokset ennen kuin ovat täyttäneet 21-vuotta. Se tarkoittaa sitä, että jos rikoksentekijä on tehnyt rikoksen alle 21-vuotiaana ja on ensikertalainen, hän pääsee ehdolliseen vapauteen kärsittyään rikoksen rangaistuksesta kolmasosan. Esimerkiksi 19-vuotias on tehnyt rikoksen ja saanut kolmen vuoden vankeustuomion. Tästä tuomiosta hän pääsisi vapauteen vuoden vankilassa olon jälkeen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
752
Eikä tietenkään karkoiteta maasta pois. Miten se on niin vaikeaa tajuta, jos rikolliset eivät ole suomessa, eivät myöskään tee rikoksia suomessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
475
Pitää ottaa myös huomioon, että Jaffan kohdalla on vielä joitain rikoksia käsittelemättä. Eli tuomio voi vielä nousta tuosta kymmenestä vuodesta.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Pitää ottaa myös huomioon, että Jaffan kohdalla on vielä joitain rikoksia käsittelemättä. Eli tuomio voi vielä nousta tuosta kymmenestä vuodesta.
Joka sitten puolittuu lusiessa luonnostaan, ja ensikertalaisena se puolittuu vielä siitäkin. Sitten kun lasketaan paljousalennukset mukaan, lusittavat vuodet tuskin lisääntyvät.
 
Liittynyt
28.06.2020
Viestejä
228
Se on mukava lusii liskolla tai sitte kokonaa eristyksissä ku tulee turpaan noille tuolla linnassa. Liskolla lusittu vuos vastaa suunnillee kahta vuotta normiosastolla istumista..
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
Joka sitten puolittuu lusiessa luonnostaan, ja ensikertalaisena se puolittuu vielä siitäkin. Sitten kun lasketaan paljousalennukset mukaan, lusittavat vuodet tuskin lisääntyvät.
Paitsi, että koveni hovissa ja ei ole ensikertalainen, joten olet vain väärässä ja kannattaisi tarkistuttaa jotain!
 

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ei muuten säily, koska oikeus on lyönyt Milanille JR-leiman, hänhän johtaa järjestäytynyttä rikollisryhmittymää. JR-kaverit eivät alennuksia saa vaan tuomiot istutaan kokonaan.
Toivottavasti kaveri ottaa ilon ja hyödyn irti koko istumisesta, ja miettii, voisiko elämässä olla jotain järkevää tarkoitusta. :hmm: Muutoinkin, mitä tällaisen ihmisen päässä liikkuu, aikooko hän elää koko elämänsä rikoksia tehden ja räpäten (ei, en ole kuunnellut, mutta en jaksa uskoa, että olisi niin hyvä, että sillä pärjäisi koko elämänsä).

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä kurdit esim. Irakissa ajattelevat tällaisesta kaverista (näytettäisiin sekoilut metrossa, takin varastaminen/pilaaminen hajullaan, rikokset yms). Kai jokainen ihminen lopulta haluaa muutakin kuin elää hetkessä? Pelottaako häntä edes ajatella tulevaisuuttaan? Edes gangsta räpättäjä ei pysy ikuisesti nuorena.

Jos istuisi oikeasti 10 vuotta, niin nuorihan hän silti olisi, 32 mutta yleensä tuossa vaiheessa ollaan jo tiukasti työelämässä, perhe on kenties perustettu (kuka nainen haluaisi tällaisen aviopuolisokseen, ai niin, eipä naiselta paljon kysellä).

No, nyt ei tarvitse muutamaan vuoteen huolehtia, voi nauttia täyshoidosta ja tutustua kohtalontovereihin.

herra_47.png
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Muutoinkin, mitä tällaisen ihmisen päässä liikkuu
Ei kannata ajatella taparikollisen ajatusmaailmaa samalta kantilta kuin ns. normaalin ihmisen. Luulet että moraali ja muut käsitykset ovat samankaltaisia, eivät luultavasti ole. Nämä näkevät maailman ihan eri silmin, luultavasti sellaisena että vahva tulee ja ottaa.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
699
Kukapas yllättyi HS:n uutisesta:

Espoossa on koulu, jossa enää pieni osa lapsista puhuu äidinkielenään suomea – Tutkija huolissaan koko seudun kehityksestä

Asia koskettaa lähipiiriäni, koska eräs sukulaiseni (nainen!) työskentelee koulunkäyntiavustajana maahanmuuttajien luokassa PK-seudulla ja hän on kertonut karmaisevia tapauksia, miten nykyään Suomessa (ainakin etelässä) asiat ovat koulumaailmassa vaikkapa luokilla 6-9:

- Koulussa ei opita mitään, koska kokoajan kännykät esillä joita tuijotetaan ja niillä viestitään ja otetaan selfieitä. Naisopejen asettamille kännykielloille nauretaan ja ilmeisesti vittuillaan omalla kielellä.
- Luokassa on "kovis", jonka jalat äiti pesee koulusta tullessa. Kas kun "perheen pää". Harmi ettei äitee pysty tekemään vielä kokeitakin puolestaan.
- Tämä samainen sankari kertoo ohjaajalle, että "sun pitää kertoa mulle ne vastaukset kokeeseen". Tämä kieltäytyy, kehottaa oppimaan itse. Kovis käy päälle ja tästä tulee kuraattori / rehtori jne. keissi.
Onneksi? ei poliisiasiaa. Ainakaan tällä kertaa.
- Luokalta puutuu säännöllisesti suuri osa oppilaista. Tämä "kovanaamakaan" ei ehdi kouluun kuin max 2/5 pv / vko. Kuulemma nukuttaa aamulla.
- Opettajilla ei ole auktoriteettia enää. Miesopettajia uskottaisiin paremmin, mutta heitä on harvassa.

Miten sukulainen?
No hän pääsi toiseen kuntaan töihin!

Toinen uutinen koski "Kurdimafiaa". Voi helvetti :wtf:


Tänne ollaan huolella rakentamassa "Malmöa".
Varmaan pitää nostaa kytkintä kohtapuoleen, ei tämä onneksi yhtä hölmöä ole koko Suomessa...
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom