• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

Putin on häviämässä aloittamansa sodan käytännössä kaikilla viidella rintamalla eli

1) rintamalla
2) taloudessa
3) poliittisesti
4) energiassa
5) infosodankäynnissä

Kohta 3 onkin mielenkiintoinen: koska Venäjällä on käytössä yhdelle miehelle keskitetty poliittinen järjestelmä, artikkelin mikaan tämä tarkoittaa samalla että koko veltionhallinto on kyvytön joustamaan, tai neuvottelemaan yhä vaikenevassa tilanteessa. Tulitauon hyväksyminen tarkoittaisi että Putinin ajamat linjaukset ovat epänonnistuneet, ja kyseessä on siis Kremlin itsensä luoma ansa, joka estää rauhanneuvottelut. Lisäksk historia osoittaa selkeästi sen, että sotilaalliset epäonnistumiset ovat vaarallisia diktaattoreile.

Kohta 5 artikkelin mukaan alleviivaa, että Kremlin julistamat sodan perustelut ovat vauhdilla murenemassa: yhä useampi venäläinen ei ymmärrä miksi sotaa jatketaan ja heitä jatkuvasti rekrytoidaan tykinruuaksi Ukrainan rintamille. Vanha propaganda ei siis enää yksinkertaisesti toimi.

Vastatoimena tähän Venäjän johto vain lisää sensuuria kaikilla kotirintamilla mediassa ja internetissä. Venäjä on siis häviämässä informaatiosodan jopa omalla kotikentällään, melkoinen saavutus.
 
Elämme mielenkiintoisia aikoja..

Ukraina on tuhonnut ryssien jalostamoita (ja varastoja) jo nyt (Ja jatkaa voimakkaasti) siinämäärin, jotta:
- Ryssät joutuvat ostamaan polttoainetta mm. Intiasta. Eli Intiaan viedään polkuhintaan raakaöljyä ja sieltä tuodaan jalosteita kalliiseen hintaan.
- Ukraina tuhoaa ennätystahtia ryssien liikennöintikalustoa Ukrainan alueilla.
- Krimillä ei ole polttoaineen myyntiä ja sähkötkin on ainankin osittain paskottu ja paskotaan lisää.
- Porukka (johtoporukkakin) yrittää ilmeisesti poistua Krimiltä, sillalle massiiviset jonot.
- Moskovassa huoltoasemilla on kilometrien jonoja ja monasti, kun tulee vuoro, niin myydään "EI OO".
- Mustanpörssin polttoaineet on monasti jatkettu vedellä tms, joten autot hajoilevat laajasti sellaista ostaneilta.
- Jalostamot laskevat polttoaineen laatua pari europykälää.. Odotettavissa on autojen hajoamisia.
- Kauppojen hyllyillä käy olemaan enenevästi aukkoja, koska logistiikka ei oikein tahdo liikkua. (Koska ei aina polttoainetta).
- Julkista liikennettä supistetaan (linja-autoille ei ole aina polttoainetta)
- Maanviljelijät alkavat periaatteessa korjata satoa, sadonkorjuuaika on n 2kk tässä kesällä. Polttoaineesta on pahasti pulaa ja / tai polttoaineen hinta tekee homman rajusti tappiolliseksi. Lopputulos näkyy ensitalvena..
- Johtotasollakin on esitetty putinin vastaisia lausuntoja.
- putin lisäsi keskellä vuotta turvajoukkojensa määrää..
- Sykyllä odotettavissa liikekannallepano, vaalien jälkeen. Nyt suljetaan rajoja, ettei porukka karkaisi paikalta. Yrittävät saada ilmeisesti 500 000 örkkiä lihamyllyyn.
- Pankeista nostetaan rahaa kokoajan ennätysmääriä.
- Budjetin alijäämä on .. ja tulee olemaan mieletön.
- Hautajaisbisnes kukoistaa ja tuottaa hyvin.. Muut alat eivät niinkään..

Odotettavissa: Jyrkkää kurjistumista kansalaisilla, kaikin tavoin. Jos Uket jatkavat öljyinfran tuhoamista, niin jo sen takia ryssillä tulee olemaan ensitalvena huonot oltavat.. Jää mm. lumet linkoamatta, jätteet viemättä ym yhä useammassa paikassa ja varmasti myös lämmitykseen käytettäisiin öljyä, monessa paikassa.. Kesä on aina melko helppo homma vaikka polttoaineet olisivatkin loppu tai hyvinkin hankalasti saatavilla, talvi on katastrofi esim jo 15 asteen pakkasessa on vähän paha jonotella 2 päivää, jotta saa tankata max 30 litraa....Näin kesällä näköjään kansanhuvia, mitä nyt välillä pieniä turpaanvetokisoja ym jonottaessa (mutta menee sitten aika mukavasti). Lisäksi poliisit keräävät OMIIN pullarahastoihinsa jonottajilta "pysäköintisakkoja" massoittain..
 
Siitä ei kyllä ole tietoa, miten paljon Venäjä polttoaineesta maksaa. Nyt pitää muistaa, että Intia ja Venäjä tekee jonkin verran esim. puolustusyhteistyötä, ja voi olla, että Venäjä maksaa jollain muulla tavalla kuin rahalla...
 
Niin, venäläisillä on yksi 'luonnonvara', joka varmaan ainakin kiinalaisille kelpaisi. Mutta tuskin heitäkään niin paljoa saadaan liikkeelle...
:geek:
 
Huhut puhuu nyt, että sadonkorjuutyöt siirtyy 2 viikkoa. Sehän tarkoittaisi, että armeija myös liikkuu huonommin.
 
Kyllä kieltämättä mielenkiintoinen kuvio. Luin eilen NewsNow uutiskeräimen kautta jonkun uutisen juuri tuosta, että Venäjä on alkanut ostamaan Intiasta öljy/jalosteita. Siis Venäjä on maailman kolmanneksi suurin öljyntuottajavaltio ja silti nyt sitten näin. Ukraina on tuhonnut ihan kohtuudella kaikkea öljyinfraa mutta parasta tässä on se että ukrainalaiset eivät lopeta, päinvastoin tuntuu että vauhti kiihtyy.

Ja lannoitteiden tuonti näköjään loppuu nyt sitten kokonaan. Ruuan hinta tulee meilläkin nousemaan ja tuottajille vaikeampia, kalliimpia aikoja luvassa.

Siitä ei kyllä ole tietoa, miten paljon Venäjä polttoaineesta maksaa. Nyt pitää muistaa, että Intia ja Venäjä tekee jonkin verran esim. puolustusyhteistyötä, ja voi olla, että Venäjä maksaa jollain muulla tavalla kuin rahalla...
Muistaakseni olen lukenut joitain uutisia joiden mukaan Venäläinen sotakalusto ei kelpaisi enää edes Intialle.
 
Siitä ei kyllä ole tietoa, miten paljon Venäjä polttoaineesta maksaa. Nyt pitää muistaa, että Intia ja Venäjä tekee jonkin verran esim. puolustusyhteistyötä, ja voi olla, että Venäjä maksaa jollain muulla tavalla kuin rahalla...
Venäjällä ilmeisesti vielä kykyä viedä raakaöljyä, joten sillä se onistuu, vie raakaöljyä, paluu matkalla tuo jalosteita.

tosin jenkit tainneet vähän ärähtää intialaisille ja kiinalaisille pakotteista, tosin turmpi oman erikoisen aikaan vapautuksia. Ja olikos pakoteissa hintakatto. Jos ja kun Intialla kyky jalostaa venäläisiä sotkuja, niin vaihdanta talous ei tarvitse valuuttaa, pankkeja.

Intialaisten luotto venäjän kykyyn toimittaa puolustus/hyökkä tarvikkeita millään aikavälillä varmaan heikko, lisenssejä voi aina kaupata, ja jotain komponentteja jalosteita.
 
Venäjä joutuu kyllä useamman tankkerillisen viemään raakaöljyä Intiaan, jotta voisi saada yhden laivallisen jalosteita takaisin, jos Intia ei mitään ilmaiseksi anna. Jos antaa ilmaiseksi niin sitten suhdeluku 2:1 saattaa riittää, mutta hulluhan Intia on jos ilmaiseksi vaivan näkee. Ainakin yksi satsi raakaöljyä pitäisi saada siis "kaupan päälle" eli maksuksi.
 
Siinä toki venäjä on heikoilla, sen URALS mailmanmarkkinahinta on heikko, ostajia rajallisesti, ja lokistiikka maksaa, minkä ostajat tietää. jalosteiden hinnat seuraa enemmän muita laatuja, ja ilmeisesti niiden hinnat suhteessä raakaaöljyyn ovat nyt vähän koholla (en tarkistanut) ja toki venäjä oli joskus merkittävä jalosteiden viejä, ja nyt ostomassa, niin tuntuu sekin.

Jos Brent on 50% kalliimpaa kuin URALS (taitaa olla enemmänkin), Brent jalostus katteet hyviä, ja kaukoidässä ilmeiest jalosteille kysyntää, niin paluukuormat mahtuu hyvin niihin parempiin tankkereihin.
 
Nyt on alkanut tulemaan oikeanlaista uutisointia itärajan takaa: sen lisäksi että Putlerin pikku sota on käymässä ainakin jonkin verran aikaisempaa epäsuositummaksi, sillä on ihan oikeita ja käsinkosketeltavia vaikutuksia tavallisille venäläisille:

Moskovassa asuva Viktor kertoo epätoivostaan MTV:lle: "Kaikkialta on bensa loppu"

– Kaikkialta on bensa loppu ja hurjat jonot. Katsotaan, jos pääsen vielä seuraavalle huoltoasemalle ennen kuin auto jättää tielle
 
Ryssien siviilielämä on pysähtymässä, sillä maa on iso ja polttoaineet ovat vähissä ja Ukraina vahentää tuotantoa onnistuneesti kokoajan. Viimeyönä Ukraina iski viimeiseen isoon jalostamoon, joka oli aikaisemmin säästynyt, koska oli ollut kalustolle liian etäällä.

Iskut jatkuvat kokoajan ja ryssillä ilmapuolustus on Moskovaa lukuunottamatta selkeästi pientä tai olematonta ja vaikka Moskovassa on rajusti keskitetty, niin sinnekin on hyökätty täysin onnistuneesti. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että ryssiltä on ilmapuolustus puikot vähintään melko vähissä. Toki ryssille varmaankin selvisi Moskovan jalostamoiskuissa viimeksi, että sen nykyinen kalusto ilmapuolustuksessa menee usein myös huti ja kun räiskitään kaupungissa, niin silloin osuu helposti itseensä (Sattui useita "hups" tapauksia).

Jos jalostamoihin suoritettuja iskuja vähennetään jossain vaiheessa ja keskitytään muutama viikko sähköverkon solmupisteisiin, niin ryssät on melkoisen kivikaudella. Jos ja kun on iso maa, jolla ei ole polttoainetta, kun vähän ja sähköt poikki, niin katastrofikeitto on valmis. Kesällä kylmäketjut ovat kaputt ja kuljetukset eivät etene...->..... Tähän menee kuukausi tai pari, niin realisoituu selkeästi.
Talvella... Sitä ei tarvinne edes mainita tarkemmin, mutta katastrofi on todella valtava.. Realisoitumiseen menee max (muutama) viikko..

Mitä taas tulee jalostamojen korjauksiin, niin homma hidastuu kokoajan, useammista syistä:
1. Jalostamoissa on paljon länsimaista tekniikkaa.. Saatavuus ei ole kovinkaan hyvää. Länsimaiden tulisi nyt tarkkailla niihin sopivien osien myyntiä tarkasti!
2. Ammattitaitoista henkilökuntaa on vain rajallinen määrä ja tuolla on tullut tuhoa nyt ihan valtavalla vauhdilla VS normi huoltotarve.
3. Polttoainepulan takia logistiikka tökkii. Rekat ym, jotka kuljettavat osia tuhansia kilometrejä liikkuvat vasta, kun niihin saadaan polttoainetta.

Ryssillä alkaa nyt olla iso määrä kuoppia, joihin tippua ja joihin väkisin tippuvat, vaikka sota loppuisi välittömästi. Toki kuopat laajenevat ja syventyvät kokoajan.
Polttoaineen ja fossiilisen energian tuotanto ->Logistiikka kaputt, ruuantuotanto kaputt, sotiminen Ukrainassa kaputt.. Ryssien on valittava noista..
- Jos Ruuantuotanto ryssitään (Ei löpöä nyt sinne), niin katastrofi on talvella, ensivuoden puolella.
- Jos Logistiikka ryssitään -> Mikkään ei juuri liiku ja Isku talouteen on täysin käsittämätön.
- Jos Armeija ryssitään -> Rintama Ukrainassa tulee pettämään vääjäämättä, sillä iman ajoneuvoja, tutkia ym taisteleminen ei oikein kesällä onnistu ja talvella, kun on selvää, että Ukraina katkoo sähköt, niin lopputulos on täysi katastrofi, jos talvi on kylmä.

Taloudessa on odotettavissa:
- Väkisin kasvavaa inflaatiota (Olivatpa korot mitä tahansa).
- Yhä suuremmat ja useammat firmat kaatuvat ja toiminta lakkaa
- Pankkeja tulee kaatumaan sillä tappioita ei voida lakaista matonalle loputtomasti.
- Valtiontalouden alijäämän kasvamista yhä huimempaa nopeutta,

Kansalle odotettavissa:
- Kaikinpuolin kurjistuvaa oloa.
- Pakkovärväystä Ukrainan lihamyllyyn (Ihmisten sieppaamisia) kiihtyvällä tahdilla.

Miksi tähän on tultu:
1. Ryssälässä örkit valehtelevat toisilleen jokaisessa portaassa.
2. Örkit myös ovat persoja hilloille ja muualle tarkoitetut hillot tahtovat hävitä byrokratian portaissa örkkien omiin taskuihin.. (Hillonääärien määrä on örkkilässä kasvanut),
3. Pääörkki eli putin on selkeästi menettänyt osittain järkensä lopullisesti ja ei elä enää reaalimaailmassa.
Erittäin monet venäläiset haluaisivat lopettaa sodan, mutta kansallinen, yleinen mentaliteetti on opittu: Älä osallistu politiikkaan, se on muiden homma, ole ihan hiljaa, niin paska ei valu niskaasi. Pidä silmät kiinni ja ole vaikka kusi sukassa hiljaa. Ja jotta tämän seurauksena tullut kynnys ylitetään, niin olojen pitää yleisesti olla todella huonot tai paskan pitää alkaa valua rajusti myös pääörkin hännystelijöiden niskaan..
4. Propaganda kansaa kohtaan on todella tehokasta. Valitettavasti länsimaat eivät panosta vastapropagandaan, vaikka ehdottomasti pitäisi.

---------------
Toki itärajan takana on nähty monia vallankumouksia ja tilanne alkaa pikkuhiljaa olla tyypillisellä tasolla, homman eskaloitumiseksi kumoukseen tai vastaavaan..
 
Tubettaja Lisa the Russian lähti tekemään roadtrippiä Venäjän halki..

Lähtisin siitä, että joko nainen on todella kujalla siitä mitä ympärillä tapahtuu, TAI hän on Kremlin sponsoroima sillä tavalla, ettei bensan löytämisestä tarvitse murehtia.

Jännä nähdä miten toi pelataan, saako reissun tehtyä ilman mitään bensa-ongelmia, mikä kielisi vaihtoehto B:n puolesta...

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://youtu.be/lb2SRKWAfTk?is=riEfhMoxMYb-85Ft
 
Kun se bensa on vähissä, niin nyt tekee hevoset kauppansa. Toimii varmaan maaseudulla. Toki fillareiden myyntikin on kasvanut.
Viljat ja muut puimatta, keräämättä jos ei sitten käsipelin ruveta hommiin, tämä kai mainittu aiemmin. Mahtaako keväällä olla enää yhtään hevosta hengissä, kun sekin on varsin hyvää syötävää.

Heppa onkin ylivertainen kulkupeli koska sen voi syödä sitten kun se ei enää jaksa vetää kelkkaa kuten Tohtori Zivagossa.
 
Lähtisin siitä, että joko nainen on todella kujalla siitä mitä ympärillä tapahtuu, TAI hän on Kremlin sponsoroima sillä tavalla, ettei bensan löytämisestä tarvitse murehtia.
Venäläinen etuoikeutettu rahakas nainen nyt oletuksena on melko kassalla. Eiköhän ryssän tiedustelu tällaisen tapauksen kohdalla hoida sille bensaa jotta ei näytä pahalta.
 
Venäjällä on paremmalle väelle ylipäätään omat asemat..

Varmaan nainen on hallinnon "suojeluksessa" eikä välttämättä tarvitse edes maksaa bensoja.

Mutta on kyllä absurdia propagandaa joku hemmetin roadtrip Venäjän halki tänä päivänä.. Mutta kaipa toi joihinkin länkkäreihin tehoaa.
 
Kun se bensa on vähissä, niin nyt tekee hevoset kauppansa. Toimii varmaan maaseudulla. Toki fillareiden myyntikin on kasvanut.
Viljat ja muut puimatta, keräämättä jos ei sitten käsipelin ruveta hommiin, tämä kai mainittu aiemmin. Mahtaako keväällä olla enää yhtään hevosta hengissä, kun sekin on varsin hyvää syötävää.
Toki näyttää vahvasti siltä, että osa sadosta jää korjaamatta.
Muistaakseni Venäjä vei Aasiaan ja Afrikkaan ym viljatuotteita ainankin, melko reilusti.
Nyt kun ryssät ryssivät maataloudenkin, niin ensin leikataan vienti ja vasta sitten venäläisten sapuskat. Eli lähinnä budjettialijäämä kasvaa lisää.... Toki jos Uket rankaisee jalostamoja nykytahtia talveen asti, niin liekkö tuolla löpöä kamojen kuljettamiseen..
-------------------------------
Ryssät yrittivät ryssiä tarvikkeita ja gasoa Krimille laivoilla. Ukraina dronetti laivat (ison osan) paskaksi (Ei taineet juurikaan upota, mutta ovat toimintakelvottomia ainankin).. Taisivat canceloida yli 90 kippoa
Nyt krimillä ei polttoainetta, eikä sähköä (Muuntamoja on canceloutu reippaasti).

Ja jalostamoja on pommiteltu kokoajan lisää, joten korjattavaa riittää..

Gasoa, jos jossain on yritetään jakaa siten, että vuoropäivin parillisille ja parittomille rekkareille.. Mutu: Toki eivätköhän kilvet vaihdu, kuin suomalaisen poliitikon takin puoli. Autoillahan ne tuollakin ajavat, eivätkä kilvillä..
Nythän kun kanistereihin tankkausta on kielletty, niin näppärät on rakentaneet autoihin ylimääräisiä polttoaineluukkuja tai tankkeja..
 
Ryssä tosiaan valmisteli uutta kolonialistista pyrkimystään sillä, että jollakin tasolla kampasivat naamansa ja siirtyivät alkutuotannon tuojasta viejäksi. Nyt on kuitenkin sillai jännästi paska housussa, että tämä saattaa taas muuttua. Seurataan mielenkiinnolla.
 
Toki näyttää vahvasti siltä, että osa sadosta jää korjaamatta.
Muistaakseni Venäjä vei Aasiaan ja Afrikkaan ym viljatuotteita ainankin, melko reilusti.
Nyt kun ryssät ryssivät maataloudenkin, niin ensin leikataan vienti ja vasta sitten venäläisten sapuskat. Eli lähinnä budjettialijäämä kasvaa lisää.... Toki jos Uket rankaisee jalostamoja nykytahtia talveen asti, niin liekkö tuolla löpöä kamojen kuljettamiseen..
-------------------------------
Ryssät yrittivät ryssiä tarvikkeita ja gasoa Krimille laivoilla. Ukraina dronetti laivat (ison osan) paskaksi (Ei taineet juurikaan upota, mutta ovat toimintakelvottomia ainankin).. Taisivat canceloida yli 90 kippoa
Nyt krimillä ei polttoainetta, eikä sähköä (Muuntamoja on canceloutu reippaasti).

Ja jalostamoja on pommiteltu kokoajan lisää, joten korjattavaa riittää..

Gasoa, jos jossain on yritetään jakaa siten, että vuoropäivin parillisille ja parittomille rekkareille.. Mutu: Toki eivätköhän kilvet vaihdu, kuin suomalaisen poliitikon takin puoli. Autoillahan ne tuollakin ajavat, eivätkä kilvillä..
Nythän kun kanistereihin tankkausta on kielletty, niin näppärät on rakentaneet autoihin ylimääräisiä polttoaineluukkuja tai tankkeja..
sitten kun Ukrainan sota joskus loppuu, onko Suomella velvollisuus ottaa Venäläisiä avoimin ovin tänne turvaan, jos Venäjällä syttyy esim sisällissota tai jos siellä ruoka loppuu?
"meillä on rahaa", "se on meidän velvollisuus", "ihmisiä pitää auttaa"... näillä lauseilla tänne on otettu jo yli 100k mamua, joten miksi meillä ei olisi velvollisuus auttaa myös itänaapurin kansalaisia?
 
Meillä on raja. Raja voidaan laittaa täysin kiinni ja sieltä väkisin ylitulevat ovat hyökkääjiä, joiden hoitamiseen voi ottaa esim Ukrainasta mallia.
Krimillä raja EI OLLUT KIINNI -> lopputulos ja ongelma 2014. Jos itärajan yli yrittää käydä tunkemaan porukkaa, niin se on täysin sama homma, eli ketään ei tule päästää, olipa siellä mitenkä nälkä tms tahansa.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on raja. Raja voidaan laittaa täysin kiinni ja sieltä väkisin ylitulevat ovat hyökkääjiä, joiden hoitamiseen voi ottaa esim Ukrainasta mallia.
Krimillä raja EI OLLUT KIINNI -> lopputulos ja ongelmna 2014. Jos itärajan yli yrittää käydä trunkemaan porukkaa, niin se on täysin sama homma, eli ketään ei tule päästää, olipa siellä mitenkä nälkä tms tahansa.
Rajan sulkemista ollaan arvosteltu siitä asti, kun se saatiin kiinni, joten varmasti keskustelu käynnistää ensistä hurjempana, kun sota loppuu.
Joten silloin väkeä Venäjältä Suomeen ei yritä tulla enää väkisin vaan lausumalla rajalla taikasanat "asylum".
 
sitten kun Ukrainan sota joskus loppuu, onko Suomella velvollisuus ottaa Venäläisiä avoimin ovin tänne turvaan, jos Venäjällä syttyy esim sisällissota tai jos siellä ruoka loppuu?
"meillä on rahaa", "se on meidän velvollisuus", "ihmisiä pitää auttaa"... näillä lauseilla tänne on otettu jo yli 100k mamua, joten miksi meillä ei olisi velvollisuus auttaa myös itänaapurin kansalaisia?
Aika vähän sieltä varmaan venäläisiä tulijoita olisi kun aika vähän niitä on ollut aiemminkaan, vaikka oli Neuvostoliiton romahdusta ja Venäjän syntykipuja 90-luvulla ja vaikka mitä.

Toisekseen rajan ylitys on nyt aika vaikeaa kun Suomi on siitä nimenomaan yrittänyt tehdä vaikeaa. Ja sitä vaikeampaa se on jos muka nälkäisinä joutuisivat sitä yrittämään.
 
molemmissa viesteissä olen kirjoittanut, että kun sota on ohi ja raja avataan, onko sitten tulijoita ja mitä niille sitten tehdään vai "velvoittaako kansainväliset sopimukset" päästämään kaikki halukkaat rajan yli
 
Onko sittenkin ideana että se maa, jonka rajan yli eurooppaan tullaan on se mistä vain saa hakea turvapaikkaa?

Käsittääkseni ainakin yksi poliittinen puolue ajaa tämmöistä.
 
Voiko orjakansa enempää toivoa.
Venäjä palaa askel askeleelta ryssän neuvostoaikaan. Siellä on suunniteilla laki jossa kansalaisten pitää hakea maastapoistumisviisumi jos haluaa matkustaa ryssälästä ulkomaille ja vähintään 10 henkilön ryhmissä.
Toisaalta hyvä jos pysyvät siellä omassa paskamaassaan.

molemmissa viesteissä olen kirjoittanut, että kun sota on ohi ja raja avataan, onko sitten tulijoita ja mitä niille sitten tehdään vai "velvoittaako kansainväliset sopimukset" päästämään kaikki halukkaat rajan yli
Rajan aukiolo tai kiinniolo ei liity suoraan sotaan vaan välineellistettyyn maahantuloon. Ei raja mitenkään automaattisesti aukea kun sota loppuu. Vaan asiaa mietitään välineellistetyn maahantulon kannalta.

Eikä tavallisilla venäläisillä ole mitään oikeutta turvapaikkaan nyt ja tuskin myöhemminkään. Edes sisällissota ei tätä asiaa sinänsä muuta, vaan sen venäläisen pitäisi sitten kuulua johonkin vainottuun vähemmistöön tms.
 
Voiko orjakansa enempää toivoa.
Venäjä palaa askel askeleelta ryssän neuvostoaikaan. Siellä on suunniteilla laki jossa kansalaisten pitää hakea maastapoistumisviisumi jos haluaa matkustaa ryssälästä ulkomaille ja vähintään 10 henkilön ryhmissä.
Toisaalta hyvä jos pysyvät siellä omassa paskamaassaan.

Ettei olisi yleinen sotaanlähtö kutsu kaikille tarjolla,ensin laitetaan rajat kiinni ettei porukka karkaa ulkomaille.
 
Totta, tässä voidaan valmistella syksyn liikekannallepanoa. Siinä bunkkerirotta tosin ottaa ison riskin jos ylempää keskiluokkaa aletaan rahtaamaan Ukrainan lihamyllyyn tapettavaksi.
 
Voi kyllä olla ettei muitakaan paljon kiinnosta. Tähänkin asti on kiinnostanut lähinnä siksi, että siitä on maksettu hyvin.
 
Youtube-feediini tuli jostain syystä pari päivää sitten Ukrainan sotaa tai enemmänkin Venäjän ja lännen suhteita kuvaava amerikkalainen podcast-video mikä yllätyksekseni tuntui olevan kovasti Venäjän puolella. Samat vanhat jutut kuinka länsi on omilla toimillaan aiheuttanut että Venäjän on ollut pakko toimia jne.

Kommenttiosio oli täynnä viestejä ja siellä oli sekä Ukrainan että Venäjän puolustajia kiistelemässä. Pakko oli miettiä uskoivatko jotkut venäjänmieliset kommentoijat oikeasti mitä sanoivat, vai olivatko he vain maksettuja trolleja.

Esim. eräs kommentoija kyseli toistuvasti että kuka muka uskoo että länsi ja Ukraina lopettaisi "hyökkäyksensä" Venäjää vastaan vaikka Venäjå lopettaisi nyt sodan ja vetäytyisi Ukrainasta ml. Krim. Jos hänelle vastattiin että kyllä sota loppuisi siihen ja enintään kiisteltäisiin sen jälkeen maksaako Venäjä jotain sotakorvauksia Ukrainalle aiheuttamistaan tuhoista ja hyökkäyksestä, hän ei tuntunut uskovan sitä ollenkaan.

Hän vaikutti ihan oikeasti vakuuttuneelta että länsi on nyt sotaretkellä Venäjää vastaan, ja väitti EU-johtajien muka julkisesti myöntäneen aikovansa hajottaa Venäjän ja neuvotelleensa miten jakavat Venäjän luonnonvarat (öljy, kaasu jne.) keskenään.

Tietysti myös väitös että Zelensky on kuulemma EU-johtajien valitsema ja valtaan asettama hallitsija, ei demokraattisesti valittu. Lisäksi hän tuntui kokevan että Venäjällä on täysi oikeus hallita Ukrainaa koska Venäjää ja Neuvostoliittoa vastaan on hyökätty Ukrainan kautta jo kaksi kertaa historiassa. Eli Ukrainan alueiden haltuunotto ei ole muuta kuin itsepuolustusta Euroopasta odotettavissa olevaa suurhyökkäystä vastaan.

Väitteet että Putin pyrkisi valloittamaan alueita tehdäkseen Venäjästä taas suuren ja kaipaisi Neuvostoliiton aikoja, hän piti täysin naurettavina.

Toivon että nuo ulostulot ovat vain maksetun tai aivopestyn agitaattorin ja "patriootin" ulostuloja, mutta jotenkin pelkään että se kuvastaa varsin monien tavallistenkin venäläisten ajattelua, mikä tarkoittaa että Venäjän pitää oikeasti hävitä kunnolla ennenkuin lopettaa sotimisen ja pienten naapurivaltioiden kurmoottamisen. Valitettavasti tämä kuva on vahvistunut nähtyäni joitakin Venäjällä tehtyjen katuhaastattelujen satoa, varsin paljon sielläkin tulee tuollaista tuubaa lännen pahantahtoisuudesta Venäjää kohtaan ja kuinka EU on kuulemma pitkän aikaa suunnitellut Venäjään hyökkäystä. Kuinka pihalla täytyy olla...
 
Mielenkiintoista kuulla tuota vähän Putinmaisempaa mielipidettä. Varsinaisia maksettuja trolleja ei tarvita kovinkaan montaa, niin monet jo lähtevät heidän sanomaansa toistelemaan. Tavallinen ihminenkin voi toimia agitaattorina kunhan tietyt edellytykset täyttyvät. Näihin edellytyksiin liittyy tunnemaailma ja sen heikko hallitseminen sekä sopivan alhainen tietotaso tai taito väistellä faktoja.

Propaganda on aivan valtavan aliymmärretty ase.
 
Ainakin youtube ei tunnu tekevän mitään AI-propagandavideoiden kitkemiseksi, vaan tuuppaa niitä ehdotuksiin vaikka kattelisi vaan jotain vuoskymmeniä vanhoja musiikkivideoita mihin ei joku putin, trump tai muukaan politiikka liittyisi mitenkään. Silti on vaan pakko laittaa tyrkylle tuota paskaa mitä varmaan joku sitte klikkaa kun on niin kiinnostavan näkönen video.
 
Joo YT alkaa ole monilta osin pilalla. Suurin osa ehdotuksista AI slopia, jos ei on subattu kanava.
 
Mutta mitäs josset menekään? Mitäs jos nostatte paskamyrskyn porukalla...
Riippuu että kuinka moni ei mene. Venäjän kansa saa sellaisen kohtelun kun se ansaitsee. Kun hyvinä aikoina passiivisesti iloitsee Krimin niemimaan valtaamisesta, äänestää Putinia ja huonoina aikoina sitten selittää kiusallisesti ettei halua ottaa kantaa koska on "epäpoliittinen" niin ei pitäisi tulla yllätyksenä että lopulta tsaari raahaa orjansa teuraalle eikä enää voi siinä vaiheessa asialle mitään.

Jos ei halua venäläisenä elää tällaisessa Venäjässä niin ainoa vaihtoehto on alkaa tappamaan putinisteja ja tukemaan Ukrainaa/sivistynyttä maailmaa tai sitten paeta maasta. Yhden miehen kapinalla ei saada mitään aikaan mutta jos jossain vaiheessa sodan tukijoiden veri alkaa roiskua ympäri Venäjää niin sitten ehkä on jotain toivoa.
 
Viranomaisten pakoilu on ihan varteenotettava vaihtoehto ja kyllä se aiheuttaisi isoja ongelmia Putinin hallinnolle, jos riittävän moni mies sen tekisi. Vaikea sinne rintamalle on miestä raahata, jossei miestä löydy.

Ulkomaille pakeneminen ajaa saman asian, mutta se lienee yhä vaikeampaa käytännössä ja etenkin köyhäillistölle.
 
sitten kun Ukrainan sota joskus loppuu, onko Suomella velvollisuus ottaa Venäläisiä avoimin ovin tänne turvaan, jos Venäjällä syttyy esim sisällissota tai jos siellä ruoka loppuu?
"meillä on rahaa", "se on meidän velvollisuus", "ihmisiä pitää auttaa"... näillä lauseilla tänne on otettu jo yli 100k mamua, joten miksi meillä ei olisi velvollisuus auttaa myös itänaapurin kansalaisia?
Suomen puolustusvoimat on maailman paras kantamaan maahantunkeutujien reppuja. Maahanmuuttajien motiivien kyseenalaistaminen on rasismia.

Aika hyvin ovat saaneet puhdistettua netin reppujenkantamisvideoista ja kuvista kylläkin.

2015, never forget.
 
Viranomaisten pakoilu on ihan varteenotettava vaihtoehto ja kyllä se aiheuttaisi isoja ongelmia Putinin hallinnolle, jos riittävän moni mies sen tekisi. Vaikea sinne rintamalle on miestä raahata, jossei miestä löydy.
Käsittääkseni tätä on melko runsaasti tehtykin. Taktiikan ongelmana on, että jos se yleistyy niin paljon ettei tiettyä äijää löydy, niin sen kun napataan keitä tahansa miehiä kadulta "te lähdette nyt erikoisoperaatioon". Tietenkin tämä sotkee ryssän touhuja entistä pahemmin. Toisaalta onhan näistä jo varhaisia esimerkkejä jostain siirtomaakylistä ja muistaakseni huhun mukaan jopa homobaareista. Ei se yleinen sotilaaksi sieppaaminen vaadi oikeaa LKP paitsi korkeintaan Moskovassa ja Pietarissa.
 
Tämä uhka oli jo 2022. Ratkaisu on vältellä julkisilla paikoilla liikkumista niin paljon kuin mahdollista.

Venäjä on sinänsä ehkä maailman parhaita maita piiloutumiseen. Kyllä siellä lääniä riittää sitä tarkoitusta varten. Enkä nyt tarkoita, että olisi mitenkään tarpeellista piiloutua johonkin Siperian metsään, mutta sellainenkin viimeinen vaihtoehto on olemassa, jossei muu riitä.
 
Juuri näin sanoin. Mutta sehän on eri juttu kuin yleisesti ajateltu viranomaisilta katoaminen; joutuu katoamaan totaalisemmin maan alle. Ei realistinen vaihtoehto monille.
Venäjä on sinänsä ehkä maailman parhaita maita piiloutumiseen. Kyllä siellä lääniä riittää sitä tarkoitusta varten. Enkä nyt tarkoita, että olisi mitenkään tarpeellista piiloutua johonkin Siperian metsään, mutta sellainenkin viimeinen vaihtoehto on olemassa, jossei muu riitä.
Oletetaan että aletaan yhä enemmän kerätä jengiä mistä sattuu ja pitää mennä oikeasti piiloon. Käytännössä ryssän pitää silloin mennä juuri sinne "Siperiaan" eli puoliksi romahtaneeseen mökkiin kyykkyyn ja hiljaa kuin mykkä paskalla. Jättäen työnsä, mahdollisesti perheensa jne. Mahdollisesti jopa järjestäen täydennyksiä käymättä itse ulkona. Ei, no go. Kyllä tällöin olisi vähemmän hankalaa paeta ulkomaille.
 
Käytännössä piileskellään mummon luona tai jossain "maan alla", tuskin on mitenkään tarpeellista Siperiaan lähteä. Tämä kyllä riittää ja onnistuu jos oletetaan, että sota on lähestymässä loppuaan eikä jatku enää vuosia.

Ulkomaille lähteminen on yhä vaikeampaa, ja virallisia rajanylityspaikkoja ei tietenkään voisi käyttää. Pitäisi yrittää laittomasti rajan yli, ja siihen taas sisältyy omat riskinsä.

Sitä paitsi jos vaikka Suomeen yrittää ja pääsee (laittomasti), niin teknisesti ottaen Suomi käännyttäisi sut takaisin koska et turvapaikkaa tule saamaan, ellet ole jotenkin erityisesti vainottu. Sitten ainakin olet merkitty mies.
 
Viranomaisten pakoilu on ihan varteenotettava vaihtoehto ja kyllä se aiheuttaisi isoja ongelmia Putinin hallinnolle, jos riittävän moni mies sen tekisi. Vaikea sinne rintamalle on miestä raahata, jossei miestä löydy.

Ulkomaille pakeneminen ajaa saman asian, mutta se lienee yhä vaikeampaa käytännössä ja etenkin köyhäillistölle.
Ei tuo pakoilukaan taida olla ihan läpihuutojuttu kun viranomaiset takavarikoi omaisuutesi, jäljittää korttiostoksesi/puhelimesi yms. Aika harva voi mennä vuosiksi jonnekkin Siperian metsiin majailemaan. En tuossa mafia-valtiossa sulkisi pois edes sitä että FSB kaappaa vanhempasi/lapsesi/vaimosi yms. jos juokset karkuun.
 
Tuo on kyllä totta että noin niitä pakoilijoita on yleisesti pyritty pitämään ruodussa näissä diktatuureissa. Eli yksi pääsee perheestä/suvusta ulkomaille kerrallaan ja loikkaus estetään sillä että koko perhe lahdataan kotimaassa jos ulkomailla olijaa ei kuulu takaisin silloin kun pitäisi. Sama tilanne toki siinä jos pakoilee ja vähän kaikessa.
 
Ei tuo pakoilukaan taida olla ihan läpihuutojuttu kun viranomaiset takavarikoi omaisuutesi, jäljittää korttiostoksesi/puhelimesi yms. Aika harva voi mennä vuosiksi jonnekkin Siperian metsiin majailemaan. En tuossa mafia-valtiossa sulkisi pois edes sitä että FSB kaappaa vanhempasi/lapsesi/vaimosi yms. jos juokset karkuun.
Oletushan nyt tietenkin on, että venäläismiehiä alkaisi kadota maan alle massoittain.

Ei viranomaisilla ole resursseja joka Igorin perässä juosta.

Toki elämä olisi aika kurjaa siellä maan alla, mutta oletus on, ettei siellä tarvitse vuosia olla.

Toinen vaihtoehto on aktiivinen vastarinta. Sanoisin, että Putin on hävinnyt pelinsä jos venäläiset alkaa edes hieman tapella vastaan.
 
Ei tarvii, muutamat perheet sinne rintamalle, ni piileskely halu vähenee kummasti ja alkaa ukot tulee takas metsästä. En näkisi tuotakaan mahdottomana tuolla.
 
Ei Putin käy tuollaisilla kikoilla riskeeraamaan kun on pelännyt mobilisaation käyttöönottoa muutenkin.

Jos Putin alkaa jotain naisia ja lapsia jahtaamaan niin se on lopun alkua hänelle tai pikemminkin lopun loppua. Ja kyllä se sen tietääkin.

Sanoisin, että Putinin kannalta kannattaisi vaan jatkaa varjomobilisaatiota ja olla aika hys-hys.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
311 229
Viestejä
5 284 260
Jäsenet
84 001
Uusin jäsen
spalojar

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom