• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua pakkoruotsista, eräs esimerkki suomalaisesta politiikasta

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Kenelläkään ei tosiaan ole mitään perustuslaillista tai moraalista velvollisuutta opiskella yhtään kenenkään kieltä. Suomessa on kuitenkin huomattavaa hyötyä suomen osaamisesta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
RKP sai sitten lempilapsensa takaisin ylppäreihin.
Ilmeisesti Pasta-Antilla oli kovat tarve saada ruotsalaiset hallitukseen, vaikka demarit vanhoja pakkoruotsittajia onkin.
Ironisesti kuitenkin Lipposen hallituksen aikaan yo-pakko poistui. Erityisen mielenkiintoista se on kun otetaan huomioon millä tavalla Lipponen henkilökohtaisesti on sen jälkeen "kunnostautunut" pakkoruotsin äänekkäänä puolestapuhujana.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
minä kyllä kehotan miettimään näiden muutosten todellisia motivaatioita. Kehotan kysymään myös esittämiäni kysymyksiä. Jos Suomi on kiusantekovaltio, miksi sitä kannattaa puolustaa ilmaiseksi? Mitä varten Suomi on olemassa ja mitä sen pitäisi tehdä? Miksi Suomi haluaa kiusaamistarkoituksessa tehdä kansalaisistaan heikosti osaavia varastamalla näiden aikaa?

Suosittelen lämpimästi eroamaan reservistä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Esko Valtaoja: Kielillä puhumisen jalo taito

Kirjoja muuton jäljiltä hyllyihin mättäessäni huomaan, mikä kielten hautausmaa kirjastoni on. Sanakirjoja, oppikirjoja ja Read Japanese Today! -tyylisiä liikuttavan optimistisia opuksia. Olenko tosiaan joskus kuvitellut oppivani tamilia, muinaiskreikkaa tai swahilia? Ranskan ja venäjän kursseja tuli sentään yritettyä vielä yliopistossakin.

Olen lukenut kirjoja kahdeksalla eri kielellä. Kaipa se on yli suomalaisen keskiarvon, mutta kovin kaukana kielitaitohaaveistani. Niille on käynyt kuten muillekin nuoruudensuunnitelmilleni.

Monipuolinen kielitaito on aarre, mutta niin on moni muukin taito. Valitettavasti mikään osaaminen ei tule itsestään, vaan vaatii kovaa työtä ja aikaa – joka on aina pois jostain muusta.

Kukaan tuskin kiistää, etteikö minkä tahansa kielen osaaminen olisi niin iloksi kuin hyödyksikin. Mutta se ei ole mikään argumentti sille, että jokaisen pitäisi osata useita vieraita kieliä, koska todellisuudessa laajan kielitaidon merkitys vaikkapa työelämässä on lähes olematon.

Tehdäänpä pieni gallup. Kuinka usein käytät ruotsia työssäsi tai vapaa-ajassasi, luet ruotsinkielisen kirjan tai lehden, tai turiset ruotsiksi Tukholmassa turisteeratessasi? Entä paljonko olet tarvinnut saksaa, ranskaa, tai jotain muuta koulussa oppimaasi kieltä?

Entäpä sama kysymys englannin kielestä? No niin, sitähän minäkin. Tätä kysymystä ei vain koskaan esitetä, koska kansan antama omaan kokemukseen perustuva vastaus olisi niin kovin poliittisesti epäkorrekti. Paljon parempi kysyä firmoilta, haluaisivatko ne viittä kieltä sujuvasti puhuvia työntekijöitä, ja suunnitella koulutusta niiden vastausten perusteella.

Turun yliopiston vararehtori ja venäjän kielen professori Riitta Pyykkö on vastikään luovuttanut opetus- ja kulttuuriministeriölle mietintönsä”Monikielisyys vahvuudeksi. Selvitys Suomen kielivarannon tilasta ja tasosta. Keskeisin suositus on, että kouluissa aletaan ensimmäisenä vieraana kielenä opettaa jotain muuta kuin englantia. Ja jos tämä katastrofi ei vielä riitä, niin kaikissa yliopistotutkinnoissa tulisi alkaa vaatia vähintään kahden vieraan kielen taidon osoittamista. Uudistuksen hinnaksi arvioidaan viisikymmentä miljoonaa vuodessa.

On tietoja ja taitoja, jotka jokaisen olisi pakko osata. Luku- ja kirjoitustaito, oma äidinkieli, filosofian opettama ajattelun taito, matematiikka, ja perustiedot ympäröivästä todellisuudesta – ihmisen historiasta biologiaan, fysiikkaan, yhteiskuntaoppiin ja muihin maailman ymmärtämisen aakkosiin. Niin, ja englannin kieli, tuo yleismaailmallisen kommunikoinnin kieli.

Tuohon ydinosaamiseen eivät ruotsi ja muut kielet kuulu eivätkä mahdu. Kaikkein vähiten pitäisi alkaa heikentämään englannin opetusta muita kieliä suosimalla, tai vaatia huippuosaajiksi itseään kouluttavia käyttämään aikaansa venäjään tai mandariinikiinaan. Jos liike-elämä niitä taitoja tarvitsee, maahanmuuttajista löytyy kyllä osaajia – tai työntekijän voi pistää palkalliseen tehokoulutukseen.

Ja lopuksi: kauanko kestää, ennen kuin korvissamme on pieni kuuloke, joka simultaanitulkkaa paremmin kuin mihin itse pystymme? Googlehan jo lupailee tällaisia kauppoihin. Kukaan ei voi oppia kaikkia kieliä, mutta parinkymmenen vuoden sisään meillä kaikilla on kyky kommunikoida kaikilla kielillä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 684
Taitaa olla taas näitä hölmölän (tai hoelmoelaen, kuten Karpo totesi) erikoisuuksia. Mahdetaanko missään muussa maassa pakottaa ihan valtiollisella tasolla opiskelemaan kahta marginaalikieltä (eli suomea ja ruotsia).

Noh, onneksi markkinavoimat hoitaa sen, että maailmankieli englanti otta vallan Suomessakin, ei ihan heti, mutta pikkuhiljaa kuten näkyy esim. yritysten ja valtionorganisaatioidenkin nimeämisestä (Traficom, Finrail, Traffic Management Finland, Mall of Tripla). Tällä kielipolitiikalla vaan näen käyvän niin, että englanti jyrää suomen ja jossain välissä huomataan että meillä on kaksikielinen Suomi, jossa osataan englantia ja "osataan" ruotsia, muttei suomea enää lainkaan.

Odottelen sitä, kun joku vetää taas esiin parhaan argumenttinsa ruotsin kielen puolustamiseksi, eli sen, että siitä on hyötyä opiskellessa muita germaaniseen kieliryhmään kuuluvia kieliä. Öh, kannattaisiko kuitenkin opiskella suoraan sitä kieltä, mitä aikoo opiskella, eikä koukata marginaalisen ruotsin kautta?

(Yritin vaihto-opiskeluaikaan opiskella hollantia, mutta ei siitä tullut mitään, kun aina tuli vaan mieleen, mitä nämä sanat olisivat ruotsiksi. Eipä tosin sen puoleen, ei Amsterdamissa olisi hollannin kielellä edes pärjännyt ja hollannin lasken jotakuinkin samanlaiseksi marginaalikieleksi kuin ruotsinkin).
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 962
Naurettava päätös laittaa pakkoruotsi taas yo-kirjoituksiin.
Onhan se. En ole pakkoruotsin kannalla, mutta naurettavaa on myös se, jos lukioon meneminen tai ylioppilastutkinto jää pakkoruotsista kiinni, kuten jotkut täälläkin väittävät. Ei se voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ellei siitä tee itse itselleen ongelmaa.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Kyllä se oli itselleni vaikeaa, vaikka kuinka pänttäsin! 2005 kirjoitin ja sain englannista M, mutta ruotsista juuri vaadittavan pistemäärän. Muistaakseni 113 oli rajana..
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 684
Onhan se. En ole pakkoruotsin kannalla, mutta naurettavaa on myös se, jos lukioon meneminen tai ylioppilastutkinto jää pakkoruotsista kiinni, kuten jotkut täälläkin väittävät. Ei se voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ellei siitä tee itse itselleen ongelmaa.
En näe, että pointti olisi vaikeudessa, vaan siinä, että tuhlataan resursseja. En ole alan asiantuntija, mutta väitän että ihmisen kyky oppia uutta ainakin jossakin tietyssä kiinteässä aikamääreessä (kuten lukion aikana) on rajallinen. Nyt tuhlataan resursseja marginaalikielen opiskeluun ja näen sen olevan pois jonkun paljon puhutumman kielen kuten saksan, venäjän tai vaikka kiinan opiskelusta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Onhan se. En ole pakkoruotsin kannalla, mutta naurettavaa on myös se, jos lukioon meneminen tai ylioppilastutkinto jää pakkoruotsista kiinni, kuten jotkut täälläkin väittävät. Ei se voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ellei siitä tee itse itselleen ongelmaa.
Hylättyjen määrähän on vakio 5%, eli aina tuon verran vääjäämättä hylätään, ihan riippumatta siitä miten kovasti kukakin yksilö panostaa kokeeseen.

Ja poikien mielestä lukioon meneminen tosiaan tuntuu olevan aika turhaa/naurettavaa eikä tämä uusi päätös asiaa ainakaan auta. Vain alle 40% abeista on poikia.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 158
Hylättyjen määrähän on vakio 5%, eli aina tuon verran vääjäämättä hylätään, ihan riippumatta siitä miten kovasti kukakin yksilö panostaa kokeeseen.
Gaussin käyrästähän luovuttiin joku vuosi takaperin ja nyt käytössä on joku monimutkaisempi metodi.

Mutta jollekin se vaikea on matikka ja toiselle ruotsi. Itse voisin ihmetellä miten joku voi lyhyestä matikasta saada hylsyn, mutta meitä on moneen junaan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Gaussin käyrästähän luovuttiin joku vuosi takaperin ja nyt käytössä on joku monimutkaisempi metodi.

Mutta jollekin se vaikea on matikka ja toiselle ruotsi. Itse voisin ihmetellä miten joku voi lyhyestä matikasta saada hylsyn, mutta meitä on moneen junaan.
Systeemi on monimutkaisempi, mutta yhä edelleen heikoimmat 5% hylätään, kävin juuri katsomassa.

Eli kettuilu ei hyödytä yhteiskunnallisesti mitään, koska joka tapauksessa tuo osuus hylätään vaikka kuinka kettuillaan. Ainoastaan siihen voidaan vaikuttaa, onko hylätty Matti vai Ville. Mutta jompi kumpi se on joka tapauksessa, jos tällä tavalla kärjistetään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 684
Tuleeko ruotsista taas pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa? Lukiolaiset: "Käsittämätöntä", opettajat: "Upeaa!"

Verenpaine nousi, kun luin artikkelia varten haastatellun Suomen ruotsinopettajat ry:n puheenjohtajan lausunnot ja argumentit pakkoruotsia koskien.

Pakollisesta ruotsin kielen kokeesta luovuttiin ylioppilaskirjoituksissa vuonna 2005. Sen jälkeen on uutisoitu, miten lukiolaisten into kirjoittaa ruotsi on romahtanut ja nyt heillä on vaikeuksia selvitä pakollisesta virkamiesruotsista.
Kannattaisi ehkä selvittää syy ruotsin suosion romahtamiselle, sen sijaan että paikataan suosion romahtamista pakottamalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
Sääliksi käy nuorisoa. Jouduin itsekin aikoinani kirjoittamaan ruotsin yo-kirjoituksissa pakosta, täyttä ajan ja energian tuhlaamistahan se oli, en ole elämässäni tarvinnut ruotsin kielen taitoa kertaakaan. Lisäksi tuo Suomessa opetettava ruotsin kieli on lähinnä tuota "ranta-ruotsia", eli ymmärrän hieman lähinnä vain toisten suomalaisten puhumaa "ruotsia", Ruotsin ruotsalaisten puheesta en ymmärrä juuri sanaakaan.
 
Peruskoulun ja lukion pakolliset ruotsin kurssit on toki paljon isompi ongelma kuin yo-koe, joka on muutamassa tunnissa ohi. Paitsi sen 5 prosentin osalta, joka ei selviä ensimmäisestä yrityksestä.

Yo-koe on tavallaan vain piste iin päällä. Siihen mennessä nuoren kurkkuun on jo tungettu seitsemän vuoden ajan pakkoruotsia ja vahinko on jo tapahtunut.

Itse selvisin ruotsin pakollisesta yo-kokeesta käytännössä päättelykykyä ja oveluutta käyttämällä enkä ruotsin taitojen ansiosta. Olen joskus pohdiskellut, että samalla taktiikalla saattaisin selvittää vaikka saksankin yo-kokeen, vaikken koskaan ole opiskellut kyseistä kieltä missään enkä sitä osaa! Yrittää vaan poissulkea monivalintatehtävän vaihtoehtoja ja loput vetää tuurilla. Esseehen kopioi sanoja ja lauserakenteita tehtävävihosta.
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
311
Voi helkutti sentään kun hallitustunnustelija Rinne meni myymään perseensä ruotsalaisille! :( Tämä oli ilmeisesti hurrien kyynnyskysymys hallituseen liittymiseen. Tuskin demarit ovat itse menneet tällaista esittämään, vaikka niiden puolueohjelmassa onkin kohta:
"... Sosialidemokraatit haluavat vahvistaa ruotsin kielen asemaa Suomen kansalliskielenä. Jokaisella on oltava oikeus saada julkiset palvelut käyttämällään Suomen kansalliskielellä ja toisen kotimaisen kielen osaamista parannetaan lisäämällä kielten opetusta..."

Nyt tarvittaisiin taas lukiolaisten laajamittaista mielenosoitusta, mutta pelkäänpä että sellainen tulisi jäämään vaisuksi, koska yli 60 % on tyttöjä ja pojistakin moni ei välttämättä uskaltaisi mennä vaarantamaan päästötodistuksensa saamista yhden oppiaineen kokeen vuoksi. Tutkimusten mukaan kansan selvä enemmistö haluaa pakkoruotsin pois. Vaaleissa vain moni muu asia tuntuu loppupelissä painavan ehdokasvalinnoissa enemmän. Suomessa pakollista ruotsin opetusta vastustavia yhdistyksiä ovat ainakin Suomalaisuuden liitto ry ja Vapaa kielivalinta ry.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Minä ainakin vaadin Vaasassa asioidessani sitten sitä täyttä suomen kieltä, jos kerta jokaisella on oikeus käyttää omaa äidinkieltään. Saatana mitä touhua taas.

Kerron vitsin.

Oli amerikkalainen, irakilainen ja suomalainen hotellissa.

Tarkoituksena oli heittää ikkunasta alas sellaista, mitä heillä on liikaa.

Amerikkalainen avasi taskunsa, otti nipun seteleitä ja heitti sanoen "näitä meillä riittää!"

Irakilainen otti öljytynnyrin ja heitti sanoen "näitä meillä riittää!"

Suomalainen otti ruotsalaisen ja heitti sanoen "näitä meillä riittää!"
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
1 589
Sääliksi käy nuorisoa. Jouduin itsekin aikoinani kirjoittamaan ruotsin yo-kirjoituksissa pakosta, täyttä ajan ja energian tuhlaamistahan se oli, en ole elämässäni tarvinnut ruotsin kielen taitoa kertaakaan. Lisäksi tuo Suomessa opetettava ruotsin kieli on lähinnä tuota "ranta-ruotsia", eli ymmärrän hieman lähinnä vain toisten suomalaisten puhumaa "ruotsia", Ruotsin ruotsalaisten puheesta en ymmärrä juuri sanaakaan.
Bah, en kyllä itsekkään pakkoruottia kannata. Mutta ei se Ruotti B nyt niin vaikea ollut aikoinaan kirjoittaa ja virkamiesruottin kurssihan nyt oli pelkkä vitsi lukion käyneelle. Toisaalta täällä pohjosessa ensimmäinen kotimainen voi olla saame ja vasta toinen suomi eli siinä mielessä pakkoruottia ei ole täällä kaikille vastaisuudessakaan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Nyt tarvittaisiin taas lukiolaisten laajamittaista mielenosoitusta, mutta pelkäänpä että sellainen tulisi jäämään vaisuksi, koska yli 60 % on tyttöjä ja pojistakin moni ei välttämättä uskaltaisi mennä vaarantamaan päästötodistuksensa saamista yhden oppiaineen kokeen vuoksi.
Pojat tulevat äänestämään yhä enemmän siten, että jättävät lukion käymättä ja menevät amikseen.

Tosin seuraavaksi varmaan Rinne & RKP saavat päähänsä, että ruotsin opetusta on lisättävä myös amiksessa. Joten sitten on vaihtoehdot aika vähissä sen jälkeen... Tosin saahan ne aina yrittää tehdä vastentahtoisista amiksista ruotsin kielen maistereita, mutta yritykseksi se tulee jäämään. ;)

On kyllä uskomatonta, millaisessa itsepetoksessa noi puolueet elää. Pakkoruotsin historia on yli 40 vuotta vanha, ja se on ollut täydellinen epäonnistuminen. Mutta ei vaan suostuta uskomaan.

Eikä Kokoomuskaan ihan hirveän paljon parempi ole tässä asiassa, mutta siinä puolueessa on sentään sisäisiäkin ristiriitoja tässä asiassa eikä ole todellakaan mitenkään yksimielinen asian suhteen.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
239
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Osmo Soininvaara:
-Peruskouluun ruotsienkieli tuli pakolliseksi, koska katsottiin, että muu saattaisi ruotsinkieliset takamatkalle. Näiden kun oli käytännössä pakko oppia suomea.
-Tämän perustelu kertoi minulle suullisesti henkilö, joka oli ollut paikalla. Tuollaista syytä ei tietenkään kirjoiteta paperille, vaan esitetään jotain ylvästä.

Korkeakoulut painottavat valinnoissa pitkää matematiikkaa, koska se on hyvä lahjakkuustesti – Soininvaara
Ironisestihan nyt suomenkieliset on "takamatkalla", paristakin syystä.

Ensinnäkin ruotsinkieliset on suureksi osaksi de-facto kaksikielisiä, eli suomen kieli on heille ihan täyttä arkea, ja joka tapauksessa sen opiskelu on tässä maassa helppoa ja tarpeellista.

Toisekseen ruotsinkieliset puhuu germaanista kieltä, eli heille on lähtökohtaisesti helpompaa opiskella sukulaiskieliään kuten saksaa ja englantia, jotka taas edustavat suomenkielisille vierasta kieliperhettä kuten ruotsikin. Suomalaiset on siis jo muutenkin takamatkalla, ja nyt lisäksi pitää opiskella täysin turha ja tarpeeton kieli eli ruotsi kaiken muun lisäksi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 684
Ruotsi on tulossa pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa, ja rehtorit ovat ymmällään – Näin asiaa perustelee Rkp:n Anna-Maja Henriksson

Ja seuraava ruotsinkielenopettaja äänessä:

HELSINGIN yhteislyseon ruotsin kielen opettaja Jaana Suominen sen sijaan kertoo iloinneensa asiasta jo kollegoidensa kanssa.

”Kuullessani asiasta tulin todella iloiseksi pitkästä aikaa. Olen huomannut, että oppilaiden kiinnostus ja taso ruotsinkielessä on laskenut todella paljon”, Suominen sanoo.

Suomisen mukaan ongelmat kielen kanssa heijastuvat lukion jälkeen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.

”Oppilaat eivät ymmärrä, että heillä on virkamiesruotsi aina edessä. Sitten korkeakoulussa pitää aloittaa kielen harjoittelu alusta.”

RUOTSIN kirjoittaminen ylioppilaskirjoituksissa on ollut suomenkielisille lukiolaisille vapaaehtoista vuodesta 2005 saakka.

Suomisen mukaan tulokset olivat ennen sitä huomattavasti parempia.

Toisen kotimaisen kielen opiskelu on ollut pakollista, vaikka sitä ei ole tarvinnut kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

”Ihminen on laiska ja jos jotain annetaan valinnaiseksi, sitä ei jakseta hoitaa kunnolla. Pakollisuus tuo oppilaisiin määrätietoisuutta. Nuoret eivät ymmärrä välttämättä lukiossa, kuinka paljon siitä on vielä heille hyötyä.”
Nämä lausunnothan on kuin jostain natsi- tai itä-saksasta.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
915
Varmasti myös pakollinen suomenkielenkoe on tulossa, jonka jokainen ruotsinkielinen abi joutuu kirjoittamaan, eikös juu?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Varmasti myös pakollinen suomenkielenkoe on tulossa, jonka jokainen ruotsinkielinen abi joutuu kirjoittamaan, eikös juu?
Kyllä. Mutta toisaalta ketään ei kiinnosta, kirjoittakoot ihan mitä haluavat.

Sitä paitsi suuri(n) osa noista on de-facto kaksikielisiä, eli suomi on niille suurin piirtein yhtä vaikeaa kirjoittaa kuin B-suomi olisi sinulle.
 
root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Hallituksen päätös edustaa koulukiusaamista pahimmillaan. Äänestin vaaleissa puoluetta, joka kannatti vapaata kielivalintaa.

Alkavat olla keinot ovat vähissä. Ensiksi ajattelin pyytää jälkikasvulta anteeksi. Sekä kertoa sen vanhan totuuden, miksi vanhempien ei kannattaisi vittuilla nuorille. Viimeinen sana on aina on nuorilla, kun käyvät kusemassa Rinteen ja Henrikssonin haudalle.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Onko muuten olemassa muita maita maailmassa joissa on pakollista opiskella jotain vähemmistökieltä jota juuri kukaan ei käytä oikeassa elämässä?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Alkavat olla keinot ovat vähissä. Ensiksi ajattelin pyytää jälkikasvulta anteeksi. Sekä kertoa sen vanhan totuuden, miksi vanhempien ei kannattaisi vittuilla nuorille. Viimeinen sana on aina on nuorilla, kun käyvät kusemassa Rinteen ja Henrikssonin haudalle.
Niitä kusessa uivia hautoja tulee olemaan aika monta, Johannes Virolaisesta ja Jyrki Kataisesta lähtien.

Jyrki Katainen on varmaan tämän vuosikymmenen merkittävin pakkoruotsittaja, koska ilman hänen yksinvaltaisia otteitaan Kokoomus olisi puolueena alkanut pakkoruotsin vastustajaksi kesäkuussa 2010, ja sillä olisi voinut olla merkittävä vaikutus myöhemmin koko maan linjauksiin, onhan Kokoomus ollut hallituksessakin koko ajan.
 
root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Niitä kusessa uivia hautoja tulee olemaan aika monta, Johannes Virolaisesta ja Jyrki Kataisesta lähtien.

Jyrki Katainen on varmaan tämän vuosikymmenen merkittävin pakkoruotsittaja, koska ilman hänen yksinvaltaisia otteitaan Kokoomus olisi puolueena alkanut pakkoruotsin vastustajaksi kesäkuussa 2010, ja sillä olisi voinut olla merkittävä vaikutus myöhemmin koko maan linjauksiin, onhan Kokoomus ollut hallituksessakin koko ajan.
Totta. Muistan hyvin tuon Kataisen tempun. Kokoomuksen puoluekokous äänesti vapaaehtoisen kielen puolesta. Tiukka äänestys, mutta tulos oli selvä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Totta. Muistan hyvin tuon Kataisen tempun. Kokoomuksen puoluekokous äänesti vapaaehtoisen kielen puolesta. Tiukka äänestys, mutta tulos oli selvä.
Jep, miettikääpä vaikka Sipilän hallitusta, siinä oli (alunperin) mukana Kokoomus ja Persut, jotka molemmat olisivat vastustaneet pakkoruotsia ilman Jyrki Kataisen temppua. RKP oli oppositiossa. Kokoomuksen ja Persujen ei olisi tarvinnut muuta kuin puhua Sipilä mukaan, niin homma olisi ollut sillä selvä.

Ja vuoden 2013 kansalaisaloitekin olisi jo saattanut mennä läpi, jos Kokoomus olisi ollut sen puolella...
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
451
Jos olisin nuori ja haluaisin kapinoida tuota vastaan, niin menisin jo etukäteen suorittamaan ruotsin kirjoituksia ihan vain palauttaakseni jotain diibadaabaa tai vain tyhjän paperin palauttamiseksi. Jos riittävän moni tekisi noin, niin se 5%kynnys ylitettäisiin noilla kapinoitsijoilla, jonka jälkeen kaikkien muiden numerot olisivat parempia. Sitten menisin tekemään toisella tai kolmannella kerralla kokeen oikeasti. Jos tämä jatkuisi joka lukukaudella, niin kukaan ei ikinä saisi lopullista hylättyä tuosta.
 
Tuo on muuten hyvä idea, mutta maksaa 28 e + 14 e (ellei kirjoita muitakin aineita joka tapauksessa samalla).
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Tuo on muuten hyvä idea, mutta maksaa 28 e + 14 e (ellei kirjoita muitakin aineita joka tapauksessa samalla).
Onko sama hinta, jolla kuka tahansa jo valmis ylioppilaskin pääsee yrittämään ruotsin korottamista?
Tulisi varmaan hyvät pisteet, kun vastailisi kaikkeen saksaksi.:D
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 588
Kirjoituksiin osallistuu noin 30000 josta 5% on 1500. Eli 63k€ menisi tuohon. Joku isänmaallinen järjestö voisi alkaa tarjota stipendejä ruotsin arvosanojen "korottajalle".
 
Kymppi tai pari jos annettaisiin vaivanpalkkaa, voisi pojat tuosta innostuakin.

Tosin tällainen porsaanreikä varmaan tukittaisiin jonkin ajan kuluttua eli YO-arvosteluun tulisi varmaankin muutoksia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
689
RKP:n päästäminen hallitukseen on pakkoruotsittamisen jatkamisen ja maksimoimisen tae. Jos Kokoomus kasvattaisi kassit ja edes vähän isänmaallisuutta, tähänkin ongelmaan löytyisi ratkaisu koska Persuille pakkoruotsin poisto kuuluu puolueen linjaan eikä sen jatko ole elintärkeä kysymys kenellekään muulle kuin sille RKP:lle. Mutta vaikka Kokoomuksen kenttäväki ilmiselvästi vastustaa ruotsipakotusta, puolue-eliittiä ei kiinnosta. :facepalm:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
RKP:n päästäminen hallitukseen on pakkoruotsittamisen jatkamisen ja maksimoimisen tae.
Jatkamisen tae se on melkein aina ollut, mutta nyt tuntuu tällä kertaa olevan myös maksimoinnin tae.

Hallituskumppanit olisivat voineet kääntää tämän asian niinpäin, että pakkoruotsi säilyy RKP:n mieliksi. Eikä niin, että RKP:n mieliksi käydään pakkoruotsia lisäämään!

No, kaikki hallituspuolueet virallisesti ovat vahvasti pakkoruotsin tukena, joten eipä ole yllätys että näin kävi. Kokoomus on kaikesta huolimatta toiseksi vähiten pakkoruotsia kannattava eduskuntapuolue. Esimerkiksi puolueen nuorisojärjestö on käsittääkseni avoimen pakkoruotsivastainen.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Onhan se. En ole pakkoruotsin kannalla, mutta naurettavaa on myös se, jos lukioon meneminen tai ylioppilastutkinto jää pakkoruotsista kiinni, kuten jotkut täälläkin väittävät. Ei se voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ellei siitä tee itse itselleen ongelmaa.
Ei se pakkoruotsia naurettavampaa kuitenkaan ole. Järkevässä maailmassa jokainen opiskelisi pakollisena omaa äidinkieltään ja globaalia yleiskieltä (joka tässä maailmassa on englanti). Muita kieliä voisi sitten opiskella harrastuneisuuden mukaan, kunhan niiden opiskelu ei haittaa tärkeämpien aineiden (matematiikka, historia, biologia, kemia ja fysiikka) opiskelua.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
^ Kuten jo aikaisemmin todettiin, niin viidellä prosentilla kokelaista homma jää aina "pakkoruotsista kiinni" by design, koska systeemi on suunniteltu siten että viisi prosenttia AINA reputtaa.

Osmo Soininvaara totesikin osuvasti, että Itä-Suomen pojat uhrataan nyt kielipolitiikan vuoksi, koska varmaan aika korostetun paljon tuon viiden prosentin joukossa tulee olemaan Itä-Suomen poikia.

Toki yhä useampi poika jättää menemättä lukioon ja ratkaisee ongelman sillä tavalla... Jos se on toivottavaa kehitystä niin mikäs siinä sitten, lisää vaan pakkoruotsia!
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
689
Ei se pakkoruotsia naurettavampaa kuitenkaan ole. Järkevässä maailmassa jokainen opiskelisi pakollisena omaa äidinkieltään ja globaalia yleiskieltä (joka tässä maailmassa on englanti). Muita kieliä voisi sitten opiskella harrastuneisuuden mukaan, kunhan niiden opiskelu ei haittaa tärkeämpien aineiden (matematiikka, historia, biologia, kemia ja fysiikka) opiskelua.
Tämä.

Lisäksi se väsynyt lässytys siitä että ei saisi tehdä jostain aivan saatanan törkeästä asiasta "itselleen ongelmaa" on aikamoista moraalittomuutta. Saakos siitä tehdä ongelman jos siirtomaaisäntä pakottaa "B-luokan kansalaiset" matkustamaan bussin takaosassa tai kieltää käyttämästä omaa äidinkieltä julkisesti, vai pitääkö vaan kestää mikä tahansa vääryys tekemättä siitä itselleen ongelmaa? Ajattelin että olisi hyvä tietää missä se raja menee, millaisia vääryyksiä pitää vaan sietää tekemättä niistä itselleen ongelmaa, ja mitkä vääryydet oikeuttavat kapinoinnin niiden korjaamiseksi.

Joillekin ihmisille sekin on vaikea ymmärtää, että ihmiset ovat tässäkin asiassa erilaisia. Joku on niin... kauniisti sanottuna joustava persoona, että pystyy hyväksymään lähes mitä vain mukisematta ja sopeutumaan siihen (kuten vaikka ne tyypit jotka kiltisti tekivät yhteistyötä natsien kanssa samalla kun kyseiset natsit olivat hävittämässä heidän kansaansa suunnitelmallisesti). Joku toinen taas ei yksinkertaisesti voi mitään sille että riittävän suuren vääryyden kohdatessaan on pakonomaisesti pistettävä vastaan vaikka siinä olisi oma henki vaarassa. Jos satut kuulumaan tuohon jälkimmäiseen ihmistyyppiin, joku pakkoruotsin kaltainen kusipäisyys on hyvin vaikea tuosta vaan hyväksyä vaikka kuinka yrittäisit, kyllä siitä tulee vähintään alitajuinen ongelma.

Että mitä jos vaan ihan moraalin ja oikeudenmukaisuuden nimissä korjattaisiin näitä ilmiselviä ongelmia ja heitettäisiin pakkoruotsi sinne siirtomaa-ajan vääryyksien romukoppaan jonne se kuuluu. Missään muualla sivistyneessä maailmassa tuollaista roskaa ei enää harrasteta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Tosiaan eihän lakia vielä ole muutettu, eikä se ole mitenkään varmaa, että yo-pakkoruotsia tulee.

Kävi niin tai näin, niin tässä on kuitenkin se huono puoli, että keskustelu junnaa pakkoruotsin kiristämisen ympärillä, kun pitäisi keskustella pakkoruotsin poistamisesta!

Kun nyt kumminkaan vielä vuonna 2019 ei pakkoruotsista ole eroon päästy, niin mä en suoraan sanoen tiedä, että mitä se oikein vaatii että siitä eroon päästään?? Pitääkö odotella vielä parikymmentä vuotta että suuret ikäluokat kuolee pois, ja toivoa että uuden sukupolven päättäjissä on vähän enemmän järkeä päässä? En kyllä tiedä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Opiskelijat voisi tehdä mielenosoituksia ja ryhtyä koululakkoon, kuten ruotsalainen tyttö Greta Thunberg ryhtyi koululakkoon ilmaston puolesta.
Niin, ei tarvitse muuta kuin jättää menemättä ruotsin tunneille. Ei koko koulua tarvitse boikotoida.

Mutta kun nyt yli 40 vuoden aikana tällaista ei ole ainakaan laajassa skaalassa tapahtunut, niin mikä on toivo tulevienkaan vuosien suhteen?

Ja kannattaa ottaa huomioon, että puhutaan aika nuorista ihmisistä, noin 11-19v. Virkamiesruotsalaiset vähän vanhempia. Harvalla on pokkaa auktoriteettia vastustaa siinä määrin, että tuollaiseen lakkoon lähtisi. Lukiolaiset muuten ehkä, mutta niistä 60% on tyttöjä! Eli ei oikein sekään...

Ja nuorista suuri osa tajuaa vasta vanhemmalla iällä, että ruotsin opiskelu oli ihan turhaa ja hölmöä. Etenkään tytöt eivät osaa kriittisesti asiaan suhtautua kun tilanne on päällä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
Voihan se olla, että tuo yo-ruotsi laitettiin täkynä esille. Kun sitä ei sitten muuteta, rkp voi sanoa joustaneensa asiassa - jolloin muut eivät välttämättä halua edistää esim. pakollisten tuntimäärien vähentämistä, täysin typerän ja hyödyttömän alakouluruotsin poistoa tai virkamiesruotsin tarvetta.

Koska eihän koko ruotsin pakko-opetuksessa kaikille ole mitään järkeä, mutta näin saadaan fokus johonkin aivan muuhun.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Voihan se olla, että tuo yo-ruotsi laitettiin täkynä esille. Kun sitä ei sitten muuteta, rkp voi sanoa joustaneensa asiassa - jolloin muut eivät välttämättä halua edistää esim. pakollisten tuntimäärien vähentämistä, täysin typerän ja hyödyttömän alakouluruotsin poistoa tai virkamiesruotsin tarvetta.
Kyllä nämä vasemmistopuolueet taitaa olla aika hyvin RKP:n pikkusormen ympärillä, eivätkä muutenkaan mitään pakkoruotsia ole kyseenalaistamassa. Poliittisella kentällä sitä kyseenalaistaa lähinnä Perussuomalaiset, Kokoomuksen nuorisojärjestö ja yksittäisiä edustajia muista puolueista. Kansasta toki 2/3 vastustaa pakkoruotsia, mutta eihän kansalta kysytä eikä kansan mielipiteellä ole merkitystä.

Toki jos pelataan ja ajatellaan pidemmällä aikavälillä, niin ehkäpä RKP sitten joskus tulevissa hallitusneuvotteluissa voi taas "joustaa", kun yo-pakko poistetaan taas tai siihen tulee jotain lieviä lievennyksiä... :smoke: Eli kun tuon yo-pakon kanssa kikkaillaan, niin se varsinainen pyhä lehmä jää vähemmälle huomiolle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 158
Kyllä nämä vasemmistopuolueet taitaa olla aika hyvin RKP:n pikkusormen ympärillä, eivätkä muutenkaan mitään pakkoruotsia ole kyseenalaistamassa. Poliittisella kentällä sitä kyseenalaistaa lähinnä Perussuomalaiset, Kokoomuksen nuorisojärjestö ja yksittäisiä edustajia muista puolueista. Kansasta toki 2/3 vastustaa pakkoruotsia, mutta eihän kansalta kysytä eikä kansan mielipiteellä ole merkitystä.
Sinäänsä jännää, että vasemmisto on aina rähmällään ulkovaltoihon päin. Ei sillä niin väliä kehen kunhan päästään kumartelemaan (Neuvostoliitto, Ruotsi, EU...). Kokoomus sentään rehellisesti kumartelee vain rahaa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 139
Sinäänsä jännää, että vasemmisto on aina rähmällään ulkovaltoihon päin. Ei sillä niin väliä kehen kunhan päästään kumartelemaan (Neuvostoliitto, Ruotsi, EU...). Kokoomus sentään rehellisesti kumartelee vain rahaa.
Joo Paavo Lipponen on oikein malliesimerkki tästä. Kumartelee sekä itään että länteen, mutta suomalaisille ei paljon kumartele.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 606
Viestejä
4 196 120
Jäsenet
70 753
Uusin jäsen
1lallu

Hinta.fi

Ylös Bottom