Keskustelua hybridiautoista

Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
On se puhtaampaa kuin polttomoottorien käyttö ja kaikki siihen liittyvät päästöt. Mikä siinä on että jos joku ei ole täydellistä, niin ei kannata käyttää sitä, vaikka nykyiset menetelmät ovat reilusti huonommat kuin uusi, parempi, mutta silti epätäydellinen menetelmä?
Koska kun lähdetään verotuksillisiin perusteisiin, niin se ei välttämättä ole puhtaampaa. Jos ajan autollani vaikka 30tkm ennen sen myyntiä, niin polttomoottoriauto on minulle huomattavasti vähemmän saastuttava vaihtoehto kuin se sähköauton hankinta. Uskaltaisin jopa väittää että se naapurin mummo tai vaari joka ajaa 20 vuotta samalla autolla saastuttaa vähemmän vaikka polttaisi plutoniumia siellä kuin minä joka vaihtaisin autoa jatkuvasti. Silti tässä tuettaisiin sitä saastuttavampaa osapuolta, kunhan hän ostaisi poliittisesti nätimpää vaihtoehtoa.

Ei sillä, eihän Suomessa verotus ole ikinä ollutkaan reilua (progressio), mutta täytyykö kaikkea alkaa perustelemaan sitten oikeidenmukaisena? Voisi vain sanoa "hallitus haluaa sähköautoja, koska me nyt haluamme ja haluamme maksattaa homman muilla". Asia selvä ja leima päälle, tästähän on kyse. Tällä hetkellähän sähköauto ei ole kilpailukykyinen ilman verotukiaisia, vaikka moni niin kovasti haluaisi uskoa.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
165

Eikö ne päästöt kannattaisi ajatella koko auton elinkaaren ajalta? Sehän se tärkein lukema on
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Eikö ne päästöt kannattaisi ajatella koko auton elinkaaren ajalta? Sehän se tärkein lukema on
Ainoa tapa verottaa elinkaaren ja käytön osalta olisi polttoainevero, ei hankintavero. Samalla tavalla se laskuttaisi sitten sähkön käyttöäkin.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
198
Lisään oman lusikkani soppaan omasta ratkaisustani; tilasin jo viime vuoden loppupuolella rohkeasti model 3:sen, SR+. Toimituksen pitäisi olla Helmikuussa.
Tulee korvaamaan kahden dieselauton taloudessa toisen, joka kuluttaa noin 8-10l/100, ja josta maksetaan pelkkää veroa 1000€/vuosi, ja joka alkaa olla iän ja kilometrien puolesta paalikamaa.
Kyseiseen autoon on tullut arviolta noin 20-25tkm/vuosi. 80% ajoista on työmatkaa, noin 100km päivässä, ja sen lisäksi aika paljon kylillä pyörimistä, lasten harrastukset jne.

Olen tuon laskenut auki siten model 3:sen kaikki kustannukset ovat vain hiukan enemmän kuin tuon nykyisen rynnäkkövaunun kaikki kustannukset, mutta esimerkiksi huomattavasti vähemmän kuin jonkun siedettävän työsuhdeauton ottaminen tähän väliin, sen yhteydessä verovähennysten menettäminen jne. Lisäksi tuo saa autotallista vapautuvan lämpimän paikan ja edellytykset 3-vaihe lataamiselle on olemassa.

Laskelmathan toki pitävät paikkansa ainoastaan nykytilanteessa kun sähköautoilusta ei tarvitse maksaa mitään ylimääräistä, vielä. Aika näyttää minkälainen ruoska alkaa heilumaan kun valtio huomaa lypsylehmän tuoton hupenevan.

Ainoa mikä mietityttää on Teslan mooseksen aikaiset ajovalot. Talouteen jäävässä saksalaisessa premiumissa on keulalla sellaiset tykit ja dynaamiset kaukovalot että niiden generoima päivänvalo saattaa 90% muista tielläliikkujista häpeään tuikkuineen, ja niihin tottuneena teslan ajovalot eivät herätä mitään intohimoja.
Noissahan on nyt alkanut uusissa tulemaan jo jonkinnäköistä projektorivalaisinta mikä on jo huomattava parannus entiseen. Pitää katsoa olisiko jo tuohon omaan tulevaan malliin ehtineet, jos ei niin täytyy harkita lykkäämistä. Täällä maalla kun ajellaan mörön perseen pimeydessä melko iso osa vuodesta.

Odotin innolla ID.3:sen saapumista markkinoille, ja sen saavuttua totesin että haluamillani varusteilla se kustantaisi noin 45000€, ja siinä on huomattavasti heikommat takuut kuin teslalla, joten päädyin teslaan.
Wolkkarilla oli muistaakseni yleinen takuu 2 vuotta + 1 lisävuosi rahasta tms.? Lisäksi ainoastaan akustolla oli pidempi 160tkm(?) takuu.
ID.3:sen plussaa on matriisiajovalot jotka sisältyvät jo aika moneen nyt julki tulleeseen varustelutasoon.

Onko tilanne muuten muuttunut yhtään, en ole hetkeen aktiivisesti seurannut tilannetta: tarjoaako muut sähköautonvalmistajat autoilleen akuston JA voimalinjan takuun? Lisäksi onko tesla ainoa joka EI vaadi jotain kallista säännöllistä huoltoa marmoritiskillä takuun säilymiseksi?

Tämä ei ole mikään provo, eikä tarkoitus ole parjata muita merkkejä, eikä ylistää teslaa. Tarkoitus ei ole myöskään vittuilla polttomoottoriautoille eikä paskoilla valoilla ajaville. Talouteen jää yksi dieselauto.

Jään odottamaan paskaa niskaani. :rofl:

:smoke:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Tämä on ollut itsellänikin, Evoque säilynyt kakkosautona. Tosin vaimo ei suostu Teslaa ajaa näillä keleillä, eli dieseliin tulee enemmän kaupunkikilsoja kuin Teslaan. No .. ei kai se nyt niin haittaa.
Mielenkiinto heräsi, miksi näin? Onko se Tesla jotenkin äkkinäinen, vai vaan Evoque mukavan korkea?
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Mielenkiinto heräsi, miksi näin? Onko se Tesla jotenkin äkkinäinen, vai vaan Evoque mukavan korkea?
Varmaankin kombinaatio: tutumpi auto, menee läpi vaikka harmaasta kivestä. On talviautoksi kuitenkin aika mukava kapistus, neliveto yhdistettynä korkeaan maavaraan ei jätä ihan helposti jumiin.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Onko tilanne muuten muuttunut yhtään, en ole hetkeen aktiivisesti seurannut tilannetta: tarjoaako muut sähköautonvalmistajat autoilleen akuston JA voimalinjan takuun?
Kia/Hyundai taitaa tarjota Niro EV:n voimalinjalle 7 vuoden takuun, tai siis koko autolle (akku myös sitä samaa 7 vuotta).
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 634
Lisään oman lusikkani soppaan omasta ratkaisustani; tilasin jo viime vuoden loppupuolella rohkeasti model 3:sen, SR+. Toimituksen pitäisi olla Helmikuussa.
Tulee korvaamaan kahden dieselauton taloudessa toisen, joka kuluttaa noin 8-10l/100, ja josta maksetaan pelkkää veroa 1000€/vuosi, ja joka alkaa olla iän ja kilometrien puolesta paalikamaa.
Kyseiseen autoon on tullut arviolta noin 20-25tkm/vuosi. 80% ajoista on työmatkaa, noin 100km päivässä, ja sen lisäksi aika paljon kylillä pyörimistä, lasten harrastukset jne.

Olen tuon laskenut auki siten model 3:sen kaikki kustannukset ovat vain hiukan enemmän kuin tuon nykyisen rynnäkkövaunun kaikki kustannukset, mutta esimerkiksi huomattavasti vähemmän kuin jonkun siedettävän työsuhdeauton ottaminen tähän väliin, sen yhteydessä verovähennysten menettäminen jne. Lisäksi tuo saa autotallista vapautuvan lämpimän paikan ja edellytykset 3-vaihe lataamiselle on olemassa.

Laskelmathan toki pitävät paikkansa ainoastaan nykytilanteessa kun sähköautoilusta ei tarvitse maksaa mitään ylimääräistä, vielä. Aika näyttää minkälainen ruoska alkaa heilumaan kun valtio huomaa lypsylehmän tuoton hupenevan.

Ainoa mikä mietityttää on Teslan mooseksen aikaiset ajovalot. Talouteen jäävässä saksalaisessa premiumissa on keulalla sellaiset tykit ja dynaamiset kaukovalot että niiden generoima päivänvalo saattaa 90% muista tielläliikkujista häpeään tuikkuineen, ja niihin tottuneena teslan ajovalot eivät herätä mitään intohimoja.
Noissahan on nyt alkanut uusissa tulemaan jo jonkinnäköistä projektorivalaisinta mikä on jo huomattava parannus entiseen. Pitää katsoa olisiko jo tuohon omaan tulevaan malliin ehtineet, jos ei niin täytyy harkita lykkäämistä. Täällä maalla kun ajellaan mörön perseen pimeydessä melko iso osa vuodesta.

Odotin innolla ID.3:sen saapumista markkinoille, ja sen saavuttua totesin että haluamillani varusteilla se kustantaisi noin 45000€, ja siinä on huomattavasti heikommat takuut kuin teslalla, joten päädyin teslaan.
Wolkkarilla oli muistaakseni yleinen takuu 2 vuotta + 1 lisävuosi rahasta tms.? Lisäksi ainoastaan akustolla oli pidempi 160tkm(?) takuu.
ID.3:sen plussaa on matriisiajovalot jotka sisältyvät jo aika moneen nyt julki tulleeseen varustelutasoon.

Onko tilanne muuten muuttunut yhtään, en ole hetkeen aktiivisesti seurannut tilannetta: tarjoaako muut sähköautonvalmistajat autoilleen akuston JA voimalinjan takuun? Lisäksi onko tesla ainoa joka EI vaadi jotain kallista säännöllistä huoltoa marmoritiskillä takuun säilymiseksi?

Tämä ei ole mikään provo, eikä tarkoitus ole parjata muita merkkejä, eikä ylistää teslaa. Tarkoitus ei ole myöskään vittuilla polttomoottoriautoille eikä paskoilla valoilla ajaville. Talouteen jää yksi dieselauto.

Jään odottamaan paskaa niskaani. :rofl:

:smoke:
Mikä vehje jos on paalikamaa mutta noin hyvät valot? Ajanut perheen 2013 bemarilla missä xenonit niin eivät ole lähelläkään TM3 valotehoa. Bjornikin on sanonut että ei ole kovin hyvät valot joten ehkä olen vain tottunut huonoon ja kaikki on siitä parannusta
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Ajanut perheen 2013 bemarilla missä xenonit niin eivät ole lähelläkään TM3 valotehoa
Taitaa olla BMW:ssä jo ajovalot aikaa sitten sammuneet jos ne huonommat on kuin TM3:n (vanhemman version) ajovalot. Uusista ei mitään valitettavaa (toki eivät ole id3:n matrix-LEDien tasolla), mutta eiväthän ne vanhemmat mitään valaisseet.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
198
Mikä vehje jos on paalikamaa mutta noin hyvät valot? Ajanut perheen 2013 bemarilla missä xenonit niin eivät ole lähelläkään TM3 valotehoa. Bjornikin on sanonut että ei ole kovin hyvät valot joten ehkä olen vain tottunut huonoon ja kaikki on siitä parannusta
No kyllä mielestäni ilmaisin että taloudessa on 2 autoa joista vanhempaa ollaan korvaamassa. Sorry jos oli liian sekavaa.
 
Liittynyt
16.09.2020
Viestejä
745
Lisään oman lusikkani soppaan omasta ratkaisustani; tilasin jo viime vuoden loppupuolella rohkeasti model 3:sen, SR+. Toimituksen pitäisi olla Helmikuussa.
Tulee korvaamaan kahden dieselauton taloudessa toisen, joka kuluttaa noin 8-10l/100, ja josta maksetaan pelkkää veroa 1000€/vuosi, ja joka alkaa olla iän ja kilometrien puolesta paalikamaa.
Kyseiseen autoon on tullut arviolta noin 20-25tkm/vuosi. 80% ajoista on työmatkaa, noin 100km päivässä, ja sen lisäksi aika paljon kylillä pyörimistä, lasten harrastukset jne.

Olen tuon laskenut auki siten model 3:sen kaikki kustannukset ovat vain hiukan enemmän kuin tuon nykyisen rynnäkkövaunun kaikki kustannukset, mutta esimerkiksi huomattavasti vähemmän kuin jonkun siedettävän työsuhdeauton ottaminen tähän väliin, sen yhteydessä verovähennysten menettäminen jne. Lisäksi tuo saa autotallista vapautuvan lämpimän paikan ja edellytykset 3-vaihe lataamiselle on olemassa.

Laskelmathan toki pitävät paikkansa ainoastaan nykytilanteessa kun sähköautoilusta ei tarvitse maksaa mitään ylimääräistä, vielä. Aika näyttää minkälainen ruoska alkaa heilumaan kun valtio huomaa lypsylehmän tuoton hupenevan.

Ainoa mikä mietityttää on Teslan mooseksen aikaiset ajovalot. Talouteen jäävässä saksalaisessa premiumissa on keulalla sellaiset tykit ja dynaamiset kaukovalot että niiden generoima päivänvalo saattaa 90% muista tielläliikkujista häpeään tuikkuineen, ja niihin tottuneena teslan ajovalot eivät herätä mitään intohimoja.
Noissahan on nyt alkanut uusissa tulemaan jo jonkinnäköistä projektorivalaisinta mikä on jo huomattava parannus entiseen. Pitää katsoa olisiko jo tuohon omaan tulevaan malliin ehtineet, jos ei niin täytyy harkita lykkäämistä. Täällä maalla kun ajellaan mörön perseen pimeydessä melko iso osa vuodesta.

Odotin innolla ID.3:sen saapumista markkinoille, ja sen saavuttua totesin että haluamillani varusteilla se kustantaisi noin 45000€, ja siinä on huomattavasti heikommat takuut kuin teslalla, joten päädyin teslaan.
Wolkkarilla oli muistaakseni yleinen takuu 2 vuotta + 1 lisävuosi rahasta tms.? Lisäksi ainoastaan akustolla oli pidempi 160tkm(?) takuu.
ID.3:sen plussaa on matriisiajovalot jotka sisältyvät jo aika moneen nyt julki tulleeseen varustelutasoon.

Onko tilanne muuten muuttunut yhtään, en ole hetkeen aktiivisesti seurannut tilannetta: tarjoaako muut sähköautonvalmistajat autoilleen akuston JA voimalinjan takuun? Lisäksi onko tesla ainoa joka EI vaadi jotain kallista säännöllistä huoltoa marmoritiskillä takuun säilymiseksi?

Tämä ei ole mikään provo, eikä tarkoitus ole parjata muita merkkejä, eikä ylistää teslaa. Tarkoitus ei ole myöskään vittuilla polttomoottoriautoille eikä paskoilla valoilla ajaville. Talouteen jää yksi dieselauto.

Jään odottamaan paskaa niskaani. :rofl:

:smoke:
Samanlainen tarina täälläkin kustannuslaskelmien osalta. Ostin sr+:n loppuvuodesta kun inventaariomalleissa oli - 3k€ "kvartaali" alennuksia. Siihen hankintatuki ja romutuspalkkio niin maksettavaa jäi 43,5k. Kymppitonnin käsirahalla ja kymppitonnin jämärillä hinta n 330e/kk, ei paljon isompi kuin polttoainekustannukset ja verot edellisessä autossa. Kilometrejä tulee reilusti, mutta suko-latauksella olen pärjäillyt, - 30 pakkaset tuli jo koettua ja nyt lauhemmalla kelillä hämmästyttää miten vähällä energialla pääsee kulkemaan. 3-vaihelaturi on jo hankittuna mutta vielä en ole sitä käyttänyt. On kyllä ajamisen nautintoa ollut vanhan diesel-auton jälkeen eikä tarvitse takuuaikana juuri olla rappailemassakaan :D. Tähän mic-malliin sattui uudet valot jotka ovat paremmat kuin aiemmassa autoissani, muuta en oikein niistä osaa sanoa.
 
Olisi kiva tietää vähän latausnopeuksia siitä MIC mallista, jos viitsit tänne tai tuonne täyssähkölankaan joskus kertoa kokemuksia
 
Liittynyt
04.06.2020
Viestejä
84
No halvalla lähti tesla. Onko siinä jo lämpöpumppu? Pääsikö kovilla pakkasille minkälaisille range-lukemille?
 
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
338
Hybrideistä kävin verrokiksi koeajamassa Leon PHEV:n (eka hybridi ikinä, jolla ajoin). Sitten Laakkoselle ja 330Xe Touring koejaoon. Ihan ok, mutta ei mitenkään erikoinen. Vaimo bongas X3:n ja selllainen alle. Hyvältähän se tuntui ja korkeammalla istuessa näkee todella hyvin. Auto oli hiljainen, omaan makuun tyylikäs ja kulkuakin vähintäänkin riittävästi. Pari päivää mietintää, toinen koeajo ja varusteiden speksaus ja nimet papruihin. Auto on Black Friday -liisari (ALD:n kautta 36kk/45tkm). Hinta erittäin kilpailukykyinen, autolle tuli hintaa n. 72te ja kk-maksu 679e/kk (otin nyt alkuun myös vakuutukset 67e/kk, tohon saa oman vakuutuksen ottaa. Pitää katsella tarjouksia, kun auto saapuu). Perusmalli X-line ois ollut 552e/kk, mutta M-sport ja lisävarusteet pompautti hintaa (sähköinen koukku, comfort access, peruutuskamera, lämpöratti, akustiikkalasit).
Onnittelut ja hauska lukea perusteita, aika samalla tavalla X3 hybridiin päädyin. Se on varsin tasapainoinen laite, ei mitään erikoista, mutta kaikki todella hyvin kohdallaan. Omani on firman liisari ja hinta meni nelinumeroiseksi kuukaudessa 75tkm sopparilla, sinun hintasi vaikuttaa varsin kilpailukykyiseltä.
 
Liittynyt
16.09.2020
Viestejä
745
Olisi kiva tietää vähän latausnopeuksia siitä MIC mallista, jos viitsit tänne tai tuonne täyssähkölankaan joskus kertoa kokemuksia
Kokemusta lähinnä suko-latauksesta. Autoa hakiessa taisi olla pari astetta pakkasta ja Supercharger toimi muistaakseni 40-50kw teholla ilman akun esivalmistelua. Pikalataus on kuulemma ainakin vielä hidasta tällä kiina-mallin lfp-akulla kylmissä olosuhteissa. Ehkä korjaantuu päivityksellä, ehkä ei, mutta minun käytölläni se ei ole oleellista. Kesällä voisi tulla pidempiäkin reissuja tehtyä mutta talven pitkät perhelomat ym menee joka tapauksessa "ykkösautolla" (joka on diesel ja jonka käyttö on ollut minimaalista teslan hankinnan jälkeen). Nytkään ei näköpiirissä tarvetta pikalatauksille lähiaikoina.

No halvalla lähti tesla. Onko siinä jo lämpöpumppu? Pääsikö kovilla pakkasille minkälaisille range-lukemille?
Ei ole lämpöpumppua, lämmitettävää rattia eikä sähkötoimista takakonttia jotka 2021 mallista löytyy. Mitään noista en erityisesti kaipaa ja lämpöpumppuviat tuntuvat olevan sen verran yleisiä että senkin puolesta ihan ok ettei sitä löydy. Työmatkaa tulee n 100km /vrk. Kovimmalla (-30) pakkasella akusta kului edestakaisella matkalla (sis 2x esilämmitystä + akun lämmitystä) 55% ja nollakelillä 40%. Talvikelillä range tästä estimoituna ehkä siis 250-300 luokkaa 100-0% jos yhtä soittoa ajaisi. Mutta tarkemmin en osaa sanoa kun ei pitkää matkaa tule ajettua.
 
hazaski

Merssu und och Saab
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
245
Onko kukaan sähköauton omistajista vetänyt peräkärryä ollenkaan? Kiinnostaisi paljon se pienentää sähköautoissa rangea. Itselle peräkärryn vetomahdollisuus on kyllä tärkeä, koska vain silloin se sopisi ainoaksi autoksi. Vaihtoehtoja sähköautoista millä voi vetää kärryä olen itselleni listannut:

- VW ID4, tämä jopa vaikuttaa kokoajan parhaalta vaihtoehdolta, kun hinta otetaan huomioon
- Mercedes EQC, tämä olisi mieleisin, koska olen kyllä Mersumies, mutta hintaa on kyllä liikaa. Ohjaamoergonomiakin vaikuttaisi omasta mielestä parhaimmalta.
- Skoda Enyag, Tästä puuttuu vakiona ilmalämppöpumppu ja adaptiivinen vakkari, ne kun lisää on hinta niin lähellä ID4:sta että mieluummin se.
- Polestar 2, Tämä vaikuttaa muuten mielenkiintoiselta ja hyvältä ohjaamoergonomialtaan, harmi vaan että hinta lienee liian iso ja kiinalaisuuskin epäilyttää
- Volvo XC40 recharge, Tähän samat kommentit kuin Polestar 2:een.
- Jaguar i-pace, internetin mukaan ajajan auto, mutta ohjaamoergonomia ei näyttäisi olevan parasta laatua ja hintaakin liikaa
- Teslat, hintaa liikaa, ohjaamoergonomia huono, huolto kaukana ja tehtaan quality control ei herätä luottamusta (tiedän että väitetysti ovat parantaneet)

Näistä kyllä VW ID4 vaikuttaa parhaalta minulle. ID3 riittäisi hyvin, mutta kun ei saa vetää kärryä. Toki sitten jos jättäisi dieselkrematorion vetokäyttöön, vähän huonolta vaihtoehdolta vaa tuntuu kahden auton pito yhden hengen taloudessa.

Vieläkun joku autovalmistaja tajuaisi tehdä E-mallin farmarin sähköisenä... Tai edes jonkun farmarimallin sähköisenä, jolla voisi vetää kärryäkin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 168

Kärryn vedosta: Leikkaa rangea huolella, etenkin jos kärry on isompi vähänkään. Sellainen 200km voi odottaa pääseväsi. Nopeudet toki vaikuttaa.

Tuo mersu ehkä huonoin, ilman kärryäkin surkea range todellisessa ajossa. (kova kulutus)
 
hazaski

Merssu und och Saab
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
245
Kärryn vedosta: Leikkaa rangea huolella, etenkin jos kärry on isompi vähänkään. Sellainen 200km voi odottaa pääseväsi. Nopeudet toki vaikuttaa.

Tuo mersu ehkä huonoin, ilman kärryäkin surkea range todellisessa ajossa. (kova kulutus)
Joo kyllähä se EQC:ssa taitaa tulla se rangea pienentämään, että täysin polttisauton pohjalle tehty, eikä otettu kovin pientä malliakaan pohjalle. Mutta akku sen verra iso että riittävä range voisi ollakin.

Ja unohtui viestistä mainita, että hybridi ei siinä mielessä sovellu, koska liian monimutkainen kampe päästölaitteineen ja sähkömoottorin kytkeämismekaniikaltaan. Sähköauto olis mekaanisessa mielessä mukavan yksinkertainen.

Edit. Ja se vielä rangesta kärryn kanssa "vaatimuksesta" että joku 200km olisisi riittävä, pisin todennäköinen matka kärryn kanssa olisi Ikeaan (160km päässä, Ikeaoissahan taitaa laturit ollakin), muuten ne ajot olisi kyllä oman kaupungin/maakunnan alueella. Tuossa EQC:ssä on vääntöä reilusti, voisikoha tarkoittaa että kärryn veto ei pienentäisi rangea niin paljoa? Ainakin dieseleissä isomman väännön omaava autolla ei nouse kärrynvedossa kulutus yhtä paljon, kun pienemmän väännön omaavalla.
 
Viimeksi muokattu:

Kärryn aiheuttama ilmanvastus on se vihollinen numero yksi. Ilmanvastus on sähköauton pahin vihollinen :) (jos unohdetaan talvella syvässä loskassa ajo)

Tuollainen pieni kärry ja maltillisen vauhdin kera ei hirveästi nosta kulutusta , eli tämäkin asia hyvin tapauskohtainen.

Kuormattuna tuota kuvan kärryä isommalla kärryllä raportoivat kerhossa et 200-260km jos ajaa 85km/h

F363EEFA-CEDB-4A8A-BF0A-EBCA42FE2644.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
151
Mitä sautoja tuossa 600 WLTP-luokassa on, esimerkkejä?
Model S LR, 652 km.

Noin kriittisesti kun katsot myös kolmosta niin sen negatiivisten asioiden lista on varmasti yhtä kattava verrattuna positiivisiin.
id.3 vai Model 3? Jos jälkimmäinen, niin ei se lista sentään noin pitkä ole. Äkkiseltään tulee mieleen:
- väärin tulkitut nopeusrajoitukset
- uusi UI "V. 48 26" on huonompi kuin vanha eikä edelleenkään voi kustomoida mitään sen suhteen
- jos keli on huono tai tutkat tukossa, niin TACC ei toimi jolloin mitään vakkaria ei ole. Miksei voi olla "dumb cruise" kuten iPacessa?
- haamujarrutukset
- miksi "low regen" optio poistettiin? Sille olisi tarvetta talvella.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
809
- Skoda Enyag, Tästä puuttuu vakiona ilmalämppöpumppu ja adaptiivinen vakkari, ne kun lisää on hinta niin lähellä ID4:sta että mieluummin se.
Ei ehkä jatkossa, mutta tällä hetkellä halvimmassa Enyaq Lauch editionissa on mukana konfiguraattorin:
- Comfort basic (mm. avaimeton kulku)
- Climate basic (mm. kolmialueilmastointi)
- Family basic (mm. lapsilukko ja 230V töpseli)
- Parking basic (tutkat ja kamera)
- Infotainment basic (navi ja online-palvelut)
- Drive basic (ajoasetuksen valinta)
- Ilmalämpöpumppu

Konfiguraattorista taitaa tulla näiden kanssa 44883€,
Launch edition 60 on 43192€
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Id.4 ja Enyaq autoista puhetta, niin toiselta palstalta kaivoin vähän tarjouksia. Hinnat minusta aika kohdallaan. Näköjään kannattaisi kilpailuttaa ja katsoa paras tarjous. Autoissa ei varmaan kovin paljoa eroa ole. Tuossa siis molemmista 49 999€ hintaluokka.

"Id.4 tarjous saatu. Pro performance business 77kWh
+ Koukku
+ 19" Hamar alut
49 999€ sis toimituskulut. Alennusta siis noin 3300€ listahinnoista."

"Menin Skoda myyjän juttusille ID.4 tarjous kädessä ja hän laittoi vieläkin paremmaksi.
Isoakkuinen Enyaq hyvillä varusteilla alle hankintatukirajan. Yli 4k€ alennusta."
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Eli maantiellä 80-100 ajoa vie alle 4l/100km ?

Jotakuinkin tuon verran menee 320d.. jopa hieman alle nähnyt.
Jos tuo on se ajotietokoneen hetkellinen, niin eipä tuolla arvolla ole merkitystä. Jos se on oikeasti laskettu useammasta tankillisesta keskiarvona, niin on kovin poikkeuksellinen ajoprofiili että sen pystyy tekemään.

Eipä tuossa eräs naapurin ukko saa laskettua vanhalle ducato maxille keskikulutuksen 7l/100km..
 
j.l

Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
398
Saksan hintasubventio tulee vaikuttamaan paljon suomalaisten käytettyjen sähköautojen markkinoihin. Onhan noita palveluja jo useampi, mistä saa auton saksasta parin tonnin komissiolla Suomeen valitsemaansa paikkaan tuotuna ja rekisteröinnit hoidettuna. Tämä on yksi syy miksei oman osto houkuttanut ihan vielä mahdottomasti.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
136
Onkohan kellään vielä kokemuksia uudesta Renaultin Captur hybridistä? Ainakaan ei ole hinnalla pilattu..
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 883
Eikö tuohon peilaten Saksasta pitäisi pikkuhiljaa saada käytettyä Model 3 johonkin 25-30k€ hintaan?
Varmasti mutta Suomessa voidaan pyytää enemmän jos liike myy koska täällä hintataso korkeampi.

Edit. Saksan Tesla konfiguraattori poistaa hinnasta automaattisesti 3000€ eli sr+ on siellä ilman etuja 43, lr 53 ja perffi 58. Kun ostaa uuden auton oli yksityinen, firma jne. saa vielä sen 6000€ lisää. Rajana 65000€ auto.

Viimeksi muokattu:

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Onkohan kellään vielä kokemuksia uudesta Renaultin Captur hybridistä? Ainakaan ei ole hinnalla pilattu..
Captur on korotettu clio ja ainakaan näissä uusissa ei mitään ihmeellisiä lastentauteja ole. Nivelet aina heikko paikka ranskalaisissa, mutta ainakaan omassa vuoden 2015 ranskalaisessa ei ole yhtään niveltä vielä vaihdettu.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 182

Plugarin lastentaudeista tietysti aika mahdoton sanoa vielä mitään. Leon saattaisi olla turvallisempi ostos tuossa hintaluokassa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 327
Edellinen Leon-mallisarja taisi olla yksi markkinoiden vähävikaisimmista ja luotettavimmista automalleista, mutta tämä ei välttämättä periydy tähän uuteen mk4:seen. VAGilla taitaa tällä hetkellä uusissa eniten tökkiä softapuoli, mutta sehän saattaa olla sellainen ongelma että olisi mahdollisesti jopa ratkaistavissa... Ehkä. Relluun ei itsellä riitä luottamusta mutta onhan se etenkin Euroopassa kovasti suosittu, ja onhan uudessa kuitenkin plussana takuu, mutta miinuksena rankka arvonpudotus. Ja onhaan täälläkin ollut esillä monenkin kirjoittajan hyviäkin rellukokemuksia.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
546
Rellun Plugarissa on pikaisella nettihaulla vapari "multipoint indirect injection" eli imusarjassa suuttimet. Sen puolesta voisi olettaa ettei ainakaan imuventtiilit karstoitu tai muita pikkuturbojen tyyppivikoja, kuten low speed pre ignitionia.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 182
VAG turvallinen :srofl:
No joo, näen pointtisi :D
Molemmat sikäli turvallisia että aika pitkä takuu. Jonkun aiemman jutun perusteella sain käsityksen että Rellun lämmitys olisi vain bensalla...siitä aika pitkä miinus. Leonin range sähköllä myös parempi ja suorituskyky kertaluokkaa parempi.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
No joo, näen pointtisi :D
Molemmat sikäli turvallisia että aika pitkä takuu. Jonkun aiemman jutun perusteella sain käsityksen että Rellun lämmitys olisi vain bensalla...siitä aika pitkä miinus. Leonin range sähköllä myös parempi ja suorituskyky kertaluokkaa parempi.
Onkos näissä plugareissa 5v takuu? Ostin pojalle vuosi sitten Ibizan ja siinä 5v/100tkm takuu. Aika huolettomia kilsoja ekat 5v luulisi olevan (kustannusmielessä ainakin).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Onkos näissä plugareissa 5v takuu? Ostin pojalle vuosi sitten Ibizan ja siinä 5v/100tkm takuu. Aika huolettomia kilsoja ekat 5v luulisi olevan (kustannusmielessä ainakin).
Vag:in puolelta tosiaan Seatissa paras 5 vuoden takuu. Rellun takuu 4 vuotta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 773
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom